Pyöräväyliä muutetaan yksisuuntaisiksi tsadissa

Anonyymi

14

1010

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Erittäin hyvä. Pääkaupungin kuuluukin näyttää mallia tällaisessa asiassa.

      Nykyinen tieliikennelaki on kirjoitettu niin, että pyörätiet ovat yksisuuntaisia, jos niitä ei ole erikseen osoitettu kaksisuuntaisiksi. Tähän merkitsemiseen on kuntien toiveesta asetettu seitsemän vuoden siirtymäaika, joka tekee järjestelystä pitkäksi aikaa hämärän. Mutta on näitä toteutettukin jo.

      Lahdessa on hyviä esimerkkejä, samoin Helsingissä esim. Hämeentie Hakaniemen torilta Sörnäisiin. Valitettavasti tällä pätkällä nähdään myös sinänsä hyvän infran toimintaongelma, kun lumenpoisto ontuu jo näillä lumimäärillä. Sen lisäksi pyöräteille pysäköintiä ei edes yritetä saada kuntoon. Mutta idea oli hyvä...

      • Anonyymi

        Ruuhkasuomen ongelma. Jossakin periferiassa ei paljonkaan merkitse.

    • Anonyymi

      Stadissa ainakin ajetaan niillä yksisuuntaisilla molempiin suuntiin, varsinkin naiset.

      • Anonyymi

        Helsingissä on paljon pyöräkaistoja, jo vuosia olleita, jotka ovat aina yksisuuntaisia. Mitä tekevät niin mies- kuin naispyöräilijät ja -sähköpotkulautailijat? Ajavat niillä väärään suuntaan kuten ajavat yksisuuntaisilla pyöräteillä.

        On sitten kyseessä nainen tai mies, trikoopelle tai tavallisia vaatteita käyttävä. Mummo pyörällä ajava, läskipyörällä ajava tai kilpapyörällä ajava. Vuokrasähköpotkulaudalla ajava tai omalla sähköpotkulaudalla ajava. Jne jne.

        Pyöräkaistat ovat ajoradalla samalla tasolla kuin se ajorata siinä vieressä. Esim. Mannerheimintien pyöräkaista Svenska teatterilta Kiasman suuntaan. Pyöräkaistaa ajetaan samaan suuntaan kuin siinä ajoradalla, mutta niin siellä vain paljon ajetaan väärään suuntaan.

        Pyöräilijöille ja sähköpotkulautailijoille tiedoksi, että Suomessa on ajoneuvoilla oikean puoleinen liikenne!

        Hyvä esimerkki on yksisuuntaisella pyörätiellä ajaminen väärään suuntaan on Lauttasaaren sillan yksisuuntaiset pyörätiet. Väärästä suunnasta kertoo väylän alussa oleva kielletty ajosuunta -liikennemerkki sekä puuttuva pyörätien liikennemerkki, joista harva pyöräilijä tai sähköpotkulautailija välittää yhtään mitään. Siellä liikkuessani toisinaan lasken määrän miten paljon ajetaan väärään suuntaan niin se on 20-30% luokkaa eli paljon!

        Enempää esimerkkejä en viitsi kirjoittaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyäräilijöille pitäisi tieto ilmaista selvemmin. Liikennemerkit on moottoriajoneuvoille – näin varmaan yleensä mielletään. Joko tekstillä KIELLETTY POLKUSUUNTA, tai polkupyöränkuva, jossa rasti päällä, niin ehkä jokunen ymmärtää varmemmin.

        Nykyinen merkintätapa riittää, kunhan se joskus tulee voimaan myös käytännössä. Siirtymäaika on pitkä, eikä kovin moni kunta pidä merkintöjä millään muotoa tärkeinä, vaan ne tehdään miten sattuu, jos tehdään ollenkaan.

        Nykyinen merkintä riittää hyvin!

        Laissa on, että pyörätie merkitään aina pyörätien liikennemerkillä. Eli ellei sitä ole niin se ei ole pyörätie tai sitten siinä on yksisuuntainen pyörätie eli vastakkaisesta suunnasta saa ajaa pyörällä ja sähköpotkulaudalla.

        Pyöräkaistat ovat myös selkeitä, sillä niissä ajetaan samaa suuntaan kuin siinä vierellä ajoradalla ne muut ajoneuvot.

        Suomessa täällä rakkaassa kotimaassa on ajoneuvoilla oikean puoleinen liikenne. Polkupyörät ja sähköpotkulaudat (sähköpotkulaudat, joilla rakenteellinen nopeus on 15km/h) ovat ajoneuvoja. Eli miten niillä voi ajaa vasemmalla?

        Jalkakäytävät ovat rakenteellisesti ajoradasta erotettu osa. Niitä ei yleensä merkitä jalkakäytävän liikennemerkillä, mutta se voidaan merkitä jalkakäytävän liikennemerkillä.

        Ymmärrättekö?

        Jokainen joka liikkuu liikenteessä on velvollinen opettelemaan liikennesäännöt.

        Tällainen "vanha mummokin" osaa liikennesäännöt myös pyörällä ajaessa. En ole koskaan enkä aja pyörällä jalkakäytävillä. Ajoradalla on täällä pääkaupunkiseudulla turvallista ajaa pyörällä jopa Helsingin keskustassa.

        Taitaa vain nykyisillä pyöräilijöille ja sähköpotkulautailijoille tulla paskat housuihin, kun pitäisi ajaa ajoradalla?

        Miksi Te pyöräilijät ja sähköpotkulautailijat vaarannatte jalankulkijoiden turvallisuuden?

        Miettikää mikä nopeusero on ajoradalla (suurin osa nopeusrajoituksista on 40 km/h tai 30 km/h) ajoneuvojen kesken eli teidän ja muiden ajoneuvojen välillä.

        Miettikää mikä ero jalankulkijan ja pyöräilijän välinen ero? Joku kävelee n. 3 km/h, kun Te taasen ajatte jopa 30 - 40 km/h? Tai lapsi opettelee kävelemään, potkulautailemaan, pyöräilemään!

        Ainakin tällainen haaste näissä yksisuuntaisissa pyöräteissä on. Jos väylälle tullaan jostakin sivusta (keskeltä korttelia/metsästä tms.), niin ei välttämättä tiedä, onko väylä kaksisuuntainen vai yksisuuntainen, ja jos se on yksisuuntainen, niin mihin suuntaan se on yksisuuntainen.

        Kyllä yksinkertaisestakin asiasta osataan tehdä vaikea. Kevyen liikenteen väylä on yksisuuntainen, ellei sitä ole merkitty kaksisuuntaiseksi. Jos ei muuten keksi ajosuuntaa, niin pitää luntata. Katso, kumpaan suuntaan ajoradalla ajetaan sillä puolella, missä olet. Jatka samaan suuntaan tai ylitä katu jatkaaksesi toiseen suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen merkintä riittää hyvin!

        Laissa on, että pyörätie merkitään aina pyörätien liikennemerkillä. Eli ellei sitä ole niin se ei ole pyörätie tai sitten siinä on yksisuuntainen pyörätie eli vastakkaisesta suunnasta saa ajaa pyörällä ja sähköpotkulaudalla.

        Pyöräkaistat ovat myös selkeitä, sillä niissä ajetaan samaa suuntaan kuin siinä vierellä ajoradalla ne muut ajoneuvot.

        Suomessa täällä rakkaassa kotimaassa on ajoneuvoilla oikean puoleinen liikenne. Polkupyörät ja sähköpotkulaudat (sähköpotkulaudat, joilla rakenteellinen nopeus on 15km/h) ovat ajoneuvoja. Eli miten niillä voi ajaa vasemmalla?

        Jalkakäytävät ovat rakenteellisesti ajoradasta erotettu osa. Niitä ei yleensä merkitä jalkakäytävän liikennemerkillä, mutta se voidaan merkitä jalkakäytävän liikennemerkillä.

        Ymmärrättekö?

        Jokainen joka liikkuu liikenteessä on velvollinen opettelemaan liikennesäännöt.

        Tällainen "vanha mummokin" osaa liikennesäännöt myös pyörällä ajaessa. En ole koskaan enkä aja pyörällä jalkakäytävillä. Ajoradalla on täällä pääkaupunkiseudulla turvallista ajaa pyörällä jopa Helsingin keskustassa.

        Taitaa vain nykyisillä pyöräilijöille ja sähköpotkulautailijoille tulla paskat housuihin, kun pitäisi ajaa ajoradalla?

        Miksi Te pyöräilijät ja sähköpotkulautailijat vaarannatte jalankulkijoiden turvallisuuden?

        Miettikää mikä nopeusero on ajoradalla (suurin osa nopeusrajoituksista on 40 km/h tai 30 km/h) ajoneuvojen kesken eli teidän ja muiden ajoneuvojen välillä.

        Miettikää mikä ero jalankulkijan ja pyöräilijän välinen ero? Joku kävelee n. 3 km/h, kun Te taasen ajatte jopa 30 - 40 km/h? Tai lapsi opettelee kävelemään, potkulautailemaan, pyöräilemään!

        Miksi rähjäät minulle noin? En minä ole vaarantanut sinua, tai ketään muutakaan.

    • Anonyymi

      Vaikka yksisuuntaiset pyöräväylät olisivatkin kaksisuuntaisia hivenen turvallisempia erityisesti risteysalueilla, niin edelleen on se ajoradan kääntyvä liikenne vaaran paikka pyöräilijöille. Kummallista on usein se, että ajoradan ajoneuvo ei kääntyessään enää muista hetki sitten viereisellä kevyenliikenteen väylällä ohittamansa pyöräilijän.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäys: Esimerkki tällaisesta tilanteesta tämän videon kohdassa 0:50 min.

        https://youtu.be/x2FQFu7naFU

        Mikä siinä on, että autoilijalle tulee yhä uudestaan yllätyksenä tämä tilanne?

        Äsken pyörätiellä tasaista vauhtia suoraan ajanut pyöräilijä ajaa edelleen pyörätiellä tasaista vauhtia suoraan.

    • Anonyymi

      Ainakin yksi haaste näissä yksisuuntaisissa pyöräteissä on. Se on se, että jos väylälle tullaan jostakin sivusta (keskeltä korttelia/metsästä tms. paikasta), niin ei välttämättä tiedä, onko väylä kaksisuuntainen vai yksisuuntainen, ja jos se on yksisuuntainen, niin mihin suuntaan se on yksisuuntainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3575
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      111
      2413
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      593
      2273
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2026
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      76
      1690
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      1522
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1446
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      92
      1411
    Aihe