Näinkö Hämeenlinna pyrkii matkailukaupungiksi

Anonyymi

Hämeenlinna on esittänyt kunnianhimoisen suunnitelman päästä 5 suosituimmaksi Suomen matkailukaupunkien joukossa, sijoituksen ollessa tällä hetkellä 25. Katsotaanpa sitten mihin käytännön toimiin kaupunki on ryhtynyt.

Kun Hämeenlinnan osa omistama Hopealinja pyysi koronan vuoksi Hämeenlinnalta15 000 avustusta, apulaiskaupunginjohtaja Isosuo esitti, ettei avustusta anneta ja luovutetaan koko yritys Tampereen omistukseen, ja näin kävi. Sivuhuomiona voisi tähän todeta, että lähes tyhjillään olevaan pööliin liikeni sitten kyllä 18 miljoonaa.Suurella todennäköisyydellä Hopealinja lopettaa risteilynsä Hämeenlinnassa tulevaisuudessa.

Hämeenlinnassa ei ole ollut vuosikymmeniin kunnollista ruokaravintolaa Vanajan rannoilla, ja kun tähän vihdoin herättiin, viskattiin puistikoihin kolme miniatyyristä peltipurkkia, joista saa jätskiä ja pikkusuolaista.

Kun kaupungeilta kyseltiin valtiovallan taholta kiinnostusta 100 000 kävijämäärän kansainväliseen erämuseoon, Hämeenlinnan kaupunginhallitus vastasi Sari Raution johdolla, ettei kiinnosta.

Aulangon leirintäalueen yrittäjä kyseli vuosikausia opastuskylttejä alueesta moottoritielle, mutta mitään ei koskaan tapahtunut. Myöhemmin silloinen valtuustojohtaja Iisakki Kiemunki totesi, että se vain jotenkin jäi tekemättä. Vuosia sitten leirintäalueen pitäjä ajettiin Katajistosta pois ja alue luovutettiin yksityisyrittäjän juhlatilaksi ja toimistoksi. Nyt Katajiston rantaan on pystytetty "pääsy kieletty" kylttejä.

Tämän päiväinen lehti kertoo, että kaupunki on pyytänyt virka-apua poliisilta häätääkseen matkailijat Kirstulan kartanon alueelle pystytetyltä parin kymmenen matkailuvaunun alueelta. Onneksi poliisi sentään viittasi kintaalla koko pyyntöön.

Tällainen toiminta ei ole Hämeenlinnassa mitenkään harvinaista. Usein asetetaan tavoite, ja sitten toimitaan niin, ettei tavoite millään toteutuisi. Esimerkkinä Siirin asuinalue, sinne toivotaan asukkaita, ja sitten lätkäistiin viereen asfalttiasema haisemaan!!! Voisi kysyä, mikä ihme näitä sareja vaivaa. No onneksi valta nyt vaihtuu, eli valoa on jo nähtävillä tunnelin päässä.

149

3273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikävä kyllä Hämeenlinnan päättäjät ovat kaiken kehityksen tulppana

      • Anonyymi

        Toivottavasti tilanne muuttuu

    • Anonyymi

      Totta töriset, erityisesti vxtuttaa tuo Katajisto / Aulanko camping- case ja viimeisimpänä Kirstula!

      Mutta onhan täällä matkaparkki Uikin vieressä.

    • Anonyymi

      Uutta vihreää kaupunginjohtajaa ei kiinnosta kuin matut. Täällä on paljon vuokra-asuntoja tyhjillään.

    • Anonyymi

      Persujen vaalijytky sulaa käsiin.

    • Anonyymi

      Juu, onneksi valta vaihtuu. Persut tulee johtoon ja kaikki saavat rakentaa ilman rakennuslupaa!

    • Anonyymi

      Miksi kansanedustaja Ranne ei tehnyt asialle mitään? Eikös Ranne itse ollut ELY keskuksessa töissä, yksi puhelinsoitto liikennealueen päällikölle ja kyltit olisivat olleet moottoritiellä.

      • Anonyymi

        Onneksi motarinvarresta poistettiin sentään kaikista surkuhupaisin kokdemulien järkkäämä kyltti…

    • Anonyymi

      Ei ole ihme, jos kaupungilla ei mene erityisen hyvin, kun asioita hoidetaan tällä tasolla, linnan puistokin on kokonaan ilman istutuksia, kun muiden kaupunkien puistoja kiertää, on istutukset hoidettu usein mallikkaasti. No kun sari on ollut asialla, parkkitalot ovat olleet pääasia, ja muu on jäänyt retuperälle

    • Anonyymi

      Sen jälkeen kun persut tuli valtaan niin kaikki on mennyt päin helevettiä

    • Anonyymi

      Eino taas avaa ja kommentoi itseään. Taas oikein paha ja vaikea päivä ja kova päivä läheisilleen.

    • Anonyymi

      Kyllä matkailunedistämiseen rahaa on jaeltu. Tuloksia ei vaan tahdo tulla. Kovasti kehitetään ja hyvältä näyttää mutta siinäpä se. Töitä on tehty kuulemma ihan niska limassa mutta ilman tuloksia.

      • Anonyymi

        Viinerit väsyttää olen huomannut.

    • Anonyymi

      Sarilla on suuri vastuu näissä, ja nyt vastaus tuli äänestäjiltä

      • Anonyymi

        Kyllä, vastaus tuli äänestäjiltä. Petsut jäi taas "oppositioon" vaikka piti tulla jytkyä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, vastaus tuli äänestäjiltä. Petsut jäi taas "oppositioon" vaikka piti tulla jytkyä

        Tuli kuitenkin haisu pökäle.

    • Anonyymi

      PerRussuomalaiset sanovat Uraa!

      • Anonyymi

        Iisu sanoo vouuuutii.

    • Anonyymi

      Onko kyseessä Rautio

    • Anonyymi

      Sari Raution tiedän ja kirsi Ojansuun

    • Anonyymi

      Tähän voisi lisätä vielä sen, ettei Hämeenlinna ole osallistunut matkailumessuille enää vuosiin.

    • Anonyymi

      eikö tämmönen oo siellä valtuutettuna kun päivi veikkola toisena nimenä valtuustossa kirsi kaunisto-ojansuu

    • hämeenlinnaa jos mitä tulisi nostaa viiden suosituimman matkailukaupungin listalle esim turun.tampereen ja lahden ohelle

    • Anonyymi

      Yksi tuttu oli yrittäjänä Aulangolla. Mökit olisivat kunnostaneet ja halunneet panostaa alueeseen sekä laittaa minigolfia, keinuka lapsille jne. Varauksia tilausravintolalle ja mökeille olisi ollut. Vaan ei käynyt sitten niin mikään kaupungille, ei tullut tukea eikä vastattu viesteihin. Lähtivät muualle yrittäjiksi ja laittoivat bisneksen pyörimään, nykyisessä kunnassa kävi kaupungin johto paikan päällä syömässä ja toivottamassa uudet yrittäjät tervetulleiksi kukkien kera.

      • Anonyymi

        Ei voi oikein muuhun päätyä, kuin siihen, että jotain kaupungin johdossa on pahasti vialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi oikein muuhun päätyä, kuin siihen, että jotain kaupungin johdossa on pahasti vialla.

        Persut ulos valtuustosta kaikkea vastustamasta, niin johan alkaa kaupungin johtaminen ja päätöksenteko parantua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ulos valtuustosta kaikkea vastustamasta, niin johan alkaa kaupungin johtaminen ja päätöksenteko parantua.

        Ai persutko täällä ovat jotain päättäneet, kun kokdem on torjunut tähän asti kaiken mitä persut tai muut pienemmät ryhmät ovat esittäneet. Kannattaisi pysytellä edes auttavasti totuudessa, kun jotain väittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai persutko täällä ovat jotain päättäneet, kun kokdem on torjunut tähän asti kaiken mitä persut tai muut pienemmät ryhmät ovat esittäneet. Kannattaisi pysytellä edes auttavasti totuudessa, kun jotain väittää

        Ei persut ole mitään päättäneet, vain vastustaneet ja purnanneet. Yhtään rakentavaa ehdotusta en ole kuullut persuilta. Kertoisivat esim. miten ne peruspalvelut (lue: persujen palvelut) ja koulujen korjaukset rahoitetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai persutko täällä ovat jotain päättäneet, kun kokdem on torjunut tähän asti kaiken mitä persut tai muut pienemmät ryhmät ovat esittäneet. Kannattaisi pysytellä edes auttavasti totuudessa, kun jotain väittää

        Oho! No kerropas nyt meille kaikille mitä ne PerSut ovat esittäneet?

    • Anonyymi

      Eikö tää ihan kokoomusjohtoinen oo kuten esim Tampere. Lahti. Turku.

    • Anonyymi

      Siis Eikö kokoomus sdp akseli jyrää tuolla niin kuin Tampereella

    • Anonyymi

      Persuista kun ei ole kun valittajiksi. Kertokaa miten kehittäisivät täällä ja kiitos ei löysiä sanoja.

      • Anonyymi

        KokDemuista ei ole kuin munaajiksi ja tuhoajiksi. Kertokaa mitä he kehittäisivät täällä ja kiitos, ei löysiä sanoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KokDemuista ei ole kuin munaajiksi ja tuhoajiksi. Kertokaa mitä he kehittäisivät täällä ja kiitos, ei löysiä sanoja.

        Euroopan suurin autotalo oli tavoitteena. Ja riittävästi pysäköintitaloja kaupunkiin. Sekä areena maailmanluokan esiintyjille.

    • Anonyymi

      Hämeenlinna tulisi nostaa suomen top30 kaupungin listalle yhdessä lahden. turun ja tampereen ohella koska sijaitsee siinä kolmion keskellä. ja esim koulutusmahdollisuuksia tulisi lisätä, hämeenlinnan matkailua tulisi nostaa esille samoin kuin vanajanlinnaa sekä aulankoa....

    • Anonyymi

      "Persuista kun ei ole kun valittajiksi. Kertokaa miten kehittäisivät täällä ja kiitos ei löysiä sanoja."

      Näissä riittää ihan tuo kuuluisa talonpoikaisjärki, jota ei ole mm. sarille oikein kauheasti ole liiennyt. Elikä jos puhutaan miten saataisiin matkailu nousuun kaupungissa, olisi ensimmäiseksi savustettava Katajiston nykyiset yrittäjät pellolle(savustettiin se entinenkin), ja haettava alueelle leirintäalueeseen erikoistunut yrittäjä. Kaupunki voisi investoida sinne myöskin sen verran, että saataisiin ranta raivattua siistiksi ja parikymmentä mökkiä päivitettyä tälle vuosisadalle. Sivuhuomiona vielä tähän, että kaupunki on työntänyt vuosien varrella yhteensä 8 miljoonaa parkkifirmalleen, koska se ei muuten pysty kuittaamaan velkojaan, joten kyse on ihan niisytä arvovalinnoista, täällä kun kokdem näkee tyhjät parkkihallit kaikkein pyhimpinä.

      • Anonyymi

        Taas sama hönö joka haluaa telttailijoita vanhan ajan merkeissä Aulangolle kuten ennen vanhaan oli. Usko jo ettei ole kuin yksi hippi eli sinä. Pelkkä kuluerä rahattomat telttailijat.

        Näin on Suomessa ei ole kuin persaukisia. Ei kannata siis houkutella ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on Suomessa ei ole kuin persaukisia. Ei kannata siis houkutella ketään.

        Täähän se. Päättäjille toitotetaan koko ajan että on se hienoa pysäköidä laitoksiin. Osalla autonomistajista ei ole varaa ruokaan. On hienan vieraannuttu todellisuudesta. Laura Rätyä mukaellen kuka muka tienaa alle 2000?

        Jos autonomistajilla ei ole varaa ruokaan, niin ehdotan myymään auton pois. Persut tienaa alle 2000 ja silti ne haluaa satsata autoon. Onko järkee? No ei, mutta persut ei sitä ymmärrä.

        Jos KokDem-Trollolla ei ole järkeä rakentaviin ehdotuksiin, niin ehdotan myymään tietokoneenromun pois.
        KokDemut tienaa alle 2000 ja siitäkin menee oikeuden asettamiin sanktioihin ja -maksueriin. Onko järkee? No ei, mutta KokDemutt ei sitä ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on Suomessa ei ole kuin persaukisia. Ei kannata siis houkutella ketään.

        Tarkoitatko PerSaukisia?

    • Anonyymi

      Mitähän huono halinto nyt aikoo, kun ei edes poliisi suostu sulkemaan kirstulan aluetta, menee varmaan näyttämään kieltä alueen omistajalle, hehe

      • Anonyymi

        Huono hallinto täällä moro. Mitä siellä Kirstulassa olisi suljettavaa?

    • Anonyymi

      Olisipa hämeenlinnalaiset ymmärtäneet äänestää Perissuomalaiset suurimmaksi puolueeksi kuntavaaleissa. Hämeen linna olisi ollut suosituin matkailukaupunni koko Suomessa.

    • Anonyymi

      Hämeenlinnasta tuli persujen pötkölandia. Valheillla on lyhyet jäljet.

    • Anonyymi

      toivon et hämeenlinna nousisi suosittujen matkailukaupunkien joukkueen 25 sija ei oo kyllä mitään hurraavaa.... ok meikäläisen ykköskaupunki on tampere kakkosena turku kolmantena vaasa neljäntenä pori viidentenä rauma kuudentena lahti ja sijalla seitsemän hämeenlinna

    • toivon et muutosta tulee... hämeenlinnan tulisi nousta sijalta 25 vähintään sijalle 3...

      • Anonyymi

        Miksi? Eihän täällä ole yhtään mitään nähtävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi? Eihän täällä ole yhtään mitään nähtävää.

        Hipin teltta Ailangolla ratkaisu vetovoimaan.

    • Anonyymi

      Hipit eivät kuluta kuin aikaa.

    • Anonyymi

      On esim aulanko ja hyvät hotellit

      • Anonyymi

        Liian hidas palvelu vaan. Ja on kyllä kulunut ja ränsistynyt tämä aulankohotla.

    • Anonyymi

      hämeenlinnahan on kolmen kaupungin välissä
      1. tampere
      2. helsinki
      3. lahti

    • Anonyymi

      Kyllä tässä leirintäalue toiminnassa ollaan kaukana hippitelttailusta. Esim Iittalan Jalavanniemessä on 130 vaunua kausipaikalla, ja alue on loppuun myyty. Haaga-helian tutkimuksen mukaan jokainen karavaanari jättää alueen elinkeinoelämälle n. 100 euroa/hlö/vrk. Lisäksi nyt korona on lisännyt räjähdysmäisesti vaunujen kauppaa, joten turisteja kyllä riitäisi kanta-kaupungissakin, jos sari- hölmöläiset eivät olisi luovuttaneet katajiston aluetta yksityisyrittäjän omiin bisneksiin. Nythän alue on kesäaikaankin aivan tyhjä, lukkun ottamatta viikonloppuja, jolloin päärakennuksessa järjestetään häitä ja muita pippaloita.

      • Anonyymi

        Näinhän täällä joku imbesilli vastaa aina kun on Katajiston leirintäalueesta kyse, että telttailu telttailu, kun ei todellakaan ole kyse, mistään telttailusta, vaan koko lähiseutua hyödyttävästä karavaaneiden kaupunkiin tuomista rahoista. Puhutaan varmuudella miljoonista vuositasolla, Mutta kun on umpiluu, niin eihän sille mitään mahda

        Telttailu, telttailu.

    • Anonyymi

      aulangon mökkikylää tulisi kunnostaa samoin muuta aluetta

      • Anonyymi

        Kunnosta vaan mutta et mun verorahoilla. Jämpi näin eikä keskusteltavaa.

    • Anonyymi

      On todella vaikea ymmärtää, miksi kaupunki halusi ehdoin tahdoin ajaa leirintäalueen pitäjä ulos kaupungista, ja luovuttaa alue näille Reinikoille heidän omiin bisneksiinsä. Herra Reinikka totesi sittemin, että aluviikosta levätään tarkoittaen, että viikonloppuisin on mukava järjestää alueelle rahakkaita juhlia omalle firmalleen ja pitää samalla aluetta muuten tyhjillään, ja suljettuna matkailijoille ja kaupunkilaisille.

      • Anonyymi

        Reinikka päättää itse mitä tekee bisneksen suhteen. Mutta älä edes yritä ymmärtää kun sulla on vaan teltta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Reinikka päättää itse mitä tekee bisneksen suhteen. Mutta älä edes yritä ymmärtää kun sulla on vaan teltta.

        Toivottavasti on vxtun lyhyt vuokrasopimus.

        t. teltta pystyssä

    • Anonyymi

      100vaunua x 20€/vrk 300immeistä x 100€/vrk/hlö = 32000€/vrk

      • Anonyymi

        Täydellinen amatööri kun laskee pelkät sisään tulevat rahat ja nekin teoriassa. Jos olisit hiljaa.

    • Anonyymi

      Sija 25 ei ole mikään juhlava kuka on sijalla 1 suomen matkailukaupungeissa

    • Anonyymi

      Kuka Katajiston kartanon alennustilaa ja tyhjiä kenttiä on uskaltanut arvostelemaan, on monesti saanut Reinkoilta tuolla facebook Hämeenlinna ryhmässä aikamoisen agressiivisen ryöpytyksen niskaansa, ikäänkuin alue olisi heidän yksityistä omaisuuttaan

    • Anonyymi

      Kaupunki ei varmaankaan ole yrittäjä, mutta sen pitäisi tukea paikallista elinkeinoelämää, ravintoloita, kauppo ja kaikenlaisia palvelun tuottajia, sen sijaan että tukee ainoastaan yhtä outdooria, joka ei varmuudella maksa yhteisöveroa kaupungin kassaan kuin muutaman tuhat lappusen vuodessa.

      • Anonyymi

        Tukee se Vanajanlinnaa eikä rahat ikinä ihan kaikkeen riitä.

    • Anonyymi

      Reinikat ehdottomasti ensimmäisenä ulos alueelta, siinä olisi hyvä alku matkailun uudelle alulle Hämeenlinnassa

    • Anonyymi

      Varsinkin tämä rouva Reinikka on ollut todella ilkeä ihmisille

    • Anonyymi

      ketäs nää reinikat on kun ei hämeen sanomatkaan mainitse paljoa aiheesta.. jos sijoitus on 25 niin nyt tulisi kehittää imagoa ottamalla esim koulut mukaan.

      • Anonyymi

        Kun ulos savustettu leirintäalueen pitäjä oli vuokralaisena, ei kaupunki suostunut investoimaan alueelle lainkaan , ja vuokrasopparitkin tehtiin vain kolmeksi vuodeksi kerrallaan, joten ei yrittäjänkään kannattanut sinne investoida.

        Nyt kun alue sitten vuokrattiin näille Reinikoille, kaupunki teki heti kättelyssä 10 vuoden sopimuksen ja investoi Katajistoon sadoilla tuhansilla. Ensi töikseen Reinikat sulkivat leirintäalueen ja maineikkaan ravintolan, johon järjestelevät nyt juhlia yksityistilaisuuksiin. Melkoisen käsittämätöntä, vai mitä?

        Hyvin reinikaiset junailevat bisneksiään meiltä kaupunkilaisilta vuokratulla alueella. Taitaa vuokrakin olla salattua tietoa Vanajanlinnan vuokran tapaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin reinikaiset junailevat bisneksiään meiltä kaupunkilaisilta vuokratulla alueella. Taitaa vuokrakin olla salattua tietoa Vanajanlinnan vuokran tapaan

        Juu ei ole vuokrista ollut missään mitään mainintaa

    • Anonyymi

      Persut voitti vaalit, olisiko aika tehdä asialle jotain. Tyhjät länkytykset voi lopettaa.

    • Anonyymi

      eikö kokoomus nyt ole ollut se hämeenlinnan valtuuston suurin puolue. sitten demarit.

      • Anonyymi

        Näinhän se on, mutta huono hallinto huutaa aina valheitaan, koska muuta ei ole

    • Anonyymi

      Älkää naurattako telttailijoita kaupunkiin. Ei tuloja paitsi kaupoille tupakan ja keskarin kauppaamisesta.

    • Anonyymi

      Persuille hätämajoitusta.

    • Anonyymi

      Onnex sartsalle näytettiin ovea, nyt meillä on toivoa muustakin kuin parkkitaloista

    • Anonyymi

      sari rautiolle vai myllykankaalle.. kummalle siis

      • Anonyymi

        molemmille annettiin potku perseeseen ja samalla oven avauksella ulos kaupungin hallinnosta. Toinen kai yrittelee vielä epätoivoisesti jotain väsynyttä saunabisnestä Varikonniemeen ja toinen lähti kuulemma Turkuun opiskelemaan, ainakin omien puheidensa mukaan mutta lopputuloksenhan me kaikki jo tiedämme siitä ns. opiskelusta

    • Anonyymi

      Persut tulee perustamaan teltta alueen puoluetukirahoilla. Tulee suuri menestys.

    • Anonyymi

      onko sijoitus edelleen 25 vai monentena nyt ollaan..... onko tampere sit suosituin tällä hetkellä

    • Anonyymi

      Hämeenlinnassa röyhkeys on valttia ja se näkyy myös liikenteessä muiden kuin itsen turvallisuuden kustannuksella ja muiden oikeuksien väheksymisenä.

      Tule ja koe röyhkeys vailla vertaa.

    • Anonyymi

      Vai pitäisi Aulangolle saada telttailualue kute 50-luvulla. Voi ziizuz tyhmyyden määrää.

      • Anonyymi

        Mikä tuon ylläkirjoittaneen ongelma on, miksi hän on juuttunut mielikuvineen telttoihin? Kuluneena kesänä on myyty ennätysmäärä uusia asuntovaunuja ja -autoja, rikottu ennätyksiä ja käytettyjenkin kauppa on käynyt hyvin....!

        Miksi siis tuo ylläkirjoittava on jo useasti kiinnittynyt telttoihin vaikkakin tänä kesänä sekin olisi ollut jo hyvinkin mukavaa jos noin haluaa ajatella !
        Ehkä se on hänen tapa provosoida keskustelua?

        Tämän päivän (9/8-21) radion alueuutisissa oli aihe jossa kerrottiin jopa JUURIKIN FORSSAAN TULEVAN MATKAILUALUEEN !

    • Anonyymi

      onhan hämeenlinnalla paljon tarjottavaa.....

      • Anonyymi

        Niin olisi, jos tänne saataisiin kunnollinen leirintäalue karavaanareille, mutta eihän tänne voi sellaista saada, koska sari on näin suuressa tyhmyydessään päättänyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olisi, jos tänne saataisiin kunnollinen leirintäalue karavaanareille, mutta eihän tänne voi sellaista saada, koska sari on näin suuressa tyhmyydessään päättänyt

        Oletko kuinka pahasti sairas. Yksi ihminen ei päätä täällä eikä täällä tarvita telttailualuetta. Mm. Iittalassa on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko kuinka pahasti sairas. Yksi ihminen ei päätä täällä eikä täällä tarvita telttailualuetta. Mm. Iittalassa on.

        Lopeta tuo tyhmä priorisointi teltoista, vaunuilla tai autoilla nyt matkaillaan, siirrä aivosi nykyaikaan !

    • Anonyymi

      Teltta-alueita on jopa pääkaupunkiseudulla, miksei sitten Hämeenlinnassa joka kuitenkin jollain tavalla profiloituu luontomatkailuun. Olisi kiva tietää ketkä tässä ovat niitä potentiaalisi matkailijoita joihin tuo markkinointi kohdistetaan.

      • Anonyymi

        Olisi hyvä tietää mistä kirjoittaa. Hämeenlinnassa on mm. Evo luontotelttailualue. Muitakin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi hyvä tietää mistä kirjoittaa. Hämeenlinnassa on mm. Evo luontotelttailualue. Muitakin on.

        Tietenkin on hyvä tietää mistä kirjoittaa, se nyt on perusasia...!
        Siis jos nyt Evosta puhutaan niin olen telttaillut Tarusjärven rannalla useitakin kertoja omana varusmiesaikanani ja nyt ollessani reservissä niin voisin, jos siis haluaisin mennä sinne, menisin omistamallani matkailuautolla!

        Niin, sinä. Entäs muut?

    • Anonyymi

      Voi telttoja Hämeenlinnaan ja verorahoilla. Täytyy olla Persujen aivopieru. .

      • Anonyymi

        Suppilautoja meillä jo onkin. Veto veto veto voimaa.

      • Anonyymi

        Voiteltat....mitähän tuo demupelle nyt horisee, aivopieruileeko hän?

    • Anonyymi

      Mihin ne oranssit kirjaimet hävisi vai onko ne vanajan pohjassa.

    • Anonyymi

      ei kun lisää pahviukkeleita valotolppiin. voi jumalauta. mitä markkinointia. ideoita on ja jaettukkin,mutta ei kelpaa kun ei ole itse keksinyt. tää on moskova. liian sisä siittoista touhua.

      • Anonyymi

        Terveiset sinne Moskovaan äläkä tule takaisin Suomeen.

    • Anonyymi

      Kaupungista, ihan keskustasta, löytyy useampia tyhjänä ammottavia kaupungin pysäköintitaloja. Jonkun näistä voisi kesäaikaan tarjota matkailuautojen vapaaseen käyttöön. Tyhjillään kun esim. Pööli parkkitalo ei tuota mitään, mutta kulut juoksee ja kohta kaupungin pitää alkaa maksaa takaisin rakentamista varten otettua lainaa.

    • Anonyymi

      Pöölistä autot kurkistelevat vesistönäkymää. Autot ovat tyytyväisiä näkemäänsä. Etenkin Bemarit ja Mersut on oikein nyökytelleet hyvällä näkymälle. Kyllä Hämeenlinnan kannattaa rakentaa mailman suurin pysäköintitalo sitä chilupakin tulee katsomaan kun se carsentteri meni vähän odotusvaiheeseen.

      • Anonyymi

        Mikropippelisi herättää edelleen huomiota, sinulle nauretaan

    • Anonyymi

      milloin Pööliin tulee se viimeinen taideteos. Joku jättimäinen peili joka käristää ohikävelevät ihmiset tuhkaksi.

      • Anonyymi

        Onko tämä joku PerSsujen kansalaisaloite? Kuulostaa typerältä idealta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko tämä joku PerSsujen kansalaisaloite? Kuulostaa typerältä idealta

        Ai peili vai? No sellainen sinne on tilattu, kiitä demareita ja kokkeleita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai peili vai? No sellainen sinne on tilattu, kiitä demareita ja kokkeleita.

        Hämeenlinna on politiikan pienois-amerikka kaksoipuoluejärjestelmineen jopa puolueet mukaan lukien.

    • Anonyymi

      On se kaikin tavoin siunaus Hämeenlinnalle, että tuo Rautio lähtee nyt hallituksesta

      • Anonyymi

        Miten elämäsi jatkuu kun et voi enää vainota? Pakko sinun on hakea nyt lääkäriapua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten elämäsi jatkuu kun et voi enää vainota? Pakko sinun on hakea nyt lääkäriapua.

        -Ei hätää, aina riittää uusia KokDem-Aaseja ja -Perttuja joita voi vainota maaiman tappiin asti !

    • Anonyymi

      Toivottavasti tilanne siellä muuttuu

    • Anonyymi

      "Miten elämäsi jatkuu kun et voi enää vainota". Saman kysymyksen voisi heittää myös sarille, miten elämäsi jatkuu, kun et enää voi vainota kaupunkilaisia järjen vastaisilla päätöksilläsi, kuten siirin asfalttiasemalla. Ai niin eihän se edes näy 10 tielle, vai mitä sari. Mutta eihän se asfaltin katku ole toki sarin päänsärky, siirissä päänsärkyä sen sijaan esiintyy asukkailla.

      • Anonyymi

        Kuka on sari ken yksin päätti jostain asemasta? Onko yrityksen toimari? Kirjoittaja ei vaikuta normi lämpöiseltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on sari ken yksin päätti jostain asemasta? Onko yrityksen toimari? Kirjoittaja ei vaikuta normi lämpöiseltä.

        Vastuutahan Hämeenlinnassa ei kanna kukaan, ja tämä tiedetään kyllä. On helppo sanoa, että yksin ei päätä kukaan. Sari on ollut kuitenkin ns. ykköspostilla, mitä päätöksen tekoon tulee, ja normaalisti johtaja vastaa sitten tehdyistä päätöksistä. Ja sitä paitsi Sari oli Ruununmyllyn koululla kuuntelemassa kaupunkilaisten huolta Siirin asfalttiaseman sijoituksesta alueelle, mutta nakkeli vastauksena ainoastaan niskojaan asukkaille. Hänen olisi kyllä halutessaan ollut mahdollisuus kuunnella asukkaiden huolta aseman haitoista, mitkä sittemmin realisoituivat juuri niin kuin asukkaat olivat epäilleet ja siirtää asema johonkin muualle. Minulla lämpö on ihan normaali, mutta Sarin lämmöstä en olisi niinkään varma.

        Ja se näkyi äänimäärän romahtamisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se näkyi äänimäärän romahtamisena.

        Siiriläiset on jotain elämästä vieraantuneita hienohelmoja. Siellä mikään haise.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siiriläiset on jotain elämästä vieraantuneita hienohelmoja. Siellä mikään haise.

        No miksiköhän asfalttiasema sitten lähetti Siirin asukkaille kirjallisen anteeksipynnön aiheutuneista hajuhaitoista kesäkuussa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siiriläiset on jotain elämästä vieraantuneita hienohelmoja. Siellä mikään haise.

        👆😀Ota sinä se asfalttiasema omalle pihallesi, ei se mitään haise, ei vaivaa asumista eikä rekkaralli häiritse !

        Muuten varmaan ottasitkin mutta asut tietenkin jossakin vuokraloukossa asumistuen ja tukien turvin niin sieltä puskista on hyvä huudella eikö niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👆😀Ota sinä se asfalttiasema omalle pihallesi, ei se mitään haise, ei vaivaa asumista eikä rekkaralli häiritse !

        Muuten varmaan ottasitkin mutta asut tietenkin jossakin vuokraloukossa asumistuen ja tukien turvin niin sieltä puskista on hyvä huudella eikö niin?

        Kenen pihalla asema on siirissä missä samalla pihalla rekat rallittaa. Onko osotetta vai taasko valehtelet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuutahan Hämeenlinnassa ei kanna kukaan, ja tämä tiedetään kyllä. On helppo sanoa, että yksin ei päätä kukaan. Sari on ollut kuitenkin ns. ykköspostilla, mitä päätöksen tekoon tulee, ja normaalisti johtaja vastaa sitten tehdyistä päätöksistä. Ja sitä paitsi Sari oli Ruununmyllyn koululla kuuntelemassa kaupunkilaisten huolta Siirin asfalttiaseman sijoituksesta alueelle, mutta nakkeli vastauksena ainoastaan niskojaan asukkaille. Hänen olisi kyllä halutessaan ollut mahdollisuus kuunnella asukkaiden huolta aseman haitoista, mitkä sittemmin realisoituivat juuri niin kuin asukkaat olivat epäilleet ja siirtää asema johonkin muualle. Minulla lämpö on ihan normaali, mutta Sarin lämmöstä en olisi niinkään varma.

        Jos lämpösi on normaali olet puheista päätellen aivokuollut. Mikään sari ei päätä yksin kaupungin asioista mutta ethän sinä sitä aivokuolleena tajuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen pihalla asema on siirissä missä samalla pihalla rekat rallittaa. Onko osotetta vai taasko valehtelet.

        Et näköjään ymmärtänyt lukemaasi..!
        Ei tuossa mitään Siirissä olevasta asemasta puhuttu sanallakaan eikä edes viitattu Siiriin vaan esitettiin asfalttiaseman perustamista minne hyvänsä osoitetta mainitsematta.

        Jos asfalttiasema nyt jonnekkin perustetaan niin kai sille jokin liikennekkin sitten muotoutuu.

        Josko nyt ymmärtäisit lukemasi ilman osoitemrerkintää?

        Kenen pihalle asema on perustettu olkoon missä vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos lämpösi on normaali olet puheista päätellen aivokuollut. Mikään sari ei päätä yksin kaupungin asioista mutta ethän sinä sitä aivokuolleena tajuu.

        Näin kirjoitti apukoulun käynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miksiköhän asfalttiasema sitten lähetti Siirin asukkaille kirjallisen anteeksipynnön aiheutuneista hajuhaitoista kesäkuussa?

        Hienohelmoja pitää kohdella kuin diivoja. Pääsee itse helpommalla.

    • Anonyymi

      Me siiriläiset olemme eliittiä.

      • Anonyymi

        No niinhän te olitte. Mutta nykyään talonne ovat lähes arvottomia. Kannattaa miettiä jatkossa mihin pistää rahansa kiinni.

    • Anonyymi

      hämeenlinnalla on hyvät eväät nousta suomen suosituimmaksi kaupungiksi koska siitä on hyvät etäisyydet 5 kaupunkiin
      1. Lahti
      2. Tampere
      3. Turku
      4. Helsinki
      5. janakkala ei ole kaupunki mut heitän ton

      • Anonyymi

        Nyt olet nähnyt unta.

    • Anonyymi

      Rautio vissiin kyseessä ja Myllykangas

    • Anonyymi

      Linnanpuistoon voi järjestää telttailulle paikan niin telttailun vaatia saa rauhan.

    • Anonyymi

      Toivon että hämeenlinna nousee hommasta ei tule helppoa

      • Anonyymi

        Mistä pitäisi nousta?

    • Anonyymi

      MIKÄ TILANNE NÄIN ELOKUUN LOPPUVAIHETTA LÄHESTESSÄ

      • Anonyymi

        Nyt näyttää hyvältä, kun päästiin parkkitalo-sarista eroon, ainakaan huonommaksi ei enää voi mennä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt näyttää hyvältä, kun päästiin parkkitalo-sarista eroon, ainakaan huonommaksi ei enää voi mennä

        Telttailijat tervetuloa keskaria juomaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Telttailijat tervetuloa keskaria juomaan.

        Jaa linnapuistoonko? Nyt meni kyllä verisuoni lähialueen eläkeläisiltä. Eikö täällä saa edes rauhassa kuolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa linnapuistoonko? Nyt meni kyllä verisuoni lähialueen eläkeläisiltä. Eikö täällä saa edes rauhassa kuolla?

        Matkailun edistäminen on keskittynyt Vanajanlinnaan. Kyseinen kohde on saanut todella paljon tukea ja hyvä niin eivätpä vieraatkaan ole mitään pussikaljaosastoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matkailun edistäminen on keskittynyt Vanajanlinnaan. Kyseinen kohde on saanut todella paljon tukea ja hyvä niin eivätpä vieraatkaan ole mitään pussikaljaosastoa.

        Itsekin jo odottelen taas kutsukorttia Vanajanlinnan Itsenäisyyspäiväjuhliin ja kun vielä äänestin Mikaa kunnallisvaaleissa niin luulenpa, että Suite on varattuna minulle ja rouvalle muutamaksi päiväksi Mikan ja Pekan piikkiin. Ilmaiset tarjoilutkin ovat olleet vuosien saatossa todella laadukkaat.

    • Anonyymi

      Voi hyvät veljet. Nyt tuli yksi veli lisää porukkaan, Kohta on Hauhon tiet asfaltoitu.

      • Anonyymi

        Sopeutumiseläkeläinenkö? Eläkeläisellä olikin hyvin varaa pistää vaalimainoksiin.

    • Anonyymi

      Hämeenlinna on jättänyt matkailumessutkin väliin jo monena vuonna, kun ei ole jaksettu lähteä esittelemään kaupunkia

      • Anonyymi

        Seiso itte siellä hymyilemässä kaksi päivää. Vai kolmeko? Ei kai ny kukaan pilaa viikonloppuaan tollasella.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4430
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2270
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      559
      1744
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1471
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    6. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      7
      1121
    7. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1108
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      913
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      908
    Aihe