Suloiset naiset, yhteiset kokemuksemme/fantasiamme, ovat jääneet mieleeni aivan ihanina hyvän seksin mukaisina kokemuksina. Ihanaa oli nähdä sinut ensimmäisen kerran, et aliarvioinut minua ,sinua monin verroin vanhempana miehenä, vaan koit sen mahdollisuutenasi kokea jotain aivan uutta. Tosi asiassa, koin samaa minäkin, nuoren energiasi antaman mahdollisuuden kokemuksiani täydentävään aivan uniikkiin sekä ensikertaiseen kokemiseen kanssasi. Emme tienneet sitä ensin, pian kuitenkin huomasimme kuinka mielemme sekä halumme johdattivat meidät tapaamiseen ensi kerran. Kohtaamisemme oli järisyttävän intohimoinen, kuin olisimme jo aiemmin toistemme kera nauttineet yhdessäolosta sekä ihanan monipuolisesta sekä hyvästä seksistä. Emme tarvinneet sanoja, vain kehomme toisiaan vasten, alastomina kuuntelimme, vaistosimme miten kehomme sekä mielemme kutsuvat toisiaan yhtymään. Olemme nautiskelijoita, nautimme kaikesta siitä mitä mielemme sekä kehomme voivat antaa toisilleen, monia orgasmeja vaalimme, niitä haluamme. Naisena sekä miehenä, tahdomme tuntea sen kuinka haluamme toisiamme, kuinka vahva onkaan halumme sekä kiimamme tyydyttää toisemme. Miten onkaan ihanaa kun orgasmiemme jälkeen levähdämme, sisäkkäin, spermani vaginassasi, elimeni uudelleen kovenevana sisälläsi, kuinka herkkää onkaan aktimme uudelleen syttyessään! Ihanat sykähdykset elimessäni, sykähdykset vaginassasi, lämmin ja kostea häpysi maistellessani hunajaasi, saivat nesteeni kirpoamaan sisääsi. Halusit kuinka spermani sykähdellen tulevat ihanaan vaginaasi, tahdoit minun nuolevan nesteitämme, tuovan kielelläni huulillesi, yhdessä maistellen. Maistelimme, tunsimme kuinka kiimamme voimistuu, tahdoimme yhtyä taas, ratsastit, piehtaroit kalullani eri suunnista, kohta jälleen orgasmimme on totta. Lepäämme tovin, käymme pesulla sillä olemme kiimanesteistämme yltä päältä kuortuneita. Pesemme toisemme, suihkussa pesen sinut, tulen takaapäin sisääsi kun samalla pesen rintojasi sekä etupuoltasi, työnnät peppuasi tiukasti kaluani vasten, ole syvällä sisälläsi. Hieron klitoristasi, väriset himosta ja kiimasta, minä samoin, kova kullini sykähtelee pian antaakseen uuden ruiskauksen ekiksiiriäni sisääsi. On levon aika, hieron sinut öljyn kera, eroottisin liikkein, molemmat alastomina, koko kehosi öljyän, poistan pinteet, löydän ihanan herkät sopukkasi, kiihoitut ja otat kullini käteesi, viet sen suuhusi, imet ja nuolet herkkää terskaani. Hieron häpyäsi öljyisin käsin, laitan ihanaan pilluusi pari sormeani ja tunnustelen kuumaa ja märkää vaginaasi. Kohta olemme päällekkäin sekä allekkain, vuoron perään, liumme toistemme päällä, kosketellen herkkiä elimiämme, ihanasti ne suutelevat toisiaan kohdatessaan. Samoin huulemme, suumme, kielemme, kätemme löytävät paikat joista nautimme kummatkin. Pitkät ovat sessiomme, monin eri tavoin nauttien, monet orgasmit kokien ja uutta taas kaivaten. Ihana on ”salarakkauden” ydin, toinen toistaan ajatellen, toivoen sekä odottaen jälleen yhdessä kohtaamista sekä sitä ihanaa nautIntoa jonka vain me voimme suoda sekä antaa toisillemme. Tämä kaikki sinulle joka kanssani uskallat lähteä ihaniin lemmenkokemuksiin, kuin neitsyytesi orastaviin haluihisi. Neitsyen kalvo on ohut, ihanan lempeästi sen puhkaisu vie mahtaviin himoihin, kyltymättömiin hyvän seksin kokemuksiin, edellyttäen että molemmat antavat toisilleen nautinot. Arka ,ensikertainen seksi, vaatii tunnetta, toisensa huomioimista korostetusti, suojaamista mahdolliseen raskauteen ja sitä kautta täydelliseen nautintoon. Hyvä seksi ei ole vain panemista, se on monipuolista sekä toisensa huomioivaa rakastamista, täysillä nauttien. Oli ikä mikä tahansa, niin varsinkin naiseni odottaa hänen nautintonsa huomioimista. ”Joka jätkä” saa pussinsa tyjentymään, kuinka onkaan naisensa, saako hän orgasmina sekä tyydytyksensä? Seksi on molemminpuolista nautintoa, yksipuolisena se on vain ”pläjäys” josta varsinkaan naisemme eivät saa tyydytystään. Meidän miesten on opittava hyvän seksin tavat, ne joilla saamme naisemme tyydytetyiksi, ei ajatellen vain omaa ”tyhjentymistämme”, vaan naisemme ihania orgasmiensa kirjoa joka saa miehen kuin miehen taas uudelleen yhtymään ihanan märkään sekä kuumaan naisensa vaginaan. Ihmeellistä on kuinka siittimen kautta saakaan tulemaan useampia spermasyöksyjä kun halut ja kiima ovat aidot. Näin konkari-rakastaja ajattelee hyvästä sekistä, suutelen pillujanne, nuolen ja panen.
Mitäpä hyvä seksi on?
8
1286
Vastaukset
Muutama kirjoitusvirhe, muuten hyvä kuvaus ensikertaisesta ja salaisesta kohtaamisesta myös hyvän seksin parissa!
- Anonyymi
Parasta seksiä on, kun hankkiutuu asiakkaaksi maksulliselle tasokkaalle naiselle.
Laatuaikaa ja hyvää seksiä. Seksiä jota ei koskaan tule kokemaan jollei mene ja hae sitä.
Sen jälkeen ei tarvitse, eikä haluakaan enää lähteä suomibaariin haaskaamaan elämäänsä ja rahojansa suomimätisäkkiin.
Ehdottomasti tulee valita nainen, jonka nimi on vaikka Carol tai Sheila, mutta ei Marja tai Tuulikki.
Suominainen tappaa kaikki halut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parasta seksiä on, kun hankkiutuu asiakkaaksi maksulliselle tasokkaalle naiselle.
Laatuaikaa ja hyvää seksiä. Seksiä jota ei koskaan tule kokemaan jollei mene ja hae sitä.
Sen jälkeen ei tarvitse, eikä haluakaan enää lähteä suomibaariin haaskaamaan elämäänsä ja rahojansa suomimätisäkkiin.
Ehdottomasti tulee valita nainen, jonka nimi on vaikka Carol tai Sheila, mutta ei Marja tai Tuulikki.
Suominainen tappaa kaikki halut.Mikä menetys! Keskivartalolihava, eltaantunut ja katkera suomimies... aah. Marja ja Tuulikki on nyt pahoilla mielin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parasta seksiä on, kun hankkiutuu asiakkaaksi maksulliselle tasokkaalle naiselle.
Laatuaikaa ja hyvää seksiä. Seksiä jota ei koskaan tule kokemaan jollei mene ja hae sitä.
Sen jälkeen ei tarvitse, eikä haluakaan enää lähteä suomibaariin haaskaamaan elämäänsä ja rahojansa suomimätisäkkiin.
Ehdottomasti tulee valita nainen, jonka nimi on vaikka Carol tai Sheila, mutta ei Marja tai Tuulikki.
Suominainen tappaa kaikki halut.Heh, kyllä varmaan mikäli vain haluaa pussinsa tyhjentää niin maksullinen nainen ja vielä "ulokomaelta" on oiva kohde siihen.;) Toisille se käy ja tosille ei, terveydelliset riskitkin ovat hyvin mahdollisia kun maksulliseen "spermapankkiin" latailee toisamiseen lastinsa. Kyllä "Marja tai Tuulikki" ovat ylivetoja kun hyvästä toisiansa huomioivasta seksistä on kyse. Seksi ei ole rakastelua, hyvä seksi/rakastelu vaativat tunteet, yhdessä viihtymisen halun sekä kemioiden "natsaamiset"! En vaihtaisi "Suominaista" yleisiin maksullisiin "panopuihin"!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä menetys! Keskivartalolihava, eltaantunut ja katkera suomimies... aah. Marja ja Tuulikki on nyt pahoilla mielin.
Komppaan ilolla "Marjan tai Tuulikin" puolesta! "Suomimies" taitaa haluta salaa reissuillansa vain tyhjentää pussinsa maksulliseen "spermakaivoon"?;) Ehkä on niin ettei tunteiden kera rakastaminen ole "Suomimiehen macholle luonteelle" sopivaa? Taitaa olla kuitenkin niin etteivät Suominaiset hyväksy ihan mitä tahansa, eivätkä halua olla vain "tyhjennysobjekteja" vaan omaavat rakastamisen/rakastelun taidot tunteella! Enpä vaihtaisi Suomineitoa ulkomaalaiseen maksulliseen.:)
- Anonyymi
Miten saan sinuun yhteyden tarinan kirjoittaja? Haluan että teet minulle tuon kaiiken..
- Anonyymi
Hups, vuosi kohta kulunut kirjoituksestani, niin harvoin käyn sivulla!? Olen otettu kun haluat kokea kertomani, ehkä jopa toistuvana nautintonamme? Olen tarinan kuvailema "konkari" ja rakastan naiseni koko olemusta, makua sekä hänen tuoksuaan. Sanat juontavat x-salaiseeni jonka kera erosimme hänen rakastuttuaan oikeasti hyvään mieheen.:) Mikäli vielä halusi on voimissaan, vastannet kommenttiini?
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1083681Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292413Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1432065Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.52968- 45861
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30830Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61825Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5819Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies94725- 40717