Henna on huippusijoitus tulevaisuuteen

Anonyymi

Henna on paljon aikaansa edellä. Jotkut tosin väittävät että Henna on yli 30 vuotta aikaansa jäljessä. Totta sekin. Mutta se että Henna olisi saanut 30 vuotta sitten ilmaa siipiensä alle olisi edellyttänyt oikoradan rakentamista 80-luvulla.

Rata on tehty 2000 luvulla ja sillä mennään. Henna on huippusijoitus tulevaisuuteen. Pääkaupunkiseutu kasvaa kasvamistaan. Loppua sille ei näy. Helsinki yksistään tulee vielä joskus olemaan yli miljoonan asukkaan kaupunki. Tuosta muuttoliikkeestä Orimattilan Hennalla on hyvä mahdollisuus napata osansa, eli 10000 - 15000 asukasta kun vaan homma hoidetaan oikein.
Nyt pitää laittaa lisää satsauksia Hennaan ja sen markkinointiin. Markkinointi on nyt olematonta. Ja sen takia kauppa ei käy.
Kaupungin on nyt otettava kovempi ote. Tehtävä se kerrostalo sinne ja markkinointiin mukaan joku suurista pk-seudulla toimivista kiinteistövälittäjistä. Kunnollinen bonuspalkkaus heille, niin alkaa Hennassa tapahtua.

10

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totta on joka sana ja helvatun hyviä näkemyksiä. Onneksi meillä on nyt osaavat Perussuomalaiset vallan kahvassa joten hyvä tästä vielä tulee. Nyt Ville ja kumppanit lisää rahaa Hennan markkinointiin.

    • Anonyymi

      Onkohan ajatusta perustaa Henna Oy joka alkaisi vetämään alueen kehittämistä vahän niinkun Vuoktatalot Oy joka takoo hyvää tulosta.

    • Anonyymi

      Hyvä ihan oikein, ei kannata paikallisia yrittäjiä, ainakaan pienyrittäjiä käyttää. Ne isot kiinteistövälitys yritykset on tosi kalliita sehän se paremmuuden ratkaisee. ja onhan sekin hyvä etteivät paikalliset vaan pääse ansaitsemaan yhteiskunnan rahoja. Anonyymi tuntuu olevan asioista hyvin perillä. Paikalliset pienyrittäjät tämä on Teille kannustukseksi ja tuen osoitukseksi.
      Kariantero

      • Anonyymi

        Se nyt vaan on niin että näkyvyyttä tarvitaan pääkaupunkiseudulla ja siellä toimivat suuret kiinteistövälittäjät osaa homman. Paikallisilla pikkupuljuilla ei ole resursseja.
        Tarvitaan suurta toimijaa. Piste.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Se nyt vaan on niin että näkyvyyttä tarvitaan pääkaupunkiseudulla ja siellä toimivat suuret kiinteistövälittäjät osaa homman. Paikallisilla pikkupuljuilla ei ole resursseja.
        Tarvitaan suurta toimijaa. Piste.

        Oletkin hyvin asiasta perillä. Kiinteistövälittäjät toimivat asiakkaan rahoilla, ei omillaan. KariAntero


    • Anonyymi

      Voi voi sentään kun joku haluaa vieläkin koohottaa Hennan takia. Kyllä se nyt nähty ettei siitä hankkeesta koskaan tule toimivaa. Suolle suksi Orimattila Hennansa kanssa. Terv. Naurava kulkuri.

    • Anonyymi

      Olisiko tuulivoimalapuiston paikka Hennassa kun Kuivannolle se tyrmättiin? Kaupunki saisi edes vähän vastinetta Hennaan sijottamilleen rahoille.

    • Anonyymi

      Henna on 2050 -luvulla suuri mahdollisuus. Orimattilan kaupunkin kannattaa ehdottomasti satsata Hennaan joka vuosi useita miljoonia.

    • Anonyymi

      Langan aloittaja ei taida tietää, että Itärata ei tule menemään Lahti-Hki väliä ja Hennan junapysäkki on muutenkin jo päätetty lakkauttaa.

      • Anonyymi

        Kuinka moni Orimattilalaisista muistaa ilta rukoukseessaan Hennaa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1247
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      906
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      75
      848
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      712
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      691
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      672
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      606
    10. 78
      601
    Aihe