USA on kansainvälisissä raadeissa 2022?

Tällaisia huhuja on liikkunut, ja niitä vahvistaa se, että ESCYounitedin perustaja, keulahahmo Matt Friedrichs on pysytellyt poissa YouTube kanavansa sivuilta. Yleensä hän on ollut kommentoimassa ja arvioimassa edustuskappaleita. Nyt sirä on ollut tekemässä Shaun Iso Britanniasta. Kysyttäessä missä on Matt, ei Shaun ole sitä suostunut kertomaan. Huhua vahvistaa myös se, että William on nyt palannut Wiwibloggs-kanavalleen tekemään edustuskappalearviointejaan. Eli siten William ei saa olla kansainvälisessä tuomaristossa mukana tänä vuonna. Hienoa. Jos näin on. Matt on terävä viihdealan ammattilainen. Rockmusiikin kannattaja. Suomen edustajista hän pudottaisi pois Bess, sillä täyte sanojen käyttö on aina ollut virhe. Matt on sanonut, - Jos ei osaa riimittää, silloin ei käytetä täytesanoja, vaan annetaan sävelen kertoa. Näin off topickina, Olen tässä ollut Mattin kanssa samaa mieltä. Minustakin nuo tuollaiset ding dongit, ram pamit, silirimpsikset ja huputi hoit kuuluvat menneelle vuosisadalle.

1

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En perusta Bessistä mutta juurikin Rasmuksella on näitä täytesanoja joka lauseen lopussa. Ei mene ollenkaan yksiin piisin rytmi ja sanat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8193
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2501
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2255
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1915
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1482
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1331
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1274
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1260
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1157
    Aihe