Siis aivan liian vaikeeta

Minä taas olen hullu mies, joka on hoitanut itsensä kuntoon ja on onnellinen sekä tasapainoinen omassa elämässään. Hulluus on asia jota ei koskaan saa minusta pois, vaan se kulkee aina jossain tuolla taustalla mukana. Mutta tekeekö se sitten minusta jotenkin vähemmän arvokkaan yksilön?

Palstakamu kirjoitti:

Minä taas olen hullu mies, joka on hoitanut itsensä kuntoon ja on onnellinen sekä tasapainoinen omassa elämässään. Hulluus on asia jota ei koskaan saa minusta pois, vaan se kulkee aina jossain tuolla taustalla mukana. Mutta tekeekö se sitten minusta jotenkin vähemmän arvokkaan yksilön?

Lue lisää

"on onnellinen sekä tasapainoinen omassa elämässään"

Sulla on sitten joku ihan oma määritelmä noille, kun tuohon käsitykseen sinusta on vaikea päästä turhan monien viestiesi perusteella.

Anonyymi kirjoitti:

"on onnellinen sekä tasapainoinen omassa elämässään"

Sulla on sitten joku ihan oma määritelmä noille, kun tuohon käsitykseen sinusta on vaikea päästä turhan monien viestiesi perusteella.

Lue lisää

Sinulla on oikeus mielipiteeseesi. Mutta miksi viestistäsi välittyy katkeruus? Kannattaa keskittyä luomaan itselleen hyvä elämä. Silloin ei tarvitse välittää siitä hyväksyykö muut sinua sellaisena kuin olet. Aurinkoista päivää.

Palstakamu kirjoitti:

Sinulla on oikeus mielipiteeseesi. Mutta miksi viestistäsi välittyy katkeruus? Kannattaa keskittyä luomaan itselleen hyvä elämä. Silloin ei tarvitse välittää siitä hyväksyykö muut sinua sellaisena kuin olet. Aurinkoista päivää.

Lue lisää

Ohje, jota et todellakaan itse noudata. Milloin haukutaan naiset, milloin muuten vaan väärän väriset, ikäiset, kokoiset ja näköiset ihmiset.

Ja vastauksena ylempänä olevaan kysymykseesi: kaikilla on yhtälainen ihmisarvo, sinullakin. Mt-ongelmasi ei sitä vähennä, mutta ihmissuhteissa ne vaikuttaa takuulla. Ihmisarvo ei tarkoita, että sun seuraasi olisi kenenkään pakko sietää. Aurinkoista päivänjatkoa.

Anonyymi kirjoitti:

Ohje, jota et todellakaan itse noudata. Milloin haukutaan naiset, milloin muuten vaan väärän väriset, ikäiset, kokoiset ja näköiset ihmiset.

Ja vastauksena ylempänä olevaan kysymykseesi: kaikilla on yhtälainen ihmisarvo, sinullakin. Mt-ongelmasi ei sitä vähennä, mutta ihmissuhteissa ne vaikuttaa takuulla. Ihmisarvo ei tarkoita, että sun seuraasi olisi kenenkään pakko sietää. Aurinkoista päivänjatkoa.

Lue lisää

Oho, onpas sinulla huono päivä :(. Toivottavasti ei ole yleistynyt olotila. Joka tapauksessa tekstistäsi saa kuvan ettei kaikki ole nyt hyvin. Mikä sinua harmittaa? Yövuoro on takanapäin, joten minulla on nyt aikaa kuunnella jos haluat jutella.

Palstakamu kirjoitti:

Minä taas olen hullu mies, joka on hoitanut itsensä kuntoon ja on onnellinen sekä tasapainoinen omassa elämässään. Hulluus on asia jota ei koskaan saa minusta pois, vaan se kulkee aina jossain tuolla taustalla mukana. Mutta tekeekö se sitten minusta jotenkin vähemmän arvokkaan yksilön?

Lue lisää

Sivusta...

Ei se "hulluus" tee sinusta yksilönä mitenkään vähemmän arvokasta. Oletan sun kuitenkin ymmärtävän, että elämä "hullun" kanssa ei aina ole sieltä keveimmästä päästä. Olen useamman kerran kuunnellut esimerkiksi ihan masennuksen kanssa eläviä ja moni ei tunnu ihan täysin tajuavan sen oman tilan vaikutusta myös siihen lähipiiriin. Itse ainakaan en todellakaan ollut millään tasolla kevyttä seuraa, kun olin masentunut. Siinä olis vähänkään heikompi yksilö uponnut helposti mukana sinne syvyyksiin.

Eli ... ihmisen tahtoa olla haluamatta kumppanikseen psyykkisesti sairasta vois myöskin yrittää kunnioittaa, eikä aina ottaa sitä jonain henkilökohtasena vittuiluna ja väheksyntänä. Jos toinen tuntee itsensä ja tietää, ettei jaksaisi tai kykenisi riittävästi tukemaan niin sekin on ihan positiivinen asia. Omat heikkoutensakin kannattaa myöntää ja hyväksyä.

Ja siis mä en itsekään halua psyykkisesti sairasta kumppania. Pieni raskassoutuisuus on ihan fine, mutta sen enempää mä en jaksaisi. Toki toinen voi sairastua vasta jo suhteessa ollessa ja silloin siihen pitäisi yrittää keksiä ratkaisuja. Vaan en tosiaan vaaranna omaa mielenterveyttäni.

Anonyymi kirjoitti:

Sivusta...

Ei se "hulluus" tee sinusta yksilönä mitenkään vähemmän arvokasta. Oletan sun kuitenkin ymmärtävän, että elämä "hullun" kanssa ei aina ole sieltä keveimmästä päästä. Olen useamman kerran kuunnellut esimerkiksi ihan masennuksen kanssa eläviä ja moni ei tunnu ihan täysin tajuavan sen oman tilan vaikutusta myös siihen lähipiiriin. Itse ainakaan en todellakaan ollut millään tasolla kevyttä seuraa, kun olin masentunut. Siinä olis vähänkään heikompi yksilö uponnut helposti mukana sinne syvyyksiin.

Eli ... ihmisen tahtoa olla haluamatta kumppanikseen psyykkisesti sairasta vois myöskin yrittää kunnioittaa, eikä aina ottaa sitä jonain henkilökohtasena vittuiluna ja väheksyntänä. Jos toinen tuntee itsensä ja tietää, ettei jaksaisi tai kykenisi riittävästi tukemaan niin sekin on ihan positiivinen asia. Omat heikkoutensakin kannattaa myöntää ja hyväksyä.

Ja siis mä en itsekään halua psyykkisesti sairasta kumppania. Pieni raskassoutuisuus on ihan fine, mutta sen enempää mä en jaksaisi. Toki toinen voi sairastua vasta jo suhteessa ollessa ja silloin siihen pitäisi yrittää keksiä ratkaisuja. Vaan en tosiaan vaaranna omaa mielenterveyttäni.

Lue lisää

Ymmärrän mitä sanot ja olen kanssasi samoilla linjoilla. Yksi tärkeä pointti kuitenkin meni ohi, tai sitten en osannut sitä ilmaista tarpeeksi hyvin. Olen nykyään oireeton. Minulla ei ole masennusta tai harhoja. Skitsoaffektiivisesta häiriöstä ei kuitenkaan voi koskaan parantua, vaan se kulkee aina taustalla mukana, vaikka oireita ei olisikaan.

Mielenterveysongelmat tai mielensairaudet ovat kuin mitkä tahansa muutkin sairaudet. Oikealla hoidolla niiden ei tarvitse vaikuttaa elämään. Se on sama kuin sanoisi, ettei halua seurustella diabeetikon kanssa. Vaikkakaan hieman ironisesti en voisi itse kuvitella seurustelevani henkilön kanssa, jolla olisi mielenterveysongelma tai mielensairaus :D. Kaksi samankaltaista kun herkästi heikentää toinen toistaan.

Palstakamu kirjoitti:

Ymmärrän mitä sanot ja olen kanssasi samoilla linjoilla. Yksi tärkeä pointti kuitenkin meni ohi, tai sitten en osannut sitä ilmaista tarpeeksi hyvin. Olen nykyään oireeton. Minulla ei ole masennusta tai harhoja. Skitsoaffektiivisesta häiriöstä ei kuitenkaan voi koskaan parantua, vaan se kulkee aina taustalla mukana, vaikka oireita ei olisikaan.

Mielenterveysongelmat tai mielensairaudet ovat kuin mitkä tahansa muutkin sairaudet. Oikealla hoidolla niiden ei tarvitse vaikuttaa elämään. Se on sama kuin sanoisi, ettei halua seurustella diabeetikon kanssa. Vaikkakaan hieman ironisesti en voisi itse kuvitella seurustelevani henkilön kanssa, jolla olisi mielenterveysongelma tai mielensairaus :D. Kaksi samankaltaista kun herkästi heikentää toinen toistaan.

Lue lisää

Ei, vaikeat mt-ongelmat eivät ole rinnastettavissa diabetekseen. Sairautesi vaikuttaa aktiivisena rajusti esim sen mahdollisen kumppanin elämään, päin vastoin kuin joku tavallinen somaattinen sairaus. Niissä on eroa, vaikka et sitä haluakaan myöntää.

Itse en ottaisi mt-sairasta kumppaniksi, vaikka itse olen terve. En halua riskeerata omaa hyvinvointiani enkä halua ehdoin tahdoin alkaa kenenkään tukikepiksi ja omaishoitajaksi. Kuten itsekin myönnät, tuollaiset sairaudet ovat heikkous ja riski.

Palstakamu kirjoitti:

Ymmärrän mitä sanot ja olen kanssasi samoilla linjoilla. Yksi tärkeä pointti kuitenkin meni ohi, tai sitten en osannut sitä ilmaista tarpeeksi hyvin. Olen nykyään oireeton. Minulla ei ole masennusta tai harhoja. Skitsoaffektiivisesta häiriöstä ei kuitenkaan voi koskaan parantua, vaan se kulkee aina taustalla mukana, vaikka oireita ei olisikaan.

Mielenterveysongelmat tai mielensairaudet ovat kuin mitkä tahansa muutkin sairaudet. Oikealla hoidolla niiden ei tarvitse vaikuttaa elämään. Se on sama kuin sanoisi, ettei halua seurustella diabeetikon kanssa. Vaikkakaan hieman ironisesti en voisi itse kuvitella seurustelevani henkilön kanssa, jolla olisi mielenterveysongelma tai mielensairaus :D. Kaksi samankaltaista kun herkästi heikentää toinen toistaan.

Lue lisää

Ei se mennyt millään tasolla ohi. Vaan kuten itsekin sanot niin ei se "hulluus" ikinä enää tule mihinkään katoamaan. Itsekin tiedostan varsin hyvin se, että minulla on riski masennuksen uusiutumiseen. Mä myös tiedostan ne asiat ja tilanteet, jotka voisivat sen laukaista. Minusta on vain "tervettä" välttää asioita, joiden tietää voivan aiheuttaa ongelmia.

En minä voi määrittää toisen puolesta mitä hänen tulee olla kykenevä ja halukas kestämään. En voi, vaikka olisin kuinka "terve" tällä hetkellä. Jokainen tekee omat valintansa ja niitä tulee kunnioittaa.

Anonyymi kirjoitti:

Ei se mennyt millään tasolla ohi. Vaan kuten itsekin sanot niin ei se "hulluus" ikinä enää tule mihinkään katoamaan. Itsekin tiedostan varsin hyvin se, että minulla on riski masennuksen uusiutumiseen. Mä myös tiedostan ne asiat ja tilanteet, jotka voisivat sen laukaista. Minusta on vain "tervettä" välttää asioita, joiden tietää voivan aiheuttaa ongelmia.

En minä voi määrittää toisen puolesta mitä hänen tulee olla kykenevä ja halukas kestämään. En voi, vaikka olisin kuinka "terve" tällä hetkellä. Jokainen tekee omat valintansa ja niitä tulee kunnioittaa.

Lue lisää

Totta kai jokainen tekee itse valintansa. Ei siinä mitään. Sellainen ihminen olisi sitten täysin väärä kumppani minulle, joka ei pystyisi hyväksymään tätä piirrettä minussa.

Kuitenkin, minusta laitat liikaa painoarvoa esim. tuolle omalle masennustaipumuksellesi. Ehkä tämä johtuu siitä ettet ole vielä elämässäsi siinä pisteessä, että olisit täysin sinut asian kanssa ja et ole vielä saavuttanut hoitotasapainoa. Minä olen jo setämies. Kun vuosia on takana ja omaa sairauttaan oppii hallitsemaan, se ei enää olekaan heikkous vaan voimavara. Vuosi vuodelta elämä muuttuu vaan paremmaksi ja ihanammaksi. Sitä on oppinut olemaan välittämättä muiden mielipiteistä ja siitä että tuleeko hyväksytyksi muiden silmissä. Sitä vaan on ja elää tyytyväisenä.

Palstakamu kirjoitti:

Totta kai jokainen tekee itse valintansa. Ei siinä mitään. Sellainen ihminen olisi sitten täysin väärä kumppani minulle, joka ei pystyisi hyväksymään tätä piirrettä minussa.

Kuitenkin, minusta laitat liikaa painoarvoa esim. tuolle omalle masennustaipumuksellesi. Ehkä tämä johtuu siitä ettet ole vielä elämässäsi siinä pisteessä, että olisit täysin sinut asian kanssa ja et ole vielä saavuttanut hoitotasapainoa. Minä olen jo setämies. Kun vuosia on takana ja omaa sairauttaan oppii hallitsemaan, se ei enää olekaan heikkous vaan voimavara. Vuosi vuodelta elämä muuttuu vaan paremmaksi ja ihanammaksi. Sitä on oppinut olemaan välittämättä muiden mielipiteistä ja siitä että tuleeko hyväksytyksi muiden silmissä. Sitä vaan on ja elää tyytyväisenä.

Lue lisää

Sinä voit olla asiasta ihan mitä mieltä tahansa. Minusta taas on tervettä tiedostaa omaan vaikka nyt mielenterveyteensä liittyvät kysymykset.

Syy miksi korostan masennustaustaani on se, että sinä aloit ensin puhua omistasi. Jos en olisi sanonut mitään omasta taustastani niin olisin taatusti ollut vain "taas yksi terve, joka ei tajua mistään mitään". Mun diagnoosistani on jo yli kymmenen vuotta aikaa ja kaikki siihen liittynyt on jo kauan sitten taaksejäänyttä elämää. Sen jälkeen on tapahtunut paljon ja elämäni on aikalailla täysin eri kuin se silloin oli. Kuten sanottu niin mä kuitenkin tiedostan erinomaisesti ne asiat, jotka olisivat itselleni riskitekijöitä. Esimerkiksi tietyntyyppisiin töihin en tule palaamaan enää ikinä ja myös tietyntyyppistä parisuhdetta en itselleni enää ikinä huoli. Raskaana ollessani kävin neuvolasssa pitkät keskustelut mahdolliseen synnytyksen jälkeiseen masennukseen liittyen, mutta sitä minulle ei onneksi sitten tullut. Osin ehkä jopa juuri siitä syystä, että tuli ne keskustelut käytyä jo etukäteen ja varauduttua asioihin.

Valtaosa minut tuntevista ihmisistä ei tiedä mitään mun masennustaustastani ja he joiden kanssa on tullut asiasta puhetta ovat sanoneet sen olevan vaikea uskoa. Mä kun olen hyvinkin elämäniloinen ja erityisesti peruspositiivinen ihminen. Elämä kantaa ja asioilla on tapana luonnistua, kun vaan ottaa ja pistää ne toimimaan jne. Mun tasapainostani ei tosiaan tarvitse kenenkään kantaa huolta. Mä tiedostan omat rajani erinomaisesti ja osaan nykyään olla hyvinkin tarkka niiden suhteen.

Palstakamu kirjoitti:

Totta kai jokainen tekee itse valintansa. Ei siinä mitään. Sellainen ihminen olisi sitten täysin väärä kumppani minulle, joka ei pystyisi hyväksymään tätä piirrettä minussa.

Kuitenkin, minusta laitat liikaa painoarvoa esim. tuolle omalle masennustaipumuksellesi. Ehkä tämä johtuu siitä ettet ole vielä elämässäsi siinä pisteessä, että olisit täysin sinut asian kanssa ja et ole vielä saavuttanut hoitotasapainoa. Minä olen jo setämies. Kun vuosia on takana ja omaa sairauttaan oppii hallitsemaan, se ei enää olekaan heikkous vaan voimavara. Vuosi vuodelta elämä muuttuu vaan paremmaksi ja ihanammaksi. Sitä on oppinut olemaan välittämättä muiden mielipiteistä ja siitä että tuleeko hyväksytyksi muiden silmissä. Sitä vaan on ja elää tyytyväisenä.

Lue lisää

Lisään vielä, että minusta tuo "joka ei pystyisi hyväksymään tätä piirrettä minussa" kuvaa varsin erinomaisesti sitä mikä se perussävy näissä jutuissa monilla on. Ikäänkuin ollakseen "kunnon ihminen" pitäisi hyväksyä ja se hyväksyminen automaattisesti tarkoittaisi parisuhdetta. Minusta hyväksymisellä ja parisuhteella ei varsinaisesti ole mitään tekoa keskenään. Itse hyväksyn kyllä valtaosan ihmisistä just sellaisina kun he ovat. En kuitenkaan alkaisi parisuhteeseen valtaosan ihmisistä kanssa. En myöskään alkaisi sydänystäviksi valtaosan ihmisistä kanssa, vaikka heidät ihmisinä hyväksynkin. On aivan eri asia hyväksyä sinut kuin tiedostaa vaikkapa omat heikkoutensa tai rajalliset voimavaransa.

Anonyymi kirjoitti:

Sinä voit olla asiasta ihan mitä mieltä tahansa. Minusta taas on tervettä tiedostaa omaan vaikka nyt mielenterveyteensä liittyvät kysymykset.

Syy miksi korostan masennustaustaani on se, että sinä aloit ensin puhua omistasi. Jos en olisi sanonut mitään omasta taustastani niin olisin taatusti ollut vain "taas yksi terve, joka ei tajua mistään mitään". Mun diagnoosistani on jo yli kymmenen vuotta aikaa ja kaikki siihen liittynyt on jo kauan sitten taaksejäänyttä elämää. Sen jälkeen on tapahtunut paljon ja elämäni on aikalailla täysin eri kuin se silloin oli. Kuten sanottu niin mä kuitenkin tiedostan erinomaisesti ne asiat, jotka olisivat itselleni riskitekijöitä. Esimerkiksi tietyntyyppisiin töihin en tule palaamaan enää ikinä ja myös tietyntyyppistä parisuhdetta en itselleni enää ikinä huoli. Raskaana ollessani kävin neuvolasssa pitkät keskustelut mahdolliseen synnytyksen jälkeiseen masennukseen liittyen, mutta sitä minulle ei onneksi sitten tullut. Osin ehkä jopa juuri siitä syystä, että tuli ne keskustelut käytyä jo etukäteen ja varauduttua asioihin.

Valtaosa minut tuntevista ihmisistä ei tiedä mitään mun masennustaustastani ja he joiden kanssa on tullut asiasta puhetta ovat sanoneet sen olevan vaikea uskoa. Mä kun olen hyvinkin elämäniloinen ja erityisesti peruspositiivinen ihminen. Elämä kantaa ja asioilla on tapana luonnistua, kun vaan ottaa ja pistää ne toimimaan jne. Mun tasapainostani ei tosiaan tarvitse kenenkään kantaa huolta. Mä tiedostan omat rajani erinomaisesti ja osaan nykyään olla hyvinkin tarkka niiden suhteen.

Lue lisää

En tarkoittanut että korostat täällä, vaan korostat itsellesi. Ei kannata lokeroida itseään johonkin diagnoosiin. Diagnoosit ovat vain valistunut arvaus ihmisen mielen tilasta. Ei kannata antaa jonkun diagnoosin itseään hidastaa tai että se sulkisi pois asioita elämästäsi. Hyvä kuitenkin että kunnioitat omia rajojasi ja ajattelet voimavarojasi.

Mutta veikkaan meidän kummankin puhuvan hyvin pitkälti samoista asioista. Meidän persoonat ei vaan oikeen natsaa. Puhutaan ikään kuin eri kieltä ja ei ymmärretä toisiamme. Mutta siinä ei ole mitään pahaa. Ollaan ilolla erilaisia :)

Anonyymi kirjoitti:

Lisään vielä, että minusta tuo "joka ei pystyisi hyväksymään tätä piirrettä minussa" kuvaa varsin erinomaisesti sitä mikä se perussävy näissä jutuissa monilla on. Ikäänkuin ollakseen "kunnon ihminen" pitäisi hyväksyä ja se hyväksyminen automaattisesti tarkoittaisi parisuhdetta. Minusta hyväksymisellä ja parisuhteella ei varsinaisesti ole mitään tekoa keskenään. Itse hyväksyn kyllä valtaosan ihmisistä just sellaisina kun he ovat. En kuitenkaan alkaisi parisuhteeseen valtaosan ihmisistä kanssa. En myöskään alkaisi sydänystäviksi valtaosan ihmisistä kanssa, vaikka heidät ihmisinä hyväksynkin. On aivan eri asia hyväksyä sinut kuin tiedostaa vaikkapa omat heikkoutensa tai rajalliset voimavaransa.

Lue lisää

En ole tuollaista sanonut. Nuo ovat omia ajatuksiasi. Sanoin vain, ettei olisi oikea minulle. Jollekin muulle on, muttei minulle.

No en ole minäkään.
Ylivoimaisesti suurin osa tuntemistani naisista, tutut -työkaverit - ystävät ovat joko pariuhteessa tai seurustelevat tai tapailevat muuten vain tavallisia siistejä hyvin käyttäytyviä toisia ihmisiä kunnioittavia käytöstavat omaavia miehiä.
Kenellä pitkä - lyhyt - laiha - tukeva - kalju jne jne mies. Kenellä keskiasteen koulutuksen saanut, kenellä ylemmän tason koulutuksen saanut.
Kaikilla näillä yhteistä terve normaali tunne-elämä.
Myös nämä tuntemani naiset ovat kaikki hyvin eri kokoisia, näköisiä, ikäisiä, eri tavoin koulutettuja jne. Eivät edusta mitään tietynlaista kloonilaumaa, sellaista joka olisi etuoikeutettu parisuhteeseen ja seurusteluun.

Jos aloittaja - ja te muutkin - kokee että naisten kriteerit ovat kasvaneet tuhatkertaisiksi (mistä?) vaikka naisen taso ei mielestänne olisi kummoinen, täytyy varmasti ottaa tarkastelun alle se oma tasonsa. Jos "huonotasoiselle" naiselle ei kelpaa, voisiko ihan pikkuisen olla että se oma taso on vielä huonompi?
Itse pidän terveen itsetunnon ja -kunnioituksen merkkinä sitä, että mikä ja kuka tahansa ei kelpaa. Ihminen joka tuntee itsensä ja haluaa itselleen hyvää, ei alista itseään huonoon vain sen takia että täytyy.
Aikuinen pärjää yksin ja elää paljon parempaa ja onnellisempaa elämää kuin hän joka jonkun kuvitellun pakon takia kelpuuttaa mitä tahansa. Niin alas ei saa vaipua eikä itseään niin paljon halveksia ja vihata.

Anonyymi kirjoitti:

No en ole minäkään.
Ylivoimaisesti suurin osa tuntemistani naisista, tutut -työkaverit - ystävät ovat joko pariuhteessa tai seurustelevat tai tapailevat muuten vain tavallisia siistejä hyvin käyttäytyviä toisia ihmisiä kunnioittavia käytöstavat omaavia miehiä.
Kenellä pitkä - lyhyt - laiha - tukeva - kalju jne jne mies. Kenellä keskiasteen koulutuksen saanut, kenellä ylemmän tason koulutuksen saanut.
Kaikilla näillä yhteistä terve normaali tunne-elämä.
Myös nämä tuntemani naiset ovat kaikki hyvin eri kokoisia, näköisiä, ikäisiä, eri tavoin koulutettuja jne. Eivät edusta mitään tietynlaista kloonilaumaa, sellaista joka olisi etuoikeutettu parisuhteeseen ja seurusteluun.

Jos aloittaja - ja te muutkin - kokee että naisten kriteerit ovat kasvaneet tuhatkertaisiksi (mistä?) vaikka naisen taso ei mielestänne olisi kummoinen, täytyy varmasti ottaa tarkastelun alle se oma tasonsa. Jos "huonotasoiselle" naiselle ei kelpaa, voisiko ihan pikkuisen olla että se oma taso on vielä huonompi?
Itse pidän terveen itsetunnon ja -kunnioituksen merkkinä sitä, että mikä ja kuka tahansa ei kelpaa. Ihminen joka tuntee itsensä ja haluaa itselleen hyvää, ei alista itseään huonoon vain sen takia että täytyy.
Aikuinen pärjää yksin ja elää paljon parempaa ja onnellisempaa elämää kuin hän joka jonkun kuvitellun pakon takia kelpuuttaa mitä tahansa. Niin alas ei saa vaipua eikä itseään niin paljon halveksia ja vihata.

Lue lisää

Jaa, hyvin kirjoitettu! En kyllä myöskään tunnista palstalla länkytettävää tasoteoriaa. Yhä edelleen siisti ja hyväkäytöksinen mies kelpaa, siinä mitkään ns tasot merkitse yhtään mitään.

Vaikka sun äiti mitä väittää, niin ei, et ole luojan lahja maailman naisille.

Anonyymi kirjoitti:

Vaikka sun äiti mitä väittää, niin ei, et ole luojan lahja maailman naisille.

Ei kannata järkevästä kommentista hermostua. Realismia kuitenkin kaivattaisiin.