Putinin täytyy esittää lännelle olevansa ennalta-arvaamaton, irrationaalinen hullu, jotta lännessä luultaisiin, että hän on vaikka valmis käyttämään ydinaseita valtionsa etujen turvaamiseksi. Ydinpelote ei toimi, jos vastapuoli ajattelee toisen olevan liian rationaalinen aloittaakseen ydinsodan.
Onko Putin hullu?
100
844
Vastaukset
- Anonyymi
"Kun valtioilla on toistensa moninkertaiseen tuhoamiseen riittävä määrä ydinaseita, ei kummankaan valtion ole enää rationaalista uhata toista valtiota siinä määrin, että vastapuolta uhkaisi alistuminen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että toista osapuolta ei voi uhata suorasti ydinaseilla, koska se aloittaisi todennäköisesti koko ihmiskunnan tuhoavan konfliktin. Kysymys siitä, miten paljon vastapuolen epäsuoria intressejä tai nukkevaltioita voi häiritä on hankalampi. Selvää on, että vastapuoli ei saa joutua epätoivoiseen tilanteeseen, jossa sen elintärkeät edut olisivat uhattuna. Sen sijaan reuna-alueilla kriisit voivat kärjistyä sodiksi. Hyvänä esimerkkinä toimii Vietnamin sota, joka käytiin tällaisella vähämerkityksisellä reuna-alueella. Sen sijaan esimerkiksi Neuvostoliitto ei olisi voinut ryhtyä samanlaiseen toimintaan Lähi-idässä, koska öljynsaannin turvaaminen oli länsiliittouman elintärkeä etu."
-Wikipedia- Anonyymi
Kysymys siis kuuluu: Onko Ukraina Venäjälle elintärkeä? Kyseessä ei ole "reuna-alue", vaan Venäjän takapiha joka on strategisesti tärkeällä paikalla. Ukrainasta on lyhyt matka Kaukasuksen öljykentille, joita Hitlerkin yritti kaapata siirtäen kalustoa ja miehiä pohjoisesta ja lykäten Moskovan valtaamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kyllä venäjä ilman Kaukasuksen öljykenttiäkin tulisi toimeen tuleehan Suomikin ilman niitä toimeen eli ei tuolla perusteella ole elintärkeä sille. Tanska ja Ruotsikin muuten tulee toimeen ilman Kaukasuksen öljykenttiä.
- Anonyymi
Ei USA:lla eikä Venäjällä ole kummallakaan riittävästi ydinaseita toisen tuhoamiseen. Yhdellä ydinkärjellä tuhoaa yhden kaupungin tai muun kohteen. Kummallakin maalla on alle 6000 ydinkärkeä.

Sodan pitkittyessä sillä on todella suuri merkitys. Venäjällä on maailman eniten tankkeja, ne kaikki tarvitsee polttoainetta toimiakseen. Puhumattakaan muista ajoneuvoista tai taloudellisesta merkityksestä Venäjälle. Kriisin aikana Suomen öljyn saanti on äärimmäisen tärkeää, joten ei se pahitteeksi olisi, että meilläkin olisi oma "kaukasuksen öljykenttä".

Nyt melkein toivoisi ,että Hitleri olisi onnistunut.

Joo mutta seurannaisvaikutukset olisi karmeat.

Aivan - Moskova ei kaatunut 1941 ja sen toisesta valtausyrityksestä luovuttiin Kaukasuksen hyväksi, vaikka Manstein suositteli toisin...heikosti meni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä venäjä ilman Kaukasuksen öljykenttiäkin tulisi toimeen tuleehan Suomikin ilman niitä toimeen eli ei tuolla perusteella ole elintärkeä sille. Tanska ja Ruotsikin muuten tulee toimeen ilman Kaukasuksen öljykenttiä.
Olipas kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei USA:lla eikä Venäjällä ole kummallakaan riittävästi ydinaseita toisen tuhoamiseen. Yhdellä ydinkärjellä tuhoaa yhden kaupungin tai muun kohteen. Kummallakin maalla on alle 6000 ydinkärkeä.
Anonyymi
06.03.2022 21:25
Jaa vai ei ole?
Missä on se kartta missä on totaalisesti
laskettu kaikki ydin-ase valtiot?
Sitä karttaa ei ole siis olemassa!
Kolmas maailman sota tullaan käymään
punaista nappia painamalla .
Siinä vaiheessa kun aseet laukaistaan tulee siis
maailman loppu.
Kaikki nappien painajat ovat siinä silloin
10km maan alla?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä venäjä ilman Kaukasuksen öljykenttiäkin tulisi toimeen tuleehan Suomikin ilman niitä toimeen eli ei tuolla perusteella ole elintärkeä sille. Tanska ja Ruotsikin muuten tulee toimeen ilman Kaukasuksen öljykenttiä.
Onko Bryseliin EUseen suomettunut euro-tsuhna hullu?
Miksi ei vaadita irti eurosta tai edes euro-äänestystä?
ps.
ps.
Kansan pankki- kansanpankki-
joka kansalaiselle - nyk. alamainen- yksi osakkuus-
voitot kansalle ja tappiot valtiolle-
NYKYNEN JÄRJESTELMÄHÄN ON ETTÄ YRITYSTEN VOITOT 90 % RKP-LLE , 10 % KOKOOMUKSELLE JA TAPPIOT KANSALLE ELI VERONMAKSAJILLE 187 %. - Anonyymi
Ööö!?
Hyvänä esimerkkinä MISTÄ toimiiVietnamin sota!? Ai ydinsodasta vai? :) Logiikka?
Koska: Vietnamin sotahan oli alunperin ihan vaan normaali sisällissota joka alkoi kun vietnamilaiset pääs eroon Ranskan vallan alta, ja sit alko sotimaan, hieman kuin Suomessakin, siitä, et kumpi olisikaan se parempi yhteiskuntajärjestelmä, kommunismi vai kapitalismi. Javasta sen jälkeen sit alkoi se suuvaltapoliittinen hybridisodanköynti, kun ensin Neuvostoliitto alko aseistaa Pohjois-Vietnamin joukkoja, ja USA hyvin pian sen jälkeen Etelä-Vietnamin joukkoja. Ja lopulta USA jopa osallistui sotaan omillakin joukoillaan.
Joten mä en kyllä vieläkään tajunnu että mistä ja mille toi oli muka se ”hyvä esimerkki”!? :/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei USA:lla eikä Venäjällä ole kummallakaan riittävästi ydinaseita toisen tuhoamiseen. Yhdellä ydinkärjellä tuhoaa yhden kaupungin tai muun kohteen. Kummallakin maalla on alle 6000 ydinkärkeä.
”There were 19,502 incorporated places registered in the United States as of July 31, 2019. 16,410 had a population under 10,000 while, in contrast, only 10 cities had a population of one million or more.”
Ei sitä nyt ilmeisesti tarvikaan jotain kälysimpia tuppukyliä tuhotakaan? Koska näköjään jenkeissäkään ei ole kuin vain 10 yli miljoonan asukkaan kaupunkia. Tuhoa ne! Ja saat välittömästi mielettömän miesylivoiman sit loppukahinaa varten! Tietty sillä olettamuksella, ettei sun omia suurkaupunkejas tuhottu juuri samoin! :) Joka on hyvin suurta toiveajattelua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sodan pitkittyessä sillä on todella suuri merkitys. Venäjällä on maailman eniten tankkeja, ne kaikki tarvitsee polttoainetta toimiakseen. Puhumattakaan muista ajoneuvoista tai taloudellisesta merkityksestä Venäjälle. Kriisin aikana Suomen öljyn saanti on äärimmäisen tärkeää, joten ei se pahitteeksi olisi, että meilläkin olisi oma "kaukasuksen öljykenttä".
Minkä muu ilaakson hevosmiesten uutistoimiston tietojen mukaan? :)
USAn panssarivoimat: 45 542 ajoneuvoa
Venäjän vastaavat: aika tarkalleen 40 000.
Tähän kun lätkäsee vielä päälle muut NATO-maat, esmes pelkällä Englannilla panssareita: 5227, niin: Kyllähän ton näkee jo puusilmälläkin. iten kommarituubaa toi sunkin ulinas taas kerran oli! 💩 Hiekkikselle ruikuttamaan! 🍼
PS: Haluutko seuraavaks keskustella Venäjän ylivoimasesta ilmavoimista, kommaritrolli? :)
Venäjä: Reilu 2000 jos hyökkäyshelikopteritkin lasketaan mukaan / USA: yli 3000!
(Mukana siis pelkät hävittäjäkoneet, ja hyökkäyshelikopterit. Ei suinkaan koko ilmavoimien kalusto!) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo mutta seurannaisvaikutukset olisi karmeat.
eikö ihmiset oikeasti tajua?
Jos ydinase laukaistaan, niin osumakohdassa ja sen lähiympäristössä ihmiset kuolevat heti.
Hieman kauempana, mutta silti suhteellisen lähellä eivät ihmiset kuole heti, mutta saavat niin vakavan säteilysairauden, että kuolevat sen seurauksena myöhemmin - ja säteilysairauteen kuoleminen on huomattavasti tuskallisempi tapa kuolla kuin se, että kuolisi heti ydiniskun kohteena tai paistuisi hyvin lähellä osumakohtaa kuumuuden vaikutuksesta,
Vieläkin kauempana säteily ei tapa, mutta ydinaseella on vaikutusta myös ruuantuotantoon, ja ydinsäteily leviää lievempänä huomattavasti kauemmaksikin, toki pienempi säteilytaso ei suoraan aiheuta säteilysairautta kuten voimakkaampi säteilytaso tekee, mutta kyllä se syöpäriskiä suurentaa kauempanakin.
Varsinkin, jos ydinaseita laukaistaan useampi, niin silloin globaalit vaikutukset ruoantuotantoon ovat huomattavia - kukaan koskaan kuullut termiä ydintalvi ?
Hallitsijoiden on ihan kiva uhkailla ydinaseilla, mutta todellisuudessa jos ydinaseita käytetään, niin voi olla, että ihmiset itse tuhoavat itsensä koko maapallolla !
Tuosta aiheesta on tehty elokuvakin, joksus 1990 -luvulla tai 2000 -luvun alussa, missä Australiassa ihmiset osallistuvat formula1 -tyyppiseen kilpa-ajoon, ja nyt ketään ei kiinnosta liikenneturvallisuus, joten ajaessaan ottavat riskejä, että voittaisivat kilpa-ajon.
Miksikö?
Koska tuossa elokuvassa aussit ovat saaneet tiedon, että muu maailma on jo käytännössä ydinasein tuhottu, ja on vain ajan kysymys, koska tuulet puhaltavat ydinsaasteet myös Australian ja Uuden Seelannin asukkaita säteilysairastuttamaan ja tappamaan.
Jos tiedät, että joka tapauksessa kuolisit pian ydinsaasteen vaikutusten seurauksena, niin olisihan se hienoa tehdä formula1 rataennätysaika, ennen kuin kuolet.
Ja jos arvoit väärin ja autosi ajautuu ulos radalta, niin että kuolet auto-onnettomuudessa, mitä väliä, jos olisit joka tapauksessa kuollut ydinsaasteisiin.
Elokuvan nimeä en muista, mutta ehkä joku muu muistaa ja kommentoi tähän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ööö!?
Hyvänä esimerkkinä MISTÄ toimiiVietnamin sota!? Ai ydinsodasta vai? :) Logiikka?
Koska: Vietnamin sotahan oli alunperin ihan vaan normaali sisällissota joka alkoi kun vietnamilaiset pääs eroon Ranskan vallan alta, ja sit alko sotimaan, hieman kuin Suomessakin, siitä, et kumpi olisikaan se parempi yhteiskuntajärjestelmä, kommunismi vai kapitalismi. Javasta sen jälkeen sit alkoi se suuvaltapoliittinen hybridisodanköynti, kun ensin Neuvostoliitto alko aseistaa Pohjois-Vietnamin joukkoja, ja USA hyvin pian sen jälkeen Etelä-Vietnamin joukkoja. Ja lopulta USA jopa osallistui sotaan omillakin joukoillaan.
Joten mä en kyllä vieläkään tajunnu että mistä ja mille toi oli muka se ”hyvä esimerkki”!? :/Hyvänä esimerkkinä siitä, että ydinaseita omaavat suurvallat voivat kyllä sotia keskenään ns. proxy-sotia, ilman pelkoa ydinsodasta jos alue ei ole elintärkeä ko. suurvaltojen olemassaololle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä muu ilaakson hevosmiesten uutistoimiston tietojen mukaan? :)
USAn panssarivoimat: 45 542 ajoneuvoa
Venäjän vastaavat: aika tarkalleen 40 000.
Tähän kun lätkäsee vielä päälle muut NATO-maat, esmes pelkällä Englannilla panssareita: 5227, niin: Kyllähän ton näkee jo puusilmälläkin. iten kommarituubaa toi sunkin ulinas taas kerran oli! 💩 Hiekkikselle ruikuttamaan! 🍼
PS: Haluutko seuraavaks keskustella Venäjän ylivoimasesta ilmavoimista, kommaritrolli? :)
Venäjä: Reilu 2000 jos hyökkäyshelikopteritkin lasketaan mukaan / USA: yli 3000!
(Mukana siis pelkät hävittäjäkoneet, ja hyökkäyshelikopterit. Ei suinkaan koko ilmavoimien kalusto!)Jos osaisit lukea, niin kyse oli tankeista. On se kumma, että älykkyytesi ei riitä, kuin lapselliseen lällättelyyn.
https://www.nationmaster.com/country-info/stats/Military/Army/Main-battle-tanks - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos osaisit lukea, niin kyse oli tankeista. On se kumma, että älykkyytesi ei riitä, kuin lapselliseen lällättelyyn.
https://www.nationmaster.com/country-info/stats/Military/Army/Main-battle-tanksTuossa vielä toinen arvio.
https://www.globalfirepower.com/armor-tanks-total.php - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei USA:lla eikä Venäjällä ole kummallakaan riittävästi ydinaseita toisen tuhoamiseen. Yhdellä ydinkärjellä tuhoaa yhden kaupungin tai muun kohteen. Kummallakin maalla on alle 6000 ydinkärkeä.
huh, mä jo pelästyin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt melkein toivoisi ,että Hitleri olisi onnistunut.
Hitler vs Stalin. Perkele vs saatana.
- Anonyymi
Hei, ei kukaan täysjärkinen viitsi noin pitkää kommenttia lukea.
Anonyymi kirjoitti:
eikö ihmiset oikeasti tajua?
Jos ydinase laukaistaan, niin osumakohdassa ja sen lähiympäristössä ihmiset kuolevat heti.
Hieman kauempana, mutta silti suhteellisen lähellä eivät ihmiset kuole heti, mutta saavat niin vakavan säteilysairauden, että kuolevat sen seurauksena myöhemmin - ja säteilysairauteen kuoleminen on huomattavasti tuskallisempi tapa kuolla kuin se, että kuolisi heti ydiniskun kohteena tai paistuisi hyvin lähellä osumakohtaa kuumuuden vaikutuksesta,
Vieläkin kauempana säteily ei tapa, mutta ydinaseella on vaikutusta myös ruuantuotantoon, ja ydinsäteily leviää lievempänä huomattavasti kauemmaksikin, toki pienempi säteilytaso ei suoraan aiheuta säteilysairautta kuten voimakkaampi säteilytaso tekee, mutta kyllä se syöpäriskiä suurentaa kauempanakin.
Varsinkin, jos ydinaseita laukaistaan useampi, niin silloin globaalit vaikutukset ruoantuotantoon ovat huomattavia - kukaan koskaan kuullut termiä ydintalvi ?
Hallitsijoiden on ihan kiva uhkailla ydinaseilla, mutta todellisuudessa jos ydinaseita käytetään, niin voi olla, että ihmiset itse tuhoavat itsensä koko maapallolla !
Tuosta aiheesta on tehty elokuvakin, joksus 1990 -luvulla tai 2000 -luvun alussa, missä Australiassa ihmiset osallistuvat formula1 -tyyppiseen kilpa-ajoon, ja nyt ketään ei kiinnosta liikenneturvallisuus, joten ajaessaan ottavat riskejä, että voittaisivat kilpa-ajon.
Miksikö?
Koska tuossa elokuvassa aussit ovat saaneet tiedon, että muu maailma on jo käytännössä ydinasein tuhottu, ja on vain ajan kysymys, koska tuulet puhaltavat ydinsaasteet myös Australian ja Uuden Seelannin asukkaita säteilysairastuttamaan ja tappamaan.
Jos tiedät, että joka tapauksessa kuolisit pian ydinsaasteen vaikutusten seurauksena, niin olisihan se hienoa tehdä formula1 rataennätysaika, ennen kuin kuolet.
Ja jos arvoit väärin ja autosi ajautuu ulos radalta, niin että kuolet auto-onnettomuudessa, mitä väliä, jos olisit joka tapauksessa kuollut ydinsaasteisiin.
Elokuvan nimeä en muista, mutta ehkä joku muu muistaa ja kommentoi tähän.>Elokuvan nimeä en muista, mutta ehkä joku muu muistaa ja kommentoi tähän.
Viimeisellä rannalla. Pääosissa mm. Fred Astaire, mutta nyt ei tanssannut askeltakaan.Anonyymi kirjoitti:
Hei, ei kukaan täysjärkinen viitsi noin pitkää kommenttia lukea.
Ei ole kirjoittajallakaan kanootti enää läheskään pinnalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sodan pitkittyessä sillä on todella suuri merkitys. Venäjällä on maailman eniten tankkeja, ne kaikki tarvitsee polttoainetta toimiakseen. Puhumattakaan muista ajoneuvoista tai taloudellisesta merkityksestä Venäjälle. Kriisin aikana Suomen öljyn saanti on äärimmäisen tärkeää, joten ei se pahitteeksi olisi, että meilläkin olisi oma "kaukasuksen öljykenttä".
Ryssien uusimmatkin tankit on täysiä romuja ja niitäkin on jo tuhottu 300 kappaletta.
- Anonyymi
Tiedä sitten pitääkö hullua esittää mutta joutuuhan USAnkin presidentti ainakin uskottelemaan että on niin kova jätkä että käyttää ydinaseita jos pitää sitä tarpeellisena. Muutoinhan Putin saattas iskeä natomaahan tai vaikka Ukrainaan ydinaseilla ilman pelkoa "kostotoimista".
- Anonyymi
150kg kokkelia diplomaattipostista jäi tullin haaviin. Putte on joutunut turvautumaan korvikeaineisiin ja ne laittoi nupin lopullisesti sekaisin.
- Anonyymi
Voi pientä. Kuka sinulle maklsoi siitä, että kirjoitit tuon? Oliko nimi senkielinen, jota suorastaan vihasit kouluaikoinasi??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi pientä. Kuka sinulle maklsoi siitä, että kirjoitit tuon? Oliko nimi senkielinen, jota suorastaan vihasit kouluaikoinasi??
Kirjoituksestasi voi päätellä sinun olevan ulkomaalainen, kouluttautumaton ja/tai sekaisin.
- Anonyymi
Lapset, kuten sinä, pitäisi pitää erossa tämän aiheen uutisoinnista ja kirjoittelusta.
- Anonyymi
Kuka sitä nyt osaisi kuvitella itsensä maailmanvaltiaaksi ilman kemiallisia apukeinoja? Putin on ooppiumia Venäjän kansalle.
- Anonyymi
Putin ei vain esitä hullua vaan on ihan oikeasti seonnut. Veikkaisin että on ollut täyskaheli aina mutta nyt se ruvennut näkymään ikääntymisen myötä toden teolla. Ajaa valtionsa talouden turmioon hullun kiilto silmissä.
- Anonyymi
Miksi trollaat? Eikös sen pitänyt olla kiellettyä suomi24:n säännöissä????
- Anonyymi
Valta muuttaa ihmisen aivoja kuten alkoholi tai muut huumeet. Ihminen ei sitä itsekään tiedosta.
https://yle.fi/uutiset/3-12339634
Hieno artikkeli
- Anonyymi
Miksi niin nopeasti hehkutetaan, että sota menee venäläisillä huonosti? Kai niillä on useita eri skenaarioita mietittynä ja sen muuttavat toimintaansa tilanteen mukaan?
Olisiko tällä hetkellä Venäjän taktiikkana sitoa Ukrainan puolustus isompiin kaupunkeihin ja käyttää tyhjää tilaa hyödyksi yhteiskunnan keskeisimmän infran haltuunotossa, eli voimalaitosten ja logistisen keskusten?
Julkisen sektorin työntekijänä on tullut erittäin tutuksi byrokraattinen ajatuskulku. Se menee näin: Melkein kaikki potentiaaliset hyödyt toteutuu ja melkein kaikki potentiaaliset haitat jää toteutumatta. Onko länsimaissa sorruttu liiaksi byrokraattiseen haihatteluun ja perusteettomaan optimismiin?
Sun Tzun mukaan taistelussa tappion voi välttää tuntemalla itsensä sekä vihollisensa. Pelkästään itsensä tuntemalla voiton ja tappion mahdollisuudet ovat yhtä suuret. Jos oma välinpitämätön itsensä ja vihollisensa suhteen, häviää taistelun varmasti.- Anonyymi
Hyviä ajatuksia. Luulen, että Venäjä yritti alussa saada nopeasti Kiovan haltuun, mutta sen epäonnistuessa taktiikkaa muutettiin juuri kuvailemallasi tavalla, tärkeiden kohteiden haltuun ottoon. Venäjä pyrkii minimoimaan aiheuttamansa tuhon, ainakin vielä ja piirittää vihollisen asutuskeskuksiin antaen Ukrainan asevoimille mahdollisuuden antautua. Jos se ei toimi, avuksi otetaan tykistö ja muu raskas kalusto. Mitä pidempään sota jatkuu, sen tuhoisammaksi se muuttuu.
- Anonyymi
" Jos oma välinpitämätön itsensä ja vihollisensa suhteen, häviää taistelun varmasti."
Tuon osaisi kyllä Ryynäsen Toivokin päätellä. - Anonyymi
"Jos on välinpitämätön itsensä ja vihollisensa suhteen, häviää taistelun varmasti."
Erittäin hyvin sanottu. Kumpa nämä teinit ym., jotka täällä meuhkaavat, sisäistäisivät tuon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Jos oma välinpitämätön itsensä ja vihollisensa suhteen, häviää taistelun varmasti."
Tuon osaisi kyllä Ryynäsen Toivokin päätellä.:D nappiin.
- Anonyymi
Olihan hällä sitä malttia jonkun verran kuitenkin alussaan.
- Anonyymi
On se.
- Anonyymi
Putin on pirun vallassa!
On vaikea olla henkisesti aikuinen ihminen jos on fyysisesti teletapin kokoinen. Pieni vihainen mies.
- Anonyymi
Toivoisin ihan oikeaa keskustelua, jos rahkeet ei siihen riitä, voi mennä vaikka hiekkalaatikolle inttelemään muiden henkisesti yhtä kypsien kanssa.
- Anonyymi
Toista ovat arjalaiset. Pitkiä miehiä. Niitähän on meidän länsi pullollaan. Eikö?
Anonyymi kirjoitti:
Toivoisin ihan oikeaa keskustelua, jos rahkeet ei siihen riitä, voi mennä vaikka hiekkalaatikolle inttelemään muiden henkisesti yhtä kypsien kanssa.
No noinhan tuo on. Pieni vihainen apina ja lisäksi harmittaa kun vain entinen suur valta. Eikä paluuta maailman liideriksi enää ole, se juna meni jo.
Anonyymi kirjoitti:
Toista ovat arjalaiset. Pitkiä miehiä. Niitähän on meidän länsi pullollaan. Eikö?
Jos Putler käyttää kengän korkoja niin se todistaa että häntä asia haittaa. 😐
- Anonyymi
Tuo on kyllä vähän ala-arvoista kommentointia. Eikö hän ole 170cm? Niin minäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä vähän ala-arvoista kommentointia. Eikö hän ole 170cm? Niin minäkin.
Tuntuu tällä palstalla olevan aika yleistä tuo lapsellinen lällättely.
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä vähän ala-arvoista kommentointia. Eikö hän ole 170cm? Niin minäkin.
Korkojen kanssa..
Sitä vaan miettii syytä hänen älyvapaaseen käytökseen. On helpompi elää elämää olemalla Brad Pitt kuin fyysisesti pieni mies. Monesti tai ainenkin silloin tällöin yksinkertaisiin teoria on oikea.- Anonyymi
Timmyy kirjoitti:
Korkojen kanssa..
Sitä vaan miettii syytä hänen älyvapaaseen käytökseen. On helpompi elää elämää olemalla Brad Pitt kuin fyysisesti pieni mies. Monesti tai ainenkin silloin tällöin yksinkertaisiin teoria on oikea.Brad Pitt on tavallisen kokoinen
Anonyymi kirjoitti:
Brad Pitt on tavallisen kokoinen
Tarkoitin että on helpompi elää elämää olemalla alfauros kuin Putin. Toki alfallakin omat ongelmansa mutta erilaiset.
- Anonyymi
Timmyy kirjoitti:
Jos Putler käyttää kengän korkoja niin se todistaa että häntä asia haittaa. 😐
Niin ja olette varmaan huomanneet, kuinka Putin kävelee "miehekkäästi" vartalon keikkuessa oikealle ja vasemmalle, pystyssä päin. Hän koettaa näyttää oikein miehekkäältä kävellessään yksinään käytävää pitkin yleisön eteen seisahtaakseen lopulta.
Pieni mies, miten lienee saanut valtaa noin paljon, että tuo vanha seniili herraseurue, 8 eläkeikäistä, tottelee häntä. Siinä on upseereita ja muita suuria herroja.
Luulisi, että olisivat jo saaneet tarpeeksi tuon kukkoilijan komennuksista ja lopettaneet alamaisena olemisen. - Anonyymi
Timmyy kirjoitti:
No noinhan tuo on. Pieni vihainen apina ja lisäksi harmittaa kun vain entinen suur valta. Eikä paluuta maailman liideriksi enää ole, se juna meni jo.
Kiitos tekstistäsi, kuningas.
- Anonyymi
Timmyy kirjoitti:
Tarkoitin että on helpompi elää elämää olemalla alfauros kuin Putin. Toki alfallakin omat ongelmansa mutta erilaiset.
On onnistuttu kun provokaattori joutuu selittelemään kirjoituksiaan 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja olette varmaan huomanneet, kuinka Putin kävelee "miehekkäästi" vartalon keikkuessa oikealle ja vasemmalle, pystyssä päin. Hän koettaa näyttää oikein miehekkäältä kävellessään yksinään käytävää pitkin yleisön eteen seisahtaakseen lopulta.
Pieni mies, miten lienee saanut valtaa noin paljon, että tuo vanha seniili herraseurue, 8 eläkeikäistä, tottelee häntä. Siinä on upseereita ja muita suuria herroja.
Luulisi, että olisivat jo saaneet tarpeeksi tuon kukkoilijan komennuksista ja lopettaneet alamaisena olemisen.Mistä lähtien fyysiset mitat, kuten paino ja pituus, ovat ratkaisseet mitään? Olet kuin Hitler tai Freudenthal.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä vähän ala-arvoista kommentointia. Eikö hän ole 170cm? Niin minäkin.
No erotuksena lienee se, että vain toisella teistä on ydinaseiden laukasunappi hallussaan!? :)
Jos suo harmittaa sun lyhyys, niin sit suo vaan harmittaa sun lyhyys, Jos taas Kremlin ewokkia harmittaa sen lyhyys, niin: Se vallottaa jonku naapurimaan, ja alottaa ehkä huonoimmassa tapauksessa ydinsodan! :/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja olette varmaan huomanneet, kuinka Putin kävelee "miehekkäästi" vartalon keikkuessa oikealle ja vasemmalle, pystyssä päin. Hän koettaa näyttää oikein miehekkäältä kävellessään yksinään käytävää pitkin yleisön eteen seisahtaakseen lopulta.
Pieni mies, miten lienee saanut valtaa noin paljon, että tuo vanha seniili herraseurue, 8 eläkeikäistä, tottelee häntä. Siinä on upseereita ja muita suuria herroja.
Luulisi, että olisivat jo saaneet tarpeeksi tuon kukkoilijan komennuksista ja lopettaneet alamaisena olemisen.Must se on aina kävelly vähän silleen ku sitä ois just jörnitty pakariin!? :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Must se on aina kävelly vähän silleen ku sitä ois just jörnitty pakariin!? :D
.. hmmm? Tai ehkä se johtuukin siitä, et se suivaantu siitä kun koko maailma väitti ettei venäläinen perseensuristin muka mhdu pakariin, ja se päätti näyttää maailmalle närhen munat että KYLLÄ MAHTUU! Ja nyt se ei saa sitä pois? 👍🏾
- Anonyymi
Pieni vihainen mies, pienen ja vihaisen kansan johtajana - niinkö?
Hassu ristiriita, että syvä, laaja, korkea ja monipuolinen venäläinen kulttuuri on täysin paranoidista. Ehkäpä se kertoo siitä, mihin inhimillisen olennon kyvyt riittävät; ihminen ilman Jumalaa, kuten Venäjä on, on vain korkeakultturiapina, joka taistelee reviiristään ja kunniastaan.
- Anonyymi
Hän on asettautunut tsaarin asemaan. Tsaari tms. on Venäjällä ehdoton yksinvaltias, jonka sanaa totellaan. Siellä ei olla totuttu mihinkään "demokratiaan" Kansa on ollut aina alamainen, jonka pyhin tehtävä on totella hallitsijaa, ja antaa henkensä hallitsijan puolesta. Nyt kansa näkee vahvan johtajan ja kannatus sen kuin vaan lisääntyy.
- Anonyymi
Ei saa loukata ainoita HYVIN Venäjää hallinneita tsaareja siten että vertaa niitä tohon Kremlin ewokkiin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei saa loukata ainoita HYVIN Venäjää hallinneita tsaareja siten että vertaa niitä tohon Kremlin ewokkiin!
Hyvähän se on hallita, kun alamaiset ovat maaorjia, ja itse rypee rikkauksissa. ...Kansa nousi kapinaan, ja "tsaari" vaihtui, mutta käytäntö ei.
- Anonyymi
Putinin ulkoinen olemus on muuttunut, on spekuloitu mm. steroidien käyttöä, se selittäisi myös sitä, että Putin on niin vihainen ja arvaamaton.
- Anonyymi
Saahan sitä spekuloida. Totuutta täällä ei tiedä kukaan. Myös Zelenskyin on spekuloitu olevan kokkelia vetävä juoppo.
- Anonyymi
Parkinson vahvin epäily ja siihen liittyvä lääkepumppaus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parkinson vahvin epäily ja siihen liittyvä lääkepumppaus
Posti laittaisi jo eläkkeelle jos tollee pommien kanssa melskaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saahan sitä spekuloida. Totuutta täällä ei tiedä kukaan. Myös Zelenskyin on spekuloitu olevan kokkelia vetävä juoppo.
Samoin on spekuloitu Marinin olevan veronmaksajien kustantamaa viinaa vetävä homokavereidensä munaa imevä bilehile! 👍🏾 Eli ei kannata uskoa aivan jokaista kuulemaansa spekulaatiota! Esmes mä en usko et Marin imee munaa!
- Anonyymi
Parhaiten hullua esittää …hullu.
- Anonyymi
Onko Shell hulluja täynnä?
Shell osti halpaa Venäläistä öljyä
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/shell-hankki-itselleen-vaivihkaa-halventunutta-venalaisoljya/8371958#gs.slfwyh
Voitte kuulkaa olla varmoja, että avustusrahat menee lyhentämättöminä rikkaiden tileille.- Anonyymi
No Shell menetti siinä jo niin monta miljardia kun veti parinkymmenen prossan sijoituksensaa pois Gazpromista, jonka pörssikurssi siis tippu sen yli 90 %, joten ei niillä ole enää edes varaa ostaa markkinahintaista öljyä!? :P
Sijoita Venäjälle = Iske kätesi vuoren kokoiseen paskakasaan! 💩
- Anonyymi
"Tällaista tekstiä tulee vain piikitetyiltä naisilta,venäjävihaa sekä silmitöntä raivoa 5g-ohjauksessa"!!!
- Anonyymi
Venäjäviha kasvaa vain ja mitä enemmän Putinin porukka kurittaa Ukrainaa, sitä enemmän vihaamme Venäjää ja ennen kaikkea Putinia.
Venäjällä on nousemassa Putinviha kukoistukseen, mutta siellä on poliisikunta ja nämä Putinin henkivartijat vielä niin uskollisia Putinille, että vangitsevat noita mielenosoittajia.
Vapaassa maassa saa osoittaa mieltään, jos tuntee tarvetta.
Venäjä ei ole vapaa maa ja kun kaikki mediat ja lehdistö on kahlehdittu Putinille myötämielisiksi, niin ei taida Venäjälle vapaus koittaa.
- Anonyymi
Jos pitää valita hullun ja täysjärkisen väliltä niin kyllä tällä hetkellä sinne hulluttelun puolelle menee arvio
- Anonyymi
Ehkä se on just se, mitä sun halutaankin kuvittelevan.
- Anonyymi
Meinaatko aloittaja että Putin bluffaa? Voi ollakin,suurvalta politiikassa täytyy ehkä koettaa kaikenlaista päästäkseen päämääräänsä.
Mutta minusta tuntuu että bluffaajia on vähän siellä täällä joka maan poliitikoissa myös nykyään,enemmän tai vähemmän. Ihmishenki ei merkinnyt mitään ennen ,eikä se merkitse mitään nytkään,valitettavasti.
Ei taida ollakaan sellaista kuin täysin suoraselkäistä poliitikkoa ja johtaja,päättäjää, koska he ei koskaan pääse ja menesty huippupaikoilla.
Eli kaikki on lopulta aika hullua toimintaa kaikilta johtajilta.
Ja taviskansan ei auta muu kuin hyväksyä tuo tosiasia koska muuta ei maailma voi tarjota ehkä ikinä. Ei ole mitään ukkoylijumalaa joka tuomitsisi ihmiset hyviin ja pahiksiin ,on vain maanpäälliset enemmän tai vähemmän vajavaiset oikeuslaitokset.
Pureskelkaa sitä, kanssaeläjät. - Anonyymi
Jos on hullu niin silloin länsimaiden johtajat on viellä hullumpia Hulluahan ei saa ärsyttää...ei ainakaan jos sillä on armeja ja ydinaseita.
Kai länsimaiden johtajien tarkoitus on ettei sota laajene ja ydinpaukkuja ei ainakaan käytetä. Eri asia tietysti jos länsimaiden vakoilu on saanut selville että ei ole hullu vaan pelaa kovaa peliä. - Anonyymi
Mitäs luulisit?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008663532.html - Anonyymi
Parkinson taudista kirjoiteltu jo vuonna 2015. Se vahvistunut ku on vetäytynyt bunkkeriin ja vain pieni lähipiiri. Parkinson aiheuttaa muistiongelmia, vainoharhoja, kongnitiivitset taidot hiljenee ja käytös heiluu niiden mukana. Tasapainokin yleensä heikkenee.
Tokihan siihen mausteena lääkearsenaali niin täsmäisipä jo ulkonäköönkin, käytökseen ja loput löytyy kun etsii netistä Putin parkinson - Anonyymi
Mitä helkkaria... Sensuroitiinko se Iltalehden uutinen elokuulta 2019, kun Macron ehdotti Putinille, että EU:n raja yltää Vladivostokista Lissaboniin, ja G7 maat olivat samaa mieltä, että yhteistyötä Venäjän kanssa tiivistetään?! Otsikko oli, että Macron ajaa voimalla Venäjään Euroopan Unioniin. Tai se, että presidenttiyden alussa uutisen mukaan, joka oli viime marraskuussa Putin halusi osaksi Natoa?! Ihan virallisia Suomen uutisia ihan virallisissa lehdissä.
- Anonyymi
No kuis suo pelkkä Macronin takinkääntö Venäjän suhteen harmttaa, kun meillä on itsellämmekin hallitus täynnä typyköitä, joiden NATO-kannat oli vielä 2019: Ei NATOon, Ei NATOon, Ei missään tapauksessa NATOon, Ei NATOon, Ei minun vaalikaudellani!
Ja nyt: NATOon! HETI NATOon! Välittömästi NATOon! Miksei me jo olla NATOssa! Liitymme minun vaalikaudellani aivan varmasti NATOon! :)
- Anonyymi
Putin on hullu. Suora vastaus, suoraan kysymykseen.
- Anonyymi
Hulluja on ne jotka taas uskovat valtamedian propagandan.
Mitään ette oppineet koronakusetuksesta, tämä liittyy samaan agendaan, jossa sama tavoite, NWO. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hulluja on ne jotka taas uskovat valtamedian propagandan.
Mitään ette oppineet koronakusetuksesta, tämä liittyy samaan agendaan, jossa sama tavoite, NWO.Jep. Ainoa, mihin voi luottaa on suomi24 keskustelupalsta.
- Anonyymi
On se ainakin suuruudenhullu, ja napoleon kompleksinen! 👍🏾
Pikkumies haluaa niin kovin kovin kovasti nimensä historian kirjoihin kun huomaa että alkaa vuosirenkaita olemaan sen verran et alkaa jo kuulemaan taivaalliset pasuunat, joten nyt pikku mitättömyys haluaa nimensä jäävän tutuksi jälkipolville keinolla millä hyvänsä! :) Ja Venäjällä hyväksi keinoksi lasketaan äärimmäisen huonotkin keinot! Ikävä kyllä. - Anonyymi
Jos Ukraina ja Ukrainan kansalaiset on Venäläisiä miksi hyökätä sinne. Takulla nyt vasta huomasin että sitä jos haluaa sotaa niin voi järjästää sen.
- Anonyymi
Se on koronaeristyksissä tutkinut historiankirjoja ja päättänyt palauttaa Neuvostoliiton. Jos Ukrainan valtaus onnistuu, sitten Baltia. Näin arveli ukrainalainen siviili.
Siis uskoo isoon kuvaan eikä siksi hötkyile epäseikoista, esim "natseille" tarkoitettu ohjus osui juutalaisvainojen muistomerkille Babi Jariin.
Ainoa mahdollisuus että lähipiiristä joku kykenisi likvidoimaan sen, tosin siinä menis myös tekijä joka myöhemmin todettaisiin sankariksi tai petturiksi, katsojasta riippuen. - Anonyymi
Se ongelma on, ettei kukaan uskalla sille mitään. Ääni vaan tärisee julkisissa tiedotustilaisuuksissakin kun Putin alkaa kurmottaa. Siperiassa mummot laittoivat jo Kremlin ukot tiukoille kun huusivat miksi nämä tapattaa heidän lapsensa sodassa eturintamassa. Sieltä se alkaa, ihmisten tunteet nostaa vastarintaa ja tämä on Putinin loppu. Seuraavana kesänä EU vie ruoka-apua Venäjälle.
- Anonyymi
Yhtä vähän, kuin suomalaisten eläkeläisten kurjuus liikuttaa Suomen hallituksia, liikuttaa mummojen urputus Venäjän hallitsevia. Nikolai II seuraaja oli Vladimir Uljanov. Tsaari kui tsaari.
- Anonyymi
Meinaaks?
Lenin yritettiin tappaa 2 kertaa.
Stalin hulppeat 22 kertaa.
Haluatko lukita vastauksen?
Ainakin Putin on epärationaalinen, mikä on huolestuttavaa. Yleensä vastapuolen strategiaa voi arvioida panos/tuotos -laskelmien pohjalta, mutta Putinn näyttää hylänneen järjen ja on valmis siirtoihin, joita ei voi ennustaa niiden Putinille tuoman hyödyn pohjalta.
On vaikea nähdä mikä olisi Ukrainaan hyökkäyksen Putinin kannalta positiviinen lopputulos. Ukrainan armeijan kyky vastustaa hyökkäystä on varmasti yllättänyt Putinin, mutta jo etukäteen piti olla selvää, että vaikka Ukrainan armeijan saisi lyötyä hajalle, niin Ukrainan miehitys on Venäjälle käytännössä mahdoton ja aivan liikaa resursseja vievä harhoitus.
Ukraina ei avaa suurvaltaunelmia elättävälle Venäjälle uusia mahdollisuuksia, vaan se kuluttaa ja sitoo resursseja, mikä vähentää Venäjän mahdollisuuksia muualla. Strategisena siirtona se oli järjetön, vaikka strateginen tavoite sinällään olisi ymmärrettävä, mutta se ei ole mahdollinen ja sen hinta ylittää hyödyn.- Anonyymi
Ei kai tuo Putin voi enään edes teoriassa saada tuosta mitään hyötyä 70 vuotias vanhus joka suht koht nopeasti 80v eli elää siinä kuoleman esiasteessa. Ei voi oikein mistään saada enää henkilö kohtaista hyötyä.
Ja kyllä tuollaiset faarao uskomukset että joku haluaa nimensä jäävän historiaan ei oikein kuulosta loogiselta.. lähinnä hulluna pidän henkilöä joka väittää että tuo tekee sen sentakia että saisi nimensä jäämään historiaan.
Jotain outoo tuossa on ettei Ukrainan presidentti tuota ole onnistunut 8 vuoden aikanakaan neuvvottelemaan selväksi. Tietysti jos Putin hullu niin silloin neuvvottelut aika vaikeita. Ukrainan olisi tuossa tilanteessa pitänyt lähettää vara presidentti (joku psykiatri) neuvvottelemaan.
- Anonyymi
Surrealistista toimintaa.
Ei se ole hulluksi tullut, vanhuus on tullut. - Anonyymi
Tulee käymään näin:
Kun venäläiset hoksaavat että Putin on syöttänyt heillekin potaskaa, ja koska Putin on ajanut maan talouden kuralle ja kun kansakunta tästä kärsii, he pettyvät ja tyrmistyivät ja siitä alkaa vähitellen kehittyä sisäinen kapinamieliala ja syntyy kapinallisen joukko, joka lähtee edistämään hanketta Putinia ja koko hänen hallintonsa syrjäyttämiseksi.
Se jopa kärjistyy siten että itse Putin ja hänen perheensä ja lähimmäiset tukijansa tapetaan
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2306889IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its1152793- 1711765
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661537- 701124
- 1051020
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6997Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte127923Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy205894- 100846