Äitipuoleni kohtelee mua kuin roskaa ja isä ei tee mitään!

Anonyymi

Olen 06 poika ja isä ja äiti erosi koska äiti meni naimisiin 20vuotta vanhemman varakkaan miehen kanssa. Isä löysi kuitenkin nopeasti uuden naisystävän työpaikaltaan. Hän on isän työpaikalla keittiötyöntekijänä. Tällä naisella on muutaman kuukauden mua vanhempi poika joka paljastui heti kiusaajaksi ja pilalle hemmotelluksi, mutta nainen vaikutti aluksi mukavalta ja vei minutkin välillä ostoksille ja sain ostaa jotain pientä ja hän maksoi ja muutenkin kohteli mua kuin omaa poikaansa. Kaikki muuttui, kun hän muutti meille. Hän ei pojalleen antanut mitään kannettavaksi vaan antoi tämän mennä omaan huoneeseensa odottamaan muuttotavaroita. Mulle hän sen sijaan antoi kauhean määrän tavaraa kannettavaksi vaikka yritin sanoa et en jaksa. Niinhan siinä sitten kävi, että rappusissa kahden täynnä tavaraa olevan pahvilaatikon paino voitti ja mä kaaduin taakse päin rappusissa. Mun käsi murtui ja selkään sattui kamalasti ja isä tuli paikalle ja oli huolissaan minusta, mutta sitten äitipuoli juoksi ulkoa ja alkoi huutamaan minulle ja kaivelemaan rikkoutuneita tavaroita laatikoista ja toi niitä muutaman sentin päähän mun kasvoista, heilutti niitä siinä ja samalla huusi kato mitä sä teit ja haukku vaikka miksi. Lääkärissä vielä odotushuoneessakin jatkoi. Tämän jälkeen hänen suhtautuminen minuun muuttui täysin. Hän alkoi pitämään minua aivan jonain muuna kuin ihmisenä. Hän laittaa kaikki kodin työt minun hoitoon ja viikkoraha mulla on 10€ ja hänen pojallaan joka ei tee oikeestaan mitään muuta ku syö, pelaa ja tiuskii kaikille se on 40€. Jos jonkun pitää päästä vessaan ja mulla on kuseminen kesken ja tulisin alle minuutissa pois äitipuoli silti huutaa oven läpi ja hoputtaa. Suihkuaikaa mulla on max 5min ja kuivaamis ja pukeutumisaikaa 2min. Äitipuolen poika saa olla suihkussa niin kauan ku haluu ja isällä ja äiti puolella on omat yhteissuihkunsa. Äitipuoli myös ihmettelee kovasti sitä et miten hänen poikansa kaikki kaverit kaikkoaa ja koulusta tulee valituksia hänen käyttäytymisestään ja siitäkin syyttää välillä mua et olisin jotai lavastanut ja puhunut puppua hänen kavereilleen. Isääni äitipuoli kohtelee myös aika huonosti silloin, kun jokin paikka on vähän huonosti. Jos vaikka katto alkaa vuotamaan hän huutaa isälle, että hänen olisi pitänyt korjata se jo ennen ku vuoto alkoi tai jos auto sammuu matkalle hän huutaa isälle et hänen olisi pitänyt sekin osata jotenkin ennustaa ja nämä on vain pieni osa niistä tapauksista joissa isä saa haukkuja. Kun isän kanssa saan olla kahdestaan hän aina vakuuttaa että mun olot kotona paranee ja, että hän pistää naisensa järjestykseen, mutta sitten kun peto pitäisi kohdata ei isä uskalla sanoakaan mitään muuta ku jotain sönköttää. Kerran tämä mun ns velipuoli kiusasi mua tönimällä seinää vasten ja se on sen verran lihava, että vastaa varmaan purku palloa. Isäni suuttui tästä ja huusi ekaa kertaa äitipuoleni pojalle ja tämä meni aivan itkuiseksi ja alko jotai inisee silmät märkinä. Äiti puoli juoksi talosta ja huusi mulle et mitä sä oot menny tekemään ja sit hän sai kuulla et isä oli huutanut hänen pikku läskipallerolleen ja suuttui isälle. Isä sitten taas alkoi sönköttää ja pyytelemään anteeksi. Mä en jaksa tätä enää! Koulun kokouksissa ja muissa joihin äitipuolenikin osallistuu hän on se nainen joka hän oli ennen meille muuttoa ja koulussa opettajanikin on kehunut mulle kuinka kivat huoltajat mulla on eikä ne varmaan uskoisi jos mä niille kertoisin.

8

359

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten sinä 60 vuotias olet päässyt taantumaan, ihan 06 vuotiaan tasolle ? kerro kerro miten ?

      • Anonyymi

        Saisinko tietää mikä on 06 vuotias? Itse en ole ikinä kuullutkaan. Onko se siis 6kuukautta vanha? Nolla vuotta ja kuus kuukautta vois olla 06 vuotta🤔


    • Anonyymi

      Eiköhän se ole 2006 syntynyt.Ikävä juttu että joudut tuollaista kokemaan, toivottavasti faijas tajuaa vielä jonain päivänä tai sit ei. Pääsetkö äitisi luo tai onko muita sukulaisia jonne mennä vähäks aikaa lomailemaan. Jokin pitää muuttua muuten tilanne on kestämätön kaikille.

      • Anonyymi

        Äiti ei paljoa ole mun elämässä mukana enää. Hän käytännössä hylkäsi meidät, kun muutti sen 60vuotiaan varakkaan miehensä luo. Äiti on hänen kanssaan yhdessä vain varallisuuden takia. En haluaisi sanoa omasta äidistäni näin, mutta hän on onnen onkija. Jos kävisi niin et joku kusettaisi tältä mieheltä kaikki rahat niin äiti tuskin jäisi lohduttamaan vaan matelisi polvillaan isäni luo ja jos isä ottaisi äidin takas niin äiti olisi hänen kanssaan niin kauan et löytäisi taas rikkaan miehen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äiti ei paljoa ole mun elämässä mukana enää. Hän käytännössä hylkäsi meidät, kun muutti sen 60vuotiaan varakkaan miehensä luo. Äiti on hänen kanssaan yhdessä vain varallisuuden takia. En haluaisi sanoa omasta äidistäni näin, mutta hän on onnen onkija. Jos kävisi niin et joku kusettaisi tältä mieheltä kaikki rahat niin äiti tuskin jäisi lohduttamaan vaan matelisi polvillaan isäni luo ja jos isä ottaisi äidin takas niin äiti olisi hänen kanssaan niin kauan et löytäisi taas rikkaan miehen

        Tai ei se ny ihan viel 60 oo mut kuitenki. Tää päivä ny menny hyvin ku eilen tulin tänne isän vanhemmille loman ajaksi. Täälä mää ny vasta tajusin ku rauhassa sain olla et kuinka surkeeks mun elämä on mennyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai ei se ny ihan viel 60 oo mut kuitenki. Tää päivä ny menny hyvin ku eilen tulin tänne isän vanhemmille loman ajaksi. Täälä mää ny vasta tajusin ku rauhassa sain olla et kuinka surkeeks mun elämä on mennyt.

        Pelkääköhän sun iskä et hirviöäitipuoli jättää jos hän alkaa sua hänelle puollustelemaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkääköhän sun iskä et hirviöäitipuoli jättää jos hän alkaa sua hänelle puollustelemaan

        Eikö se olis vain hyvä


    • Hei! Todella ikävänkuuloinen tilanne. Uuden perheen kanssa elämään opettelu on aina hankalaa mutta tuo yhtälö vaikuttaa todella vaikealta. Onneksi olet voinut puhua asiasta isäsi kanssa ja hänkin näyttää tajuavan tilanteen. Äitipuolesi vaikuttaa hyvin vahvaluonteiselta ja ikävältä ihmiseltä. Toivottavasti elämä ei ole koko ajan tuollaista vaan parempiakin päiviä löytyy. Teidän pitäisi koko perheenä puhua asioista mutta jos se on vaikeaa niin voisi kokeilla myös asioiden kirjoittamista paperille tai viestille ja laittaa se äitipuolellesi. Ehkä ajatuksella kirjoitetut sanat saavat hänet näkemään omaa käytöstään eri tavoin. Voit myös ehdottaa isääsi tekemään samoin.
      Toivottavasti tilanteenne ja yhteiselonne helpottaa ajan myötä. Voimia ja jaksamista sinulle.
      t:Julkkis/Kalajoen rovastikunnan saapas

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      6
      1225
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1040
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      166
      1004
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      765
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      50
      717
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      704
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      50
      683
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      523
      598
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      597
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      592
    13. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    14. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      525
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      513
    18. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      505
    19. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    20. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      491
    Aihe