Sananvapaus Raamatun mukaan

1903 vuotta Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen, hän toteutti tämän:

"Pohjoisesta minä herätin miehen, ja hän tuli, auringon nousun suunnalta minä hänet nimeltä kutsuin.

Hän tallaa valtiaita kuin lokaa, tai niin kuin savenvalaja polkee saveaan.

Tuhannen joukosta minä löysin yhden, mutta koko määrästä en ainoatakaan naista."

Jatkuu

Jos tämän majatalon omistaja ei päästä sananvapauden vastustajaa, Pahusta irti.

Eile erehdyin kiittämään tuota Maraa, kun en tarkistanut hänelle sananvapauden antaneita linkkejä, jotka paljastivat hänet huumehörhöksi.

Saatanalla on ilmiöimäinen taito saada ihmiset onnellisiksi juuri sillä, mitä kukin ihminen eniten rakastaa.

"Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi."

En tuomitse minäkään. Nauttikoon rauhassa elonkorjuuteen asti.

Miten minä Teuvo Martti Suni pystyin 48 vuotiaaksi asti noudattamaan tätä Jeesuksen tärkeintä pelastuskäskyä, vaikka en tästä mitään tiennyt:

"Varokaa, ettei teitä johdeta harhaan.
Monet tulevat esiintymään minun nimelläni.
He sanovat: 'Minä se olen', ja: 'Aika on tullut.'
Mutta älkää lähtekö heidän peräänsä."

Jos en olisi jo äitini kohdussa tullut pelastukseen valituksi, en varmasti olisi pystynyt tuotakaan käskyä noudattamaan. Mutta Jumalapa onkin ihmistä ovelampi, kun salli minun syntyä aviottomana köyhän äidin esikoisena, kärsimään häpeää ja tuskaa. Joka alkoi 8-vuotiaana, kun olimme palanneet evakosta Ylämaalle Leinon kylään, lähelle rajan taakse jäänyttä papan ja äidin kotia.

Kesällä pyhäkoulussa sain kuulla, ettei taivaassa ole ketään isätöntä. Se oli hyvä asia isättömyyden tuskasta kärsivälle pojalle. Mutta sitten tuli kylvää vettä suoraan niskaan, kun tuo Isä kostaa vanhempien pahoja tekoja monen sukupolven päähän.

Ja minä olin juuri tuo koston kohde. Siitä hetkestä aloin vihata Jumalaa, ja se sai sinettinsä heti kun koulu alkoi. Olin jo ajatuksissani pitkään toivonut, ettei kukaan ikinä kysyisi minulta isän nimeä, koska en ilman itkua olisi voinut vastata: Minulla ei ole isää.

Nyt se inhottava kysymys tuli, kun heti ensimmäiseksi opettaja kysyi kaikilta isän nimeä. Hädissäni vastasin papan nimen, jolloin koko luokka purskahti nauramaan ja minä itkemään.

Kun esikoistyttäremme syntyi vammaisena ja on koko elämänsä liikkunut pyörätuolin kanssa, minä itkin ja huusin Jumalalle: Olisit kostanut minulle vaikka millä tavalla, mutta miksi tälle pienelle lapselle!

Meni todella vuosia, ennen kuin ymmärsin, mikä , Jumalan suunnitelma tässäkin takana oli. Sillä tämä sama toistuu jokaisen vammaisena syntyneen kohdalla:

Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?"

Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki."

Kesästä 1945 kesään 1985 oli kulunut 40 vuotta Jumalaa vihaten, joten mikään uskonsuunta ei saanut sydämessäni sijaa, joten myös tämä toinen tärkeä Jeesuksen ilmoitus toteutui elokuun 11. päivänä 1985:

"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

Käsittämätön oli tämäkin Jumalan suunnitelma, kun minä häntä vihaten tietämättäni rakastinkin hänen Poikaansa Jeesusta Kristusta.

Kaiken sen taustalla, minkä puolesta olen taistellut, kirjaan kirjoittanut ja edelleen taistelen ja kirjoitan, on ainoastaan Pyhän Hengen kutsumus, hänen opetuksensa ja ennen kaikkea näyt, jotka elävinä kuvina nähtyinä kertovat paljon enemmän kuin tuhannet sanat.

Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta.
Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä.

Samana kesänä, aloin vihata Jumalaa olin Ylämaan seurakunnan poika leirillä.

Istuimme erään järven rannalla kalliolla ja lauloimme yhdessä virttä:
"Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle, olen armoliitossa,
minut kalliisti hän osti, minut nosti kadotuksen kuopasta."

Virren aikana sain kokea ensimmäisen Jumalan antaman näyn,
kun taivaasta tuli alas kirkas valokiila, joka täytti koko sylini,
ja antoi minulle tavattoman ihanan tunteen,
kun katselin sitä valonsädettä, joka sylistäni kohosi kapenevana kiilana kohtikorkeuksia.

Ei sitä kukaan muu nähnyt, enkä siitä kenellekään mitään puhunut.
Ihmettelin vain, että mitähän tämäkin mahtoi tarkoittaa, ja miksi se juuri minulle annettiin.

En kokenut, että olisin siinä joutunut johonkin horrokseen tai hurmokseen.
Sillä tuskin tuon ikäinen poika edes näitä sanoja ja niidenmerkitystä ymmärsikään.

Vaikka en montaa kertaa kirkossa käynyt, kuulin sen aina joskus radiosta tai televisiosta, kun vaimon piti jatkuvasti kaikki hartausohjelmat kuunneella ja katsella.

Niin joka kerran tuli sydämeeni se sama ihana tunne, kuin silloin kaukana lapsuudessa.

TeuvoSuni
25.04.2021 13:42

Sanna-myrsky 11.8.1985
Toisen kerran virsi. "Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle..."

"Herra ilmestyy omiensa avuksi. Kuin salaman hän sinkoaa nuolensa. Herra Jumala puhaltaa pasuunaan, hän kiitää etelästä polttavassa myrskyssä."

28. 2. 1983 pääsin täysin palvelleena sotilaseläkkeelle. Aloin heti toteuttaa eläkepäivien haavetta, aloittaen valokuvaajana Ruukissa. Pääsin muotokuvillani myöskin Suomen Valokuvaajain Liiton jäseneksi.
Asuimme tuolloin jo omassa kodissa, jonka olin perheelleni rakentanut, ja johon olimme muuttaneet 3 vuotta aikaisemmin. Enkä Jumalalla enää päätäni vaivannut.

Mutta Jumalapa alkoikin toteuttaa omaa suunnitelmaansa kesällä 1985.
Ritvan isä sai iäisyyskutsun Lappeenrannassa, jonne he olivat muuttaneet, kun olivat luovuttaneet maatilan vanhimmalle pojalleen. Hautajaiset olivat lauantaina 10. elokuuta. Siinä avoimen arkun äärellä tulin miettineeksi tätä: tässäkö on kaikki, mitä ihmisestä jäljelle jää? Missä on se, mikä sai tämänkin, nyt ruumiina olevan ihmisen elämään?

Sunnuntaina menimme Lappeenrannan kirkkoon jumalanpalvelukseen, jossa luettiin viikon aikana siunattujen vainajien nimet. Olin hieman hengästynyt, kun tulimme kirkkosalin ovelle. Sinnehän noustaan monta porrasta, joista Jaana oli pyörätuolin kanssa vedettävä. Näin seinällä virsitaulun, josta loisti silmiini numero 456. Tuo ihmeen antanut virsi vuosikymmenien takaa. Nykyisessä virsikirjassa sen numero on 307. Kun tämän näin, ajattelin, että onpa mukava pitkästä aikaa kuulla tuo virsi kaukaa lapsuudesta.

Missä jumalanpalveluksen osassa tuo virsi oli, sitä en muista. Kun se alkoi, tuli sellainen tunne kuin minut olisi kääritty lämpimään pumpuliin. Tönäisin Ritvaa kylkeen:

"Tämä on minun virsi." Koskaan aikaisemmin en ollut tästä mitään puhunut.
Sen jälkeen meni kirkon alttariseinä silmissäni täysin mustaksi. Siihen oli vedetty kuin musta samettiverho, johon suurin kultakirjaimin ilmestyi sanat: RAAMATTU ON TOTTA. Minua alkoi hävettää, koska en ollut tuota kirjaa juurikaan lukenut. Monta kertaa olin sen alusta aloittanut ja aina sen lukeminen oli kesken jäänyt. Koska sen kirjan kansien välissä touhusi tuo inhottava Jumala.

Sitten koin aivan kuin pääni päälle olisi laskettu raskas paino, mutta siitä huolimatta tunsin, kuinka aloin kohota penkistä kohti korkeuksia. Virttä en enää kuullut, urkujen äänikin oli poissa ja oli aivan hiljaista. Katselin ympärilläni olevaa valtavaa kirkkautta, ja tunsin pääni yläpuolella olevan jotakin hyvin puoleensa vetävää, jota en kuitenkaan nähnyt. Mieleen palautui heti se ihana tunne siellä järven rannalla kalliolla, kun se valonsäde täytti sylini.

Hetken tätä kirkkautta katsellessa ja ihmetellessä, kuulen sen keskeltä jostakin miehen äänellä lausutut sanat:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, ja älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi!"

Siinä tulivat itsekkäälle ihmiselle kovat sanat. Vaikka on tietoisesti ollut ketään muita tuominnut kuin vain tuota koston Jumalaa. Hetken kuluttua sama ääni jatkoi:

"Ei ole mitään väliä sillä, onko sinulla isä tai ei, oletko rikas tai köyhä, terve tai sairas, kunhan elät elämäsi niin, että kerran saavutat tämän kirkkauden!"

Tämän jälkeen päässäni käytettiin ajatuksenjuoksu: oli verrattava tätä tunnetta, joka minut ympäröi, tunteeseen vaimoani kohtaan. Tämä meni kirkkaasti edelle.
Sitten olivat vuorossa kaikki viisi tytärtä. Toiseksi jäivät hekin.

Sitten kirkonmäellä oleva auto ja siellä oleva kameralaukku, nekin kun olivat silloin vielä hyvin rakkaita. Toiseksi jäivät nekin, samoin vielä pohjoisessa oleva koti, kun sekin lopuksi ajatuksiin johdatettiin.

Tämän tajuttuani tulin sen ihanuuden keskellä luvanneeksi, vaikka mitään ei minulta kysyttykään.
"Tämän takia, mitä nyt olen saanut nähdä ja kokea, tahdon lähteä minne vain haluat minut lähettää!"

Näky päättyi siihen, kun ympäröivän kirkkauden keskellä katsoin taakseni, ja huomasin selkäni takana syvän mustan rotkon, jonka reunalla istuin. Mistä tuon jumalanpalveluksen saarnassa puhuttiin, sitä en muista, mutta tämä näky ja sen seuraukset eivät tule koskaan silmistäni ja ajatuksistani katoamaan.

Välittömät seuraukset sain kokea heti, kun kirkon rappusia alas astelimme. Oli kuin päältäni olisi riisuttu pakkopaita ja raskaat kahleet. Kaikki vuosikymmenien aikana koetut tuskat olivat poissa.

Melkein nauraen ihmettelin, miten olivatkaan nuo kolme elämäni kipeintä kohtaa - isättömyys, köyhä koti ja vammainen esikoinen, Jumalan monet kostamiset - lähes koko siihen asti eletyn elämäni henkisen puolen pilanneet.
Ja nyt, 48-vuotiaana, olin kuin uuden elämän alussa.

Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän pois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua.

Jatkuu

Suurin ihme oli tuon isättömyyden tuskan ja sen tuottaman häpeän pois ottaminen. Se oli siihen asti ollut niin kipeä asia, ettei siitä voinut kenellekään puhua. Kukaan ulkopuolinen ei ollut koskaan saanut tietää, että olin syntynyt aviottomana. Kun Ruukissa tutustuimme uusiin ihmisiin, heille piti valehdella, että vanhempani olivat kuolleet. Ritvakin kun tämän kipeyden tiesi, niin hänkin vaikeni.

Koko sen päivän olin kuin pumpulipilvessä. Oltiin surutalossa ja sisälläni oli ilojuhla. En voinut siellä tuosta näystä mitään puhua. Se päivä oli Sanna-myrskyn päivä, 11. elokuuta 1985. Se yli 30-asteinen lämmin tuuli, joka Lappeenrannassa silloin puhalsi, oli kuin Pyhän Hengen valtavaa syleilyä.

Tuo myrsky syntyi Etelä-Karjalassa, kulki läpi Savon, ja teki suurimmat tuhot lähellä kotiani. Sekin tuon kostavan Jumalan ihmeellinen suunnitelma.

Illalla läksimme ajamaan kotiin, Ruukkiin. Matkan aikana ei montaa sanaa vaihdettu. Päässäni pyöri jatkuvana nauhana tuon päivän suurin tapahtuma. Vasta yöllä kotona vuoteessa kerroin Ritvalle tämän ja kysyin: Voiko Saatana antaa ihmisille tällaisia näkyjä?

"Ei, kyllä sinua on Pyhä Henki koskettanut", hän vastasi ja jatkoi: "Koko matkan ajan tunsin, että sinulle on tapahtunut jotakin."

Näin kävi toteen myöskin tämä Jeesuksen ilmoitus:
"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
"Minut kalliisti hän osti, minut nosti kadotuksen kuopasta."

Minut nostettiin yhdestä kadotuksen kuopasta, luterilaisen kirkon penkistä, hänen kirkkauteensa. Tuo selvisi vasta tammikuun viimeisenä viikonloppuna kolme vuotta myöhemmin.

Palaan vielä tuon Sanna-myrskyn jälkeiseen aamuun:

Heti aamulla muistui mieleeni Uusi testamentti, jonka olin Lappeenrannan seurakunnalta rippilahjaksi saanut 3.5.1953. Vielä sen pölyttyneenä kirjahyllystä löysin. Milloin lienen sen viimeksi avannut? Etulehdeltä löytyi täydellinen yllätys;
Herkko Kivekkään kirjoittama muistolause elämäni matkalle:

Ps.43:3: "Lähetä valkeutesi ja totuutesi, ne minua johdattakoot, viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi."

Ihmeiden aika ei ollut ohi, kun tajusin, miten saumattomasti nuo sanat liittyivät siihen, mitä edellisenä päivänä olin saanut samassa kirkossa nähdä ja kokea.

Minut oli johdatettu hänen pyhälle vuorelleen. Jos ei vielä asuntoihin asti, niin ainakin suurelle valkeuden ja vapauden esipihalle, ja vihdoinkin olin saanut kuulla Jumalani äänen.

Neljänkymmenen vuoden koettelemusten jakso, kesästä 1945 kesään 1985 oli päättynyt. Mutta mitä vielä oli edessä, siitä en silloin mitään tiennyt.

Mutta sen tiesin, että nyt alkoi Raamatun lukeminen, joka jatkui samanlaisessa fiiliksessä, kuin kirjakääröjen lukeminen profeetta Hesekielillä, kun Raamatun lukemisessa olin päässyt tähän:

"Minä näin, kuinka minua kohti ojentui käsi, ja kädessä oli kirjakäärö. Se avattiin minun eteeni, ja minä näin, että se oli kirjoitettu täyteen molemmin puolin: valituksia ja huokauksia, huutoa ja tuskaa.

Hän sanoi minulle: "Ihminen, syö, mitä edessäsi on. Syö tämä kirjakäärö ja sitten lähde, mene puhumaan Israelin kansalle."

Niin minä avasin suuni, ja hän antoi syödäkseni sen käärön. Hän sanoi:
"Ihminen, ravitse itsesi. Täytä vatsasi, syö tämä kirjakäärö, jonka minä sinulle annan." Minä söin sen, ja se maistui suussani makealta kuin hunaja.

Hän sanoi minulle: "Ihminen, lähde. Mene Israelin kansan luo ja puhu, minkä minulta saat puhuttavaksesi.

Ei sinua lähetetä outoa, käsittämätöntä kieltä puhuvan kansan pariin, vaan Israelin kansan luo.

Et sinä lähde maailman monien kansojen keskelle, joiden puhe on outoa, joiden kieltä et käsitä. Jos lähettäisin sinut niiden luo, ne kuulisivat sinua.

Mutta Israelin kansa ei tahdo sinua kuulla, koska se ei tahdo kuulla minua. Koko Israelin kansa on kovaa ja uppiniskaista joukkoa.

Mutta minä teen sinusta yhtä kovan kuin he, yhtä taipumattoman kuin hekin ovat.
Minä teen sinusta timantinkovan, piikiveä kovemman. Älä pelkää heitä, älä säiky. He ovat uppiniskaista kansaa."

Hän sanoi: "Ihminen, kuuntele tarkoin. Paina mieleesi jokainen sana, jonka sinulle puhun."

Myöhemmin soitin Herkko Kivekkäälle saadakseni tavata hänet ja kertoa tuon näyn ja hänen muistolauseensa. Hän sanoi tulleensa juuri sairaalasta ja kehotti palaamaan asiaan myöhemmin.

Kun myöhemmin soitin uudelleen, hän sanoi olevansa eläkkeellä ja kehotti ottamaan yhteyttä nykyisiin Lappeenrannan pappeihin.

En ottanut, koska he eivät olleet tuota muistolausetta kirjoittaneet.
Tasan ei käy onnenlahjat, papit pääsevät eläkkeelle, kun Kristuksen todistajalla työ alkoi vasta eläkkeelle päästyään.

Tuosta hetkestä alkoi elämä Raamattua lukien ja mikä tärkeintä, nyt alkuperäisen opettajan johdolla. Siitä huolimatta, vaikka en hänen ensimmäisten opetuslastenkaan tavoin vielä käsittänyt, minkä hengen oma olin.

Luettuani ensimmäisen kerran Raamatun lävitse, aloitin alusta uudelleen, ja vielä kolmannen kerran profeettojen kirjoista Ilmestyskirjan loppuun. Ihmettelin ja mietin asioita, joita olin alleviivannut.

Mitä enemmän luin, sitä enemmän ihmettelin, miten tämän kirjan ympärille on saatu rakennettua sadoittain erilaisia kuppikuntia, suuri ja pieniä? Ei tämä kirja ainakaan ole tuollaisiin johdattamassa.

Siinähän koko ajan puhutaan vain yhdestä Herrasta, yhdestä Hengestä, yhdestä uskosta, vieläpä vain yhdestä kasteesta.

Toistuvasti siinä varoitetaan vääristä profeetoista, jotka esiintyvät Jumalan nimellä ja hänen palvelijoinaan. Tuossa kirjassa ei voi olla kuin yksi totuus, ja kaikki muu on valhetta. Mutta mikä se totuus on? Sitä jatkuvasti kyselin.

Alati jouduin peilaamaan myös omaa elämääni tuon kirjan valossa. Koin olevani vapaa ja kiitin siitä Jumalaa, joka oli minut vapauttanut. Samalla kuitenkin tunsin, etten sittenkään ole vapaa, elämästäni puuttuu vielä jotakin.

Kestorukoukseni oli, että Jumala paljastaisi minulle tuon kirjan totuuden, mitään salaamatta. Olihan hän itse antanut näkynsä kautta todistuksen, että tuo kirja on totta.

Näin elämä jatkui. Tammikuussa 1987 sain yllättäen kutsun seurakunnan kirkkoneuvoston jäseneksi. Yllättäen siksi, etten ollut mikään aktiivinen kirkossakävijä, ja siksi, etten ollut minkään poliittisen puolueen jäsen.

Sen verran hallinnosta tiesin, että kaikki luottamustoimet jaetaan poliittisin ansioin. Puolueiden voimasuhteiden oli sielläkin oltava kohdallaan.

Koska olin uusi tulokas, kirkkoherra Junttila piti minulle yksityisen opetustilaisuuden
seurakunnan toiminnasta, ja julki myös tämän:

"Vanhaoillislestadiolaisuus on harhaoppi."

Hän itse oli uusheräänyt lestadiolainen.

Tuli tammikuun 1988 viimeinen viikonloppu.

Sinäkin aamuna luin Raamattua. Silloin oli edessä Luukkaan evankeliumi, josta luin:
"Ja hän puhui heille tämän vertauksen:

"Eräällä miehellä oli viikunapuu istutettuna viinitarhassaan ja hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt.
Niin hän sanoi viinitarhurille: 'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois, mitä varten se vielä maata laihduttaa?'
Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi: sillä aikaa minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää: mutta jos ei, niin hakkaa se pois.'

Niin kuin Valitusvirsi kolme keskeytti Raamatun lukemisen lähes kaksi vuotta aikaisemmin, niin saman tekivät nyt nämä jakeet. Silloin ymmärsin heti lukemani, mutta nyt en lainkaan käsittänyt, mitä nämä jakeet tarkoittavat ja miten ne minuun liittyvät. Koko päiväksi jäi Raamattu auki tuosta kohdasta ja töitten lomassa aina kävin lukemassa ja ihmettelemässä.

Ritva oli iltapäivällä lähtenyt töihin, ja kun häntä puolenyön jälkeen odotin kotiin, vielä vuoteessakin näitä jakeita ajattelin. Sitten, aivan yllättäen, makuuhuone tuli täysin pimeäksi, eikä pihavaloakaan näy ikkunasta. Sähköt eivät katkenneet, mutta silti olin täydellisen pimeyden keskellä. Hetken kuluttua, tämän pimeyden keskeltä jostakin, kuulen tutun äänen lähes kolmen vuoden takaa:

"Siellä kirkossa sinut vapautettiin niistä taakoista, jotka eivät olleet sinun itsesi aiheuttamia, mutta sinunkin sydämelläsi on vielä jotakin."

Olihan siellä kaikenlaista pahuutta. Kenelläpä ei olisi, kun Jumala sinne katsoo. Nyt hän kuitenkin kaivoi sieltä esille vain yhden, kaikkein inhottavimman asian, jolla en itse enää vuosiin ollut päätäni vaivannut. Olin sillä Ritvaa usein uhkaillutkin, sillä koin, että minullakin oli oikeus mennä vuoteeseen jonkun toisen kanssa. Niinhän hänkin oli tehnyt. Kerran komennuksella siihen tilaisuus tuli. Tein aviorikoksen, ja sen jälkeen tunsin olevani tasavertainen Ritvan kanssa.

Siihen yhteen ainoaan kertaan se asia jäi - ja nyt jo tuo rakkaaksi tullut Jumala lausuukin minulle kuoleman tuomion:

"Hakkaa se pois!" Nyt ymmärsin tuon Raamatun sanoman täydellisesti. Minä olin tuo viikunapuu. Lähes kolme vuotta sitten sille annettiin kasvun mahdollisuus, ja nyt tuon kasvun antanut Jumala lausuukin kuolemantuomion.

Alkoi vaihtokauppa. Olisin tunnustanut kaikki ne pahat teot, mitkä vain muistin tehneeni, mutta en tätä. Oliko tämä nyt niin tärkeää kaivaa esille?
Näethän, että olen muuten ollut ihan hyvä isä. Köyhänä läksin maailmalle ja nyt olen saanut rakennettua perheelleni oman kodinkin?

"Minä olen tämän sinulle antanut, ja koska tahansa voin ottaa sen sinulta pois!", kuului vastaus.
Minut valittiin kirkkoneuvostoonkin.
"Minä sinut sinne johdatin, jotta näkisit, ettei Jumalan seurakuntaa näin johdeta."

En ole polttanut tupakkaa, enkä juonut viinaa. Eikö näilläkään ole mitään merkitystä?
"Minä olen sinut niistä varjellut."

Ajatuksiini johdatettiin vielä pieni jäsenkortti. Lienen ollut 12- tai 13-vuotias, kun äitini tilasi Joka Poika-lehden. Siihen oli perustettu Joka Pojan Raittiusliitto, johon liityin, ja sen jäsennumero on 640. Tämä lyhyt lupaus oli varjellut elämääni niin, ettei sen lukemattomien vaikeuksien keskelle päässyt viina tuhojaan tekemään:

"Tahdon koettaa Jumalaan turvautuen pysyä ehdottomasti raittiina koko elämäni ajan ja niin muodoin kieltäytyä kaikista väkijuomista sekä tupakasta. Saadakseni tälle pyrkimykselleni tukea olen liittynyt jäseneksi Joka Pojan Raittiusliittoon."

Nyt olin kuin nurkkaan ajettuna, vailla pakomahdollisuutta. Näin toki edessä kaksi tietä, mutta kummankin päässä odotti kuolema, kun tähän tilanteeseen tuli puhumaan toinenkin ääni: "Hullu olet, jos tuon vaimollesi tunnustat. Avioliitosi ja perheesi hajoaa ja koko loppuelämäsi on pilalla!"

Jos en tunnusta, niin Jumala viimeistään vuoden kuluttua hakkaa minut pois. Purskahdin itkuun, ties monennenko kerran elämäni aikana. Koko sisus oli kuin helvetin liekeissä. Jostakin tämän tuskan keskeltä tulivat ajatuksiini sanat, jotka suorana hätähuutona kaikuivat pimeään yöhön:

"Herra Jeesus, armahda!"

Ne olivatkin lopulta ne ainoat sanat, jotka sinä yönä toivat avun ja pelastuksen. Niiden huutamisen jälkeen sain rauhan sydämeeni, kun tiesin tehneeni sen, mitä Jumala minulta odotti:

"Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka, niin on Herra luvannut.
Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."

"Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa: hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."
Jatkuu

Tehtävän saamisesta ei mennyt kuin muutama päivä, kun sain tehtäväksi tämän viestin välittämisen:

Oulun piispalle, Paavolan kirkkoherralle ja Ruukin Rauhanyhdistykselle, tuolle vanhoillislestadiolaisten peitejärjestölle:
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa, koska Rauhanyhdistyksen opilla: 

Tuomitaan; omitaan Jumalan valtakunta ja Kristuksen sovitusverikin, ja unohdetaan mitä  Raamattu sanoo näistä asioista, ja koska tämä oppi ei ole Raamatusta, on sen opin alla tapahtuvat tilaisuudet poistettava seurakuntien virallisista ilmoituksista. Raamattu sanoo myöskin:

 "Paimenia kohtaan syttyy minun vihani ja johtomiehiä minä rankaisen; sillä Herra Sebaot pitää huolen laumastansa."

Vein tämän piiapaOlavi Rimpiläiselle.kirkkoherra Reijo Junttilalle ja vl-kappalaiselle Aimo Hautamäelle..
Piispa ja kirkkoherra kiittivät. Vl-kappalainen antoi ensimmäisen matkalipun helvettiin:

"Helvettiin menet, jos et tule meille tunnustamaan syntejäsi. sillä vain me olemme oikeita jumalanlapsia, ja vain me saamme antaa ihmisille syntejä anteeksi."

Minä olin varma, että piispa ja kirkkoherra ottavat tämän todesta. Koska kirkkoneuvostoon kutsumisen jälkeen kirkkoherra selitti minulle seurakunnan toimintaa ja sanoi tämänkin:

Vanhoillislestadiolaisten usko on harhaoppia.

Hän itse oli uusherännyt lestadiolainen.

Mutta toisin kävi.

Pari viikkoa vierähti Pyhän Hengen käskyn viemisestä, kun vaimo ilmoitti:
"Meidät on lauantaina kutsuttu pappilaan."

Hieman ihmettelin, miten tuo kutsu tulee vaimon kautta, sillä olinhan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja, ja kaikki kutsut ja tehtävät tulivat tulivat minulle suoraan kirkkoherralta.

Näin kuitenkin tapahtui, jotta tämäkin kirjoitus toteutui: "Viholliset ovat oman talon väkeä."

Tuo kolmen kopla: vaimoni, kirkkoherra ja hänen vaimonsa, olivat yksissä tuumin tehneet suunnitelman minun toimittamisesta mielisairaalaan, tämän uskonnon lehtorin, Sinikka Junttilan diagnoosin perusteella:

"Kuinka Jumala voi muka sinulle puhua, kun ei se puhu meidän Reijollekaan, joka sentään on pappi."

Mönkään meni heidän suunnitelmansa, eivät saaneet minua edes tutkittavaksi; olinko tuollaisen viestin toimittaessani järjissäni vaiko järkeä vailla. Koska:

"Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat."

Ruukin Keskusta ja Kokoomus pyysivät ehdokkaaksi vuoden 1991 kirkollisvaaleihin heidän yhteiselle listalleen. Suostuin sillä ehdolla, että kaikki päätökset saan tehdä itse, enkä näiden puolueiden päämäärien mukaan. Koska sotilaana en ollut minkään puolueen jäsen, enkä ole edelleenkään.

Sellainen ihme tapahtui, että tulin valituksi vaalien suurimmalla äänimäärällä, jonka siihen asti aina oli saanut joku vanhoillislestadiolainen. Minulle tarjottiin valtuuston puheenjohtajan paikkaa, mutta halusin neuvoston varapuheenjohtajaksi, koska uskoin siinä tehtävässä saavani paremmin esille Pyhän Hengen vaatimukset.

Keskustan johto pyysi liittymään heidän jäseneksi: "Koska sinä olet ainoa, joka pystyy taistelemaan vanhoillislestadiolaisia vastaan." En suostunut, koska minun taistelutanner on muualla.
Yksi hauska muisto tuon vaalin jälkeisestä ajasta. Olin Revonlahden seurakuntatalolla jossakin tapahtumassa, kun luokseni tuli kaksi tuntematonta naista, joista toinen tuli kättelemään sanoen: "Jumalan terve ja onneksi olkoon!"
Jolloin kaverinsa kuiskasi hänen korvaansa: "Ei tuo ole jumalanlapsi." Jolloin sain kuulla: "Otan pois tervehdykseni!" Näin pian katosi maallinen kunnia.

Jumalalle sana kolme, on jostakin syystä hyvin tärkeä: Isä, Poika, Pyhä Henki, kuin myöskin tuo kolme vuotta, joka toteutui myös Ruukin seurakunnassa. Kolme vuotta meni, ennen kuin kirkkoherra viimein suostui ottamaan tuo harhaopin poistamisen kirkkovaltuuston käsittelyyn. Se tapahtui maaliskuun viimeisenä päivänä 1992 pidetyssä kirkkovaltuuston kokouksessa.
Se pidettiin Ruukin seurakuntatalon ns. rippikoululuokassa. Kun astuin talon pääovesta sisään, ihmettelin kun sali oli täynnä vanhoillislestadiolaisia, ja heidän emäntänsä olivat kuin tätiaurinkoisia, kun toivottivat tervetulleeksi kahville, ennen kokouksen alkua.
En tätä heti tajunnut, mikä juoni tässä takana oli. Vaikka heillä oli oma jumalanhuoneensa vain puolen kilometrin päässä. Kirkkoherra oli kutsunut heidät tarjoamaan kahvit kirkkovaltuutetuille ja samalla pitämään seurojaan salissa samaan aikaan, kun valtuusto käsitteli heidän asiaansa.
Kokoukseen oli kutsuttu valtuutettujen ja neuvoston jäsenten lisäksi myös johtomiehet kaikista neljästä seurakunnan alueella toimivasta rauhanyhdistyksestä.

Aloituspuheenvuoro annettiin minulle. Kerroin heille kaikki tärkeimmät elämäni tapahtumat, Kristuksen kohtaamiset ja hänen viestinsä seurakunnalle. Johtomiehet listivät kilvan kirkkoherraa, omia yhdistyksiään saavutuksiaan.

Yksi neuvoston jäsen totesi: "Ei näiden Sunin oppien mukaan seurakuntaa voi johtaa", toinen jatkoi: "Miten tuosta Sunista tuli tuollainen, vaikka se oli niin mukava mies?" Muut neuvoston jäsenet vain hiljaisina kuuntelivat.

Esko Kantola, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja aloitti puheensa: "Tällaisia unien ja näkyjen perässä juoksijoita, kuin Teuvo on nyt, on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta tämä meidän jumalanlasten valtakunta on ja pysyy."

Viimeisen puheenvuoron käytti rauhanyhdistysten yhteinen johtaja ja heidän profeettansa Leo Karhumaa. Hän kehui kirkkoherran maasta taivaaseen, joten tämän puheen jälkeen oli selvää, ettei heidän oppinsa poistaminen seurakunnan ilmoituksista tulisi onnistumaan.

"Annetaan olla vielä tämä vuosi", päätti kirkkoherra Reijo Junttila puheensa. Ja siellä ne ovat yhdessä lopulliseen tuhoon saakka, kuten Jeesus ilmoitti:

"Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan. kuinka sen valtakunta silloin voisi pysyä koossa?

Lopuksi kiitin ja ilmoitin, että tähän päättyivät minun tehtäväni tässä seurakunnassa, kumarsin ovella ja poistuin. Kun suljin oven aloin kävellä pitkin käytävää pääovelle, tapahtui jälleen tuo Pyhän Hengen kolmosen ihme:

10 vuotiaana Ylämaalla, 48 vuotiaana Lappeenrannassa, 55 vuotiaana Ruukissa, kun vanhoillislestadiolaisten seuralaiset alkoivat laulaa tätä minun virttäni:

"Kiitos olkoon Jumalalle Karitsalle...", jonka soidessa poistuin maaliskuun viimeisen päivän yöhön.

Ihmetellen sitä, miten Pyhä Henki saa Saatanan palvelijatkin toteuttamaan täsmälleen oikeaan aikaan Jumalan tahtoa.

Jos olisivat tuon virren merkityksen elämässäni tienneet, olisivat varmasti olleet hiljaa tai laulaneet omia virsiään.

Seurakunnan tehtävät jätettyäni muistin, että ensimmäisenä adventtina piispa tulee pitämään tarkastusta Ruukin seurakunnassa, ja silloin minulla on viimeinen mahdollisuus ottaa esille tuon harhaoppisen lahkon opetukset. Minulla oli ajatuksissa vaikka kuinka paljon kysymyksiä piispalle esitettäväksi. Näin olin puheeni alun suunnitellut:

"Herra piispa, jos tämä kirkko on Kristuksen kirkko, kuten kansalle uskotellaan, niin miksi tätä vanhoillislestadiolaista harhaoppia ei voida sulkea seurakunnan toimintojen ulkopuolelle? Te vetoatte Raamattuun, torjuessanne naispapit. Miksi te ette toimi Raamatun mukaan tämän opin suhteen:

"Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti. Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä."

Herra piispa! Jeesus sanoi kerran aikansa kirjanoppineille: " Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin." Uskallan toistaa teille nämä samat sanat, sillä hyttyset, naispapit te olette siivilöineet, mutta kamelin, SRK:n harhaopin te olette kokonaisena nielleet, miksi on näin?

Kun ensimmäinen adventti vuonna 1992 koitti, antoi aamuyöllä Pyhä Henki näyn, jossa kirjoitin näitä piispalle tarkoitettuja kysymyksiä kirjeeseen. Miksi näin? Tätä ihmettelin, kun kirkkoon ajelin. Kovin pitkään tätä ei enää tarvinnut ihmetellä, sillä se selvisi heti, kun jumalanpalvelus alkoi, ja kirkkoherra tuli alttarin eteen:

"Seurakunnassa on ollut piispantarkastus ja ennakkoon ilmoitettu yleinen tarkastus on päätetty peruuttaa, ja sen tilalla vietetään Herran ehtoollista. Jumalanpalvelus alkaa, kun ristisaatossa kirkkoon tuodaan tänä päivänä käyttöön otettava uudelleen käännetty Raamattu.

Tajusin heti mikä piispan kenkää puristi, ja aioin samalla hetkellä lähteä pois kirkosta, jolloin täysi salillinen kirkkokansaa olisi nähnyt, mikä oli todellinen syy piispan pakomatkaan, mutta en päässyt nousemaan penkistä ylös, vaan minun piti katsella tuo saatanallinen rituaali loppuun saakka. Kävinpä vielä naukkaamassa luterilaisen kirkon viimeisen viinitilkan itsensä Olavi Rimpiläisen antamana.

Tulin murheellisena kotiin ja kirjoitin heti kirjeen:

Avoin kirje piispa Olavi Rimpiläiselle.
Pidit piispantarkastusta Ruukin seurakunnassa. Toimitko kirkkolain mukaan oikein, kun vastoin ennakkoilmoitusta poistit jumalanpalveluksesta piispantarkastuksen yleisen osan, jossa seurakuntaisilla olisi ollut ainoa tilaisuus kysyä uskoon liittyvistä asioista.
Mikä on seurakuntalaisten oikeusturva seurakunnan keskellä rehottavaa harhaoppia vastaan, kun kirkkoherra vaikenee, kirkkoneuvosto vaikenee, kirkkovaltuusto vaikenee ja nyt vielä piispakin tällä tavalla pakenee?
Tätä kysyy 1. adventtina 1992 Teuvo Suni.

Purkamatta jäänyt lataus piti johonkin purkaa, läksin hiihtämään ja 18 kilometriä umpihangessa teki tehtävänsä. Kun illan jo hämärtyessä lähestyin kotia sain kuulla Herrani äänen: "Miksi olet murheellinen, etkö näe, että voitto on jo lähellä, kun Saatanakin pakenee?"

Jumalan "lähellä" ei totisesti ole ihmisen "lähellä", kun Saatanan valta vain jatkuu vaikka tuosta on aikaa vierähtänyt jo 29 vuotta. Se päättyy vasta aikojen lopussa, Raamatun kolmanneksi viimeisessä luvussa:

“Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan, ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa.
Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.
Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.”

Kuten Raamattu kertoo, maan kiertämisen Saatana aloitti jo Raamatun kolmannessa luvussa, jossa se oli päässyt 1000 vuotisesta vankeudesta juuri sopivasti vastaanottamaan ensimmäiset ihmiset, kun Jumala johdatti heidät paratiisiin.

Mitä kaikkea tuon piispan pakomatkan johdosta lehdissä kirjoitettiin ja mitä jätettiin kertomatta, ne ovat kirjoitettu Älä heitä pelkää kirjaan, joten niihin en tässä puutu. Yli kuusi viikkoa piispan pakomatkan jälkeen, 13.1.1993, tulee kirkkoherra pää painuksissa luokseni ja heti ovella ilmoittaa: "On pitänyt ryhtyä tekemään parannusta.

Sitten hän kysyy minulta, että luulinko minä, että hän ehdotti piispalle tuon tarkastuksen poisjättämistä? En tietenkään luullut, että piispa toimii kirkkoherrojensa käskyjen mukaan. Sitten hän sanoi, että yksityisen tarkastuksen yhteydessä hän oli piispalle sanonut: "Sunilla on yleisessä tarkastuksessa rohkeutta kysyä näistä vanhoillislestadiolaisten vääryyksistä."

Piispa oli naurahtaen sanonut, että antaa Sunin vain kysellä, kyllä me sujuvasti kuunnellaan. Hetken kuluttua kuitenkin sanoi: Perutaan se tarkastus ja hän ottaa siitä vastuun. Ja se kannatti perua, koska esivallan ja kirkon hyvävelijärjestelmä hänet oikeuskanslerinviraston lausunnolla armahti.

Kirkkoherra kävi vielä muutaman kerran luonani pahaa oloaan purkamassa, mutta parannusta ei tullut tehtyä. Eräässä hiippakunnan pappien kokouksessa hän oli purkanut pahaa oloaan sanoen: "Kiusalliseksi tämän tekee se, kun Suni on oikeassa."

Todellinen syy piispan pakomatkaan selvisi varsin pian, kun lehtikirjoittelun perusteella eräs oululainen vanhoillisista erotettu mies soitti minulle ja kertoi heidän käyneen puhumassa piispalle tuosta samasta asiasta heti kohta, kun tämä - ei vanhoillislestadiolainen piispa - oli Ouluun valittu. Kun kysyin, mihin tulokseen päädyitte, hän vastasi, että piispan toivomuksesta tämä keskustelu päätettiin pitää salaisena.

Minä ihmettelin, miten totuudessa voi olla jotakin salattavaa, ja salattavaa oli, koska vanhoillislestadiolaisten johtomiehet olivat ehtineet ennen heitä ja esittäneet piispalle ukaasinsa: "Jos meidän toimintaa tullaan kirkon piirissä rajoittamaan, he eroavat luterilaisesta kirkosta."

Tästä syystä he antoivat myös joulukuussa maan lehdistölle Teuvo Sunista oman ukaasinsa:
"Mikäli lehdessänne annetaan tilaa Teuvo Sunin kirjoituksille, niin jäsenemme irtisanovat lehtenne tilauksen ja jäsentemme omistamat yritykset lopettavat mainostamisen lehtenne palstoilla."

Kun seurakunnassa Totuuden Henkeä pidettiin Saatanan henkenä, rukoilin pitkään tätä Paavalin ilmoitusta, kun Pyhä Henki ei vielä ollut paljastanut sitä, kenen Palvelija Paavalista lopulta tuli:
"Minä puhun kielillä enemmän kuin kukaan teistä, ja siitä kiitän Jumalaa."

Kuvittelin; jos minä, vain kansakoulun ja ilmavoimien tutkamestarikoulutuksen käynyt, alkaisin seurakunnan keskellä puhua kielillä, niin varmaankin kaikki silloin uskoisivat, että minussa puhuu Herran Henki.

Pitkään rukoilin, ja rukous loppui heti, kun vihdoinkin Pyhä Henki kysyi:
"Mihin sinä sitä tarvitset", ja jatkoi: "minä kuulen sinua sinun omalla kielelläsi, ja kaiken, mitä minä käsken sinun puhua, se sinun tulee puhua tällä samalla kielellä."

Siinä paljastui tuo armolahja Saatanan lahjaksi. Sille sain hyvän varmistuksen, kun eräs rantsilalainen ystävä kutsui minut erääseen seurakunnan iltaan, jonne saapui joku mouhijärveläinen mies, joka puhuu kielillä:
"Olkaa turvallisella mielellä, sillä minä olen kuullut teidän rukouksenne ja olen kanssanne" Eikä kukaan kysynyt; kuka sinä oikein olet?", kun hän koko ajan ylisti Saatanan suuria tekoja.

Kun Pyhä Henki marraskuussa 1988 tämän tehtävän antoi, olin silloin lukemassa Hesekielin kirjaa, jossa hänelle sanottiin:

“Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot ja taipumaton sydän. Sinun tulee sanoa heille: 'Näin sanoo Herra Jumala.' Kuulkoot tai olkoot kuulematta -- he ovat uppiniskaista kansaa -- he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta.”

Tähän vetosin seurakunnassa ollessani monta kertaa: Milloin nämä uppiniskaiset suomalaiset tulevat tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta - vasta minun kuolemani jälkeenkö?

Pyhän Hengen vastaus, kun se vihdoin tuli, yllätti minut täysin: “Jos sinä valehtelisit heille pappien tavoin, sinua rakastettaisiin, mutta kun julistat totuutta, sinua vihataan. Valehtelijoita pidetään oikeina profeettoina":

Jos joku syöttäisi teille tuulta ja tyhjää ja sanoisi: "Saatte nähdä, tulee aika, jolloin teillä on virtanaan viiniä ja olutta", niin te ihastelisitte: "Tässäpä on oikea profeetta!"

Oli vuoden 1989 heinäkuun viimeisen päivän aamu kodissani, kun vielä yhdeksän aikaan loikoilin vuoteessa selälläni, niin eteeni ilmaan ilmestyi avoin Raamattu. Se oli auki Jesajan kirjan alusta. Pystyin lukemaan vain viisi viimeistä jaetta. Muu teksti oli kukin harmaalla lasilla peitetty.

“Siion lunastetaan oikeudella ja sen kääntyneet vanhurskaudella. Mutta luopiot ja syntiset saavat kaikki turmion, ja ne, jotka Herran, hukkuvat. Sillä he saavat häpeän niistä , ja tammista, joita te himoitsitte, ja pettymyksen puutarhoista, jotka te valitsitte. Sillä teidän käy kuin tammen, jonka lehdet lakastuvat, ja kuin puron, joka on vailla vettä. Ja mahtaja tulee rohtimeksi ja hänen tekonsa kipinäksi, ja molemmat palavat yhdessä, eikä sammuttajaa ole.”
Tämän luettuani sanoi Pyhä Henki: “Sinun on toimitettava tämä piispa Olavi Rimpiläiselle.”

En lähtenyt, sillä edellinenkin käynti oli täysin turha. Meni noin kaksi viikkoa, kun maanantain iltapäivällä alkoi kuume nousta, ja illalla mittarissa oli 38 astetta. Kolme päivää tuossa kuumeessa, joka vielä tuostakin nousi, ennen kuin pääsin lääkäriin. Hän totesi taudin melko pian jänisrutoksi, kun muistin, että jokin aikaa sitten oli oikeassa reidessä iso punainen läiskä, jonka keskellä oli pieni piste. Siihen oli jäniksen saastuttaman sääsken pistosta tullut tuon taudin alku. Sain heti lääkkeet, mutta tauti ei hellittänyt.

Sattui vielä sellainenkin tapaus, että vaivaisena kävellessäni kotini lattialla oikea nilkka niksahti, vaikka en mihinkään kompastunut. Seuraavana aamun vuoteesta noustessani tuntui revähdys vatsalihaksissa pallean kohdalla. Se teki hengittämisenkin vaikeaksi, kun pienikin pallean liike sai aikaan kovan kivun.

Tässä olotilassa meni muutama päivä - ja sitten. Tuo sama raamattunäky toistettiin samoin sanoin. Silloin uskoin, että minun on pakko viedä tuo viesti piispalle. Hän oli silloin lomalla, ja tapaaminen onnistui vasta syyskuussa, keskiviikkona 6. päivä. Eikä tauti hellittänyt, ennen kuin vasta saman viikon maanantaiaamuna, kun herätessäni Pyhä Henki sanoi:

“Nämä sairaudet annettiin, koska et heti lähtenyt, mutta nyt saat terveenä lähteä.”
Tämän jälkeen Pyhä Henki toisti kolme kertaa sen sanoman, joka minun piti piispalle sanoa. Aloin pyörittää nilkkaa, se oli terve, eikä hengittäminen tuonut enää palleaan kipua, ja nivuksetkin, jonne tämä tauti oli pesiytynyt, olivat terveet. Jumalan kanssa ei todella ole leikkimistä, sillä hän ei kutsumistaan kadu:

Jos et lähde, niin itket ja lähdet. Kun olin piispan luona, sanoin aluksi: “Näin sanoo Herra Jumala”, toistin nuo Jesajan kirjan jakeet ja jatkoin:

Sinä, piispa Olavi, olet Kristuksen seurakuntaa pahasti repivän ratkaisusi tehnyt muun kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta. Tästä hän ei vielä sinua tuomitse, koska on ristillä vuodattanut verensä myöskin sinun pahojen tekojesi tähden. Edelleen hän odottaa, että saisi sinut, Olavi, armahtaa ja ottaa omakseen, sillä näin hän sanoo:
“Jos sinä käännyt, niin minä sallin sinun kääntyä, ja sinä saat seisoa minun edessäni. Ja jos sinä tuot esiin jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani.
He kääntyvät sinun puoleesi, mutta sinä et käänny heidän tykönsä, ja minä teen sinut vahvaksi vaskimuuriksi tätä kansaa vastaan, ja he sotivat sinua vastaan, mutta eivät voita, sillä minä vapahdan ja pelastan sinut, sanoo Herra. Minä pelastan sinut pahain käsistä ja päästän sinut väkivaltaisten kourista.”

Tätä puhuessani katsoin häntä koko ajan silmiin ja näin, miten puna hänen kasvoillaan alkoi vähitellen tummua, ja hermostumisen merkit ilmestyivät hänen olemukseensa. Kun olin lopettanut, hän osoitti kädellään ovea ja tiuskasi:

“Tällaisten asioiden kanssa ei täällä enää tarvitse juosta!”

Puoli tuntia itkin autossa Vaakunan parkkipaikalla, ennen kuin pystyin ajamaan kotiin. Vähän yli neljä vuotta olin Raamatun ääressä ollut, kun sen totuudet alkoivat näin järkyttävillä tapahtumilla elämässäni toteutua.

Ja mitä kaikkea oli vielä edessä? Siitä ei tarvinnut silloin, eikä vielä tänäänkään - yli 30 vuotta myöhemmin - huolta kantaa. Sillä onhan Jeesus ennalta tämänkin näin selvästi ilmoittanut:

“Painakaa vain mieleenne, että teidän ei tule etukäteen miettiä, miten itseänne puolustatte. Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne.”

ONNELLINEN, MUTTA TYHMÄ JA VÄLlNPITÄMÄTÖN KANSA

"Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä." 

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä.
Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi.
Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

Ja niin alkoi Kristinusko.  Saatanan seurakuntien perustamiset ja kun aika oli kypsä tulivat ristiretket ja lähetyssaarnaajat.

"Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä -- kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut kirjoitettuna teurastetun Karitsan elämänkirjaan."

Jaahas!

Vai on tämä eksyttäjä Teuvomarttisuni nyt koettanut tunkea harhaoppejaan tänne luerilaisususpalstalle!

Ette taida tietää, miten irvokasta saastetta tämä eksyttäjä on postaillut Suomi24Pyhä Henki foorumille!

Mutta siellä on tiukka tosiasioiden vastarinta, joten menestys on todella huono.