Heimosodista

Oikea vastaus eiliseen Hämeen sanomien artikkelin julkaisemisen ajankohtaa koskevaan kysymykseeni on seuraava. 25.5.1919. Ylläpito poisti kysymykseni ja kirjoitukseni, ilmeisesti sen vuoksi, että artikkelien kopioiminen on tänne kielletty. Huomasin eilen illalla, että joku oli tiennyt vastauksen ja sen, että vastaus liittyi olennaisesti heimosotiin joita Suomi kävi itsenäisyytemme alkuvuosina Vienassa ja Aunuksessa.

Lähteenä artikkelille on Oulun yliopiston historian professori Jouko Vahtolan tutkimus Aunuksen retkestä. Kirjan nimi on Nuorukaisten sota. Tämä oli sota joka alkoi keväällä 1919 jossa suomalaiset joukot ylittivät valtakunnan rajan ja etenivät N-liiton alueelle yrittäen nostaa siviiliväen kapinaan neuvostoliiton hallitusta vastaan.

Kansalaisodan voitettuaan ja tuhansia punaisia laittomasti teloitettuaan ei valkoisen armeijan verenhimo ollut vielä tyydytetty. Piti kehittää aivan käsittämätön hölmöntölmäys joksi tätä keväällä -19 alkanutta hyökkäystä aunukseen voi kutsua. Vaikka retki syntyikin ykstyistahojen aloitteesta ja rahoituksesta otti Suomen hallitus ja eduskunta sen niin omakseen, että sitä voi kutsua Suomen sotaretkeksi venäjälle v.1919.

Sotaretken tarkoituksena oli valloittaa Itä-Karjala ja Aunus ja ottaa se Suomen hallintaan. Sotaretki tuli maksamaan Suomen valtiolle n.36,5 miljoonaa silloista markkaa. Summa vastaa ostoarvoltaan n.1,5 kertaisena nykyrahaa. Miehiä tässä virallisesti yksityisarmeijassa mutta käytännössä ja kiinteästi Suomen armeijan ja valtionjohdon tukemassa hyökkäysjoukossa oli 3000-4000. Tappiot olivat n.400 kaatunutta ja n.700 haavoittunutta.

Hyökkäys päättyi yksiselitteisesti hyökkääjien tappioon. Ainoa asia joka hyökkäyksellä saavutettiin oli Neuvostoliiton epäluulo suomalaisten tarkoitusperiä kohtaan myöhemmin 20- ja 30-luvuilla. Suomi yritti käyttää sotilaallisesti Neuvostoliiton hetkellistä heikkouden tilaa hyväkseen eikä Neuvostoliitto sitä unohtanut. Nämä ns.heimosodat päättyivät sitten Tarton rauhan solmimiseen joka "häpeärauhan" leimasta huolimatta oli kohtuullisen oikeudenmukainen rauha.

13

3810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • autettiin

      Itä-karjalalaiset esittivät pyynnön liittyä Suomeen.

      Ja henkilökohtaisesti minua harmittaa että itä-karjala menetettiin. Heimoveljemme tuhottiin varsin tehokkaasti stalinin vainoissa. Vaikka karjalaiset oli itä-karjalassa ennen venäläisiä, ollen näin etuoikeutettuja omiin maihinsa, on heidän kohtalonsa olla nyt noin 10 % vähemmistö.

      Venäjä on tehokkaasti tuhonnut karjalaisuutta kalevalan syntysijoilla.

      Tällähetkellä käsittelussä marit. Ja setut ovat jäämässä vastentahtoisesti rajanvedossa venäjän puolelle.

      Vaikea löytää ymmärrystä näille ihmisille, jotka puollustelevat maata joka on systemaattisesti tuhonnut Suomensukuisia kansoja.

      • ja osa pyynnöistä ja selkkauksista joihin pyynnöt perustuivat oli lavastusta. Lue tuo Vahtolan tutkimus.

        Kukaan ei puolusta bolshevikkeja heidän tavastaan kohdella suomensukuisia kansoja 1920 ja -30 luvuilla. Mutta päänsilitystä ei ansaitse myöskään suomalainen poliittinen ja aseellinen johto saman ajan idanpolitiikastaan.

      • vastassa
        aito-arska kirjoitti:

        ja osa pyynnöistä ja selkkauksista joihin pyynnöt perustuivat oli lavastusta. Lue tuo Vahtolan tutkimus.

        Kukaan ei puolusta bolshevikkeja heidän tavastaan kohdella suomensukuisia kansoja 1920 ja -30 luvuilla. Mutta päänsilitystä ei ansaitse myöskään suomalainen poliittinen ja aseellinen johto saman ajan idanpolitiikastaan.

        Pahinta oli, että karjalaa ei onnistuttu vapauttamaan osittain siellä olevien Suomesta paenneiden punaisten toimesta. Eli Punaiset estivät Itä-karjalan vapautuksen. No saivathan Suomalaiset punaiset sitten haluamansä systeemin Itä-karjalaan Vuosikymmeniksi. Eivät vain monet kerinneet nähdä systeemin loppua kun systeemi lopetti heidät sitä ennen.

    • tekstisi poistoa

      Kirjoitus on selkeän taitavasti laadittu, mutta propagandistinen ja valheellinen.

      Suomen heimosodat käytiin vapaaehtoisvoimin eikä valtion tai vapausodan veteraaninen toimesta.

      Punaisten teloitukset tapahtuivat sotalakien ja tuomioistunten mukaan. Ei siis laittomasti mitä Aito-Arska väittää!

      Teksti on poistettava valheelisena ja propagandistisena!

      • Toki saat vaatia tekstini poisottamista täältä jos sinua totuus noin kovasti ärsyttää.

        "Suomen heimosodat käytiin vapaaehtoisvoimin eikä valtion tai vapausodan veteraaninen toimesta."
        Tutkimuksen mukaan Aunuksen retken johtajat ja alipäällystö sekä suuri osa miehistöstä oli valkoisten puolella kansalaissodassa taistelleita. Vapaaehtoisia värvättyjä, koko retki alkoikin vapaaehtoisin kansalaiskeräyksin ja miehistön värväyshankkein.

        Rahoitus oli myös alussa vapaaehtoisten keräystuottojen varassa. Mutta miltei heti rahoja retkeen myönnettiin valtion budjetista ensin lainan muodossa ja sitten 11.6.1919 hallituksen esityksellä eduskunnalle. Vapaaehtoinen rahoitustoiminta tyrehtyikin valtion ottaessa vastuun asiasta. Sosiaalidemokraattinen puolue ja muutamat ruotsalaiset eduskunnassa vastustivat valtion varoilla tapahtuvaa sotilaallista hyökkäystä. Valtio oli keskeisesti mukana Aunuksen retkessä vaikkakaan armeija ei siihen virallisesti osaa ottanutkaan.

        "Punaisten teloitukset tapahtuivat sotalakien ja tuomioistunten mukaan"
        No tuo nyt on täyttä puppua. On olemassa runsaasti todisteita teloituksista jotka tapahtuivat heti taistelun jälkeen ilman, että minkäänlainen tuomioistuin tai sotalaki siihen antoi oikeutusta. Sama laiton meno jatkui myös Aunuksen retkellä. Vangiksi saadut suomalaissyntyiset melkeinpä poikkeuksetta teloitettiin.

        Lue nyt vähintään se Vahtolan tutkimus ennenkuin tuonkaltaista potaskaa kirjoitat.

      • simon23
        aito-arska kirjoitti:

        Toki saat vaatia tekstini poisottamista täältä jos sinua totuus noin kovasti ärsyttää.

        Sotavankien tappaminen oli yhtä yleistä molemmilla puolilla. Itse asiassa retkikunnan johtaja majuri von Hertzen antoi itse käskyn ampua kaikki vangit siksi, että ei ollut yksinkertaisesti miehiä heidän vartioimiseensa. Suomalaiset ammuttin heti, samoin melkeinpä venäläiset mutta aunuslaiset yleensä vapautettiin (pakko-otettuina).

        Vahtolan tutkimus on kokonaisuutena kattava.

      • Joni Koskimaa

        Mm. Lahdessa kuoli lukuisia punaisia vähintäänkin epämääräisissä oloissa. Luin selontekoa Hennalan kasarmilla pidettyjen sotavankien kohtelusta, ja nälässäpito, kidutus, niskalaukaukset pienistä rikkeistä olivat yleisiä.

        Eräs yövartiomies ampui vangin, joka oli hänen oman sanojensa mukaan viittilöinyt hänelle häiritsevästi. Onko tämä siis "lakien mukaisesti tapahtuva teloitus?"

        Samaa meininkiä se oli silloin kun tänä päivänä Irakilaisten sotavankien kanssa (joilla ei useinkaan pahemmin ihmisoikeuksia ole).
        On turha ruveta tekemään yksipuolisesti valkoisista mitään enkeleitä, sillä sodassa ja rakkaudessa ei tunneta sääntöjä.

        Jo nimitys "Vapaussota" on mielestäni erittäinkin paljon valkoisten propagandan kyllästämä. Ei ole mitenkään selvää, että juuri valkoisten voitto johti Suomen itsenäisyyteen, koska loppu pelissä harva punaisista oli mitenkään Venäläismielinen, vaikkakin kommunistia aatteena tukikin.

        Off topiccina pitää huomauttaa että jenkit käyttää termiä "Vapaussota" vielä tänäkin päivänä joka ikisestä kahnauksesta mihin onnistuvat itsensä mukaan tunkemaan. =D

        Voittajat kirjoittaa historian...

      • Stalinin kommunistit
        Joni Koskimaa kirjoitti:

        >niskalaukaukset pienistä rikkeistä olivat >yleisiä.

        Valehtelet! Vapaussodan teloitukset suoritettiin aina kuulustelujen jälkeen teloitusryhmän toimesta edestäpäin. Stalinin kommunistit käyttivät niskalaukaustekniikkaa Nliitossa etenkin 30-luvun puhdistuksissa. Toki runsas joukko suomalaisia n.10000kpl sosialisteja ja punakaartilaisia kuoli Neuvostoliittossa esittämälläsi tavalla.

        >Eräs yövartiomies ampui vangin
        Tämä on legendaa, jolla ei ole mitään todistusarvoa. Suomeksi poliittisesti väritettyä tarkituksenmukaista valetta!

        Ei ketään valkoista ole tuomittu laittomista teloituksista mihinkään rangaiustukseen. Ei edes presidentti Kekkosta joka toimi teloitusryhmän johtajana Haminassa 1918.

        >Jo nimitys "Vapaussota" on mielestäni >erittäinkin paljon valkoisten propagandan >kyllästämä.

        Marraskuun eduskuntavaalit 1917 hävinnyt pieni sosialistiryhmä ottaa vallan käsiinsä lailliselta hallitukselta Venäjältä toimitetuin asein ja pakoittaa edustajat pakosalle Vaasaan.

        On kummallista väittää, että hallituksen armejan vallan palauttaminen kansalle ei olisi sen vapauttamista yhden puolueen diktatuurista.

        Vapaussota on aivan oikea nimitys tälle niin tarpeettomalle episodille Suomen historiassa.

        >Voittajat kirjoittaa historian...

        Näinkö?

        "Alustusta seuranneessa yleisökeskustelussa Mauno Koivisto kontrafaktualisoi muun muassa vuoden 1918 tapahtumia todeten, että jos punainen puoli olisi voittanut, se tuskin olisi pystynyt säilyttämään valtion itsenäisyyttä.
        -Tässä mielessä voidaan puhua vapaussodasta, otti Koivisto kantaa termikysymykseen."

      • Joni Koskimaa
        Stalinin kommunistit kirjoitti:

        Ei muuten ole mikään legenda tuo Hennalassa sattunut vangin ampuminen, vaan Hennalan varuskunnan päävartiossa on luettavissa selonteko "vapaussodan" aikaisista sattumuksista kasarmilla.

        Itse ollessani sotilaspoliisina ko. kasarmilla luin ajankulukseni sen.

        Vastenmielistä miten epätieteellisesti täällä suhtaudutaan historiaan. Heti jos tuo esiin OBJEKTIIVISIA mielipiteitä ni web-fasistit leimaa kommunistiksi :D

        Ottakaa nyt järki käteen. En minä ole täällä sanomassa olivatko punaiset oikeassa vai valkoiset - totuus on ettei sellasta olekkaan kuin absoluuttinen oikea. Kyllä noita vääryksiä tehdään joka sodassa puolin ja toisin, sitä halusin vain tuoda esille...

        Eli eipäs kirjoitella historiaa käsittelevään keskusteluun mitään puolueellisuuksia, vaan pyritään nyt keskustelemaan tapahtumista objektiivisesti ottamatta omia eettisiä arvoja peliin.

        Kiitos.

    • Fennougri

      No mutta täällä ollaan minun mieliaiheessani..

      Aito-Arska on tietojeni mukaan sekä oikeassa, että väärässä.

      -Oikeassa siinä,että itä-karjala aktivismissa oli Suomessa taustalla harmaa eminenssi. Nimittäin Saksan pää-esikunta, muut osapuolet olivat: Englanti monikansallisine Muurmannin-retkikuntineen,Venäjän valkoisen armeijan rippeet, sekä punainen armeija eli Bolsevikit.

      Suomi oli tuolloin hyvin nuori ja vielä hajaannuksen tilassa, valtionhoitaja (C.G.M) vastusti retkikuntaa, mutta ei mahtanut Saksassa koulutetun jääkäriliikkeen sekä maassa vielä oleilleen Saksan keisarillisen armeijan itä-merendivisioonan vuoksi asialle mitään.

      Myöhäissyksyllä v. 1918, jolloin eräs saksalaisten salainen TUNTOSARVI, Itä-Karjalan retkikunta(I-IKrk), tosiaankin oli toiminnassa Kantalahden tienoilla, vallitsi siellä mitä täydellisin kansallisuuksien sotku.

      Liittolaisten joukot oli muodostettu ,paitsi Englantilaisista,Kanadalaisista, Amerikkalaisista, Ranskalaisista, Italialaisista ja Serbialaisista, myös niihin liittyneistä Venäläisistä, Suomalaisista ja Itä-Karjalaisista.

      ..Työmiesten joukossa oli suuret määrät Kiinalaisiakin ja sotavangeissa, jotka vielä jostakin syystä olivat jääneet Muurmanniin, oli Saksalaisia, Itävaltalaisia ja Unkarilaisia..

      Koska Saksalaiset lienevät suunnitelleen talvisotaretkeä, kiintyi heidän pää-esikuntansa huomio nimenomaan suuntaan Kurtti-Kantalahti, jossa rautatie (muurmannin rata) kulki lähinnä Suomen rajaa.

      ns. I. Itä-Karjalan retkikunta Retkikunnan lähettäjästä ei ole varmuutta mutta sen ohjeisti Jääkärimajuri K.M.Wallenius (Silloinen Lapin rajavartioston komentaja), komennuskuntaan kuului kokonaista 6 miestä, (Vääpelit:H.Kangasvuori,M.Ropponen,J.Hulmi,U.Väisänen ja P.Marttina, kuudennen nimeä en tiedä)

      Aunuksen retkikunnan räjähdyskomennuskunta eli ns. II Itä-Karjalan retkikuntaan kuului 28 miestä,joilla oli kantamuksenaan n.750kiloa trotyyliä. Retkue suoritettiin Marraskuun alkupäivillä 1918, ollen pää-asiassa nuorten miesten pämppäys ja kalastusretki(pioneeriongella Paul Marttinan kertomuksen mukaan he saivat noin 1000 siikaa , joista 150kg he käyttivät :)..

      Tosin retkikunta onnistui lopuilla paukuillaan katkaisemaan Imanteron suunnalla, katkaisten Muurmannin retkikunnan huoltoreitin pariksi viikoksi..Tuhotyöt menivät bolsevikkien tilille, mistä asiasta ei SY:llä ollut mitään muistuttamista.

      Miesten saavuttua Suomen puolelle kirjoitti Saksan,Suomen Yleis-esikunnan silloinen päällikkö Eversti von Redern, Majuri Walleniukselle "..Saksan yleisesikunta kiittää teidän reippaita ja onnistuneita tekojanne.

      Niin että suurvalta politiikkaa, suurvaltapolitiikkaa olivat nuo kaksi ensimmäistä poikasten patikkareissua..

      ..kirjoitan myöhemmin varsinaisesta Aunuksen retkestä ja ns. Heimosodasta

    • Oikeita mielipitetitä millä korjataan arskan vääristely historia.

      • kun ovat poistaneet

        sinun verilirisee-juttujasi niin ketjussa alempana olleet asiallisetkin mielipiteet poistuvat.

    • joukkoon

      Heimosodat ei ole mikään yksi episodi ilman historiallista viitekehystä.

      Nimittäin Suomalaiset lähettivät näitä valkoisten vapaa-ehtoisjoukkoja muuallekkin siäsllisodan pitkittyessä Venäjällä.

      Ensinnäkin ei ollut mitenkään varmaa, että sota venäjälläpäättyisi punaisten voittoon.
      Samaanaikaan alueella käytiin myös vanhaa panslavistista heimoaatetta tukevaa ideologista taistelua, eli samaan kansaan kuuluvat kansakunnat pitää liittää saman valtion alaisuuteen, näin yhdistettiin aikanaan Saksa ja jugosslaviakin ...
      Myös venäjä itse on perustellut ekspansansionsa euroopassa tällä teemalla, eli ei se mikään suomalainen keksintö ollut.

      Suomesta lähettiin joukkoja Viroon, joka Suomalaisten sekaannuttua asiaan päätyi valkoisten voittoon.
      Sen lisäksi lähetettiin joukot Itäkarjalaan ja Petsamoon, joista jälkimmäinen sitten liitettiin Tarton rauhassa Suomeen.
      Ainoa selkeä epäonnistuminen tuli Itäkarjalassa, syy oli se ettei alueen väestö tukenut valkoisia vaan meni venäläisten puolelle.

      Mutta kaikenkaikkiaan valkoiset menestyivät aika hyvin, vain Itäkarjalassa epäonnistuttiin.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      254
      5259
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      125
      2323
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      236
      2018
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1834
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1680
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      188
      1547
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      54
      1434
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      63
      1364
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1311
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1181
    Aihe