aikuiset lapset

Ihmiset ovat perusluonteeltaan pahoja,se näkyy varsinkin silloin,kun ovat päässeet valtaan.

Voisitko kysyä suoraan: Kerro miksi olet ilkeä ?

Olisiko ollut niin, että olet ollut liian kiltti. Hemmotellulle jälkikasvulle mikään ei riitä. Rakkautta, mutta ei liian lepsua kasvatusta, se ei ole lastenkaan etu pidemmällä tähtäimellä.
En edes kuvittele olleeni esimerkki hyvästä kasvattajasta. Mutta nyt vanhempana olen tullut tällaiseen mielipiteeseen..

alottajalle,,,

aiheesta on alotus olemassa,

muistaakseni
" kun rakkaus rittäny ei "

kovin saman kohtalon olet kokenu kuin minä,
voi vain ihmetellä mikä meni kasvatuksessa pieleen,
vaikka kaikki lapseni oli m i n u l l e erittäin rakkaita, tärkeitä,
on edeleenki,

vaikka sieluni itkee ikävästä ja surusta
kun ei saa psyykkistä yhteyttä menestyviin jälkeläisiini,

onhan meillä tietenki huima ero sivistystasossa,

jälkeläiset ovat korkekoulutuksen saaneet,
me vanhemmat ruohonjuuritasoisia työ.kansaa ,

kait on luonnon laki
että jälkeläiset häpeää vanhempiaan, eivät halua olla enään tekemisissä vanhempiensa kanssa,
haluavat olla täysin itseellisiä,
ei mitenkää enään riippuvaisia omista vanhemmistaan,
olisko siinä syy tylyyn käytökseen ,

voin vain sanoa
pahalta tuntuu rumat sanat syytökset aivan kauheeta on vanhan ihmisen loppuelämä,


muistan aikoinaan itseni, kun jossaki vaiheessa häpesin vanhempiani, en olisi halunnu heitä nähdä varsinkaan työpaikalla,

noooooh se vaihe meni omalla kohdallani ohi, oleessani jotain neljäkymppinen yllättäin huomasin muuttuvani suhteessa vanhempiini
yllättäin halusinki olla heille kaikin tavoin avuksi vaikka itse olin työelämässä ja muorroikäisten lasten äiti ,
kävin usein katsomassa heitä, hankin heille kotipalvelusta siivous apua, kuskasin lääkäriin kun oli tarve menin jopa yöllä katsomaan jos heille sattui jokin hätä,
MUTTA samaa huolenpitoa EN itse ole omilta jälkeläisiltäni saanu vaikka olen huomattavasti jo vanhempi kuin aikonaan omat vanhemmat olivat jolloin huomsin alkaa heitä uttamaan,
jokin meni pieleen kasvatuksessa omieni suhteen, heille ei syntynykkää sympaattisia tunteita eikä huolehtivaa luonnetta,

toisaaltaan sota-ajan lapsena sain koulusta paljon oppia kuinka ollaan isänmaallisia ja pidetään omista avuttomista vanhuksista huolta

vahva luulo on, nyky nuoret ja mun jälkeläisten koulutuksesta on todennäkösesti puuttunu yhteiskunta oppi, '
samassa mielessa kuin sodan jälkeisen sukupolven kouluissa oli tärkeetä huolehtia kaikista,
olisko siinä syy jälkeläiseni tylyyn vihamieliseen käytökseen,

jokatapauksessa koen heidät rakkaikksi, vaikka ovatki minut hyjlänneet,
itku kurkussa kirjoitin,,, sori,,

Luulisin kuitenkin, että se on väliaikaista.
Minunkin lapset pitävät joskus väliä ja riidellään. Tyttären kanssa oli välit poikki kaksi vuotta. Mutta sitten taas jatkettiin.

Voi olla että he haluavat pitää paussia, ja on niin paljon tekemistä.

Sinä voisit ihan hyvin jutella jonkun ulkopuolisen kanssa, vois saada vinkkejä.

Entäs jos järjestäisit jotkut juhlat, vaikkapa synttärit/kevätjuhlan/tai minkä vaan.
Tai pyytäisit kaveriksi johonkin juttuun, tai että lähdette jonnekin matkalle/retkelle/piknikille.

Joka tapauksessa ei se paremmaksi mee, jos vain suree.
Tee jotain.

Hei palstalaiset!
Ehdottakaa, auttakaa ja keksikää!

Huom! Kaikenlainen arvostelu on kiellettyä nyt!
Älkää lyökö lyötyä, älkääkä ruvetko kehumaan miten muilla menee!

Keksitään yhdessä, monella muullakin on sama ongelma ja suru.

Hämmästyttävää suorastaan. Omat lapseni ovat kylläkin suhtautuneet edelleenkin hienosti meihin,,vanhempiinsa, kutsuneet jouluksi yms. kotiinsa, eli onko nyt vain onnettomasta perheestä lähtöisin aloittajan juttu?

On todellakin hienoa leikkiä lastenlasten kanssa, ja nähdä omien lastensa elämän perheineen kehittyvän.
Yksi hienoimpia asioita maailmassa.

Toki on myönnettävä, että lapset ovat vain "lainassa" ja se ero tulee ennemmin tai myöhemmin, mutta ehkä se niin pitääkin olla.

Yksi elämän perustotuuksia.

Älä käy tervehtimässä
Tee testamentti eläin- tai kasvinsuojeluyhdistykselle

Kun korona hellittää nyt lähde kuukauden lomalle .... Lissaboniin ranta- ja kulttuurilomalle piristymää ja unhoittamaan ahdistuskat

Kirjaneuvo tännekin. Hanna Törrösen "Väärin rakastettu".
Beng

Miksi syyllistät itseäsi.
Ei kannata, ei tarvitse, elä omaa elämääsi.
Elämässä ei kaikki aina mene kuin...
ei yhteydet lapsiinkaan ole mikään vakioitu kuvio.
Joka perheessä ne ovat erilaisia.
Lapsilla on omannäköinen elämänsä,
jokainen aikuiseksi kasvanut lapsi muodostaa elämästään haluamansa.
Ja aina ne odotukset ja toiveet eivät kohtaa
omien vanhempien odotuksiin, vaikka kuinka yrittäisi.

Vanhempi toivoo, että lapsi suhtautuisi häneen tietyin odotuksin
ja lapsi ajattelee, että hänelle riittää kun vanhempi on vähemmän hänen elämässään.
Usein tässä saattaa vaikuttaa myös lapsen kumppanin sana ja toiveet.

Mielestäni tärkeintä aikuisten lasten ja vanhempien väleissä on
pitää yllä jonkin laista yhteyttä, vaikka se ei rakkautta olisikaan.
Piipahtaminen esim syntymäpäiviä ennen tai ennen isoja pyhiä,
viemällä ehkä herkkuja joista muistaa oman lapsen aikoinaan pitäneen.

Onpas vaikeaa ideoita keksiä...
mutta kokisin, että ilkeyden sietämisellä olisi ainakin itselleni
korkeampi kynnys kuin ventovieraiden ilkeydelle.
Koskaan en loukkaantuisi, ottaisi itseeni, jatkaisin vain.
Ehkä he kerran huomaavat ja älyävät oman käytöksensä omituisuuden
sitä vain voi toivoa, ehkä heillä on joskus omia lapsia...

Vanhempien ja aikuisten lasten kuluu kasvotusten puhua pöydän ääressä asioista.Kun tullaan vanhempien luokse miten käytäydytään kun vanhemmat menevät heidän luokse miten he käytäytyvät aikuisten lastensa koti? Kummatkaan eivät tule vierailut toistensa koti kuin ladon ovesta sisään ja valmiisiin pöytin passattavaksi. Rajat vedettävä. Loppuu valitus kun keskenänne sovitte pelin säännöt! On kyettävä kunnioittamaan kumpaakin osa puolta ja käytös tavat oltava kunnioittavat.Myös vanhat ihmiset kerhoissa ymm. Miksi on vaikea puhua heti asioita toisille ,mikä tökkii? Kukan ei ole selvän näkiä pitää muistaa.Karsia pois lulot ja kuvitelmat. Rehelsiä oltava kaikialla ja toista henkilöä kunioittaten. Hyvää palmusununtaita terv. Itä-Helsinki noita akka.virvon varvon jne...

Jos vanhempana tyrkyttää itseään liikaa lapsilleen, puuttuu heidän asioihinsa, kommentoi heidän tekemisiään, arvostelee aikaansaannoksiaan tai on muuten vaan "liian lähellä". Silloin saattaa jälkeläisille kasaantua pitkältäkin ajalta kaunaa, joka sitten purskahtaa ulos ilkeytenä, joskus raivonakin. Pitää antaa tilaa.

Itse täräytin vastaavassa tilanteessa äidilleni hyvin rumasti ja oma poikani on hyvin äkäisesti parahtanut: älä lääpi! Ei ole kivaa kuultavaa, mutta pitää mennä itseensä ja katsoa peiliin.

Aikanaan, kun tyttäreni oli kahden pienen lapsen yksinhuoltaja, hän oli usein minulle hyvin ilkeä, tuntui että halusi haastaa jopa riitaa. Tapaamistemme jälkeen olin yleensä joko surullinen tai vihainen, tai molempia. Tuntui pahalta tulla loukatuksi ja huonosti kohdelluksi, varsinkin kun hän tarvitsi minua usein apuna lastenhoitoon ja mihin milloinkin, ja hän myös apua aina tarvitessaan sai. Ajattelin kuitenkin niin, että minä olen hänelle se turvallinen henkilö johon hän uskaltaa purkaa omaa pahaa oloaan ja yritin ymmärtää. En tiedä olinko ajatukseni kanssa oikeassa vai väärässä, mutta hän jätti yhteydenpidon minuun kun lapset kasvoivat eikä apuani tarvittu, ja hän löysi myös uuden kumppanin. Tyttäreni lasten kanssa olen hyvissä väleissä, he ovat jo nuoria aikuisia ja tapaamme silloin tällöin, käymme yhdessä ulkona syömässä tai he tulevat isoäidille syömään. Joskus tekisi heiltä mieli kysyä onko heille äiti koskaan kertonut välirikkomme syytä, sillä minä en sitä tiedä.

Kannattaa muistella omaa nuoruuttaan ja sitä, mikä silloin ärsytti omissa vanhemmissa.
Nuoremmat polvet tekevät aina omalla tavallaan ja toisin kuin omat vanhempansa tai mitä nämä toivovat. Tällöin voi käydä, että jollei malta pitää suutaan, olla neuvomatta ja puuttumatta, ärsyyntyvät nuoret. Se koetaan aliarvioimiseksi, vaikka sen selittäisi hyvän tarkoittamisella.
Minun vanhempani puuttuivat asioihini ja se ärsytti älyttömästi ja tuli sanomista, joten olen muistanut sen ja antanut lapseni elää omilla ehdoillaan. Kodissani oli tosin tapana puhua ja puhua paljon, uudestaan ja uudestaan tulisestikin, mutta eivät välit siitä ollenkaan katkenneet, koska taustalla oli luottamus, mihin oli kasvatettu.
Beng