Playa del Ingles kävijät

Onko muilla ollu vaikeuksia päästä Playa del Ingles kävijät facebook käyttäjäksi?
2065157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 206

Vanhimmat

Ei. Miksi olisi? Sinnehän pääsee jäseneksi senkun kävelee sisään.

Äänestä
  • Olen tehnyt pyynnön mutta ei ole tullut vastausta miksi en ole päässyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen tehnyt pyynnön mutta ei ole tullut vastausta miksi en ole päässyt.

    Josko emme kaipaa tuuli pukuja mukaan.

    Äänestä

Eipä Ingles, edes facessa kinostele, aika kulahtanut ja rähjääntynyt vanha turistimekka. On niitä parempiakin.

Äänestä

Ei mutta kaikki julkaisut ja kysymykset hylätään ylläpitäjän toimesta. Linkataan joihinkin ennen koronaa keskusteluihin

Äänestä

Karhu on lopettanut.

Äänestä
  • Kenet??

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kenet??

    Aika monta.

    Äänestä

Siellä ryhmässä hallitaan pelolla. Me jäsenet ollaan opittu nuolemaan ylläpitäjän peppua. Pienikin arvostelu ja lennät pihalle. Sitten ei saa yhtään keskustella monille tärkeistä aiheista.

Äänestä
  • Perustakaa uusi ryhmä. Turha tuollaista on sietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Perustakaa uusi ryhmä. Turha tuollaista on sietää.

    Nyt on tullut uusi ryhmä n. kaksi vuotta sitten. Kanarian saarten ystävät (ilman turhia sääntöjä). Tähän on tullut jo peräti 12.400 jäsentä ja ohittanut kaikki nuo vanhat ryhmät. On hyvä ryhmä, josta kaikki tykkää. Saa kysyä kaikkia asioita. Kunhan aletaan tottua, niin varmaan poistutaan noista Pohjois-Korean ryhmistä. Tuo Playa del Inglesin suomipaikat on myös hyvä ryhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ryhmäkuri pitää olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ryhmäkuri pitää olla.

    Kuri ja alistus on kaiken a ja o poika rakkauden autuaassa mailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kuri ja alistus on kaiken a ja o poika rakkauden autuaassa mailmassa.

    Vieläkö se nainen on tuossa Playa del Ingles kävijät ryhman poliisina ei hyväksy jäseneksi jos ei ole hänen mieleen?l

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Vieläkö se nainen on tuossa Playa del Ingles kävijät ryhman poliisina ei hyväksy jäseneksi jos ei ole hänen mieleen?l

    Kyllä on vielä sama. On vaan edelleen yksi ylläpitäjä. On todella välillä ärsyttävä, mutta on hänessä omat hyvätkin puolensa. Pitää vielä sinnitellä siinä ryhmässä kun on paljon tuttujakin.

    Äänestä

karhu ammuttu kuhmossa.

Äänestä

Parempihan täällä on kommentoida..ei tarvitse naamaansa näyttää..

Äänestä
  • Piiskaa kaikille.

    Äänestä

Kyllä Karhu on paras kun puhutaan Inglesin pihviravintoloista.
Suosittelen Karhua kaikille hyvien pihvien ja laadukkaiden viinien ystäville.

Äänestä

Taidat olla jäänyt pahasti vajaaksi kun jaksat lässyttää tyhjästä karaokepaikasta, josta sai pelkkiä hampurilaisia vuosia sitten. Vaikka pitäisi ymmärtää teitä heikompiosaisia. On vaan joskus niin vaikeaa. Toisaalta mikä minä olen arvostelemaan, olisinhan minäkin voinut saada jo syntyessäni jonkun vakavan vamman, joka on tällä kirjoittajalla. Hän varmaan uskoo tosissaan siihen Karhuun.

Äänestä
  • No kirjoita ihmeessä jostain muusta aiheesta. Mikä sinua pidättelee?
    Kirjoita oman näköisiä juttuja. Anna mennä. Kirjoita matka kertomus viime talven matkastasi Inglesin vehreään para tiisiin.

    Ei näissä Karhun juttuissa ole mitään mieltä. Siksi en näitä jaksa tänne käydä vääntämässä kuin kerran viikossa.
    Joku toinen näitä tänne kirjoittelee kirjoitus virheineen niin minun ei tarvitse käydä kirjoittamassa mitään.
    Ei täällä ole edes lukijoita.

    Missä kaikki muut asia kirjoittajat eli sisällön tuottajat luuraa?
    Karkoittiko eläke pappa ja antiikki tosiaan kaikki pois palstalta pitämällä palstaa omana matka plokinaan?

    T. Torraleina (pannun ystävä)

    Äänestä

trollivajakkina on kivaa käydä karhussa noin niinkuin mielikuvitusmatkalla.

Äänestä

Voin vahvistaa pihvi ravintola Karhun olevan Inglesin paras ruoka ravintola.
Käyn siellä päivittäin kun olen Inglesin vaki asukas eli canario. Me canariot pidämme Karhussa myös viikko miitingin. Karhu on Inglesin ykkönen kun puhutaan laadukkaista pihvi ravintoloista.

T: Torraleine (pannun ystävä)

Äänestä

Ighan mahotonta menoa taas.

Äänestä

Karhussa käynti on varmaan mukavaa kun ei mene yhtään rahaa. Ollut suljettuna jo ainakin neljä vuotta.

Äänestä
  • Valhe. Totuuden voi tarkistaa karhun virallisilta Facebook sivuilta. Asun Inglesissä ja voin vakuuttaa karhun olevan normaalisti auki.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Valhe. Totuuden voi tarkistaa karhun virallisilta Facebook sivuilta. Asun Inglesissä ja voin vakuuttaa karhun olevan normaalisti auki.

    Voit kyllä joskus päästäkin Inglesiin käymään. Etkös sinä päässyt suljetulta osastolta Tampereella pois kaksi viikkoa sitten. Avopuolella pääsee paremmin haaveilemaan matkoista. Monet meistä ovat käyneet oikeastikin Karhun putkessa kun se oli vielä auki.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Valhe. Totuuden voi tarkistaa karhun virallisilta Facebook sivuilta. Asun Inglesissä ja voin vakuuttaa karhun olevan normaalisti auki.

    Tuntuu varsin luotettavalta vakuutukselta kun se tulee suoraan hourulasta!
    Eikun jatkoa vaan vakuutteluillesi, kyllä niihin joku potilastoverisi saattaa uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tuntuu varsin luotettavalta vakuutukselta kun se tulee suoraan hourulasta!
    Eikun jatkoa vaan vakuutteluillesi, kyllä niihin joku potilastoverisi saattaa uskoa.

    Eläke pappa vaan jatkaa asia kirjottajien ja sisällön tuottajien haukkumista jotta palstalla ei olisi asia kirjotuksia ja sisällön tuotoksia kun hänestä ei ole asia kirjottajaksi tai sisällön tuottajaksi palstalla. Liekö taas oma ploki kiikarissa kun noin haukkuu kaikki asia kirjottajat ja sisällön tuottajat. Tää kun on nähty jo niin monta kertaa. Miten se kehtaa js kehtaavan se. Seuraavaksi tulee taas juttuja hourulasta ja muusta tyhmästä. Huh huh ihan mahotonta taas eläke papalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Sisällön tuotoksesi ja asia kirjoituksesi ovat melkoisen surkeaa asian tuotosta ja sisältöä. Voisit parantaa sisällön tuottamistasi ja keskittyä asian kirjoittamiseen pikku hiljaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Voit kyllä joskus päästäkin Inglesiin käymään. Etkös sinä päässyt suljetulta osastolta Tampereella pois kaksi viikkoa sitten. Avopuolella pääsee paremmin haaveilemaan matkoista. Monet meistä ovat käyneet oikeastikin Karhun putkessa kun se oli vielä auki.

    Voihan se ollakin auki, mutta kymmenkunta kertaa Inglesissä käyneenä , vaikka olen kulinaristi, en tiedä mitään sen pihveistä. Tai voi olla niin , että hampurilaisen välissä on hyvä pihvi niille, jotka ei muunlaista pihviä ole syöneetkään. Sellaisia on nykyisin paljon.
    Kuparipannu on ykkönen, mutta hyviä rafloja on Ingles täynnä. Ei ole syytä tarttua yhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    "Kuparipannu on ykkönen, mutta hyviä rafloja on Ingles täynnä. Ei ole syytä tarttua yhteen". Totta. Ingles on oikea kulinaristin paratiisi. Tällä palstalla jauhetaan mm. makkaraperunoista.
    Makkaraperunoita ja jauhelihapihvejä saa vaikka kuinka hyviä annoksia vaikka Puutteenperän snagarilta Suomessa.

    Äänestä

Nyt on aloitettu uusi lääkitys, johon tunnutaan luotettavan paljon. Pitäisi harhat jäädä vähemmälle ja vihjailivat pääsystä kotiin. Äiti kyllä uskoo pärjäävänsä minun kanssa ja yritän auttaa navettatöissä. Karhuharassa eläminen on ollut tärkeää minulle, vaikkakin tuntuu välillä paremmilla jaksoilla vähän tyhmältä. Äiti vähän vihjaili, että voisi ottaa minut Inglesiin mukaan, jos asiat menee hyvin.

Äänestä
  • Voimia sinulle eläkepappa. Tiedän tunteen. Olen ollut samassa tilanteessa.

    T: Pannunystävä

    Äänestä

Karhu on Inglesin paras pihviravintola. Just eilen olimme Karhun lihapatojen äärellä herkuttelemassa. Voimme suositella pihviravintola Karhua kaikille hyvien pihvien ja laadukkaiden viinien ystäville.

Äänestä
  • Ensiksi tulee mieleen suomettumisen ajan ulkopoliittinen liturgia, samaa kakkaa jauhettiin totuutena vosikaudet. Nyt saamme kuulla karhu-uskovaisen hourulanpapan liturgiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ensiksi tulee mieleen suomettumisen ajan ulkopoliittinen liturgia, samaa kakkaa jauhettiin totuutena vosikaudet. Nyt saamme kuulla karhu-uskovaisen hourulanpapan liturgiaa.

    Mikä saa sinut ottamaan osaa tuohon keskusteluun?
    Kukaan tai mikään ei estä sinua kirjoittamasta järkevämpiä juttuja. Anna mennä vaan.
    Näytä parasta osaamistasi.

    Äänestä

Kyllä Karhu on paras kun on kyse pihviravintoloista.
Myös me Inglesin talviasukkaat käymme Karhun lihapatojen äärellä herkuttelemassa kunnon pihvillä

T: Lasse

Äänestä

En halua provosoida mutta kyllä Amigo on paras ravintola inglesissä ja Ricossa Kiljuva Mylläri.

Äänestä
  • Aikas surkeita lääviä olivat aikanaan. Onneksi kumpaakaan ei enää ole.

    Äänestä

  • Tuli käytyä molemmissa. Nykyisin käyn Kuparipannubaarissa karaokessa ja ruokaravintolani on pihviravintola Karhu. Molemmat on hyviä. Pannubaari keskittyy kansan laulattamiseen ja Karhu hyviin pihveihin ja laadukkaisiin viineihin.

    T: Pannunystävä

    Äänestä

Karhu on kyllä paras silloin kun on kyse laadukkaista pihviravintoloista.
Voimme suositella pihviravintola Karhua kaikille maukkaiden pihvien ja laadukkaiden viinien ystäville.

T: Mikkelin lomalaiset

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Olen hyvien pihvien ystävä ja laatuviinien asiantuntija.
    Minulle kelpaa vain paras. Pihviravintola Karhulle voi antaa täydet pisteet.
    Suosittelemme varauksetta Karhua myös muille.

    Gustaf C. Hertzberg
    Granö

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Olen hyvien pihvien ystävä ja laatuviinien asiantuntija.
    Minulle kelpaa vain paras. Pihviravintola Karhulle voi antaa täydet pisteet.
    Suosittelemme varauksetta Karhua myös muille.

    Gustaf C. Hertzberg
    Granö

    Niin minäkin suosittelen lukemaan lähellä olevalta "KARHU ON LOPETTANUT" keskusteluketjusta sen aloituksen.

    Theodor R. Saastamoinen
    Ekenäs

    Äänestä

Me asiakirjoittajat ja sisällöntuottajat emme lue perättömiä väitteitä. Juuri eilen viimeksi olin pihviravintola Karhun lihapatojen äärellä herkuttelemassa kunnon pihvillä. Voin vahvistaa Karhun olevan normaalisti avoinna.

Äänestä
  • Oho

    Äänestä

Me aatelis sisällön tuottajat tunnemme sydänveremme kuohuvan kuin vapaana virtaava mustanpuhuva koski, kun täällä sähköisissä viestimissä yrittävät alimmat kansan kerrokset levittää valheita kuuluisan pihviravintola karhun sulkemisesta.

Voin aatelis sukuni kunnian kautta todistaa Karhun olevan aivan normaalisti avoinna.
Me Kanarian Saarten pysyväinen aatelis väki kokoonnumme säännöllisesti Karhuun herkkujen ääreen keskustelemaan aatelis asioista ja säätyläisten kulttuurisista riennoista koko laajassa Kanarian saaristossa.

Pihvit ovat tässä ravitsemus liikkeessä parhaat tarjolla olevat.

Pyynnöstä todistaen,

Vapaaherra Ebenezer Von Jungbrunn,
Playa del Ingles (Syntyisin Kexholm:ista)

Äänestä
  • Vapaaherra voisi vapaasti kirjoittaa omalla äidinkielellään kun suomen kieli tuntuu tosi vaikealta luettavalta lukuisien kirjoitusvirheiden vuoksi.

    Äänestä

  • Onko arvoisa vapaaherra pudonnut katuojaan kun kehuu noin kovasti jo aikoja sitten lopetettua makkaraperunakioskia. Taitavat makkaraperunat muutua pihveiksi kun menee tarpeeksi alas.

    Äänestä

Kyllähän Karhu on pihviravintoloista paras.
Olin eilen viimeksi ja saimme ensi viikolle myös pöytävarauksen.

Äänestä

Se ryhmän ylläpitäjä loihtii itselleen aina lisää hiekkaa pöksyihinsä, kun joku on eri mieltä jostakin. Nimi tais olla joku k***** m***** l*****

Äänestä
  • A-M La…..

    Äänestä

Kyllä Karhu on kyllä paras kun on kysymys Inglesin pihviravintoloista.
Juuri hetki sitten tulin Karhun lihapatojen ääreltä herkuttelemasta. Huippua oli pihvi ja laadukasta viiniä kuten aina.

Äänestä
  • Luetaan: "ensin jakomäen grillikioskista lihapiirakka kahdella nakilla ja päälle Salesta pöllitty Kotimaista keskioluttölkilinen".

    Äänestä

Onkohan Karhun omistaja löytänyt liiketilaa, johon voisi avata taas karaokepaikan muutaman vuoden tauon jälkeen? Vois siellä käydä sitten oikeastikin. Nämä haaveilivat ovat erikseen halvoilla ruokailuilla mielikuvituksessaan.

Äänestä
  • On löytänyt. Toiminta jatkuu tulevalla kaudella kuten ennenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    On löytänyt. Toiminta jatkuu tulevalla kaudella kuten ennenkin.

    siis makkaraperunalinjalla.

    Äänestä

  • Pelkään pahoin ettei uutta liiketilaa tule. Luulen trollien hehkuttavan asiaa totuutta tietämättä.
    Trollaavat niin voimakkaasti erästä menestyvää ravintolaa vastaan. Se yleensä on varma merkki tietojen paikkaansapitämättömyydestä.
    Olisihan se kiva poiketa Uudessakarhussa jos sellainen tulisi. Kyllähän Inglesiin vielä yksi uusi Suomiravintola mahtuisi.

    Äänestä

Ei.

Äänestä

Hola vaan kaikille Inglesin kävijöille. Kumpaa annosta suosittelette pikkunälkään.
Kuparipannubaarin maukkaat makkaraperunat vai Kuparipannubaarin nauravat ranskalaiset nakeilla? Otamme pikkunälkään vähän evästä karaokea kuunnellessa. Varsinaiset ruokailut hoidamme sitten jossain ruokaravintolassa kuten Mummolassa tai pihviravintola Karhussa.

Äänestä

Kuparipannubaarissa suosittelen pannubaarin spesiaalia. Se on makkaraperunat ilman perunoita. Se on siis käytännössä grillimakkara.
Olin kerran Kuparipannubaarin baaritiskillä ryyppäämässä. Siihen tuli joku kyselemään että onko teille mitään spesiaalia. Eihän niillä ollut kun se on karaokebaari.
Baarimikko sitten kehitteli äkkiä spesiaalia. Makkaraperunat ilman makkaroita 🤣

Äänestä
  • Ei kun siis makkaraperunat ilman perunoita. Grillimakkara toisin sanoen 🤣😮

    Äänestä

  • Kuparipannubaarissa on ihan oikeitakin spesiaaleja. Voisin mainita esim. makkaraperunat riisillä ja ranskalaisilla tai kaalikäärylehampurilainen. Siinä on kaalikääryle pihvin paikalla. Kovin kummoista ruokaa sieltä ei saa kun heillä ei ole keittiötä.

    Äänestä

Jotakuta ahistaa kovasti. Toivotaan menestystä uudelle paarille, mutta pahalta näyttää jos linja on tuo.

Äänestä
  • Totta. Pannun pitäisi investoida ja rakentaa keittiö. Eihän siitä mitään tosiaan tule, että ainoat murkinat on grilliruokaa.

    Äänestä

Suosittelen ruokaravintolaksi pihviravintola Karhua jos kunnon pihviä haluatte.
Kyseessä on pihviravintola eikä mikään makkaraperunakioski. Olin Karhussa viimeksi tänään ja kunnon pihvit söin taas,
Tietenkin jos makkaraperunoita tekee mieli niin sitten Kuparipannubaariin vaan.

Äänestä

Tulimme juuri pihviravintola Karhun lihapatojen ääreltä tänne hotlalle. Oli kyllä Kanariansaarien parhaat pihvit Karhussa. Täydellinen pihviravintola on Karhu.
Loistavat huippukokit ja laatuviinit sekä edulliset hinnat.
Voimme täydellä sydämellä suositella Karhua kaikille hyvien pihvien ystäville.

Lars ja Margareta

Äänestä

Kyllä me kokeneet Inglesin kävijät tunnemme tuon pihviravintola Karhun.
Todennäköisesti Kanariansaarien paras pihviravintola on kyseessä.
Siellä pitää viikkomiitinkiä myös Inglesin suomalaiset vaki- ja talviasukkaat.
He ovat tunnettuja vaativasta maustaan ruokaravintoloiden suhteen.
Karhu laajentaa ja ensi kaudella pihviravintola Karhu palvelee kahden ravintolan voimin. Siitä huolimatta saattaa olla tiukkaa pöytävarauksen kanssa. Se kannattaakin tehdä jo aikaisessa vaiheessa. Toki hajapaikkoja saattaa joskus olla, mutta pöytävarauksella pääsee jonon ohitse suoraan Karhun lihapatojen äärelle herkuttelemaan. Jonottajille kaupunki on järjestänyt pari kertaa viikossa pientä viihdykettä Karhun edustalle. Olettekin varmasti huomanneet teltat Karhun edessä olevalla kadulla. Niissä palvellaan pihviravintola Karhuun menossa olevia lomalaisia ja vakiasukkaita.

Äänestä
  • Me karhu-uskovaiset pystytämme teltat aina keskiviikkoisin ja lauantaisin. Silloin vietetään karhu-uskovaisten rukous- ja herätyspäiviä näissä karhu-uskovaisten herätysteltoissa. Silloin laulu raikaa ja koko Suomi-aukio vaipuu hartaaseen karhurukoukseen.
    Hallelujaa!!!!

    Äänestä

Löytyykö karhusta könsikästä mies seuraa sitä hakevalle. Vai pitääkö mennä johonkin muualle jos poika rakkautta etsii lomansa ratoksi.

Äänestä
  • Könsikkäitä on erityisesti aina keskiviikkoisin ja lauantaisin. Kannattaa tulla silloin.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Könsikkäitä on erityisesti aina keskiviikkoisin ja lauantaisin. Kannattaa tulla silloin.

    Kunnon könsikäs kupari pannu baarin laulu illoista on ihan parasta. Pannusta löytyy mies seuraa sitä kaipaavalle miehelle vaikka joka ilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Kunnon könsikäs kupari pannu baarin laulu illoista on ihan parasta. Pannusta löytyy mies seuraa sitä kaipaavalle miehelle vaikka joka ilta.

    Huikeaa settiä on huikeaa settiä. Huh huh ihan tulee ikävä inglesin kuumia öitä kuumassa mies seurassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Kunnon könsikäs kupari pannu baarin laulu illoista on ihan parasta. Pannusta löytyy mies seuraa sitä kaipaavalle miehelle vaikka joka ilta.

    Täytyykin sitten käydä tutustumassa tuohon Kuparipannubaariin. Sieltä kuulemma löytää mies itselleen kuumien miesten lisäksi kuumia makkaraperunoita. Voisihan sitä ottaa jotain pikkunälkään miehiä katsellessa.

    T: Pena

    Äänestä

Kyllähän tuosta pihviravintola Karhusta on varmasti yhtä monta mielipidettä kuin on kävijääkin. Minusta Karhu on Inglesin alueen paras pihviravintola.
Jos tykkäät Torosta, Las Piràmideksesta tai El Carretonista niin tulet rakastumaan Karhuun.
Parhaat pihvit ja edullisimmat hinnat laadukkaiden viinien kera. Niistä on Karhun menestys peräisin.

Äänestä
  • Tyyppi taitaa itse uskoa kirjoittamaansa?

    Äänestä

En ensin uskonut tuohon Karhun ylivertaiseen asemaan Inglesin pihviravintoloiden keskuudessa. Olihan se kokeiltava eilen. Voin nyt vahvistaa asian. Kyllä Karhu on Inglesin paras pihviravintola. Olen ammatiltani huippukokki ja ruokakriitikko. En kovin helposti sano jonkun yksittäisen pihviravintolan olevan alueensa paras. Karhun kohdalla on tehtävä poikkeus. Pihviravintola Karhu yksinkertaisesti on Inglesin paras.

Äänestä

Tuo pihviravintola Karhu taitaa olla hieman yliarvostettu. Kävin siellä syömässä pihvin pari kuukautta sitten. Ei tuo minusta ollut mitenkään erikoinen ravintola eikä pihvi.
Tavallinen laadukkaan pihviravintolan pihvi tuo oli mitä minulle tarjoiltiin.
Minusta Karhun kaltaisessa pihviravintolassa kuuluukin olla tuollaisia maukkaita pihvejä.

Äänestä

Karhua ei löydy mistään muualta kuin peräkammarin pojan korvien välistä.

Äänestä

Onko kellään tietoa, että mihin se Kuparipannubaari kaatui pari vuotta sitten?
Eikös se ollut kuitenkin karaoken ystävien keskuudessa aika suosittu baari?
Voisin veikata, että "pannun" kalliit hinnat karkoitti asiakkaat koronan viimeistellessä loput.

Äänestä
  • Kalliit hinnat kaatoi Kuparipannubaarin. Pannu oli 3-4 kertaa kalliimpi kuin muut vastaavat baarit. Ihmiset lisäksi halusi ruokaa. Pannusta ei edes loppuaikoina saanut kuin makkaraperunoita ja kaalikääryleitä. Suurin osa pannun asiakkaista menee nykyisin pihviravintola Karhuun. Vakiasukkaiden viikkomiitinki myös siirtyi Kuparipannubaarista Karhun lihapatojen äärelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Kalliit hinnat kaatoi Kuparipannubaarin. Pannu oli 3-4 kertaa kalliimpi kuin muut vastaavat baarit. Ihmiset lisäksi halusi ruokaa. Pannusta ei edes loppuaikoina saanut kuin makkaraperunoita ja kaalikääryleitä. Suurin osa pannun asiakkaista menee nykyisin pihviravintola Karhuun. Vakiasukkaiden viikkomiitinki myös siirtyi Kuparipannubaarista Karhun lihapatojen äärelle.

    Surullista on kun viikkomiitinki lähti pannusta ja meni virtuaaliravintola karhubaariin. Suomeksi sanottuna viikkomiitinkiä ei ole missään näin kesäaikaan.
    Katsotaan taas lokakuussa kokoonnutaanko edelleen virtuaalisesti vai ihan oikeasti porukalla pannussa. Kaitsun viestittelyn puutteesta päätellen trollien iloksi pannussa!

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Me Inglesin vakiasukkaat olemme kokoontuneet jo parin vuoden ajan pihviravintola Karhussa meidän viikkomiitingissä.
    Vaikea kokoontua Kuparipannubaarissa kun se laittoi lopullisesti lapun luukulle pari vuotta sitten.
    Te Kontulan kaiffarit voitte kokoontua virtuaalisesti siellä "pannun" entisissä tiloissa.
    Siinä on toiminut jo parin vuoden ajan kiinalainen ravintola.

    Äänestä

Karhussa alkaa tänään koko kesäkauden jatkuva Varietee-esitysten sarja.

Maailmanluokan show-illoissa esiintyy mitä erilaisimpia aistikkaita kokoonpanoja, Asut vaihtelevat suhteellisen peittävästä korsetti/aluasutyylistä täysin paljastaviin läpinkäyviin asuihin ja illat huipentuvat huippukauniiden, kokeneiden drag-queenien strippiesityksiin.

Iltashown aikaan pääsylipulla saa tilata ilmaisia juomia niin paljon kuin napa vain vetää. Karhun erikoisuus, "sahtia shampanjasorbetilla" joka tarjoillaan isoista puukiuluista pöytäseurullee kerrallaan, takaa canario-eiliitille intiimin menon. SItä ei tarvitse tilata erikseen vaan jokaiseen pöytään kannetaan joka tapauksessa iso saavi täynnänsä tätä kosmopoliittien superherkkua.

Esityksen jälkeen herrain sauna palvelee aamun pikkutunneille asti. Myös naisväki ja "naisväki" ovat toki tervtulleita saunomaan , kylpemään ja nautiskelemaan kaikenlaisista löylyistä ja saunotuksista.

Saunan jälkeen maistuu tietysti kunnon pihvi viineineen ennen kotiinlähtöä. Ja seuraavana päivänä uusiksi!

Lämpimästi tervetuloa kaikille!

Show-isännät
Jami ja Eemil,

Harjavalta

Äänestä
  • Ps. Me ollaan omallalomalla Harjavallan sairaalan suljetulta!

    Äänestä

  • Onpa tosi lapsellista!

    Äänestä

  • Kiva kuulla että karhu porskuttaa joten karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Karhu on tosiaan inglesin ykkönen kun ruoka ravintoloista puhutaan. Nyt siis myös ohjelmallinen tarjonta on poika rakkauden parasta viihdettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Kiva kuulla että karhu porskuttaa joten karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Karhu on tosiaan inglesin ykkönen kun ruoka ravintoloista puhutaan. Nyt siis myös ohjelmallinen tarjonta on poika rakkauden parasta viihdettä.

    Niin, onhan se kiva juttu kun Inglesiin on perustettu suomlaisille oma avohoitopaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Niin, onhan se kiva juttu kun Inglesiin on perustettu suomlaisille oma avohoitopaikka.

    Outoa tuollainen muiden kirjoittajien pilkkaaminen. Ole kirjoittamatta kokonaan ellet osaa kirjoittaa asiallisesti.
    Me canariot käymme suositussa pihviravintola Karhussa eikä sinun mielipiteesi sitä muuta mihinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Mistä tuollainen typeryys kumpuaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Outoa tuollainen muiden kirjoittajien pilkkaaminen. Ole kirjoittamatta kokonaan ellet osaa kirjoittaa asiallisesti.
    Me canariot käymme suositussa pihviravintola Karhussa eikä sinun mielipiteesi sitä muuta mihinkään.

    Ei nuo pärjää asiallisella keskustelulla. Kiukuttelu pihviravintola Karhun asiakkaita kohtaan alkoi pari vuotta sitten Kuparipannubaarin mentyä nurin. Inglesin vakiasukkaat alkoi käydä Karhussa pitämässä viikkomiitinkiä. Mitä heidän olisi täytynyt tehdä? Nyt jotkut pannun ex-asiakkaat on ottaneet tähtäimeensä pihviravintola Karhun asiakkaat. Pelkkää kiukuttelua heiltä. Asiallisuus on kaukana heidän jutuistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Me Inglesin vakiasukkaat eli canariot tosiaan pidämme viikkomiitingin pihviravintola Karhussa. Kuparipannubaarin paikalla on nykyisin kiinalainen ravintola. Ei me siellä haluta pitää miitinkiä. Suosittelemme pihviravintola Karhua muillekin hyvien pihvien ja laadukkaiden viinien ystäville. Ei noista pilkkaajista kannata välittää. He näkevät unia että pannubaari joskus vielä avautuisi uudelleen. Heille Kuparipannubaarin makkaraperunoiden äärelle pääseminen oli aikoinaan vuoden ainoa kohokohta. Karhustahan ei mitään grilliruokaa edes saa.

    Äänestä

Minulla on vain hyviä kokemuksia tuosta pihviravintola Karhusta. Kävin siellä viimeksi pari kuukautta sitten. Oli taas maukkaan pihvin Karhun ammattikokit paistaneet.
Kyllä Karhu erottuu pannun kaltaisista makkaraperunakioskeista. Oikea pihviravintola Karhu on täysi kymppi.

Äänestä

Nämä on varmaan Kuparipannun ja mahdollisen tulevan Karhun maksamia mainoksia. Eihän kukaan normaali jauha perätöntä juttua jatkuvasti, jos ei hyödy siitä.

Äänestä
  • Omistajilla on varma käsitys, että nyt alkaa koronan jälkeen porukkaa tulla valtavasti ja kannattaa panostaa mainostukseen. Ohjeet ovat todella tarkat, jolloin päättömillä jutuilla on tarkoitus saada myötätunto Kuparipannuun ja tulevaan Karhuun. Pari kolme henkeä on meitä ja minä sain potkut äskettäin ja siksi paljastan ringin.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Omistajilla on varma käsitys, että nyt alkaa koronan jälkeen porukkaa tulla valtavasti ja kannattaa panostaa mainostukseen. Ohjeet ovat todella tarkat, jolloin päättömillä jutuilla on tarkoitus saada myötätunto Kuparipannuun ja tulevaan Karhuun. Pari kolme henkeä on meitä ja minä sain potkut äskettäin ja siksi paljastan ringin.

    Sulla on todella lapselliset jutut!

    Äänestä

Omistajathan nostasivat valtavan metelin tälläisestä vuosia jatkuneesta jutusta, jos eivät olisi itse takana. Onko muista suomalaisista paikoista ollut yhtään vääristeltyjä juttuja? Rahalla saa tänne trolleja.

Äänestä
  • Totta. Niin ne tekisi.
    Huhujen mukaan Kuparipannubaari taannoin jakoi kanta-asiakkaille -50% alennuskortteja vastineeksi baarinsa mainostamisesta täällä palstalla.
    Se selittää pannunystävän innon puolustaa kantabaariaan.
    Muut baarit kuten Iskelmäbaari ei taida antaa mitään etuja mainostamista.
    Siksi niistä ei täällä kukaan puhukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Totta. Niin ne tekisi.
    Huhujen mukaan Kuparipannubaari taannoin jakoi kanta-asiakkaille -50% alennuskortteja vastineeksi baarinsa mainostamisesta täällä palstalla.
    Se selittää pannunystävän innon puolustaa kantabaariaan.
    Muut baarit kuten Iskelmäbaari ei taida antaa mitään etuja mainostamista.
    Siksi niistä ei täällä kukaan puhukaan.

    No se selittää miksi Inglesin suosituimmasta ruokaravintolasta Karhusta levitetään väärää tietoa että Karhu olisi lopettanut.
    Kilpailija haluaa Karhun asiakkaat itselleen.
    Eilen kävin Karhussa ja voin vahvistaa sen olevan normaalisti avoinna.
    Ilmankos pannunystävä niin innokkaasti levittää väärää tietoa. Saa 50% alennukset pannusta.

    Äänestä

Saako joku tuon sekopään jutuista jotain selvää???

Äänestä
  • Ei saa.

    Äänestä

  • Se käräytti sut Kuparipannun mainostamisesta.
    Olenkin ihmetellyt, että miksi sinä pilkkaat täällä Inglesin ravintoloita aamusta iltaan. Pilkkaat kaikkia muita paitsi Kuparipannua. Sillä ei varmasti ole osuutta, että saat pannusta 50% alennukset palkkana mainostamisesta?

    Äänestä

Trolli muuten haukkuu vain ja ainoastaan Karhua. Oletteko muut huomanneet saman? Maksetaanko hänelle tosiaan siitä? Onko kilpailu Inglesissä todella noin kovaa, että kilpailijat hyökkää yhtä ravintolaa vastaan? Tämä kyllä vie halut käydä enää jatkossa Kuparipannussa.

Äänestä

Pihviravintola Karhu on vienyt asiakkaat muilta suomalaisten yrityksiltä.
Siitä se kauna Karhua vastaan kumpuaa. Täällä joku aktiivisesti väittää Karhun lopettaneen toimintansa vaikka kymmenet on käyneet siellä toistuvasti ja asiasta täällä kirjoittaneet. Juttelinkin asiasta Karhun sommelierin kanssa. Nämä valheelliset kirjoitukset on tuoneet pihviravintola Karhulle satoja uusia asiakkaita. Pannunystävän kirjoitukset siis on kääntyneet itseään vastaan. Karhussa kassakone laulaa ja asiakkaat viihtyy hyvien pihvien ja laadukkaiden viinien äärellä.

Äänestä
  • Äläkä unohda miesten viihtymistä kuumien kundien seurassa. Karhussa könsikkään liha on helppo.

    Äänestä

  • KARHU ON LOPETTANUT
    torrelaine
    2022-10-30 11:28:51

    Teksti on lainaus eräästä blogista
    "Helmikuun puolivälissä 2015 avattiin Karhu Music Bar Tapas& Copas, joka tunnetaan paremmin nimellä Karhu, paristakin syystä. Karaokepaikka se oli tämäkin. Karhu Baari kehui, että sillä on maan parhaat suomalaisten juomien valikoimat ja halvimmat hinnat. Eipä ihme sillä paikan omistaja oli Primalcon juomien maahantuoja Kanarialla, Kai Karhu.
    Karhun toiminta kuitenkin on päättynyt kaudella 2020-21."

    Tässä kirjoituksessa on vain yksi pieni virhe. Entisen Karhun omistajan sukunimi ei ole Karhu.
    Muuten itse asia on faktaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Äläkä unohda miesten viihtymistä kuumien kundien seurassa. Karhussa könsikkään liha on helppo.

    Tämä onkin suurin syy matkustaa Inglesiin. Karhun notkuvat liha padat ja kuumat hyllyvää adonikset. Huh huh että mä taas kaipaan päästä Inglesiin. Huh huh.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Tämä onkin suurin syy matkustaa Inglesiin. Karhun notkuvat liha padat ja kuumat hyllyvää adonikset. Huh huh että mä taas kaipaan päästä Inglesiin. Huh huh.

    Niinhän se vanha viisaus pitää paikkansa, Tie miehen sydämeen vie vatsan kautta".

    Helppohan siinä on virittäytyä tunnelmaan ja keskustella jatkoista, omista mieltymyksistä ym kun vatsa on täynnä michelin-tason pihviruokaa sekä laseissa canarion saarien parhaita viinejä.

    Kuuma Inglesin kesä(yö) odottaa seikkailijoita!

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    KARHU ON LOPETTANUT
    torrelaine
    2022-10-30 11:28:51

    Teksti on lainaus eräästä blogista
    "Helmikuun puolivälissä 2015 avattiin Karhu Music Bar Tapas& Copas, joka tunnetaan paremmin nimellä Karhu, paristakin syystä. Karaokepaikka se oli tämäkin. Karhu Baari kehui, että sillä on maan parhaat suomalaisten juomien valikoimat ja halvimmat hinnat. Eipä ihme sillä paikan omistaja oli Primalcon juomien maahantuoja Kanarialla, Kai Karhu.
    Karhun toiminta kuitenkin on päättynyt kaudella 2020-21."

    Tässä kirjoituksessa on vain yksi pieni virhe. Entisen Karhun omistajan sukunimi ei ole Karhu.
    Muuten itse asia on faktaa.

    Eilen viimeksi kävin pihviravintola Karhussa. Turhaan sinä teet itsestäsi pelleä levittämällä tuota trollin väärää tietoa. Karhu on normaalisti avoinna. Eilen viimeksi kävin Kuparipannubaarissa karaokessa ja pihviravintola Karhussa illallisella.

    Äänestä

Pannu on normaalisti avoinna. Just eilen olimme pannussa syömässä makkaraperunat.
Vaimolle normaaliannos ja minulle plussa-ateriana. Isot ranskalaiset ja iso juoma on vaan vitosen lisämaksusta.

Äänestä
  • Pannu nyt kesätauolla, aukeaa taas lokakuussa. Ent. Mummolan paikalla nykyään Paloma Bistro ja on avoinna koko kesäkauden. Tilanne tarkistettu paikan päällä viime viikolla. Lennetty Malagan kautta pomppulennolla kotiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Pannu nyt kesätauolla, aukeaa taas lokakuussa. Ent. Mummolan paikalla nykyään Paloma Bistro ja on avoinna koko kesäkauden. Tilanne tarkistettu paikan päällä viime viikolla. Lennetty Malagan kautta pomppulennolla kotiin.

    Pannu on normaalisti avoinna kesälläkin meille kanta-asiakkaille. Viimeksi eilen kävin pannussa syömässä pannun maukkaat makkaraperunat ja laulamassa karaokea.

    Äänestä

Kuparipannubaari on aina ollut kesäisin auki Inglesin vakiasukkaille eli canarioille.
Sitä aukioloa ei vaan mainosteta hirveästi. Aikaisemmin sinne eksyi kesällä porukkaa jotka luuli pannua ruokaravintolaksi aiheuttaen hämmentäviä tilanteita.
Kyllä kesälläkin karaoke raikaa Kuparipannubaarissa ja makkaraperunakäristin suoltaa ulos rapeita pottuja.

Äänestä

Peräkammarinpojalla menee lujaa.....
Valkotakkiset tulevat taas pikapuoliin.

Äänestä
  • Pistetääs pikkutrolli kirjoittamaan muutama viesti ja sanotaan, että aikuisten oikeesti Kuparipannu on useiden matkustavaisten mielestä Inglesin paras ruokaravintola. Eikä sen ruokalistalla ole koskaan ollut makkaraperunoita.
    Kuparipannu on toiminut 1980 luvun alkupuolelta alkaen ja nimenomaan tasokkaana ruokaravintolana. Karaokeakaan ei ole sen ohjelmaan koskaan kuulunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Pistetääs pikkutrolli kirjoittamaan muutama viesti ja sanotaan, että aikuisten oikeesti Kuparipannu on useiden matkustavaisten mielestä Inglesin paras ruokaravintola. Eikä sen ruokalistalla ole koskaan ollut makkaraperunoita.
    Kuparipannu on toiminut 1980 luvun alkupuolelta alkaen ja nimenomaan tasokkaana ruokaravintolana. Karaokeakaan ei ole sen ohjelmaan koskaan kuulunut.

    Valetta. Pannu on nimen omaan makkara peruna käristin pika ruoka paikka. Pannun klassikko on makkara perunat sinappi hunnulla toki sinappi maksaa extraa. Joten valheet sikseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Pistetääs pikkutrolli kirjoittamaan muutama viesti ja sanotaan, että aikuisten oikeesti Kuparipannu on useiden matkustavaisten mielestä Inglesin paras ruokaravintola. Eikä sen ruokalistalla ole koskaan ollut makkaraperunoita.
    Kuparipannu on toiminut 1980 luvun alkupuolelta alkaen ja nimenomaan tasokkaana ruokaravintolana. Karaokeakaan ei ole sen ohjelmaan koskaan kuulunut.

    Pannu ruokaravintola? Onhan ne pannun makkaraperunatkin tietenkin ruokaa.

    Äänestä

En ole ikinä nähnyt Kuparipannubaarista saatavan makkaraperunoita ja hampurilaisia kummoisempaa ruokaa. Sehän on karaokebaari. Joku trolli täällä vähän vedättää porukkaa väittämällä Kuparipannu Music & Karaoke Bar:ia ruokaravintolaksi.
Toisaalta onhan ne pannun hampurilaiset ja makkaraperunatkin ruokaa.

Äänestä

Kuparipannubaarin kaltaisille karaokebaareille on omat asiakkaansa kuten Karhun kaltaisille pihviravintoloillekin. Jokainen löytää kyllä oman suosikkinsa. Ei arvostella muiden valintoja. Antaa ihmisten käydä Kuparipannubaarissa karaokessa jos tahtovat. Ei se ole meiltä muilta pois.

Äänestä
  • Ei kukaan ole kieltämässä muita menemästä Kuparipannubaarin karaokeen. Käykää laulamassa pannussa karaokea vaikka olisitte siellä aamusta iltaan joka päivä. Naurettavaa väärän tiedon levittämistä ja trollaamista on kuitenkin väittää Kuparipannubaaria ruokaravintolaksi. Pihviravintola Karhu on ainoa suomalaisten omistama ruokaravintola Inglesissä.

    Äänestä

Kuparipannubaarin karaoke on loman kohokohta. Olen voittanut pannun karaokesta useita illallislahjakortteja pihviravintola Karhuun.

Äänestä

Siis eläke pappako se koko ajan kirjoittaa pannusta ja väittää Karhua pihvi ravintolaksi.
No olishan se pitänyt arvata.

Äänestä

Eläke pappa on ainaski sata (100) kertaa parempi kirjottaja ku kukaan muu. Antiikki on melke yhtä hyvä. Mä tykkään papan ravintola arvosteluista. Jos pappa sanoo Karhun olevan pihvi ravintola niin sit se on. On ne hampparin pihvikki pihvejä. Kirjota vaan eläke pappa lisää karhusta. Me tylätään sun kirjotus tyylistä.

Äänestä
  • Kiitos sinulle. Et tunnu olevan hassumpi asiakirjoittaja ja sisällöntuottaja itsekään.
    Just tulin takaisin hotlalle. Oli kyllä kuumat bileet Kuparipannubaarissa. Ilta alkoi tavanomaisesti karaokea laulamalla ja pannubaarin maukkaita makkaraperunoita nauttimalla. Pannun uusi makkaraperunakäristin todella tekee rapeita pottuja.
    Lopussa jengi tanssi jo pöydillä ja en kehtaa edes sanoa mitä hämärissä kulmauksissa miesparit puuhasivat. On se vaan hurja baari tuo Kuparipannubaari.

    T: eläke pappa

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Kiitos sinulle. Et tunnu olevan hassumpi asiakirjoittaja ja sisällöntuottaja itsekään.
    Just tulin takaisin hotlalle. Oli kyllä kuumat bileet Kuparipannubaarissa. Ilta alkoi tavanomaisesti karaokea laulamalla ja pannubaarin maukkaita makkaraperunoita nauttimalla. Pannun uusi makkaraperunakäristin todella tekee rapeita pottuja.
    Lopussa jengi tanssi jo pöydillä ja en kehtaa edes sanoa mitä hämärissä kulmauksissa miesparit puuhasivat. On se vaan hurja baari tuo Kuparipannubaari.

    T: eläke pappa

    Onhan se Inglesin ehdottomasti paras ruokaravintola. Siksi siitä kirjoitetaan niin paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Onhan se Inglesin ehdottomasti paras ruokaravintola. Siksi siitä kirjoitetaan niin paljon.

    Totta. Näin on.
    Pihviravintola Karhu on paras kun puhutaan laadukkaista ruokaravintoloista.

    Keskustelupalstat ja arvostelusivut täyttyvät ruokaravintola Karhun asiakkaiden tyytyväisistä viesteistä.
    Parhaasta ruokaravintola Karhusta on ilo antaa positiivista palautetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Onhan se Inglesin ehdottomasti paras ruokaravintola. Siksi siitä kirjoitetaan niin paljon.

    Jaa siksikö Karhusta kirjoitetaan niin paljon.
    Olen sitä ihmetellyt ja nyt se siis selvisi.
    Karhu on siis Inglesin ehdottomasti paras ruokaravintola.

    Äänestä

Me Inglesin vakiasukkaat eli canariot sanomme että Karhu on Inglesin ykkönen. Meillä on pihviravintola Karhussa viikkomiitinki. Ennen kokoonnuimme Kuparipannussa mutta pannun mentyä nurin pari vuotta sitten kokoonnumme nyt Karhussa.

Äänestä
  • Ymmärsinkö oikein, donluis kunnioittaa läsnä olollaan syksyllä Karhun miitinkiporukkaa?

    Äänestä

Syksyllä taas ...

Äänestä
  • Pysy poissa. Ei sua täällä kaipaa kukaan.

    Äänestä

Oli kyllä maukkaat makkaraperunat kun eilen käytiin Kuparipannun karokessa.
Laulu raikasi ja pannun maukkaat makkaraperunat maistui pikkunälkään.

Äänestä

Kuparipannun makkaraperunat on Inglesin maukkaimmat. Olen testannut makkaraperunoita useissa paikoissa mukaanluettuna edesmennyt bar & karaoke bar Karhu.
Kuparipannun makkaraperunat vie voiton. Mukava ottaa makkarapotut aina pannun kuuluisassa karaokessa.

Äänestä

Suosittelen Inglesissä pihviravintola Karhua kaikille hyvien pihvien ja laadukkaiden viinien ystäville. Olimme siellä eilen. Oli todella maukkaat pihvit. Eipä ole ihme, että Karhun sanotaan olevan Kanariansaarien paras pihviravintola.

Äänestä

Kaikkihan sen tietävät, että Pannu on Inglesin paras ruokaravintola.
Karhubaarin makkaraperunakioski avautuu entisissä tiloissa loppusyksystä.

Äänestä

Käytiin tänään lounaalla pihviravintola Karhussa. Kyllä Karhu tosiaan on Inglesin paras ruokaravintola. Harmillisesti emme saaneet enää pöytävarausta tehtyä tälle illalle.
Kaikki pöydät oli menneet jo monta viikkoa sitten.

Äänestä
  • Meillä onkin pöytävaraus pihviravintola Karhuun usealle illalle. Varattiin jo puoli vuotta sitten kun tiedettiin miten suosittu Karhu on. Ihan normaalisti Karhu on ollu koko ajan avoinna. Eilen viimeksi käytiin.

    Äänestä

Kertokaa karhu-uskovaiset lisää siitä alkuperäisestä ja tähän mennessä ainoasta kolmisen vuotta sitten lopetetusta toisen kerroksen putkikäytäväkarhubaarista. Oliko "ruokalistan" suosituin annos makkaraperunat ja kyytipoikana tetrapurkista bulkkiviiniä?

Äänestä

Me kävimme eilen Kuparipannubaarin karaokessa. Otettiin siinä samalla makkaraperunat pikkunälkään. Pannun uudella makkaraperunakäristimellä tulee todella rapeita perunoita. Suosittelemme pannua.

Äänestä

Hillitön makkaraperunoiden odotus loppuu lokakuussa!
Arvoisat karhu-uskovaiset voivat nauttia niistä kun kolmisen vuotta sitten lopetettu karhubaari aukeaa uudelleen etisessä paikassaan Suomi-aukion toisen kerroksen putkikäytävällä. Siellä tulee olemaan entinen meno joten kaikki voivat tuntea olonsa hyvin kotoiseksi. Makkaraperunakäristin lemuaa baaritiskin takana ja juomatarjoilu on runsasta. Viinilistalta mainittakoon tetrapurkissa tarjottava bulkkiviini. Se on sitä tuttua juomaa jota kuuluisassa Karhubaarin aulabaarissakin nautittiin. Olkaamme pitkämielisiä ja odottakamme syksyä.

Nythän kaikki Suomipalvelut ovat kesätauolla yhtä ent. Mummolan paikalla toimivaa ravintolaa lukuunottamatta.

Jos syksyllä karhubaarin makkaraperunat alkavat etoa, voi aina mennä syömään Inglesin parhaaseen ravintolaan Pannuun. Sinne lähes kaikki suuntaavatkin.

Äänestä

Just olimme tänään pihviravintola Karhun lihapatojen äärellä herkuttelemassa.
Oli taas maukkaat pihvit Karhun ammattikokit paistelleet.
Voimme vahvistaa Karhun olevan normaalisti avoinna.

Äänestä

Kyllähän tuo pihviravintola Karhu on ykkönen kun on kyse laadukkaista ruokaravintoloista.
Viimeksi eilen olimme Karhun lihapatojen äärellä herkuttelemassa.

Äänestä
  • Kuparipannubaari oli hyvä makkaraperunakioski, mutta ei ole enää pannua. Siinä on tosiaan kiinalainen ravintola nykyisin.
    Kuparipannubaari kuihtui muutama vuosi sitten kun siellä ei ollut putkessa mitään porukkaa. Muutama kävi kuuntelemassa karaokea ja baaritiskillä notkui muutama.
    Lomalaiset käy nykyisin pihviravintola Karhun kaltaisissa ruokaravintoloissa pannubaarin sijaan. Huhujen mukaan pannubaarin entinen omistaja suunnittelisi toiminnan käynnistämistä uudelleen. Taitaa olla vaan huhu.
    Olin itse tänään pihviravintola Karhun lihapatojen äärellä herkuttelemassa.

    Äänestä

Olisi mukava kuulla kertomuksia siitä ensimmäisestä ja ainoasta karhubaarista joka sekin meni konkurssiin kolmisen vuotta sitten.
Haluaisin kuulla tarinoita karhubaarin asiakkailta siitä miltä tunui kiivetä toisen kerroksen pimeään putkikäytävään jonne karhubaari oli perustettu. Tuntuiko kotoiselta kun vastaan lemahti eltaantuneen rasvan lemu baaritiskin takana olevasta makkaraperunakäristimestä. Oliko asiakkaita vai tyhjää kuten yleensä aina. Oliko mukava kuunnella tai jopa laulaa karaokea siinä tunnelmabaarissa.
Tietysti tämän käynnin jälkeen oli miellyttävä mennä ruokailemaan Inglesin parhaaseen ravintolaan Pannuun.

Äänestä

Pihviravintola Karhun konkurssi on erään kilpailijan (Kuparipannubaari) keksimä juttu.
Pannubaarilla ei ole asiakkaita. Siksi he yrittää saada Karhun asiakkaat itselleen.
Eilen viimeksi olin Karhun lihapatojen äärellä herkuttelemassa kunnon pihvillä.
Voin vahvistaa pihviravintola Karhun olevan normaalisti avoinna.

Äänestä

Kuparipannu on jo vuosien ajan väittänut Karhun menneen nurin.
Mietin viimeksi toissa viikolla Karhun pihvin äärellä istuessani, että tässä sitä minä syön pihviä konkursissa olevassa pihviravintolassa.
Ehkä ei kuitenkaan kannata uskoa kaikkea mitä kilpailija Kuparipannu sanoo.
Avoinna pihviravintola Karhu on normaalisti.

Äänestä
  • Voin vahvistaa, että karhubaari loppui koronataudin aiheuttamaan matkailijakatoon. Ei ole toiminut moneen vuoteen.
    Sensijaan Inglesin paras ruokaravintola Pannu aukeaa taas ensi kaudella, eli lokakuussa 2023 kuten kaikki muutkin suomalaiset palvelut.

    Kai Kanarialta

    Äänestä

  • Kävin tänään syömässä pihviravintola Karhussa maukkaan pihvin.
    Se on kilpailija Kuparipannubaari joka väittää Karhun menneen kiinni.
    Avoinna se Karhu tänään oli ihan normaalisti.

    Äänestä

Nimimerkki Pannunystävä saa pannusta alennuksia vastineeksi näistä väitteistä Karhun konkurssista.
Hän on sen myöntänyt monta kertaa. Hänellä on motiivina saada Karhun asiakkaat tulemaan Kuparipannubaariin.
Todellisuudessa pihviravintola on avoinna ihan normaalisti.

Äänestä
  • Kyseinen "pihviravintola" loppui jo kolme vuotta sitten.
    Entiset karhubaarilaiset ovat siitä asti kansoittaneet Inglesin parhaan yli 20 vuotta toimineen ruokaravintolan Pannu joka talvikausi.

    Äänestä

  • Luehan ketjun "KARHU ON LOPETTANUT" ensimmäinen viesti. Siinä on asiaa ja sisältöä. Muistisi saattaa palautua.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Luehan ketjun "KARHU ON LOPETTANUT" ensimmäinen viesti. Siinä on asiaa ja sisältöä. Muistisi saattaa palautua.

    Uskotko kaiken mitä netissä kirjoitetaan? Pannunystävä väittää pihviravintola Karhun menneen kiinni koska saa Kuparipannubaarista vastineeksi alennuksia.
    Hän on itse tämän myöntänyt useasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Luehan ketjun "KARHU ON LOPETTANUT" ensimmäinen viesti. Siinä on asiaa ja sisältöä. Muistisi saattaa palautua.

    Kuinka paljon sinä Pannunystävä saat Kuparipannubaarista alennuksia vastineeksi näistä väitteistäsi pihviravintola Karhun suhteen? Viimeksi puhuit, että saat tuoretta lonkeroa ja "jonkun verran" makkaraperunoita näistä pihviravintola Karhua halventavista kirjoituksistasi.

    Äänestä

Pihviravintola Karhu oli ainakin eilen ihan normaalisti avoinna. Pannunystävällä ei ole uskottavuutta enää.

Äänestä
  • Sinulla taitaa olla puutteita luetun ymmärtämisessä. Menehän tekemään sitä mitä parhaiten osaat, eli tuottamaan sisältöä, arvaa minne........

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Sinulla taitaa olla puutteita luetun ymmärtämisessä. Menehän tekemään sitä mitä parhaiten osaat, eli tuottamaan sisältöä, arvaa minne........

    Joulukuulta 2022 Karhu Music Barin naamakirjasta jota kaikki eivät näköjään osaa lukea.

    Pitkästä aikaa kirjoitan - toivottavasti asiaa 🙂
    Ensinnäkin, Parempaa Loppuvuotta kaikille entisille ja tuleville asiakkaillle ja ennenkaikkea minun ja Karhu Baarin Ystäväville !!!
    5 vuotta saimme Laulaa ja kostuttaa kurkkuamme, makoisista huikkapaloista puhumattakaan, eikös vaan?? Olen todella KIITOLLINEN kaikille Karhu Baarissa kävijöille ja henkilökunnalle vuosien saatossa!! Muchas Gracias Amigos !!
    Sitten tuli se kirottu viirus ja Karhu piti sulkea. Tilojen omistaja ei tuntenut €uroakaan armoa, joten vetäydyimme silloisista tiloista for ever.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Tuo koskee pihviravintola Karhun aulabaaria. Varsinainen pihviravintola Karhu on ollut koko ajan toiminnassa. Aulabaari suljettiin reilu kaksi vuotta sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Joulukuulta 2022 Karhu Music Barin naamakirjasta jota kaikki eivät näköjään osaa lukea.

    Pitkästä aikaa kirjoitan - toivottavasti asiaa 🙂
    Ensinnäkin, Parempaa Loppuvuotta kaikille entisille ja tuleville asiakkaillle ja ennenkaikkea minun ja Karhu Baarin Ystäväville !!!
    5 vuotta saimme Laulaa ja kostuttaa kurkkuamme, makoisista huikkapaloista puhumattakaan, eikös vaan?? Olen todella KIITOLLINEN kaikille Karhu Baarissa kävijöille ja henkilökunnalle vuosien saatossa!! Muchas Gracias Amigos !!
    Sitten tuli se kirottu viirus ja Karhu piti sulkea. Tilojen omistaja ei tuntenut €uroakaan armoa, joten vetäydyimme silloisista tiloista for ever.

    Karhu karaoke & Music Bar on ihan eri asia kuin pihviravintola Karhu.
    Kannattaa ottaa asioista selvää ennen kirjoittelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Joulukuulta 2022 Karhu Music Barin naamakirjasta jota kaikki eivät näköjään osaa lukea.

    Pitkästä aikaa kirjoitan - toivottavasti asiaa 🙂
    Ensinnäkin, Parempaa Loppuvuotta kaikille entisille ja tuleville asiakkaillle ja ennenkaikkea minun ja Karhu Baarin Ystäväville !!!
    5 vuotta saimme Laulaa ja kostuttaa kurkkuamme, makoisista huikkapaloista puhumattakaan, eikös vaan?? Olen todella KIITOLLINEN kaikille Karhu Baarissa kävijöille ja henkilökunnalle vuosien saatossa!! Muchas Gracias Amigos !!
    Sitten tuli se kirottu viirus ja Karhu piti sulkea. Tilojen omistaja ei tuntenut €uroakaan armoa, joten vetäydyimme silloisista tiloista for ever.

    Karhu Music & Karaoke Bar
    Pihviravintola Karhu

    Huomaatko mitään eroa yritysten nimissä? Ne ovat täysin eri firmoja.
    Pihviravintola Karhu on ollut koko ajan toiminnassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Karhu Music & Karaoke Bar
    Pihviravintola Karhu

    Huomaatko mitään eroa yritysten nimissä? Ne ovat täysin eri firmoja.
    Pihviravintola Karhu on ollut koko ajan toiminnassa.

    Nyt päässäsi surisee vaarallisen paljon. Hakeudu pian sisällön tuottamiseen, arvaa minne....

    Äänestä

Kävin eilen pihviravintola Karhun pihvien äärellä herkuttelemassa pitkästä aikaa.
Harmi että Karhun aulabaari Karhu Music & Karaoke Bar lopetti pari vuotta sitten.
Siinä oli mukava ottaa pari drinkkiä ennen siirtymistä pihviravintola Karhun ruokasalin puolelle lihapatojen äärelle.

Äänestä
  • Pääasia että pihviravintola Karhu on toiminnassa. Eilen viimeksi kävin vaihteeksi Karhun lihapatojen äärellä herkuttelemassa.

    T: Pannunystävä evp

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Pääasia että pihviravintola Karhu on toiminnassa. Eilen viimeksi kävin vaihteeksi Karhun lihapatojen äärellä herkuttelemassa.

    T: Pannunystävä evp

    Mukava kun kirjoitatte muistojanne jo aikoja sitten lopetetusta karhubaarista.
    Nyt näitä muistoja voi verestää ruokailemalla vaikka kuinka monta kertaa päivässä virtuaalisessa pihviravintola Karhussa. Se on siitä hyvä ruokapaikka, että se on siellä missä kukin trolli haluaa, eli hänen korviensa välissä.
    Me suomalaiscanariot, asumme siis vaikituisesti Kanarian Saarilla, ruokailemme mieluusti ihan aidossa ja Inglesin parhaassa ruokaravintolassa Pannussa. Sehän on toiminut jo yli 20 vuotta ja aukeaa taas takuuvarmasti ensi syyskaudella.
    Sitten kun virtuaalipihvit alkavat maistua puulta tulkaa tekin, tai oikeastaan vain tule sinä trolli myös meidän seuraamme. Voimme ottaa yhden peräkammarinpoikatrollin vaikkapa maskotiksemme canarioiden viikkomiitinkipöytään.

    Äänestä

Pihviravintola Karhu on Inglesin paras ruokaravintola. Just eilen olin Karhun pihvien äärellä ja sen jälkeen kävin Kuparipannubaarin karaokessa

Äänestä

Hohhoijaa olipa uutinen.

Äänestä

Kyllähän tuo Karhu on paras pihviravintola. Eilen taas tuli käytyä Karhun lihapatojen äärellä herkuttelemassa ja illalla kävin Kuparipannubaarin karaokessa.
Otin pannussa pikkunälkään pannun maukkaat makkaraperunat.

Äänestä
  • Huikeaa settiä kiitos. Täytyypä tästä lähteä yksityis lento koneella inglesiin syömään kunnon pihvi gourmet pihvi ravintola Karhussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00186 kirjoitti:

    Huikeaa settiä kiitos. Täytyypä tästä lähteä yksityis lento koneella inglesiin syömään kunnon pihvi gourmet pihvi ravintola Karhussa.

    Syntyykö näitä kirjoituksia jossain hoitolaitoksen päiväsalissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Syntyykö näitä kirjoituksia jossain hoitolaitoksen päiväsalissa?

    Ilmeisesti, jos sieltä käsin nettiin kirjoittelet.

    Onneksi me aidot Canariot pidämme palstan tasoa korkealla ja taistelemme sitkeästi Karhu Ruokaravintolan, maukkaiden pihvien ja valinnan vapauden puolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Ilmeisesti, jos sieltä käsin nettiin kirjoittelet.

    Onneksi me aidot Canariot pidämme palstan tasoa korkealla ja taistelemme sitkeästi Karhu Ruokaravintolan, maukkaiden pihvien ja valinnan vapauden puolesta.

    Laitoksestahan minä kirjoittelen. Taidatte te muutkin olla kotoisin sellaisesta. Kirjoituksistanne tällainen hullumpikin huomaa niidenkin olevan hullujen töherrystä.
    Jatkakaa rauhassa taistelua. Muistakaa kuitenkin mennä syömään iltapala ja sen jälkeen kiltisti pesulle ja kahdeksalta punkkaan ja tietysti iltalääkkeitten kanssa ainakin lasillinen vettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Ei tänne pitkään aikaan ole yhtään täyspäistä kirjoittanut.

    Äänestä

  • Anonyymi00190 kirjoitti:

    Ei tänne pitkään aikaan ole yhtään täyspäistä kirjoittanut.

    Eipä tänne minun lisäkseni muut asia kirjoittajat ja sisällön tuottajat paljoa kirjoittele.
    Itse kirjoitan paljon odotettuja ja toivottuja ravintola arvosteluita arvostetuista pihvi ravintoloista kuten pihvi ravintola Karhusta.
    Lisäksi tutustutan lukijat erilaisiin grilli kioskeihin ja karaoke baareihin kuten Ässään ja Kupari pannu baariin.

    T: Pannun ystävä

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Kerrohan Pannunystävä mistä pöllölästä sinä tätä asiaa tuotat. Kerro myös onko osastollanne muitakin Kanarialla kävijöitä.
    Minä kirjoittelen Niuvanniemen suljetulta. Olo on yksinäistä kun täällä ei ole lisäkseni muita matkailua harrastavia. Luulen minulla olevan elinkautisen meneillään, entäs sinulla, miten pitkään luulet joutuvasi olemaan suljetulla?
    On kiva kuitenkin kuulla sinun harrastavan noinkin paljon Inglesissä käyntiä. yritä kuitenkin päästä siitä karhusta yli. Minusta tuntuu ettei lääkityksesi ole ihan kohdillaan. Ehkä pitäisi hieman lisätä jotain rauhoittavaa, että pääsisit noista karhubaarin harhoistasi eroon.

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Eipä tänne minun lisäkseni muut asia kirjoittajat ja sisällön tuottajat paljoa kirjoittele.
    Itse kirjoitan paljon odotettuja ja toivottuja ravintola arvosteluita arvostetuista pihvi ravintoloista kuten pihvi ravintola Karhusta.
    Lisäksi tutustutan lukijat erilaisiin grilli kioskeihin ja karaoke baareihin kuten Ässään ja Kupari pannu baariin.

    T: Pannun ystävä

    Muistatko Lasse minua. Tavattiin pihviravintola Karhun aulassa eilen. Tilasin suosituksesi mukaisesti ja oli todella maukas pihvi ja juuri sopiva viini pihvin kera. Minä lähdin siitä sitten illemmalla Kuparipannubaarin karaokeen. Oli kova meno.
    Hyvää jatkoa vaan sinulle Lasse.

    Äänestä

Karhu on paras pihviravintola Inglesin vehreässä paratiisissa.

Äänestä
  • Koitahan pyytää sitä lääkitystä lisää kuten tuossa yllä ounastelin sinun jotain kaipaavan. Terveisiä vaan mahdollisille osastosi matkailijoille. Toivotaan teidän sinne vehreään paratiisiin joskus pääsevänne muuten kuin jokapäiväisille karhuvirtuaalimatkoillenne.

    Äänestä

Nimimerkki Pannunystävän suositusten mukaisesti kokeilin eilen Kuparipannua.
Makkaraperunat maistuivat juuri niin rapeilta kuin hän on kuvaillut grillikioskien arvosteluissaan. Pannun karaoke näytti myös olevan suosittu. Täten voin minäkin suositella Kuparipannubaaria kaikille karaoken ja makkaraperunoiden ystäville.

Äänestä

Just ollaan parhaillaan täällä Kuparipannun päiväkaraokessa. Tilattiin hetki sitten koko porukalle makkaraperunat sinappihunnulla. Myöhemmin sitten pihviravintola Karhun lihapatojen äärelle herkuttelemaan.

Äänestä
  • Pannu lopetti toimintansa pari vuotta sitten. Pannun paikalla on kiinalainen ravintola.
    Mainitsemaasi Kuparipannua ei ole olemassa enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Pannu lopetti toimintansa pari vuotta sitten. Pannun paikalla on kiinalainen ravintola.
    Mainitsemaasi Kuparipannua ei ole olemassa enää.

    Onko siellä hourulan osastolla pientä ristiriitaa. Toiset ovat karaokessa sellaisessa ravintolassa jonka toiset kertovat lopettaneensa toimintansa pari vuotta sitten.
    Eihän siinä sinänsä mitään ihmeellistä ole. Jotkut enemmän sekaisin olevat käyvät ruokailemassa päivittäin karhubaarissa vaikka se ajautui konkurssiin jo kolmisen vuotta sitten. Mahtaakohan laitoksenne ruokala olla nimetty karhubaariksi. Siinä tapauksessa jatkakaa rauhassa päivittäistä ruokailuanne karhubaarissa.
    Yrittäkää pitää osastolla kokous jossa teette yhteneväisiä päätöksiä. Pyytäkää vaikkapa osastonhoitaja puolueettomaksi tuomariksi.
    Onneksi meillä on kuitenkin Inglesin suosituin ja paras ruokaravintola Pannu joka on toiminut jo yli 20 vuotta. Se aukeaa aina joka lokakuu pohjoismaisen matkailukauden alkaessa

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Pannu lopetti toimintansa pari vuotta sitten. Pannun paikalla on kiinalainen ravintola.
    Mainitsemaasi Kuparipannua ei ole olemassa enää.

    Jaa se on sitten oikeasti pannu lopettanut. Hyvä juttu että saatiin huhuille vahvistus

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Jaa se on sitten oikeasti pannu lopettanut. Hyvä juttu että saatiin huhuille vahvistus

    Lopettanut se pannu on jo pari vuotta sitten. Pannun entisille asiakkaille suositellaan ruokaravintolaksi pihviravintola Karhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00204 kirjoitti:

    Lopettanut se pannu on jo pari vuotta sitten. Pannun entisille asiakkaille suositellaan ruokaravintolaksi pihviravintola Karhua.

    Juu kyllä täältä hourulan suljetulta saa vahvistuksen melkein mihin vaan. Vahvistamme myös karhubaarin lopettaneen kolmisen vuotta sitten. Silti me hourulalaiset teemme sinne makkaraperunoiden merkeissä pyhiinvaellusretkiä useasti päivässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00200 kirjoitti:

    Pannu lopetti toimintansa pari vuotta sitten. Pannun paikalla on kiinalainen ravintola.
    Mainitsemaasi Kuparipannua ei ole olemassa enää.

    …..

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Jaa se on sitten oikeasti pannu lopettanut. Hyvä juttu että saatiin huhuille vahvistus

    Juu pimeänä on Pannu ja ovet säpissä. Ei maksa vaivaa käydä kahvaa nykimässä, kiinni on mikä kiinni. Kukapa jotain kympin kaalikäärylettä sieltä olisi ostanutkaan. Alkoi mennä ihan nakkikioskin tasolle ja juottolaksi viimeiset vuodet

    Äänestä

Karhu on paras pihviravintola Inglesissä. Parhaat pihvit tarjoaa pihviravintola Karhu.

Äänestä
  • No jaa. Mielipide juttuja. Minä tykkään enemmän karaokebaareista.
    Just eilen olin Kuparipannun karaokessa. Kuparipannubaari on avoinna myös kesällä meille vakiasukkaille. Eilen oli kova meno pannussa. Itsekin kävin laulamassa ja tilaamani makkaraperunat sinappihunnulla ehti jo jäähtyä.

    T: Pannunystävä

    Äänestä

  • Antigue kirjoitti juuri pari päivää sitten ettei Karhu ole toiminut vuosiin.
    Yrittäkää siellä hourulan suljetulla vihdoinkin päättää onko laitosruokalanne nimi Karhu vai karhubaari. Eipä sillä suurempaa merkitystä ole ainakaan meille matkailijoille. Me käymme aina ruokailemassa Inglesin suosituimmassa ja parhaimmassa ravintola Pannussa. Se on toiminut jo yli 20 vuoden ajan ja aukeaa tavanomaisesti lokakuussa jolloin kesätauko päättyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00209 kirjoitti:

    Antigue kirjoitti juuri pari päivää sitten ettei Karhu ole toiminut vuosiin.
    Yrittäkää siellä hourulan suljetulla vihdoinkin päättää onko laitosruokalanne nimi Karhu vai karhubaari. Eipä sillä suurempaa merkitystä ole ainakaan meille matkailijoille. Me käymme aina ruokailemassa Inglesin suosituimmassa ja parhaimmassa ravintola Pannussa. Se on toiminut jo yli 20 vuoden ajan ja aukeaa tavanomaisesti lokakuussa jolloin kesätauko päättyy.

    Totta. Näin on. Nähdään Kuparipannubaarin karaokessa lokakuussa.

    Äänestä

Pannu on paras. Tänään taas menen pannun karaokeen ja tilaan makkaraperunat pikkunälkään.

Äänestä

Kyllä pannun karaoke on avoinna meille Inglesin vakiasukkaille myös näin kesällä.
Sitä asiaa ei vaan viikkoturistit tiedä.
Käymme pannussa laulamassa karaokea ja nauttimassa pannun makkaraperunakäristimen antimista ympäri vuoden.
Oma suosikkini on pannubaarin maukkaat makkaraperunat sinappihunnulla.

Äänestä
  • Just eilen olimme pannun karaokessa.
    Me käymme aina laulamassa karaokea Inglesin suosituimmassa ja parhaimmassa karaokebaari Pannussa. Se on toiminut jo yli 20 vuoden ajan meno on villiä illasta toiseen. Eilenkin ukot tanssi pöydillä ja laulu raikasi. Pikkunälkään otimme makkaraperunat sinappihunnulla ja taas jatkettiin pilettämistä.

    Äänestä

Kuparipannu on oikeasti auennut nyt kesällä. Katsokaa Kuparipannun Facebook sivuilta. Karaokea ei tietenkään ole. Jotain hämärää kyllä on näissä jatkuvissa höpinöissä? Miksi koskaan ei ole mitään höpinää näistä muista paikoista, kuten Ässästä, Iskelmästä, Ryskästä ym. Osa höpinöistä on hourulan lisäksi Kuparipannun tuottamaa mainosta. Tämä käsittämätöntä miten ylläpito voi hyväksyä tämän foorumin pilaamisen, joka oli ennen niin mukava alusta keskustelulle ja kuulumisten vaihdolle.

Äänestä
  • Olet ihan oikeassa. Sinut olisi pitänytjo vuosia sitten bannata tältä saitilta. Kiva että tunnustit pilanneesi tämän(kin) jutun.

    Äänestä

Ei ole enää kommentteja Kuparipannusta. Ovat selvästi itse olleet mainonnan takana.

Äänestä
  • Niin oletkin itse tehnyt.

    Äänestä

Mistä apu mieheni on sairaana enk tiedä minne päin kääntyisin kun Suomi klonikka on kiinni.

Äänestä
  • Onhan se karua jouluaattoa viettää vieraalla maalla ja sairastua. Onneksi Kanarialla on ihan kotimaan tasoiset päivystävät sairaalat. Niille jotka ei tiedä mitä tehdä nii matkavakuutuksen myöntäneen vakuutusyhtiön päivystusnumerosta kerrotaan mihin pitää hakeutua.

    Äänestä

Ei ole ollut vaikeuksia päästä sivuille

Äänestä

Kukaan poikennut karhun msittsvien lihapatojen luona. Ois kiva tietää miten karhulla nykyään menee.

Äänestä
  • Yhtä hyvin kuin neljän viimeisen vuoden aikana.

    Äänestä

  • Hyvin pyyhkii pihviravintola Karhulla. Tänään just olin Karhussa syömässä kunnon pihvin.
    Suosittelen Karhua kaikille hyvien pihvien ystäville

    T: eläkepappa

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    Hyvin pyyhkii pihviravintola Karhulla. Tänään just olin Karhussa syömässä kunnon pihvin.
    Suosittelen Karhua kaikille hyvien pihvien ystäville

    T: eläkepappa

    Oot sinä eläkepappa kyllä ihan mahoton pappa. Vieläkö käyt nahkahousut jalassa Pannun karaokessa?

    Äänestä

Kuparipannun karaoke on Inglesin paras ja makkaraperunat sinappihunnulla auttaa jaksamaan.

Äänestä
  • Ja taas jaksaa laulaa

    Äänestä

Ei mitään vaikeuksia päästä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Onko muilla ollu vaikeuksia päästä Playa del Ingles kävijät facebook käyttäjäksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu