Eli siis oletteko jääneet exänne ystäväksi vai halunneet hänet pois elämästänne? Kertokaapa kokemuksistanne!
Gallup: Exän kaverina
lafemelle
214096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Oon yrittänyt kahdenkin eri suhteen jälkeen jatkaa ystävyyttä- todella huonoin tuloksin! Itse olin se joka halusi erota, mutta tunteita oli molemmilla vielä pitkään eron jälkeen. Yhtä kyttäystä ja utelua se oli- sekä minulta että exiltäni, tyyliin : Jokohan se on löytäny uuden jne.
Varmasti ystävyys exiin onnistuu, jos kyseessä ei ole kovin mustasukkaiset ihmiset, mutta itseni tuntien, minulta se ei onnistu.
En yleensä aja ketään pois. Eron jälkeen saa jäädä kaveriksi, jos haluaa. En voi myöskään pakottaa jäämään mihinkään väleihin.
Tosin, se on todella sääli, että toinen katkaisee välit kokonaan kaiken sen jälkeen mitä mahdollisesti oli.
Ja kavereita ollaan, parempia kuin ennen "kääntymystäni" mutta täytyy tunnustaa et vaikka nykyään elän naisen kanssa, niin muutaman kerran olen rilluttelureissullani eksynyt ex-miehen sänkyyn. Onneksi heilani ei tiedä lipsahduksistani mitään:(
"Lipsahduksista" Taas tuli todettua ettei kannata ryhtyä suhteeseen biseksuaalin kanssa... Varmaan naisesi luottaa sinuun. Miltä itsestäsi tuntuisi jos hän kävisi miehissä/naisissa?? Sääliksi käy naisesi puolesta. Mahtaa sulla olla vaikeaa kun pitää saada kaikki yhtä aikaa. Ja sitten ex-miehen sängystä palaat naisesi kainaloon? Miten voit katsoa häntä silmiin ja väittää rakastavasi?
*petturit ällöttää*
Aiheen vierestä, mutta jaksan aina ihmetellä tätä jyrkän tuomitsevaa suhtautumista pettämiseen. Suhteita on erilaisia, joillekin syrjähypyt eivät ole maailmanloppu. Omassa suhteessani niistä mistä on kerrottu, ei ole kauheasti jaksettu keuhkota -sehän on kuitenkin vain seksiä, ja satunnaiset hairahdukset olemme antaneet anteeksi (vaikkei ehkä unohdettukaan), jos ei tavaksi pääse muodostumaan.
Tuntuisi typerältä liikaa syyllistää toista moisesta, tai luopua noin ainutlaatuisesta ihmisestä jonkun kännisen syrjähypyn vuoksi. Ihminen nyt vain on toisinaan aika heikko olento.
Entisten kanssa ei kyllä juuri muutenkaan olla edes puheväleissä, niin ettei ole tälläisten "lipsahdusten" vaaraa. Olen ilmeisesti aika kehno eroamaan. Kaikki suhteet päättyneet lopulta niin riitaisesti, että ystävyyden on korvannut katkeruus. Tai ehkä se vika olikin heissä...:)
Tähänkin asiaan on tietysti monia näkökantoja. Suhtautumiseni pettämiseen on aika jyrkkä, joten pahoittelen jos tämä loukkaa.
Joillekin ei pettäminen merkitse ilmeisesti mitään, tuopa vain jännitystä elämään... Aivan sama miten se saattaa toista loukata (vaikkei tämä sitä näyttäisikään). Mielestäni parisuhde perustuu rakkauteen, luottamukseen ja "yksiavioisuuteen" (siitä riippumatta onko suhde virallistettu vai ei), ja samaa odotan rakkaaltani. Sanoit "vain seksiä" - mielestäni rakastelu on intiimeintä mitä kaksi ihmistä voi keskenään jakaa, joten se ei voi olla "vain"... Jos suhteessa oleva ei voi pitää näppejään tai muita ruumiinosiaan irti muista naisista, eikö olisi reilua lopettaa sellainen suhde ja olla rehellisesti vapaa? Tai jos kännissä sattuu syrjähyppyjä, kannattaisiko sitä kännäämistä vähentää - jos pitää parisuhdetta tärkeämpänä kuin ryyppäämistä? Kyllä aikuinen ihminen vastaa teoistaan myös silloin, kun ne on tehty humalassa. Eivät aivot mene niin "lukkoon" ettei tajuaisi mitä on tekemässä..
"joillekin syrjähypyt eivät ole maailmanloppu. Omassa suhteessani niistä mistä on kerrottu, ei ole kauheasti jaksettu keuhkota"
" Kaikki suhteet päättyneet lopulta niin riitaisesti, että ystävyyden on korvannut katkeruus."
--> Ehkä nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa? Pettäminen (eikä kaikista ole edes kerrottu) = katkeruus? Ehkä parisuhdetta on vaikea pitää kovin arvokkaana, jos jompikumpi tai molemmat sekoittavat pakkaan muita ihmisiä? Ehkä suhde ei lopu niin katkerasti - tai ollenkaan - jos molemmat ovat uskollisia?
Pohtii vanhanaikainen uskollinen lesbo...
Aikaisemmissa suhteissani onkin ollut tiukan yksiavioinen linja, niin hassulta kuin se kuulostaa. Katkeroitua voi vaikka mistä, ei se pettämistä vaadi.
"Niistä, mistä on kerrottu" -loppujen lopuksi, eihän sitä voi koskaan tietää. Enkä jaksa kauheasti udellakaan. Sitä paitsi, missä menee pettämisen raja? Onko suutelu jo sitä? Luotan, että toinen kertoo, jos minun jostain pitäisi olla tietoinen.
Tarkoitukseni oli vain sanoa, että ei välttämättä kannata tuomita toisten parisuhdetta, vaikkei se ihan omia normeja täyttäisikään. Voi sopia heille. Ihmisiä on erilaisia, miksi parisuhteen pitäisi olla kaikilla samanlainen?
Vaikka ymmärrän hyvin senkin, että joillekin uskollisuus on yksi suhteen kivijaloista.
Meitä on tosiaan joka lähtöön. Mielelläni annan jokaisen asettaa omalle suhteelleen juuri niin väljät tai tiukat rajat kuin haluaa. Ongelma tuleekin vasta siinä, jos toinen tahtoo uskollisuutta ja toinen "seikkailuja" - ja jos siitä ei päästä yksimielisyyteen, alkaa pettää.
Niin kauan kuin ei toimita salaa ja tehdä asioita joiden tietää loukkaavan toista, kaikki on hyvin - eli uskollisuuden ja vapauden rajat pitäisi sopia yhdessä :)
joo, hyvinä ystävinä ainakin omasta mielestäni ollaan säilytty.tosin, mustasukkaisuutta olen ainakin itsestäni löytänyt, mutta ajatus, että olisin saattanut kokonaan menettää tärkeän ihmisen, satuttaa enemmän, kuin tieto siitä, että hän löytää joskus vielä kumppanin.
on käynyt myös niin, että eroamisen jälkeen olemme sitten löytäneet itsemme samasta sängystä, joka ei todellakaan helpota eroamista, mutta kuitenkin ihan viatonta siinä suhteessa (toisin kuin nimim. Minnalla) että kumpikaan meistä ei vielä seurustele..
eli kyllä mielestäni exät voivat olla ystäviä, myös hyviä sellaisia..
en tunne mitään tarvetta pitää yhteyttä exiin. ovat kyllä olemassa puhelinluettelossa, mutta eipä sitä juurikaan soitella. eikä sillä, että olis jääny huonot fiilikset. se vain on näin.
Ihan ollaan puhtaasti kaveripohjalla, no se suhde oli sellainen "H.H", mutta katsotaan nyt kun huomisesta ei koskaan tiedä ?, niinkuin sanonta kuuluu "vaihtelu virkistää", eli älkää sitoutuko liikaa, no suhde päättyi siihen kun selvisi että hän savolainen, mutta siitä ei nyt kannatakkaan puhua sen enempää
exät on rakkaita. ne on olleet niin tärkeitä elämässä, että tuntuu et olis haaskuuta heittää ne menemään. minä en ole mustasukkainen kuin eivät taida olla exänikään (eivät ainaskaan tunnusta).
voisi jopa sanoa, että olen joidenkin kanssa parempi ystävä ja läheisempi nyt kuin seurusteluaikaan.
mutta ehkä se on näin vain meillä savolaisilla ;-)
Eipä ole yksikään ex jäänyt sen kummemmin kaveriksi. Pari olisi minun puolesta saanut jäädä mutta he eivät halunneet (olin itse se jättäjä), yksi on sellainen jonka kanssa en halua olla ystävä (olin se petetty ja jätetty). Jos rehellisiä ollaan niin en silti voi sanoa suuresti ikävöiväni yhtäkään heistä. Toki on omalla tavallaan surullista että kaiken sen yhteisen jälkeen emme voi käydä edes kahvilla, mutta niin se nyt vain näyttää menevän.
Mä olen edelleen väleissä kaikkien exieni kanssa..
tykkään erota sopuisasti, jos vaan mitenkään mahdollista.
ne puolet joihin alunperin exissäni ihastuin ovat edelleen ne joiden vuoksi heistä pidän ja haluan pitää heidät ystävinä ja lähellä.
erona tietenkin ilman romanttista latausta..
Vaikka parisuhde on ohi, ystävyyssuhde voi jatkua.
exän kanssa ollaan hyviä kavereita. muihin en pidä yhteyttä.
Kiitos paljon mielenkiintoisista vastauksistanne :)
Ehkä näistä on apua muillekin kuin vain minulle :)
tuon seurustelun jälkeisen kaveruuden riippuvan aika paljon siitä, millainen se suhde aikoinaan on ollut.
Enpä minäkään haluaisi ketään kusipää-petturi-exää pitää elämässäni eron jälkeen.
Riippuu ihan ihmisestä..
Yhden exän kanssa ollaan ainakin hyvissä puheväleissä, vaikka aikoinaan olikin pitkä ja rankka suhde - niin aika on parantanut haavat ja ollaan päästy ikään kuin uudelle tasolle - kavereiksi
Muiden kanssa, kun ei ole ollut juuri mitään yhteisiä harrasteita tai intressejä, niin ei olla sitten yhteyksiä pidetty - tervihditään kyllä, jos törmätään
Me olemme eksäni kanssa muka-ystäviä. Olemme tekemisissä ja nimellisesti ystäviä, mutta mielestäni juttu on kyttäämistä, loukkaamista ja pahan mielen tarkoituksellista aiheuttamista. Molemmilla on hemmetinmoinen tarve näyttää toiselle, miten hyvin nyt menee ja miten onnellisia ollaan. Jonkinlainen kilpailutilanne tässä kai on...
Oon huomannut kivisen tien jälkeen, että exät on syytä pitää exinä eikä ystävinä. P....n puhumista ja selkään puukottamista on nimittäin riittänyt kun on yrittänyt ystävänä olla. Mahdotonta. Tuntuu kuin ihminen, jonka ois pitkään (muka) tuntenut muuttuu täysin psykopaattiseksi ripustautujaksi.