Oulu laiva on maannut Oulun Toppilan satamassa liikkumatta juuri vuosiin.
Aluksen päälikkö on Hailuodossa tapahtuneen törmäilyn johdosta ollut Helsingissä meriselitysoikeudenkäynnissä, tuomiota ei ole vielä julkaistu mutta maksamista tästä tulee. Miten rahaton yhdistys tästä selviää kun peräänkuuluttavat rahakasta sponsoria kun itse eivät kykene varoja hankkimaan alustoiminnalla.
Kun yhdistys on suurissa veloissa niin toiminta olisi pitänyt lopettaa jo vuosia sitten.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen seurannut "meriselitys" tapahtumaa, minkä surauksena juttu on siirretty kuulemma syyttäjälle. Olen tutustunut myös "meriselitykseen", joka jo osoittaa ettei Oulu-laivan päällikkö ollut tehtävän edellyttämällä merimiestaito tasolla.
Jo edellisenä kesänä samanlaisen tapahtuman yhteydessä Oulu-laivan päällikkö ajoi väkisin satama-altaan ahtauteen, ja joutui pyytämään luotsikutterin apua manöövereissään. Onneksi kutteri oli käytettävissä.