Väsyttää korona ja Putin

Yhtä samaa joka tuutista, Putinin voi saada pois päiviltä mutta koronaa ei voi tappaa
55763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

oihan se yksi huoli vähemmän ku putinista päästäs eroon,

Äänestä

Ite asiassa.

Putinista kyllä puhutaan mediassa aika paljon, mutta tosiasiassa ukrainan pressan naamaa saa katella ja sen lausuntoja kuunnella päntiönään. Kun se ei riittäisi, nyt pyörii ykkösellä komediasarja ukrainan presidentistä, jota yllättäen esittää ukrainan nykyinen presidentti :D

Mutta juu, putin ei paljoa lausuntoja jakele.

Totta on, kun jotain asiaa jauhetaan riittävästi, siihen turtuu, vähän kuin urheilu-uutisiin. Infoa tulee rutkasti, mutta sitä ei tule seurattua kovin intensiivisesti. Ihan totta, koronasta sai kystä kyllin, eikä oikein mikään uutinen siitä tavallaan edes noussut esiin. Pelkään, tässä sotahommelissa käy vähän samalla tavalla, sota jatkuu, mutta oikeastaan siihen ei enää kiinnitä huomiota. Pian kiinnostus kai keskittyy kokonaan kotimaan seuraamuksiin, just pensan hintoihin jne, itse sota jää niinkuin tausta-asiaksi. Noh, sellaista se on.

Mutta juu, ei putini ole paljoakaan esillä, verrattuna vaikkapa näihin kotimaan asiantuntijoihin. Jossain vaiheessa alkanut epäilyttää, Mika Aaltola asuu pasilassa jossain komerossa, Kundi aamusta iltaan jatkuvasti telkkarissa keskustelemassa ja antamassa lausuntoja, joka ohjelmassa.

=DW=

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvin kommentoitu :)

    Äänestä

  • Ihan hulvaton sarja tuo Kansan palvelija, todella komeaa satiiria korruptiosta, suosittelen.

    Äänestä

  • Samaa olen ihmetellyt, nuo joka alan asiantuntijat.
    Huomaisin vanhasta päivityksestä että entinen nikki onkin vielä voimassa. Liekkona olen enemmän kirjoitellut.

    Äänestä

Putinistipertikit levittävät natsivaaraa ja luovat pohjaa Suomen miehitykselle
Putin sai nöyryytyksen kun Pravda julkaisi kaatuneiden määrän joka tosin on valehdeltu alakanttiin
Putin sai nöyryytyksen kun tshetseniasta tilatut joukot pakenivat heti takaisin, paitsi ne jotka massoittain kuolivat heti
Ei pidä kirjoittaa natsittajien listalle mitään vaan poistua

2Äänestä
  • Aloittaja

    Ei suomessa ole natsi vaaraa jos H-44 tarkoitat, persut ratsastaa natsismilla kysy vaikka SS-Immoselta.
    Häpeäisit.
    Natsismi on rasite persuille, liity Anon serakuntaan jos haluat vaihtoehtoja.

    Hyi hyi

    Äänestä

  • Aloittaja

    Oho annoin plussaa vahingossa natsille. Natsismi ällöttää.

    Äänestä

Naurattaa ku pohdiskellaan
ettei putin kehtaa lopettaa sotaa
ku muuten menettää kasvonsa, hah hah,
sehän on menettäny jo kasvonsa aikoja sitten
tehny ittensä naurettavaksi monta monta monta kertaa koko maailman silmissä,
eihän sitä enään kukaan pidä järkevänä normaalina ihmisenä,
luottamus on menny i k u i s i k s i ajoiksi,
hah hah ja huh huh, kyllä hulluja näkyy mahtuvan vieläki maailmaan,,

Äänestä
  • Se on kyllä totta alkaen paidattomasta Putinista joten eipä ole enää juuri mokattavaa mutta tämä sota jota erikoisoperaatioksi kutsuu tekee sen viimeisen silauksen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on kyllä totta alkaen paidattomasta Putinista joten eipä ole enää juuri mokattavaa mutta tämä sota jota erikoisoperaatioksi kutsuu tekee sen viimeisen silauksen.

    Silloin jo arvasi ettei ole herralla kaikki palikat järjestyksessä kun lintujakin ohjailee ja taistelee tiikerin kanssa no ikä tekee tehtävänsä ei pullistele enää paidatta ja järki, se vähäinen, on sumentunut kuin kaihi joka sumentaa silmät.

    Äänestä

Venäjä ottaa pataan Ukrainassa.

Äänestä

Sydän alkaa pompottelemaan kun katsoo noita tuhoja Ukrainassa ...ja avun tarpeessa olevia .. onneksi heitä on autettu paljon ..Putin voisi jo luovuttaa...
mimmimum-..mi

Äänestä
  • Älä katso.

    Äänestä

  • Pahaa jälkeä siellä venäläiset tekee, miten ihmeessä jälleenrakennus tuon tuhon jälkeen saadaan alkamaan, Ukrainassa kun ei ole mitenkään korkea elintaso tai paljoa rahaa. Länsimaat tietenkin auttaa, mutta raja auttamisessakin tulee vastaan, kun nyt jo sodan vuoksi länsi laittaa ihan mahdottomasti rahaa palamaan.

    Äänestä

Saattaa palatua mieleen jahka ensi kesänä pingotaan pommisuojiin.

Äänestä
  • älytöntä pelon lietsontaa.........ei pitäisi tällä palstalla tuollaista kirjoittaa.

    Äänestä

Natsi Pertikki on putinin joukkoja vastassa Niiralan ja imatran raja-asemilla uunilämpimien sämpyloiden kanssa haltioissaan Uraa huutoja karjuen.

Äänestä
  • Ruova sämpy persu natsi liputtaa uusnatsi Purralle, oletko rakastunut SS-Immoseen hel hitler sulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruova sämpy persu natsi liputtaa uusnatsi Purralle, oletko rakastunut SS-Immoseen hel hitler sulle.

    Sulava ja oikeaoppinen kirjoitustaitosi on varmasti peräisin demarien uudelleenkoulutusleiriltä.
    "hel hitler"...heheheheeh!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sulava ja oikeaoppinen kirjoitustaitosi on varmasti peräisin demarien uudelleenkoulutusleiriltä.
    "hel hitler"...heheheheeh!!!

    Voisitko toistaa miten SS-Immonen näyttää käsimerkkiä Eugenin haudalla

    Äänestä

  • 80 :ltakin tullaan tänne 😂😂😂 no, mikäpä hänessä, kun pää on sekaisin.

    Äänestä

Aloittaja
  • Aloittaja

    Lisään kun perussuomalaiset tunnutaa pohjoimaisen vastarintaliikkeen kuuluvan persujen puolustusvoimiin kuinka aiotte puolustaa Suomea kun Putinin teille ystävälliset voimat perustaa rinnakkais hallituksen vaikka Kankaanpäähän julistamalla Halla-ahon suomen presidentiksi , Putin tervehtii käsi lipalla Jussia ja tunnustaa suomen pers'Finlandiaksi.

    Äänestä

täällä niljakkaat putinistipertikit levittävät natsivaaraa ja luovat pohjaa Suomen miehitykselle samoilla valheilla kuin Putin

1Äänestä

Eniten otta päähän tää natohaukkojen pälätys, joka telkassa . Suomen tuhoksi. Samaten pakote kiima, Suomenkin tuhoksi! Saneet tyhmän vauhkon kansan mukaansa!

Äänestä

Laita tuutit kiinni ja lähde ulos kevättä katsomaan ja raitista ilmaa saamaan.
Mikä pakko on vaivata itseään asioilla joille ei itse mitään voi. No koronaa vou varoa omin toimin, mutta muuten elää rauhassa elämäänsä. Se voi loppua jo huomenna.

Äänestä

venäjä tullaan ajamaa ukrainasta pois, häntä koipienvälissä puttinillaki on piilopaikoista pula, maailman sotapoliisit ovat jo putini jäljillä, kohta se saa lyijy myrkytyksen porukoineen, kaikki teilataan samaan luolaan,
putinilla on bin-ladenin kohtalo, terve menoa helvettiin,

Äänestä
  • Haaveilet ressukka turhia! Näetkö aina toiveunia?

    Äänestä

Kyllä tämä on parasta jättää lopullisesti...

Äänestä

Aloitus koski koronaa ja Putinia, miksi perussuomalainen tunti itsensä loukatuksi kun aloitus ei koskenut heitä.

Jos kirjoittaa kaunis ilma tänään , olisiko pitänyt kirjoitta ompa tänään ruma ilma , nyt on perussuomalaisen ilma.

Äänestä

kyllä täällä niljakkaat putinistipertikit putininagentit hyödylliset hömöt,
levittävät natsivaaraa ja luovat pohjaa Suomen miehitykselle samoilla valheilla kuin Putin

Äänestä

Ydinsota on ratkaisu sekä Putiniin että koronaan

Äänestä

Putinistipertikit valmistelevat natsipuheillaan tietä putininstien miehitykselle Suomeen

Äänestä
  • Natsi-Saksan aatteet eivät voi kauan elää nykyaikana, sen joutuvat persutkin vihdoin
    myöntämään. Muut tiesivät.

    Äänestä

ja päätit sitten olla yksi "tuutti" lisää eli tekopyhää on sinun ns "väsyminen".

Äänestä

Oikestaan kaksi kyrsii! Bidenin ylimielinen jokeltelu,Usanklounin l. Ukrainan presan paskapuheet monta kertaa päivsässä telkasa ja Marinin kita amollaan huuto pakotteita lisää ja pitkäkestosia!

Äänestä
  • Olet kaistapää inhokki.

    Äänestä

  • 17:25

    paljasti itsensä i d i o o t i k s i ,

    ei uskalla katsoa totuutta silmiin,
    putin on murhaaja sotarikollinen,

    Äänestä

"Putin on teurastaja", totesi Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tänään vieraillessaan ukrainalaisten pakolaisten luona Puolan Varsovassa.
Oikeassa on.

Äänestä

Onko täällä joku paniikki menossa.😂😂

Äänestä

Sitä vain ihmettelen, miten Putin hyväksyi Natoon kuuluvan maan
johtajan neuvotteluosapuoleksi eli Turkin ja Erdoganin ?!

Äänestä
  • 18:45

    heh
    nehän on hyviä ystäviä keskenään siksi, siinä ei nato merkkaa mitään,

    puttinikaa ei saa näppyjä n a t o s t a tuossa tapauksessa naamaansa,, heh,

    Äänestä

Kremlin miljardööri naisten, lasten, oman kansansa huijjaajat luikkineet uralilla oleviin, kallioiden sisuksiin louhittuihin luxus, ydinsodan kestäviin bunkkereihinsa. Ei sanat pysty kuvaamaan tuon porukan alhaisuutta. Mikään muu niille enää ei riitä kuin toisen ihmisen ääretön kärsimys. Historia toistuu, ei sitä estä tieteet, taiteet eikä edes kaiken ostava raha. Lopulliselta myrkytykseltä selviävät vain torakat ja tietyt rotat.

Äänestä

Elämä on muuttunut todella oudoksi kun vuosi vaihtu vuoteen 2020 on alkanut tapahtumaan pelottavia asioita epäilen ja uskon että maailman sota on käynissä ihmisiä pelotellaan ja ahdistellaan ja heiltä viedään ihmis oikeudet pois

Syksyllä 2022 uskon ja pelkään että palataan maski aikaan
Ettekö te nyt jumalauta tajua ihmiset että maskit levittää niitä tauteja
Mieti nyt aivastat maskiin ja jätät likaisen räkäsen maskin esim ruokapöydälle onko hygienistä
Eiköhän nyt ois aika herätä ja miettiä mitä seuraavaksi tapahtuu
Olen nähnyt viime aikoina kamalia painajaisia

Kamalin painajainen oli se kun telkussa sanottiin nyt ei ole oikea aika lähteä mihinkään
Rentoutukaan ja riisukaa vaattenne pois ja maskit naamalle
Ja ottamaan viides korona rokote
Unessa kaikki alastomat jonotti rokotetta maski päässä meidät ohjattiin johonkin kellariin jossa oli helvetin kuuma varmaan joku 120 astetta
Ovet menivät lukkoon ja valot sammuivat
Alkoi panikki lapset itkivät naiset panikoi miehet sanoivat ei hätää kunnes pamahti ja me kaikki paloimme lämpö saunassa
Siihen heräsin

Aamulla totesin kyllä se näin on korona on sota

Äänestä
  • Jooo, miksi vanha ihminen ei vaan kuole pois ,
    ku ihminen kuten minä on tullu jo vanhaksi ,
    eikä elämä tarjoa muuta kuin pelkoa, huolia , kipuja , sairauksia,
    raihnaisuutta, turhanpanttina kitisemässä kipujaan,
    auta armias,
    kun viimeyöki oli hankala kipujen kanssa tapaellessa,
    nukkumisesta ei kertakaikiaan tullu mitään, eikä ole konstia millä sasi hermosäryt edes hetkeksi pois,

    oikein hirvittää, että vielä vanhana piti nähdä ja kulla kuika ryssä taas alko sotimaan
    ja uhkaili jopa suomea ja ruotsiaki
    aivan hulluja uutisia vanha ihminen joutuu taas näkemään ja kuulemaan,

    uutinen sodasta oli kuin kylmän märkä rätin olisi saanu päin näköä,
    ei ikinä olisi enään uskonu nyky sisistystason maailmassa
    että venäjä t a a s alkaa hulluksi ja hökkäsi ukrainaan pommittamaan kaupunkeja maantasalle,

    voi vain todeta venäjä on ikuisesti hullu sivistymätön valtio,
    siihen ei voi ikinä luottaa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jooo, miksi vanha ihminen ei vaan kuole pois ,
    ku ihminen kuten minä on tullu jo vanhaksi ,
    eikä elämä tarjoa muuta kuin pelkoa, huolia , kipuja , sairauksia,
    raihnaisuutta, turhanpanttina kitisemässä kipujaan,
    auta armias,
    kun viimeyöki oli hankala kipujen kanssa tapaellessa,
    nukkumisesta ei kertakaikiaan tullu mitään, eikä ole konstia millä sasi hermosäryt edes hetkeksi pois,

    oikein hirvittää, että vielä vanhana piti nähdä ja kulla kuika ryssä taas alko sotimaan
    ja uhkaili jopa suomea ja ruotsiaki
    aivan hulluja uutisia vanha ihminen joutuu taas näkemään ja kuulemaan,

    uutinen sodasta oli kuin kylmän märkä rätin olisi saanu päin näköä,
    ei ikinä olisi enään uskonu nyky sisistystason maailmassa
    että venäjä t a a s alkaa hulluksi ja hökkäsi ukrainaan pommittamaan kaupunkeja maantasalle,

    voi vain todeta venäjä on ikuisesti hullu sivistymätön valtio,
    siihen ei voi ikinä luottaa,

    Barbaarkansaa ja ikävää, että Suomessakin on puolue, joka tukee Putinia.
    Se on PS.

    Äänestä

Putin on tarkoin vartioitu eikä Putinia sisäpiirikään ota hengiltä. Sisäpiiri kilpailee Putinin suosiosta.

Äänestä
  • luulet vain, kyllä siellä on murhaaja sisäpiirin joukossaki, odottaa vaan sopivaa tilaisuutta,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pertikki kirjoitti:

Yhtä samaa joka tuutista, Putinin voi saada pois päiviltä mutta koronaa ei voi tappaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu