Suomen turvevarat saisi Norjalaisetkin kateellisiksi

Huoltovarmuuden kannalta on nyt syytä huolellisesti miettiä, miten turvaamme ruoan lisäksi myös energiaomavaraisuutta. Kriisi on antanut hyvän muistutuksen siitä, että globaalissa maailmassa voi syntyä varsinaiset hurlumheimarkkinat, joissa pätevät viidakon lait.

Meillä saadaan kaasua ja polttoainetta turpeesta. Turve varat meillä mahdottoman suuret, siltikään ei turve jää kasvamattomaksi, vaikka oma polttoaine ja kaasu siitä otetaan. Turve kasvaa vuosittain 10 m3 hehtaarille, kun maasta 30 % turvesoita, niin voi jokainen kuvitella sitä valtavaa määrää. Kolmannes Suomen pinta-alasta eli noin 10 miljoonaa hehtaaria on erilaisia soita.

Jos verrataan turve bensan ja diisselin saastaita ei isompia kuin Venäjän oljyssäkään.
Ja kun turve uusiutuu niin menee puolellle. Vaikka EU kokous teki turpeesta uusiutumattoman se ei kasvua muuta kun viher hörhöjen ansaan meni EU.

Turve energiana on herättänyt parranpärinää jo varsin pitkään. Nyt koronakriisin aikana keskusteluun on tullut uutena ulottuvuutena myös huoltovarmuus.
Geologian tutkimuslaitos julkaisi jokin aika sitten viimeisimmät laskelmat Suomen turvevaroista.
Lukemat ovat mykistäviä ja saisivat öljyrahoissa rypevät norjalaisetkin kateellisiksi.
Valtakunnan turvevarojen energiasisältö on noin 13 000 TWh. Turvevarojen energia vastaa 1100 miljoonaa öljytonnia. Suomen turvevarat ovat kaksinkertaiset Pohjanmeren tunnettuihin öljyvaroihin ja 2/3 Norjan tunnettuihin öljyvaroihin verrattuna.

Suomen turvevarat ovat lähes kymmenkertaiset maamme puuvarojen energiaan ja 35 -kertaiset puuston tilavuuteen verrattuna.
Tätä massiivista energiapotentiaalia Helsingin Kallion hipsterit mielellään olisivat kieltämässä kivihiilellä tuotetun kaukolämmön lämmittäessä huoneita. Muualla maailmassa yhteiskunta pyrkii hyödyntämään alueellaan olevat luonnonvarat kansakunnan hyödyksi ja varallisuutta parantamaan.
Toisin meillä Suomessa!

Turpeella on merkittävä rooli kotimaisessa energiantuotannossa ja sitä korvataan helpoiten lisäämällä kivihiilen polttoa.

Turpeen osuus kaukolämmön tuotannossa on viime vuosina ollut 15 prosenttia ja monissa maakunnissa sen osuus on yli neljännes.

Kaikesta Suomen polttoaineiden käytöstä turpeen osuus on ollut viime vuosina viisi prosenttia. Yhteensä turvetta on käytetty energiantuotannossa 2010-luvulla noin 18 TWh vuodessa. Määrä vastaa lähes kahta miljoonaa tonnia öljyä. Mikäli ulkomailta ostetaan kivihiiltä turpeen energiamäärän verran, joudutaan siitä maksamaan noin 200 miljoonaa euroa.
Tämä raha on aina pois kansakunnan hyvinvoinnista ja heikompiosaisten tukemisesta.

Kaikki haluavat olla etunenässä tätä kotimaista energiatuotetta kieltämässä, moittimassa ja syyllistämässä ja samalla ajamassa kaikin keinoin energiakäyttöä alas. Alasajoa on vaadittu vesistöjen saastuttamisen lopettamisella ja nyt siihen on kytketty arvio hiilidioksidipäästöistäkin.
701125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat
Aloittaja

Niin...jäi mainitsematta, me Kapin kanssa ollaan Katriin vähän ihastuneita.
Kumpikin tahollaan vähän eri verukkein -otaksuisin.

"Katri Kulmunin vauva syntyi: ”Nämä päivät muistan varmasti loppuikäni”
Katri Kulmuni, 34, on saanut tyttövauvan. Instagram-päivityksessään kansanedustaja kiittää Manner-Suomen pienimmän synnytysosaston henkilökuntaa.""
ONNEA::ONNEA..

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/katri-kulmunin-vauva

Äänestä
  • Katri on kärkeä eduskunnassa.

    Äänestä

Palstapölhön turvesuolla täytyy käydä todellinen kuhina, jos hehtaari tuottaa vuodessa 10 m3 turvetta. Keskimääräinen turvekerroksen kasvu kun on puoli millimetriä vuodessa. Ei siis kovin uusiutuva energiamuoto.

Jos puubiomassan kohdalla kiertoaika on keskimäärin 60–80 vuotta, turpeella saman suon uudistuminen kestää 6 000–8 000 vuotta. Yhtä uusiutuva siis kuin palstapölhön omat kannanmuutokset?

Äänestä
  • Höpö..+Vihreät+aina+juksaa.Turpeen+kasvu+1+mm+vuodessa.+Hehtaari+on+10+000+neliötä.+Joten+hehtaari+kasvu+on+10+m3+vuodessa.Pitää+paljon+kuluttaa+että+päästään+kasvun+kanssa+yksiin."saman+suon"+-voi+kristus,+eikai+nyt+samasta+kohtaa+oteta+kun+soita+niin+paljon.Nyt+otettu+soita+turve+käyttöön+0,6+%.+Turvetta+vielä+jää+kun+turpeen+tuotanto+lopetetaan,+se+mainio+pohja+pellolle,+jo+valmis.+Kalkitaan+ja+hoidetaan+ohralle.+Sitten+voi+muitakin+viljoja+kasvattaa,+ja+heinää.+Hölmöä+olisi+jos+ei+ruokaa+kasvateta+valmiista+pellosta,+kun+ruoka+pula+on+valtava+maailmalla.+Sitä+vihreää+viisautta+laittaa+valmiita+tuotanto+menetelmiä+roskiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö..+Vihreät+aina+juksaa.Turpeen+kasvu+1+mm+vuodessa.+Hehtaari+on+10+000+neliötä.+Joten+hehtaari+kasvu+on+10+m3+vuodessa.Pitää+paljon+kuluttaa+että+päästään+kasvun+kanssa+yksiin."saman+suon"+-voi+kristus,+eikai+nyt+samasta+kohtaa+oteta+kun+soita+niin+paljon.Nyt+otettu+soita+turve+käyttöön+0,6+%.+Turvetta+vielä+jää+kun+turpeen+tuotanto+lopetetaan,+se+mainio+pohja+pellolle,+jo+valmis.+Kalkitaan+ja+hoidetaan+ohralle.+Sitten+voi+muitakin+viljoja+kasvattaa,+ja+heinää.+Hölmöä+olisi+jos+ei+ruokaa+kasvateta+valmiista+pellosta,+kun+ruoka+pula+on+valtava+maailmalla.+Sitä+vihreää+viisautta+laittaa+valmiita+tuotanto+menetelmiä+roskiin.

    Mistä sinä olet keksinyt, että turpeen kasvu olisi millimetrin vuodessa? Luonnonvarakeskuksen laskelmissa keskiarvo on juurikin 0,5 mm. Että se niistä sinun vihreistäsi. Voisit yrittää vähentää tuota valehtelemistasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä sinä olet keksinyt, että turpeen kasvu olisi millimetrin vuodessa? Luonnonvarakeskuksen laskelmissa keskiarvo on juurikin 0,5 mm. Että se niistä sinun vihreistäsi. Voisit yrittää vähentää tuota valehtelemistasi.

    Puolimilliäkin on huikea kasvu. 5 m3 hehtaarille vuodessa. Mutta kun tiedetään että paremmilla paikoin millikin kasvua.
    Kokous teki väärän päätöksen kun merkkasi turpeen kasvamattomaksi. Olikohan "Putin kokouksessa valehtelemassa ?

    Äänestä

Puun kasvu on tilavuutena puolet turpeen kasvusta, eli puu kasvaa vuosittain 5 m3
ja turve 10 m3.
Ja turve ei kasva kivennäis mailla -kankailla, ettei vihreät sitä ota kasvu perustaiksi. kuten jo tuo vihreä uuno otti.

Äänestä
  • Mistäs tupauuno on "tietonsa" hankkinut? Rauhanyhdistykseltä vai?

    Äänestä

  • Energian+säästö+on+parempi+kuin+uusien+energialähteiden+hakeminen.+Säästöllä+voi+vähentää+entistenkin+käyttöä.Nyt+vihreät+keksimään+parempia+maalämpöpumppuja+ja+parempia+moottoreita.++Kiinteistöjen+lämmityssysteemien+säätöä+varsinkin+voi+parantaa+ja+kuntien+kiinteistöissä+säätöä+riittää.+Kerrostaloissa+on+ohuet+seinät+verrattuna+pientaloihin.++Lämmönsäästämissysteemit+kerrostaloihin+nyt+heti+-+Vihreyttä+sieltä+politiikasta+kehiin+nyt+heti+-+kohta+energia+on+kallista.+Melkein+jo+nään+vihreitä+laittamassa+säätöjä+kerrostaloon:Järjestelmä+hakee+talon+vuorokautiset+lämmityksen+huipputehon+ajat+ja+alentaa+pattereiden+lämpötilaa+niinä+tunteina.+Silloin+kaukolämmön+myyjän+vuosivirtamaksu+(käytetään+myös+nimitystä+perusmaksu)+alenee.+Säästöä+tulee+10+-+15+%.https://www.wattinen.fi/blogi/saastovinkki-taloyhtioille-lammityspiikkien-leikkaaminenLämmönsiirtimien+yhteydessäon+kaukolämpöyhtiön+mittalaitteet,+joilla+mitataan+meno-+ja+paluuvesien+lämpötilojeneroja,+sekä+virtausmääriä.+Niiden+perusteella+lasketaan+asiakkaan+käyttämä+energia,+jostakaukolämpöyhtiö+laskuttaa+asiakasta.Linjasäädön+yhteydessä+pitäisi+laittaa+tekniikka,+jolla+alennetaan+talon+kulutushuippuja.Onko+mahdollista+ja+taloudellista?+"Taloyhtiön+kaukolämpösopimuksen+sisältö+kannattaa+arvioida+ja+mahdollisesti+muuttaa.+Energiayhtiöiden+lasku+muodostuu+kahdesta+osasta,+joista+toinen+on+maksimitarpeeseen+perustuva+vesivirta-+tai+tehomaksu.+Tämän+perusteena+oleva+arvo+kannattaa+tarkistuttaa,+kun+yhtiössä+on+tehty+energiansäästötoimenpiteitä.+Koeyhtiössä+saavutettiin+vuotuinen+1500+euron+säästö+sopimusvesivirtamaksun+pienentymisellä.+Esimerkiksi+Fortum+tarjoaa+asiakkailleen+kahta+eri+hinnoittelumallia+kaukolämmön+kulutusperustaisen+osuuden+hinnoittelussa+(vrt.+kiinteä/vaihtuva+lainakorko).+Vaihdolla+saatiin+säästöä+usealle+yhtiölle,+vaihteluväli+800-5200+euroa."+https://www.sitra.fi/artikkelit/taloyhtioissa-saastoja-pienilla-investoinneilla/---------------------------https://www.ukl.fi/kaukolampo-kuntoon-vinkkeja-taloyhtion-lammityskustannusten-pienentamiseksi/#afbd9bc6++Kaukolämmön+alajakokeskus+eli+lämmönjakokeskus"Lämmönjakokeskuksien+tekniikassa+on+tapahtunut+kehitystä+siten,+että+lämpö+voidaan+käyttää+tehokkaammin+hyväksi+mm.+väliottokytkennällä+ja+älykkäällä+lämmönsäädöllä.+Lisäksi+siirtimeen+on+valittavissa+mahdollisuus+lisätä+heti+tai+myöhemmin+esimerkiksi+poistoilmalämpöpumppu+eli+silloin+puhutaankin+hybridi+järjestelmästä."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Energian+säästö+on+parempi+kuin+uusien+energialähteiden+hakeminen.+Säästöllä+voi+vähentää+entistenkin+käyttöä.Nyt+vihreät+keksimään+parempia+maalämpöpumppuja+ja+parempia+moottoreita.++Kiinteistöjen+lämmityssysteemien+säätöä+varsinkin+voi+parantaa+ja+kuntien+kiinteistöissä+säätöä+riittää.+Kerrostaloissa+on+ohuet+seinät+verrattuna+pientaloihin.++Lämmönsäästämissysteemit+kerrostaloihin+nyt+heti+-+Vihreyttä+sieltä+politiikasta+kehiin+nyt+heti+-+kohta+energia+on+kallista.+Melkein+jo+nään+vihreitä+laittamassa+säätöjä+kerrostaloon:Järjestelmä+hakee+talon+vuorokautiset+lämmityksen+huipputehon+ajat+ja+alentaa+pattereiden+lämpötilaa+niinä+tunteina.+Silloin+kaukolämmön+myyjän+vuosivirtamaksu+(käytetään+myös+nimitystä+perusmaksu)+alenee.+Säästöä+tulee+10+-+15+%.https://www.wattinen.fi/blogi/saastovinkki-taloyhtioille-lammityspiikkien-leikkaaminenLämmönsiirtimien+yhteydessäon+kaukolämpöyhtiön+mittalaitteet,+joilla+mitataan+meno-+ja+paluuvesien+lämpötilojeneroja,+sekä+virtausmääriä.+Niiden+perusteella+lasketaan+asiakkaan+käyttämä+energia,+jostakaukolämpöyhtiö+laskuttaa+asiakasta.Linjasäädön+yhteydessä+pitäisi+laittaa+tekniikka,+jolla+alennetaan+talon+kulutushuippuja.Onko+mahdollista+ja+taloudellista?+"Taloyhtiön+kaukolämpösopimuksen+sisältö+kannattaa+arvioida+ja+mahdollisesti+muuttaa.+Energiayhtiöiden+lasku+muodostuu+kahdesta+osasta,+joista+toinen+on+maksimitarpeeseen+perustuva+vesivirta-+tai+tehomaksu.+Tämän+perusteena+oleva+arvo+kannattaa+tarkistuttaa,+kun+yhtiössä+on+tehty+energiansäästötoimenpiteitä.+Koeyhtiössä+saavutettiin+vuotuinen+1500+euron+säästö+sopimusvesivirtamaksun+pienentymisellä.+Esimerkiksi+Fortum+tarjoaa+asiakkailleen+kahta+eri+hinnoittelumallia+kaukolämmön+kulutusperustaisen+osuuden+hinnoittelussa+(vrt.+kiinteä/vaihtuva+lainakorko).+Vaihdolla+saatiin+säästöä+usealle+yhtiölle,+vaihteluväli+800-5200+euroa."+https://www.sitra.fi/artikkelit/taloyhtioissa-saastoja-pienilla-investoinneilla/---------------------------https://www.ukl.fi/kaukolampo-kuntoon-vinkkeja-taloyhtion-lammityskustannusten-pienentamiseksi/#afbd9bc6++Kaukolämmön+alajakokeskus+eli+lämmönjakokeskus"Lämmönjakokeskuksien+tekniikassa+on+tapahtunut+kehitystä+siten,+että+lämpö+voidaan+käyttää+tehokkaammin+hyväksi+mm.+väliottokytkennällä+ja+älykkäällä+lämmönsäädöllä.+Lisäksi+siirtimeen+on+valittavissa+mahdollisuus+lisätä+heti+tai+myöhemmin+esimerkiksi+poistoilmalämpöpumppu+eli+silloin+puhutaankin+hybridi+järjestelmästä."

    Vihreät sanoi kun ilmat lämpenee niin saa talojen lämmöneristeitä ohentaa.
    Käytännössä kesäksi ohentaa ja talveksi paksuntaa.
    Kyllä vihreät nämä osaa, sano.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihreät sanoi kun ilmat lämpenee niin saa talojen lämmöneristeitä ohentaa.
    Käytännössä kesäksi ohentaa ja talveksi paksuntaa.
    Kyllä vihreät nämä osaa, sano.

    Osaa, vihreätpimut experttejä.

    Äänestä

Helsinki joutuu hiiltä polttamaan vielä pitkään, ellei siitty turpeeseen.

Äänestä

Lähes 40 prosenttia EU:ssa käytetystä maakaasusta tulee Venäjältä ja se on tärkeä osa Euroopan energiahuoltoa.

Venäläinen energia on tärkeä tulonlähde Venäjällä, mutta se on myös ollut yksi Venäjän tärkeimmistä neuvottelukeinoista.

– Meidän on varmistettava, että perheemme Euroopassa selviytyvät tänä ja ensi talvena, samalla kun rakennamme infrastruktuuria, Joe Biden sanoo.

- Nämä askeleet lisäävät energiavarmuutta mutta myös taloudellista turvallisuutta, Biden sanoo.

Vienti on jo lähellä max
Tämän maakaasun viennin lisäyksen toteuttaminen ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta. Eurooppa on jo nyt merkittävä amerikkalaisen maakaasun tuoja, ja vienti Yhdysvalloista on lisääntynyt viime vuosina. Niiden sanotaan jo olevan lähellä maksimikapasiteettiaan

Äänestä

Nykyään osataan paremmin savut puhdistaa. Turve kasvaa enemmän kuin kulutetaan, on uusiutuvaa.

Äänestä
  • Todella+hieno+ja+oikea+avaus+turveasiassa+pitkästä+aikaa.Jotkut+ovat+väittäneet+joitakin+kohtia+siitä+vääräksi+mutta+tässä++siihen+vastinetta:Väitetään+että+suo+kasvaa+vain+0,5+mm+eikä+1+mm.Suomen+suot+ovat+muodostuneet+n.+8000+-10000+vuoden+aikana+ja+niistä+paksummat+ovat+yli+10+metriä+vahvoja.+Esimerkiksi+Torron+suo+jossa++turpeen+paksuus+on+yli+14+metriä.Eli+kun+tämä+14+metriä+jaetaan++10000:lla+niin+saadaan++1,4+mm.Joten+1+mm+:n+käyttö+tässä+laskelmassa+on+aivan+perusteltua.Turvesuo+siis+yhteyttää,+kasvaa+ja+sitoo+hiiltä+kaksi+kertaa+enemmän+kuin+vastaavanlainen+metsä.Alkukirjoituksessa+on+laskettu++kaikkien+soiden++lämpöarvo+mutta+jo++2+%:n+alalla+eli+200.000+hehtaarin+alalla+olevan+turpeen+lämpöarvo+oli+ennen++nykyisiä+polttoaineiden+hinnannousuja++n.+400+miljardia+euroa+eli+yli+kolme+kertaa+enemmän+kuin+Suomen+valtion+velat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todella+hieno+ja+oikea+avaus+turveasiassa+pitkästä+aikaa.Jotkut+ovat+väittäneet+joitakin+kohtia+siitä+vääräksi+mutta+tässä++siihen+vastinetta:Väitetään+että+suo+kasvaa+vain+0,5+mm+eikä+1+mm.Suomen+suot+ovat+muodostuneet+n.+8000+-10000+vuoden+aikana+ja+niistä+paksummat+ovat+yli+10+metriä+vahvoja.+Esimerkiksi+Torron+suo+jossa++turpeen+paksuus+on+yli+14+metriä.Eli+kun+tämä+14+metriä+jaetaan++10000:lla+niin+saadaan++1,4+mm.Joten+1+mm+:n+käyttö+tässä+laskelmassa+on+aivan+perusteltua.Turvesuo+siis+yhteyttää,+kasvaa+ja+sitoo+hiiltä+kaksi+kertaa+enemmän+kuin+vastaavanlainen+metsä.Alkukirjoituksessa+on+laskettu++kaikkien+soiden++lämpöarvo+mutta+jo++2+%:n+alalla+eli+200.000+hehtaarin+alalla+olevan+turpeen+lämpöarvo+oli+ennen++nykyisiä+polttoaineiden+hinnannousuja++n.+400+miljardia+euroa+eli+yli+kolme+kertaa+enemmän+kuin+Suomen+valtion+velat.

    Vielä eräs näkökohta joka mielellään julkaistaan väärin perustein.
    Turve nimittäin palaessaan tuottaa VÄHEMMÄN päästöjä kuin puu palaessaan ja myös vähemmän kuin kivihiili jo kivihiilen päästöihin lasketaan mukaan sen kuljetuksen aiheuttamat päästöt-

    Äänestä

  • Niin, "majurihan" on itse ollut piipunnokassa painepesurinsa kanssa pesemässä päästöjä pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todella+hieno+ja+oikea+avaus+turveasiassa+pitkästä+aikaa.Jotkut+ovat+väittäneet+joitakin+kohtia+siitä+vääräksi+mutta+tässä++siihen+vastinetta:Väitetään+että+suo+kasvaa+vain+0,5+mm+eikä+1+mm.Suomen+suot+ovat+muodostuneet+n.+8000+-10000+vuoden+aikana+ja+niistä+paksummat+ovat+yli+10+metriä+vahvoja.+Esimerkiksi+Torron+suo+jossa++turpeen+paksuus+on+yli+14+metriä.Eli+kun+tämä+14+metriä+jaetaan++10000:lla+niin+saadaan++1,4+mm.Joten+1+mm+:n+käyttö+tässä+laskelmassa+on+aivan+perusteltua.Turvesuo+siis+yhteyttää,+kasvaa+ja+sitoo+hiiltä+kaksi+kertaa+enemmän+kuin+vastaavanlainen+metsä.Alkukirjoituksessa+on+laskettu++kaikkien+soiden++lämpöarvo+mutta+jo++2+%:n+alalla+eli+200.000+hehtaarin+alalla+olevan+turpeen+lämpöarvo+oli+ennen++nykyisiä+polttoaineiden+hinnannousuja++n.+400+miljardia+euroa+eli+yli+kolme+kertaa+enemmän+kuin+Suomen+valtion+velat.

    Onko Torronsuon ikä sitten varmasti tuon 10 000 vuotta?

    "Torronsuo on Suomen syvin suo. Sen turvekerros on keskimäärin noin kuuden metrin paksuinen, mutta paikoitellen turvetta on jopa 12 metriä. Suon turvepinta nousee yhä noin millimetrin vuodessa."

    Luonnonvarakeskuksen laskelmat taas osoittavat, että Suomen soiden keskimääräinen kasvu on juurikin 0,5 mm. Kaikki suot kun eivät ole samantyyppisiä.

    https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/metsa/metsat-ja-ilmastonmuutos/soiden-erityinen-kasvihuonevaikutus/

    https://suomenluonto.fi/artikkelit/suomen-aaripisteet-paksun-suon-salaisuus/

    Väität että Torronsuon turvekerros olisi yli 14 metriä. Mittaustulokset kertovat kyllä ihan muuta. Toisaalta annat näkemyksessäsi ymmärtää, että suo olisi kauttaaltaan samansyvyinen, joten laskelmasi ovat jo lähtökohtaisesti yläkanttiin ammuttuja. Keskisyvyyskin kun tässä Suomen syvimmässä luonnontilaisessa suossa on vain 6 metriä.

    Turve on uusiutuvaa, turha sitä selitellä kasvamattomaksi.
    Vihreät oli tehneet mittauksia turpeesta mutta olivat mittoineen väärässä paikassa, ei kagasmaat tuota turvetta ne renat vain vähän.

    Niin, turve uusiutuu yhtä hitaasti kuin sinä palstapölhön mieleltäsi. Kyllä huomaa, ettei käkikellossasi liiku kuin pohjoinen ahava ja sekin hyvin heikosti.

    Kenenkäs mittaamiin tuloksiin sinä sitten uskot? Et näemmä ainakaan soita tutkivien.

    Äänestä

Kyllä... mutta vihreät.

Äänestä

Olit sitten Majuri taas "homotellut" eilen illalla. Terveisiäsi en valitettavasti ehtinyt lukea kun ylläpito oli viestin poistanut
Jotain setasta oli myös sydämelläsi?

Äänestä
  • Majuri peittelee omaa tasavirtaisuuttaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Majuri peittelee omaa tasavirtaisuuttaan.

    Tähän asti kun on todisteltu että turve kasvaa vähän niin on sanottu että sehän kasvaa vain 1 mm vuodessa.
    No nyt kun todistetaan että se 1 mm tekee hehtaarilla 10 m3 eli kaksi kertaa enemmän kuin metsä keskimäärin hehtaarilla väitetään että sehän kasvaakin nyt vain 0,5 mm vuodessa.
    No jos hyväksytään tämä 0,5 mm niin sehän tekee 5m3 vuodessa .
    Mutta sehän on sama kuin edellä on metsän hehtaarikasvuksi esitetty.???
    Joissakin tilastoissa on Suomen kaikkien metsien keskikasvuksi ilmoitettu kyllä vain 3 m3 hehtaarilla vuodessa.
    Eli turve kasvaa alaansa kohti tämänkin laskutavan mukaan vähintään saman kuin vastaavan alainen metsä.
    Alkakaa nyt valittajat äkkiä laskemaan sitä suon kasvua vielä 0,5 mm:n alapuolelle..

    Torron suon historiasta kerrotaan suon omalla sivulla seuraavaa:
    Turpeen iän mittauksen mukaan sen ikä on 10480 vuotta ja sen mukaan sen turpeen keskimääräinen KASVU on n. 1,1 mm.
    Lisäksi todetaan että sammal kasvaa n 2-3 cm vuodessa ja turpeen kasvu vaihtelee
    0,3 ja - 3 mm:n välillä.
    Eli se tekisi keskimäärin 1,65 mm.
    Eli siten edellä esitetty 1 mm:n kasvu on laskettu jopa alakanttiin.

    Kyseessähän oli nimenomaan Torronsuo, joka kasvaa noin millin vuosivauhtia, kun taas Luken laskema keskiarvo turpeen vuosikasvulle kaikilla maan suoplänteillä on tuo 0,5 mm.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Torron suon historiasta kerrotaan suon omalla sivulla seuraavaa:
    Turpeen iän mittauksen mukaan sen ikä on 10480 vuotta ja sen mukaan sen turpeen keskimääräinen KASVU on n. 1,1 mm.
    Lisäksi todetaan että sammal kasvaa n 2-3 cm vuodessa ja turpeen kasvu vaihtelee
    0,3 ja - 3 mm:n välillä.
    Eli se tekisi keskimäärin 1,65 mm.
    Eli siten edellä esitetty 1 mm:n kasvu on laskettu jopa alakanttiin.

    Kaikki suot eivät ole samantyyppisiä, joten vuosikasvuissakin on eroja. Torronsuo on tyypiltään runsasturpeinen kohosuo. Ja koska kyseinen suo on kansallispuistoalueella, niin se on siksi suojeltu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki suot eivät ole samantyyppisiä, joten vuosikasvuissakin on eroja. Torronsuo on tyypiltään runsasturpeinen kohosuo. Ja koska kyseinen suo on kansallispuistoalueella, niin se on siksi suojeltu.

    Kasvuissa on todella eroja kuten edellä on mainittu eli 0,3 - 3 mm:iin.
    Geologisen tutkimuslaitoksen sivuilla on sama sanottu 0,2 - 4 mm:iin.
    Ensimainitun matemaattinen keskiarvo on 1,65 ja jälkimmäisen 2,1 .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kasvuissa on todella eroja kuten edellä on mainittu eli 0,3 - 3 mm:iin.
    Geologisen tutkimuslaitoksen sivuilla on sama sanottu 0,2 - 4 mm:iin.
    Ensimainitun matemaattinen keskiarvo on 1,65 ja jälkimmäisen 2,1 .

    Monenlaisia kasvulukuja voidaan esittää ja väitellä mutta minusta paras laskutapa on se että jos turve on jääkauden jälkeen syntynyt (10.000 v) ja ja paksummat suota ovat siltä ajalta niin jos ne ovat nyt yli 10 metriä vahvoja niin pakosta ne on täytynyt kasvaa yli 1 mm:n vuodessa.'
    Nuoremmat suot ovat sitten matalampia .

    Ei sama suokaan ole tasavahva turvepeitteeltään. Siksi sen paksuutta ei voi käyttää minään kasvuvauhdin arvona.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monenlaisia kasvulukuja voidaan esittää ja väitellä mutta minusta paras laskutapa on se että jos turve on jääkauden jälkeen syntynyt (10.000 v) ja ja paksummat suota ovat siltä ajalta niin jos ne ovat nyt yli 10 metriä vahvoja niin pakosta ne on täytynyt kasvaa yli 1 mm:n vuodessa.'
    Nuoremmat suot ovat sitten matalampia .

    Eikä suon mataluus johdu välttämättä sen nuoresta iästä vaan kyseessä saattaa olla entinen matala, umpeenkasvanut järvi/lampi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä suon mataluus johdu välttämättä sen nuoresta iästä vaan kyseessä saattaa olla entinen matala, umpeenkasvanut järvi/lampi.

    Jos maapallo 13,5 miljardia vuotta vanha, on ennättänyt tapahtua monenlaista.
    Kun ajattelee noita maan alaisia öljysäiliöitäkin. Hiili miten kiinteynyt, ja turve pinnalla kasvaa kaiken aikaa n 10 m3 vuodessa hehtaarille. Aika pöljää vihreiltä kun sen tekivät kasvamattomaksi.

    Vaikuttaa, että se on oma pääsi, mikä kasvaa vuoteen 10 m3. Ei pieneen päähän noin paljon hevonpaskaa voi mahtuakaan.

    Äänestä

Turve alkoi kasvamisen, vihreitten myrkky ei tepsi.

Äänestä
  • Jääkausi oli n. 10.000 vuotta sitten. Suot ovat sen jälkeen syntyneet.
    Paksummat ovat yli 10 metriä vahvoja.
    Vanhan Elon laskuopin mukaan 10 metriä on 10.000 milliä.
    Eli eikö nämä suot ole kasvaneet 1 mm:n vuodessa.
    Jos ne ovat kasvaneet niin 1 mm saman elon laskuopin mukaan tekee hehtaarilla 10 m3.
    Kyllä sitä hevosenpaskaa taitaa olla jollain muulla päässä kun nyt ruvettiin toisia haukkumaan eikä pysytty asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jääkausi oli n. 10.000 vuotta sitten. Suot ovat sen jälkeen syntyneet.
    Paksummat ovat yli 10 metriä vahvoja.
    Vanhan Elon laskuopin mukaan 10 metriä on 10.000 milliä.
    Eli eikö nämä suot ole kasvaneet 1 mm:n vuodessa.
    Jos ne ovat kasvaneet niin 1 mm saman elon laskuopin mukaan tekee hehtaarilla 10 m3.
    Kyllä sitä hevosenpaskaa taitaa olla jollain muulla päässä kun nyt ruvettiin toisia haukkumaan eikä pysytty asiassa.

    Sinähän julistat turpeesta kuin lahkosaarnaaja. Mihinkäs tutkimustietoon nuo väitteesi oikein perustuvat vai onko joku saanut sinut uskomaan satuihin?

    Koita nyt kaivaa esiin oikeaa tutkimustietoa, niin ei tarvitse mihinkään Elon laskuoppeihin turvautua. Vai tällaisen matamatiikan filosofiaanko sinä juttusi perustat?

    https://www.riemurasia.net/kuva/Mustalaisten-matikankoe/1588

    Äänestä

kun turvesuo on kuivattu ja tyhjennetty turpeesta,se ei palaudu ikinä enää suoksi ,

Äänestä
  • Miksi pitäisi edes alkuperäiseksi palautua, kun hyvä turvekerros vielä jää ja jätetään, siinä se muhii uutta kasvua mitä tahansa laitetaankin. Soita riittää ne ei lopu koskaan. Maailma nälissään, vaikka viljalle heti valmis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi pitäisi edes alkuperäiseksi palautua, kun hyvä turvekerros vielä jää ja jätetään, siinä se muhii uutta kasvua mitä tahansa laitetaankin. Soita riittää ne ei lopu koskaan. Maailma nälissään, vaikka viljalle heti valmis.

    Turvenuija se vaan jaksaa inttää vanhojen rapakkojen kohtalosta. Mistä kuvittelet löytyvän niin idiootin maajussin, joka ostaisi itselleen vanhan turvesuon? Sama kun polttaisi ne rahat takassa. Oikein sateinen kesä ja sinne ei ole traktorin kanssa mitään asiaa. Savikko ei kanna ja se ohut turvekerros muuttuu sellaiseksi limaksi, että ei mitään toivoa millekään viljanviljelylle. Entäs kun sato pitäisi vielä korjatakin? Telakaivurilla saa hinata puimuria siellä liejukossa.

    Tuolla edellä ei eräs usko Elon laskuoppiin.
    Mukava kuulla mikä kohta siinä ei pidä paikkaansa.
    Eikö jääkausi loppunut n 10.000 vuotta sitten ja eikö Suomessa löydy yli 10 metriä vahvoja turvesoita?? Muu onkin siten matematiikkaa ja eikö Elo sitten osannutkaan sitä ?.

    Löytyy, mutta ovatko kaikki tuon ikäiset suot tasavahvuisia? Eivät ole ja siinäpä se sinun Elon laskuoppisi heikkous onkin. Lasket kaikkien soiden turpeen kasvunopeuden kohosuo-tyyppisen suon kasvuvauhdista, joka on kaikista suotyypeistä reheväkasvuisin. Käyttämällä tätä laskuperiaattetta saat tulokseksi, että matalimmat sekä kitukasvuisimmatkin suot kasvaisivat sen millin verran vuodessa. Siksi kertoimena tulee käyttää eri suotyypeistä määriteltyä keskiarvoa, jotta se todellinen vuosittainen turpeenkasvu voidaan määritellä. Muuten syntyy turvetta, jota ei ole olemassakaan, koska oletat että kaikkien suotyyppien turvekerros vahvistuisi samaa vauhtia. Kasvuvauhtia ei ole määritelty vakioksi eikä sitä voikaan määritellä.

    Onko tämä liian hankala yhtälö Elon laskuoppiin luottavalle?

    Vielä tuosta Torronsuosta esimerkkinä, niin sen turvekerros on vahvimmillaan n. 12 metriä, mutta keskisyvyys on vain 6 metriä. Kumpaako syvyysmittaa siis tulee käyttää suhteessa pinta-alaansa, jos halutaan saada realistinen tulos kyseisen suon turvevarannosta?

    Tunnut takertuvan keskiarvoihin ja se kyllä käy hyvin.
    Geologinen tutkimuslaitos on ilmoittanut Suomen soiden vuotuiseksi kasvuväliksi 0,2 - 4,0 mm.
    Kun siitä Elon laskuopin mukaan otetaan keskiarvo niin se taitaa olla 2,15 mm.
    Se on jo yli kaksinkertainen edellä olevassa laskelmassani esitetty. ja siten olen näköjään laskenut kasvun "varman päälle"

    No, jos kasvuväli on 0,2 - 4,0 mm, niin GTK on myös laskenut suomalaisten soiden kasvuvauhdin, joka on 0,5 mm/vuosi. Tästä voit päätellä, mikä on eri suotyyppien suhde toisiinsa nähden. Reheväkasvuista suota on todella vähän suhteessa kitukasvuisiin soihin sekä vetisiin rämeisiin. Umpeenkasvavat vanhat lammet eivät kovin paksua turvekerrosta tule tarjoamaan tulevaisuudessa, koska ovat vesistöinä jo todella matalia.

    Äänestä

Joka tapauksessa turvevoiman käytön lisääminen on kansantaloudellisesti kannattavaa energian kotimaisuuden vuoksi. Sillä voidaan korvata tuontienergiaa.

Äänestä
  • Kannattavuus voidaan todeta vasta sitten, kun kaikki sen tuotantoon kertyvät kuluerät saadaan selville. Jos Pariisin ilmastosopimuksen päästötavoitteet eivät täyty, niin turpeen polttamisesta voidaan jatkossa joutua maksamaan sanktiomaksua. Ei se siinä vaiheessa ole enää kansantaloudellisestikaan järkevää.

    Turpeen tulevaisuus lepää huoltovarmuudessa eli varastoituna energianlähteenä kriisitilanteisiin.

    Äänestä

Öljyä nyt otetaan paljon käyttöön lämmitykseen. Pakko ottaa kunmuuten ei lämmistys pelaa. Nämä vihreät hokee yhä ilmastosta josta eivät räkänokat ymmärrä räkästä nokkansa pidemmälle.

Äänestä
  • Suomessa+on+soita+n+10+miljoonaa+hehtaaria.Geologisen+tutkimuslaitoksen+mukaan+sen+kasvu+vaihtelee++0,2+-+4,0+mm+.Turvetuotantoon++halutaan+saada+niistä+paksummat++n+200.000+hehtaaria+sota+eli+2+%+kokonaissuoalasta.Turvetuotantoon+soveltuvaksi+suoksi+lasketaan+yli+50+hehtaarin+suot+joitten+syvyys+on+vähintään+2+m.Onko+se+kasvu+1+mm+tai+0,5+mm++niin+tosiasia+on+kuitenkin+että+jo+em.+200.000+hehtaarin+sisältämän+turpeen+lämpöarvo+on+n.+600+miljardia+euroa++ja+se+on+kaksi+kertaa+suurempi+kuin+Suomen+kaikkien+metsien+puuston+lämpöarvo.Eli+tällainen+energiamäärä+meillä+olisi+käytettävissä+jollei+vihervassarit++olisi+sen+käyttöä+hankaloittamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa+on+soita+n+10+miljoonaa+hehtaaria.Geologisen+tutkimuslaitoksen+mukaan+sen+kasvu+vaihtelee++0,2+-+4,0+mm+.Turvetuotantoon++halutaan+saada+niistä+paksummat++n+200.000+hehtaaria+sota+eli+2+%+kokonaissuoalasta.Turvetuotantoon+soveltuvaksi+suoksi+lasketaan+yli+50+hehtaarin+suot+joitten+syvyys+on+vähintään+2+m.Onko+se+kasvu+1+mm+tai+0,5+mm++niin+tosiasia+on+kuitenkin+että+jo+em.+200.000+hehtaarin+sisältämän+turpeen+lämpöarvo+on+n.+600+miljardia+euroa++ja+se+on+kaksi+kertaa+suurempi+kuin+Suomen+kaikkien+metsien+puuston+lämpöarvo.Eli+tällainen+energiamäärä+meillä+olisi+käytettävissä+jollei+vihervassarit++olisi+sen+käyttöä+hankaloittamassa.

    Ei se pelkästään vihervassarien syy ole, että turpeenkäyttöä haluttaisiin vähentää. On ihmisiä, jotka suhtautuvat asiaan kielteisesti ideologisesta syystä, mutta ainakin itse ajattelen tätä asiaa Suomen tekemien päästösopimusten näkövinkkelistä. Asetettu hiilineutraalisuustavoite on siinämäärin kunnianhimoinen, ettei se mahdollista turpeenkäyttöä vakituisesti, koska sen aiheuttamat päästöt ovat käyttöosuuteensa nähden huomattavan korkeat. Sen kompensoijaa on äkkiseltään erittäin vaikea löytää ja osuus vakiokäytössä niin suuri, että päästörajat auttamatta rikkoutuisivat ja siitä ylityksestä jouduttaisiin maksamaan päästösakkoja.

    Siinä+Suomen+hiilineutraalisuustavoitteessa+ja+++päästökaupoissa+se+emähölmöys+onkin.Eli+Suomi+yrittää+ME+ENSIN++periaatteella+parantaa+maailman+ilmaston+++minimaalisella+osuudella+maailman+päästöistä.Jos+Suomen+päästöjen+arvoksi+määritellään+luku+50+niin+jo+neljän+suurimman+saastuttajamaan+luku+on+24000+ja+kun+nämä+ovat+lisäämässä+päästöjään+vuoteen+2030+asti++n.+10+%+(mm.+Kiina+9+%+ja+Intia+11+%)+niin+sen+luku+on+2400.Eli+jos+tästä+lisäyksestä+vähennetään+Suomen+50+niin+jää+vielä++LISÄYKSEKSI+++2350++eli+tämän+verran++saasteet+vielä+lisääntyy+vaikka++kaikki+Suomen+päästöt+vähennettäisiin.Kun+turpeen+päästöt++Suomen+kaikista+päästöistä+on+varmasti+hyvin+pieni+osa+niin+SILLÄ+EI+OLE+MITÄÄN+MERKITYSTÄ+maailman+ilmastolle+jos+isot+päästäjät+jatkavat+vuoteen+2030+saakka+lisäystä.Ei+siis+me+ensin+vaan+kaikki+yhtä+aikaa+ja+samoin+tavoittein.

    Kiina ilmoitti palaavansa 2060 näihin vihreitten päästöihin, tuskin sittenkään.
    Venäjä päästelee nyt jopa ihmishenkiä kauheilla päästö aseillaan. Suomi saisi unohtaa koko päästöt, meillä ei niitä ole vähänkään verraten näihin päästäviin suurmaihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä+Suomen+hiilineutraalisuustavoitteessa+ja+++päästökaupoissa+se+emähölmöys+onkin.Eli+Suomi+yrittää+ME+ENSIN++periaatteella+parantaa+maailman+ilmaston+++minimaalisella+osuudella+maailman+päästöistä.Jos+Suomen+päästöjen+arvoksi+määritellään+luku+50+niin+jo+neljän+suurimman+saastuttajamaan+luku+on+24000+ja+kun+nämä+ovat+lisäämässä+päästöjään+vuoteen+2030+asti++n.+10+%+(mm.+Kiina+9+%+ja+Intia+11+%)+niin+sen+luku+on+2400.Eli+jos+tästä+lisäyksestä+vähennetään+Suomen+50+niin+jää+vielä++LISÄYKSEKSI+++2350++eli+tämän+verran++saasteet+vielä+lisääntyy+vaikka++kaikki+Suomen+päästöt+vähennettäisiin.Kun+turpeen+päästöt++Suomen+kaikista+päästöistä+on+varmasti+hyvin+pieni+osa+niin+SILLÄ+EI+OLE+MITÄÄN+MERKITYSTÄ+maailman+ilmastolle+jos+isot+päästäjät+jatkavat+vuoteen+2030+saakka+lisäystä.Ei+siis+me+ensin+vaan+kaikki+yhtä+aikaa+ja+samoin+tavoittein.

    Tavoitteita asetettiin jo Sipilän hallituskaudelta lähtien. Yhtenä esimerkkinä biosekoitevelvoite, jota nykyhallitus toistaiseksi pienensi hillitäkseen polttoaineiden mittarihintojen nousua.

    Tavoite on kova, lähinnä aikataulullisesta syystä, joten laajempi turpeenpoltto jatkossa on aika lailla poissuljettua.

    Mutta kun sillä turpeenpoltolla kuten ei muillakaan Suomen päästöillä EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ ilmaston kannalta niin pitkään kun isot päästäjät lisäävät päästöjään ja "tavoittelevat" hiilineutraalisuutta aikaisintaan v. 2060.
    Toisaalta miksi kivihiilen polttoa pidetä pahana. Helsingin vihreätkään ei näytä tosissaan pyrkivän siitä eroon.

    Äänestä

Sääli että keskustakin on tässä hallituksessa taipunut renkinä vihreiden tahtoon ja ollut turvevastainen puolue.

Äänestä

Kiina lisää hiilen polttoa, täällä itketään murto osaa sen päästöistä. Vihreät
pimut jo itkee kun jalkasa nostavat minihameessa kun joku katsoi.

Äänestä
  • Setämiestä korpeaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Setämiestä korpeaa?

    Huomasin tämän hyvän aloituksen joka on jäänyt ilman keskustelua.
    Toteaisin siihen vielä että jo 2 %:n suoalalla eli 200.000 hehtaarin alalla olevan turpeen
    m lämpöarvo on n. 700 miljardia euroa eli yli kymmenen kertaa Suomen valtion vuosibudjetin suuruinen.
    Eli se olisi käytettävissä maamme energiaomavaraisuuteen jos Suomen päättäjillä olisi järki tallella.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ideologia edellä meni EU kin, ettei mukamas suo kasva. Pakko sinne pesään laittaa palavaa kylmän maan lämmitykseen asujaimistoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Ideologia edellä meni EU kin, ettei mukamas suo kasva. Pakko sinne pesään laittaa palavaa kylmän maan lämmitykseen asujaimistoihin.

    Edellinen hallitus viimeisinä toimenpiteinään vaati että turvetta pitää nyt ostaa kahden vuoden varmuusvaraston verran.
    Eivät vaan muistaneet että ehtivät romuttamispalkkioilla hävittää turvekoneet ja nyt todettiin että ei niitä varmuusvarastoja saadakaan ja ensi talvena ihmetellään mitä kylmänä ja tyynenä pakkasyönä poltetaan lämmön ja sähkön puutteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    kolmessa uunissa kun vuorotellen puuta polttaa niin ei tule kylymä...

    Äänestä

Vain tyhmä valtio jättää omat uusiutuvat luonnonvaransa käyttämättä.
Turvekin on sellainen, vaikka uusiutuukin hitaammin.

Äänestä

Turve pinta alana suurta kun jo hehtaari kasvu vuodessa10m3

Äänestä
  • Tuosta uusiutumisen hitaudesta voi olla eri mieltä sillä kuten edellä todetaan turvesuo kasvaa 10 m3 hehtaarilla vuodessa ja keskinkertainen metsä vain 3 - 5 m3 hehtaarilla vuodessa.
    Jos metsä on uusiutuvaa niin silloinhan turvesuo on kasinverroin uusiutuvampaa??

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Tuosta uusiutumisen hitaudesta voi olla eri mieltä sillä kuten edellä todetaan turvesuo kasvaa 10 m3 hehtaarilla vuodessa ja keskinkertainen metsä vain 3 - 5 m3 hehtaarilla vuodessa.
    Jos metsä on uusiutuvaa niin silloinhan turvesuo on kasinverroin uusiutuvampaa??

    Antaa turpeen kasvaa rauhassa. Luonnonraiskaajat voivat opetella vihertämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Antaa turpeen kasvaa rauhassa. Luonnonraiskaajat voivat opetella vihertämään.

    Mites se Suomen luonto raiskataan ?
    Suomessa on soita 10 miljoonaa hehtaaria ja nyt turvetuotannossa ehkä n. 0,6 %.
    2 %:n alalla olevan turpeen lämpöarvo on n. 700 miljardia euroa joka olisi käytettävissä Suomen energiaomavaraisuuteen jos älliä päättäjillä olisi.
    Siitä raiskauksesta.
    Eikö sille 99,4 ":n alalle jäänyt yhtään arvokasta suota ja tai sitten sille tulevalle 98 %:n alalle vai tuhoutuuko ne kaikki just kaikki jos 2 % otettaisiin käyttöön?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ilmastonpaskomisen aika alkaa olemaan ohi. Antaa turpeen olla rauhassa, Siihen ei kukaan enää rahojansa laita, koska viimeistään 2035 sen käryttäminen loppuu kokonaan. Sijoittajat eivät ole niin tyhmiä, että lykkäisivät rahojaan johonkin siltarumpuhankkeisiin, jotka ovat jo nyt valmiiksi kuolemaantuomittuja. Se olisi sama, kuin polttaisi riihikuivaa käteistä kiukaanpesässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Mitähän siltarumpusijoitukset tähän asiaan kuuluu.??
    Muukin teksti on yhtä asiantuntevaa eli 0,6 %:n suoalan käyttö aiheuttaa "ilmastopaskomista." ja pilaa koko Suomen luonnon.
    Etkö vielä tiedä että turve palaessaan tuottaa vähemmän päästöjä kuin puu palaessaan ja myös vähemmän kuin kivihiili jos se koko elinkaari otetaan huomioon.
    Lisäksi turpeen ja puun yhteiskäyttö vähentää myös puun päästöjä.
    Ja kuten edellä on todettu turve kasvaa ja sitoo hiiltä pinta-alaansa kohden yli kaksi kertaa enemmän kuin vastaavanalainen metsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Vai että turpeenpolttaminen muka vähentäisi päästöjä? Siinäpä sitä todellista "asiantuntemusta" sitten tulikin :))))

    Venäjän ympäristöministeriöstä kuultuako? Turve ei todellakaan kasva vaan sen määrä lisääntyy kerrostumalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Vai että turpeenpolttaminen muka vähentäisi päästöjä? Siinäpä sitä todellista "asiantuntemusta" sitten tulikin :))))

    Venäjän ympäristöministeriöstä kuultuako? Turve ei todellakaan kasva vaan sen määrä lisääntyy kerrostumalla.

    Nyt on kuitenkin tosiasia että kun puuta ja turvetta käytetään samanaikaisesti ns. leijupolttona niin silloin puukin palaa puhtaammin ja tuottaa vähemmän päästöjä.
    Jos et usko niin kysy voimalaitoksilta jotka näin tekevät.
    Lisääntyy kerrostumalla!!!l
    Mikä siinä kerrostuu ?
    Eikö turve muka muodostu sammaleista ja muista suon kasveista jotka kasvaessaan ovat sitoneet hiiltä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Vaan kun turve ei ole elävää sammalta tai muutakaan elollista suon kasvustoa vaan maatuvaa, kuollutta kasvustoa. Mikä eloton muka jatkaisi kasvuaan? Ei vaan se lisääntyy kerrostumalla, jossa kuollut määrällinen kasvu tapahtuu vanhan kuolleen kasvuston jäädessä tuoreen kuolleen kasvuston alle. Vai väitätkö, että öljy ja kivihiilikin kasvaisivat kuuluessaan samaan fossiilien sarjaan? Ikää on vain reippaasti enemmän ja ovat syvällä maan uumenissa kovan paineen jalostamina versioina pintafossiileihin verrattuina.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Turve on siis joka tapauksessa ELÄVÄSTÄ kasvillisuudesta kuten sammaleesta , puista, pensaista ja heinistä muodostunutta .
    Mitä merkitystä on sillä että se on paakkuuntunutta, kerrostunutta, sekoittunutta tai muuta.?
    Tärkeintä on se että se on muodostunut elävästä kasvillisuudesta sitonut hiiltä
    Lisäksi sen kasvu on nopeampaa pinta-alaansa kohti kuin metsä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Arska-Tampereelta kirjoitti:

Huoltovarmuuden kannalta on nyt syytä huolellisesti miettiä, miten turvaamme ruoan lisäksi myös energiaomavaraisuutta. Kriisi on antanut hyvän muistutuksen siitä, että globaalissa maailmassa voi syntyä varsinaiset hurlumheimarkkinat, joissa pätevät viidakon lait.

Meillä saadaan kaasua ja polttoainetta turpeesta. Turve varat meillä mahdottoman suuret, siltikään ei turve jää kasvamattomaksi, vaikka oma polttoaine ja kaasu siitä otetaan. Turve kasvaa vuosittain 10 m3 hehtaarille, kun maasta 30 % turvesoita, niin voi jokainen kuvitella sitä valtavaa määrää. Kolmannes Suomen pinta-alasta eli noin 10 miljoonaa hehtaaria on erilaisia soita.

Jos verrataan turve bensan ja diisselin saastaita ei isompia kuin Venäjän oljyssäkään.
Ja kun turve uusiutuu niin menee puolellle. Vaikka EU kokous teki turpeesta uusiutumattoman se ei kasvua muuta kun viher hörhöjen ansaan meni EU.

Turve energiana on herättänyt parranpärinää jo varsin pitkään. Nyt koronakriisin aikana keskusteluun on tullut uutena ulottuvuutena myös huoltovarmuus.
Geologian tutkimuslaitos julkaisi jokin aika sitten viimeisimmät laskelmat Suomen turvevaroista.
Lukemat ovat mykistäviä ja saisivat öljyrahoissa rypevät norjalaisetkin kateellisiksi.
Valtakunnan turvevarojen energiasisältö on noin 13 000 TWh. Turvevarojen energia vastaa 1100 miljoonaa öljytonnia. Suomen turvevarat ovat kaksinkertaiset Pohjanmeren tunnettuihin öljyvaroihin ja 2/3 Norjan tunnettuihin öljyvaroihin verrattuna.

Suomen turvevarat ovat lähes kymmenkertaiset maamme puuvarojen energiaan ja 35 -kertaiset puuston tilavuuteen verrattuna.
Tätä massiivista energiapotentiaalia Helsingin Kallion hipsterit mielellään olisivat kieltämässä kivihiilellä tuotetun kaukolämmön lämmittäessä huoneita. Muualla maailmassa yhteiskunta pyrkii hyödyntämään alueellaan olevat luonnonvarat kansakunnan hyödyksi ja varallisuutta parantamaan.
Toisin meillä Suomessa!

Turpeella on merkittävä rooli kotimaisessa energiantuotannossa ja sitä korvataan helpoiten lisäämällä kivihiilen polttoa.

Turpeen osuus kaukolämmön tuotannossa on viime vuosina ollut 15 prosenttia ja monissa maakunnissa sen osuus on yli neljännes.

Kaikesta Suomen polttoaineiden käytöstä turpeen osuus on ollut viime vuosina viisi prosenttia. Yhteensä turvetta on käytetty energiantuotannossa 2010-luvulla noin 18 TWh vuodessa. Määrä vastaa lähes kahta miljoonaa tonnia öljyä. Mikäli ulkomailta ostetaan kivihiiltä turpeen energiamäärän verran, joudutaan siitä maksamaan noin 200 miljoonaa euroa.
Tämä raha on aina pois kansakunnan hyvinvoinnista ja heikompiosaisten tukemisesta.

Kaikki haluavat olla etunenässä tätä kotimaista energiatuotetta kieltämässä, moittimassa ja syyllistämässä ja samalla ajamassa kaikin keinoin energiakäyttöä alas. Alasajoa on vaadittu vesistöjen saastuttamisen lopettamisella ja nyt siihen on kytketty arvio hiilidioksidipäästöistäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu