Onko testamentti pätevä, jos testamentti on laadittu edunvalvonnan alkamisen jälkeen ja perinnön saajaksi on merkitty edunvalvoja? Edunvalvonnan tarpeellisuudesta on lääkärin lausunto. Perittävällä henkilöllä ei ole rintaperillisiä elossa.
Onko testamentti pätevä?
91
1310
Vastaukset
- Anonyymi
Lain mukaan ei ole, mutta suomessahan lailla ei ole mitään sijaa, vaan käytännöillä ja mielipiteillä, että sillä kuinka julkista valtaa edustava itse haluaa.
T. Lawetorder- Anonyymi
Lopeta tuo sekoilu!
- Anonyymi
Kyllä se on pätevä. Tekijän kuoleman jälkeen pätemättömyydestä voidaan riidellä oikeudessa. Pätemättömyyden syitä ovat mm:
3) jos testamentin tekemiseen on vaikuttanut mielisairaus, tylsämielisyys tai testamentin tekijän muu sieluntoiminnan häiriö; tai
4) jos testamentin tekijä on pakotettu tekemään testamentti tai hänet on siihen taivutettu käyttämällä väärin hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan tai riippuvaista asemaansa taikka jos hänet on petollisesti vietelty tekemään testamentti tahi jos hän on muutoin sillä tavoin erehtynyt, että se on määräävästi vaikuttanut hänen tahtoonsa.- Anonyymi
Ai, että jälkikäteen riitauttaa, jotta aasitta-ajaja pääsee rattaille ajaan aasilla ja tienaamaan venyttäen asioita, että ja jotta tili olisi riittäbän muhkea, jep jep.
Jopa petoksen/kavalluksen yritys on rikos ja rangaistava.
Rikosilmoituksen voi tehdä myös henkilö joka tietää rikoksen taikka sen valmistelun, joten kannattaisko tutustua myös tuohon rikoslakiinkin, minähän kun kirjoittelen pääasiassa ulkomuistin varassa ja tarvittaessa tarkistan asian oikeellisuuden.
T. Lawetorder - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

T. LawetorderLW:llä isopyörä heittää taas, älä ota enää.
Rikosilmoituksen voit tehdä vaikka siitä, että kuu on juustoa. Suomessa saa valmistella rikosta aivan rauhassa, vain valtiopetoksen, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen ja törkeän henkeen, tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu on rangaistavaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
LW:llä isopyörä heittää taas, älä ota enää.
Rikosilmoituksen voit tehdä vaikka siitä, että kuu on juustoa. Suomessa saa valmistella rikosta aivan rauhassa, vain valtiopetoksen, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen ja törkeän henkeen, tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu on rangaistavaa.Kannattaisiko opetella lukemansa ymmärtämistä, tuo piilohuuleilukaan ei oikein hyvin ole hallussa.
Ilmaisin ihan erillisenä, jos ette edes huomanneet yhden, kahden rivin vievää tilaa asioiden välissä?
Se ei siis ollut ajatusviivoillakaan, vaan sanoin, että sellaisen joka tietää rikoksen tai edes valmistelun, niin kannattaa tehdä ilmoitus, esim, "jopa petoksen/kavalluksen yritys on rikos ja rangaistava.
Rikosilmoituksen voi tehdä~" ja juomasittehan, että alun jälkeen ilmaisin mistä rikosista voisi olla kyse ja niistä ilmain, että YRITYSKIN ON RIKOS.
HOPI HOPI, OPISKELEEN.
T. Lawetorder.
Ps. Toivottavasti ette millään tavalla liity lainkäyttöön/ laatimiseen, kun on noinkin huono lukupää, ymmärrys, että asioiden erillisyystaju. - Anonyymi
Kiitos, sain viestistäsi sen tiedon mitä tarvitsin.
- Anonyymi
Ei se automaattisesti tarkoita testamenttauskyvyn puutetta, jos on edunvalvonnassa. Asiasta saadaan varmasti aikaiseksi lihava riita, jonka lopputulos on vaikeasti ennakoitavissa.
- Anonyymi
Testamentin tekijän on oltava siinä kunnossa, että ymmärtää mitä on tekemässä. Jos hänellä on edunvalvoja, hänen kuntonsa ymmärtää asioita on heikentynyt. Edunvalvojan tehtävä on valvoa valvottavan etua. Nyt kuulostaa siltä, että edunvalvoja onkin valvonut omaa etuaan. Ehkä joku lakia hyvin tunteva tietää mahdollisista ennakkotapauksista.
- Anonyymi
Kuka tarkistaa edunvalvojana? Entä jos hänkin tarvitsee valvojan??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka tarkistaa edunvalvojana? Entä jos hänkin tarvitsee valvojan??
Aivan, ei kukaan, vaan oletetaan olevan kyvykäs hoitamaan, eli on erityiasemassa valvottavaansa nähden ja joka tekee rikoksesta törkeän.
Eli käyttää erityisasemaansa hyväkseen ja edunvalvottajahan saa toki tehdä testamentin jos on kykenevä siihen ja ymmärtää tekemänsä, mutta edunvalvoja ei saa erehdyttää valvottavaansa tekeen testamenttiaan edunvalvojan hyväksi eli ei saa käyttää asemaansa, hyväkseen. - Anonyymi
Ei edunvalvojan määrääminen välttämättä merkitse sitä, että päämies ei ymmärtäisi testamentin merkitystä. Hänen kykynsä taloudellisista asioistaan huolehtimiseen voi olla heikentynyt, mutta jos hän ymmärtää testamentin merkityksen eikä häntä ole siihen painostettu tai vietelty, testamentti on kyllä pätevä (jos se muodonkin puolesta on oikein tehty).
- Anonyymi
Kiitos asiallisista kommenteista.
- Anonyymi
Pätevän testamentin tekeminen edellyttää, että testamentin tekijällä on tarvittava testamentintekokelpoisuus (vrt. mielisairaus, tylsämielisyys tai muu sieluntoiminnan häiriö, huumeet, dementia, psyykkiset häiriöt).
Testamentin todistajat arvioivat testamentin tekijän kelpoisuutta testamentin tekemiseen jo testamentin tekijän eläessä. Perittävän testamentinteko-kelpoisuuden voi kuitenkin riitauttaa vasta testamentin tekijän kuoleman jälkeen.
Todistajia koskee esteellisyyssäännökset. Todistuskappale on väärä, kun se antaa valheellisen kuvan omasta oikeaperäisyydestään. Väärän testamentin laatijaa voidaan syyttää petoksesta ja väärennysrikoksesta, ja mikäli todistajat ovat mukana asiassa, heitä syytetään avunannosta samaisessa rikoksessa.- Anonyymi
Huoh hoijaa, kannattaisiko lukea ensin edunvalvottavan määrotelmistä ensin, tulla sitten puollustaan omia tekosiaan tänne, että "kun nuo esittämäni kriteerit ei täyty, on testamentti pätevä ja laatija täten testamenttaja kelpoinen", kaikilla ne rahanahneet itseään puolustaakin.
- Anonyymi
Viimeinen kappale oli taas L-höppänän sekoilua.
- Anonyymi
Mutta miksi joku lowetoder alkaa inttää rikollisuudesta ja rikoksen tekemisestä kun aloittaja ei sellaista aihetta ollenkaan käsittele?
- Anonyymi
Aloittaja kysyy mitä haluaa ja kirjoittajat vastaavat, mitä haluavat.
Kyseessä on todistajien vastuu eli he vastaavat todistamastaan asiakirjasta. Jos testamentin todistajat antavat vanhasta ja juopuneesta dementikosta selväpäisen urheilijanuorukaisen kuvan, kyseeseen tulee valheellinen todistaminen. Jos valheellinen todistaminen tehdään testamentin saajan hyväksi, toimi voi olla asiakirjaväärennös ja petos ja täyttää rikoksen merkit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja kysyy mitä haluaa ja kirjoittajat vastaavat, mitä haluavat.
Kyseessä on todistajien vastuu eli he vastaavat todistamastaan asiakirjasta. Jos testamentin todistajat antavat vanhasta ja juopuneesta dementikosta selväpäisen urheilijanuorukaisen kuvan, kyseeseen tulee valheellinen todistaminen. Jos valheellinen todistaminen tehdään testamentin saajan hyväksi, toimi voi olla asiakirjaväärennös ja petos ja täyttää rikoksen merkit.Testamentti on helppo väärentää, jos haluaa fyffet.
1. Rosmo tekaisee hyväkseen testamentin itse, painostaa tai huijaa testaattorin allekirjoituksen tahi väärentää allekirjoituksen ja keksii sitten todistajat.
2. Kuten edellä, mutta maksaa todistajille tai lupaa osan perinnöstä palkkioksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja kysyy mitä haluaa ja kirjoittajat vastaavat, mitä haluavat.
Kyseessä on todistajien vastuu eli he vastaavat todistamastaan asiakirjasta. Jos testamentin todistajat antavat vanhasta ja juopuneesta dementikosta selväpäisen urheilijanuorukaisen kuvan, kyseeseen tulee valheellinen todistaminen. Jos valheellinen todistaminen tehdään testamentin saajan hyväksi, toimi voi olla asiakirjaväärennös ja petos ja täyttää rikoksen merkit.Aivan metsässä. Testamentin todistajilla ei välttämättä ole testamentin väärennöksen kanssa mitään tekemistä. Asiakirjoja on kolmenlaisia. Arkisto asiakirja, toimitusasiakirja ja yksityinen asiakirja. Testamentti on yksityinen asiakirja.
Yksityisen asiakirjan väärentäminen edellyttää sen käyttämistä hyötymis-, tai vahingoittamistarkoituksessa. Jos sitä ei koskaan käytä, niin siihen saa piirellä vaikka Aku Ankan, tai Mikki hiiren kuvia.
Testamentin antajaksi merkityn suostumus poistaa teon oikeudenvastaisuuden, eikä teko ole silloin rangaistava. Jos testamentin tekijällä on ollut perusteltu syy olettaa, että hänellä on ollut testamentin antajan suostumus puuttuu teolta silloin tahallisuus, eikä teko tuottamuksellisena ole rangaistava.
Jos testamentin tekijä väärentää testamenttiin allekirjoituksen, tai allekirjoitukset, niin silloin hän syyllistyy väärennysrikokseen.
Se miten testamentissa mainittu omaisuus jaetaan on riita-asia. Ketjun kirjoittajilla on mennyt puurot ja vellit sekaisin.
Ja, LW-höppänä, älä ota enää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan metsässä. Testamentin todistajilla ei välttämättä ole testamentin väärennöksen kanssa mitään tekemistä. Asiakirjoja on kolmenlaisia. Arkisto asiakirja, toimitusasiakirja ja yksityinen asiakirja. Testamentti on yksityinen asiakirja.

Ja, LW-höppänä, älä ota enää.Älä puutu aikuisten juttuihin.
- Anonyymi
Ei vai, onko luetun ymmärtäminen hallussa?
"Onko testamentti pätevä, jos testamentti on laadittu edunvalvonnan alkamisen jälkeen ja perinnön saajaksi on merkitty edunvalvoja? Edunvalvonnan tarpeellisuudesta on lääkärin lausunto. Perittävällä henkilöllä ei ole rintaperillisiä elossa". Lue sitten rikoslaista petos/kavallus.
Törkeä kavallu, joka asemaansa väärinkäyttäen harhauttaa, jne, jne.
Eli aloittajan kysymys sisältää tehdyn rikoksen eli edunvalvottavaa kohtaan tehty kavallus, joka toteutuu edunvalvottavan kuollessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan metsässä. Testamentin todistajilla ei välttämättä ole testamentin väärennöksen kanssa mitään tekemistä. Asiakirjoja on kolmenlaisia. Arkisto asiakirja, toimitusasiakirja ja yksityinen asiakirja. Testamentti on yksityinen asiakirja.
Yksityisen asiakirjan väärentäminen edellyttää sen käyttämistä hyötymis-, tai vahingoittamistarkoituksessa. Jos sitä ei koskaan käytä, niin siihen saa piirellä vaikka Aku Ankan, tai Mikki hiiren kuvia.
Testamentin antajaksi merkityn suostumus poistaa teon oikeudenvastaisuuden, eikä teko ole silloin rangaistava. Jos testamentin tekijällä on ollut perusteltu syy olettaa, että hänellä on ollut testamentin antajan suostumus puuttuu teolta silloin tahallisuus, eikä teko tuottamuksellisena ole rangaistava.
Jos testamentin tekijä väärentää testamenttiin allekirjoituksen, tai allekirjoitukset, niin silloin hän syyllistyy väärennysrikokseen.
Se miten testamentissa mainittu omaisuus jaetaan on riita-asia. Ketjun kirjoittajilla on mennyt puurot ja vellit sekaisin.
Ja, LW-höppänä, älä ota enää.Älä sinä ainakaan , edes vettäkään, koska vaikuttaa vaikuttavan pahasti saharassa pierevään judge dreddiiin.
On se ja ssma, onko kyse asiakirjasta tai asiakirjasta, koska laki ei niitä erittele, vaan rikoksena on olemassa asiakirjaväärennös, eli vaikkei sitä millään tavalla käytyäisikään, mutta aina tulee ilmi jotenkin, niin silti on sen tekeminen rikos.
Muihin sepustuksiinne puutun myöhemmin.
T. Lawetorder - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sinä ainakaan , edes vettäkään, koska vaikuttaa vaikuttavan pahasti saharassa pierevään judge dreddiiin.
On se ja ssma, onko kyse asiakirjasta tai asiakirjasta, koska laki ei niitä erittele, vaan rikoksena on olemassa asiakirjaväärennös, eli vaikkei sitä millään tavalla käytyäisikään, mutta aina tulee ilmi jotenkin, niin silti on sen tekeminen rikos.
Muihin sepustuksiinne puutun myöhemmin.
T. LawetorderLisään omaani: "Rikoslaissa säädetään väärennysrikoksista. Asiakirjan väärentäminen tai väärän asiakirjan luominen voi täyttää väärennyksen tunnusmerkit. Väärennys on säädetty rangaistavaksi rikoslaissa.
Väärennys kuvataan rikoslaissa yksinkertaisesti siten, että se, joka valmistaa väärän asiakirjan tai todistuskappaleen, on tuomittava väärennyksestä. Väärennetyn asiakirjan valmistamisen lisäksi rangaistavaa on asiakirjan väärentäminen käytettäväksi harhauttavana todisteena, sekä väärän tai väärennetyn todistuskappaleen käyttö tällaisena harhauttavana todisteena.
Lain mukaan todistuskappaleella tarkoitetaan asiakirjaa ja sen jäljennöstä, merkkiä, leimaa, rekisterikilpeä, ääni- ja kuvatallennetta, piirturin, laskimen tai muun vastaavan teknisen laitteen tuottamaa tallennetta sekä automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvaa tallennetta, jos sitä käytetään tai voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvollisuuksista tai muista tosiasioista. Sääntely koskee näin ollen myös esimerkiksi dataa perinteisten asiakirjojen lisäksi".
Sivustolta minilex, tarpeen vaatiessa tuon ihan lakipykälän tänne.
T. Lawetorder - Anonyymi
Miksi, jo vuosia sitten on todettu LW:n olevan sekaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi, jo vuosia sitten on todettu LW:n olevan sekaisin.
No joko te muutuitte lääkäriksikin, voi aikoja, voi tapoja..
Ps. Hulluja ja herroja tulee teititellä, kumpaan lukeudutte?
T. Lawetorder - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No joko te muutuitte lääkäriksikin, voi aikoja, voi tapoja..
Ps. Hulluja ja herroja tulee teititellä, kumpaan lukeudutte?
T. LawetorderLW haluaa aina viimeisen sanan ! Ei pinna kestä.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi, jo vuosia sitten on todettu LW:n olevan sekaisin.
Kyllä, oikeassa olette.
Mä tykkään trollata.
Nyt iski kaamea paniikkikohtaus, luulin että asunnossani majailee joku hullu.
Sitten vasta tajusin,"sehän olen minä itse"- Anonyymi
Lawetorder kirjoitti:
Kyllä, oikeassa olette.
Mä tykkään trollata.
Nyt iski kaamea paniikkikohtaus, luulin että asunnossani majailee joku hullu.
Sitten vasta tajusin,"sehän olen minä itse"Suomenlapsi/lapsellisuus määrä kannattaa ehkä kaksinkrrtaistaa, sen osoittaa edelllisten kirjoitelmat.
T. Lawetorder - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään omaani: "Rikoslaissa säädetään väärennysrikoksista. Asiakirjan väärentäminen tai väärän asiakirjan luominen voi täyttää väärennyksen tunnusmerkit. Väärennys on säädetty rangaistavaksi rikoslaissa.
Väärennys kuvataan rikoslaissa yksinkertaisesti siten, että se, joka valmistaa väärän asiakirjan tai todistuskappaleen, on tuomittava väärennyksestä. Väärennetyn asiakirjan valmistamisen lisäksi rangaistavaa on asiakirjan väärentäminen käytettäväksi harhauttavana todisteena, sekä väärän tai väärennetyn todistuskappaleen käyttö tällaisena harhauttavana todisteena.
Lain mukaan todistuskappaleella tarkoitetaan asiakirjaa ja sen jäljennöstä, merkkiä, leimaa, rekisterikilpeä, ääni- ja kuvatallennetta, piirturin, laskimen tai muun vastaavan teknisen laitteen tuottamaa tallennetta sekä automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvaa tallennetta, jos sitä käytetään tai voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvollisuuksista tai muista tosiasioista. Sääntely koskee näin ollen myös esimerkiksi dataa perinteisten asiakirjojen lisäksi".
Sivustolta minilex, tarpeen vaatiessa tuon ihan lakipykälän tänne.
T. Lawetorder"Väärennys kuvataan rikoslaissa yksinkertaisesti siten, että se, joka valmistaa väärän asiakirjan tai todistuskappaleen, on tuomittava väärennyksestä. Väärennetyn asiakirjan valmistamisen lisäksi rangaistavaa on asiakirjan väärentäminen käytettäväksi harhauttavana todisteena, sekä väärän tai väärennetyn todistuskappaleen käyttö tällaisena harhauttavana todisteena"
Pieleen meni kuten tavallista. Lain esityöt (HE66/1988 vp., s 111-112) selvästi kertvat, että vaatimus harhauttamistarkoituksesta koskee myös väärän asiakirjan valmistamisella tapahtuvaa väärennystä, ei ainoastaan jälkimmäistä tekomuotoa olemassa olevan asiakirjan väärentämisestä. Rikoslaissa nämä asiat onkin kirjoitettu samaan virkkeeseen eikä eri virkkeisiin kuten L&O jostain löysi.
En tiedä mistä L&O taas tekstinsä guuglasi, mutta ei hän vieläkään ole oppinut, että se ei riitä, että löytää googlella jotain omasta mielestään asiaan liittyvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Väärennys kuvataan rikoslaissa yksinkertaisesti siten, että se, joka valmistaa väärän asiakirjan tai todistuskappaleen, on tuomittava väärennyksestä. Väärennetyn asiakirjan valmistamisen lisäksi rangaistavaa on asiakirjan väärentäminen käytettäväksi harhauttavana todisteena, sekä väärän tai väärennetyn todistuskappaleen käyttö tällaisena harhauttavana todisteena"
Pieleen meni kuten tavallista. Lain esityöt (HE66/1988 vp., s 111-112) selvästi kertvat, että vaatimus harhauttamistarkoituksesta koskee myös väärän asiakirjan valmistamisella tapahtuvaa väärennystä, ei ainoastaan jälkimmäistä tekomuotoa olemassa olevan asiakirjan väärentämisestä. Rikoslaissa nämä asiat onkin kirjoitettu samaan virkkeeseen eikä eri virkkeisiin kuten L&O jostain löysi.
En tiedä mistä L&O taas tekstinsä guuglasi, mutta ei hän vieläkään ole oppinut, että se ei riitä, että löytää googlella jotain omasta mielestään asiaan liittyvää.Aa, olihan se siellä. Minilexistä. Noh, tulipa taas todettua, että netissä on kaikenlaisia "lähteitä", ja jos omat taidot riittävät lähinnä guuglaamiseen, voi osua huonoon sellaiseen, jollainen Minilex on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aa, olihan se siellä. Minilexistä. Noh, tulipa taas todettua, että netissä on kaikenlaisia "lähteitä", ja jos omat taidot riittävät lähinnä guuglaamiseen, voi osua huonoon sellaiseen, jollainen Minilex on.
Kuten aikaisemmin on kirjoitettu, niin testamentti on yksityinen asiakirja. Sen väärentäminen on rangaistavaa, vasta kun sellaisen esittää hyötymistarkoituksessa. Jos sitä pitää pöytälaatikossa, niin siihen saa piirrellä vaikka Aku Ankkoja.
L&O laeista mitään ymmärtämättömänä tuskin tietää mitä tarkoittaa intellektuaalinen väärentäminen ja minkälaista asiakirjaa se koskee.
Arkisto- ja toimitusasiakirjan väärentämisen rangaistavuus toteutuu ilman asiakirjan esittämistä. Puurot ja vellit ovat menneet varsinkin L&O:lta sekaisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Väärennys kuvataan rikoslaissa yksinkertaisesti siten, että se, joka valmistaa väärän asiakirjan tai todistuskappaleen, on tuomittava väärennyksestä. Väärennetyn asiakirjan valmistamisen lisäksi rangaistavaa on asiakirjan väärentäminen käytettäväksi harhauttavana todisteena, sekä väärän tai väärennetyn todistuskappaleen käyttö tällaisena harhauttavana todisteena"
Pieleen meni kuten tavallista. Lain esityöt (HE66/1988 vp., s 111-112) selvästi kertvat, että vaatimus harhauttamistarkoituksesta koskee myös väärän asiakirjan valmistamisella tapahtuvaa väärennystä, ei ainoastaan jälkimmäistä tekomuotoa olemassa olevan asiakirjan väärentämisestä. Rikoslaissa nämä asiat onkin kirjoitettu samaan virkkeeseen eikä eri virkkeisiin kuten L&O jostain löysi.
En tiedä mistä L&O taas tekstinsä guuglasi, mutta ei hän vieläkään ole oppinut, että se ei riitä, että löytää googlella jotain omasta mielestään asiaan liittyvää.Lain esityöt hyvä ruikuli ei ole laki, niitä ainoastaan voidaan käyttää viitteellisinä ja omaan arvoonsa, eli viite srvo on erittäin heikko.
Olikos teillä muuta idiotisminne esittämiseen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aa, olihan se siellä. Minilexistä. Noh, tulipa taas todettua, että netissä on kaikenlaisia "lähteitä", ja jos omat taidot riittävät lähinnä guuglaamiseen, voi osua huonoon sellaiseen, jollainen Minilex on.
Ette siis erota esimerkkiä? Miksi kummassa sokea kana luulee täältä löytävänsä kultajyviä, olettehan osoitus siitä, ettei täällä niitä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lain esityöt hyvä ruikuli ei ole laki, niitä ainoastaan voidaan käyttää viitteellisinä ja omaan arvoonsa, eli viite srvo on erittäin heikko.
Olikos teillä muuta idiotisminne esittämiseen?Jep, lain esityöt tietysti vain ohjaavat lain tulkintaa, eli ovat ns. heikko oikeuslähde.
On niillä kuitenkin vahvempi painoarvo siinä asiassa, kuin Law & Orderin Suomi24-keskustelufoorumilla esittämällä tai jossain juridiikan roskasivustolla esitetyllä mielipiteellä.
Jos siis oikeudessa kinattaisiin siitä, onko laaditun väärän asiakirjan hyväksikäyttöaikomus kvalifikaatioperusteena väärennysrikoksen toteutumiselle, menisi hallituksen esityksessä kerrottu kanta heittämällä ohitse law & Orderin ja Minilexin näkemyksestä asiassa.
Tämä siis sen lisäksi, että lain sanamuodon mukainen tulkinta on kenelle tahansa suomen kieltä osaavalle aivan päivänselvä. Ei siis tarvitse edes turvautua muihin oikeuslähteisiin, kun lukee kieliopillisesti oikein väärennysrikoksen teonkuvauksen.
Toisaalta kun L&O:n tekstejä lukee, selviää nopeasti, että suomen kieli ei ole hänelle yhtään sen vahvempi osa-alue, kuin juridiikkakaan. Ei siis ole ihme, että hän ei osaa edes lain sanamuodonmukaista tulkintaa tehdä asiassa oikein. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, lain esityöt tietysti vain ohjaavat lain tulkintaa, eli ovat ns. heikko oikeuslähde.
On niillä kuitenkin vahvempi painoarvo siinä asiassa, kuin Law & Orderin Suomi24-keskustelufoorumilla esittämällä tai jossain juridiikan roskasivustolla esitetyllä mielipiteellä.
Jos siis oikeudessa kinattaisiin siitä, onko laaditun väärän asiakirjan hyväksikäyttöaikomus kvalifikaatioperusteena väärennysrikoksen toteutumiselle, menisi hallituksen esityksessä kerrottu kanta heittämällä ohitse law & Orderin ja Minilexin näkemyksestä asiassa.
Tämä siis sen lisäksi, että lain sanamuodon mukainen tulkinta on kenelle tahansa suomen kieltä osaavalle aivan päivänselvä. Ei siis tarvitse edes turvautua muihin oikeuslähteisiin, kun lukee kieliopillisesti oikein väärennysrikoksen teonkuvauksen.
Toisaalta kun L&O:n tekstejä lukee, selviää nopeasti, että suomen kieli ei ole hänelle yhtään sen vahvempi osa-alue, kuin juridiikkakaan. Ei siis ole ihme, että hän ei osaa edes lain sanamuodonmukaista tulkintaa tehdä asiassa oikein.Voe tokkisa, tuasenko pittee kavuloija lakloose puollee, meältähä tiä käyp.
"1 § (24.8.1990/769)
Väärennys
==>>Joka valmistaa väärän asiakirjan (LAKI EI SIIS ERITTELE ASIKIRJAN NIMIKETTÄ) tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi<<<=== harhauttavana todisteena!!! taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava väärennyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava. (13.6.2003/514)
2 § (24.8.1990/769)
Törkeä väärennys
Jos väärennyksessä
1) rikoksen kohteena oleva todistuskappale on ~ taikka jos todistuskappale on todistusarvoltaan muuten erityisen merkityksellinen tai
2) rikoksentekijä ~ taikka muuten toimii erityisen suunnitelmallisesti
ja väärennys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästäväärennyksestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava. (13.6.2003/514".
Täshä siulle onkii luvettovvoo, ossootha sie lukkee??
T. Lawetorder - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten aikaisemmin on kirjoitettu, niin testamentti on yksityinen asiakirja. Sen väärentäminen on rangaistavaa, vasta kun sellaisen esittää hyötymistarkoituksessa. Jos sitä pitää pöytälaatikossa, niin siihen saa piirrellä vaikka Aku Ankkoja.
L&O laeista mitään ymmärtämättömänä tuskin tietää mitä tarkoittaa intellektuaalinen väärentäminen ja minkälaista asiakirjaa se koskee.
Arkisto- ja toimitusasiakirjan väärentämisen rangaistavuus toteutuu ilman asiakirjan esittämistä. Puurot ja vellit ovat menneet varsinkin L&O:lta sekaisin.Nyt on tuon kirjoittaja ilmeisesti vielä jossakin kymmeniä vuosia sitten valinneessa tilanteessa. Pitää kavuta nykyaikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voe tokkisa, tuasenko pittee kavuloija lakloose puollee, meältähä tiä käyp.
"1 § (24.8.1990/769)
Väärennys
==>>Joka valmistaa väärän asiakirjan (LAKI EI SIIS ERITTELE ASIKIRJAN NIMIKETTÄ) tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi<<<=== harhauttavana todisteena!!! taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava väärennyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava. (13.6.2003/514)
2 § (24.8.1990/769)
Törkeä väärennys
Jos väärennyksessä
1) rikoksen kohteena oleva todistuskappale on ~ taikka jos todistuskappale on todistusarvoltaan muuten erityisen merkityksellinen tai
2) rikoksentekijä ~ taikka muuten toimii erityisen suunnitelmallisesti
ja väärennys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästäväärennyksestä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava. (13.6.2003/514".
Täshä siulle onkii luvettovvoo, ossootha sie lukkee??
T. LawetorderKiitos. Nyt kirjoitit asian kuten se on:
"Joka valmistaa väärän asiakirjan (LAKI EI SIIS ERITTELE ASIKIRJAN NIMIKETTÄ) tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi<<<=== harhauttavana todisteena"
Toisin sanoen hieman eri lailla lause rakentaen: "joka käytettäväksi harhauttavana todisteena valmistaa väärän asiakirjan tai väärentää sellaisen, ... on tuomittava.."
Siispä pelkkä väärän asiakirjan valmistaminen ei vielä ole väärennysrikos, jos valmistajalla ei ole aikomustakaan käyttää sitä harhauttavana todisteena.
Minä voin vaikka tältä istumalta laatia isäni nimissä testamentin, ja jos en koskaan aiokaan käyttää sitä saadakseni ansiotonta perintöä, en ole syyllistynyt rikokseen.
Menihän se L&O:n paksun kallon läpi vihdoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos. Nyt kirjoitit asian kuten se on:
"Joka valmistaa väärän asiakirjan (LAKI EI SIIS ERITTELE ASIKIRJAN NIMIKETTÄ) tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi<<<=== harhauttavana todisteena"
Toisin sanoen hieman eri lailla lause rakentaen: "joka käytettäväksi harhauttavana todisteena valmistaa väärän asiakirjan tai väärentää sellaisen, ... on tuomittava.."
Siispä pelkkä väärän asiakirjan valmistaminen ei vielä ole väärennysrikos, jos valmistajalla ei ole aikomustakaan käyttää sitä harhauttavana todisteena.
Minä voin vaikka tältä istumalta laatia isäni nimissä testamentin, ja jos en koskaan aiokaan käyttää sitä saadakseni ansiotonta perintöä, en ole syyllistynyt rikokseen.
Menihän se L&O:n paksun kallon läpi vihdoin.Hoh hoijaa tuo lukemansa ymmärrys.
"JOKA VALMISTAA VÄÄRÄN ASIAKIRJAN ~ TAI (HUOM. tai) ~ jne. TAI VALMISTAA KÄYTETTÄVÄKSI~" Eli on kaksi tai-sanaa joka merkitsee kolmea eri asiaa, eli asiakirjan väärentäminen on yksi rikos, toinen tulee sitten ja kolmas sen jälkeen, eli valmistaa käytettäväksi eli jo asiakirjan valmistaminen ( 1 kohta)vaikkei käyttäisi sitä, on määritelty rikokseksi.
Se että te muuntelette sanamuotoja, ei tee teistä pätevää ja oikeassa olevaa.
Opetelkaa ymmärtämään tekstiä, mutta sekin voi olla liian myöhäistä.
Mitenkä se olikaan teidän kirjoittama loppuosa L&O:sta?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoh hoijaa tuo lukemansa ymmärrys.
"JOKA VALMISTAA VÄÄRÄN ASIAKIRJAN ~ TAI (HUOM. tai) ~ jne. TAI VALMISTAA KÄYTETTÄVÄKSI~" Eli on kaksi tai-sanaa joka merkitsee kolmea eri asiaa, eli asiakirjan väärentäminen on yksi rikos, toinen tulee sitten ja kolmas sen jälkeen, eli valmistaa käytettäväksi eli jo asiakirjan valmistaminen ( 1 kohta)vaikkei käyttäisi sitä, on määritelty rikokseksi.
Se että te muuntelette sanamuotoja, ei tee teistä pätevää ja oikeassa olevaa.
Opetelkaa ymmärtämään tekstiä, mutta sekin voi olla liian myöhäistä.
Mitenkä se olikaan teidän kirjoittama loppuosa L&O:sta??Saisiko saman suomeksi?
Tämä oli juuri sitä, mistä ylempänä kirjoitin, kun suomen kielen osaamisesi ei riitä edes sanamuodonmukaiseen tulkintaan, ei kannata muuta edes yrittää.
Mutta minäpä annan sinulle silmiä avaavan kotitehtävän. Lue rahanväärennyksen teonkuvaus rikoslaista (RL 37:1).
Vastaa sitten kysymykseen: syyllistyykö elokuvan tarpeistonhoitaja, joka jännäriä varten valmistaa miljoonan euron edestä aidonnäköistä pikkurahaa elokuvan käyttöön, rahanväärennykseen. Sinun logiikallasi kyllä, koska rahanväärennyksessä kirjoitusmuoto on identtinen väärennyksen kanssa, ja sen logiikan mukaan kvalifikaatioperusteena oleva "saattaakseen sen käypänä liikenteeseen" koskee vain rahan väärentämistä, mutta ei väärän rahan valmistamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisiko saman suomeksi?
Tämä oli juuri sitä, mistä ylempänä kirjoitin, kun suomen kielen osaamisesi ei riitä edes sanamuodonmukaiseen tulkintaan, ei kannata muuta edes yrittää.
Mutta minäpä annan sinulle silmiä avaavan kotitehtävän. Lue rahanväärennyksen teonkuvaus rikoslaista (RL 37:1).
Vastaa sitten kysymykseen: syyllistyykö elokuvan tarpeistonhoitaja, joka jännäriä varten valmistaa miljoonan euron edestä aidonnäköistä pikkurahaa elokuvan käyttöön, rahanväärennykseen. Sinun logiikallasi kyllä, koska rahanväärennyksessä kirjoitusmuoto on identtinen väärennyksen kanssa, ja sen logiikan mukaan kvalifikaatioperusteena oleva "saattaakseen sen käypänä liikenteeseen" koskee vain rahan väärentämistä, mutta ei väärän rahan valmistamista.Rahanväärennys, nahanväärennys eli käytätte vielä oravan nahkoja, kivat sulle.
Availkaa te vain aivojanne tajuaan sanojen ryhmitys, sijainti virkemerkkin ja muuttvana yksikkönä, eli vielä kerran: " joka väärentää asiakirjan, tai esittää väärennetyn asiakirjan, tai valmistaa käytettäväksi käytettäväksi " nuo kaikki kolme ovat erillisiä rikoksia, ei siis yhteen niputettuja, niin kuin käsitätte.
Eli muuttaa tai valmistaa väärennetyn tai muuttaa valmista asikirjaa, on yksi rikos, joka esittää väärennöksen on rikos, eli esittäjälle annetaan väärennetty/valmistettu asiakirja syyllistyy rikokseen, eli esittäjän tulee tietää asiakirja/todistuskappaleen olevan aito.
Koettaisit opiskella, tässä kuluu ihan turhaan aikaa lahopökkelölle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rahanväärennys, nahanväärennys eli käytätte vielä oravan nahkoja, kivat sulle.
Availkaa te vain aivojanne tajuaan sanojen ryhmitys, sijainti virkemerkkin ja muuttvana yksikkönä, eli vielä kerran: " joka väärentää asiakirjan, tai esittää väärennetyn asiakirjan, tai valmistaa käytettäväksi käytettäväksi " nuo kaikki kolme ovat erillisiä rikoksia, ei siis yhteen niputettuja, niin kuin käsitätte.
Eli muuttaa tai valmistaa väärennetyn tai muuttaa valmista asikirjaa, on yksi rikos, joka esittää väärennöksen on rikos, eli esittäjälle annetaan väärennetty/valmistettu asiakirja syyllistyy rikokseen, eli esittäjän tulee tietää asiakirja/todistuskappaleen olevan aito.
Koettaisit opiskella, tässä kuluu ihan turhaan aikaa lahopökkelölle.Lisään, huomioithan suuressa 'viisaudessanne' pykälän alkuosan, "==>>Joka valmistaa väärän asiakirjan tai käyttää /esittäätai muun todistuskappaleen" eli jo valmistaminen on rikos, eli laki esittää eri vaihtoehdot mitkä ovat rikosia, eikä niin kuin te väännätte, että kun vasta käyttää olisi rikos, vaan jo väärennöksen laatiminen on rikos..
By the way, esimerkkinne kaukaa haettu ja kyseiseen asiaan joudutaan hakeen lupa hallinnosta, eli elokussa esitettävään rahanjäljennökseen tulee olla lupa.
Ottaisit nyt vähän ensinnä selvää asioista ennen kuin esität mitään.
Johan teille nauraa naurismaan aidatkin.
T. Lawetorder - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään, huomioithan suuressa 'viisaudessanne' pykälän alkuosan, "==>>Joka valmistaa väärän asiakirjan tai käyttää /esittäätai muun todistuskappaleen" eli jo valmistaminen on rikos, eli laki esittää eri vaihtoehdot mitkä ovat rikosia, eikä niin kuin te väännätte, että kun vasta käyttää olisi rikos, vaan jo väärennöksen laatiminen on rikos..
By the way, esimerkkinne kaukaa haettu ja kyseiseen asiaan joudutaan hakeen lupa hallinnosta, eli elokussa esitettävään rahanjäljennökseen tulee olla lupa.
Ottaisit nyt vähän ensinnä selvää asioista ennen kuin esität mitään.
Johan teille nauraa naurismaan aidatkin.
T. Lawetorder"joka väärentää asiakirjan, tai esittää väärennetyn asiakirjan, tai valmistaa käytettäväksi käytettäväksi " nuo kaikki kolme ovat erillisiä rikoksia, ei siis yhteen niputettuja, niin kuin käsitätte"
Tässä se sinun tulkintasi metsään menee, kuten on osoitettu ihan lain esitöitä myöten. Mutta suomenkielentaitoinen lukija koittakoot purkaa tuon sinun suomea etäisesti muistuttavan salakielesi ja miettiköön kumpi on oikeassa. Se, joka kertoo mitä lainsäätäjä on asiassa tarkoittanut vai se, joka epäselvällä suomea muistuttavalla kielellä ja viittauksilla roskasivustoille koittaa esittää jotain muuta.
Ainiin, viittaatko vielä siihen lainkohtaan, jossa lupa "hallinnosta" (mistä päin hallintoa) se lupa rekvisiitan tekemiseen vaaditaan? Itseltäni on kyseinen lainkohta päässyt menemään ohi.
Ja vielä loppukaneettina, kun kerran sitä Minilexiä nyt pidit niin suuressa arvossa, niin lainataain sieltä heidän huomiotaan tässä asiassa.
"Arvioitaessa rahanväärennyksen täyttymistä, tekijän tarkoitus on ratkaisevassa asemassa. "
...
"Lain esitöissä (HE 66/1988) on myös todettu, että rahanväärennyksen tunnusmerkistöön kuuluu tarkoitus saattaa raha käypänä liikkeeseen,"
- Anonyymi
>>> Jos siis oikeudessa kinattaisiin siitä, onko laaditun väärän asiakirjan hyväksikäyttöaikomus kvalifikaatioperusteena väärennysrikoksen toteutumiselle, menisi hallituksen esityksessä kerrottu kanta heittämällä ohitse law & Orderin ja Minilexin näkemyksestä asiassa. <<<
En tiedä Law ja Orderin kirjoittamasta, mutta todetaan niin kuin asia oikeasti on.
Todistuskappale testaattorin tahtotilasta, nyt siis vaikkapa testamentti, on väärä, kun se antaa valheellisen kuvan omasta oikeaperäisyydestään. Väärän testamentin laatijaa voidaan syyttää petoksesta ja väärennysrikoksesta, ja mikäli todistajat ovat mukana asiassa, heitä syytetään avunannosta samaisessa rikoksessa.
Väärennysrikos ei edellytä väärän tai väärennetyn todistuskappaleen käyttämistä, vaan rikoksen täyttymiseen riittäisi aikomus saattaa todistuskappale harhauttavana todisteena käytettäväksi. Käytäntö muuttui asiassa vuonna 1990, jota ennen väärennystoiminta oli vasta rikoksen valmistelua, joka jäi rankaisematta.
Jos henkilö pitää hallussaan vääräksi tai väärennetyksi tietämäänsä testamenttia, pelkkä hallussapitokin on rangaistavaa, jos aikomuksena on käyttää sitä väärin ja valheellisin perustein ilmeisessä hyötymistarkoituksessa. Jos väärä tai väärennetty testamentti siis löytyy mahdollisen hyötyjän piirongin laatikosta, asiakirja ei ole mikään Aku Ankka. Jos ko. testamentti saatetaan käräjäoikeuden tietoon, käräjäoikeuden tehtäväksi jää ainoastaan tietoisuuden osoittaminen.
Myös väärennyksen yritys on rangaistava. Rangaistuksena väärennysaineiston hallussapidosta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.- Anonyymi
Käytitkö ihan tosiaan kaiken tuon ajan vain todetaksesi sen, mikä oli yllä jo sanottu?
Siis myös väärän asiakirjan valmistamisessa (väärennysrikoksen toteutumisen kannalta) on oleellista aikomus käyttää sitä harhauttavana todisteena. Siispä pelkästään väärän asiakirjan laatiminen vain huvin ja urheilun vuoksi ei ole vielä väärennysrikos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytitkö ihan tosiaan kaiken tuon ajan vain todetaksesi sen, mikä oli yllä jo sanottu?
Siis myös väärän asiakirjan valmistamisessa (väärennysrikoksen toteutumisen kannalta) on oleellista aikomus käyttää sitä harhauttavana todisteena. Siispä pelkästään väärän asiakirjan laatiminen vain huvin ja urheilun vuoksi ei ole vielä väärennysrikos."Siispä pelkästään väärän asiakirjan laatiminen vain huvin ja urheilun vuoksi ei ole vielä väärennysrikos."
Olipa typerästi sanottu.
Minäkin voin ajaa autolla punaisia päin, mutta koska en jää kiinni, se ei ole rikos. Eikö niin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytitkö ihan tosiaan kaiken tuon ajan vain todetaksesi sen, mikä oli yllä jo sanottu?
Siis myös väärän asiakirjan valmistamisessa (väärennysrikoksen toteutumisen kannalta) on oleellista aikomus käyttää sitä harhauttavana todisteena. Siispä pelkästään väärän asiakirjan laatiminen vain huvin ja urheilun vuoksi ei ole vielä väärennysrikos.HUUUOOHHH HOIJJAAA, osa 2.
Se tuo lukemansa ymmärrys, katoava luonnonvara se on.
T. Lawetorder - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Siispä pelkästään väärän asiakirjan laatiminen vain huvin ja urheilun vuoksi ei ole vielä väärennysrikos."
Olipa typerästi sanottu.
Minäkin voin ajaa autolla punaisia päin, mutta koska en jää kiinni, se ei ole rikos. Eikö niin?Älä nyt hölmöile. Tietenkin olet syyllistynyt rikolliseen tekoon tehdessäsi jotain, joka täyttää rikoksen kvalifikaatioperusteet riippumatta siitä jäätkö kiinni.
Älä puhu aidanseipäistä, kun keskustelu on aidasta. Nyt oli kyse siitä, millä väärennys kvalifioituu, ei siitä jääkö siitä kiinni.
Ei kannata kommentoida, jos on aihepiiristä aivan ulalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt hölmöile. Tietenkin olet syyllistynyt rikolliseen tekoon tehdessäsi jotain, joka täyttää rikoksen kvalifikaatioperusteet riippumatta siitä jäätkö kiinni.
Älä puhu aidanseipäistä, kun keskustelu on aidasta. Nyt oli kyse siitä, millä väärennys kvalifioituu, ei siitä jääkö siitä kiinni.
Ei kannata kommentoida, jos on aihepiiristä aivan ulalla.Kalifiksi pyrkivä kvalifitaatio ei tajunnut asian ydintä, mikä olikin hyvin ymmärrettävää.
Rikoksen tunnusmerkistö täyttyy laissa määritellyin tavoin ja kun rikoksen tekijä jää kiinni vanhentumisaikana, hänet tuomitaan rikoksesta.
Toivottavasti fiksaationne oikeassa olemiseen vähenisi kun täytätte 10 vee, mikä teille onkin suuri saavutus.
T. Lawetorder - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nyt hölmöile. Tietenkin olet syyllistynyt rikolliseen tekoon tehdessäsi jotain, joka täyttää rikoksen kvalifikaatioperusteet riippumatta siitä jäätkö kiinni.
Älä puhu aidanseipäistä, kun keskustelu on aidasta. Nyt oli kyse siitä, millä väärennys kvalifioituu, ei siitä jääkö siitä kiinni.
Ei kannata kommentoida, jos on aihepiiristä aivan ulalla.En tiedä kenellä yritti vastata. Asiakirjan väärentäjä syyllistyy jo lähtökohtaisesti rikokseen, samoin avustaja ja tietoinen hallussapitäjä.
Ei tappokaan kvalifioidu, ennen kuin joku huomataan tapetuksi, jonka jälkeen asia ratkaistaan oikeudessa. Väärennös on rikos jo alkujaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä kenellä yritti vastata. Asiakirjan väärentäjä syyllistyy jo lähtökohtaisesti rikokseen, samoin avustaja ja tietoinen hallussapitäjä.
Ei tappokaan kvalifioidu, ennen kuin joku huomataan tapetuksi, jonka jälkeen asia ratkaistaan oikeudessa. Väärennös on rikos jo alkujaan.Höpöhöpö. Olet tapon teonkuvauksen mukaisen teon tehtyäsi kvalifioinut koko rikoksen. On eri asia jäätkö siitä kiinni ja saatko vieläpä asianmukaisen rangaistuksen, vai vältätkö kiinnijäämisen tai selviät ilman rangaistusta vaikkala täyttä ymmärrystä vailla olevana.
Väärennyksen kvalifikaatioperusteena ei ole ainoastaan väärän asiakirjan valmistaminen vaan myös tarkoitus käyttää sitä harhauttavana todisteena. Jos luet tuomioistuimen ao. ratkaisuja, teonkuvauksena on aina "X on valmistanut/väärentänyt asiakirjan Y käyttääkseen sitä harhauttavana todisteena".
Pelkästään valmistamalla väärän asiakirjan aikomattakaan koskaan käyttää sitä harhauttavana todisteena et vielä syyllisty rikokseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpöhöpö. Olet tapon teonkuvauksen mukaisen teon tehtyäsi kvalifioinut koko rikoksen. On eri asia jäätkö siitä kiinni ja saatko vieläpä asianmukaisen rangaistuksen, vai vältätkö kiinnijäämisen tai selviät ilman rangaistusta vaikkala täyttä ymmärrystä vailla olevana.
Väärennyksen kvalifikaatioperusteena ei ole ainoastaan väärän asiakirjan valmistaminen vaan myös tarkoitus käyttää sitä harhauttavana todisteena. Jos luet tuomioistuimen ao. ratkaisuja, teonkuvauksena on aina "X on valmistanut/väärentänyt asiakirjan Y käyttääkseen sitä harhauttavana todisteena".
Pelkästään valmistamalla väärän asiakirjan aikomattakaan koskaan käyttää sitä harhauttavana todisteena et vielä syyllisty rikokseen.Juuri noin. Palstan kovakalloiset eivät halua ymmärtää, että asiakirjoja on monenlaisia, kuten aikaisemmin on kirjoitettu. Testamentti on yksityinen asiakirja. Rikokseksi teko muuttuu vasta, jos asiakirjan esittää hyötymis, tai vahingoittamistarkoituksessa.
Arkistoasiakirjan ja toimitus asiakirjan väärennys toteutuu heti. Niissä ei ole esittämistä hyötymis-, tai vahingoittamistarkoitus vaatimusta.
Ei kai palstalla ole niin yksinkertaista ihmistä, joka ei tiedä, mikä on arkistoasiakirja ja mikä on toimitusasiakirja ?
- Anonyymi
"Onko testamentti pätevä, jos testamentti on laadittu edunvalvonnan alkamisen jälkeen ja perinnön saajaksi on merkitty edunvalvoja?"
On pätevä vain, jos seuraavat asiat on selvitetty ja järjestyksessä.
1. Henkilö, jolle edunvalvoja on määrätty, voi säilyttää edunvalvojasta huolimatta täyden toimintakelpoisuuden, siten edunvalvottava voi myös olla testamentintekokelpoinen. On kuitenkin mahdollista, että käräjäoikeus hakemuksesta rajoittaa henkilön omaa toimintakelpoisuutta. Käräjäoikeus voi päättää, ettei asianomaisella ole oikeutta määrätä tietystä omaisuudestaan.
2. Edunvalvoja tarvitsee maistraatin luvan päämiehensä puolesta tehtäviin tärkeisiin oikeustoimiin. Edunvalvoja ei voi tehdä päämiehensä puolesta testamenttia, ja vaikka edunvalvottava olisikin testamentintekokelpoinen, tässä asiassa edunvalvoja ei voi toimia päämiehensä puolesta.
3. Edunvalvoja ei saa edustaa päämiestään sellaisessa oikeustoimessa, jossa edunvalvoja itse tai hänen lähipiiriinsä kuuluva henkilö on osapuolena. Tällaiseen oikeustoimeen edunvalvoja tarvitsee sijaisen.
Edunvalvoja ei voi olla päättämässä testamenttiin liittyvässä asiassa, koska hän on itse siinä osapuolena. Jos varsinainen edunvalvoja on testamentin saaja, edunvalvottava ei voi edustaa asiassaan itseään, vaan hänellä on oltava edunvalvojan sijainen.
--
Jos testamentin on laatinut ulkopuolinen taho, kuten asianajaja tai DVV:n osoittama varsinaisen edunvalvojan sijainen, ja testamentissa on asianmukaisesti kaksi riippumatonta todistajaa, testamentintekokelpoisen edunvalvottavan edunvalvoja voi olla pätevästi testamentin saajana. Varsinainen edunvalvoja ei voi edustaa asiassa itseään ja päämiestään.- Anonyymi
Noinhan se löytyy, kun guuglaa ja taisi olla jotain maistraatin sivuillakin,
Sen verran tuosta ykköskohdasta, että edunvalvonta haetaan maistraatista ja hakemukseen on liitettävä lääkärin selvitys edunvalvonnan tarpeesta, eli lääkärintodistus ja hakemuksessa on selvitettävä mihin asioihin haetaan edunvalbontaa eli onko osittain vaiko kokonaisvaltaisesti haettava edunvalvonta.
Edunvalvontavaltuutus on täysin eri asia.
- Anonyymi
> Pelkästään valmistamalla väärän asiakirjan aikomattakaan koskaan käyttää sitä harhauttavana todisteena et vielä syyllisty rikokseen.
Oletko keksinyt uuden sanan: kvalifioida, jota pitää käyttää nyt koko ajan? Naurattaa.
Väärennyksen tekotapoja ovat väärän todistuskappaleen valmistaminen ja todistuskappaleen väärentäminen. Rikoslain 33 luvun 6 §:ssä on erikseen määritelty, mitä näillä tarkoitetaan.
Joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava väärennyksestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Todistuskappale on väärä, jos se todisteena käytettäessä on omiaan antamaan erehdyttävän kuvan alkuperästään tai antajansa henkilöllisyydestä. Todistuskappale on väärennetty, jos sen sisältöä on oikeudettomasti muutettu jonkin todistelun kannalta merkityksellisen tiedon osalta.
Väärennysrikos ei edellytä väärän tai väärennetyn todistuskappaleen käyttämistä. Lain mukaisesti, joka valmistaa tai väärentää ko. asiakirjan, on tuomittava. Teon KVALIFIOINTIHETKI (heh...!) on valmistamisen tai väärentämisen hetki, ei se hetki, kun henkilö jää rikoksestaan kiinni.- Anonyymi
Kyllä pilailumielessä saa ja voi valmistaa asiakirjoja, kuten testamentteja, osakekirjoja, luovutustodistuksia tai kauppakirjoja. Niitä voi laatia myös, jos niiden valmistaminen on harrastus; kyllä kaikki sen ymmärtävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pilailumielessä saa ja voi valmistaa asiakirjoja, kuten testamentteja, osakekirjoja, luovutustodistuksia tai kauppakirjoja. Niitä voi laatia myös, jos niiden valmistaminen on harrastus; kyllä kaikki sen ymmärtävät.
Myös tuomari ymmärtää. Hiihaa, nyt naurattaa....!
- Anonyymi
Hohhoijaa. Amatöörit kinaavat selvässä asiassa.
No, jos lain sanamuoto ja esityöt eivät vakuuta, niin ehkä korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö sitten.
Aloita tapauksesta KKO2012:54. Päätöksessä mainitaan muitakin KKO:n samansuuntaisia ratkaisuja, ja viitataan täälläkin mainittuihin lain esitöihin.
KKO:n rarkaisu on aivan selvä: vaikka A on kiistatta luonut väärennöksen merkityksellisestä todistuskappaleesta, on erehdyttämistarkoitus jäänyt toteennäyttämättä
--> ei väärennysrikosta.
Joko riittäisi selvässä asiassa kinaaminen?
- Anonyymi
> Jos testamentin on laatinut ulkopuolinen taho, kuten asianajaja tai DVV:n osoittama varsinaisen edunvalvojan sijainen, ja testamentissa on asianmukaisesti kaksi riippumatonta todistajaa, testamentintekokelpoisen edunvalvottavan edunvalvoja voi olla pätevästi testamentin saajana. Varsinainen edunvalvoja ei voi edustaa asiassa itseään ja päämiestään.
Siinähän se oli sanottu.- Anonyymi
Sanottu on, mutta sisältö on puutaheinää!
Edunvalvoja ei voi koskaan edustaa päämiestään testamentin tekemisessä, koska testamentin laatiminen on edunvalvottavan henkilökohtainen oikeustoimi, jota ei voi tehdä kukaan muu.
Jollei edunvalvottava enää kykene testamenttia pätevästi tekemään, testamenttia ei voida tehdä lainkaan. - Anonyymi
Höpsis. On ilmeisesti niin, että aina kun joku on eri mieltä laista, niin hän on "Lawetti".
Hulluja on monenlaisia ja heitäkin, jotka muita hulluiksi luulee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpsis. On ilmeisesti niin, että aina kun joku on eri mieltä laista, niin hän on "Lawetti".
Hulluja on monenlaisia ja heitäkin, jotka muita hulluiksi luulee.Sori erehdys, olet sitten vain joku toinen asiaa ymmärtämätön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpsis. On ilmeisesti niin, että aina kun joku on eri mieltä laista, niin hän on "Lawetti".
Hulluja on monenlaisia ja heitäkin, jotka muita hulluiksi luulee.PS. Kuten se joka väärentää pilailumielessä asiakirjoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sori erehdys, olet sitten vain joku toinen asiaa ymmärtämätön.
Sori sinullekin. Edunvalvoja ei voi kuitenkaan tehdä testamenttia edunvalvottavan puolesta. Ei milloinkaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sori sinullekin. Edunvalvoja ei voi kuitenkaan tehdä testamenttia edunvalvottavan puolesta. Ei milloinkaan!
Eikö edunvalvoja voi tehdä testamentin edunvalvottavansa puolesta, ellei itse ole testamentissa edunsaajana.? Miksi ei? Testamentin on vastattava edunvalvottavan tahtoa ja on oltava hänen viimeisen tahtonsa mukainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sori sinullekin. Edunvalvoja ei voi kuitenkaan tehdä testamenttia edunvalvottavan puolesta. Ei milloinkaan!
Ei tietenkään, mutta onko edunvalvottavan etu, että hänen omaisuutensa menee edunvalvojalle, eikä hänen mahdolliselle sukulaiselle tai hänet elinikänsä tuntemalle ystävälle tai vastaavalle?
Ei varmaankaan ole.
Edunvalvonta lakiinkin tulisi saada muutos, ettei edunvalbvja voi olla valvottavansa ns. perijä kuin ainoastaan sukulaisuuden perusteella.
Edunvalvottavan etu on, että hänen omaisuutensa jää hänen lähimmälle sukulaiselle, niin kuin perintökaari määrää.
Kyllä suomessa olisi kirveellä töitä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään, mutta onko edunvalvottavan etu, että hänen omaisuutensa menee edunvalvojalle, eikä hänen mahdolliselle sukulaiselle tai hänet elinikänsä tuntemalle ystävälle tai vastaavalle?
Ei varmaankaan ole.
Edunvalvonta lakiinkin tulisi saada muutos, ettei edunvalbvja voi olla valvottavansa ns. perijä kuin ainoastaan sukulaisuuden perusteella.
Edunvalvottavan etu on, että hänen omaisuutensa jää hänen lähimmälle sukulaiselle, niin kuin perintökaari määrää.
Kyllä suomessa olisi kirveellä töitä...On ihan edunvalvottavan oma asia, kenelle hän haluaa viimeisenä tahtonaan omaisuutensa jättää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ihan edunvalvottavan oma asia, kenelle hän haluaa viimeisenä tahtonaan omaisuutensa jättää.
"On ihan edunvalvottavan oma asia, kenelle hän haluaa viimeisenä tahtonaan omaisuutensa jättää."
Tarkennetaan.
On määriteltävä viimeinen tahto viimeisenä omana ja itsenäisenä tahtona, ei muiden ohjaamaana viimeisenä tahtona. Ellei edunvalvottava ole testamentintekokelpoinen, perintö jaetaan 100% tapauksissa perintökaaren mukaan.
On olemassa paljon vaikkapa dementikkojen "tekemiä" testamentteja, joiden toimeenpanokelpoisuus on kyseenalainen.
Testamentin pätemättömyys on moitteenvaraista. Jos moitekanteen nostanut on esittänyt vahvan näytön siitä, että henkilö on ollut testamentintekokelvoton kuukautta ennen testamentin laatimista ja edelleen kuukausi sen jälkeen, niin tällaisella testamentin moitekanteella on hyvä mahdollisuus menestyä. Se ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa, sillä vaikkapa juuri dementoituneella voi olla ns. selväpäiset hetkensä.
Aarnion ja Kankaan mukaan testamentin todistajat ovat tärkeässä roolissa arvioitaessa perittävän testamentintekokelpoisuutta, sillä he joutuvat arvioimaan, voivatko he todistaa, että testamentin laatija on laatinut testamenttinsa täydessä ymmärryksessä. Tämä todistaminen kääntää todistustaakan, kun testamentin pätevyyttä arvioidaan moitteen johdosta.
Jos joku väittää perittävältä puuttuneen kelpoisuus tehdä testamentti, niin hänen on näytettävä se oikeudenkäynnissä toteen. Jos riidat asiassa haluaa välttää, lääkärinlausunto allekirjoitushetkellä on asiassa painavin peruste suuntaan ja toiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään, mutta onko edunvalvottavan etu, että hänen omaisuutensa menee edunvalvojalle, eikä hänen mahdolliselle sukulaiselle tai hänet elinikänsä tuntemalle ystävälle tai vastaavalle?
Ei varmaankaan ole.
Edunvalvonta lakiinkin tulisi saada muutos, ettei edunvalbvja voi olla valvottavansa ns. perijä kuin ainoastaan sukulaisuuden perusteella.
Edunvalvottavan etu on, että hänen omaisuutensa jää hänen lähimmälle sukulaiselle, niin kuin perintökaari määrää.
Kyllä suomessa olisi kirveellä töitä...Mitä yritit sanoa asiassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On ihan edunvalvottavan oma asia, kenelle hän haluaa viimeisenä tahtonaan omaisuutensa jättää."
Tarkennetaan.
On määriteltävä viimeinen tahto viimeisenä omana ja itsenäisenä tahtona, ei muiden ohjaamaana viimeisenä tahtona. Ellei edunvalvottava ole testamentintekokelpoinen, perintö jaetaan 100% tapauksissa perintökaaren mukaan.
On olemassa paljon vaikkapa dementikkojen "tekemiä" testamentteja, joiden toimeenpanokelpoisuus on kyseenalainen.
Testamentin pätemättömyys on moitteenvaraista. Jos moitekanteen nostanut on esittänyt vahvan näytön siitä, että henkilö on ollut testamentintekokelvoton kuukautta ennen testamentin laatimista ja edelleen kuukausi sen jälkeen, niin tällaisella testamentin moitekanteella on hyvä mahdollisuus menestyä. Se ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa, sillä vaikkapa juuri dementoituneella voi olla ns. selväpäiset hetkensä.
Aarnion ja Kankaan mukaan testamentin todistajat ovat tärkeässä roolissa arvioitaessa perittävän testamentintekokelpoisuutta, sillä he joutuvat arvioimaan, voivatko he todistaa, että testamentin laatija on laatinut testamenttinsa täydessä ymmärryksessä. Tämä todistaminen kääntää todistustaakan, kun testamentin pätevyyttä arvioidaan moitteen johdosta.
Jos joku väittää perittävältä puuttuneen kelpoisuus tehdä testamentti, niin hänen on näytettävä se oikeudenkäynnissä toteen. Jos riidat asiassa haluaa välttää, lääkärinlausunto allekirjoitushetkellä on asiassa painavin peruste suuntaan ja toiseen.Kaikkien testamenttien pätemättömyys ei ole moitteenvaraista. Testamentti voi olla mitätön. Esim. jos Jussi laatii testamentin Kallen puolesta: "Tämän testamentin teen ystäväni Kallen puolesta ja luvalla." Asiakirja olisi mitätön. Sitä ei tarvitse moittia tuomioistuimessa vaan se on merkityksetön testamenttina.
Toisen omaisuudestakaan ei voi laatia testamenttia pätevästi. Jos joku testamenttaa omaisuutta, jonka luulee kuuluvan itselleen: "Viimeisenä tahtonani annan kuoltuani autoni Pekalle" on asiakirja mitätön, jollei mainittu henkilö omista ko. autoa. Moitetta ei tarvita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkien testamenttien pätemättömyys ei ole moitteenvaraista. Testamentti voi olla mitätön. Esim. jos Jussi laatii testamentin Kallen puolesta: "Tämän testamentin teen ystäväni Kallen puolesta ja luvalla." Asiakirja olisi mitätön. Sitä ei tarvitse moittia tuomioistuimessa vaan se on merkityksetön testamenttina.
Toisen omaisuudestakaan ei voi laatia testamenttia pätevästi. Jos joku testamenttaa omaisuutta, jonka luulee kuuluvan itselleen: "Viimeisenä tahtonani annan kuoltuani autoni Pekalle" on asiakirja mitätön, jollei mainittu henkilö omista ko. autoa. Moitetta ei tarvita."Esim. jos Jussi laatii testamentin Kallen puolesta: "Tämän testamentin teen ystäväni Kallen puolesta ja luvalla." Asiakirja olisi mitätön. "
Naurettavaa pelleilyä! Kokeile nyt edes pysyä asialinjalla.
Tapausta voi verrata tilanteeseen, jossa mopoa myydään autona, ja myyntilmoituksessa on mopon kuva ja tekstinä Volvo V70.
Lopeta siis pelleily ja saivartelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Esim. jos Jussi laatii testamentin Kallen puolesta: "Tämän testamentin teen ystäväni Kallen puolesta ja luvalla." Asiakirja olisi mitätön. "
Naurettavaa pelleilyä! Kokeile nyt edes pysyä asialinjalla.
Tapausta voi verrata tilanteeseen, jossa mopoa myydään autona, ja myyntilmoituksessa on mopon kuva ja tekstinä Volvo V70.
Lopeta siis pelleily ja saivartelu.Et tosiaankaan tunne lakia tuon vertaa, että toisen puoelsta laadittu testamentti on mitätön.
Volvosi ei liity tähän asiaan mitenkään. :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et tosiaankaan tunne lakia tuon vertaa, että toisen puoelsta laadittu testamentti on mitätön.
Volvosi ei liity tähän asiaan mitenkään. :DEi avauksessa kukaan tehnyt mitään toisen puolesta etkö sen verran osaa lakia.
Minulla ei ole mopoa eikä Volvoa mutta sinulla on ilmeisesti jompi kumpi.
- Anonyymi
"Eikö edunvalvoja voi tehdä testamentin edunvalvottavansa puolesta, ellei itse ole testamentissa edunsaajana?"
Totta kai voi tehdä, jos ja kun testamentti vastaa edunvalvottavan itsensä tahtoa. Kuka muukaan sen testamentin tekisi, kun kaikki edunvalvottavat eivät osaa edes kirjoittaa. On kuitenkin normikäytäntö, että asiassa haetaan ensiksi DVV:n suostumus.
Jos edunvalvojan oma etu ja testamentti ovat ristiriidassa, edunvalvojalle pitää hakea sijaista.
Esimerkki. Edunvalvottavalla on kaksi läheistä eli sisko ja hyvä ystävä. Ystävä on samalla edunvalvoja, jolle edunvalvottava haluaa testamentata omaisuutensa. Tässä tapauksessa edunvalvontaan pitää hakea sijaista, jonka lisäksi asiaan tarvitaan joka tapauksessa DVV:n suostumus. Edunvalvoja ei voi päättää asiassa, jossa on itse osapuolena ja hyötyjänä.- Anonyymi
Miltään virastolta ei voi hakea eikä saada lupaa testamentin laatimiseen toisen puolesta. Muu on ihan puutaheinää. Kaikkea sitä kuuleekin. Testamentti on henkilökohtainen oikeustoimi, jota ei voi tehdä toisen puolesta.
Sanottu ei estä KETÄ TAHANSA auttamasta testamentin tekemisessä, kunhan testamentin sisältö vastaa sen tekijänsä tahtoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miltään virastolta ei voi hakea eikä saada lupaa testamentin laatimiseen toisen puolesta. Muu on ihan puutaheinää. Kaikkea sitä kuuleekin. Testamentti on henkilökohtainen oikeustoimi, jota ei voi tehdä toisen puolesta.
Sanottu ei estä KETÄ TAHANSA auttamasta testamentin tekemisessä, kunhan testamentin sisältö vastaa sen tekijänsä tahtoa.Holhoustoimilain 29 § mukaan edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta päämiehensä puolesta tehdä tai peruuttaa testamenttia.
Kerro samalla, voiko edunvalvoja tehdä lukutaidottoman päämiehensä puolesta testamentin sanelun tai toiveiden mukaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Holhoustoimilain 29 § mukaan edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta päämiehensä puolesta tehdä tai peruuttaa testamenttia.
Kerro samalla, voiko edunvalvoja tehdä lukutaidottoman päämiehensä puolesta testamentin sanelun tai toiveiden mukaisesti.Lukutaidottoman avustaminen on testamentin tekemisessä sallittua eikä se ole toisen puolesta tekemistä.
- Anonyymi
"On kuitenkin normikäytäntö, että asiassa haetaan ensiksi DVV:n suostumus."
Kyllä ja ei.
Testamentti ei ole siinä listassa, jossa DVV:n lupaa edellytetään. Lupaa ei siis edellytetä ainakaan aina, vaikka edunvalvoja tarvitseekin luvan päämiehen kannalta merkittäviin toimenpiteisiin. Päämiehen kuuleminen on aina tarpeen, jos päämies kykenee ymmärtämään asian merkityksen. Jos on epäilystä siitä, että edunvalvottava ei ole testamentintekokelpoinen, edunvalvoja joutuu itsenäisesti vastuuseen asiassa.
DVV kuitenkin ilmaisee, että mikään merkittävä oikeustoimenpide ei sido päämiestä ilman lupaa.
Holhoustoimilain 29 § mukaan edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta päämiehensä puolesta tehdä tai peruuttaa testamenttia. Tästä on pääteltävissä, että DVV ei edes luvalla anna edunvalvojalle oikeutta tehdä testamenttia.
Päämiehen eli edunvalvottavan on oltava testamentintekokelpoinen, mutta edunvalvoja tai hänen sijaisensa ei lain mukaan saa tehdä päämiehensä puolesta testamenttia.
1- Jää avoimeksi se, kuka voi tehdä tai kenellä on oikeus tehdä testamentti edunvalvottavan puolesta. On selvää, että asianajaja yhdessä lääkärin kanssa voi sellaisen tehdä, mutta voiko sellaisen tehdä myös maallikko ilman lääkäriä? Ilmeisesti voi, mutta testamentin riitautuksen mahdollisuus kasvaa, mitä asiantuntemattomammin se on tehty.
2- Jos tai kun edunvalvoja olisi testamentin saaja, siihen ei ole laillista estettä. Edunvalvojalla itsellään tai hänen sijaisellaan ei kuitenkaan ole kelpoisuutta laatia testamenttia.
3- Edelleen jää avoimeksi se, tuleeko päämiehen testamentille - on se kenen tahansa tekemä tai kenen tahansa hyväksi tehty - hakea DVV:n hyväksyntä. Testamentti on päämiehelle yhtäaikaa sekä merkittävä toimenpide että henkilökohtainen toimenpide. DVV tyytyy vain toteamaan, että tehty toimenpide ei sido päämiestä eli edunvalvottavaa ilman lupaa.
Väärin toimiessaan edunvalvojalla on asiassa korvausvastuu kaikesta aiheuttamastaan vahingosta, siis laajemmin kuin pelkän vahingokorvausvastuun myötä (holhoustoimilaki 45 §). Mikäli edunvalvoja aiheuttaa tehtävässään vahinkoa kolmannelle, ei päämies ole siitä vastuussa.- Anonyymi
"Väärin toimiessaan edunvalvojalla on asiassa korvausvastuu kaikesta aiheuttamastaan vahingosta,"
Väite on täysin väärin testamentin tekemisen suhteen. Mitään vahinkos ei voi tulla, jos edunvaltoja tekee testamentin eduvalvottavan puolesta, eli siis kirjoittaisi nimensä päämiehen testamentin allekirjoitukseksi. Tällainen oikeustoimi olisi mitätön, eikä sillä voisi olla mitän oikeusvaikutusta, joten ei voi syntyä mitään vahinkoakaan!
Asianajajakaan ei voi edustaa ketään testamentin tekemiseksi. Hän voi vain avustaa henkilöä tekemään itse testamentin, mitä asianajajat paljon tekevätkin. Avustajan on tärkeä olla vaikuttamatta testamentintekijän tahtoon vaan kuultava tarkasti tämän tarkoitusta testamentin tekemisessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Väärin toimiessaan edunvalvojalla on asiassa korvausvastuu kaikesta aiheuttamastaan vahingosta,"
Väite on täysin väärin testamentin tekemisen suhteen. Mitään vahinkos ei voi tulla, jos edunvaltoja tekee testamentin eduvalvottavan puolesta, eli siis kirjoittaisi nimensä päämiehen testamentin allekirjoitukseksi. Tällainen oikeustoimi olisi mitätön, eikä sillä voisi olla mitän oikeusvaikutusta, joten ei voi syntyä mitään vahinkoakaan!
Asianajajakaan ei voi edustaa ketään testamentin tekemiseksi. Hän voi vain avustaa henkilöä tekemään itse testamentin, mitä asianajajat paljon tekevätkin. Avustajan on tärkeä olla vaikuttamatta testamentintekijän tahtoon vaan kuultava tarkasti tämän tarkoitusta testamentin tekemisessä.Olipa tuossa typerä kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olipa tuossa typerä kommentti.
Sattuiko noin paljon? Opetus on joskus kivuliasta, jos oppilas on typerys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sattuiko noin paljon? Opetus on joskus kivuliasta, jos oppilas on typerys.
Opettaja on opettaja sen vuoksi kun ei muuhun kykene. Läpeensä viisas mies ei uhraisi koko elämäänsä muiden opettamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sattuiko noin paljon? Opetus on joskus kivuliasta, jos oppilas on typerys.
Mitä luulet itsestäsi; millä kompetenssillä puhut, anonyymi?
- Anonyymi
"Lukutaidottoman avustaminen on testamentin tekemisessä sallittua eikä se ole toisen puolesta tekemistä."
Voiko siis edunvalvoja tehdä testamentin päämiehensä puolesta, vaikka laki muuta toteaa?- Anonyymi
Ei voi. Holhoustoimilain 29 § mukaan edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta päämiehensä puolesta tehdä tai peruuttaa testamenttia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi. Holhoustoimilain 29 § mukaan edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta päämiehensä puolesta tehdä tai peruuttaa testamenttia.
Lainaus: "Asianajajakaan ei voi edustaa ketään testamentin tekemiseksi."
Ai jaa! Ihan kauheaa pilkunviilaamista, kun kyse on henkilökohtaisesta oikeustoimesta. Ei kai kukaan ole puhunut mistään edustamisesta, vaan siitä kenellä on oikeus tehdä testamentti ja kenellä on oikeus tehdä testamentti edunvalvottavan, asiakkaan tai päämiehen puolesta.
Vaikkapa Castren&Snellman kertoo, että "laadimme yhdessä kanssasi testamentin, joka vastaa toiveitasi ja jossa on pyritty ennakoimaan tulevaa perinnönjakotilannetta ja siihen vaikuttavia asioita".
Jos edunvalvottava ei ymmärrä asiasta tuon taivaallista, ei hänen kanssaan yhdessä tehdä yhtään mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lainaus: "Asianajajakaan ei voi edustaa ketään testamentin tekemiseksi."
Ai jaa! Ihan kauheaa pilkunviilaamista, kun kyse on henkilökohtaisesta oikeustoimesta. Ei kai kukaan ole puhunut mistään edustamisesta, vaan siitä kenellä on oikeus tehdä testamentti ja kenellä on oikeus tehdä testamentti edunvalvottavan, asiakkaan tai päämiehen puolesta.
Vaikkapa Castren&Snellman kertoo, että "laadimme yhdessä kanssasi testamentin, joka vastaa toiveitasi ja jossa on pyritty ennakoimaan tulevaa perinnönjakotilannetta ja siihen vaikuttavia asioita".
Jos edunvalvottava ei ymmärrä asiasta tuon taivaallista, ei hänen kanssaan yhdessä tehdä yhtään mitään.Edunvalvottavan, asiakkaan eikä päämiehenkään puolesta voi kukaan tehdä testamnettia. Eikö se vieläkään selvinnyt??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edunvalvottavan, asiakkaan eikä päämiehenkään puolesta voi kukaan tehdä testamnettia. Eikö se vieläkään selvinnyt??
Jos jonkun puolesta tekee testamentin, kenen nimi on paperissa alla? Kuka tekee testamentin kirjoitustaidottoman puolesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jonkun puolesta tekee testamentin, kenen nimi on paperissa alla? Kuka tekee testamentin kirjoitustaidottoman puolesta?
Tein ystäväni puolesta testamentin, hän hyväksyi ja allekirjoitti, todistajat alle. Mikä meni vikaan? Ei mikään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tein ystäväni puolesta testamentin, hän hyväksyi ja allekirjoitti, todistajat alle. Mikä meni vikaan? Ei mikään.
Ystäväsi teki siis testamentin itse, koska sen allekirjoitti.
Sen sijaan esim. kauppakirjan voisit tehdä ystäväsi puoelsta, jos hän antaisi sinulle valtakirjan. Testamenttia ei voi toinen tehdä valtakirjalla.
- Anonyymi
"Onko testamentti pätevä?"
Lainaus: "Asianajajakaan ei voi edustaa ketään testamentin tekemiseksi..... Edunvalvottavan, asiakkaan eikä päämiehenkään puolesta voi kukaan tehdä testamnettia. Eikö se vieläkään selvinnyt??"
Niin, ei päämiehen puolesta voi ottaa avioeroakaan, paitsi poikkeustapauksissa.
Edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta päämiehensä puolesta antaa suostumusta avioliittoon tai lapseksiottamiseen, tunnustaa isyyttä, hyväksyä isyyden tunnustamista, tehdä tai peruuttaa testamenttia eikä edustaa päämiestään muussa sellaisessa asiassa, joka on näihin rinnastuvin tavoin henkilökohtainen.
Muistisairas, siinä missä kuka tahansa, voi kaivata toisinaan toiselta apua henkilökohtaisessa asiassa edustamisessa. Käsitteellisesti tämä on erotettavissa henkilön taloudellisten asioiden hoitamisesta. Kukaan ei voi edustaa toista asiassa, joka on luonteeltaan korostetun henkilökohtainen.
--
Kysymys on siis siitä, että päämiehen tulee on testamentintekokelpoinen ja hänen tulee kyetä ymmärtämään aikomansa oikeustoimen merkitys ja sen vaikutukset. Tähän myös testamentin todistajien tulee kiinnittää huomiota.
Holhoustoimilain 29 § mukaan edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta päämiehensä puolesta tehdä tai peruuttaa testamenttia. Edunvalvottavan puolesta kuka tahansa, myös edunvalvoja itse, voi laatia testamentin.
Päämiehen itsensä on testamentti allekirjoitettava. Tähänkin on poikkeus, sillä tarpeen vaatiessa toinen henkilö voi tukea testamentintekijää fyysisesti allekirjoitustilanteessa, mutta tällöin on varmistettava, että allekirjoitustahto on riidaton. Jos testamentintekijä ei kykene avustettunakaan allekirjoittamaan testamenttiaan, voi toinen henkilö pyynnöstä merkitä testamenttiin testamentintekijän allekirjoituksen. Kirjoitustaidoton voi allekirjoittaa testamentin puumerkillään.
Testamentin osalta PK 10:2.2 mukaan todistajien merkitsemää todistuslausumaa tulee pitää ”uskottavana, jollei esiinny seikkoja, jotka vähentävät sen luotettavuutta”.
Oikein muotoiltuna, allekirjoitettuna ja todistettuna avauksen testamentti on oletusarvoisesti pätevä. Jos itse kukin haluaa, että näennäisen päteväkään testamentti ei tule riitautetuksi, asiaa edistää asianmukainen lääkärinlausunto sekä kokeneet ja juridisen koulutuksen saaneet todistajat.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124350MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862210Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5561718Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011441Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971- 5918
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3888