Miten se on hirvittävän vaikeaa tietyille intressiryhmille ymmärtää, että nyt tehty päätös oli veronmaksajan kannalta edullisin.
Kaikki muut variaatiot olisivat tulleet maksamaan moninverroin enemmän kuin mitä tämä nyt päätetty sovintosopimus maksaa.
Tätä taustaa vasten on täysin käsittämätöntä ymmärtää sitä selvästikin Järvisen käsikirjoittamaa näytelmää, jossa pääosaa näytteli Streng ja sivuroolissa loisti Harju. Siinähän esitettiin 5000€ määrärahan myöntämistä kulujen kuittaamiseen vastapuolelle.
Jos tämä esitys olisi saanut enemmistön äänistä niin sovintosopimus olisi rauennut, oikeusprosessi olisi jatkunut ja taksamittari olisi jatkanut raksuttamistaan.
Nyt siis päätöksenteon kohteena oli määrärahan 75000€ myöntäminen sovintosopimuksen tekoon ja maksamiseen.
Eli 75000€ tai ei ollenkaan, ei kertakaikkiaan mitään muuta.
Kuten esittelyteksissäkin mainitaan tämän sopimuksen hyväksymisen kannalla olivat kaikki keskeiset tahot
"Tuomioistuinsovittelussa sovittelijoina toimineet kokeneet käräjätuomarit suosittelivat sovinnon hyväksymistä ja myös kolmas asiaan osallinen, kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki, oli osaltaan valmis hyväksymään sovinnon."
https://sysmad10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=202293-6
https://m.youtube.com/watch?v=YNZCeNPNrVo&t=2330s
Valtuuston kokous 7.2.2022, asiakohta 6
70
1953
Vastaukset
- Anonyymi
"Tuomioistuinsovittelussa sovittelijoina toimineet......" niinpä tietysti, nämä kokeneet käräjätuomarit tekevät vain sen mihin "Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa 394/2011" heidät virkansa puolesta velvoittaa.
On todella huvittavaa ratsastella noin huonojalkaisella ontuvalla hevosella. Sääliksihän teitä käy sysmäläiset, herätkää, teitä vedetään nyt nenästä!- Anonyymi
Huomattu on, mutta minkäs teet. Paikkakunnan vaihto on kyllä käväissyt useasti mielessä, ehkä toteutuukin lähitulevaisuudessa.
- Anonyymi
No kerro ihmeessä mikä olisi ollut parempi vaihtoehto kuntalaisten kokonaisedun kannalta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerro ihmeessä mikä olisi ollut parempi vaihtoehto kuntalaisten kokonaisedun kannalta?
Se että , leirintäalueen eteen ei olisi pitänyt ollenkaan eikä koskaan suunnitella yhtään mitään ! Tilaa olisi on kyllä muuallakin !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerro ihmeessä mikä olisi ollut parempi vaihtoehto kuntalaisten kokonaisedun kannalta?
Se, että asiassa olisi ajateltu kuntalaisten kokonaisetua. Vai onko mielestäsi se, että yrittäjä on vähissä varoissa (kuten pj totesi lobbauspuheessaan) laillinen maksuperuste? Minä luulen että sekin saattaa tulla vielä punnittavaksi. Homma haisee, ja pahalle haiseekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se että , leirintäalueen eteen ei olisi pitänyt ollenkaan eikä koskaan suunnitella yhtään mitään ! Tilaa olisi on kyllä muuallakin !
Ei olisikaan, mutta silloin asian takana oli kunnanjohtaja ja silloinen kunnanhallitus yksimielisesti. Tämä on kuitenkin historiaa, johon ei voi luonnollisestikaan vaikuttaa.
Kerropa nyt tämän päivän tiedoilla mikä olisi ollut parempi vaihtoehto kokonaisedun kannalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se, että asiassa olisi ajateltu kuntalaisten kokonaisetua. Vai onko mielestäsi se, että yrittäjä on vähissä varoissa (kuten pj totesi lobbauspuheessaan) laillinen maksuperuste? Minä luulen että sekin saattaa tulla vielä punnittavaksi. Homma haisee, ja pahalle haiseekin.
Olisiko oikeudenkäynnin jatkaminen lakimiesten laskun kasvattaminen ollut kokonaisedun kannalta parempi, perustele?
Suomen lainsäädännössä ei ole pykälää, joka kieltäisi vähävaraista hakemasta oikeutta kokemaansa vääryyteen. Joten siinä mielessä mainitsemasi asia on laillinen maksuperuste.
Vai ajetteletko, että kokeneet käräjätuomarit ja asianajajat lähtisivät suosittelemaan jotain lainvastaista sovintoesitystä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kerro ihmeessä mikä olisi ollut parempi vaihtoehto kuntalaisten kokonaisedun kannalta?
Kuntalaisten kokonaisedun mukaista olisi ollut katsoa case loppuun saakka, jolloin ei näitäkään keskusteluja olisi tullut. Voihan olla, että tämäkin päätös kulupottia vielä kasvattaa. Nyt kunnan organisaatiota tulisi tarkastella kriittisin silmin ja harkita, onko tarvetta pitää kunnanjohtaja, talous- ja hallintojohtaja. Isommissakin kunnissa riittää kun on hallintojohtaja, joka hoitaa samalla myös talousasiat. Hartolassa kunnanjohtaja hoitaa useampaa tehtävää. Sysmä on koko ajan kutistunut ja tehtäväkenttä samalla, vuoden 2023 alusta tehtävät vähenevät entisestään. Kunnanjohtajan tärkein tehtävä on vetovoimaisuuden parantaminen ja edes säilyttäminen, mutta nyt se on jäänyt kaikkien tarpeettomien konsulttien rahastukseksi. Konsultit pois ja kunnanjohtaja tekemään sitä työtä mikä hänelle kuuluu.
- Anonyymi
Ettei vaan olisi itse Pölhöveke kehumassa omia mielipiteitään. Pelottelupuheenvuorossa kertoili että asianajokulut voivat kunnalla nousta jopa kolmeensataan tuhanteen jos oikeutta käydään korkeinta oikeutta myöten.
Paskapuhetta sanon minä. Ei pääpölhöllä ole näköjään mitään käsitystä miten asianajokulut tämmöisessä tapauksessa menee. Suurin kuluerä on jo toteutunut, nuo kanteiden käsittelyt ja vastakanteet ovat vaatineet suuren määrän työtä ja tuo kokonaissumma on tullut kolmen vuoden aikana sisältäen asianajajien asian esittelyt valtuutetuille.
Käräjäoikeuden pääkäsittely maksaa kunnalle korkeintaan 40000. Ja jos asia menee seuraaviin oikeusasteisiin, niin niissä hyvin harvoin käytetään suullista menettelyä - korkeimmassa oikeudessa juuri koskaan. Noihin kirjallisiin menettelyihin menee korkeintaan 10000-20000 per oikeusaste.
Eli asianajokulut olisivat korkeimpaan oikeuteen saakka 60000 - 80000. Ja nyt ollaan maksamassa 75000 ilman mitään syytä.- Anonyymi
Erittäin hyvin sanottu kummelia lainatakseni.
- Anonyymi
siellä oikeudessa oli saattanut löytyä syytä parin satkun lisämaksuun
- Anonyymi
Minä voin olla sulle ihan mikä vaan, vaikka pölhöveke, mutten ole kuitenkaan se, jota arvelen sinun tuolla alatyylisellä termillä tarkoittavan.
Asia-argumentein, kun et näytä pärjäävän niin pitää mennä henkilökohtaisuuksiin.
Ja seuraavaksi, anna kun arvaan, alat juputtamaan munattomaksi ja nimettömäksi ja niiden kanssa et keskustele.
Tälläkin vain alleviivaat oman mitättömyytesi.- Anonyymi
Olihan tuossa asia-argumentteja ihan riittävästi. Toki myös valtuuston puheenjohtajan pilkkaamista, mutta hän on kyllä sen ansainnut ihan omilla hölmöilyillään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olihan tuossa asia-argumentteja ihan riittävästi. Toki myös valtuuston puheenjohtajan pilkkaamista, mutta hän on kyllä sen ansainnut ihan omilla hölmöilyillään.
No ei siinä kyllä ollut yhtään asia-argumenttia vain sinun arvioita ja hatusta vedettyjä summia mahdollisista kuluista.
Se, että sinä oletat olevasi aina oikeassa ja muut väärässä ei tee esittämistäsi väitteistä asia-argumentteja.
- Anonyymi
Katsoin tuon kokouksen facepuukista. Kyllä teidän Sysmäläisten pitää tehdä jotain tuolle puheenjohtajalle ! Jos tuo on kunnanvaltuuston työskentelyn taso, niin ei ole ihme että noista tehdään hallinto-oikeuteen valituksia.
Ei riitä että lyödään välilyöntejä ennen huutomerkkejä !!!
Onnea Teille.- Anonyymi
Siellähän ähvöttää nyt kunnan parhaimmisto, kummosempaa ei kylästä löydy joten näillähän se on mentävä. Kalliiksihan tuo tulee mutta onhan meillä rahaa mitä kavereille jakaa. Ja jos uhkaa loppua niin säästetään infran kunnosta tai sivistystoimen menoista. Vanhan kunnan perinteen mukaan ei ole sopivaa että mukulat on vanhempaansa viisaampia. Ja kyllähän tuolle puheenjohtajalle jotain tarvis tehdä, jos ei muuta, niin voisko kunta myöntää sille jonkun arvonimen. Olisko vaikka Hallinto-oikeusasiainneuvos? Sehän se komealta kalskahtaisi. Hallinto-oikeus taitaa valita hänet tänä vuonna Vuoden työllistäjäksi, niin lupaavasti on vuosi käyntiin saatettu.

Ei taida "itaeoppineella lakimiehellä" olla perusteita viedä tätä casea hallinto-oikeuteen kun täällä meuhkaa tahallaan väärinymmärretyin argumentein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida "itaeoppineella lakimiehellä" olla perusteita viedä tätä casea hallinto-oikeuteen kun täällä meuhkaa tahallaan väärinymmärretyin argumentein.
Suuresti ihmettelen mikäli tämä kokoontuminen ei päädy hallintotuomioistuimen ratkaistavaksi, niin paljon siitä löytyy menettelyvirheitä. Kävin tänään Heinolassa hoitamassa työasioita ja kas kummaa, heti alkoivat virne suupielessään irvailla sysmäläisestä päätöksenteosta, esitettiinpä kysymyskin; Eikö yhtään hävetä? Toisaalta, siihen oli helppo vastata; Hävettäisi, jos olisin kepuli, sopuli tai demari.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei taida "itaeoppineella lakimiehellä" olla perusteita viedä tätä casea hallinto-oikeuteen kun täällä meuhkaa tahallaan väärinymmärretyin argumentein.
turhaa katkeroitunutta itkua kun ei itse saanut ääniä päästäkseen valtuustoon, eikä pääse seuraavallakaan kerralla jos jatkaa nykyiseen tyyliin nimittelemistä ja valitustehtailua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suuresti ihmettelen mikäli tämä kokoontuminen ei päädy hallintotuomioistuimen ratkaistavaksi, niin paljon siitä löytyy menettelyvirheitä. Kävin tänään Heinolassa hoitamassa työasioita ja kas kummaa, heti alkoivat virne suupielessään irvailla sysmäläisestä päätöksenteosta, esitettiinpä kysymyskin; Eikö yhtään hävetä? Toisaalta, siihen oli helppo vastata; Hävettäisi, jos olisin kepuli, sopuli tai demari.
Ymmärsitkö taas tahallaan väärin kenen pitäisi hävetä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suuresti ihmettelen mikäli tämä kokoontuminen ei päädy hallintotuomioistuimen ratkaistavaksi, niin paljon siitä löytyy menettelyvirheitä. Kävin tänään Heinolassa hoitamassa työasioita ja kas kummaa, heti alkoivat virne suupielessään irvailla sysmäläisestä päätöksenteosta, esitettiinpä kysymyskin; Eikö yhtään hävetä? Toisaalta, siihen oli helppo vastata; Hävettäisi, jos olisin kepuli, sopuli tai demari.
Selvästi tuo vastaehdotus oli sekoomuksen kieroa pulitiikkaa. Pääseväthän myöhemmin retostelemaan, että meidän puoluehan oli maksamista vastaan. Pääsähläri seurasi innostuneena taustalla, kun juoksutytöt kiikuttivat eriävän mielipiteen estradille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvästi tuo vastaehdotus oli sekoomuksen kieroa pulitiikkaa. Pääseväthän myöhemmin retostelemaan, että meidän puoluehan oli maksamista vastaan. Pääsähläri seurasi innostuneena taustalla, kun juoksutytöt kiikuttivat eriävän mielipiteen estradille.
Osoitti kyllä täydellistä ymmärtämättömyyttä tehdä tuonsisältöinen vastaehotus, eihän siinä ollut järjenhiventäkään.
Nyt herääkin kysymys, että eikö ehdotuksen oikea laatija oikeasti ymmärrä vai ei vaan halua ymmärtää sovintosopimuksen toimintalogiikkaa...
Kumpikaan vaihtoehto ei varsinaisesti mairittele kohdehenkilöä.
Jos kysymyksessä on tuo ensinnä mainittu vaihtoehto niin eipä ole ihme missä jamassa Sysmä nyt on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osoitti kyllä täydellistä ymmärtämättömyyttä tehdä tuonsisältöinen vastaehotus, eihän siinä ollut järjenhiventäkään.
Nyt herääkin kysymys, että eikö ehdotuksen oikea laatija oikeasti ymmärrä vai ei vaan halua ymmärtää sovintosopimuksen toimintalogiikkaa...
Kumpikaan vaihtoehto ei varsinaisesti mairittele kohdehenkilöä.
Jos kysymyksessä on tuo ensinnä mainittu vaihtoehto niin eipä ole ihme missä jamassa Sysmä nyt on.Minustakin paras vastaehdotus jäi tekemättä - Valtuusto päättää ettei hyväksy määrärahaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvästi tuo vastaehdotus oli sekoomuksen kieroa pulitiikkaa. Pääseväthän myöhemmin retostelemaan, että meidän puoluehan oli maksamista vastaan. Pääsähläri seurasi innostuneena taustalla, kun juoksutytöt kiikuttivat eriävän mielipiteen estradille.
Sekoomuus hyväksyi sovintosopimuksen, mutta oli eri mieltä sovintokorvauksen suuruudesta. Ei sähläri tainut tajuta, että sovintosopimus on kokonaisuus, jota sählärin mielipiteellä ei voi muuttaa. Ajelee kahdella rattailla ja ei ollut miestä olla kokonaan hyväksymättä sopimusta. Populismi iski, ei tipu ääniä enää.

Tuohan tarkoittaa, että Kokoomus tunnusti kunnan tehneen virheitä, josta ovat valmiita maksamaan. Samalla tuli pelastettua kunnanjohtaja. Huh huh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekoomuus hyväksyi sovintosopimuksen, mutta oli eri mieltä sovintokorvauksen suuruudesta. Ei sähläri tainut tajuta, että sovintosopimus on kokonaisuus, jota sählärin mielipiteellä ei voi muuttaa. Ajelee kahdella rattailla ja ei ollut miestä olla kokonaan hyväksymättä sopimusta. Populismi iski, ei tipu ääniä enää.
Ei tuo harhaisuutesi ookein kohtaa todellisuutta, lukaise vaikka hallituksen pöytäkirja sopimuksen hyväksymisestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuo harhaisuutesi ookein kohtaa todellisuutta, lukaise vaikka hallituksen pöytäkirja sopimuksen hyväksymisestä.
Nimenomaan, pöytäkirja kertoo että persut vastusti ja kokkareilla ei ollut varamies paikalla. Mutta avoin kusta oli yksimielinen siitä että tämä korvausten maksaminen on parasta mitä housut jalassa voi tehdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan, pöytäkirja kertoo että persut vastusti ja kokkareilla ei ollut varamies paikalla. Mutta avoin kusta oli yksimielinen siitä että tämä korvausten maksaminen on parasta mitä housut jalassa voi tehdä.
Persu jätti eriävän mielipiteen, kun ei ollut kannatusta omalle vastustavalle esitykselle. Kokoomus ei vastustanut, kun ei kyennyt saamaan edes edustajaa paikalle. Sählärin teatteriesitykset siis jatkuivat sielläkin. Populismia ja trollausta koko vastustus ja Kokoomuksen sekä Sitoutumattomien taholta edelleen pitkäikäisiä vihanpitoa. Onneksi riita päättyy nyt, vaikka jotkut yrittävät etsiä syyllisiä kunnantalon ulkopuolelta. Yrittäjälle ei ole pystytty esittämään yhtäkään virhettä.

Kokoomukselta pelkkää teatteria esitys ja eriävät mielipiteet, todella säälittävää touhua. Ei löydy siitä porukasta vastuunkantajia kuten ei myöskään kunnan johdosta. Syytellään vaan koko ajan muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu jätti eriävän mielipiteen, kun ei ollut kannatusta omalle vastustavalle esitykselle. Kokoomus ei vastustanut, kun ei kyennyt saamaan edes edustajaa paikalle. Sählärin teatteriesitykset siis jatkuivat sielläkin. Populismia ja trollausta koko vastustus ja Kokoomuksen sekä Sitoutumattomien taholta edelleen pitkäikäisiä vihanpitoa. Onneksi riita päättyy nyt, vaikka jotkut yrittävät etsiä syyllisiä kunnantalon ulkopuolelta. Yrittäjälle ei ole pystytty esittämään yhtäkään virhettä.
No onko kunnalle sitten kyetty esittämään yhtäkään virhettä? Ja kun ei ole, niin onkin kiire ja hoppu maksaa jotta tuo varaton yhtiö, kuten puheenjohtaja esitti, kykenisi maksamaan tähänastiset asianajokulunsa. Herättää ihmetystä, lievää runsaampaa, että mitenhän varaton yhtiö veisi asiaa hoviin ja korkeimpaan, se kun on puheenjohtajan mukaan niinkin huiman hintaista lystiä. Puheenjohtajan kertoman mukaanhan varmuutta voittajasta ei ole. Vai juksasikohan puheenjohtaja valtuutettuja ja meitä kuntalaisia siinäkin? Se kun näyttää tuo juksaaminen käyvän niin luontevasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osoitti kyllä täydellistä ymmärtämättömyyttä tehdä tuonsisältöinen vastaehotus, eihän siinä ollut järjenhiventäkään.
Nyt herääkin kysymys, että eikö ehdotuksen oikea laatija oikeasti ymmärrä vai ei vaan halua ymmärtää sovintosopimuksen toimintalogiikkaa...
Kumpikaan vaihtoehto ei varsinaisesti mairittele kohdehenkilöä.
Jos kysymyksessä on tuo ensinnä mainittu vaihtoehto niin eipä ole ihme missä jamassa Sysmä nyt on.Tuo vastaehdotus oli loistava. Siinä sekä vastustettiin sovintosumman määrärahan myöntämistä että ilmoitettiin summa joka katsottiin kohtuulliseksi korvaukseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo vastaehdotus oli loistava. Siinä sekä vastustettiin sovintosumman määrärahan myöntämistä että ilmoitettiin summa joka katsottiin kohtuulliseksi korvaukseksi.
Sellainen vaihtoehto oli mahdoton. Se oli joko sovintokorvaus neuvottelun mukaisesti tai oikeuteen. Esitys oli kyllä melkoisen typerä aivopieru.
- Anonyymi
Eihän yrittäjän olisi tarvinnut voittoisan käräjäoikeuden jälkeen viedä asiaa hoviin. Kuntahan sen olisi vienyt hoviin, mikäli Sähläri, mummo, Umpiluu sekä Persvako olisivat päättämässä. Persut olisivat jo ymmärtäneet, ketkä on syyllisiä ja ketä suojellaan. Nyt päästiin pienemmillä kuluilla sekä syyllisiä tarvi nimetä ääneen.
- Anonyymi
Pölhövekellä on yllättävän paljon kannatusta täällä missä kenenkään ei tarvitse nimeään julkistaa.
- Anonyymi
Tuntuu hassulta kun kokouksessa itsensä jäävänneet henkilöt, keskustelevat muiden valtuutettujen kanssa kesken asian käsittelyn. Olkoonkin että käsittelyssä oli tauko.
Saavat kyllä olla samassa tilassa mutta ei osallistua. Mitäköhän kuntalaki asiasta kertoo?- Anonyymi
Kun on menossa tauko, niin kokous on todellakin tauolla ja kokousta koskevat säännöt eivät ole voimassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun on menossa tauko, niin kokous on todellakin tauolla ja kokousta koskevat säännöt eivät ole voimassa.
Mutta viestejä kai saa puheenjohtajalle lähettää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta viestejä kai saa puheenjohtajalle lähettää?
Sen viestin käsittely jatkuu hallinto-oikeudessa. Samoin lönnbergin todistajan osallistuminen päätöksentekoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen viestin käsittely jatkuu hallinto-oikeudessa. Samoin lönnbergin todistajan osallistuminen päätöksentekoon.
Tässähän päätettiin vain määrärahan myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä, ei mistään muusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässähän päätettiin vain määrärahan myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä, ei mistään muusta.
Määrärahan myöntäminen on valituskelpoinen päätös ja valitukset käsitellään hallinto-oikeudessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Määrärahan myöntäminen on valituskelpoinen päätös ja valitukset käsitellään hallinto-oikeudessa.
Onko määräraha käsittelyssä syytä jäävätä itsensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässähän päätettiin vain määrärahan myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä, ei mistään muusta.
Määräraha tiettyyn tarkoitukseen, ei kannata yrittää hämätä ihmisiä. Omituista päätöksentekoa kaiken kaikkiaan. Tällä päätöksellä pelastetaan henkilö tekemään uusia mokia, eikö millään ole rajaa? Kuinkahan monessa kunnassa olisi mennyt läpi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässähän päätettiin vain määrärahan myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä, ei mistään muusta.
”Kunnanhallitus esittää valtuustolle sovintosopimuksen mukaisen määrärahan seitsemänkymmentäviisituhatta (75 000) euroa myöntämistä kunnanhallituksen kuluvan vuoden talousarvioon sovintokorvaussumman maksamiseksi.” (Päätösehdotus Valtuuston kokouksen pöytäkirjasta 7.2.2022).
Oliko pelkkä määrärahan myöntämien? Tuosta päätösehdotuksesta löytyy myös syy miksi määräraha myönnetään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta viestejä kai saa puheenjohtajalle lähettää?
Mitä viestejä?
- Anonyymi
Mielenkiintoista, kun kokouksessa ehdotettiinkin neuvottelutaukoa. Niin se ei oikeuta esteellisiä osallistumaan asian käsittelyyn. Esteelliset eivät saa valtuustossa osallistua mitenkään asian käsittelyyn. Kun esteelliset Järvinen ja Rva. Lönnberg ainakin heiluu salissa kertomassa jotain. Niin on ainakin mietittävä, että syntyikö päätös väärässä järjestyksessä. Siinä onkin taas hallinto-oikeudella taas ihmeteltävää. Ja kun asiasta vielä kysely korkeammalle niin menee vuosia ennen kuin, 75 000 euroa vaihtaa omistajaa. Onnea teille Sysmäläisille. Tehkää jotain noille tulevat teille kalliiksi.
- Anonyymi
Heilui nimenomaisesti lobbaamassa valtuutettuja määrärahan myöntämisen puolelle. Esteellisenä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heilui nimenomaisesti lobbaamassa valtuutettuja määrärahan myöntämisen puolelle. Esteellisenä!
Jotenkin tuntuis siltä, että valtuutetuilla olisi muodostunut pitkän ajan kuluessa oma kanta asiaan, jota ei niin vaan saada muutettua yhden kokouksen muutaman minuutin tauon aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin tuntuis siltä, että valtuutetuilla olisi muodostunut pitkän ajan kuluessa oma kanta asiaan, jota ei niin vaan saada muutettua yhden kokouksen muutaman minuutin tauon aikana.
Ja millä ihmeen tavalla tuo miltä sinusta tuntuu, vaikuttaa siihen että toimittiin taas jotenkin väärin.
Kun päätetään yhteisistä rahoista, niin on toimittava täydellisen korrektisti. Mutta kun katsoi puheenjohtajan käytöstä ja toimintaa.........on vähän hankalaa.
Olisiko aika palkata joku henkilö mukaan kokoukseen, joka osaisi heti oikaista vääryydet. Muutama valtuutettu ainakin kovasti yritti opastaa mitä tulisi tehdä mutta, ei sen niin kuulu mennä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja millä ihmeen tavalla tuo miltä sinusta tuntuu, vaikuttaa siihen että toimittiin taas jotenkin väärin.
Kun päätetään yhteisistä rahoista, niin on toimittava täydellisen korrektisti. Mutta kun katsoi puheenjohtajan käytöstä ja toimintaa.........on vähän hankalaa.
Olisiko aika palkata joku henkilö mukaan kokoukseen, joka osaisi heti oikaista vääryydet. Muutama valtuutettu ainakin kovasti yritti opastaa mitä tulisi tehdä mutta, ei sen niin kuulu mennä.Onhan siellä jo kunnanjohtaja, on vain puolueellinen. Jos ei kysytä, en vastaa, en tee virkavirhettä. Tekee kunnassa ns. italialaista lakkoa ja kuntalaiset kärsii. Aika ja kaverit jättäneet. Ei kuuntele kuin itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja millä ihmeen tavalla tuo miltä sinusta tuntuu, vaikuttaa siihen että toimittiin taas jotenkin väärin.
Kun päätetään yhteisistä rahoista, niin on toimittava täydellisen korrektisti. Mutta kun katsoi puheenjohtajan käytöstä ja toimintaa.........on vähän hankalaa.
Olisiko aika palkata joku henkilö mukaan kokoukseen, joka osaisi heti oikaista vääryydet. Muutama valtuutettu ainakin kovasti yritti opastaa mitä tulisi tehdä mutta, ei sen niin kuulu mennä.No nimenomaan siellä kokouksessa pitäisikin olla lainoppinut puolueeton henkilö, joka katsoisi, että kaikki menee oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan siellä jo kunnanjohtaja, on vain puolueellinen. Jos ei kysytä, en vastaa, en tee virkavirhettä. Tekee kunnassa ns. italialaista lakkoa ja kuntalaiset kärsii. Aika ja kaverit jättäneet. Ei kuuntele kuin itseään.
Mummo jo muusia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotenkin tuntuis siltä, että valtuutetuilla olisi muodostunut pitkän ajan kuluessa oma kanta asiaan, jota ei niin vaan saada muutettua yhden kokouksen muutaman minuutin tauon aikana.
Tuo oma kanta on aika mielenkiintoinen termi tässä tapauksessa. Kun oikeudenkäyntiasiakirjoja ei ole jaettu valtuutetuille, niin hommahan menee niin että valtuutetuilla on olemassa vain ryhmän kanta. Ja kun ei faktatietoa ole valtuutetuilla niin ei voi edes esittää kritiikkiä, tämän huomasi kyllä avoimen kustan puheenvuoroista.

Höpöhöpö

Näinkö teidän ryhmässä (Kokoomus) toimitaan?
Ei se silti sitä tarkoita, että muissakin ryhmissä toimittaisiin samalla tavalla.
Ihmisen mieli on vaan siitä jännä kapistus, että se panee luulemaan, että muut toimii samoin miten itse toimii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo oma kanta on aika mielenkiintoinen termi tässä tapauksessa. Kun oikeudenkäyntiasiakirjoja ei ole jaettu valtuutetuille, niin hommahan menee niin että valtuutetuilla on olemassa vain ryhmän kanta. Ja kun ei faktatietoa ole valtuutetuilla niin ei voi edes esittää kritiikkiä, tämän huomasi kyllä avoimen kustan puheenvuoroista.
Taisi olla vain kokkareilla ja persuilla ryhmäkuri päällä. Ilmeisesti eivät ole saaneet aineistoa luettavaksi, kun äänestivät niin kuin äänestivät. Kokkareilla on ryhmäkurista näyttöjä jopa viime hallituskaudella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinkö teidän ryhmässä (Kokoomus) toimitaan?
Ei se silti sitä tarkoita, että muissakin ryhmissä toimittaisiin samalla tavalla.
Ihmisen mieli on vaan siitä jännä kapistus, että se panee luulemaan, että muut toimii samoin miten itse toimii.En kyllä ole kokoomuksesta, enkä edes sitoutumattomista. Sitoutumattomille tästä tapauksesta sen verran plussaa että julkaisivat oikeuspaperit kaikkien nähtäville. Taas avoin kusta ei sitä missään nimessä halunnut ja Pölhövekeksi mainittu vielä valehteli perusteista.
- Anonyymi
Katsokaa nyt vähän tärkeämpää asiaa, koronatartuntoja 31 kpl! Hätätila!
- Anonyymi
Kahden viikon aikana, eli ei ihan mikään hätätila, vaan menee niin kuin muuallakin maaseutupitäjissä.
- Anonyymi
Säätäkin on ollut ja on tulossa... !
- Anonyymi
Käännetään keskustelu johonkin muuhun, kun täällä vaan valehdellaan. Kukaan veronmaksaja ei tarvitse tietää, mihin ollaan laittamassa yli 20 euroa/Sysmäläinen.
- Anonyymi
Hatustako, sieltä kanin vierestä, vetäisit tuon summan 20e/kuntalainen. 100000 85000 75000=260000e. Jos tuo 75000 lahjoitus annetaan summa/kuntalainen on osapuilleen tarkasti 72e / nassu.

Umpiluun kaavio on ihan sitä itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Umpiluun kaavio on ihan sitä itseään.
Niin, hersyvästä huumorista hänet tunnistaa.
T. Persvako - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hatustako, sieltä kanin vierestä, vetäisit tuon summan 20e/kuntalainen. 100000 85000 75000=260000e. Jos tuo 75000 lahjoitus annetaan summa/kuntalainen on osapuilleen tarkasti 72e / nassu.
Mikä on tuo 85.000€? Lisää vielä halutaan maksaa. Kyllä syylliset pitää saada selville, vaikka maksaisi tuplaten,
- Anonyymi
Mitä, kuka maksaa Sysmässä veroja? Saamamiehiähän te olette valtion tukiaispussista!
- Anonyymi
Mihin itse olet yhteystietosi mahdollisesti antanut että olet päässyt tukiaispussin antimista nauttimaan verovapaasti. Vähän kun avaat asiaa kyllä me sitten itsekkin loppu osataan.
- Anonyymi
Meinasi jäädä olympialaisten jalkoihin nämä kiintoisat kotikentän hallintomestaruuskilpailut. Täällä taidetaan yltää mitalisuorituksiin useammassa asiassa kuin olympialaisissa konsanaan. Kotikatsomoissa jännitetään montako kunnallisvalitusta päätöksenteon kömmähdykset aikaansaavat. Sysmän "mitalitoivojen" pannessa parastaan odotamme malttamattomina ja jännityksellä lyödäänkö kunnassa kaikkien aikojen ennätykset suhteessa valitus/asia. Jännitys tiivistyy!
- Anonyymi
Aloitus on silkkaa asiaa. Juuri näin, tämä oli kokonaisedullisin ratkaisu kuntalaisille. Ketjussa taas asiaa ei löydy paljonkaan, joutavaa sössötystä vaan. Eli aloitus on totta kun ei kukaan pysty kiistämään.
- Anonyymi
sanoo avoimestivasemmistolainenkeskusta ja pitäjänlehti jatkaa
- Anonyymi
Kyllä kiistän, että tuomarit olivat kokeneita ja esittivät aloituksessa kerrottua. Esitän eriävän mielipiteeni. Sander Penalty
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384350Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3382184Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32074Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481881- 1071800
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571449Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4821343Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316