Olenko outo?

Olen siis 12-vuotias ja tunnen itseni hyvin erilaiseksi kuin muut. Ajattelen syvällisemmin ja vietän suurimman osan ajastani metsässä tai kirjojen parissa. Olen kiinnostunut Suomen ja Pohjolan muinaisuskoista ja kansanperinteistä, mytologiasta yms. Kun taas muut kaverini puhuvat harrastuksistaan (koripallo jne.) ja muuta tällaista. Kirjallisuus on lähellä sydäntä ja runoilen usein. Tuntuu, että en vain ole samalla aaltopituudella kenenkään kanssa, ja vaikka minulla onkin perhe ja ystäviä enkä ole suoranaisesti yksin, niin usein minusta silti tuntuu yksinäiseltä.

Niin että, olenko outo? Kaipaisin vertaistukea...
3182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei se ehkä paljon lohduta, mutta olo varmaan helpottuu vanhetessa kun pääset tapaamaan enemmän kaltaisiasi ihmisiä.

Äänestä

Et ole outo. Sanoisin, että ennemmin ikäistäsi kypsempi. Netin kautta voisit löytää samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä, ehkä vanhempia kuin sinä, jos ei omasta tuttavapiiristäsi sellaisia löydy. Mielestäni ei ole olemassa "outoja" ihmisiä. Voi vain olla harvinaisempia kiinnostuksenkohteuta, ainakin omissa piireissä. Mieleltään rajoittuneita ovat sellaiset ihmiset, jotka leimaavat muita oudoiksi, eivätkä ymmärrä, että kaikissa meissä on eroavaisuuksia enemmän tai vähemmän, eikä se ole haitaksi

Äänestä

Juu sama ja ikäiseni kypsempi jne mitä ne nyt sanoo ja 8v myöhemmin piikki hihassa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen siis 12-vuotias ja tunnen itseni hyvin erilaiseksi kuin muut. Ajattelen syvällisemmin ja vietän suurimman osan ajastani metsässä tai kirjojen parissa. Olen kiinnostunut Suomen ja Pohjolan muinaisuskoista ja kansanperinteistä, mytologiasta yms. Kun taas muut kaverini puhuvat harrastuksistaan (koripallo jne.) ja muuta tällaista. Kirjallisuus on lähellä sydäntä ja runoilen usein. Tuntuu, että en vain ole samalla aaltopituudella kenenkään kanssa, ja vaikka minulla onkin perhe ja ystäviä enkä ole suoranaisesti yksin, niin usein minusta silti tuntuu yksinäiseltä.

Niin että, olenko outo? Kaipaisin vertaistukea...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu