PISSAT HOUSUUN - FANTASIOITA

MINÄ

Kirjoittajan huomioita. Miksi Minusta tuli Minä. Eli miksi kiinnostuin näistä asioista. Voi olla, että nuoruudessa käynyt vahinko sai minut herkässä iässä kiihottumaan tunteesta tai sitten tämä fetissi oli olemassa jo syntyessäni. En vain muista olleeni kiinnostunut aiheesta ennen teini-iän tapahtumaa.

Vaikka nyt olen asettunut vakaan työn myötä isoon kaupunkiin, niin asuin nuorena ihan Kainuun korvessa itäisessä Suomessa. Ala-asteen nyt jo lopetettu pieni maalaiskoulu oli vielä kohtuullisen ajomatkan päässä. Joskus hyvällä kelillä sinne pyöräiltiinkin, muuten oltiin lähinnä vanhempien autokyytien varassa. Ylä-asteella matka piteni sitten ihan sikapitkäksi keskuskouluun ja pysähtelyineen koulutaksimatka kesti joskus melkein pari tuntia. En tykännyt koskaan käydä sen koulun vanhoissa haisevissa vessoissa, jotka avattiinkin vain välitunneilla. Ujona pelkäsin kysyä lupaa avaimeen tunnilla ja välitunneilla siellä kulutti aikaa ylempien luokkien "kovat" tytöt. Opin siihen tapaan, että jaksoin kotiin asti ilman vessakäyntejä.

Sitten tuli SE päivä. Kasiluokan keväällä oli aamupäivällä ollut liikuntaa ja jostain syystä vapaa hyppytunti iltapäivästä. Kävimme luokan muiden tyttöjen kanssa koulun lähellä kaupassa ja join sieltä ostetun limun janooni. Vikan kaksoistunnin pidättelin jo totutusti aika kovaa hätää, mutta niin vain hyppäsin pihassa odottavaan taksiin käymättä vessoilla. Aivan kuten olin tehnyt seiskaluokan alusta lähtien.

Se oli sellainen iso tilataksi ja istuin takapenkille, koska olin jäämässä poiskin ihan viimeisenä. En uskaltanut puhua hädästä ja kysyä ylimääräistä pysähdystä matkalla. Laukku ja liikuntareppu sylissä kärsin ja uskoin kestäväni kotiin niin kuin aina. Pissahätä kumminkin kasvoi ja kasvoi niin, että teki mieli huutaa. Kiemurtelin penkissä enkä tainnut paljon reagoida muiden juttuihin. Oppilaita jäi pikku hiljaa pois ja auto kaarteli kyläteitä. Vatsassa sattui kovempaa kuin koskaan. En tiedä oliko silloin pientä tulehdusta päällä tai jotain muuta juttua mikä ajoi nestettä ulos tavallista enemmän.

Pissaa oli jossain vaiheessa ihan mahdoton pysäyttää. Lirahti ja tajusin peppuni kastuvan! Stoppasin virran väkisin. Muistan vieläkin sen, kuinka pelkäsin muiden vielä kyydissä olevien haistavan takaansa kostean denimin tuoksun, joka omaan nenään jo tuntui. Jalassa oli jotkut vaalean siniset bootcutfarkut. Kerran vuoteen Kajaanista (tai jos oikein hyvin sattui niin kesälomalla jostain Helsingin tai Tampereen vaateliikkeestä) kinuamani suositut merkkifarkut koulua varten. Sen enempään ei ollut monilapsisessa perheessä varaa ja teininä haluttiin näyttää joltain muulta kuin metsäläisiltä. Sulautua porukkaan ja pukeutua ainakin kylillä kuin muut nuoret. Huokaisin helpotuksesta, kun viimeinenkin kanssa matkustaja hyppäsi pois. Yksikin todistaja tummuneelle farkkukankaalle ja seuraavana päivänä koko ylä-aste olisi tiennyt miksi minua kutsua.

Omakin vuoroni tuli ja hyppäsin autosta kylätielle peitellen samalla koululaukulla housujeni etumusta ja isolla liksarepulla pientä luisevaa takapuoltani. Toivoin ettei kuljettaja ehtinyt nähdä tummunutta kangasta. Auto kaasutti eteenpäin. Pieni helpotuksen tunne valtasi kropan ja kontrollini petti lopullisesti siinä tien varressa seisoessa. Farkut kastui lahkeisiin asti ja kävelin pissat housussa kotiin. Onneksi isäni oli nuorempien sisarusten kanssa harrastuksissa saapuessani. Ei tarvinnut selitellä kuin äidille, joka lupasi pitävänsä asian omana tietonaan, vaikka sainkin ihmettelyt "hänen ison tyttönsä" vahingosta. Housut laitettiin nopeasti pesuun ja omaan huoneeseeni kuivumaan seuraavaa koulupäivää varten.
Sama koulutaksi haki minut ja muut aamulla. Tunnustelin ennen takapenkille istahtamista sen istuimen kangasta, jolle olin edellisenä päivänä lirauttanut. Se oli kuiva, mutta istuin kuitenkin varmuuden vuoksi viereiselle istuimelle ja heitin laukun toisen päälle, jottei muutkaan istuisi siihen. Nyt tämä tuntuu naurettavalta. Olivathan läpimäriksi pestyt farkkunikin kuivuneet illan ja yön aikana...

Siitä päivästä lähtien olen toivonut näkeväni julkisen pissavahingon jollain toisella aikuisella naisella. Tai ainakin kuulevani sellaisesta. Olen kerännyt tähän netistä löytämiäni tai muilta kuultuja tarinoita, jotka sitten olen värittänyt novelleiksi. Tiedän, että on vain hyvin pieni ryhmä, joka näistä jutuista nauttii. Kerään ja kirjoitan näitä omaksi huvikseni, mutta laitan ne kuitenkin näkyville tämän pienen ryhmän iloksi. Muutkin voivat niitä kirjoittaa.

Anonyymi kirjoitti:

MINÄ

Kirjoittajan huomioita. Miksi Minusta tuli Minä. Eli miksi kiinnostuin näistä asioista. Voi olla, että nuoruudessa käynyt vahinko sai minut herkässä iässä kiihottumaan tunteesta tai sitten tämä fetissi oli olemassa jo syntyessäni. En vain muista olleeni kiinnostunut aiheesta ennen teini-iän tapahtumaa.

Vaikka nyt olen asettunut vakaan työn myötä isoon kaupunkiin, niin asuin nuorena ihan Kainuun korvessa itäisessä Suomessa. Ala-asteen nyt jo lopetettu pieni maalaiskoulu oli vielä kohtuullisen ajomatkan päässä. Joskus hyvällä kelillä sinne pyöräiltiinkin, muuten oltiin lähinnä vanhempien autokyytien varassa. Ylä-asteella matka piteni sitten ihan sikapitkäksi keskuskouluun ja pysähtelyineen koulutaksimatka kesti joskus melkein pari tuntia. En tykännyt koskaan käydä sen koulun vanhoissa haisevissa vessoissa, jotka avattiinkin vain välitunneilla. Ujona pelkäsin kysyä lupaa avaimeen tunnilla ja välitunneilla siellä kulutti aikaa ylempien luokkien "kovat" tytöt. Opin siihen tapaan, että jaksoin kotiin asti ilman vessakäyntejä.

Sitten tuli SE päivä. Kasiluokan keväällä oli aamupäivällä ollut liikuntaa ja jostain syystä vapaa hyppytunti iltapäivästä. Kävimme luokan muiden tyttöjen kanssa koulun lähellä kaupassa ja join sieltä ostetun limun janooni. Vikan kaksoistunnin pidättelin jo totutusti aika kovaa hätää, mutta niin vain hyppäsin pihassa odottavaan taksiin käymättä vessoilla. Aivan kuten olin tehnyt seiskaluokan alusta lähtien.

Se oli sellainen iso tilataksi ja istuin takapenkille, koska olin jäämässä poiskin ihan viimeisenä. En uskaltanut puhua hädästä ja kysyä ylimääräistä pysähdystä matkalla. Laukku ja liikuntareppu sylissä kärsin ja uskoin kestäväni kotiin niin kuin aina. Pissahätä kumminkin kasvoi ja kasvoi niin, että teki mieli huutaa. Kiemurtelin penkissä enkä tainnut paljon reagoida muiden juttuihin. Oppilaita jäi pikku hiljaa pois ja auto kaarteli kyläteitä. Vatsassa sattui kovempaa kuin koskaan. En tiedä oliko silloin pientä tulehdusta päällä tai jotain muuta juttua mikä ajoi nestettä ulos tavallista enemmän.

Pissaa oli jossain vaiheessa ihan mahdoton pysäyttää. Lirahti ja tajusin peppuni kastuvan! Stoppasin virran väkisin. Muistan vieläkin sen, kuinka pelkäsin muiden vielä kyydissä olevien haistavan takaansa kostean denimin tuoksun, joka omaan nenään jo tuntui. Jalassa oli jotkut vaalean siniset bootcutfarkut. Kerran vuoteen Kajaanista (tai jos oikein hyvin sattui niin kesälomalla jostain Helsingin tai Tampereen vaateliikkeestä) kinuamani suositut merkkifarkut koulua varten. Sen enempään ei ollut monilapsisessa perheessä varaa ja teininä haluttiin näyttää joltain muulta kuin metsäläisiltä. Sulautua porukkaan ja pukeutua ainakin kylillä kuin muut nuoret. Huokaisin helpotuksesta, kun viimeinenkin kanssa matkustaja hyppäsi pois. Yksikin todistaja tummuneelle farkkukankaalle ja seuraavana päivänä koko ylä-aste olisi tiennyt miksi minua kutsua.

Omakin vuoroni tuli ja hyppäsin autosta kylätielle peitellen samalla koululaukulla housujeni etumusta ja isolla liksarepulla pientä luisevaa takapuoltani. Toivoin ettei kuljettaja ehtinyt nähdä tummunutta kangasta. Auto kaasutti eteenpäin. Pieni helpotuksen tunne valtasi kropan ja kontrollini petti lopullisesti siinä tien varressa seisoessa. Farkut kastui lahkeisiin asti ja kävelin pissat housussa kotiin. Onneksi isäni oli nuorempien sisarusten kanssa harrastuksissa saapuessani. Ei tarvinnut selitellä kuin äidille, joka lupasi pitävänsä asian omana tietonaan, vaikka sainkin ihmettelyt "hänen ison tyttönsä" vahingosta. Housut laitettiin nopeasti pesuun ja omaan huoneeseeni kuivumaan seuraavaa koulupäivää varten.
Sama koulutaksi haki minut ja muut aamulla. Tunnustelin ennen takapenkille istahtamista sen istuimen kangasta, jolle olin edellisenä päivänä lirauttanut. Se oli kuiva, mutta istuin kuitenkin varmuuden vuoksi viereiselle istuimelle ja heitin laukun toisen päälle, jottei muutkaan istuisi siihen. Nyt tämä tuntuu naurettavalta. Olivathan läpimäriksi pestyt farkkunikin kuivuneet illan ja yön aikana...

Siitä päivästä lähtien olen toivonut näkeväni julkisen pissavahingon jollain toisella aikuisella naisella. Tai ainakin kuulevani sellaisesta. Olen kerännyt tähän netistä löytämiäni tai muilta kuultuja tarinoita, jotka sitten olen värittänyt novelleiksi. Tiedän, että on vain hyvin pieni ryhmä, joka näistä jutuista nauttii. Kerään ja kirjoitan näitä omaksi huvikseni, mutta laitan ne kuitenkin näkyville tämän pienen ryhmän iloksi. Muutkin voivat niitä kirjoittaa.

Lue lisää

TIIA

Olin prosessi- ja kemianalan keskiasteen opiskelija. Luokkani oli sopinut työhön tutustumiskäynneistä ja luokanvalvoja oli tilannut bussin oppilaitoksen pihaan heti ruokailun päätteeksi. Loppupäivä oli tarkoitus käyttää lähikuntien suurimpiin kuuluvilla työnantajilla alallamme. Excursiomatkan oli tarkoitus suuntautua ensimmäisenä voimalaitokselle ja sitten panimoon. Aikataulu kuitenkin muuttui viime hetkessä ja käyntijärjestys vaihtui.

Panimokierroksen päätteeksi saimme tutustua myös tuotteisiin. Juomia sai juoda vapaasti tietyn ajan panimon omassa baarissa. Tämän vaihtuminen alkuiltapäiväksi ei kuulostanut kenenkään mielestä hyvältä, mutta tärkeintä oli se, että käynti ylipäänsä järjestyi. Pääsimme panimolle ja kierroksen jälkeen meidät tosiaan ohjattiin viihtyisään hämärään tilaan. Joimme reippaasti erilaisia juomatuotteita ja väliin vettäkin huuhtoen makunystyröitämme.

Puolen tunnin raikkaan maistelun jälkeen saattoi joissakin jo näkyä pieniä juopumisenkin merkkejä. Kaverini Tiian puhelin soi ja hän poistui baarin hälystä ulos hoitamaan puhelua poikakaverilleen kesken siideripullonsa tyhjennystä. Ehti hän niitä useamman tyhjentääkin. Me muut saimme valomerkin ja käskyn poistua baarista. Isäntämme näytti toiletit ja pääsimme helpottamaan oloamme ennen siirtymistä bussille. Tiia puhui edelleen ulkona puhelimessa, kun olimme jo kävelemässä bussiin. Huikkasimme hänet mukaan ja lähdimme kohti seuraavaa kohdetta. Aikataulun muuttuminen oli tehnyt ohjelmastamme tiukemman.

Matkaa ei ollut taitettu pitkään, kun Tiia lähti vierestäni kohti bussin vessaa. Kuljettaja huomasi tämän ja kuulutti ettei vessaan ollut menemistä. Se ei ollut toiminnassa. Vessan ovi oli lukittu ja Tiia palasi nöyrästi posket punaisena paikalleen. Matka jatkui ja Tiia valitti juoneensa liikaa. Hätä oli niin kova, että hän piti kättä jalkovälissään ja istui kumartuneena eteenpäin.

Saavuimme voimalaitokselle ja matkanjohtajana toiminut opettajamme ilmoitti portilla bussiin hyppäävän voimalaitoksen käyttöpäällikön. Hän kertoisi bussissa kierroksella prosessin samalla, kun se kiertäisi laitosalueen rakennuksia ja linjoja. Tiia voihkaisi vieressäni. "Mä en kestä!" hän kuiskasi "Tulee kuset housuun!". Tiia viittasi ja huuteli opettajalle ettei ollut ehtinyt vessaan panimolla. Hän kysyi lupaa käydä ensin pissalla. Bussiin noussut käyttöpäällikkö vastasi ettei kierros kestäisi kauan ja sitten kaikki pääsisivät sisälle päärakennuksen vessaan ja tutustumaan laitoksen toimintaan palaverihuoneen esityksessä. "Aikuinen ihminen varmasti pystyy sen aikaa pidättelemään." lisäsi vielä luokanvalvojamme naurahtaen.

Bussi kierteli alueella pysähtyen eri rakennusten eteen. Vierustoverini kiroili ja tuhisi joka pysähdyksellä. Tiian pitkät tummanruskeat laineilevat hiukset koskettivat jo polvia, kun hän kippurassa istuen taisteli vastaan housujensa kastumista. Säälitti, mutta samalla huomasin kiinnostuvani, miten normaalisti hyvin itsevarman oloinen ja vähän rääväsuinenkin nuori nainen käyttäytyisi vahingon oikeasti tapahtuessa.

Kun bussi lopulta pysähtyi pääoven eteen saivat kaikki oppilaat vauhtia. Luokkamme oli varsin naisvaltainen ja moni juoksi kohti ovia. Tiia ei pysynyt muiden vauhdissa joutuen kävelemään etukumarassa varovaisemmin käsi alavatsallaan. Oppaamme osoitti ovelta vasemmalle naisten vessojen suunnan ja miehet oikealle. "Ei, ei, eiii! Mä ensin!" huusi Tiia, mutta useampikin tyttö ehti edelle. Kaksi eriötä ei paljon lyhentänyt jonoa.

Tiia kiemurteli edessäni jonossa uusissa kiiltävän mustissa viistaskufarkuissaan, joita hänellä tuntui kaapista löytyvän paljon. En ollut nähnyt hänen pukeutuvan koskaan muuten kuin sinisiin, valkoisiin tai mustiin pillifarkkuihin sekä farkkutakkiin ja buutseihin. Niin nytkin. Tiia harrasti voimailua ja taistelulajeja ja se näkyi hänen vartalossaan, joka oli naiseksi varsin lihaksikas ja jäntevä.

"Mennäänkö jätkien vessaan?" sain kysyttyä, kun näin Tiian ilmeen ja tuskaisuuden. Aivan kuin valo olisi syttynyt hänen kirkkaan sinisiin silmiinsä, kun hän nyökkäsi hyväksyvästi ja vastasi "Muuten tulee kyl housuun.". Kävelimme käytävän toiseen päähän ja painelimme sisään miesten huoneeseen. Tiia availi jo nahkavyönsä solkea. Vain yksi eriökoppi ja kouru. Eriö oli varattu ja Tiia hakkasi ovea. "Tuu pian... pliis..." Vastausta ei kuulunut. Kuin vimmassa Tiia alkoi potkia pitkävartisia nahkabuutseja jalastaan. "Vittuuuu!" hän sai kiljaistua ja pissa lirisi paineella läpi farkkukankaasta kastellen hänen sukkiansa ja laattalattian.

Anonyymi kirjoitti:

TIIA

Olin prosessi- ja kemianalan keskiasteen opiskelija. Luokkani oli sopinut työhön tutustumiskäynneistä ja luokanvalvoja oli tilannut bussin oppilaitoksen pihaan heti ruokailun päätteeksi. Loppupäivä oli tarkoitus käyttää lähikuntien suurimpiin kuuluvilla työnantajilla alallamme. Excursiomatkan oli tarkoitus suuntautua ensimmäisenä voimalaitokselle ja sitten panimoon. Aikataulu kuitenkin muuttui viime hetkessä ja käyntijärjestys vaihtui.

Panimokierroksen päätteeksi saimme tutustua myös tuotteisiin. Juomia sai juoda vapaasti tietyn ajan panimon omassa baarissa. Tämän vaihtuminen alkuiltapäiväksi ei kuulostanut kenenkään mielestä hyvältä, mutta tärkeintä oli se, että käynti ylipäänsä järjestyi. Pääsimme panimolle ja kierroksen jälkeen meidät tosiaan ohjattiin viihtyisään hämärään tilaan. Joimme reippaasti erilaisia juomatuotteita ja väliin vettäkin huuhtoen makunystyröitämme.

Puolen tunnin raikkaan maistelun jälkeen saattoi joissakin jo näkyä pieniä juopumisenkin merkkejä. Kaverini Tiian puhelin soi ja hän poistui baarin hälystä ulos hoitamaan puhelua poikakaverilleen kesken siideripullonsa tyhjennystä. Ehti hän niitä useamman tyhjentääkin. Me muut saimme valomerkin ja käskyn poistua baarista. Isäntämme näytti toiletit ja pääsimme helpottamaan oloamme ennen siirtymistä bussille. Tiia puhui edelleen ulkona puhelimessa, kun olimme jo kävelemässä bussiin. Huikkasimme hänet mukaan ja lähdimme kohti seuraavaa kohdetta. Aikataulun muuttuminen oli tehnyt ohjelmastamme tiukemman.

Matkaa ei ollut taitettu pitkään, kun Tiia lähti vierestäni kohti bussin vessaa. Kuljettaja huomasi tämän ja kuulutti ettei vessaan ollut menemistä. Se ei ollut toiminnassa. Vessan ovi oli lukittu ja Tiia palasi nöyrästi posket punaisena paikalleen. Matka jatkui ja Tiia valitti juoneensa liikaa. Hätä oli niin kova, että hän piti kättä jalkovälissään ja istui kumartuneena eteenpäin.

Saavuimme voimalaitokselle ja matkanjohtajana toiminut opettajamme ilmoitti portilla bussiin hyppäävän voimalaitoksen käyttöpäällikön. Hän kertoisi bussissa kierroksella prosessin samalla, kun se kiertäisi laitosalueen rakennuksia ja linjoja. Tiia voihkaisi vieressäni. "Mä en kestä!" hän kuiskasi "Tulee kuset housuun!". Tiia viittasi ja huuteli opettajalle ettei ollut ehtinyt vessaan panimolla. Hän kysyi lupaa käydä ensin pissalla. Bussiin noussut käyttöpäällikkö vastasi ettei kierros kestäisi kauan ja sitten kaikki pääsisivät sisälle päärakennuksen vessaan ja tutustumaan laitoksen toimintaan palaverihuoneen esityksessä. "Aikuinen ihminen varmasti pystyy sen aikaa pidättelemään." lisäsi vielä luokanvalvojamme naurahtaen.

Bussi kierteli alueella pysähtyen eri rakennusten eteen. Vierustoverini kiroili ja tuhisi joka pysähdyksellä. Tiian pitkät tummanruskeat laineilevat hiukset koskettivat jo polvia, kun hän kippurassa istuen taisteli vastaan housujensa kastumista. Säälitti, mutta samalla huomasin kiinnostuvani, miten normaalisti hyvin itsevarman oloinen ja vähän rääväsuinenkin nuori nainen käyttäytyisi vahingon oikeasti tapahtuessa.

Kun bussi lopulta pysähtyi pääoven eteen saivat kaikki oppilaat vauhtia. Luokkamme oli varsin naisvaltainen ja moni juoksi kohti ovia. Tiia ei pysynyt muiden vauhdissa joutuen kävelemään etukumarassa varovaisemmin käsi alavatsallaan. Oppaamme osoitti ovelta vasemmalle naisten vessojen suunnan ja miehet oikealle. "Ei, ei, eiii! Mä ensin!" huusi Tiia, mutta useampikin tyttö ehti edelle. Kaksi eriötä ei paljon lyhentänyt jonoa.

Tiia kiemurteli edessäni jonossa uusissa kiiltävän mustissa viistaskufarkuissaan, joita hänellä tuntui kaapista löytyvän paljon. En ollut nähnyt hänen pukeutuvan koskaan muuten kuin sinisiin, valkoisiin tai mustiin pillifarkkuihin sekä farkkutakkiin ja buutseihin. Niin nytkin. Tiia harrasti voimailua ja taistelulajeja ja se näkyi hänen vartalossaan, joka oli naiseksi varsin lihaksikas ja jäntevä.

"Mennäänkö jätkien vessaan?" sain kysyttyä, kun näin Tiian ilmeen ja tuskaisuuden. Aivan kuin valo olisi syttynyt hänen kirkkaan sinisiin silmiinsä, kun hän nyökkäsi hyväksyvästi ja vastasi "Muuten tulee kyl housuun.". Kävelimme käytävän toiseen päähän ja painelimme sisään miesten huoneeseen. Tiia availi jo nahkavyönsä solkea. Vain yksi eriökoppi ja kouru. Eriö oli varattu ja Tiia hakkasi ovea. "Tuu pian... pliis..." Vastausta ei kuulunut. Kuin vimmassa Tiia alkoi potkia pitkävartisia nahkabuutseja jalastaan. "Vittuuuu!" hän sai kiljaistua ja pissa lirisi paineella läpi farkkukankaasta kastellen hänen sukkiansa ja laattalattian.

Lue lisää

jatkuu...

Farkkuja oli myöhäistä riisua. Tiia vain seisoi järkyttyneenä ja katseli varpaisiinsa. Pissaa lirisi yhä lattialle ja se alkoi muodostaa lammikon hänen alleen. Laskeskelin, että olin nähnyt kaikki luokkamme opiskelijapojat käytävässä. Eriöstä ei kuulunut vieläkään mitään ja kokeilin ovea. Se oli auki ja koppi tyhjänä, vaikka lukon merkkiväri oli punaisella. Astuin sisään pissalle ja kuuntelin hiljaisuutta ulkopuolelta. Kun tulin ulos, Tiia istui lattialla selkä seinää vasten ja puhelin korvalla.

"Eiku haet mut nyt täältä!" Tiia käskytti puhelimeen "Mulle kävi vahinko ja se on SUN syy!" hän jatkoi. "Vittu, älä usko, mutta mulla on nyt oikeesti kuset housussa ja sä tuut hakeen mut!" Hän jankutti poikakaverinsa hakumatkalle ihan väkisin. Bussiin häntä ei saanut, eikä ulos vessastakaan. "Noille huorille ja pervoille mä en märkää persettäni näytä!" hän vaahtosi minulle kiukkuisesti "Ei päästäny mua ensin, vaikka pyysin. Sanot niille et mulle tuli huono olo ja lähin kotiin."

Palaverihuoneesta näimme, kun Tiia poistui suoraan pääovesta farkkutakki lanteillaan ja jäi tien varteen potkimaan kiviä ja odottamaan omaa kyytiään. Ilmeistä päätellen tuskin kukaan selitystä äkillisestä pahasta olosta nieli, mutta Tiia oli sen verran kova mimmi, ettei häntä asiasta jälkikäteen minun tietääkseni uskallettu muistutellakaan. Sen toki huomasin, että aina kun jutut kääntyivät luokkabileissä tai välitunneilla vessajuttuihin, niin Tiia hiljeni ja vakavoitui. Vahinko aikuisiässä jäi varmasti kaivamaan häntä.

Anonyymi kirjoitti:

jatkuu...

Farkkuja oli myöhäistä riisua. Tiia vain seisoi järkyttyneenä ja katseli varpaisiinsa. Pissaa lirisi yhä lattialle ja se alkoi muodostaa lammikon hänen alleen. Laskeskelin, että olin nähnyt kaikki luokkamme opiskelijapojat käytävässä. Eriöstä ei kuulunut vieläkään mitään ja kokeilin ovea. Se oli auki ja koppi tyhjänä, vaikka lukon merkkiväri oli punaisella. Astuin sisään pissalle ja kuuntelin hiljaisuutta ulkopuolelta. Kun tulin ulos, Tiia istui lattialla selkä seinää vasten ja puhelin korvalla.

"Eiku haet mut nyt täältä!" Tiia käskytti puhelimeen "Mulle kävi vahinko ja se on SUN syy!" hän jatkoi. "Vittu, älä usko, mutta mulla on nyt oikeesti kuset housussa ja sä tuut hakeen mut!" Hän jankutti poikakaverinsa hakumatkalle ihan väkisin. Bussiin häntä ei saanut, eikä ulos vessastakaan. "Noille huorille ja pervoille mä en märkää persettäni näytä!" hän vaahtosi minulle kiukkuisesti "Ei päästäny mua ensin, vaikka pyysin. Sanot niille et mulle tuli huono olo ja lähin kotiin."

Palaverihuoneesta näimme, kun Tiia poistui suoraan pääovesta farkkutakki lanteillaan ja jäi tien varteen potkimaan kiviä ja odottamaan omaa kyytiään. Ilmeistä päätellen tuskin kukaan selitystä äkillisestä pahasta olosta nieli, mutta Tiia oli sen verran kova mimmi, ettei häntä asiasta jälkikäteen minun tietääkseni uskallettu muistutellakaan. Sen toki huomasin, että aina kun jutut kääntyivät luokkabileissä tai välitunneilla vessajuttuihin, niin Tiia hiljeni ja vakavoitui. Vahinko aikuisiässä jäi varmasti kaivamaan häntä.

Lue lisää

BETH

Beth oli amerikkalainen kolmatta kymmentään elävä näyttelijä. Pitkä, hoikka ja näyttävä blondi. Hänen tunnetuin roolihahmonsa oli bimbomainen rikkaan perheen nuori, joka oli ottanut etäisyyttä taustaansa perustamalla kahvilan yhdessä köyhemmän tummaverikön kanssa. He asuivat ja työskentelivät yhdessä leipoen leivonnaiset itse kahvilaansa.

Hänellä oli sarjassa tyypillisesti hyvin "posh"-tyyppinen vapaa-ajan vaatetus. Valkoinen neule, näyttävät korut ja meikki, kapeat korkokengät ja beigenväriset tiukat keinokangashousut eli "businesspantsit". Kahvilassaan päänäyttelijöillä Bethillä ja Katilla oli lyhyet hameet ja esiliinat eli tyypillinen tarjoilijakostyymi.

Sarjaa tehtiin elävän yleisön edessä, kuten jenkeissä on tapana. Näin saatiin nauhoitettua naurut ja aplodit komedian päälle. Eräänä päivänä sarjan alkukausilla kohtauksia kuvattiin useita peräkkäin ja kaikki meni oikein hyvin, kunnes tuli kohtaus, jossa Beth joutui koville. Hänet ohjattiin Katin kanssa hyppäämään korkeareunaisen roskalavan laitojen yli pahvilaatikoiden ja muovisäkkien sekaan etsimään roskien joukosta hukattua tavaraa.

Asento kiivetessä oli vaikea ja päivä oli ollut pitkä. Hypätessä vaikeasta asennosta Bethin kylki sai osumaa iskusta kuten suomalaisella naispainijalla japanilaisen mestaripainijan käsittelyssä ja lopputulema oli hyvin pitkälle sama. Täysi rakko petti ja vaaleitten housujen trikookangas kastui. Oli noloa kiivetä housut märkänä pois lavalta yleisön ja sarjan tekijöiden edessä.

Vaatettajalle tämä vahinko tiesi töitä, mutta Beth osasi ottaa tilanteen huumorilla ja antoi käsikirjoittajan ottaa kuvankin sosiaaliseen mediaan vahingostaan. Kaikki julkisuus oli nousevalle näyttelijäkyvylle ja uudelle sitcom-sarjalle positiivista. Ja mikäs sen "coolimpaa" ja parasta mainosta sarjalle kuin märkä läikkä takapuolessa "pissistä" näyttelevällä "pissiksellä".

Myöhemmillä kausilla sarjaan kirjoitettiin kohtaus tämän tositapauksen kannustamana, jossa Bethin hahmo pissaa pelästyksissään alleen kahvilakostyymissään, mutta sitä ei tietenkään oikeasti näytetä tai tapahdu.

Anonyymi kirjoitti:

BETH

Beth oli amerikkalainen kolmatta kymmentään elävä näyttelijä. Pitkä, hoikka ja näyttävä blondi. Hänen tunnetuin roolihahmonsa oli bimbomainen rikkaan perheen nuori, joka oli ottanut etäisyyttä taustaansa perustamalla kahvilan yhdessä köyhemmän tummaverikön kanssa. He asuivat ja työskentelivät yhdessä leipoen leivonnaiset itse kahvilaansa.

Hänellä oli sarjassa tyypillisesti hyvin "posh"-tyyppinen vapaa-ajan vaatetus. Valkoinen neule, näyttävät korut ja meikki, kapeat korkokengät ja beigenväriset tiukat keinokangashousut eli "businesspantsit". Kahvilassaan päänäyttelijöillä Bethillä ja Katilla oli lyhyet hameet ja esiliinat eli tyypillinen tarjoilijakostyymi.

Sarjaa tehtiin elävän yleisön edessä, kuten jenkeissä on tapana. Näin saatiin nauhoitettua naurut ja aplodit komedian päälle. Eräänä päivänä sarjan alkukausilla kohtauksia kuvattiin useita peräkkäin ja kaikki meni oikein hyvin, kunnes tuli kohtaus, jossa Beth joutui koville. Hänet ohjattiin Katin kanssa hyppäämään korkeareunaisen roskalavan laitojen yli pahvilaatikoiden ja muovisäkkien sekaan etsimään roskien joukosta hukattua tavaraa.

Asento kiivetessä oli vaikea ja päivä oli ollut pitkä. Hypätessä vaikeasta asennosta Bethin kylki sai osumaa iskusta kuten suomalaisella naispainijalla japanilaisen mestaripainijan käsittelyssä ja lopputulema oli hyvin pitkälle sama. Täysi rakko petti ja vaaleitten housujen trikookangas kastui. Oli noloa kiivetä housut märkänä pois lavalta yleisön ja sarjan tekijöiden edessä.

Vaatettajalle tämä vahinko tiesi töitä, mutta Beth osasi ottaa tilanteen huumorilla ja antoi käsikirjoittajan ottaa kuvankin sosiaaliseen mediaan vahingostaan. Kaikki julkisuus oli nousevalle näyttelijäkyvylle ja uudelle sitcom-sarjalle positiivista. Ja mikäs sen "coolimpaa" ja parasta mainosta sarjalle kuin märkä läikkä takapuolessa "pissistä" näyttelevällä "pissiksellä".

Myöhemmillä kausilla sarjaan kirjoitettiin kohtaus tämän tositapauksen kannustamana, jossa Bethin hahmo pissaa pelästyksissään alleen kahvilakostyymissään, mutta sitä ei tietenkään oikeasti näytetä tai tapahdu.

Lue lisää

MIMMU

Olin silloin osaomistajana ja tarjoilijana baarissa, joka näytti kankaalta ja telkusta sporttia ja siellä oli eri päiville keksitty vähän kaikenlaista muutakin teemailtaa. Siellä tarjottiin pikkuista purtavaa, lähinnä siipiä ja makkaraperunoita. Kaikki meistä vuorollaan teki annoksia. Ulkonäöltäni olen pieni ja pippurinen. Lyhyet hiukseni pidin kurissa staffipipollani, vain pitkät etuhiukset tuppasivat pursuta ulos "siirinordinmaisesti". Työvaatteinani olivat vain baarin yhtenäinen musta t-paita ja kuluneet vanhat mukavat ebbafarkkuni.

Meille tuli vuorossa hieman yllätyksenä eräs urheilutapahtuma, jota keskellä viikkoa tuli katsomaan aika paljon asiakkaita. Olutta meni hyvin, samoin alkoi mennä aterioita. Kun oli jo myöhäinen ilta, aloimme huolestua siitä, riittääkö ruokatarvikkeet. Tukku oli menossa pian kiinni. Olin meistä kolmesta tarjoilijasta se, jolla oli oma auto pihassa. Ei ollut kiva jättää muita pulaan, koska tiskillä oli riittänyt jonoa, mutta pakkohan se oli jonkun joka tapauksessa lähteä.

Tajusin autossa, etten ollut ehtinyt koko vuoroni aikana edes niille yksille hermosauhuille ulkona, jotka vielä silloin sallin itselleni. Muuten olin jo aika lailla päässyt eroon tupakasta. En ollut ehtinyt edes vessataukoa pitää ja kuplakin painoi jo otsassa.

Tukussa tavaraa keräillessä ja kärryillä kierrellessä alkoi sitten painaa oikein kunnolla alavatsassa. Kylmähuoneessa olin jo lähellä kastella pikkarit. Kassalla oli pakko kysyä mahdollisuutta käyttää naisten huonetta, mutta eihän siellä mitään asiakasvessaa ollut, enkä kehdannut alkaa tinkaamaan pääsyä henkilökunnan puolelle.

Pinosin kamaa auton takaluukkuun, kun kumarassa laatikkoa syvemmälle kurottaessa tajusin lorottavani housuun! Ja minullahan se ei tarkoita mitään pikku lirausta. En pysty lopettamaan, kun se karkaa. Känni-illoilta tilanne oli turhankin tuttu. Pikku kaljoissa pidätyskykyni on aina ollut aivan onneton. Katselin ympärilleni, ettei vain kukaan nähnyt huonoa hetkeäni. Se oli taatusti ensimmäinen ja ainoa kerta selvin päin, kun laskin housuuni.

Kotiinhan se oli mentävä. Heitin pikkarit ja reikäiset farkut pyykkikoriin. Pikasuihkut ja yritin etsiä mahdollisimman saman näköiset farkut jalkaani. Olin jo kehittänyt selityksen roiskuneesta siipikastikkeesta syyksi vaatteenvaihtoon ja kotona poikkeamiseen työaikana, mutta töissä kukaan ei illan aikana onneksi kysynyt mitään. Hermosavuilla tupakkakopissa uudet työfarkut sai kyllä pitkiä katseita niin paikalle jääneiltä vakioasiakkailta kuin työkavereilta... Nooh, ehkä vain kuvittelin tai sitten ne vain näyttivät niin hyviltä päälläni!

Anonyymi kirjoitti:

MIMMU

Olin silloin osaomistajana ja tarjoilijana baarissa, joka näytti kankaalta ja telkusta sporttia ja siellä oli eri päiville keksitty vähän kaikenlaista muutakin teemailtaa. Siellä tarjottiin pikkuista purtavaa, lähinnä siipiä ja makkaraperunoita. Kaikki meistä vuorollaan teki annoksia. Ulkonäöltäni olen pieni ja pippurinen. Lyhyet hiukseni pidin kurissa staffipipollani, vain pitkät etuhiukset tuppasivat pursuta ulos "siirinordinmaisesti". Työvaatteinani olivat vain baarin yhtenäinen musta t-paita ja kuluneet vanhat mukavat ebbafarkkuni.

Meille tuli vuorossa hieman yllätyksenä eräs urheilutapahtuma, jota keskellä viikkoa tuli katsomaan aika paljon asiakkaita. Olutta meni hyvin, samoin alkoi mennä aterioita. Kun oli jo myöhäinen ilta, aloimme huolestua siitä, riittääkö ruokatarvikkeet. Tukku oli menossa pian kiinni. Olin meistä kolmesta tarjoilijasta se, jolla oli oma auto pihassa. Ei ollut kiva jättää muita pulaan, koska tiskillä oli riittänyt jonoa, mutta pakkohan se oli jonkun joka tapauksessa lähteä.

Tajusin autossa, etten ollut ehtinyt koko vuoroni aikana edes niille yksille hermosauhuille ulkona, jotka vielä silloin sallin itselleni. Muuten olin jo aika lailla päässyt eroon tupakasta. En ollut ehtinyt edes vessataukoa pitää ja kuplakin painoi jo otsassa.

Tukussa tavaraa keräillessä ja kärryillä kierrellessä alkoi sitten painaa oikein kunnolla alavatsassa. Kylmähuoneessa olin jo lähellä kastella pikkarit. Kassalla oli pakko kysyä mahdollisuutta käyttää naisten huonetta, mutta eihän siellä mitään asiakasvessaa ollut, enkä kehdannut alkaa tinkaamaan pääsyä henkilökunnan puolelle.

Pinosin kamaa auton takaluukkuun, kun kumarassa laatikkoa syvemmälle kurottaessa tajusin lorottavani housuun! Ja minullahan se ei tarkoita mitään pikku lirausta. En pysty lopettamaan, kun se karkaa. Känni-illoilta tilanne oli turhankin tuttu. Pikku kaljoissa pidätyskykyni on aina ollut aivan onneton. Katselin ympärilleni, ettei vain kukaan nähnyt huonoa hetkeäni. Se oli taatusti ensimmäinen ja ainoa kerta selvin päin, kun laskin housuuni.

Kotiinhan se oli mentävä. Heitin pikkarit ja reikäiset farkut pyykkikoriin. Pikasuihkut ja yritin etsiä mahdollisimman saman näköiset farkut jalkaani. Olin jo kehittänyt selityksen roiskuneesta siipikastikkeesta syyksi vaatteenvaihtoon ja kotona poikkeamiseen työaikana, mutta töissä kukaan ei illan aikana onneksi kysynyt mitään. Hermosavuilla tupakkakopissa uudet työfarkut sai kyllä pitkiä katseita niin paikalle jääneiltä vakioasiakkailta kuin työkavereilta... Nooh, ehkä vain kuvittelin tai sitten ne vain näyttivät niin hyviltä päälläni!

Lue lisää

LENE

Hohtavan punaruskeat hiukset oli sidottu nutturalle päälaelle. Se teki kahviautomaatilla seisoskelevasta yli 170 senttisestä Lenestä vielä tavallistakin pidemmän näköisen. Kriposin eli Norjan rikospoliisin väestä useampi kokeneempi poliisi oli joko lomilla tai sairaana. Se antoi uskoa siihen, että hänkin voisi olla tällä kertaa pääsemässä mukaan kentälle.

Lene oli opiskellessaan saanut huippuarvosanat eikä hänen ollut tarvinnut pitkään työskennellä järjestyspoliisin haalarihommissa. Rikospoliisissa työ oli kuitenkin kulunut toimistossa läppäriä ja puhelinta tehokkaasti käyttäen. Asioita varmisteltiin ja tietoa etsittiin. Vertailtiin todisteina käytettyä materiaalia ja sen sellaista. Työ oli kaikilla etupäässä toimistotyötä ja siihen kuului todistajien haastatteluja. Joskus harvemmin myös rikosepäiltyjen kuulusteluja. Lene kaipasi pitkän puurtamisen ja paperityön jälkeen välillä myös kentälle.

Viiksekäs ja lähemmäs viisikymppinen Tor tuli ulos päällikön huoneesta. Hänen parinsa oli sairaana ja pomo oli ehdottanut Leneä mukaan varjostamaan huumekaupasta epäiltyä rikollisryhmän päätekijää. Toisaalta idea kuulosti hyvältä. Lene oli nuorempi ja sulautuisi hyvin rikollisen asiakaskuntaan. Tor piti kuitenkin Leneä kokemattomana.

Hän arvioi katseellaan kahviaan isosta pahvimukista siemailevaa ja juoma-automaattiin seisoessaan nojailevaa poolopaitaista Leneä. Naisella oli kieltämättä fysiikka kunnossa. Eihän hänellä meikkiä naamalla näkynyt, mutta hänen pidennetyt silmäripsensä ja kiiltolakatut sormenkyntensä eivät vakuuttaneet miestä. Ulkonäkö toi mieleen jonkun netissä takapuoltaan esittelevän fitnessmallin ennemmin kuin poliisin. Varsinkin kävellessään korkonilkkureissaan käytävää pitkin lanteita keinutellen. Tämän viikon Lene oli ahtanut pienen pyöreän pyllynsä vaaleisiin super skinny leviksiin.

Päätös keikasta piti tehdä nopeasti. Epäilty oli nähty Oslon keskustassa eräässä nuoremman väen suosimassa baarissa. Tieto oli tullut niin kutsutulta vasikalta. Miestä ei oltu tavattu aikoihin ja sitä virhettä ei voitu tehdä, että paikalle olisi lähetetty haalariasuisia poliiseja. Paljon enemmän tässä vaiheessa saatiin selville miestä sivusta seuraamalla. Ketä hän tapaisi ja mihin hän heidät perässään ohjaisi. Hommaa piti tehdä hienovaraisesti parina. Tor oli päätöksensä tehnyt. Hän huikkasi Lenelle, että nyt lähdettäisiin.

Tätä Lene oli toivonut. Hän heitti tyhjentyneen kertakäyttökuppinsa roskiin ja veti pienen mustan nahkatakkinsa tuolin selkänojalta päälleen. He astuivat hissiin ja lähtivät laskeutumaan parkkiluolaa kohti. Tor istahti siviilivolvoon ajajan paikalle ja haistoi denimintuoksuisen hajuveden tulvivan repsikan puolelta Lenen mukana autoon. Tuo tuoksu oli aina saanut hänet sekaisin. Nyt piti keskittyä ajamiseen entistäkin tarkemmin.

Epäilty oli heille vain kuvista tuttu. Palavereissa oli käsitelty tätä tilannetta jo etukäteen ja he molemmat tiesivät miten tulisi toimia. Lene paineli sisään baariin, jossa mies oli tavattu. Tor jäi odottamaan ulkopuolelle autoon ja ottaisi kuvia miehen tapaamista henkilöistä niiden tullessa ulos. Ei mennyt kauan, kun Lene tunnisti epäillyn. Nuori nainen tilasi kolajuoman ja istui siemailemaan sitä mahdollisimman hyvään paikkaan. Hän näki miehen, jolla ei silti ollut suoraa näköyhteyttä häneen itseensä.

Epäilty oli vieläkin yksin ja luki iltapäivälehteä. Lene oli keskittynyt puhelimeensa. Se ei ollut edes teeskentelyä. Sen avulla hän piti yhteyttä poliisikollegaansa.

Kului tunti eikä mikään muuttunut. Mies ei ollut tavannut ketään. Joi vain oluttaan ja luki lehteä. Lenen toinenkin kola jäillä oli juotu. Pissatti, mutta vessaan ei ollut nyt menemistä. Lene pyysi Torilta tehtävien vaihtoa. Työkaveri ei pitänyt ideaa hyvänä. Hän ei soveltunut baarin asiakaskuntaan. Nyt pitäisi vain malttaa.

jatkuu...

Anonyymi kirjoitti:

LENE

Hohtavan punaruskeat hiukset oli sidottu nutturalle päälaelle. Se teki kahviautomaatilla seisoskelevasta yli 170 senttisestä Lenestä vielä tavallistakin pidemmän näköisen. Kriposin eli Norjan rikospoliisin väestä useampi kokeneempi poliisi oli joko lomilla tai sairaana. Se antoi uskoa siihen, että hänkin voisi olla tällä kertaa pääsemässä mukaan kentälle.

Lene oli opiskellessaan saanut huippuarvosanat eikä hänen ollut tarvinnut pitkään työskennellä järjestyspoliisin haalarihommissa. Rikospoliisissa työ oli kuitenkin kulunut toimistossa läppäriä ja puhelinta tehokkaasti käyttäen. Asioita varmisteltiin ja tietoa etsittiin. Vertailtiin todisteina käytettyä materiaalia ja sen sellaista. Työ oli kaikilla etupäässä toimistotyötä ja siihen kuului todistajien haastatteluja. Joskus harvemmin myös rikosepäiltyjen kuulusteluja. Lene kaipasi pitkän puurtamisen ja paperityön jälkeen välillä myös kentälle.

Viiksekäs ja lähemmäs viisikymppinen Tor tuli ulos päällikön huoneesta. Hänen parinsa oli sairaana ja pomo oli ehdottanut Leneä mukaan varjostamaan huumekaupasta epäiltyä rikollisryhmän päätekijää. Toisaalta idea kuulosti hyvältä. Lene oli nuorempi ja sulautuisi hyvin rikollisen asiakaskuntaan. Tor piti kuitenkin Leneä kokemattomana.

Hän arvioi katseellaan kahviaan isosta pahvimukista siemailevaa ja juoma-automaattiin seisoessaan nojailevaa poolopaitaista Leneä. Naisella oli kieltämättä fysiikka kunnossa. Eihän hänellä meikkiä naamalla näkynyt, mutta hänen pidennetyt silmäripsensä ja kiiltolakatut sormenkyntensä eivät vakuuttaneet miestä. Ulkonäkö toi mieleen jonkun netissä takapuoltaan esittelevän fitnessmallin ennemmin kuin poliisin. Varsinkin kävellessään korkonilkkureissaan käytävää pitkin lanteita keinutellen. Tämän viikon Lene oli ahtanut pienen pyöreän pyllynsä vaaleisiin super skinny leviksiin.

Päätös keikasta piti tehdä nopeasti. Epäilty oli nähty Oslon keskustassa eräässä nuoremman väen suosimassa baarissa. Tieto oli tullut niin kutsutulta vasikalta. Miestä ei oltu tavattu aikoihin ja sitä virhettä ei voitu tehdä, että paikalle olisi lähetetty haalariasuisia poliiseja. Paljon enemmän tässä vaiheessa saatiin selville miestä sivusta seuraamalla. Ketä hän tapaisi ja mihin hän heidät perässään ohjaisi. Hommaa piti tehdä hienovaraisesti parina. Tor oli päätöksensä tehnyt. Hän huikkasi Lenelle, että nyt lähdettäisiin.

Tätä Lene oli toivonut. Hän heitti tyhjentyneen kertakäyttökuppinsa roskiin ja veti pienen mustan nahkatakkinsa tuolin selkänojalta päälleen. He astuivat hissiin ja lähtivät laskeutumaan parkkiluolaa kohti. Tor istahti siviilivolvoon ajajan paikalle ja haistoi denimintuoksuisen hajuveden tulvivan repsikan puolelta Lenen mukana autoon. Tuo tuoksu oli aina saanut hänet sekaisin. Nyt piti keskittyä ajamiseen entistäkin tarkemmin.

Epäilty oli heille vain kuvista tuttu. Palavereissa oli käsitelty tätä tilannetta jo etukäteen ja he molemmat tiesivät miten tulisi toimia. Lene paineli sisään baariin, jossa mies oli tavattu. Tor jäi odottamaan ulkopuolelle autoon ja ottaisi kuvia miehen tapaamista henkilöistä niiden tullessa ulos. Ei mennyt kauan, kun Lene tunnisti epäillyn. Nuori nainen tilasi kolajuoman ja istui siemailemaan sitä mahdollisimman hyvään paikkaan. Hän näki miehen, jolla ei silti ollut suoraa näköyhteyttä häneen itseensä.

Epäilty oli vieläkin yksin ja luki iltapäivälehteä. Lene oli keskittynyt puhelimeensa. Se ei ollut edes teeskentelyä. Sen avulla hän piti yhteyttä poliisikollegaansa.

Kului tunti eikä mikään muuttunut. Mies ei ollut tavannut ketään. Joi vain oluttaan ja luki lehteä. Lenen toinenkin kola jäillä oli juotu. Pissatti, mutta vessaan ei ollut nyt menemistä. Lene pyysi Torilta tehtävien vaihtoa. Työkaveri ei pitänyt ideaa hyvänä. Hän ei soveltunut baarin asiakaskuntaan. Nyt pitäisi vain malttaa.

jatkuu...

Lue lisää

Eikä aikaakaan, kun alkoi tapahtua. Nuori kaljuksi ajeltu kaveri iskeytyi samaan pöytään epäillyn kanssa. He puhuivat keskenään, mutta Lene ei nähnyt tavaran vaihtavan omistajaa. Juttua riitti pitkäksi aikaa ja Lene oli myös hakenut lehden, jotta hänelläkin olisi näyttänyt olevan jotain tekemistä. Ei uskaltanut juoda yhtään enempää. Kahvi ja kolat olivat täyttäneet hänen rakkonsa räjähtämäisillään olevaksi vesipalloksi. Hän oli alkanut kerätä katseita. Jopa lähentely-yritys oli tapahtunut, mutta Lene oli ajanut nuoren miehen kohteliaasti tiehensä kertoen odottavansa seuraa.

Lenellä alkoi olla tukalaa, mutta hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, että jompi kumpi seurattavista olisi karannut vessakäynnin aikana ulos Torin tietämättä. Jos viisikymppinen mies jaksoi odottaa autossa usean tunnin niin miksei hänkin, nuori nainen. Lene naurahti Torin viestille, jossa seurattavat humoristisesti jaettiin siltä varalta, että miehet lähtisivät eri aikaan tai eri suuntiin. Tor otti kuvia ovelta, kun kalju mies lähti ravintolasta. Lene loikki hetken päästä pitkillä koivillaan hänen peräänsä. Pian heitä seurasi myös alkuperäinen epäilty, jonka Tor otti tähtäimeensä. Auto jäi tien varteen.

Jännitys pahensi Lenen oloa. Hän ei tiennyt kuinka pitkään joutuisi vielä pidättelemään. Seurattava tyyppi oli seikkaillut kodinkoneliikkeessä ja ruokakaupassa. Lene seurasi häntä kuten oli opetettu. Riittävän kaukaa ja näkymättömästi. Viestien mukaan Tor oli seuraamassa samaan suuntaan omaa varjostettavaansa. Illan aikana he päätyivät samaan puistoon lähemmäs satamaa. Lene liikkui jo aivan polvet ristissä. Hän ei ollut aikuiseen ikäänsä housuunsa laskenut, eikä uskonut sen voivan olla mahdollistakaan. Hätä oli nyt kyllä suurempi kuin koskaan ja paine lähes sietämätön.

Seurattavat olivat istuneet samalle puistonpenkille ja kaikesta näki, että nyt tavara vaihtaisi omistajaa. Kädet kävivät takin taskuissa ja penkille asetetut nyytit sujahtivat eri taskuihin. Samaan aikaan Tor kutsui puiston laidalta laiturille kävellessään apuvoimia pidätykseen, jonka suorittaisivat virkapukuiset poliisit. Lene seisoi kadunkulmassa toisessa suunnassa. Jännityksen laukeaminen aiheutti aivan suunnattoman paineaallon alavatsassa. Jo valmiiksi kosteat pikkuhousut läpäisi kirkas neste kastellen sekunnissa pyllynposket ja sisäreidet myös farkuista.

Lene oli jäätynyt paikalleen, eikä saanut virtaa katkaistua. Polven taustat, pitkät sääret ja sukat nahkanilkkureissa alkoivat kastua. Tumma pinta levisi farkkukankaalla, joka nuoli hänen muotojaan. Ohikulkevat ihmiset katsoivat kuka kauhistellen, kuka ihaillen, kun nuori näyttävä nainen laski pissat housuunsa heidän edessään kuin jollain fetissivideolla.

Tor talutti järkyttynyttä Leneä autoa kohti. Lohdutti ja kiitteli hienosta työstä. Denimintuoksuinen hajuvesi oli saanut seurakseen ihan aidon kostean elastaanifarkun tuoksahduksen, kun Lene istahti repsikan paikalle. "Ei töihin... Kotiin." olivat ainoat sanat, jotka litimärkä punapää sai sanottua vapisevalla äänellä.