Miksi skitsofreenikko kieltää sairautensa?

Skitsofreenikolla psykoosi ei yleensäkään "mene pois", se on tavallaan jatkuva olotila, erotuksena muista psykooseista. Ja niillä on taipumus pahentua.

Itsellänikin on skitsofrenia ja vainoharhani vain pahenivat ja olivat tosi ahdistavia. Lääkitys poisti ne lopulta.

No kesti itsellänikin aikaa olla sujut diagnoosin kanssa. En pitkään aikaan kertonut psykiatrilleni harhoistani, koska yritin välttää diagnoosia. Olihan se järkytys tavallaan. Mutta nyt olen sopeutunut siihen.

En ehkä kuitenkaan ole paljoa lukenut taudista tai muiden kokemuksista, koska haluaa ajatella olevansa mahdollisimman terve.

Anonyymi kirjoitti:

Skitsofreenikolla psykoosi ei yleensäkään "mene pois", se on tavallaan jatkuva olotila, erotuksena muista psykooseista. Ja niillä on taipumus pahentua.

Itsellänikin on skitsofrenia ja vainoharhani vain pahenivat ja olivat tosi ahdistavia. Lääkitys poisti ne lopulta.

No kesti itsellänikin aikaa olla sujut diagnoosin kanssa. En pitkään aikaan kertonut psykiatrilleni harhoistani, koska yritin välttää diagnoosia. Olihan se järkytys tavallaan. Mutta nyt olen sopeutunut siihen.

En ehkä kuitenkaan ole paljoa lukenut taudista tai muiden kokemuksista, koska haluaa ajatella olevansa mahdollisimman terve.

Lue lisää

Ei minulla ainakaan jäänyt yksikään psykoosi päälle ja pitkittynyt. Oireet ja unettomuus ja yms. katosivat jonkin ajan kuluttua. Lääkityksenkin olen lopettanut jonkin aikaa sitten. Ja voin aivan hyvin ja mainiosti.

Kauan aikaa sitten saamaani kyseinen diagnoosi oli ilmeisesti päin mäntyä ja virheellinen. Pohjautui ja perustui asenteellisten hoitajien ja lääkäreiden "näkemyksiin" ja minusta tekemiin ennakkoasenteisiin. Koska psykoosin oireet eivät ole palanneet ja ajatteluni toimii aivan normaalisti. En kuvittele "kenenkään seuraavan, tai vakoilevan minua". En kuule ääniä.

onko se niin vakavaa, mitä hörhöt ajattelee? Jos tarviit lääkäriä, niiden on toimittava sääntöjen mukaan, luki sun diagnoosissa mitä tahansa.

Anonyymi kirjoitti:

Ei minulla ainakaan jäänyt yksikään psykoosi päälle ja pitkittynyt. Oireet ja unettomuus ja yms. katosivat jonkin ajan kuluttua. Lääkityksenkin olen lopettanut jonkin aikaa sitten. Ja voin aivan hyvin ja mainiosti.

Kauan aikaa sitten saamaani kyseinen diagnoosi oli ilmeisesti päin mäntyä ja virheellinen. Pohjautui ja perustui asenteellisten hoitajien ja lääkäreiden "näkemyksiin" ja minusta tekemiin ennakkoasenteisiin. Koska psykoosin oireet eivät ole palanneet ja ajatteluni toimii aivan normaalisti. En kuvittele "kenenkään seuraavan, tai vakoilevan minua". En kuule ääniä.

Lue lisää

Ehkä olet ollut terve, mutta sinut lääkittiin sairaaksi? Minulle tehtiin jotain sellaista.

Anonyymi kirjoitti:

Ei minulla ainakaan jäänyt yksikään psykoosi päälle ja pitkittynyt. Oireet ja unettomuus ja yms. katosivat jonkin ajan kuluttua. Lääkityksenkin olen lopettanut jonkin aikaa sitten. Ja voin aivan hyvin ja mainiosti.

Kauan aikaa sitten saamaani kyseinen diagnoosi oli ilmeisesti päin mäntyä ja virheellinen. Pohjautui ja perustui asenteellisten hoitajien ja lääkäreiden "näkemyksiin" ja minusta tekemiin ennakkoasenteisiin. Koska psykoosin oireet eivät ole palanneet ja ajatteluni toimii aivan normaalisti. En kuvittele "kenenkään seuraavan, tai vakoilevan minua". En kuule ääniä.

Lue lisää

Kyllä noita asioita tapahtuu ihan oikeastikin. On tallenteita olemassa, ne ei ole harhaa!

Anonyymi kirjoitti:

onko se niin vakavaa, mitä hörhöt ajattelee? Jos tarviit lääkäriä, niiden on toimittava sääntöjen mukaan, luki sun diagnoosissa mitä tahansa.

Ja kun on diagnoosi, hoidot on vain otettava vastaan. Lääkityksineen. Jos tabletteja ei ota ja tila pahentuu, seuraava vaihtoehto on lääkärin valvonnassa tapahtuva pakko-injektiolääkitys.

Anonyymi kirjoitti:

Ja kun on diagnoosi, hoidot on vain otettava vastaan. Lääkityksineen. Jos tabletteja ei ota ja tila pahentuu, seuraava vaihtoehto on lääkärin valvonnassa tapahtuva pakko-injektiolääkitys.

Lue lisää

Ei se aina ihan noinkaan mene.
Kun on diagnoosi, jonka on saanut vuosikymmeniä sitten, okay, alkuun tarvitsi lääkkeitä ja hoitoja.
Kun tilanne on ollut vuosikausia hyvä, ja elämä ja eläminen sujuu, niin ei tarvitse mitään hoitoja tai lääkkeitä.
Sille ei voi mitään, että diagnoosi on ja pysyy.
Loppujen lopuksi vain ihmetyttää, miksei psyyken diagnooseista pääse ikinä eroon. On kuitenkin todettu ja sanottu, että noistakin sairauksista voi parantua.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä noita asioita tapahtuu ihan oikeastikin. On tallenteita olemassa, ne ei ole harhaa!

Esim kilpirauhasen vajaatoiminta luokitellaan psyyken sairauksiksi ,kumma kun se paranee kun saa kilpirauhas lääkkeet . Niin että kyllä virheellisiäkin diagnooseja onolemassa.
Kai se on ihmisen tahto kieltää sairautensa että pysyy pinnalla jotenkin

Anonyymi kirjoitti:

Ei se aina ihan noinkaan mene.
Kun on diagnoosi, jonka on saanut vuosikymmeniä sitten, okay, alkuun tarvitsi lääkkeitä ja hoitoja.
Kun tilanne on ollut vuosikausia hyvä, ja elämä ja eläminen sujuu, niin ei tarvitse mitään hoitoja tai lääkkeitä.
Sille ei voi mitään, että diagnoosi on ja pysyy.
Loppujen lopuksi vain ihmetyttää, miksei psyyken diagnooseista pääse ikinä eroon. On kuitenkin todettu ja sanottu, että noistakin sairauksista voi parantua.

Lue lisää

Skitsifrenia on silti mukana kuvioissa piilevänä, Moni on hyvä jopa 10 vuotta, sitten voi joku pieni tapahtuma laukaista sairauden taas pintaan
Siis usein se on periintyvä suvussa silti ei koko suku sitä saa ehkä pari ihmistä
Mutta kun lopettaa syyttelemöstä aina jotakin niin sekin on hyväksi koettu terveyden edistyminen

Anonyymi kirjoitti:

Esim kilpirauhasen vajaatoiminta luokitellaan psyyken sairauksiksi ,kumma kun se paranee kun saa kilpirauhas lääkkeet . Niin että kyllä virheellisiäkin diagnooseja onolemassa.
Kai se on ihmisen tahto kieltää sairautensa että pysyy pinnalla jotenkin

Lue lisää

Nyt olet ymmärtänyt väärin asian. Alitoiminta saattaa aiheuttaa masennusta mutta kun kilpirauhas lääke toimii niin sitten on masennus poissa
Joten kukaan ei sano että kilprsuhasen alitoiminta olisi psyykkinen sairaus de on ainoastaan sairaus jossa kilpirauhanen ohjaa kehon hormooneja .

Anonyymi kirjoitti:

Ehkä olet ollut terve, mutta sinut lääkittiin sairaaksi? Minulle tehtiin jotain sellaista.

Siis menig terveenä lääläriin MIKSI menit
Ei kai terveille kirjoiteta lääkkeitä

Anonyymi kirjoitti:

Nyt olet ymmärtänyt väärin asian. Alitoiminta saattaa aiheuttaa masennusta mutta kun kilpirauhas lääke toimii niin sitten on masennus poissa
Joten kukaan ei sano että kilprsuhasen alitoiminta olisi psyykkinen sairaus de on ainoastaan sairaus jossa kilpirauhanen ohjaa kehon hormooneja .

Lue lisää

Ehkä tuossa tarkoitettiin sitä, kun kilpirauhanen alkaa aiheuttaa oireita, niin alkuun saatetaan luulla, että kyse on psyykkisestä ongelmasta.
Jos kokeilla todetaan kilpirauhasen ongelmaa, siihen lääkitys ja psyykkiset oireetkin voivat kadota saman tien.
Ihan liian herkästi nykyään monia vaivoja väitetään psyykkisistä syistä johtuviksi, edes tutkimatta muita mahdollisuuksia.

"tekemät määritelmät, analyysit ja diagnoosit perustuvat vain joihinkin stereotypisiin käsityksiin"
Stereotypiat ovat tarkkoja kuvauksia todellisuudesta. Jos stereotypiat eivät olisi tarkkoja kuvauksia todellisuudesta, niin silloin ne eivät ylipäätään edes olisi stereotypioita.

ps. Et tajua mistään mitään. Jokainne tervejärkinen joka on ollut kertaakaan tekemisissä skitsofreenikkojen kanssa tajuaa millaisia ali-ihmisiä ne hullut on.

Anonyymi kirjoitti:

"tekemät määritelmät, analyysit ja diagnoosit perustuvat vain joihinkin stereotypisiin käsityksiin"
Stereotypiat ovat tarkkoja kuvauksia todellisuudesta. Jos stereotypiat eivät olisi tarkkoja kuvauksia todellisuudesta, niin silloin ne eivät ylipäätään edes olisi stereotypioita.

ps. Et tajua mistään mitään. Jokainne tervejärkinen joka on ollut kertaakaan tekemisissä skitsofreenikkojen kanssa tajuaa millaisia ali-ihmisiä ne hullut on.

Lue lisää

Olen ollut tekemisissä skitsofreenikkojen kanssa kolmenkymmenen vuoden ajan aina ajoittain.
He eivät ole mitään ali-ihmisiä, se on faktaa.
Tämä, joka niin väittää, ei varmasti tunne kunnolla yhtäkään skitsofreenikkoa.
On itse tullut sairaaloissa oltua, ja siellä olen nähnyt skitsofreenikkoja, voisi sanoa kymmenittäin. Toki jotkut ovat enemmän sairaita, mutta sekään ei vie ihmisyyttä mihinkään.
Joillain skitsofreenikoilla sairaus voi aaltoilla, välillä on parempia aikoja ja joskus taas oireilee enemmän.

Ihan tekisi hyvää itse kullekin, kun tutustuisi erilaisiin ihmisiin, eikä ala ensimmäiseksi tuomitsemaan ketään esim. sairauden perusteella.
Ei sellainenkaan ihminen täysin järjissään voi olla, joka haukkuu ja halveksii muita, luullen itse olevansa paljon parempi ihminen.

"skitsofreenikko kieltää sairautensa" mikä on täten todistettu.

Anonyymi kirjoitti:

"skitsofreenikko kieltää sairautensa" mikä on täten todistettu.

Minulle on ihan sama, mitä sinä trolli heittelet tahallasi noita provoaloituksia. Tai mitä sinä minusta ajattelet. En elä sen mukaan. Vaan oman arvomaailmani ja elämänkokemusteni pohjalta. Diagnoosit eivät määrittele minua ja omaa ihmisarvoani, eikä myöskään ajatteluani. Niitä ei psykiatria koskaan voinut lopullisesti viedä.

Anonyymi kirjoitti:

Minulle on ihan sama, mitä sinä trolli heittelet tahallasi noita provoaloituksia. Tai mitä sinä minusta ajattelet. En elä sen mukaan. Vaan oman arvomaailmani ja elämänkokemusteni pohjalta. Diagnoosit eivät määrittele minua ja omaa ihmisarvoani, eikä myöskään ajatteluani. Niitä ei psykiatria koskaan voinut lopullisesti viedä.

Lue lisää

Juurikin näin.
Eihän ihminen ole se diagnoosi, vaan hänellä on diagnoosi.

Vaikka olisi mikä diagnoosi tahansa, ei se ihmisyyttä vie pois.
Skitsofreenikko, ja muutenkin psykoosissa oleva voi hyvinkin ajatella, ettei hänellä ole mikään vialla.
Ja toisaalta yksi asia on häpeä. Voi hävetä hyvinkin paljon omaa sairauttaan.
Kaikki eivät halua myöntää jotain sairauksistaan.
Myös leimatuksi tulemisen pelko voi johtaa sairauden kieltämiseen.
Sairaus ja mahdollinen diagnoosi voi myös herättää erilaisia pelkoja omasta tilanteesta.

Suomalaisilla ( ja varmaan muuallakin ) aika yleisesti on usein tapana, kun joku kysyy " miten menee ", niin siihen vastataan " ihan hyvin ", vaikka asiat olisivat kaikkea muuta kuin hyvin.
Ei haluta myöntää asioiden olevan pielessä. Johtuuko kenties itsetunnosta, kuvitteleeko olevansa jotenkin huonompi kuin toiset, jos ei kaikki ole hyvin.

Anonyymi kirjoitti:

"skitsofreenikko kieltää sairautensa" mikä on täten todistettu.

ja harhaluuloinen kiistää. kumpi sitten on harhaluuloinen, on eri asia. todistettavuus ja argumentit, älykkyys.

en ihmettelisi, ja onhan siinä varmaa perääkin. vrt. esim. kardinaaleihin, paaviin. iso ongelma lääketieteessä, kun lääkärit ovat harhaluuloisia.

Anonyymi kirjoitti:

en ihmettelisi, ja onhan siinä varmaa perääkin. vrt. esim. kardinaaleihin, paaviin. iso ongelma lääketieteessä, kun lääkärit ovat harhaluuloisia.

Lääkärit ovat ennemminkin aivan liian stereotypisesti ja kaavamaisesti ajattelevia ja sillä tavalla toimivia. Katsovat potilasta vain keräten "todisteita" omille tekemilleen havainnoille ja päätelmille. Jotka saattavat mennä aivan vikaan.

Jos jokainen potilas kohdattaisiin ihmisenä, tasaveroisesti; häntä ja hänen elämäänsä ja ihmisarvoaan kunnioittavalla ja ystävällisellä tavalla, niin sitten voisikin heittää sen diagnoosipohjaisen ja asenteellisen hoitomenetelmän ja /tai pakkohoitopäätösten aiheuttaman ikävän ja leimaavan tunteen pois, mikä ihmiselle tulee, kun on ollut vähänkään terveydenhuollon kanssa tekemisissä.

Niin kauan, kuin psykiatriassa pohjataan vain noihin jokaisesta ihmisestä tehtyihin ennakkoasenteellisiin, kaavamaiseen ja stereotypiseen hoitomalliin, ja vanhanaikaisiin teorioihin, ei monikaan mt-oireista ja elämässään vaikeuksista kärsivä voi koskaan luottaa kyseiseen systeemiin, saatika käyttää niitä palveluita. En ainakaan suosittele tekemään niin.

Psykiatriaa ja sen hoitomenetelmiä pitää uudistaa. Koska sitä siinä ennenkaikkea tarvitaan. Ja se pitää tapahtua yhteistyössä potilaiden kanssa, heitä ja heidän mielipiteitä kuunnellen.

Anonyymi kirjoitti:

en ihmettelisi, ja onhan siinä varmaa perääkin. vrt. esim. kardinaaleihin, paaviin. iso ongelma lääketieteessä, kun lääkärit ovat harhaluuloisia.

Mutta sairaat kuitenkin tarvitsevat apua ja hoitoja.

Anonyymi kirjoitti:

Juurikin näin.
Eihän ihminen ole se diagnoosi, vaan hänellä on diagnoosi.

Vaikka olisi mikä diagnoosi tahansa, ei se ihmisyyttä vie pois.
Skitsofreenikko, ja muutenkin psykoosissa oleva voi hyvinkin ajatella, ettei hänellä ole mikään vialla.
Ja toisaalta yksi asia on häpeä. Voi hävetä hyvinkin paljon omaa sairauttaan.
Kaikki eivät halua myöntää jotain sairauksistaan.
Myös leimatuksi tulemisen pelko voi johtaa sairauden kieltämiseen.
Sairaus ja mahdollinen diagnoosi voi myös herättää erilaisia pelkoja omasta tilanteesta.

Suomalaisilla ( ja varmaan muuallakin ) aika yleisesti on usein tapana, kun joku kysyy " miten menee ", niin siihen vastataan " ihan hyvin ", vaikka asiat olisivat kaikkea muuta kuin hyvin.
Ei haluta myöntää asioiden olevan pielessä. Johtuuko kenties itsetunnosta, kuvitteleeko olevansa jotenkin huonompi kuin toiset, jos ei kaikki ole hyvin.

Lue lisää

Jos yhteiskunta olisi enemmän ymmärtäväisempi niin ei niiden tarttis hävetä , mutta kun kuulee koko elämänsä puhetta ” hulluista” ja että ” viety lataukseen” niin ymmärtää että heidän on vaikea tunnustaa oma sairautensa.

Minulla oli nuori tyttö työkaverina , ja yhtä äkkiä hän hävisi jonnekin, sitten tapasin hänet kaupungilla ja hän kertoi että oli ollut sairaalassa koska hänellä on psyykkinen sairaus .

Uskalsi kertoa kun tiesi etten tuomitse, kun ihmiset lopettaisivat hurskastelemassa toisten sairauksien kanssa ja yrittäisivät ymmärtää , niin näiden ei tarvitsisi tuntea pelkoa ja häpeää .
Sillä sairaus kun sairaus, jos joku katkaisee jalkansa niin se hyväksytään , psyykkinen sairaus on myös sairaus kuten jalan katkaisu kota hoidetaan niin että parantuu.

Siinä taas yksi epäluuloinen esillä
Tyypillinen sairauden kuvaus missä ei ole mitään logiikkaa.
Joten yhteiskunta toivoo että mahdollisimma moni tulisi terveeksi. Niin että turhaan syyttelet

Anonyymi kirjoitti:

ja harhaluuloinen kiistää. kumpi sitten on harhaluuloinen, on eri asia. todistettavuus ja argumentit, älykkyys.

Skitsot ovat usein tuomassa esille omaa ns älykkyyttään, luullen itse olevansa ertyis nero, siinähän se Juuri onkin se sairaus ja aika vahvasti
Siis lääkärit tekee vääriä diagnooseja heidän mielestään, eiväkä ymmärrä juuri häntä joka on niin erikoinen omasta mielestään.
Joten turha julistaa psykiatreja tyhmiksi pitkän koulutuksen saaneena osaavat Kyllä eroittaa akanat siemenistä
joten paljon on myös tyytyväisiä potilaita joilla on lääkitys, kun luottavat hoitoon

Anonyymi kirjoitti:

Lääkärit ovat ennemminkin aivan liian stereotypisesti ja kaavamaisesti ajattelevia ja sillä tavalla toimivia. Katsovat potilasta vain keräten "todisteita" omille tekemilleen havainnoille ja päätelmille. Jotka saattavat mennä aivan vikaan.

Jos jokainen potilas kohdattaisiin ihmisenä, tasaveroisesti; häntä ja hänen elämäänsä ja ihmisarvoaan kunnioittavalla ja ystävällisellä tavalla, niin sitten voisikin heittää sen diagnoosipohjaisen ja asenteellisen hoitomenetelmän ja /tai pakkohoitopäätösten aiheuttaman ikävän ja leimaavan tunteen pois, mikä ihmiselle tulee, kun on ollut vähänkään terveydenhuollon kanssa tekemisissä.

Niin kauan, kuin psykiatriassa pohjataan vain noihin jokaisesta ihmisestä tehtyihin ennakkoasenteellisiin, kaavamaiseen ja stereotypiseen hoitomalliin, ja vanhanaikaisiin teorioihin, ei monikaan mt-oireista ja elämässään vaikeuksista kärsivä voi koskaan luottaa kyseiseen systeemiin, saatika käyttää niitä palveluita. En ainakaan suosittele tekemään niin.

Psykiatriaa ja sen hoitomenetelmiä pitää uudistaa. Koska sitä siinä ennenkaikkea tarvitaan. Ja se pitää tapahtua yhteistyössä potilaiden kanssa, heitä ja heidän mielipiteitä kuunnellen.

Lue lisää

Kaikilla skitsofrenia potilailla on suurin piirtein samat asiat kerrottavana kun tulevat vastasnotolle
Joten siinäkin on aika paljon infoa lääkärille
Joten mitä minä olen nähnyt työssäni niin hyvin kohtelevat potilaita
Sittennon niitä potilaita jotka tulevat Oman tekemänsä diagnoosin kanssa ja suuttuvat jos lääkärillä ei Ole sama kanta asiaan

Anonyymi kirjoitti:

Jos yhteiskunta olisi enemmän ymmärtäväisempi niin ei niiden tarttis hävetä , mutta kun kuulee koko elämänsä puhetta ” hulluista” ja että ” viety lataukseen” niin ymmärtää että heidän on vaikea tunnustaa oma sairautensa.

Minulla oli nuori tyttö työkaverina , ja yhtä äkkiä hän hävisi jonnekin, sitten tapasin hänet kaupungilla ja hän kertoi että oli ollut sairaalassa koska hänellä on psyykkinen sairaus .

Uskalsi kertoa kun tiesi etten tuomitse, kun ihmiset lopettaisivat hurskastelemassa toisten sairauksien kanssa ja yrittäisivät ymmärtää , niin näiden ei tarvitsisi tuntea pelkoa ja häpeää .
Sillä sairaus kun sairaus, jos joku katkaisee jalkansa niin se hyväksytään , psyykkinen sairaus on myös sairaus kuten jalan katkaisu kota hoidetaan niin että parantuu.

Lue lisää

Ihan Totta sairaus on ihmisellä hän ei Ole sairautensa, joten kaikkiin sairauksiin on hoito menetelmät eikä sairauttaan tartte hävetä ei kukasn häpen sokeritautiaan eikä poliklinik mennyttä jalkaa Siis miksi sairasta itse eivät tunnustaa asiaa vaan heillä on joku kumma häpeä aika illa rehellinen ja hyväksyä sairautensa niin se menee ohitse nopeammin

Anonyymi kirjoitti:

Minulle on ihan sama, mitä sinä trolli heittelet tahallasi noita provoaloituksia. Tai mitä sinä minusta ajattelet. En elä sen mukaan. Vaan oman arvomaailmani ja elämänkokemusteni pohjalta. Diagnoosit eivät määrittele minua ja omaa ihmisarvoani, eikä myöskään ajatteluani. Niitä ei psykiatria koskaan voinut lopullisesti viedä.

Lue lisää

Skitsofreenikoilla ei ole mitään ihmisarvoa. Ihmisyyden keskeisin piirre on järki, joka skitsofreenikoilta puuttuu. Skitsofreenikot aiheuttavat vainoharhoillaan, harhaluuloillaan ja toilailuillaan jatkuvasti mielipahaa niin läheisilleen kuin kaikille ympärillä oleville. Skitsofreenikkojen pitäisi epäironisesti tappaa itsensä.

Anonyymi kirjoitti:

Skitsofreenikoilla ei ole mitään ihmisarvoa. Ihmisyyden keskeisin piirre on järki, joka skitsofreenikoilta puuttuu. Skitsofreenikot aiheuttavat vainoharhoillaan, harhaluuloillaan ja toilailuillaan jatkuvasti mielipahaa niin läheisilleen kuin kaikille ympärillä oleville. Skitsofreenikkojen pitäisi epäironisesti tappaa itsensä.

Lue lisää

Ikävä sanoa, että sinullakin on ihmisarvo, vaikka kovin järkevä et lausunnoissasi ole.

Tarkoitin että onko aloittajan juttu tullut juorupäivä lehdistä?

puhkeamistodennäköisyys vanhuus-/aikuisiällä? ainakin kova stressi on voinut olla.

Olikohan että noin 30% paranee.

No sekin riippuu siitä millaisessa ympäristössä ihminen on elänyt ja kasvanut.

"Skitsofreniasta parannutaan hyvin harvoin!"

Tämä on todiste siitä että nykyiset lääkkeet eivät ole kovinkaan tehokkaita. Niillä on myös todella rajut haitat, minkä vuoksi osa potilaista jättää ne syömättä.

Anonyymi kirjoitti:

"Skitsofreniasta parannutaan hyvin harvoin!"

Tämä on todiste siitä että nykyiset lääkkeet eivät ole kovinkaan tehokkaita. Niillä on myös todella rajut haitat, minkä vuoksi osa potilaista jättää ne syömättä.

Lue lisää

Ne lääkkeet ovat tehokkaita sikäli, että ne pitävät niiden hullujen harhaluulot kurissa. Ei lääkkeiden tarkoitus ole koskaan ollutkaan parantaa, vaan poistaa oireet.

Skitsofrenia on aivovamaa/kehitysvamma, aivan kuten joku cp-vammaisuus, eikä sitä voi kuin yrittää lievittää.

Niin. Psykiatria näkee kaikki ihmiset sairaina. Alkakaapa tutkia itse noita diagnoosien kriteerejä niin kyllä löytyy oiretta joka lähtöön. Olen sairas, olen sairas, olen sairas, olen sairas...ajattelu ei johda yhtään muuhun kuin velttouteen. Itsellä on 6 psyykediagnoosia. Olen saanut diagnoosit tosi helposti, mielestäni aivan heittämällä. Voisin alkaa ruikuttaa ja jäädä eläkkeelle mutta haluan olla työelämässä. On huono lähtökohta nähdä potilas pelkkänä listana diagnooseja. Itse haluan eroon koko psyk. järjestelmästä. Seuraava diagnoosi taitaa olla tulossa seuraavalla psykiatrin käynnillä. Pelkkä naamani näkeminen riittää niillä puoskareilla diagnoosin tekoon.

Anonyymi kirjoitti:

Niin. Psykiatria näkee kaikki ihmiset sairaina. Alkakaapa tutkia itse noita diagnoosien kriteerejä niin kyllä löytyy oiretta joka lähtöön. Olen sairas, olen sairas, olen sairas, olen sairas...ajattelu ei johda yhtään muuhun kuin velttouteen. Itsellä on 6 psyykediagnoosia. Olen saanut diagnoosit tosi helposti, mielestäni aivan heittämällä. Voisin alkaa ruikuttaa ja jäädä eläkkeelle mutta haluan olla työelämässä. On huono lähtökohta nähdä potilas pelkkänä listana diagnooseja. Itse haluan eroon koko psyk. järjestelmästä. Seuraava diagnoosi taitaa olla tulossa seuraavalla psykiatrin käynnillä. Pelkkä naamani näkeminen riittää niillä puoskareilla diagnoosin tekoon.

Lue lisää

Mitä haittaa loppujen lopuksi on, jos saa niitä diagnooseja?
Jos se ei itseä haittaa, niin ihan sama.
Pääasia, että itse on tyytyväinen elämäänsä ja pärjäilee.

No valitettavasti vain, tunne siitä, että luet toisten ajatuksia on sairauden oire. Ei niitä oikeasti pysty lukemaan.

Anonyymi kirjoitti:

No valitettavasti vain, tunne siitä, että luet toisten ajatuksia on sairauden oire. Ei niitä oikeasti pysty lukemaan.

Noinhan se psykiatrikin sanoi. Luuletko sinäkin sanovasi todellakin jotain uutta tai yllättävää? Kokemukseni ovat subjektiivisia kuten sinunkin kokemuksesi ja tulkintasi maailmasta ovat. Se on sellainen perusasia, jonka jokainen normaalijärkinen ihminen tajuaa. Sinun mielesi on yhtä subjektiivinen kuin minun mieleni. Etkä sinä ymmärrä esimerkiksi kvanttifysiikan tai neurobiologian perusteista yhtään sen enempää kuin minäkään, joten miksi minä välittäisin paskan vertaa siitä miten sinä koet tuntemukseni? Todennäköisesti ymmärryksesi oman ajattelusi perusteista on niin heikkoa, ettet edes tajua miltä pohjalta itse normitat todellisuutta. Tiedätkö että sairaus ja terveys ovat vain sanoja, usein hyvin normatiivisesti värittyneitä? Jos et osaa määrittää sairauden käsitettä muuten kuin metafyysisten väitelauseiden kautta, niin mihin edes tarvitset lääketieteen asiantuntijaa, joka on erikoistunut biologiaan ei metafysiikkaan? Miksi filosofit eivät diagnosoi mielisairauksia, jos diagnostiikka perustuu puhtaasti metafysiikkaan? Olen sen verran terve, että en välitä oikeasti vitun vertaa siitä olenko minä nyt mielestäsi hurjan sairas, kun kuvittelen lukevani ajoittain ihmisten ajatuksia. Joskus elämässäni en kuitenkaan ollut yhtä tervejärkinen, vaan olin tosiaan "sairas" ja rajaton ja siksi jouduin psykiatriseen hoitoon. Kun opin että ihmiset ovat keskimäärin sinun kaltaisiasi, aivan helvetin jälkeenjääneitä ja usein myös aika kusipäitä, minusta tuli terve ja toimintakykyinen. Opin suojelemaan itseäni kehitysvammaisilta idiooteilta. Se oli merkittävin opetus jonka psykiatrinen hoito minulle antoi. Tajusin, että jopa koulutetut erikoislääkärit ovat jälkeenjääneitä ja että suurin osa alan tieteellisistä teorioista ja tutkimuksista on puhdasta paskaa.

Anonyymi kirjoitti:

No valitettavasti vain, tunne siitä, että luet toisten ajatuksia on sairauden oire. Ei niitä oikeasti pysty lukemaan.

voi, jos sen voi todentaa.

Anonyymi kirjoitti:

Noinhan se psykiatrikin sanoi. Luuletko sinäkin sanovasi todellakin jotain uutta tai yllättävää? Kokemukseni ovat subjektiivisia kuten sinunkin kokemuksesi ja tulkintasi maailmasta ovat. Se on sellainen perusasia, jonka jokainen normaalijärkinen ihminen tajuaa. Sinun mielesi on yhtä subjektiivinen kuin minun mieleni. Etkä sinä ymmärrä esimerkiksi kvanttifysiikan tai neurobiologian perusteista yhtään sen enempää kuin minäkään, joten miksi minä välittäisin paskan vertaa siitä miten sinä koet tuntemukseni? Todennäköisesti ymmärryksesi oman ajattelusi perusteista on niin heikkoa, ettet edes tajua miltä pohjalta itse normitat todellisuutta. Tiedätkö että sairaus ja terveys ovat vain sanoja, usein hyvin normatiivisesti värittyneitä? Jos et osaa määrittää sairauden käsitettä muuten kuin metafyysisten väitelauseiden kautta, niin mihin edes tarvitset lääketieteen asiantuntijaa, joka on erikoistunut biologiaan ei metafysiikkaan? Miksi filosofit eivät diagnosoi mielisairauksia, jos diagnostiikka perustuu puhtaasti metafysiikkaan? Olen sen verran terve, että en välitä oikeasti vitun vertaa siitä olenko minä nyt mielestäsi hurjan sairas, kun kuvittelen lukevani ajoittain ihmisten ajatuksia. Joskus elämässäni en kuitenkaan ollut yhtä tervejärkinen, vaan olin tosiaan "sairas" ja rajaton ja siksi jouduin psykiatriseen hoitoon. Kun opin että ihmiset ovat keskimäärin sinun kaltaisiasi, aivan helvetin jälkeenjääneitä ja usein myös aika kusipäitä, minusta tuli terve ja toimintakykyinen. Opin suojelemaan itseäni kehitysvammaisilta idiooteilta. Se oli merkittävin opetus jonka psykiatrinen hoito minulle antoi. Tajusin, että jopa koulutetut erikoislääkärit ovat jälkeenjääneitä ja että suurin osa alan tieteellisistä teorioista ja tutkimuksista on puhdasta paskaa.

Lue lisää

Jotenkin ristiriitaista kyllä on, että ihmiset sitten käyvät selvänäkijällä ja ennustajilla, vaikka psykiatrisesti arvioituna nuo meediot ym. ovat automaattisesti mieleltään sairaita. Ainakin jos hoitolaitoksessa alkaisit kertoa näkeväsi kuolleita ihmisiä ja eläimiä ja kommunikoivasi niiden kanssa (kuten meediot tekevät), sinut diagnosoitaisiin psykoottiseksi etkä pääsisi pois laitoksesta, ennen kuin sanoisit että kuolleet ihmiset ovat omaa kuvitelmaasi ja että olet ollut sairas kun olet kuvitellut sellaisten kanssa keskustelevasi. Kuitenkin on olemassa ihmisiä jotka työkseen tekevät noitakin meedion hommia.

Tiukasti katsoen tiede, mitä psykiatriakin kaiketi katsoo edustavansa, ei tunne Jumalaakaan, eli sekin on ristiriitaista, ettei psykiatria ole uskovaisiakin diagnosoimassa. Jos ajattelette tarkkaan, niin kyllä näissä edellä mainituissa seikoissa on ristiriitaa, kun niitä vertaa perusteisiin joilla ihmisiä pidetään lukkojen takana.

Anonyymi kirjoitti:

Noinhan se psykiatrikin sanoi. Luuletko sinäkin sanovasi todellakin jotain uutta tai yllättävää? Kokemukseni ovat subjektiivisia kuten sinunkin kokemuksesi ja tulkintasi maailmasta ovat. Se on sellainen perusasia, jonka jokainen normaalijärkinen ihminen tajuaa. Sinun mielesi on yhtä subjektiivinen kuin minun mieleni. Etkä sinä ymmärrä esimerkiksi kvanttifysiikan tai neurobiologian perusteista yhtään sen enempää kuin minäkään, joten miksi minä välittäisin paskan vertaa siitä miten sinä koet tuntemukseni? Todennäköisesti ymmärryksesi oman ajattelusi perusteista on niin heikkoa, ettet edes tajua miltä pohjalta itse normitat todellisuutta. Tiedätkö että sairaus ja terveys ovat vain sanoja, usein hyvin normatiivisesti värittyneitä? Jos et osaa määrittää sairauden käsitettä muuten kuin metafyysisten väitelauseiden kautta, niin mihin edes tarvitset lääketieteen asiantuntijaa, joka on erikoistunut biologiaan ei metafysiikkaan? Miksi filosofit eivät diagnosoi mielisairauksia, jos diagnostiikka perustuu puhtaasti metafysiikkaan? Olen sen verran terve, että en välitä oikeasti vitun vertaa siitä olenko minä nyt mielestäsi hurjan sairas, kun kuvittelen lukevani ajoittain ihmisten ajatuksia. Joskus elämässäni en kuitenkaan ollut yhtä tervejärkinen, vaan olin tosiaan "sairas" ja rajaton ja siksi jouduin psykiatriseen hoitoon. Kun opin että ihmiset ovat keskimäärin sinun kaltaisiasi, aivan helvetin jälkeenjääneitä ja usein myös aika kusipäitä, minusta tuli terve ja toimintakykyinen. Opin suojelemaan itseäni kehitysvammaisilta idiooteilta. Se oli merkittävin opetus jonka psykiatrinen hoito minulle antoi. Tajusin, että jopa koulutetut erikoislääkärit ovat jälkeenjääneitä ja että suurin osa alan tieteellisistä teorioista ja tutkimuksista on puhdasta paskaa.

Lue lisää

Ihmisen henkinen terveys on kai jotain samaa,kuin kyky loogiseen päättelyyn näkemästään ja kuulemastaan, esim.jos pimeässä eteisessä on tumma hahmo,onko se väijyjä ,vai musta takki naulakossa,tai jos kuulee ääniä osaako todistaa itselleen, vaikka tukkimalla korvat, että oma mielikuvitus tuottaa ne pään sisällä.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisen henkinen terveys on kai jotain samaa,kuin kyky loogiseen päättelyyn näkemästään ja kuulemastaan, esim.jos pimeässä eteisessä on tumma hahmo,onko se väijyjä ,vai musta takki naulakossa,tai jos kuulee ääniä osaako todistaa itselleen, vaikka tukkimalla korvat, että oma mielikuvitus tuottaa ne pään sisällä.

Lue lisää

Et sinä tiedä miten ja millä logiikalla ihminen omassa päässään ajattelee asioita. Tuollainen peruslogiikka on -kuten todistit -aina kontekstisidonnaista. Sinun pitää ymmärtää toisen ihmisen tilanne missä hän on, jotta voit ymmärtää millainen toiminta on ns. johdonmukaista ja millainen ei. Et voi olettaa toista ihmistä pimeään eteiseen, jos hän ei ole pimeässä eteisessä pelkäämässä naulakossa roikkuvia mustia hahmoja. Esimerkiksi monissa yliluonnollisissa kokemuksissa harvoin on kyse loogisen ajattelun puutteesta, eikä nuo kokemukset ole tutkimustenkaan mukaan sidoksissa esim. koulutustasoon tai älykkyyteen. Minä esimerkiksi olen nähnyt mielestäni etiäisen isäni kuolemasta psykoosissa. Muutama vuosi sen jälkeen kaikin puolin terve isäni kuoli äkillisesti. Kyllähän sitä voi saivarrella ulkokohtaiseesti, että hei kaikkihan me unia nähdään ja kaikki me joskus kuolemme, että sattumaa vain. Ei se minua liikuta tippaakaan, jos koet tällä tavoin olevasi "looginen" ja järkevä.

Olen myös esim. mielisairaalassa saanut päähäni, että kämppäkaverini on menettänyt lapsensa ja että häntä on kaltoinkohdeltu seksuaalisesti. Nuo ajatukset herättivät niin suuren uteliaisuuden, että luin kämppäkaverini tyynyn alle piilotettua päiväkirjaa, jossa hän kirjoitti pakkomielteisesti "enkelivauvastaan". En puhunut koskaan sanaakaan tuolle ihmiselle. Voithan sinä toki tehdä ylimääräisiä oletuksia, että olen jostain kuitenkin kuullut puolitietoisesti hänen puhuvan enkelivauvastaan jollekulle ja täten projisoin omaa tunnemaailmaani ihmiseen, näen joukkoraiskauksia ja kuolleita vauvoja eikös vaan? Siitä vaan sitten ajattelet näin, jos koet sen olevan logiikkaa. Oikeastihan sinä et ole noissa tilanteissa etkä voi kuvitella, miten ajatteluni kehittyi pääni sisällä. Sinulla on katsos sen verran rajallinen mieli, ettet koskaan tavoita toisen ihmisen kokemusmaailmaa täysin. Et voi noin vain olettaa omaa todellisuuttasi toiselle, koska olet silloin yhtä "mielisairas "kuin ihminen joka kokee jatkuvasti lukevansa toisten ihmisten ajatuksia paremmin kuin hän itse. Psykiatria onkin yhdistelmä sinun tyyppisten ihmisten älyllistä keskinkertaisuutta yhdistettynä valtavaan valtaepätasapainoon potilaan ja hoitojärjestelmän välillä. Ilman psykiatriaa minulle ei olisi ikinä pälkähtänyt pikku päähäni, että nämä ajoittaiset psykoosin laukaisemat telepaattiset kokemukset olisivat sen arvoisia, että söisin puoliväkisin pakkoliikkeitä, hormonihäiriöitä ja akatisiaa aiheuttavia hermomyrkkyjä enkä ymmärtänyt sitä kyllä siitäkään huolimatta, että psykiatriassa tunnuttiin näin vahvasti uskovan. Onneksi en sanonut sitä ääneen, koska tajusin että psykiatrien kehitysvammainen ihmiskuva yhdistettynä oikeuteen tehdä ihmisen perusoikeuksiin kajoavia hallintopäätöksiä on aika vaarallinen yhdistelmä. Täten vaikutin kaiken puolin tunnontarkalta potilaalta joka söi lääkkeensä, vaikka oikeasti lopetin ne joka kerta ja päädyin teeskentelemään hoitomyöntyvyyttä jotta pääsisin hiljalleen niistä vajakeista eroon. Olisin tarvinnut lähinnä terapiaa ja empatiaa, koska minulla oli toimintakykyä heikentäviä vaikeita kokemuksia taustalla joita en osannut käsitellä. Sen sijaan sain valtavan massiivisen byrokraattisen ihmisten kokemuksia pintapuolisesti normittavan systeemin niskaani, jossa hoidettiin mahdottomia kokemuksia hermomyrkyillä.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisen henkinen terveys on kai jotain samaa,kuin kyky loogiseen päättelyyn näkemästään ja kuulemastaan, esim.jos pimeässä eteisessä on tumma hahmo,onko se väijyjä ,vai musta takki naulakossa,tai jos kuulee ääniä osaako todistaa itselleen, vaikka tukkimalla korvat, että oma mielikuvitus tuottaa ne pään sisällä.

Lue lisää

Ja jos lisäisin tuohon vielä tarkennuksena, niin kai ymmärrät että logiikka ei ole tapa todistaa jotain empiirisesti. Logiikka tarkoittaa johdonmukaisuutta, joka edellyttää aina tiettyjä premissejä eli oletuksia maailmasta. Logiikka on sillä tavoin teorialähtöistä ajattelua. Sotket noissa esimerkeissäsi logiikan ja premissit keskenään. Voi olla hyvinkin loogista pelätä pimeässä roikkuvia hahmoja, jos sinulla on kokemusmaailma, jossa on perusteltua odottaa että ne ovatkin petoja jotka hyökkäävät kimppuusi. Tämä "logiikka" on koodattu itse asiassa ihmisen geeneihin ja se on evolutiivisesti ollut hyvinkin hyödyllistä ja suojannut ihmisiä pedoilta. Ongelmasi on että sinä oletat tilanteeseen samat premissit, vaikka kahdella ihmisillä voi olla täysin erilainen kokemusmaailma ja mielentila. On ehkä rationaalista olla pelkäämättä takkeja, jos on sellainen kokemus että hahmot tosiaan ovat todennäköisesti takkeja, eivätkä ne hyökkää kimppuun. Sellainen kokemus on suurimmalla osalla ihmisistä, ja siksi se vaikuttaa loogiselta yleisestä näkökulmasta. Mutta ns. mielisairaan ihmisen kokemusmaailma voi olla hyvin sisäisesti looginen ilman, että se olisi sinun näkökulmastasi todennettavissa tai johdonmukainen. Se ei johdu siitä, että olisit loogisempi vaan siitä, että kokemusmaailmasi on yhteneväinen yleisesti jaetun todellisuuskäsityksen kanssa.

Anonyymi kirjoitti:

Jotenkin ristiriitaista kyllä on, että ihmiset sitten käyvät selvänäkijällä ja ennustajilla, vaikka psykiatrisesti arvioituna nuo meediot ym. ovat automaattisesti mieleltään sairaita. Ainakin jos hoitolaitoksessa alkaisit kertoa näkeväsi kuolleita ihmisiä ja eläimiä ja kommunikoivasi niiden kanssa (kuten meediot tekevät), sinut diagnosoitaisiin psykoottiseksi etkä pääsisi pois laitoksesta, ennen kuin sanoisit että kuolleet ihmiset ovat omaa kuvitelmaasi ja että olet ollut sairas kun olet kuvitellut sellaisten kanssa keskustelevasi. Kuitenkin on olemassa ihmisiä jotka työkseen tekevät noitakin meedion hommia.

Tiukasti katsoen tiede, mitä psykiatriakin kaiketi katsoo edustavansa, ei tunne Jumalaakaan, eli sekin on ristiriitaista, ettei psykiatria ole uskovaisiakin diagnosoimassa. Jos ajattelette tarkkaan, niin kyllä näissä edellä mainituissa seikoissa on ristiriitaa, kun niitä vertaa perusteisiin joilla ihmisiä pidetään lukkojen takana.

Lue lisää

Ennustajat ja selvänäkijät eivät vain ole joutuneet psykiatrian rattaisiin, eikäsuurin osa uskovaisistakaan.
Kuka vain voi mennä psykiatrille, kyllä siellä yleensä lähes kaikille diagnoosi löytyy.

Anonyymi kirjoitti:

Jotenkin ristiriitaista kyllä on, että ihmiset sitten käyvät selvänäkijällä ja ennustajilla, vaikka psykiatrisesti arvioituna nuo meediot ym. ovat automaattisesti mieleltään sairaita. Ainakin jos hoitolaitoksessa alkaisit kertoa näkeväsi kuolleita ihmisiä ja eläimiä ja kommunikoivasi niiden kanssa (kuten meediot tekevät), sinut diagnosoitaisiin psykoottiseksi etkä pääsisi pois laitoksesta, ennen kuin sanoisit että kuolleet ihmiset ovat omaa kuvitelmaasi ja että olet ollut sairas kun olet kuvitellut sellaisten kanssa keskustelevasi. Kuitenkin on olemassa ihmisiä jotka työkseen tekevät noitakin meedion hommia.

Tiukasti katsoen tiede, mitä psykiatriakin kaiketi katsoo edustavansa, ei tunne Jumalaakaan, eli sekin on ristiriitaista, ettei psykiatria ole uskovaisiakin diagnosoimassa. Jos ajattelette tarkkaan, niin kyllä näissä edellä mainituissa seikoissa on ristiriitaa, kun niitä vertaa perusteisiin joilla ihmisiä pidetään lukkojen takana.

Lue lisää

Niin onhan se itsestään selvää, että pelkkä paranormaali kokemus tai uskomus ei johda yleensä siihen että ihminen ajautuisi psykiatriseen hoitoon. Meediot (siis oikeat selvännäkijät, jotka tosiaan uskovat omiin lahjoihinsa eivätkä feikkaa) ovat hyvä esimerkki, miten yliluonnollisissa ja usein pelottavissakin kokemuksissa olennaista ei ole kokemus itsessään vaan se, miten ihminen käsittelee kokemuksiaan. Ihminen joka pelästyy kummallisia kokemuksia, alkaa usein projisoida omia pelkojaan todellisuuteen ja pelkotila ruokkii yleensä itse itseään. Siitä syntyy psykoosi, jossa ihminen ei enää hallitse oman mielensä rajoja. Luonnonkansojen keskuudessa on yleensä ymmärretty tämä ilmiö kokemuspohjaisesti ja intuitiivisesti ilmeisesti jo vuosituhansia, ja monesti psykoottisia kokemuksia (ääniharhat, hallusinaatiot, telepatia ja ennenäyt) tulkitaan tavalla joka ei johda psykiatrissa havaittuun sairaudenkulkuun vaan tuollaisia kokemuksia nuoruudessaan saaneilla ihmisillä on edessään usein jopa loistava tulevaisuus heimonsa "meediona" tai shamaanina. Länsimaisessa materialistisessa kulttuurissa ei ole kuitenkaan tuollaista sukupolvelta toiselle periytyvää traditiota, jossa "kokemusasiantuntijat" opettavat toisiaan käsittelemään mystisiä kokemuksiaan tavalla joka tekisi niistä hallittavia ja merkityksellisiä. Täällä ihmisille kerrotaan "asiantuntijoiden" toimesta, että skitsofrenia on kuin kuolemaan johtava syöpäsairaus, oireita ei voi hallita muuten kuin hermomyrkyillä jos niilläkään ja että potilaan pitää ehdottomasti pelätä ja halveksua omaa mieltään ja kieltää oma kokemusmaailmansa ollakseen terve. Tulokset ovatkin näin ollen vuosikymmenestä toiseen surkeita huolimatta mullistavista ihmelääkkeistä ja hullut kuolevat vuosikymmeniä aikaisemmin kuin muu väestö.

https://www.youtube.com/watch?v=9_KSYu1Tqx8

Minä en aikoinaan kiistänyt sairastuneeni, silloinen monet vuodet kestänyt elämäntilanteeni ajoi minut ns. hulluuden partaalle.

Tulihan sitä laitoksia kierrettyä ja pillereitä popsittua. Ne ovat jääneet kaikki taaksepäin.
Ainoa, mikä on jäänyt pysymään, ovat diagnoosit ( joista ei ilmeiseti pääse koskaan eroon ).

Elämäni sujuu kaikenkaikkiaan aika hyvin nykyään, pärjään riittävän hyvin, itsetunto on noussut jo vuosia kohisten, vaikkei siitä ikinä varmaan liian hyvää edes saa, eli turha yrittääkään liikoja.
Sairauteni, joka minulla kauan sitten todettiin, ei vaikuta psyykkiseen elämääni tällä hetkellä millään tavoin.
Fyysistä vaivaa on jäänyt lääkitysten jälkeen, mutta " yläkerta " on onneksi paremmassa kunnossa kuin vuosiin ( tuskin koskaan täysin kuntoon tuleekaan ).

Kaikenlaista tuli vuosien varrella koettua, kokemuksia hyvistä jopa erittäin huonoihin, ja kaikkea siltä väliltä. Jos minulla olisi taipumusta traumatisoitua, niin se olisi tapahtunut kai useampaan kertaan, ja jättänyt todella pahat arvet.
En kuitenkaan ole koskaan jäänyt murehtimaan menneitä, parempi keskittyä tähän hetkeen, ja ajattelen, että on joskus mennyt huonomminkin kuin nyt.
Ja toivottavasti ei tule enää menemään yhtä huonosti kuin silloin joskus aiemmin.

Jo sairastuttuani siis myönsin, että jotain oli vialla ja pahasti, ja edelleen pystyn myöntämään, että olin todella sairas.
Ehkä joskus alkuvuosina tunsin asiasta häpeää, mutta en enää.
Häpeän tunne katoaa jossain vaiheessa, kun hyväksyy tilanteensa, siis sen jos ei oikeasti ole kunnossa.
Toisaalta sekin on joskus mietityttänyt, miten se sairaudentunto tai -tunnottomuus " mitataan ", ei siihen ole mitään yksiselitteistä keinoa.

Itse en henkilökohtaisesti tajua yhtään, että miksi minun olisi pitänyt myöntää sairastavani jotain fiktiivistä neurobiologista etiologialtaan tuntematonta häiriötä, jota psykiatrit kuvittelivat hoitavansa hermomyrkyillään. Heidän ainoa diagnoosiväline on heidän omat ennakkoluulonsa ja stereotypiansa. Yhtä hedelmällistä minulle olisi ollut mennä tunnustamaan katoliselle papille syntini, mutta ikävä kyllä en kuulu katoliseen kirkkoon että sekin uskonnollinen ilo ja vapahdus on minulta viety. Kysymys siitä häpeänkö sairauttani onkin ihan yhtä relevantti kuin kysymys, että häpeänkö syntejäni. Olen ateisti ja ikävä kyllä en ole riittävän syvästi omaksunut synnin käsitettä, jotta voisin sitä hävetä. Aloittaja rakentaa käsitteillä ihmisille jotain tarkkaan määriteltyä positioita, joista käsin hänelle täysin ventovieraiden ihmisten pitäisi lähtökohtaisesti tarkastella omaa kokemusmaailmaansa tietyssä karkeassa diagnostisessa luokassa. Mutta ajattele ihminen joka ei tunnusta psykiatrista sairausluokitusta eikä käsitä mitä katolisen kirkon synti tarkoittaa, miten irrelevantti tuo positio on sellaiselle. Vastausta on tällöin täysin mahdotonta antaa. Jos olisin katolinen varmaan toki häpeäisin syntejäni, näin hypoteettisesti ajateltuna. Mutta minulle hyvyys ja pahuus ovat vähän monimutkaisempia käsitteitä, olen sillä tavalla postmodernisti ettei minulla ole suurta totuutta eikä absoluuttista moraalikoodistoa jota tunnontarkasti seurata.

Anonyymi kirjoitti:

Itse en henkilökohtaisesti tajua yhtään, että miksi minun olisi pitänyt myöntää sairastavani jotain fiktiivistä neurobiologista etiologialtaan tuntematonta häiriötä, jota psykiatrit kuvittelivat hoitavansa hermomyrkyillään. Heidän ainoa diagnoosiväline on heidän omat ennakkoluulonsa ja stereotypiansa. Yhtä hedelmällistä minulle olisi ollut mennä tunnustamaan katoliselle papille syntini, mutta ikävä kyllä en kuulu katoliseen kirkkoon että sekin uskonnollinen ilo ja vapahdus on minulta viety. Kysymys siitä häpeänkö sairauttani onkin ihan yhtä relevantti kuin kysymys, että häpeänkö syntejäni. Olen ateisti ja ikävä kyllä en ole riittävän syvästi omaksunut synnin käsitettä, jotta voisin sitä hävetä. Aloittaja rakentaa käsitteillä ihmisille jotain tarkkaan määriteltyä positioita, joista käsin hänelle täysin ventovieraiden ihmisten pitäisi lähtökohtaisesti tarkastella omaa kokemusmaailmaansa tietyssä karkeassa diagnostisessa luokassa. Mutta ajattele ihminen joka ei tunnusta psykiatrista sairausluokitusta eikä käsitä mitä katolisen kirkon synti tarkoittaa, miten irrelevantti tuo positio on sellaiselle. Vastausta on tällöin täysin mahdotonta antaa. Jos olisin katolinen varmaan toki häpeäisin syntejäni, näin hypoteettisesti ajateltuna. Mutta minulle hyvyys ja pahuus ovat vähän monimutkaisempia käsitteitä, olen sillä tavalla postmodernisti ettei minulla ole suurta totuutta eikä absoluuttista moraalikoodistoa jota tunnontarkasti seurata.

Lue lisää

Ihan yleisenä kysymyksenä. Onko niin, että sairautta. (oli se mikä vain) ei tunnusteta juuri sen takia, että sitä hävetään?

Anonyymi kirjoitti:

Ihan yleisenä kysymyksenä. Onko niin, että sairautta. (oli se mikä vain) ei tunnusteta juuri sen takia, että sitä hävetään?

Pointti on siinä, että on mahdotonta pitää relevanttina sellaisen asian tunnustamista, johon ei usko ja jonka järjellisyyttä epäilee. Joku katolinen voisi pitää syntiä häpeällisenä asiana, jonka tunnustaminen vapauttaa ihmisen tuosta synnistä. Samalla tavalla hän voi olettaa, että kaikki muutkin pitävät syntiä häpeänä ja ihmettelee, miksi joku syntiseksi leimattu ei tunnusta syntejään kun sillä tavalla niistä voisi vapautua ja jatkaa elämää kunnon kansalaisena. Vaikeampaa on katolisen tai psykiatrisen tautiluokituksen omaksuneen ihmiskuvan omaavan ihmisen käsittää, että joku ihminen ei halua tai oikeasti edes pysty tunnustamaan sairauttaan tai synnillisyyttään siksi, ettei hahmota kokemusmaailmaansa noiden käsitteiden kautta. Ihmiset ovat monimutkaisia tietoisia olentoja, joiden kokemusmaailma ei välttämättä ole jäsennettävissä psykiatristen tautiluokitusten kautta.

Aloittajan tuomassa esimerkissä hän ihmetteli, miten hupsua on että skitsofreenikko ymmärtää kokemustensa mahdottomuuden muttei hyväksy sitä, että on sairas. Mutta eihän mahdoton kokemus tarkoita sitä, että ihminen olisi automaattisesti sairas. Kaikkihan sen tajuavat. Harhaisuus ei ole mikään automaattinen seuraus vinksahtaneista biologisista prosesseista, vaan yhtä paljon vähintäänkin psykososiaalinen, tiedollinen ja kulttuurinen käsite. Aloittaja jotenkin kummallisesti olettaa että jostain puskista tunkee jokin mystinen määrittämätön sairaudentunto jokaiselle ihmiselle, joka tiedostaa oikein hyvin oman kokemusmaailmansa ja yleisesti jaetun todellisuuden välisen ristiriidan. Tuossa aloittaja sotkee omat ennakko-oletuksensa siihen, miten skitsofreniadiagnoosin saaneen ihmisen pitäisi tulkita todellisuutta ja itseään. Jos haluaa auttaa ihmistä joka kärsii mahdottomista kokemuksistaan, et voi vain päälle liimata omia tulkintojasi ja omaa logiikkaasi toisen kokemusmaailmaan ja olettaa, että hän "paranee" kun hän omaksuu sinun ajattelutapasi. Sinun pitää ensin ymmärtää toisen ihmisen ajattelun logiikka ja lähtökohdat, jotta voit auttaa häntä rakentamaan toimivampaa suhdetta jaettuun todellisuuteen. Monesti ns. mahdoton kokemus ei itsessään tuhoa ihmisen toimintakykyä eikä kapasiteettia, vaan se millaisia tulkintoja ja tunteita niihin liitetään. Ihminen jolla on rikkinäinen suhde toisiin ihmisiin ja jaettuun todellisuuteen yleensä on hyvin ahdistunut, pelokas, paranoidinen ja itseensä käpertynyt eikä pysty ajattelemaan selkeästi. Ei siinä auta että leimaat hänet jollain hänen kokemusmaailmalleen vieraalla irrelevantilla käsitteellä kuten "skitsofreenikko" tai "syntinen", koska hän ei voi kuitenkaan pakottaa itseään väkisin ajattelemaan sinun tavallasi tai kokemaan maailmaa juuri kuten sinä. Ihminen joka kuulee ääniharhoja kuulee niitä ihan siitäkin huolimatta, pidätkö sinä häntä sairaana, syntisenä, epänormaalina tai saastaisena. Eikä sen tiedostaminen minä sinä häntä pidät muuta sitä tosiasiaa miksikään. Koska skitsofrenialta puuttuu täysin etiologia eikä sen neurobiologista pohjaa tunneta, joutuvat psykiatrit lähinnä esittämään metaforisten sairauksien eli käytännössä täysin merkityksettömien luokitusten asiantuntijoita ja siinä teeskennellessään heiltä yleensä menee ohi kaikki olennainen, eli ihmisen kokemusmaailma ja yksilölliset lähtökohdat elämään. Se antaa potilaalle vähän hupsun kuvan erityisasiantuntijoista, jotka sössöttävät jostain diabeteksesta lääkkeiden affiniteetista kun oikeasti hoitavat puhtaasti metaforisia ilmauksia ja mahdottomia kokemuksia, joista eivät edes mitään tajua, koska heitä ei potilaan kokemusmaailma tippaakaan edes oikeasti kiinnosta. Ja he oikeasti kuvittelevat, että potilaat pitävät heitä automaattisesti jonain syvimmän todellisuuden erityisekspertteinä ja jumalasta seuraavina auktoriteetteina, ihan sama miten taantunteita ja pintapuolisia heidän tulkintansa potilaista ovat.

Anonyymi kirjoitti:

Pointti on siinä, että on mahdotonta pitää relevanttina sellaisen asian tunnustamista, johon ei usko ja jonka järjellisyyttä epäilee. Joku katolinen voisi pitää syntiä häpeällisenä asiana, jonka tunnustaminen vapauttaa ihmisen tuosta synnistä. Samalla tavalla hän voi olettaa, että kaikki muutkin pitävät syntiä häpeänä ja ihmettelee, miksi joku syntiseksi leimattu ei tunnusta syntejään kun sillä tavalla niistä voisi vapautua ja jatkaa elämää kunnon kansalaisena. Vaikeampaa on katolisen tai psykiatrisen tautiluokituksen omaksuneen ihmiskuvan omaavan ihmisen käsittää, että joku ihminen ei halua tai oikeasti edes pysty tunnustamaan sairauttaan tai synnillisyyttään siksi, ettei hahmota kokemusmaailmaansa noiden käsitteiden kautta. Ihmiset ovat monimutkaisia tietoisia olentoja, joiden kokemusmaailma ei välttämättä ole jäsennettävissä psykiatristen tautiluokitusten kautta.

Aloittajan tuomassa esimerkissä hän ihmetteli, miten hupsua on että skitsofreenikko ymmärtää kokemustensa mahdottomuuden muttei hyväksy sitä, että on sairas. Mutta eihän mahdoton kokemus tarkoita sitä, että ihminen olisi automaattisesti sairas. Kaikkihan sen tajuavat. Harhaisuus ei ole mikään automaattinen seuraus vinksahtaneista biologisista prosesseista, vaan yhtä paljon vähintäänkin psykososiaalinen, tiedollinen ja kulttuurinen käsite. Aloittaja jotenkin kummallisesti olettaa että jostain puskista tunkee jokin mystinen määrittämätön sairaudentunto jokaiselle ihmiselle, joka tiedostaa oikein hyvin oman kokemusmaailmansa ja yleisesti jaetun todellisuuden välisen ristiriidan. Tuossa aloittaja sotkee omat ennakko-oletuksensa siihen, miten skitsofreniadiagnoosin saaneen ihmisen pitäisi tulkita todellisuutta ja itseään. Jos haluaa auttaa ihmistä joka kärsii mahdottomista kokemuksistaan, et voi vain päälle liimata omia tulkintojasi ja omaa logiikkaasi toisen kokemusmaailmaan ja olettaa, että hän "paranee" kun hän omaksuu sinun ajattelutapasi. Sinun pitää ensin ymmärtää toisen ihmisen ajattelun logiikka ja lähtökohdat, jotta voit auttaa häntä rakentamaan toimivampaa suhdetta jaettuun todellisuuteen. Monesti ns. mahdoton kokemus ei itsessään tuhoa ihmisen toimintakykyä eikä kapasiteettia, vaan se millaisia tulkintoja ja tunteita niihin liitetään. Ihminen jolla on rikkinäinen suhde toisiin ihmisiin ja jaettuun todellisuuteen yleensä on hyvin ahdistunut, pelokas, paranoidinen ja itseensä käpertynyt eikä pysty ajattelemaan selkeästi. Ei siinä auta että leimaat hänet jollain hänen kokemusmaailmalleen vieraalla irrelevantilla käsitteellä kuten "skitsofreenikko" tai "syntinen", koska hän ei voi kuitenkaan pakottaa itseään väkisin ajattelemaan sinun tavallasi tai kokemaan maailmaa juuri kuten sinä. Ihminen joka kuulee ääniharhoja kuulee niitä ihan siitäkin huolimatta, pidätkö sinä häntä sairaana, syntisenä, epänormaalina tai saastaisena. Eikä sen tiedostaminen minä sinä häntä pidät muuta sitä tosiasiaa miksikään. Koska skitsofrenialta puuttuu täysin etiologia eikä sen neurobiologista pohjaa tunneta, joutuvat psykiatrit lähinnä esittämään metaforisten sairauksien eli käytännössä täysin merkityksettömien luokitusten asiantuntijoita ja siinä teeskennellessään heiltä yleensä menee ohi kaikki olennainen, eli ihmisen kokemusmaailma ja yksilölliset lähtökohdat elämään. Se antaa potilaalle vähän hupsun kuvan erityisasiantuntijoista, jotka sössöttävät jostain diabeteksesta lääkkeiden affiniteetista kun oikeasti hoitavat puhtaasti metaforisia ilmauksia ja mahdottomia kokemuksia, joista eivät edes mitään tajua, koska heitä ei potilaan kokemusmaailma tippaakaan edes oikeasti kiinnosta. Ja he oikeasti kuvittelevat, että potilaat pitävät heitä automaattisesti jonain syvimmän todellisuuden erityisekspertteinä ja jumalasta seuraavina auktoriteetteina, ihan sama miten taantunteita ja pintapuolisia heidän tulkintansa potilaista ovat.

Lue lisää

Minkä takia koko tässä keskustelussa puhutaan synnistä?
Eihän sitä voi synniksi sanoa, jos ei ole päässä ja mielessä kaikki asiat kunnossa.

Vaikka jotkut väittävät, ettei mielen sairauksia ole, tiedä häntä, mutta ei ne syntiäkään ole.

Anonyymi kirjoitti:

Minkä takia koko tässä keskustelussa puhutaan synnistä?
Eihän sitä voi synniksi sanoa, jos ei ole päässä ja mielessä kaikki asiat kunnossa.

Vaikka jotkut väittävät, ettei mielen sairauksia ole, tiedä häntä, mutta ei ne syntiäkään ole.

Lue lisää

Synti on samanlainen käsite kuin esimerkiksi mahdoton ja omituinen uskomus. Se että sinä olet paha ja tuhma papin silmissä, ei nouse hermostosi häiriöstä vaan se on normatiivinen sosiaalisesti rakentuva uskomus sinun pahuudestasi. Samalla tavalla mielisairauden oire eli perusteeton uskomus, jonka psykiatri toteaa mahdottomaksi, ei ilmene biologisella tasolla. Mahdottomuus ei asu aivoissa eikä biologiassa, se on metafyysinen, uskomuksiin sisältyvä käsite. Ilmiöiden mahdottomuus ja synnillisyys ovat suhteessa ympäröivään kulttuuriin ja uskomusjärjestelmään.

Psykiatriassa teeskennellään, että nämä ympäristöön ja sosiaaliseen kontekstiin hyvin vahvasti kytkeytyvät ilmiöt ja diagnostiset kategoriat rinnastuvat enemmänkin diabeteksen kaltaisiin somaattisesti määriteltyihin biologisiin tiloihin kuin esimerkiksi syntiin, vaikka tosiasiassa mielisairauden määritelmä muistuttaa enemmän synnin määritelmää kuin sisätautilääketieteellisten sairauksien määritelmää. Miksi et koskaan ihmettele, miksi kaikkialla valtamediassa rinnastetaan skitsofrenia, masennus ja mania pakonomaisesti diabetekseen, vaikka paljon perustellumpi rinnastus olisi esimerkiksi uskonnollisen synnin käsite? On ihan relevanttia rinnastaa mielisairaus syntiin, koska molemmissa operoidaan samalla normatiivisella tasolla. Oireet ovat sairauden oireita vain siksi, että ne ovat perusteettomia, suhteettomia ja irrationaalisia eivät siksi, että osattaisiin esimerkiksi diabeteksen tavoin mitata anomaalisia biologisia prosesseja, jotka kytkeytyvät näihin suhteettomiin, perusteettomiin ja irrationaalisiin tiloihin.

Anonyymi kirjoitti:

Synti on samanlainen käsite kuin esimerkiksi mahdoton ja omituinen uskomus. Se että sinä olet paha ja tuhma papin silmissä, ei nouse hermostosi häiriöstä vaan se on normatiivinen sosiaalisesti rakentuva uskomus sinun pahuudestasi. Samalla tavalla mielisairauden oire eli perusteeton uskomus, jonka psykiatri toteaa mahdottomaksi, ei ilmene biologisella tasolla. Mahdottomuus ei asu aivoissa eikä biologiassa, se on metafyysinen, uskomuksiin sisältyvä käsite. Ilmiöiden mahdottomuus ja synnillisyys ovat suhteessa ympäröivään kulttuuriin ja uskomusjärjestelmään.

Psykiatriassa teeskennellään, että nämä ympäristöön ja sosiaaliseen kontekstiin hyvin vahvasti kytkeytyvät ilmiöt ja diagnostiset kategoriat rinnastuvat enemmänkin diabeteksen kaltaisiin somaattisesti määriteltyihin biologisiin tiloihin kuin esimerkiksi syntiin, vaikka tosiasiassa mielisairauden määritelmä muistuttaa enemmän synnin määritelmää kuin sisätautilääketieteellisten sairauksien määritelmää. Miksi et koskaan ihmettele, miksi kaikkialla valtamediassa rinnastetaan skitsofrenia, masennus ja mania pakonomaisesti diabetekseen, vaikka paljon perustellumpi rinnastus olisi esimerkiksi uskonnollisen synnin käsite? On ihan relevanttia rinnastaa mielisairaus syntiin, koska molemmissa operoidaan samalla normatiivisella tasolla. Oireet ovat sairauden oireita vain siksi, että ne ovat perusteettomia, suhteettomia ja irrationaalisia eivät siksi, että osattaisiin esimerkiksi diabeteksen tavoin mitata anomaalisia biologisia prosesseja, jotka kytkeytyvät näihin suhteettomiin, perusteettomiin ja irrationaalisiin tiloihin.

Lue lisää

Kyselet, miksi en koskaan ihmettele, miksi kaikkialla valtamediassa......jne.
Vastaan, että en ihmettele siitä syystä, koska en usko kaikkeen, mitä mediassa kirjoitetaan.
Ja toisekseen, minulla on aika pitkä kokemus psykiatrian puolelta, joten minun ei tarvitse ihmetellä asioita, joista jotain tiedän, ja yksinkertaisesti en vain usko ihan kaikkeen sokeasti.

Kulutan aikaani mieluummin johonkin mielekkääseen, enkä ihmettelemiseen mitä ja miksi jossain jotain väitetään.

Anonyymi kirjoitti:

Kyselet, miksi en koskaan ihmettele, miksi kaikkialla valtamediassa......jne.
Vastaan, että en ihmettele siitä syystä, koska en usko kaikkeen, mitä mediassa kirjoitetaan.
Ja toisekseen, minulla on aika pitkä kokemus psykiatrian puolelta, joten minun ei tarvitse ihmetellä asioita, joista jotain tiedän, ja yksinkertaisesti en vain usko ihan kaikkeen sokeasti.

Kulutan aikaani mieluummin johonkin mielekkääseen, enkä ihmettelemiseen mitä ja miksi jossain jotain väitetään.

Lue lisää

No silti vaan kuitenkin ihmettelet, kun mielisairaus rinnastetaan synnin käsitteeseen. Koet sen ilmeisesti mielekkäänä ihmettelyn aiheena, vaikka se on vähemmän kaukaa haettua kuin normatiivisen häiriön rinnastaminen biologisesti määriteltyyn tilaan, kuten diabetekseen.

Anonyymi kirjoitti:

No silti vaan kuitenkin ihmettelet, kun mielisairaus rinnastetaan synnin käsitteeseen. Koet sen ilmeisesti mielekkäänä ihmettelyn aiheena, vaikka se on vähemmän kaukaa haettua kuin normatiivisen häiriön rinnastaminen biologisesti määriteltyyn tilaan, kuten diabetekseen.

Lue lisää

Jaksaa, jaksaa....
Jatka vielä, alkoi jo vähän hymyilyttää. No silti kuitenkin.....

Anonyymi kirjoitti:

Minä en aikoinaan kiistänyt sairastuneeni, silloinen monet vuodet kestänyt elämäntilanteeni ajoi minut ns. hulluuden partaalle.

Tulihan sitä laitoksia kierrettyä ja pillereitä popsittua. Ne ovat jääneet kaikki taaksepäin.
Ainoa, mikä on jäänyt pysymään, ovat diagnoosit ( joista ei ilmeiseti pääse koskaan eroon ).

Elämäni sujuu kaikenkaikkiaan aika hyvin nykyään, pärjään riittävän hyvin, itsetunto on noussut jo vuosia kohisten, vaikkei siitä ikinä varmaan liian hyvää edes saa, eli turha yrittääkään liikoja.
Sairauteni, joka minulla kauan sitten todettiin, ei vaikuta psyykkiseen elämääni tällä hetkellä millään tavoin.
Fyysistä vaivaa on jäänyt lääkitysten jälkeen, mutta " yläkerta " on onneksi paremmassa kunnossa kuin vuosiin ( tuskin koskaan täysin kuntoon tuleekaan ).

Kaikenlaista tuli vuosien varrella koettua, kokemuksia hyvistä jopa erittäin huonoihin, ja kaikkea siltä väliltä. Jos minulla olisi taipumusta traumatisoitua, niin se olisi tapahtunut kai useampaan kertaan, ja jättänyt todella pahat arvet.
En kuitenkaan ole koskaan jäänyt murehtimaan menneitä, parempi keskittyä tähän hetkeen, ja ajattelen, että on joskus mennyt huonomminkin kuin nyt.
Ja toivottavasti ei tule enää menemään yhtä huonosti kuin silloin joskus aiemmin.

Jo sairastuttuani siis myönsin, että jotain oli vialla ja pahasti, ja edelleen pystyn myöntämään, että olin todella sairas.
Ehkä joskus alkuvuosina tunsin asiasta häpeää, mutta en enää.
Häpeän tunne katoaa jossain vaiheessa, kun hyväksyy tilanteensa, siis sen jos ei oikeasti ole kunnossa.
Toisaalta sekin on joskus mietityttänyt, miten se sairaudentunto tai -tunnottomuus " mitataan ", ei siihen ole mitään yksiselitteistä keinoa.

Lue lisää

Sairaudentunnottomuus on sitä kun ihminen sanoo, että ei ole sairas eikä halua ja tarvitse hoitoa. Sairaudentuntoisuus on sitä, kun ihminen sanoo, että on sairas ja haluaa ja tervitsee hoitoa. Eikö se ole selvä asia? Psykiatrille vain ei, kuulee ne aina päinvastoin.


Oletko muuten koskaan kysynyt psykiatreilta, mihin lakiin ja MIHIN PYKÄLÄÄN psykatrisen diagnoosin antaminenperustuu? Jos vastaa,että diagnoosiluokitukseen, niin että mihinkäs sen käyttö sitten perustuu?

Anonyymi kirjoitti:

Sairaudentunnottomuus on sitä kun ihminen sanoo, että ei ole sairas eikä halua ja tarvitse hoitoa. Sairaudentuntoisuus on sitä, kun ihminen sanoo, että on sairas ja haluaa ja tervitsee hoitoa. Eikö se ole selvä asia? Psykiatrille vain ei, kuulee ne aina päinvastoin.


Oletko muuten koskaan kysynyt psykiatreilta, mihin lakiin ja MIHIN PYKÄLÄÄN psykatrisen diagnoosin antaminenperustuu? Jos vastaa,että diagnoosiluokitukseen, niin että mihinkäs sen käyttö sitten perustuu?

Lue lisää

Ymmärrän tuon sairaudentuntoisuus asian aivan täysin.
On olemassa kuitenkin sellainenkin ongelma, että ihminen voi toipua, jopa parantua, mutta sitä ei psykiatria halua myöntää.
Vaikka menisi kuinka hyvin ja pärjäisi, niin esim. pillereitä kehotetaan käyttämään, ihan vaan ennaltaehkäisynä vaikkapa psykoosiin.
Ja entäs sitten kun ne psykoosin aiheuttaneet tekijät on hoidettu pois ? Syöt lääkkeitä vähän kuin varmuuden vuoksi ?

Ja sairaudentuntoahan sekin tavallaan on, että myöntää olleensa sairas ja tarvinneensa apua, josta on sitten ollut hyötyä, ja on toipunut tai parantunut.
Itse kerran sanoin, kun sairaudentunnosta kysyttiin, " kyllähän mulla se diagnoosi on, mutta olen ollut jo pitkään oireeton ". Siitä vedettiin johtopäätös, että minulla on puutteellinen sairaudentunto.
Myös kun kerroin pärjänneeni jo pitkään hyvin, väitettiin, että suhtaudun epärealistisen optimistisesti pärjäämiseeni.
Voin kertoa, että diagnoosini ei ole suoranaisesti skitsofrenia.

Psykiatriaa ja psykiatreja voi, ja on hyväkin vähän kyseenalaistaa silloin jos/kun tilanne vaatii, tai kun tuntee, että niin haluaa tehdä.
Vaatii jonkin verran älyä ja taitoa, että pystyy puhumaan oikein ja asiallisesti, ei mitenkään uhmakkaasti tms.
Tavallaan ihmetyttänyt jo kauan, miksei psykiatria tahdo päästää ihmistä ns. vapaaksi, vaan roikutaan siinä, että kerran sairas on aina sairas.

Mihin perustuu diagnoosiluokituksen käyttö...ilmeisesti juuri siihen, että niitä diagnooseja osataan antaa, ilman luokituksia ei diagnooseja tehtäisi.

Omasta mielestäni psykiatria on aika kaksipiippuinen asia, jotkin puolet siitä toimii, kun taas jotkut eivät.
Ja aina kun on kaksi ihmistä vastakkain, jotka ovat eri mieltä jostakin asiasta, niin kompromissiin voi olla vaikea päästä.

》Vaan siinä on aina takana jokin ihmiseen voimakkaasti vaikuttava tekijä, tapahtuma, tai tilanne. Tai esim. koettu trauma. Liian pitkään jatkunut kuormitus, stressi ja unettomuuskin laukaisevat monesti psyykkisiä oireita, kuten masennusta ja unettomuutta《

No masennuksen suhteen olen samaa mieltä. Olin aiemmin vakavasti masentunut ja siihen syynä rankat elämänkoettelemukset. Silloin en kokenut apua mielenterveyspuolelta. En sitten hakeutunut hoitoon. Koin todella ärsyttäväksi sen, että masennukseen suhtauduttiin, että se on kuin joku flunssa, joka vain tulee. Ja että se on ihmisessä oleva mielenterveysongelma.

Koska koin, että kuka tahansa normaali ja terve ihminen voi masentua rankoista elämänkokemuksista. Ja se on tavallaan normaali reaktio niihin.

Jotakuinkin parannuin masennuksesta itse käsittelemällä tunteitani ja kokemuksiani.

Myöhemmin minulla puhkesi skitsofrenia. Ja lopulta jouduin pakkohoitoon sen takia. Nyt on psyykenlääkkeetja masennuslääkkeet. Kun katsoivat minut myös masentuneeksi.

No kun on tuo vakavampi diagnoosi, niin sitä ei enää välitä mikä masennukseen suhtautuminen on. Olen aika sinut mielenterveyskuntoutujan statukseen. Tai en enää koe siitä häpeää. Ja ehkä puhunkin siitä avoimesti. Ja koen, että avoimuus poistaisi sitä leimaa.

Nyky-yhteiskunta on paljon ymmärtäväisempi mielenterveysongelmiin. Ja psykiatriassa on mielestäni avoin ja positiivinen suhtautuminen. Ja kannustetaan ihmistä hoitamaan itseään ja tekemään asioita. Niin sitäkin kautta häpeän tunteet on vähentyneet.

♧♧♧♧

Juuri puhuin avohoitajan kanssa ja hän sanoi, että tämä sairaudentunnottomuus on tavallaan yksi sairauden oire. Eikä se minultakaan lähtenyt kuin vasta lääkkeillä.

Anonyymi kirjoitti:

》Vaan siinä on aina takana jokin ihmiseen voimakkaasti vaikuttava tekijä, tapahtuma, tai tilanne. Tai esim. koettu trauma. Liian pitkään jatkunut kuormitus, stressi ja unettomuuskin laukaisevat monesti psyykkisiä oireita, kuten masennusta ja unettomuutta《

No masennuksen suhteen olen samaa mieltä. Olin aiemmin vakavasti masentunut ja siihen syynä rankat elämänkoettelemukset. Silloin en kokenut apua mielenterveyspuolelta. En sitten hakeutunut hoitoon. Koin todella ärsyttäväksi sen, että masennukseen suhtauduttiin, että se on kuin joku flunssa, joka vain tulee. Ja että se on ihmisessä oleva mielenterveysongelma.

Koska koin, että kuka tahansa normaali ja terve ihminen voi masentua rankoista elämänkokemuksista. Ja se on tavallaan normaali reaktio niihin.

Jotakuinkin parannuin masennuksesta itse käsittelemällä tunteitani ja kokemuksiani.

Myöhemmin minulla puhkesi skitsofrenia. Ja lopulta jouduin pakkohoitoon sen takia. Nyt on psyykenlääkkeetja masennuslääkkeet. Kun katsoivat minut myös masentuneeksi.

No kun on tuo vakavampi diagnoosi, niin sitä ei enää välitä mikä masennukseen suhtautuminen on. Olen aika sinut mielenterveyskuntoutujan statukseen. Tai en enää koe siitä häpeää. Ja ehkä puhunkin siitä avoimesti. Ja koen, että avoimuus poistaisi sitä leimaa.

Nyky-yhteiskunta on paljon ymmärtäväisempi mielenterveysongelmiin. Ja psykiatriassa on mielestäni avoin ja positiivinen suhtautuminen. Ja kannustetaan ihmistä hoitamaan itseään ja tekemään asioita. Niin sitäkin kautta häpeän tunteet on vähentyneet.

♧♧♧♧

Juuri puhuin avohoitajan kanssa ja hän sanoi, että tämä sairaudentunnottomuus on tavallaan yksi sairauden oire. Eikä se minultakaan lähtenyt kuin vasta lääkkeillä.

Lue lisää

Enpä usko, että psykiatria, sen hoitomenetelmät, tai hoitohenkilökunnan asenteet potilaita kohtaan ovat juurikaan muuttuneet kovinkaan paljon viimeisten 20 vuoden aikana.

"Hoitomyöntyväinen" ja kaiken "hoidon" hyväksyvä potilas on varmasti ihannepotilas, jollainen hänen nimenomaan toivotaan olevan. Jotta hän käyttäisi orjallisesti ja tunnollisesti lukuisia haittavaikutuksia aiheuttavia lääkkeitä, ja toimisi samalla lääkeyhtiöiden bisnestä ja rahantekoa edistävästi. Ts. rikastuttavasti. Silti elämässä ja oireiden taustalla olevat juurisyyt saattavat jäädä kokonaan hoitamatta ja ratkaisematta.

Tuota "hoitomyöntyväisyyttä" nimenomaan alalla olevat usein toistavat ja terottavat. Ikäänkuin se, ja diagnoosisi hyväksyminen muka ihmistä auttaisi. Kuitenkin sekään hoitopohja ei kuitenkaan loppujen lopuksi auta ihmistä juuri mitenkään konkreettisella tavalla. Kuuluu autoritääriseen kulttuuriin, joita psykiatria hoitoalalla on suurissa määrin.

Enemmän olisi todellista apua ja hyötyä mt-oireiluista ja elämässään vaikeuksista kärsivillä elämän taustalla olevien asioiden, ja siellä tapahtuneiden tapahtumien selvittelemistä. Samoin niiden vaikutuksista tunteisiin ja tunne-elämään.

Itse ymmärsin nämä asiat jo ainakin yli 12 vuotta sitten. Että psykiatria on väärillä raiteilla. Lääkkeitä käytin huomattavasti pidempään. Lähinnä krooniseen unettomuuteen. Mutta nyt olen lopettanut lääkkeet jo monta kuukautta sitten. Enkä koe olevani yhtään sen sairaampi, tai voivani ainakaan huonommin. Päinvastoin. Masennusoireet ovat kadonneet. Eikä ajatteluni ole yhtään sen harhaisempaa, kuin aiemminkaan. Todellisuudentajuni on säilynyt. Enkä ole sairastunut psykoosiin uudestaan. Vaikka tästä asiasta usein minua ja varmaan monia muitakin on varoiteltu. Ja että "lääkkeitä pitää käyttää ennalta ehkäisevässä mielessä koko elämän ajan".

Sairaudentunnottomuus ei ole ainakaan minulle mikään ongelma. Se on sitä ilmeisesti muille, tai joillekin. Koska diagnoosi ei ole sama, minun elämäni, tunnepuoleni ja ihmisarvoni. Diagnooseihin takertuminen diagnoosipohjainen hoito, jota kyseisellä alalla paljon harjoitetaan, ei ole myöskään minun ongelmani. Mutta se on surullista, että miten moni sinisilmäinen ja aivan liian luottavainen uskoo systeemiin liian sokeasti. Ja kuinka monen ihmisen elämä sen takia sitten tuhoutuukaan. Ja että alalla ei nähdä heidän käyttämissään hoitomenetelmissä ja asenteissa olevia vikoja. Näistä asioista minä olen todella huolissani.

Anonyymi kirjoitti:

》Vaan siinä on aina takana jokin ihmiseen voimakkaasti vaikuttava tekijä, tapahtuma, tai tilanne. Tai esim. koettu trauma. Liian pitkään jatkunut kuormitus, stressi ja unettomuuskin laukaisevat monesti psyykkisiä oireita, kuten masennusta ja unettomuutta《

No masennuksen suhteen olen samaa mieltä. Olin aiemmin vakavasti masentunut ja siihen syynä rankat elämänkoettelemukset. Silloin en kokenut apua mielenterveyspuolelta. En sitten hakeutunut hoitoon. Koin todella ärsyttäväksi sen, että masennukseen suhtauduttiin, että se on kuin joku flunssa, joka vain tulee. Ja että se on ihmisessä oleva mielenterveysongelma.

Koska koin, että kuka tahansa normaali ja terve ihminen voi masentua rankoista elämänkokemuksista. Ja se on tavallaan normaali reaktio niihin.

Jotakuinkin parannuin masennuksesta itse käsittelemällä tunteitani ja kokemuksiani.

Myöhemmin minulla puhkesi skitsofrenia. Ja lopulta jouduin pakkohoitoon sen takia. Nyt on psyykenlääkkeetja masennuslääkkeet. Kun katsoivat minut myös masentuneeksi.

No kun on tuo vakavampi diagnoosi, niin sitä ei enää välitä mikä masennukseen suhtautuminen on. Olen aika sinut mielenterveyskuntoutujan statukseen. Tai en enää koe siitä häpeää. Ja ehkä puhunkin siitä avoimesti. Ja koen, että avoimuus poistaisi sitä leimaa.

Nyky-yhteiskunta on paljon ymmärtäväisempi mielenterveysongelmiin. Ja psykiatriassa on mielestäni avoin ja positiivinen suhtautuminen. Ja kannustetaan ihmistä hoitamaan itseään ja tekemään asioita. Niin sitäkin kautta häpeän tunteet on vähentyneet.

♧♧♧♧

Juuri puhuin avohoitajan kanssa ja hän sanoi, että tämä sairaudentunnottomuus on tavallaan yksi sairauden oire. Eikä se minultakaan lähtenyt kuin vasta lääkkeillä.

Lue lisää

Kuinka lääkärisi löysi juuri sopivan lääkeyhdistelmän . Taidat olla tosi onnekas kun päädyit sellaisen lääkärin peukalon alle joka ymmärtää kuinka psyykkiset vaivat syntyvät ja kuinka sairastuneen keho reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin ja uhkiin.

Kertonet mikä on sieto ikkuna ja mitä ominaisuuksia edellytetään hoitavalta henkilökunnalta pelokkaan potilaan kohtaamistilanteessa.

Anonyymi kirjoitti:

Enpä usko, että psykiatria, sen hoitomenetelmät, tai hoitohenkilökunnan asenteet potilaita kohtaan ovat juurikaan muuttuneet kovinkaan paljon viimeisten 20 vuoden aikana.

"Hoitomyöntyväinen" ja kaiken "hoidon" hyväksyvä potilas on varmasti ihannepotilas, jollainen hänen nimenomaan toivotaan olevan. Jotta hän käyttäisi orjallisesti ja tunnollisesti lukuisia haittavaikutuksia aiheuttavia lääkkeitä, ja toimisi samalla lääkeyhtiöiden bisnestä ja rahantekoa edistävästi. Ts. rikastuttavasti. Silti elämässä ja oireiden taustalla olevat juurisyyt saattavat jäädä kokonaan hoitamatta ja ratkaisematta.

Tuota "hoitomyöntyväisyyttä" nimenomaan alalla olevat usein toistavat ja terottavat. Ikäänkuin se, ja diagnoosisi hyväksyminen muka ihmistä auttaisi. Kuitenkin sekään hoitopohja ei kuitenkaan loppujen lopuksi auta ihmistä juuri mitenkään konkreettisella tavalla. Kuuluu autoritääriseen kulttuuriin, joita psykiatria hoitoalalla on suurissa määrin.

Enemmän olisi todellista apua ja hyötyä mt-oireiluista ja elämässään vaikeuksista kärsivillä elämän taustalla olevien asioiden, ja siellä tapahtuneiden tapahtumien selvittelemistä. Samoin niiden vaikutuksista tunteisiin ja tunne-elämään.

Itse ymmärsin nämä asiat jo ainakin yli 12 vuotta sitten. Että psykiatria on väärillä raiteilla. Lääkkeitä käytin huomattavasti pidempään. Lähinnä krooniseen unettomuuteen. Mutta nyt olen lopettanut lääkkeet jo monta kuukautta sitten. Enkä koe olevani yhtään sen sairaampi, tai voivani ainakaan huonommin. Päinvastoin. Masennusoireet ovat kadonneet. Eikä ajatteluni ole yhtään sen harhaisempaa, kuin aiemminkaan. Todellisuudentajuni on säilynyt. Enkä ole sairastunut psykoosiin uudestaan. Vaikka tästä asiasta usein minua ja varmaan monia muitakin on varoiteltu. Ja että "lääkkeitä pitää käyttää ennalta ehkäisevässä mielessä koko elämän ajan".

Sairaudentunnottomuus ei ole ainakaan minulle mikään ongelma. Se on sitä ilmeisesti muille, tai joillekin. Koska diagnoosi ei ole sama, minun elämäni, tunnepuoleni ja ihmisarvoni. Diagnooseihin takertuminen diagnoosipohjainen hoito, jota kyseisellä alalla paljon harjoitetaan, ei ole myöskään minun ongelmani. Mutta se on surullista, että miten moni sinisilmäinen ja aivan liian luottavainen uskoo systeemiin liian sokeasti. Ja kuinka monen ihmisen elämä sen takia sitten tuhoutuukaan. Ja että alalla ei nähdä heidän käyttämissään hoitomenetelmissä ja asenteissa olevia vikoja. Näistä asioista minä olen todella huolissani.

Lue lisää

Luin jokunen vuosi sitten uutisen, jonka mukaan Britanniassa oltaisiin luopumassa psykiatrisista diagnooseista, koska ovat huomanneet, että ne vain stigmasoivat potilaan pahasti eikä siitä koidu hänelle mitään hyötyä. Sen jälkeen aiheesta ei ole näkynyt mitään, jäiköhän aikomukseksi vain. Oli kuitenkin ilahduttavaa, että olivat tajunneet, minkä ongelman tuo rujo luokittelusysteemi, psykiatriset diagnoosit, saa aikaan.

Anonyymi kirjoitti:

Luin jokunen vuosi sitten uutisen, jonka mukaan Britanniassa oltaisiin luopumassa psykiatrisista diagnooseista, koska ovat huomanneet, että ne vain stigmasoivat potilaan pahasti eikä siitä koidu hänelle mitään hyötyä. Sen jälkeen aiheesta ei ole näkynyt mitään, jäiköhän aikomukseksi vain. Oli kuitenkin ilahduttavaa, että olivat tajunneet, minkä ongelman tuo rujo luokittelusysteemi, psykiatriset diagnoosit, saa aikaan.

Lue lisää

Japanissa on kai luovuttu skitsofrenian diagnoosista. Se kai paransi potilaiden kokemusta itsestään ja vähensi itsemurhia.

Anonyymi kirjoitti:

Kuinka lääkärisi löysi juuri sopivan lääkeyhdistelmän . Taidat olla tosi onnekas kun päädyit sellaisen lääkärin peukalon alle joka ymmärtää kuinka psyykkiset vaivat syntyvät ja kuinka sairastuneen keho reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin ja uhkiin.

Kertonet mikä on sieto ikkuna ja mitä ominaisuuksia edellytetään hoitavalta henkilökunnalta pelokkaan potilaan kohtaamistilanteessa.

Lue lisää

Tuo oli omaa pohdintaani, eivät lääkärit ole kauheasti tuota puhuneet.

Itselläni on kokeiltu 3 psyykenlääkettä. Niitä on vaihdettu, kun on tullut haittoja. Ensin oli Risperdal, kuukautiset jäi pois. Sitten Abilify. Siitä tuli himoshoppausta. Nyt on Latuda, joka on ihan hyvä.

Sairauden tunto vai -tunnottomuus, siinäpä vasta pulma.
Asiaa voisi ajatella kahdesta eri näkökulmasta.

Joillekin on ehkä helpotus, kun/jos epämääräisille oireiluille tunne- ja henkisessä elämässä löytyy syy, diagnoosi.
Silloin on ehkä ihmisen kannalta hyväkin, että on sairaudentuntoa.

Kun taas sairaudentunnottomuus saattaa joillain suojata psyykeä, henkistä olemusta, tunteita ym.
Ehkä ihminen ei halua, että hänet luokitellaan mieleltään sairaaksi, juurikin leimautumisen, ja siitä mahdollisesti seuraavan häpeän tunteen takia. Varmasti monia hävettäisi myöntää, että juuri minulla on päässä jotain vikaa.

Jotkut saattavat kokea mt-diagnoosin tekevän heidät "huonommiksi ", " vajavaisiksi " ihmisiksi. Diagnoosi ja ehkä vaadittava(?) sairaudentunto saattaa saada henkilön elämään ja olemaan samanlaisena kuin jokin tietty " sairaus " on, minkälaisia oireiden " kuuluisi " olla, minkälaisen tämän " sairaan " henkilön odotetaan tai kuvitellaan olevan, käytös, toiminta, puheet, ym.

Näkeehän näiltä palstoiltakin paljon, kuinka eri tavoin ihmiset suhtautuvat omaan mielenterveyteen, sen ongelmiin, ja mahdollisiin hoitotoimiin/-tapoihin.
Toiset kehuvat, toiset haukkuvat (Itseni ajattelen ehkä olevan siinä välimaastossa ).

Ainakin itse, kun olen mt-ongelmia kokenut, käynyt läpi, tulee aika paljon mietittyä, mikä johtuu mistäkin, ja miksi.
Mielenkiintoiseksi asiat tekee se, kun lähes mihinkään ei ole ainoastaan yhtä vastausta, selitystä tai ratkaisua.
Myös ihmiset ovat erilaisia, jokainen kokee kaikki asiat hänelle omalla tavallaan.

Anonyymi kirjoitti:

Sairauden tunto vai -tunnottomuus, siinäpä vasta pulma.
Asiaa voisi ajatella kahdesta eri näkökulmasta.

Joillekin on ehkä helpotus, kun/jos epämääräisille oireiluille tunne- ja henkisessä elämässä löytyy syy, diagnoosi.
Silloin on ehkä ihmisen kannalta hyväkin, että on sairaudentuntoa.

Kun taas sairaudentunnottomuus saattaa joillain suojata psyykeä, henkistä olemusta, tunteita ym.
Ehkä ihminen ei halua, että hänet luokitellaan mieleltään sairaaksi, juurikin leimautumisen, ja siitä mahdollisesti seuraavan häpeän tunteen takia. Varmasti monia hävettäisi myöntää, että juuri minulla on päässä jotain vikaa.

Jotkut saattavat kokea mt-diagnoosin tekevän heidät "huonommiksi ", " vajavaisiksi " ihmisiksi. Diagnoosi ja ehkä vaadittava(?) sairaudentunto saattaa saada henkilön elämään ja olemaan samanlaisena kuin jokin tietty " sairaus " on, minkälaisia oireiden " kuuluisi " olla, minkälaisen tämän " sairaan " henkilön odotetaan tai kuvitellaan olevan, käytös, toiminta, puheet, ym.

Näkeehän näiltä palstoiltakin paljon, kuinka eri tavoin ihmiset suhtautuvat omaan mielenterveyteen, sen ongelmiin, ja mahdollisiin hoitotoimiin/-tapoihin.
Toiset kehuvat, toiset haukkuvat (Itseni ajattelen ehkä olevan siinä välimaastossa ).

Ainakin itse, kun olen mt-ongelmia kokenut, käynyt läpi, tulee aika paljon mietittyä, mikä johtuu mistäkin, ja miksi.
Mielenkiintoiseksi asiat tekee se, kun lähes mihinkään ei ole ainoastaan yhtä vastausta, selitystä tai ratkaisua.
Myös ihmiset ovat erilaisia, jokainen kokee kaikki asiat hänelle omalla tavallaan.

Lue lisää

Psykiatriset luokitukset eivät ole tarkalleen ottaen "diagnooseja". Diagnoosi sisältää etiologian, syys-seuraussuhteen, joka puuttuu ihan kaikista psykiatrisista tautiluokituksista. Ihmiset yleensä sotkevat tautiluokkaan liitetyt tilastolliset korrelaatiot ja niihin liittyvät tieteelliset hypoteesit etiologiaan, vaikka ne eivät ole sitä. On hullunkurista että on ihmisiä, jotka kokevat saavansa tautiluokituksista selityksen ongelmiinsa. Tavallaan oireilla selitetään oireita, tautologisesti.

Itse esimerkiksi menin psykoosiin tilanteessa, jossa söin kohtuu terveellisesti, juoksin 15 km lenkkejä monta kertaa viikossa, en juurikaan käyttänyt päihteitä. Minulla ei ole sukurasitusta skitsofreniaan eikä skitsofreniaan ole edes löydetty merkittäviä geneettisiä riskitekijöitä. Minulle voi toki joidenkin tutkimusten pohjalta olettaa myös sikiöaikaisen kehityshäiriön tai minkä lie alttius jos haluaa, sitähän on vaikea poissulkea tai vahvistaa, jos nyt haluaa jotain kehitysvammaa tai alttiutta kovasti hoitaa ihmisellä, ja jos se saa toisen tuntemaan itsensä jotenkin enemmän lääketieteen erityisasiantuntijaksi. Ensimmäinen asia mitä psykoosissa kuitenkin sain päähäni oli koulukiusaajani ilkeät ajatukset ja viimeinen asia mikä lopetti psykoosini, oli ihmisen ajatusten kohtaaminen joka hyväksikäytti minua lapsena. Selitysmallit joita skitsofreniadiagnoosi antaa esisijaisesti hyvin pintapuolisesti tulkituille "oireilleni" on mm. huumeiden käyttö, sukurasitus eli periytyminen ja tosiaan se, että sairauteni etiologia on tuntematon. No paljonko minä hyödyin tuosta tulkinnasta ja tuollaisen sairauden "tuntemisesta" ja "tunnistamisesta", pidin noita kaikkia selityksiä irrelevantteina sivuseikkoina ihan joka tavalla, niillä ei ole minun elämäni kannalta minkäänlaista merkitystä.

Aina kun ylipäätään skitsofreniasta puhutaan missään, niin aletaan puhua aivoista, geeneistä ja muista biologisista alttiuksista, siitä että pitää syödä paljon omega 3 rasvahappoja ja välttää viljaa, vaurioitta aivojaan ja ylipäätään tuhota terveytensä raskailla psykoaktiivisilla aineilla, välttää psykososiaalista ja kaikkea muutakin "stressiä" (tuota en kyllä ymmärrä, miten ihminen voi kehittyä missään jos hän ei kohtaa pelkojaan. Vähän kuin kehottaisi ihmisiä olemaan menemättä kuntosalille, ettei lihakset kehity. Kaikki ponnisteluhan ja oppiminen on enemmän tai vähemmän stressaavaa). Tuon kokemuksen pohjalta voin kyllä sanoa, että diagnoosi pikemminkin vaikeuttaa syiden ja ongelmien tunnistamista koska se ohjaa voimakkaasti lääkärien ja ylipäätään ihmisten tulkintoja ihmisen ongelmista ja sitä, mikä on olennaista ja mikä aivan totaalisen irrelevanttia hoidon kannalta.

Skitsofrenia on tautiluokka ja hyvin epämääräinen oireyhtymä, jolla ei voi selittää yhtään mitään. Ja onhan se nöyryyttävää, jos toinen alkaa puhua lääkkeidensä affiniteeteista ja etiologialtaan tuntemattomasta aivosairaudesta, kun sinä koet lähinnä olevasi kaltoinkohdeltu. Se on ihmisen persoonan ja kokemusmaailman täydellistä sivuuttamista, henkistä väkivaltaa joka oikeutetaan ns. lääketieteellisellä asiantuntijuudella. Kyllä ihmiset uskoakseni keskimäärin tietävät sisimmässään, mistä heidän mielenterveysongelmansa ensisijaisesti tulevat, kun heiltä kysyy. Ei se tautiluokitus paljon siihen lisäarvoa yleensä anna. Yleensä kaikki riskitekijät mitä skitsofreniallakin on, ovat päällekkäisiä muiden mielenterveysongelmien ja neuropsykiatristen tautiluokitusten kanssa, ja erottavia tekijöitä on hyvin vähän ja nekään eivät yleensä kosketa suurinta osaa skitsofreenikoista. Sen takia skitsofrenia ei ole tosiasiallisesti diagnoosi vaan tautiluokka, siltä puuttuu täysin tunnettu yhtenäinen etiologia.

Pelot voivat kohdistua myös tiettyyn tilanteeseen kuten korkealle paikalle kiipeämiseen tai tiettyyn kohteeseen kuten hämähäkki jolloin kyseessä ei ole psykoottinen häiriö vaan määräkohteinen pelko eli fobia joka diagnostisten kriteerien mukaan on itsepintaista pelkoa joka on tilanteeseen ja kohteeseen nähden epärealistista ja liiallista.

Dopaminenerginen järjestelmä ei liity psykoosiin kuin korkeintaan välillisesti. Psykoosi ei ole määritelmällisesti aivotason ongelma, se on määritelty suhdekäsitteenä. Jos se olisi määriteltävissä jonain puhtaana välittäjäaineongelmana, niin mihin tarvitaan skitsofreniadiagnoosia jossa puhutaan vain oudoista hupsuista kokemuksista ja omituisesta käytöksestä, usein vielä toisille vastakkaisista tunnetiloista ja käyttäytymisestä? Voisit määritellä psykoosin puhtaasti aivotasolla ja diagnosoida sen aivoista eikös vaan? Vai eikö dopamiinitasoja voikaan tuosta noin vaan mitata, tiedätkös sinä alan asiantuntijana? Eikö siellä olekaan mitään kliinisesti merkitsevää korrelaatiota, josta voisi päätellä toisen ihmisen olevan psykoosissa ja toisen ei?

Psykoosi on edelleen määritelmällisesti kaikkea sitä, missä ihmisen todellisuudentaju on oletusarvoisesti irtaantunut yleisesti hyväksytystä todellisuudesta. Käsitys todellisuudesta on hyvin sosiaalisesti rakentuva ilmiö, monissa kulttuureissa ilmiöt joita täällä pidetään ns. sairauden oireena ovat muualla integroitavissa yhteisesti jaettuun todellisuuteen. Ihmisen välittäjäainejärjestelmä ei ole mikään mekanismi, jolle on määriteltävissä suoraan eksaktia ihannetilaa. Sen pointti on välittää tietoa, ja siksi kiihtymys, innostus, pelkoreaktiot nostavattai ovat yhteydessä dopaminijärjestelmän aktiivisuueen ja se on yleensä ihan tarkoituksenmukainen reaktio, joka syntyy ympäristössä jossa ihminen elää. Psykoosiin liittyy usein muttei aina tällainen kiihtymystila, mutta se ei suoraan aiheuta psykoosia. Muuten jokainen amfetamiininkäyttäjä menisi hurjaan psykoosiin riittävästi sitä vetäessään. Oikeasti suurin osa ei mene -suoraa kausaalisuhdetta dopamiinin erityksen nousun ja ns. psykoottisten kokemusten välillä ei ole olemassakaan. Korrelaatio on eri asia kuin kausaatio, korrelaatioita on löydettävissä myös hukkumiskuolemien ja auringonpaisteen välillä. Se miksi sinun harhasi vaimenivat kun söit dopamiinireseptorien kautta välittyvien singaalien kulkua estäviä lääkkeitä johtuu siitä, että se jarruttaa sinun alitajuntaisia paranoidisia pelkoreaktoitasi, joita voisit hallita myös tietoisesti, mutta olet liian yksinkertainen ymmärtämään sellaista. Se jarruttaa kaikkien ihmisten pelkoreaktioita. Jos neuroleptejä vetävä kuolaava zombi kohtaisi jellonan, hänen pelkoreaktionsa olisi hyvin hidas verrattuna terveeseen ihmiseen joka on herkistynyt pelkäämään petoelämiä. Ei siellä ole mitään spesifiä sairauden oiretta, jota neuroleptit hoitavat tuon yleisen aivoja vaurioittavan, kognitiivisia toimintoja häiritsevän vaikutuksen lisäksi. Se jarruttaa ja häiritsee normaaleja kognitiivisia ja affektiivisia prosesseja ihmisen hermostossa. Jotkut kokevat hyötyvänsä siitä, koska heiltä puuttuu normaalit keinot ja välineet hallita mieltään. Sekään ei ole mikään aivosairaus, ettei ihmisellä ole itsereflektiokykyä eikä tunnesäätelytaitoja, nuo ovat puhtaasti opittuja tiedollisia prosesseja.

Pitäskö siunmielestä ihmisltä estää esimerkiksi eläkkeelle pääsy, sentakia, että he eivät olekkaan oiekasti sairaita?

Anonyymi kirjoitti:

Pitäskö siunmielestä ihmisltä estää esimerkiksi eläkkeelle pääsy, sentakia, että he eivät olekkaan oiekasti sairaita?

"Pitäskö siunmielestä ihmisltä estää esimerkiksi eläkkeelle pääsy, sentakia, että he eivät olekkaan oiekasti sairaita?"

Ihmiset voivat olla työkyvyttömiä olematta sairaita.Ihmiset voivat kärsiä syvästikin ilman että heillä on mitään sairautta ja he ansaitsevat apua.

Anonyymi kirjoitti:

"Pitäskö siunmielestä ihmisltä estää esimerkiksi eläkkeelle pääsy, sentakia, että he eivät olekkaan oiekasti sairaita?"

Ihmiset voivat olla työkyvyttömiä olematta sairaita.Ihmiset voivat kärsiä syvästikin ilman että heillä on mitään sairautta ja he ansaitsevat apua.

Lue lisää

Ihmiset tarvitsevat apua, mutta kysymys kuuluu, kuinka määrittelet sen avun määrän ja laadun tarpeen?

Kuinkapaljon sinä olet auttanut näitä avun tarvitsijoita, ja miten olet avun kohdentanut?

Tai kärjistetysti, kun sinä nyt näet minun "vähämielisyyteni" ja avuntarpeen, niin paljonko olisit valmis minulle siitä maksamaan?

Riippumatta mitkä ne kriteerit, käytännöt tai termit on, niin aina joudutaan tekemään rajanvetoja.

Loppukanetiksi on sanottava rahallisesta avusta, että skitsofreenikkojen kohdalla tapahtuu "oikeusmurha" About kaikki tuntemani skitsofreenikot haluaisivat töihin, mutta heidän on todella vaikea työllistyä ja saada apua siihen. Se mielikuva siipeilevästä skitsofreenikosta on todella harhaanjohtava.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmiset tarvitsevat apua, mutta kysymys kuuluu, kuinka määrittelet sen avun määrän ja laadun tarpeen?

Kuinkapaljon sinä olet auttanut näitä avun tarvitsijoita, ja miten olet avun kohdentanut?

Tai kärjistetysti, kun sinä nyt näet minun "vähämielisyyteni" ja avuntarpeen, niin paljonko olisit valmis minulle siitä maksamaan?

Riippumatta mitkä ne kriteerit, käytännöt tai termit on, niin aina joudutaan tekemään rajanvetoja.

Loppukanetiksi on sanottava rahallisesta avusta, että skitsofreenikkojen kohdalla tapahtuu "oikeusmurha" About kaikki tuntemani skitsofreenikot haluaisivat töihin, mutta heidän on todella vaikea työllistyä ja saada apua siihen. Se mielikuva siipeilevästä skitsofreenikosta on todella harhaanjohtava.

Lue lisää

Minulla on skitsofreniadiagnoosi ja ihan hyvin olen työllistynyt pysymällä erossa psykiatrisesta hoidosta ja "kuntoutuksesta" ja hankkimalla itselleni pätevyyden ja koulutuksen kuten yleensä muutkin ihmiset tässä maassa tekevät. Oletko sinä ja kaverisi kokeilleet samaa? Etsitte ammattikoulusta tai korkeakoulusta jonkun erittäin hyvin työllistävän alan, hankitte siihen pätevyyden ja menette töihin. Tässä korostan alan valinnan tärkeyttä -ei kannata huonossa työmarkkina-asemassa valita alaa, jossa työllistyminen on muutenkin haastavaa, vaikka se olisi kuinka fantsua ja hauskaa tahansa. Luulisi etenkin työkyvyttömyyseläkkeellä onnistuvan loistavasti, kun opiskella saa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Vai oletteko sinä ja kaverisi niin mömmöissä, että teidän on vaikea herätä kuudelta aamulla ja pysyä hereillä ja pystyssä 12 tuntia päivässä? Tässä maassa tuetaan valtavasti opiskelua ja työllistymistä, jos osaa sitä järjestelmää hyväksikäyttää. Tietenkin jos haluaa osallistua psykiatriseen "kuntoutukseen" loppu elämänsä, niin onhan sekin valinta mutta yleensä jos töihin haluaa, niin se on aika huono idea Ei ehdoin tahdoin tarvitse hankkia itselleen mielenterveyskuntoutujan stigmaa syömällä mömmöjä, joista näkee kilometrin päähän että ihmisellä on vaikea toimintakykyvajaus pelkästään massiivisesta ylipainosta ja eleettömästä vahamaisesta kehonkielestä päätellen. Ei kukaan sellaisella habituksella omaavaa ihmistä palkkaa töihin, jos tosiaan ei ole jotain paljon kysyttyjä erityistaitoja. Kannattaa lopettaa mömmöjen vetäminen, laittaa ruokavalio kuntoon ja lähteä lenkille. Sitten kun sulla on se lähihoitajan tai hitsaajan tutkinto takataskussa ja näytät jokseenkin normaalilta ja tajuat olla kertomatta kaikkein eksentrisimmistä ideoistasi ääneen ventovieraille (tuo vaatii erityistä harjoittelua skitsofreenikoilta), niin joku voi ehkä vahingossa erehtyä sinut palkkaamaan. Se vaan vaatii valtavasti työtä ihmiseltä itseltään, eikä kukaan muu sitä työtä sinun puolestasi tee kuin sinä itse.

Anonyymi kirjoitti:

Ihmiset tarvitsevat apua, mutta kysymys kuuluu, kuinka määrittelet sen avun määrän ja laadun tarpeen?

Kuinkapaljon sinä olet auttanut näitä avun tarvitsijoita, ja miten olet avun kohdentanut?

Tai kärjistetysti, kun sinä nyt näet minun "vähämielisyyteni" ja avuntarpeen, niin paljonko olisit valmis minulle siitä maksamaan?

Riippumatta mitkä ne kriteerit, käytännöt tai termit on, niin aina joudutaan tekemään rajanvetoja.

Loppukanetiksi on sanottava rahallisesta avusta, että skitsofreenikkojen kohdalla tapahtuu "oikeusmurha" About kaikki tuntemani skitsofreenikot haluaisivat töihin, mutta heidän on todella vaikea työllistyä ja saada apua siihen. Se mielikuva siipeilevästä skitsofreenikosta on todella harhaanjohtava.

Lue lisää

Tästä voisi olla hyvä lähteä.

https://madinfinland.org/avoin-dialogi-malli-muuttaa-mielenterveystyon-paremmaksi/

”Keroputaan malliksi” kutsuttu Tornion seudulla toteutettu mielenterveyshoidon tapa leviää maailmalla. Hoidossa keskeistä on potilaan ehdoilla etenevä tasa-arvoinen keskustelu. Hoitoon pääsee heti ja hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Hoitosuhteessa säilyy sama hoitaja ja tunnelma on tuttavallinen.

Keskusteluja käydään etunimillä ja hoitajat tekevät kotikäyntejä. Lääkärit eivät anna diagnooseja, jotta potilaan ei tarvitse leimautua siihen loppuelämäkseen. Keroputaan malli on tuottanut tulosta: ongelmia pystytään ratkaisemaan varhaisessa vaiheessa, koska hoitoon pääsee nopeasti.

Tornionseudulla mielenterveyspotilaat käyttävät vähemmän lääkkeitä, paranevat nopeammin ja eläköityvät harvemmin kuin muualla Suomessa. Nuorten syömishäiriöitä ei Tornion seudulla pahemmin ole.

Hoitomallin periaatteet
Hoitotilanteet lähtevät psykoottisen ongelman tai muun kriisin kohtaamisesta.

Tärkeät periaatteet:

välitön apu kriisissä,
sosiaalisen verkoston näkökulma hoitoratkaisuissa,
joustavuus ja liikkuvuus,
työntekijöiden vastuullisuus,
työn psykologisen jatkuvuuden turvaaminen,
epävarmuuden sietäminen ja
dialogisuus keskustelun muotona.
Välitön apu
Torniossa on ollut jo 1990-luvulta lähtien käytössä avoimen dialogin hoitomalli, jossa potilas pääsee heti hoidon piiriin ilman terveyskeskuksesta kirjoitettua lähetettäkin. On järjestettävä jatkuvasti toimiva kriisipalvelu, ja tärkeää järjestää ensimmäinen hoitokokous aivan hoidon alkuvaiheessa[6].

Sosiaalinen verkosto
Hoitomalli lähtee ajatuksesta, että mielenterveysongelmat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista vuorovaikutusongelmista. Tämän vuoksi katsotaan, että tärkeintä hoidossa on tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilaan, lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaan läheiset. Sosiaalisen verkoston mukana oleminen hoitoprosessissa on tärkeää senkin takia, että potilaalla on vaara sairastua uudelleen, jos hänellä ei ole hoidon loputtua sosiaalisia kontakteja tai merkittäviä ihmissuhteita.

Joustavuus ja liikkuvuus
Hoito pyritään valitsemaan ja järjestämään mahdollisimman joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakasta pyritään lähestymään tarvittaessa hänen omassa ympäristössään – vaikka kotonakin.[7]

Vastuullisuus
Hoitopäätökset pyritään tekemään keskustellen ja siirtelemättä vastuuta taholta toiselle. Vastuullisen lääkärin on aina oltava mukana päätöksenteossa.

Psykologinen jatkuvuus
On oltava hoitava työryhmä, joka ottaa vastuun koko prosessista sekä sairaala- että avohoitojaksojen aikana. Hoiton lopettamispäätöksissä on oltava mukana erityiskoulutettuja ja kokeneita työntekijöitä.

Epävarmuuden sietäminen
Kriisitilanteessa pyritään lisäämään asiakkaan ja hänen läheistensä voimavaroja kuuntelemalla – asiakkaan pitäisi pystyä pukemaan sanoiksi vaikeimpia elämänkokemuksiaan. On todettu, että koska psykoottiset harhat eivät vahingoita neurokognitiivista toimintaa, ensimmäisenä hoitotoimenpiteenä ei välttämättä pitäisi olla lääkitys.[8]

Dialogisuus
Lääkitys ei ole hoitomallissa keskeisessä roolissa, vaan tämän sijaan tärkeimpänä pidetään tasa-arvoista keskustelua. Vain 35 prosentille Tornion seudun psykoosipotilaista määrätään antipsykoottista neuroleptilääkitystä, kun muualla näitä lääkkeitä määrätään kaikille psykoosiin joutuneille. Hoitoprosessi alussa tavoitteena on dialogin synnyttäminen sekä eri ihmisten välille että potilaan erilaisten sisäisten äänten välille. Potilaan hoito tulee rikkaammaksi ja moniäänisemmäksi, kun esitetään erilaisia näkökulmia.

Hoitotulokset
Avoimen dialogin hoitomalli on osoittautunut selvästi tehokkaammaksi ja halvemmaksi kuin muualla Suomessa käytetty malli. Keroputaan mallilla hoidetuista psykoosipotilaista 82 prosentilla ei ollut kahden vuoden pituisen seurantajakson aikana lainkaan oireita tai ne olivat lieviä. Muualla Suomessa vastaava luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista potilaista vain 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä, kun muualla luku oli 57 prosenttia. Vain 24 prosenttia Keroputaan mallilla hoidetuista potilaista oli joutunut uudestaan psykoosiin kaksivuotisen seurantajakson aikana, kun psykoosi oli uusinut 71 prosentilla muualla Suomessa hoidetuista potilaista.

Anonyymi kirjoitti:

Tästä voisi olla hyvä lähteä.

https://madinfinland.org/avoin-dialogi-malli-muuttaa-mielenterveystyon-paremmaksi/

”Keroputaan malliksi” kutsuttu Tornion seudulla toteutettu mielenterveyshoidon tapa leviää maailmalla. Hoidossa keskeistä on potilaan ehdoilla etenevä tasa-arvoinen keskustelu. Hoitoon pääsee heti ja hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Hoitosuhteessa säilyy sama hoitaja ja tunnelma on tuttavallinen.

Keskusteluja käydään etunimillä ja hoitajat tekevät kotikäyntejä. Lääkärit eivät anna diagnooseja, jotta potilaan ei tarvitse leimautua siihen loppuelämäkseen. Keroputaan malli on tuottanut tulosta: ongelmia pystytään ratkaisemaan varhaisessa vaiheessa, koska hoitoon pääsee nopeasti.

Tornionseudulla mielenterveyspotilaat käyttävät vähemmän lääkkeitä, paranevat nopeammin ja eläköityvät harvemmin kuin muualla Suomessa. Nuorten syömishäiriöitä ei Tornion seudulla pahemmin ole.

Hoitomallin periaatteet
Hoitotilanteet lähtevät psykoottisen ongelman tai muun kriisin kohtaamisesta.

Tärkeät periaatteet:

välitön apu kriisissä,
sosiaalisen verkoston näkökulma hoitoratkaisuissa,
joustavuus ja liikkuvuus,
työntekijöiden vastuullisuus,
työn psykologisen jatkuvuuden turvaaminen,
epävarmuuden sietäminen ja
dialogisuus keskustelun muotona.
Välitön apu
Torniossa on ollut jo 1990-luvulta lähtien käytössä avoimen dialogin hoitomalli, jossa potilas pääsee heti hoidon piiriin ilman terveyskeskuksesta kirjoitettua lähetettäkin. On järjestettävä jatkuvasti toimiva kriisipalvelu, ja tärkeää järjestää ensimmäinen hoitokokous aivan hoidon alkuvaiheessa[6].

Sosiaalinen verkosto
Hoitomalli lähtee ajatuksesta, että mielenterveysongelmat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista vuorovaikutusongelmista. Tämän vuoksi katsotaan, että tärkeintä hoidossa on tasa-arvoinen keskustelu, johon osallistuvat potilaan, lääkärin ja muun hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaan läheiset. Sosiaalisen verkoston mukana oleminen hoitoprosessissa on tärkeää senkin takia, että potilaalla on vaara sairastua uudelleen, jos hänellä ei ole hoidon loputtua sosiaalisia kontakteja tai merkittäviä ihmissuhteita.

Joustavuus ja liikkuvuus
Hoito pyritään valitsemaan ja järjestämään mahdollisimman joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakasta pyritään lähestymään tarvittaessa hänen omassa ympäristössään – vaikka kotonakin.[7]

Vastuullisuus
Hoitopäätökset pyritään tekemään keskustellen ja siirtelemättä vastuuta taholta toiselle. Vastuullisen lääkärin on aina oltava mukana päätöksenteossa.

Psykologinen jatkuvuus
On oltava hoitava työryhmä, joka ottaa vastuun koko prosessista sekä sairaala- että avohoitojaksojen aikana. Hoiton lopettamispäätöksissä on oltava mukana erityiskoulutettuja ja kokeneita työntekijöitä.

Epävarmuuden sietäminen
Kriisitilanteessa pyritään lisäämään asiakkaan ja hänen läheistensä voimavaroja kuuntelemalla – asiakkaan pitäisi pystyä pukemaan sanoiksi vaikeimpia elämänkokemuksiaan. On todettu, että koska psykoottiset harhat eivät vahingoita neurokognitiivista toimintaa, ensimmäisenä hoitotoimenpiteenä ei välttämättä pitäisi olla lääkitys.[8]

Dialogisuus
Lääkitys ei ole hoitomallissa keskeisessä roolissa, vaan tämän sijaan tärkeimpänä pidetään tasa-arvoista keskustelua. Vain 35 prosentille Tornion seudun psykoosipotilaista määrätään antipsykoottista neuroleptilääkitystä, kun muualla näitä lääkkeitä määrätään kaikille psykoosiin joutuneille. Hoitoprosessi alussa tavoitteena on dialogin synnyttäminen sekä eri ihmisten välille että potilaan erilaisten sisäisten äänten välille. Potilaan hoito tulee rikkaammaksi ja moniäänisemmäksi, kun esitetään erilaisia näkökulmia.

Hoitotulokset
Avoimen dialogin hoitomalli on osoittautunut selvästi tehokkaammaksi ja halvemmaksi kuin muualla Suomessa käytetty malli. Keroputaan mallilla hoidetuista psykoosipotilaista 82 prosentilla ei ollut kahden vuoden pituisen seurantajakson aikana lainkaan oireita tai ne olivat lieviä. Muualla Suomessa vastaava luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista potilaista vain 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä, kun muualla luku oli 57 prosenttia. Vain 24 prosenttia Keroputaan mallilla hoidetuista potilaista oli joutunut uudestaan psykoosiin kaksivuotisen seurantajakson aikana, kun psykoosi oli uusinut 71 prosentilla muualla Suomessa hoidetuista potilaista.

Lue lisää

Taitaa tuo keroputaan mallikin, olla niin nähty ja kuollu, että ihmettelen kovasti jos joku sen sieltä vielä tekohengittää eloon.

"Ja kyllä skitsofrenian oletetaan olevan välittäjäaine ongelma. Oliko dopamiinia tulee liikaa, jolloin tulee merkityselämyksiä."

http://akukopakkala.fi/hyva-tietaa-skitsofreniasta/

Paraneeko skitsofrenia?

Varhaisimmat luotettavat seurantatutkimukset skitsofreniasta toipumisesta löytynevät 1940-luvulta. Niiden mukaan vuosina 1946 – 1950 diagnosoiduista uusista skitsofreenikoista Warren State – sairaalassa Pensylvaniassa 73 prosenttia oli parantunut itsenäiseen elämään kolmen vuoden kuluttua (7).

Vastaavia tuloksia saatiin monista seurantatutkimuksista USA:ssa ja Isossa -Britanniassa. Hieman yli puolet palasi muutamassa vuodessa itsensä elättäviksi melko tavallisiksi yhteiskunnan jäseniksi (8,9).

Tilanteeseen tuli muutos Ranskasta. 1951 laivaston kirurgi Henri Laborit kokeili klooripromatsiinia leikkauspotilaillaan. Aine vahvisti muiden nukutusaineiden tehoa. Esitellessään aineen vaikutuksia kongressissa Brysselissä joulukuussa 1951, hän ehdotti sen käyttöä myös psykiatriassa. Se ”tuottaisi todistettavan, lääkkeillä aikaansaadun lobotomian”, hän totesi (10).

Dopamiini – avain skitsofreniaan?

Vuonna 1952 psykiatrit Deniker ja Delay ottivat tämän uuden aineen käyttöön Pariisissa psykiatrisessa sairaalassa. Nopeasti klooripromatsiinin käyttö levisi Keski -Euroopassa. Psykiatristen osastojen potilaat hiljenivät. Hoito muuttui.

Klooripromatsiini vaikuttaa aivojen dopamiinijärjestelmään. Dopamiini on välittäjäaine joka säätelee aivoissa mm. palkkio- ja motivaatiojärjestelmää, liikkeiden koordinaatiota sekä energisyyttä ja tunteita. Klooripromatsiini estää dopamiinia vastaanottavien ns. dopamiinireseptorien toimintaa.
Dopamiinia säätelevä aine rauhoitti monia skitsofreenikoita Skitsofrenian syyn toivottiin samalla selvinneen. Ehkä skisofreenikoilla oli liikaa dopamiinia tai dopamiinireseptoreita? Tällaista ei kuitenkaan todettu (11,12) . Sen sijaan neuroleptilääkitys lisäsi dopamiinireseptorien määrää! Aivot pyrkivät säilyttämään lääkitystä edeltäneen tasapainotilan, ja kun lääkkeellä estetään reseptorien toimintaa, aivot kehittävät niitä lisää (13)

Mitä aivoille tapahtuu kun dopamiinin toimintaa estävä lääkitys lopetetaan?

1961 neuroleptejä tutkittiin USA:ssa kuuden viikon kokeessa yhdeksässä sairaalassa. Neuroleptit vähensivät mitattuja oireita – ajatus ja kuuloharhoja, ahdistusta ja epäluuloisuutta – lumelääkettä enemmän. Tämä havainto toistui monissa kuuden viikon mittaisissa kokeissa seuraavina vuosina. Vuonna 1977 julkaistussa katsauksessa havaittiin neuroleptien voittaneen lumeen 83 prosentissa näistä tutkimuksista. Akuutissa psykoosissa olleista neurolepteillä oli helpottavaa vaikutusta 70 prosentin positiivisiin oireisiin kuuden viikon aikana (14). Seitsemän kymmenestä koki siis harhojen vaikutuksen lievittyneen.

Kauanko lääkettä tuli ottaa paranemisen varmistamiseksi? USA:n mielenterveysviraston NIMH:in rahoittamissa tutkimuksissa potilaiden, joiden oireet olivat vähentyneet jatkuvan neuroleptilääkityksen aikana, lääkitys lopetettiin äkisti. Heitä verrattiin vastaavanlaisiin potilaisiin joiden lääkitystä jatkettiin.

Vuonna 1995 Patricia Gilbert tarkasteli 66 tutkimusta ja havaitsi että lääkinnän lopettamista seuranneiden 10 kuukauden aikana 53 prosenttia joutui uudestaan akuuttiin psykoosiin. Jatkuvassa lääkityksessä näin oli käynyt vain 16 prosentille. Neuroleptien jatkuva käyttö ehkäisi siis psykoosin uusiutumista tehokkaasti (15) . Tästä tuli tärkeä peruste jatkuvalle ylläpitolääkitykselle

Hämmentäviä seikkoja

Gilbertin aineiston uudelleen tarkastelu kuitenkin yllätti: Adele Viguera Harvardin yliopistosta havaitsi, että potilailla joiden lääkitys lopetettiin vähitellen, uusiutumisen todennäköisyys oli paljon pienempi. Se oli samankaltainen kuin niillä, keiden lääkitystä jatkettiin.

Alkuperäisen vuoden 1961 yhdeksän sairaalan tutkimuksen 344 potilasta seurattiin vuosi kuuden viikon jakson jälkeen. Valtaosa eli melko hyvin aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Neurolepteillä lääkittyjä oli kuitenkin joutunut takaisin sairaalan paljon suuremmassa suhteessa kuin lumetta saaneita! (16)

Uusi yllättävä havainto tuli kahdesta uusiutumistutkimuksesta.

Kun verrattiin lääkkeen annostusten vaikutusta paranemiseen, niin mitä suurempi annostus oli ollut, sitä todennäköisempi oli akuutin vaiheen uusiutuminen lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen (17) .
Käytännön havainnot myös herättivät epäilyjä. Näytti että monien potilaiden oireita saatiin nopeasti lievennettyä, mutta oireet tulivat takaisin entistä rajumpina. Syntyi käsite ”pyöröovi efekti” Pitkäaikaistutkimukset tukivat havaintoa, että ennen lääkkeitten aikakautta hoitotulokset olivat olleet pysyvämpiä ja paljon useammat toipuneet olivat palanneet aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. ”Melko yllättäen näyttää siltä etteivät lääkkeet olekaan hyödyksi” totesivat psykiatrit Bookoven ja Solomon vuonna 1975 (18)

Anonyymi kirjoitti:

"Ja kyllä skitsofrenian oletetaan olevan välittäjäaine ongelma. Oliko dopamiinia tulee liikaa, jolloin tulee merkityselämyksiä."

http://akukopakkala.fi/hyva-tietaa-skitsofreniasta/

Paraneeko skitsofrenia?

Varhaisimmat luotettavat seurantatutkimukset skitsofreniasta toipumisesta löytynevät 1940-luvulta. Niiden mukaan vuosina 1946 – 1950 diagnosoiduista uusista skitsofreenikoista Warren State – sairaalassa Pensylvaniassa 73 prosenttia oli parantunut itsenäiseen elämään kolmen vuoden kuluttua (7).

Vastaavia tuloksia saatiin monista seurantatutkimuksista USA:ssa ja Isossa -Britanniassa. Hieman yli puolet palasi muutamassa vuodessa itsensä elättäviksi melko tavallisiksi yhteiskunnan jäseniksi (8,9).

Tilanteeseen tuli muutos Ranskasta. 1951 laivaston kirurgi Henri Laborit kokeili klooripromatsiinia leikkauspotilaillaan. Aine vahvisti muiden nukutusaineiden tehoa. Esitellessään aineen vaikutuksia kongressissa Brysselissä joulukuussa 1951, hän ehdotti sen käyttöä myös psykiatriassa. Se ”tuottaisi todistettavan, lääkkeillä aikaansaadun lobotomian”, hän totesi (10).

Dopamiini – avain skitsofreniaan?

Vuonna 1952 psykiatrit Deniker ja Delay ottivat tämän uuden aineen käyttöön Pariisissa psykiatrisessa sairaalassa. Nopeasti klooripromatsiinin käyttö levisi Keski -Euroopassa. Psykiatristen osastojen potilaat hiljenivät. Hoito muuttui.

Klooripromatsiini vaikuttaa aivojen dopamiinijärjestelmään. Dopamiini on välittäjäaine joka säätelee aivoissa mm. palkkio- ja motivaatiojärjestelmää, liikkeiden koordinaatiota sekä energisyyttä ja tunteita. Klooripromatsiini estää dopamiinia vastaanottavien ns. dopamiinireseptorien toimintaa.
Dopamiinia säätelevä aine rauhoitti monia skitsofreenikoita Skitsofrenian syyn toivottiin samalla selvinneen. Ehkä skisofreenikoilla oli liikaa dopamiinia tai dopamiinireseptoreita? Tällaista ei kuitenkaan todettu (11,12) . Sen sijaan neuroleptilääkitys lisäsi dopamiinireseptorien määrää! Aivot pyrkivät säilyttämään lääkitystä edeltäneen tasapainotilan, ja kun lääkkeellä estetään reseptorien toimintaa, aivot kehittävät niitä lisää (13)

Mitä aivoille tapahtuu kun dopamiinin toimintaa estävä lääkitys lopetetaan?

1961 neuroleptejä tutkittiin USA:ssa kuuden viikon kokeessa yhdeksässä sairaalassa. Neuroleptit vähensivät mitattuja oireita – ajatus ja kuuloharhoja, ahdistusta ja epäluuloisuutta – lumelääkettä enemmän. Tämä havainto toistui monissa kuuden viikon mittaisissa kokeissa seuraavina vuosina. Vuonna 1977 julkaistussa katsauksessa havaittiin neuroleptien voittaneen lumeen 83 prosentissa näistä tutkimuksista. Akuutissa psykoosissa olleista neurolepteillä oli helpottavaa vaikutusta 70 prosentin positiivisiin oireisiin kuuden viikon aikana (14). Seitsemän kymmenestä koki siis harhojen vaikutuksen lievittyneen.

Kauanko lääkettä tuli ottaa paranemisen varmistamiseksi? USA:n mielenterveysviraston NIMH:in rahoittamissa tutkimuksissa potilaiden, joiden oireet olivat vähentyneet jatkuvan neuroleptilääkityksen aikana, lääkitys lopetettiin äkisti. Heitä verrattiin vastaavanlaisiin potilaisiin joiden lääkitystä jatkettiin.

Vuonna 1995 Patricia Gilbert tarkasteli 66 tutkimusta ja havaitsi että lääkinnän lopettamista seuranneiden 10 kuukauden aikana 53 prosenttia joutui uudestaan akuuttiin psykoosiin. Jatkuvassa lääkityksessä näin oli käynyt vain 16 prosentille. Neuroleptien jatkuva käyttö ehkäisi siis psykoosin uusiutumista tehokkaasti (15) . Tästä tuli tärkeä peruste jatkuvalle ylläpitolääkitykselle

Hämmentäviä seikkoja

Gilbertin aineiston uudelleen tarkastelu kuitenkin yllätti: Adele Viguera Harvardin yliopistosta havaitsi, että potilailla joiden lääkitys lopetettiin vähitellen, uusiutumisen todennäköisyys oli paljon pienempi. Se oli samankaltainen kuin niillä, keiden lääkitystä jatkettiin.

Alkuperäisen vuoden 1961 yhdeksän sairaalan tutkimuksen 344 potilasta seurattiin vuosi kuuden viikon jakson jälkeen. Valtaosa eli melko hyvin aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Neurolepteillä lääkittyjä oli kuitenkin joutunut takaisin sairaalan paljon suuremmassa suhteessa kuin lumetta saaneita! (16)

Uusi yllättävä havainto tuli kahdesta uusiutumistutkimuksesta.

Kun verrattiin lääkkeen annostusten vaikutusta paranemiseen, niin mitä suurempi annostus oli ollut, sitä todennäköisempi oli akuutin vaiheen uusiutuminen lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen (17) .
Käytännön havainnot myös herättivät epäilyjä. Näytti että monien potilaiden oireita saatiin nopeasti lievennettyä, mutta oireet tulivat takaisin entistä rajumpina. Syntyi käsite ”pyöröovi efekti” Pitkäaikaistutkimukset tukivat havaintoa, että ennen lääkkeitten aikakautta hoitotulokset olivat olleet pysyvämpiä ja paljon useammat toipuneet olivat palanneet aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. ”Melko yllättäen näyttää siltä etteivät lääkkeet olekaan hyödyksi” totesivat psykiatrit Bookoven ja Solomon vuonna 1975 (18)

Lue lisää

Onko mitään tältä vuosituhannelta?

Anonyymi kirjoitti:

Onko mitään tältä vuosituhannelta?

"Onko mitään tältä vuosituhannelta?"

Liittyen mihin tarkkaan ottaen?

Anonyymi kirjoitti:

Onko mitään tältä vuosituhannelta?

Tältä vuosituhannelta on myös lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan neuroleptit ovat skitsofrenian oireiden hoidossa heikkotehoisia ja pitkällä aikavälillä vahingollisia ja toimintakykyä heikentäviä. Edes lääkeyhtiöiden rahoittamat lyhytkestoiset kokeet eivät tuota kovin hyviä vasteita skitsofrenian hoidossa ja vasteet suhteessa plaseboon ovat laskeneet, eivät nousseet (tämä johtuu joidenkin tutkijoiden mukaan ehkäpä siitä, että perinteiset neuroleptit olivat sivuoireiltaan rajumpia ja sen takia kokeiden sokkoutus purkautui tuottaen näennäisesti parempia vasteita). Vasteita tutkitaan useimmiten PANSS-skaalalla, jossa pisteytetään skitsofreniaan liittyviä negatiivisia, positiivisia ja yleisiä psykopatologisia oireita. Hyvänä vasteena pidetään 50 % laskua lähtötasosta (joka on noissa kokeissa yleensä joku about 80-100 pistettä), minimaalisena 20 % laskua lähtötasosta. Neuroleptien keskimääräinen vaste on joidenkin laajojen meta-analyysien mukaan noin 23 % lasku lähtötasosta, eli keskimäärin hieman yli minimaalisen vasteen. Ero plaseboon on keskimäärin 6-10 pistettä, kun kliinisesti merkitsevän vasteen raja-arvona pidetään 15 pistettä. Kliinisesti merkitsevä vaste tarkoittaa sitä, että pisteet suhteessa plaseboon laskevat niin rajusti paljon enemmän, että sen jopa havaitsee potilaan voinnissa. Etenkin jos ajattelee skitsofrenian kokonaisoireistoa eikä pelkästään positiivisia kiihtymystilaan ja ahdistukseen liittyviä oireita (negatiiviset oireet ja yleiset psykopatologiset oireet selittävät huomattavasti skitsofreenikkojen heikkoa toimintakykyä ja lääkkeet usein aiheuttavat niitä enemmän kuin hoitavat)
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22687813/

Pitkän aikavälin tutkimuksia on tusinoittain. Suomessa esimerkiksi Bergström ym. 2020 tutkivat viiden ensimmäisen vuoden neuroleptien käytön yhteyttä 19 vuoden hoitotuloksiin liittyen työkyvyttömyyseläkkeellä olemisen riskiin, todennäköisyyteen olla psykiatrisessa hoidossa ja käyttää neuroleptejä. Pitkäaikaislääkitys nosti kaikkien näiden toteutumien todennnäköisyyttä niin skitsofreenikoilla kuin muilla psykoosipotilailla. Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena oli tutkia, johtuiko Tiihosen ja kumppaneiden rekisteripohjaisten tutkimusten tulokset pitkäaikaislääkityksen ja matalamman kuolleisuuden sekä vähäisemmän sairaalahoidon joutumisen riskin välillä siitä, että tutkimuksissa ei oltu kontrolloitu sairauden kestoa. Tulosten mukaan tämä näyttää todennäköiseltä -lääkitys pikemminkin lisäsi kuolleisuutta luonnollisista syistä ja lisäsi todennäköisyyttä joutua sairaalahoitoon.
https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/72129#

Kyseessä on rekisteriaineistoon pohjautuva tutkimus, jonka vahvuus on siinä että siihen ei liity yhtä voimakasta valikoitumisharhaa kuin naturalistisiin pienen otoksen tutkimuksiin ja lisäksi katoa ei ole samalla tavalla, kun lääkekokeissa ja naturalistisssa tutkimuksissa (kato on sekä naturalistisssa kokeissa että satunnaistetuissa plasebokontrolloiduissa kokeissa yleensä huomattava). Toisaalta rekisteripohjaisissa tutkimuksissa ei voida yhtä tarkasti tutkia potilaiden oireita eikä toimintakykyä. Monissa naturalistisissa pitkän aikavälin tutkimuksissa erot lääkkeiden käyttäjien ja lääkkeitä käyttämättömien potilaiden välillä on vieläkin rajumpia. Esimerkiksi Martin Harrowin ja kumppaneiden tekemä 20 vuotta kestänyt vuonna 2021 julkaistun pitkäaikaistutkimusten mukaan neuroleptien lopettaminen 2 vuoden sisällä hoidon aloittamisesta kuusinkertaisti todennäköisyyden toipua psykoosisairaudesta sen jälkeen, kun muut tekijät oli kontrolloitu. Toisin sanoen kyseisen tutkimuksen perusteella on todennäköistä, että skitsofreniaan liitetty huono ennuste ei välttämättä selity niinkään skitsofreniaan sairautena kuin siihen, miten sitä hoidetaan.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/33550993/

Tiedetoimittaja Robert Whitaker on käynyt näitä pitkän aikavälin tutkimuksia läpi esimerkiksi artikkelissaan Psychiatry Defends Its Antipsychotics: A Case Study of Institutional Corruption. Siinä viitataan mm. suomalaiseen tutkimukseen (Moilanen et al. 2013), jossa tutkittiin skitsofreniaa sairastavien hoitotuloksia kymmenen vuoden ajanjaksolla. Tulosten mukaan lääkkeettömistä potilaista oli remissiossa 60 %, lääkityistä 20 %. Töissä 63 % lääkkeet lopettaneista, 39 % lääkityistä, työkyvyttömyyseläkkeellä lääkityistä 50 %, lääkkeettömistä 13 %. Jos haluaa tarkistaa artikkelissa esille tuodut tulokset, niin artikkelissa on ihan asianmukaiset viitteet tutkimuksiin.
https://www.madinamerica.com/2017/05/psychiatry-defends-its-antipsychotics-case-study-of-institutional-corruption/

Anonyymi kirjoitti:

"Pitäskö siunmielestä ihmisltä estää esimerkiksi eläkkeelle pääsy, sentakia, että he eivät olekkaan oiekasti sairaita?"

Ihmiset voivat olla työkyvyttömiä olematta sairaita.Ihmiset voivat kärsiä syvästikin ilman että heillä on mitään sairautta ja he ansaitsevat apua.

Lue lisää

No minä näen ihmisiä jotka eivät yritä tehdä omalle tilanteelleen mitään. Siellä ne vaan ruikuttavat omaa surkeuttaan koska ovat liian tyhmiä selvittämään omia ongelmiaan. Tyhmiä ei kiinnosta juuri mikään. Valittamisen he osaavat.

Kulta pieni niitä kutsutaan vieroitusoireiksi. Sellaisia tulee myös narkomaaneille ja alkoholisteille. Sen takia on ihmisiä, jotka piikittävät itseensä esimerkiksi opioideja tunteakseen itsensä normaaliksi. Sinut on aivopesty tulkitsemaan vieroitusoireet kuten kaikki muutkin tunteet ja ajatuksesi täysin olemattoman sairauden oireena. On ymmärrettävää, että jos on käyttänyt dopaminenergisen järjestelmän herkkyyttä lisääviä lääkkeitä vuosikausia, niin niiden äkillinen lopettaminen aiheuttaa hermostossa voimakkaan häiriötilan. Se voi oireilla fysiologisina reaktioina, esim. pakkoliikkeinä, akatisiana, paranoidisten ajatusten korostumisena ja voimakkaana ahdistuksena. Se nostaa PANSS-skaalallaa mitattavia oireita keskimäärin sen verran, että ns. relapsin kriteerit täyttyvät. Relapsi on tutkitusti määritelty yhtä monta kertaa kun relapsia on tutkittukin, eikä suurin osa relapsien kriteereistä täytä psykoosin määritelmää. Ne eivät edes edellytä psykoosia ennustavia ennakko-oireiden kriteerien täyttymistä. Suurin tutkimuksissa tuotetuista relapseista johtuukin sinun kaltaisten aivopestyjen hölmöjen odotuksista, sokkoutuksen purkautumisesta ja vieroitusoireista.

https://joannamoncrieff.com/2019/12/10/what-does-relapse-mean-definitions-in-long-term-antipsychotic-treatment-trials-are-inconsistent-and-unclear/

Skitsofreniaa ei voi tutkia mitenkään muuten kuin käyttäytymistä tulkitsemalla, ja ihmisen käyttäytyminen ja tunnereaktiot ovat tunnetusti hyvin alttiita manipulaatiolle. Sopisitkin hyvin lääkekokeeseen koekaniiniksi, vaikka saattaa sinua vähän jo valmiiksi peloittaa sellainen hurja tutkimusastelma, jossa sinut pikku ressukka vieroitetaan muutamassa päivässä rakkaista pikku napeistasi, joita olet vuosikausia syönyt. Sitten tutkija setä tai täti kyselee sinulta kyselylomakkeen avulla, miltä tuntuu sinusta olla ilman nappejasi. Sinä tietenkin hupsu tiedät, että nappien syömisen lopettaminen aiheuttaa sinulle kuoleman ja psykoosin kuten psykiatrisetä tai täti on sinulle niin sata kertaa sanonut elämäsi aikana, ja pelkästään tuo ennakkotietosi nostaa oireiluasi huomattavasti. Sillä tavalla "tuotetaan" lääketieteellistä näyttöä sinunkin hoitokontaktisi ylläpitämiseksi hamaan tappiin saakka.

Jos Sinä olet tyytyväinen saamaasi hoitoon, koet saaneesi apua, olet onnellinen ja lääkkeet sopivat sinulle, eikä sinulle ole tullut merkittäviä haitta ja sivuvaikutuksia, tai lisänä muita somaattisia sairauksia, tai esim. saanut ylipainoa sitä 20- 30 kiloa, niin hyvä! Se kuulostaa hyvältä ja onnittelut siitä.

Itse en ole ainakaan mitään "elvistellyt" sillä, että olen lopettanut psyykelääkkeiden, eli neuroleptien käytön, tai että olen hoitopassiivinen. Tai, että näen psykiatriassa ja sen käyttämissä hoitokeinoissa paljon epäkohtia ja vääryyksiä.

Olen lopettanut lääkkeiden käytön jo monta kuukautta sitten. Enkä ole ainakaan huomannut itsessäni mitään toimintakyvyn laskua, psykoottisten oireiden tai sairauden pahenemista. Päinvastoin. Ei ole enää sitä samaa aivosumua, tolkutonta väsymystä, itsensä raahaamista, vetämättömyyttä, ja sitä, että minkään tekemisen, tai työteho laskee jo puolen päivän jälkeen.

Itse asiassa omalta kohdaltani yksiä elämäni parhaimpia päätöksiä oli se, kun lopetin neuroleptien käytön. Normaalia, tai täysin tervettä minusta ei koskaan tule. Koska käytin liian pitkään niitä lääkkeitä. Ne vaikuttivat aivan liian paljon kognitiivisiin kykyihin ja aivoihin. Ja veivät kyvyn tuntea emotionaalisesti samalla tavalla, kuin mikä olin ja mitä oli ennen, kuin uskoin psykiatriassa toimiviin henkilöihin, jotka määräsivät minulle niitä kyseisiä lääkkeitä.

Anonyymi kirjoitti:

Kulta pieni niitä kutsutaan vieroitusoireiksi. Sellaisia tulee myös narkomaaneille ja alkoholisteille. Sen takia on ihmisiä, jotka piikittävät itseensä esimerkiksi opioideja tunteakseen itsensä normaaliksi. Sinut on aivopesty tulkitsemaan vieroitusoireet kuten kaikki muutkin tunteet ja ajatuksesi täysin olemattoman sairauden oireena. On ymmärrettävää, että jos on käyttänyt dopaminenergisen järjestelmän herkkyyttä lisääviä lääkkeitä vuosikausia, niin niiden äkillinen lopettaminen aiheuttaa hermostossa voimakkaan häiriötilan. Se voi oireilla fysiologisina reaktioina, esim. pakkoliikkeinä, akatisiana, paranoidisten ajatusten korostumisena ja voimakkaana ahdistuksena. Se nostaa PANSS-skaalallaa mitattavia oireita keskimäärin sen verran, että ns. relapsin kriteerit täyttyvät. Relapsi on tutkitusti määritelty yhtä monta kertaa kun relapsia on tutkittukin, eikä suurin osa relapsien kriteereistä täytä psykoosin määritelmää. Ne eivät edes edellytä psykoosia ennustavia ennakko-oireiden kriteerien täyttymistä. Suurin tutkimuksissa tuotetuista relapseista johtuukin sinun kaltaisten aivopestyjen hölmöjen odotuksista, sokkoutuksen purkautumisesta ja vieroitusoireista.

https://joannamoncrieff.com/2019/12/10/what-does-relapse-mean-definitions-in-long-term-antipsychotic-treatment-trials-are-inconsistent-and-unclear/

Skitsofreniaa ei voi tutkia mitenkään muuten kuin käyttäytymistä tulkitsemalla, ja ihmisen käyttäytyminen ja tunnereaktiot ovat tunnetusti hyvin alttiita manipulaatiolle. Sopisitkin hyvin lääkekokeeseen koekaniiniksi, vaikka saattaa sinua vähän jo valmiiksi peloittaa sellainen hurja tutkimusastelma, jossa sinut pikku ressukka vieroitetaan muutamassa päivässä rakkaista pikku napeistasi, joita olet vuosikausia syönyt. Sitten tutkija setä tai täti kyselee sinulta kyselylomakkeen avulla, miltä tuntuu sinusta olla ilman nappejasi. Sinä tietenkin hupsu tiedät, että nappien syömisen lopettaminen aiheuttaa sinulle kuoleman ja psykoosin kuten psykiatrisetä tai täti on sinulle niin sata kertaa sanonut elämäsi aikana, ja pelkästään tuo ennakkotietosi nostaa oireiluasi huomattavasti. Sillä tavalla "tuotetaan" lääketieteellistä näyttöä sinunkin hoitokontaktisi ylläpitämiseksi hamaan tappiin saakka.

Lue lisää

Oireet ovat samoja kuin ennen lääkkeiden aloittamista, joten ne eivät ole mitään vieroitusoireita. Vaan skitsofrenian oireita. Ja ne tekevät toimintakyvyttömäksi.

Tiedän kyllä, että skitsofrenia on muutakin kuin vain normeihin sopimatonta käytöstä tai erilaisia ajatuksia. Kyseessä on ihan oikea sairaus ja harhaluulot pahasti elämää häiritseviä.

Anonyymi kirjoitti:

Oireet ovat samoja kuin ennen lääkkeiden aloittamista, joten ne eivät ole mitään vieroitusoireita. Vaan skitsofrenian oireita. Ja ne tekevät toimintakyvyttömäksi.

Tiedän kyllä, että skitsofrenia on muutakin kuin vain normeihin sopimatonta käytöstä tai erilaisia ajatuksia. Kyseessä on ihan oikea sairaus ja harhaluulot pahasti elämää häiritseviä.

Lue lisää

Jos skitsofrenialle olisi löytynyt elimellinen syy, se olisi suuri uutinen ympäri maailman.

Anonyymi kirjoitti:

Oireet ovat samoja kuin ennen lääkkeiden aloittamista, joten ne eivät ole mitään vieroitusoireita. Vaan skitsofrenian oireita. Ja ne tekevät toimintakyvyttömäksi.

Tiedän kyllä, että skitsofrenia on muutakin kuin vain normeihin sopimatonta käytöstä tai erilaisia ajatuksia. Kyseessä on ihan oikea sairaus ja harhaluulot pahasti elämää häiritseviä.

Lue lisää

En väittänytkään, että lääkkeet poistaisivat uskomuksesi, kokemusmaailmasi ja tapasi ajatella itsestäsi ja todellisuudesta. Jos olet ehkä jo valmiiksi paranoidinen ja sinulla on jäänyt käsittelemättä psykoottiset kokemuksesi, niin aivojen toimintaa lamaavien ja dopaminenergisen järjestelmän reagoivuutta herkistävien lääkkeiden äkillinen lopettaminen voi tosiaan tuoda hallitsemattomasti pintaan nuo vanhat käsittelemättömät ajatuskulut ja kokemukset. Koska lääkärit ja yhteiskunta ovat kertoneet sinulle, että vainoharhasi ovat kuin sokeritauti, sinulla ei jo valmiiksi huono-osaisena heikon itsereflektiokyvyn omaavana ihmisenä ole myöskään välineitä jäsentää ongelmia toisin. Ainoa "väline" joka sinulle on annettu, on aivojen toimintaa lamaavat, aineenvaihduntaa ja välittäjäainejärjestelmien toimintaa häiritsevät psykoaktiiviset aineet.

En myöskään väittänyt, etteikö harhaluulot voisi viedä toimintakykyä.
Sairaus ja terveys ovat aina osittain normatiivisia käsitteitä, ja sairauden käsitteeseen liittyy olennaisesti heikentynyt toimintakyky. Se ei tarkoita, ettäkö kyseessä olisi puhtaasti somaattinen sairaus, vaikka toki ihminen on biologinen olento ja kaikki kokemukset ja tunteet omaavat biologisen ulottuvuuden. Somaattiselle sairaudelle on keskeistä, että sille on olemassa selkeitä biomarkkereita joiden avulla voidaan diagnosoida oireiden taustalla oleva sairaus. Myös somaattisten oireiden taustalla voi olla lukuisia eri sairauksia, rintakivun taustalla voi olla pahaa närästystä tai sydänkohtaus. Skitsofreniadiagnoosin yhtenä ongelmana on se, että lääkärin on mahdollista hoitaa närästystä sydänkohtauksena sydämen rytmihäiriöitä aiheuttavilla lääkkeillä, ja kummastella miten potilaan "sydänsairaus" kroonistuu niin usein. On minullakin ollut vainoharhoja vuosikausia sitten ja tiedän kyllä, että ne voivat viedä toimintakyvyn. Minulla ne katosivat itsessään, kun opin ottamaan etäisyyttä kehoni pelkoreaktioihin ja mieleeni juurtuneisiin ajatuskulkuihin. En minä tarvinnut siihen mitään neuroleptejä enkä muutakaan psykiatrista hoitoa, hoito itse asiassa pahensi ahdistustani niin paljon että olisin menettänyt toimintakykyni lopullisesti jos olisin vetänyt ne kaikki mömmöt, joita psykiatri minulle kirjoitti.

No mutta, eihän sairauden kieltäminen poista sitä. Asenteet muuttuvat. Onhan ihmisillä diabetestäkin tai sydäntautia. Ei niille mitään voi.

Mt-ihmisten pitäisi päästä "kaapista" kuten muutkin vähemmistöt on hyväksytty.

Anonyymi kirjoitti:

No mutta, eihän sairauden kieltäminen poista sitä. Asenteet muuttuvat. Onhan ihmisillä diabetestäkin tai sydäntautia. Ei niille mitään voi.

Mt-ihmisten pitäisi päästä "kaapista" kuten muutkin vähemmistöt on hyväksytty.

Lue lisää

Vaikka psykiatrit tuosta vertauksesta pitävätkin, niin oletko tosiaan sitä mieltä että seuraavat diagnostiset kriteerit ovat vertailukelpoisia:

Skitsofrenia vähintään kaksi seuraavista vähintään kuukauden ajan:
Harhaluulot (esim. usko ajatuksensiirtoon)
Aistiharhat (joku pilkaa sinua rumaksi ja tyhmäksi omassa päässäsi jatkuvasti)
Hajanainen puhe (esim. toistuva selvä puheen syrjähtely tai epäyhtenäisyys)
Pahasti hajanainen tai outo käytös tai selvä motorinen jäykkyys tai kiihtyneisyys (katatonia)
Niin sanotut negatiiviset eli puutosoireet (tunneilmaisujen selvä latistuminen, puheen selvä köyhtyminen tai tahdottomuus) (eli toisin sanoen vakava depressio ja psykoosin aiheuttama shokkitilan jälkiseuraus, jossa ihmisen itseilmaisu köyhtyy)


Etiologia: tuntematon, tosin kaikenmaailman korrelaatioita löytyy ja hypoteeseja mistä voisi johtua. Syntymekanismit tuntemattomia, siksi niitä ei voi tehokkaasti hoitaa lääketieteellisin interventioin (hoitotulokset ovat vuosikymmenestä toiseen laahanneet tai monien tutkimusten mukaan jopa laskeneet)

Diabetes mellitus:

-Laboratoriossa mitatTU korkea verensokeri (yli 11 mmol/l [millimoolia litrassa]) Vähäoireisella henkilöllä diagnoosiin tarvitaan laboratoriossa toistuvasti mitattu kohonnut verensokerin arvo ja/tai kohonnut sokerihemoglobiini (veren punasolujen ”sokeroituminen”; HbA1c-koe).
-Tarvittaessa voidaan käyttää myös sokerirasituskoe. Tällöin mitataan ensin paastoverensokeri. Sitten henkilö juo 75 g glukoosia sisältävän nesteen ja verensokeri mitataan uudelleen kahden tunnin kuluttua.

Diabeteksen etiologia ja syntymekanismi on hyvin määritelty biologisesti eli lääketieteellisesti, siksi sille löytyy yllä kuvatut biomarkkerit. Sen takia sitä osataan hoitaa kohtuullisen tehokkaasti ja joihinkin diabeteksen muotoihin auttaa olennaisesti myös elämäntapamuutos.

Ja sitten näistä määritelmistä siihen asennemuutokseen, joka kuulostaa siltä kuin jälkeenjäänyt viisivuotias yrittäisi konkretisoida itselleen jotain epämääräistä ja abstraktia asiaa käyttämällä helposti tajuttavissa olevia, konkreettisia käsitteitä ja metaforia ja samaistamalla kaksi täysin erilaista, eri tasolla määriteltyä sairautta toisiinsa ja uskottelemalla itselleen, että nuo kaksi ovat niin samanlaisia että niitä voidaan hallita ja hahmottaa molempina samankaltaisina somaattisina ilmiöinä sivuuttamalla tuosta vaan ihmisen käyttäytymisen, tunne-elämän ja tietoisuuden monimutkaisuus, tulkinnanvaraisuus ja kontekstisidonnaisuus.

Tuon asennnemuutoksen seurauksena koulutetut erikosilääkärit kuulostavat jälkeenjääneiltä pikkulapsilta redusoidessaan pakkomielteisesti ihmisen kokemusmaailmaa ja persoonallisuuden piirteitä suoraan kehollisiin reaktioihin ja poikkeamiin ilman, että heillä olisi minkäänlaisia välineitä mitata noita kehollisia poikkeamia. Skitsofrenialla ei ole mitään tekemistä diabeteksen kanssa, kyse on aivan eri tasolla määritellyistä ilmiöistä. Toiseen sisältyy pelkkää normittamista ja poikkeavuuden tulkintaa, toisen lähtökohtainen määritelmä on biologiset prosessit ihmisen elimistössä. Sen takia toista on helppo hoitaa somaattisena sairautena ja toista ei. Nykyinen psykiatria on puhdasta hupsahtaineiden ihmisten hyväksikäyttöä, teollisuudenala joka perustelee hoitokäytäntöjään tuollaisella viisivuotiaan kielelliselle kehitykselle ominaisella retoriikalla. Ja jos ihminen ei osaa hahmottaa itseään tuon tulkintakehyksen kautta on onkin oletusarvoisesti jotenkin tyhmä tai sairaudentunnoton, mikä invalidisoi ihmisen kokemusmaailmaa entisestään koska hänelle ei tarjota toimivia käsitteellisiä välineitä käsitellä ongelmiaan.

Anonyymi kirjoitti:

Vaikka psykiatrit tuosta vertauksesta pitävätkin, niin oletko tosiaan sitä mieltä että seuraavat diagnostiset kriteerit ovat vertailukelpoisia:

Skitsofrenia vähintään kaksi seuraavista vähintään kuukauden ajan:
Harhaluulot (esim. usko ajatuksensiirtoon)
Aistiharhat (joku pilkaa sinua rumaksi ja tyhmäksi omassa päässäsi jatkuvasti)
Hajanainen puhe (esim. toistuva selvä puheen syrjähtely tai epäyhtenäisyys)
Pahasti hajanainen tai outo käytös tai selvä motorinen jäykkyys tai kiihtyneisyys (katatonia)
Niin sanotut negatiiviset eli puutosoireet (tunneilmaisujen selvä latistuminen, puheen selvä köyhtyminen tai tahdottomuus) (eli toisin sanoen vakava depressio ja psykoosin aiheuttama shokkitilan jälkiseuraus, jossa ihmisen itseilmaisu köyhtyy)


Etiologia: tuntematon, tosin kaikenmaailman korrelaatioita löytyy ja hypoteeseja mistä voisi johtua. Syntymekanismit tuntemattomia, siksi niitä ei voi tehokkaasti hoitaa lääketieteellisin interventioin (hoitotulokset ovat vuosikymmenestä toiseen laahanneet tai monien tutkimusten mukaan jopa laskeneet)

Diabetes mellitus:

-Laboratoriossa mitatTU korkea verensokeri (yli 11 mmol/l [millimoolia litrassa]) Vähäoireisella henkilöllä diagnoosiin tarvitaan laboratoriossa toistuvasti mitattu kohonnut verensokerin arvo ja/tai kohonnut sokerihemoglobiini (veren punasolujen ”sokeroituminen”; HbA1c-koe).
-Tarvittaessa voidaan käyttää myös sokerirasituskoe. Tällöin mitataan ensin paastoverensokeri. Sitten henkilö juo 75 g glukoosia sisältävän nesteen ja verensokeri mitataan uudelleen kahden tunnin kuluttua.

Diabeteksen etiologia ja syntymekanismi on hyvin määritelty biologisesti eli lääketieteellisesti, siksi sille löytyy yllä kuvatut biomarkkerit. Sen takia sitä osataan hoitaa kohtuullisen tehokkaasti ja joihinkin diabeteksen muotoihin auttaa olennaisesti myös elämäntapamuutos.

Ja sitten näistä määritelmistä siihen asennemuutokseen, joka kuulostaa siltä kuin jälkeenjäänyt viisivuotias yrittäisi konkretisoida itselleen jotain epämääräistä ja abstraktia asiaa käyttämällä helposti tajuttavissa olevia, konkreettisia käsitteitä ja metaforia ja samaistamalla kaksi täysin erilaista, eri tasolla määriteltyä sairautta toisiinsa ja uskottelemalla itselleen, että nuo kaksi ovat niin samanlaisia että niitä voidaan hallita ja hahmottaa molempina samankaltaisina somaattisina ilmiöinä sivuuttamalla tuosta vaan ihmisen käyttäytymisen, tunne-elämän ja tietoisuuden monimutkaisuus, tulkinnanvaraisuus ja kontekstisidonnaisuus.

Tuon asennnemuutoksen seurauksena koulutetut erikosilääkärit kuulostavat jälkeenjääneiltä pikkulapsilta redusoidessaan pakkomielteisesti ihmisen kokemusmaailmaa ja persoonallisuuden piirteitä suoraan kehollisiin reaktioihin ja poikkeamiin ilman, että heillä olisi minkäänlaisia välineitä mitata noita kehollisia poikkeamia. Skitsofrenialla ei ole mitään tekemistä diabeteksen kanssa, kyse on aivan eri tasolla määritellyistä ilmiöistä. Toiseen sisältyy pelkkää normittamista ja poikkeavuuden tulkintaa, toisen lähtökohtainen määritelmä on biologiset prosessit ihmisen elimistössä. Sen takia toista on helppo hoitaa somaattisena sairautena ja toista ei. Nykyinen psykiatria on puhdasta hupsahtaineiden ihmisten hyväksikäyttöä, teollisuudenala joka perustelee hoitokäytäntöjään tuollaisella viisivuotiaan kielelliselle kehitykselle ominaisella retoriikalla. Ja jos ihminen ei osaa hahmottaa itseään tuon tulkintakehyksen kautta on onkin oletusarvoisesti jotenkin tyhmä tai sairaudentunnoton, mikä invalidisoi ihmisen kokemusmaailmaa entisestään koska hänelle ei tarjota toimivia käsitteellisiä välineitä käsitellä ongelmiaan.

Lue lisää

Tämä "skitsofrenia on kuin diabetes" -asennemuutos sopiikin hyvin yhteen ihmisten yleisen älykkyystason laskutrendin kanssa. Mitään ei oikeasti tarvitse tajuta eikä ymmärtää, kunhan käsitteet ovat mahdollisimman helposti jäsennettävissä myös kaikkein heikkolahjaisimmille ja kunhan niihin on keksitty mahdollisimman nopea ja vaivaton hoitokeino, joka vaatii minimaalisen vähän vaivannäköä ympäröiviltä ihmisiltä ja joka tuottaa maksimaalisen paljon rahaa lääketeollisuudelle ja sen kanssa hedelmällisessä symbioosissa eläville puoskareille. Vaikeiden monimutkaisten vuosikymmeniä kestäneiden henkisten ongelmien hoitokeinojen "hoidollista vastetta" tutkitaan suurin piirtein parin viikon lääkekokeissa lääkeriippuvaisilla ihmisillä, ja kuvitellaan että se oikeasti kertoo jotain ihmisten terveydestä ja toimintakyvystä. Ja ihminen joka ei jäsennä itseään tuollaisen tulkintakehyksen kautta eikä elä lääkeyhtiöiden rahoittamassa jälkeenjääneessä fantasiamaailmassa, tulkitaan olevan pihalla todellisuudesta ja sairaudentunnoton. Hulluksi on maailma mennyt toden totta.

Anonyymi kirjoitti:

Tämä "skitsofrenia on kuin diabetes" -asennemuutos sopiikin hyvin yhteen ihmisten yleisen älykkyystason laskutrendin kanssa. Mitään ei oikeasti tarvitse tajuta eikä ymmärtää, kunhan käsitteet ovat mahdollisimman helposti jäsennettävissä myös kaikkein heikkolahjaisimmille ja kunhan niihin on keksitty mahdollisimman nopea ja vaivaton hoitokeino, joka vaatii minimaalisen vähän vaivannäköä ympäröiviltä ihmisiltä ja joka tuottaa maksimaalisen paljon rahaa lääketeollisuudelle ja sen kanssa hedelmällisessä symbioosissa eläville puoskareille. Vaikeiden monimutkaisten vuosikymmeniä kestäneiden henkisten ongelmien hoitokeinojen "hoidollista vastetta" tutkitaan suurin piirtein parin viikon lääkekokeissa lääkeriippuvaisilla ihmisillä, ja kuvitellaan että se oikeasti kertoo jotain ihmisten terveydestä ja toimintakyvystä. Ja ihminen joka ei jäsennä itseään tuollaisen tulkintakehyksen kautta eikä elä lääkeyhtiöiden rahoittamassa jälkeenjääneessä fantasiamaailmassa, tulkitaan olevan pihalla todellisuudesta ja sairaudentunnoton. Hulluksi on maailma mennyt toden totta.

Lue lisää

Kohdallani varmaan haettiin hoidollista vastetta takavuosina kokeilemalla vaikka kuinka monet psyykelääkkeet läpi, neuroleptit, masennuslääkkeet, rauhoittavat, jne.

Vastetta ei tullut lähinnä siitä syystä, kun käytin yli kymmenen vuotta alkoholia, ja vähän muitakin päihteitä, lääkkeiden kanssa samaan aikaan.
Enemmän ja enemmän siinä meni vaan sekaisin.

Eniten hyötyä oli, kun pääsin kaikesta noista päihteistä ja pillereistä eroon.
Hyötyä oli siis psyykelle, ruumiilliset vauriot eivät enää parane.

En osaa sanoa, olinko niinä vuosina kovinkaan sairaudentuntoinen, vaikka -tunnotonkaan en ollut, elämä oli sekaisin.

Enää en suostuisi tekemään samaa " kierrosta " uudestaan, en suostuisi enkä myöskään kestäisi.
En ole tosin koskaan tuntenut tarvetta kieltää kyseistä " sairauttani ", vaikken sitä sen kummemmin ole myöskään " mainostanut ".

Anonyymi kirjoitti:

Kohdallani varmaan haettiin hoidollista vastetta takavuosina kokeilemalla vaikka kuinka monet psyykelääkkeet läpi, neuroleptit, masennuslääkkeet, rauhoittavat, jne.

Vastetta ei tullut lähinnä siitä syystä, kun käytin yli kymmenen vuotta alkoholia, ja vähän muitakin päihteitä, lääkkeiden kanssa samaan aikaan.
Enemmän ja enemmän siinä meni vaan sekaisin.

Eniten hyötyä oli, kun pääsin kaikesta noista päihteistä ja pillereistä eroon.
Hyötyä oli siis psyykelle, ruumiilliset vauriot eivät enää parane.

En osaa sanoa, olinko niinä vuosina kovinkaan sairaudentuntoinen, vaikka -tunnotonkaan en ollut, elämä oli sekaisin.

Enää en suostuisi tekemään samaa " kierrosta " uudestaan, en suostuisi enkä myöskään kestäisi.
En ole tosin koskaan tuntenut tarvetta kieltää kyseistä " sairauttani ", vaikken sitä sen kummemmin ole myöskään " mainostanut ".

Lue lisää

Mainitsitko lääkärille, että käytät päihteitä? Olen käsittänyt, että psykiatrista hoitoa ei aloiteta, niin kauan kun on päihdeongelma, koska ei voida tietää aiheuttavatko ne oireet.

Anonyymi kirjoitti:

Mainitsitko lääkärille, että käytät päihteitä? Olen käsittänyt, että psykiatrista hoitoa ei aloiteta, niin kauan kun on päihdeongelma, koska ei voida tietää aiheuttavatko ne oireet.

Lue lisää

Hoitopaikoissa oli tiedossa päihteiden käyttöni alusta alkaen.
Juurikin siitä syystä olen jälkeenpäin itsekin ihmetellyt ( enkä ole ollut ainoa ihmettelijä ), miten kaikki lääkitykset olivat mahdollisia vuosikausien ajan.

Mitä enemmän menin sekaisin jonkin aloitetun lääkityksen ja päihteiden takia, sitä enemmän ajateltiin vain sairauteni pahentuneen. Ja sitten lääkkeitä vaihdettiin.
Monet eri lääkeyhdistelmät kokeiltiin jopa niin, ettei ajallisesti ehtinyt selvitä, onko niistä mitään mahdollista hyötyä.

Diagnoosit annettiin todella sekavassa elämänvaiheessa, tokihan psykooseja tulikin niin mahdottoman sekakäytön seurauksena.
Delirium tremens oli myös useampaan kertaan.

Kovin moni ei välttämättä uskoisikaan mitä kaikkea hoitohistoriani on pitänyt sisällään, läheiset ihmiset tosin tietävät, kun seurasivat vierestä.

Ongelmani sain onneksi selätettyä, jälkensä sellainen elämä silti jätti, mutta elämä jatkuu edes jonkinlaisena, se on pääasia.

Joskus aiemmin mietiskelin, että useatkin psykiatrit toimivat kenties jonkin verran vastuuttomasti, mutta sillehän ei enää mitään voi.
Suurin toiveeni tämän asian kannalta on kuitenkin se, ettei kenenkään tarvitsisi käydä läpi sellaista, mitä itse olen käynyt ja kokenut.
Ehkäpä systeemit ovat vuosien varrella muuttuneet paremmiksi, toivottavasti.

...ja armeija, siviilipalvelus ja vankila

Mikään edellä kuvatusta ei tarkoita, etteikö tietyt inhimilliset kokemukset voisi aiheuttaa merkittävää haittaa yhdelle tai useammalle henkilölle, tai etteikö ihmisille olisi tarjottava sitä apua, jota he kiistatta tarvitsevat. Päinvastoin. Jos pystyisimme paremmin huomioimaan inhimillisten kokemusten ja elämänhaasteiden yksilöllisen luonteen, pystyisimme todennäköisesti paremmin näistä kärsiviä ihmisiä auttamaan ja niitä kuormitustekijöitä ratkomaan, jotka hankalaan tilanteeseen alun alkaen ovat johtaneet. Maailmalla palvelujärjestelmät ovat kehittymässä tähän suuntaan pitkälti mielenterveyspalveluita käyttäneiden vaikuttamistyön ansiosta.

Ensisijaista on kuunnella ihmisten omia kokemuksia ja sitä, millaisia merkityksiä he itse kokemuksilleen antavat. On tärkeää antaa tilaa toiselle ja pyrkiä yhteistyössä ymmärtämään, että mistä siinä kohtaa mahtaa olla kyse. Monet ovat esimerkiksi huomanneet, että ihmisen kokemusten kyseenalaistaminen vain voimistaa harhamaailmaa. Tämä ei tarkoita, että harhoihin pitäisi lähteä mukaan. Riittää, että ihmisen omaa kokemusta kunnioittaa, on ihmisen kokemuksesta kiinnostunut ja pyrkii parhaansa mukaan olemaan apuna, kun ihminen hätää ilmaisee. Riittää, että pyydämme ihmistä kertomaan enemmän ja samalla itsekin avoimin mielin pohdimme, että mitähän erilaiset kokemukset ja näkökulmat voisivat siinä kohtaa tarkoittaa. Näin me saamme luotua tilanteesta jaettua ymmärrystä, eivätkä ne harhatkaan välttämättä enää niin harhoilta vaikuta. Usein kokemuksista tulee jollakin tapaa ymmärrettäviä.

Jaettua ymmärrystä voidaan käyttää tarpeenmukaisemman hoidon tukena. Koska tilanteeseen johtaneet asiat ovat erilaisia, hyötyvät ihmiset myös eri asioista. Joku voi esimerkiksi hyötyä siitä, että hankala tilanne ja siihen liittyvät kokemukset rauhoitetaan psykoosilääkkeellä, eli aivojen dopamiinijärjestelmää salpaamalla. Toisessa tilanteessa lääke taas voi aiheuttaa merkittäviä haittoja ja pahimmillaan hankalaa tilannetta vain pitkittää. Joku hyötyy keskusteluista tai psykoterapiasta, toinen taas toiminnasta ja kolmas yksin olemisesta. Joku kaipaa tukea kotiin ja toinen taas ei.

Tilanteesta riippumatta me ihmiset tarvitsemme ymmärrystä ja hyväksyntää vuorovaikutussuhteissa. Tilanteesta riippumatta kunnioittava, utelias ja ihmisen omia kokemuksia arvostava kohtaaminen lievittää niitä monenlaisia hankalia kokemuksia, joita me tänä päivänä psykoosiksi kutsumme.

Anonyymi kirjoitti:

Mikään edellä kuvatusta ei tarkoita, etteikö tietyt inhimilliset kokemukset voisi aiheuttaa merkittävää haittaa yhdelle tai useammalle henkilölle, tai etteikö ihmisille olisi tarjottava sitä apua, jota he kiistatta tarvitsevat. Päinvastoin. Jos pystyisimme paremmin huomioimaan inhimillisten kokemusten ja elämänhaasteiden yksilöllisen luonteen, pystyisimme todennäköisesti paremmin näistä kärsiviä ihmisiä auttamaan ja niitä kuormitustekijöitä ratkomaan, jotka hankalaan tilanteeseen alun alkaen ovat johtaneet. Maailmalla palvelujärjestelmät ovat kehittymässä tähän suuntaan pitkälti mielenterveyspalveluita käyttäneiden vaikuttamistyön ansiosta.

Ensisijaista on kuunnella ihmisten omia kokemuksia ja sitä, millaisia merkityksiä he itse kokemuksilleen antavat. On tärkeää antaa tilaa toiselle ja pyrkiä yhteistyössä ymmärtämään, että mistä siinä kohtaa mahtaa olla kyse. Monet ovat esimerkiksi huomanneet, että ihmisen kokemusten kyseenalaistaminen vain voimistaa harhamaailmaa. Tämä ei tarkoita, että harhoihin pitäisi lähteä mukaan. Riittää, että ihmisen omaa kokemusta kunnioittaa, on ihmisen kokemuksesta kiinnostunut ja pyrkii parhaansa mukaan olemaan apuna, kun ihminen hätää ilmaisee. Riittää, että pyydämme ihmistä kertomaan enemmän ja samalla itsekin avoimin mielin pohdimme, että mitähän erilaiset kokemukset ja näkökulmat voisivat siinä kohtaa tarkoittaa. Näin me saamme luotua tilanteesta jaettua ymmärrystä, eivätkä ne harhatkaan välttämättä enää niin harhoilta vaikuta. Usein kokemuksista tulee jollakin tapaa ymmärrettäviä.

Jaettua ymmärrystä voidaan käyttää tarpeenmukaisemman hoidon tukena. Koska tilanteeseen johtaneet asiat ovat erilaisia, hyötyvät ihmiset myös eri asioista. Joku voi esimerkiksi hyötyä siitä, että hankala tilanne ja siihen liittyvät kokemukset rauhoitetaan psykoosilääkkeellä, eli aivojen dopamiinijärjestelmää salpaamalla. Toisessa tilanteessa lääke taas voi aiheuttaa merkittäviä haittoja ja pahimmillaan hankalaa tilannetta vain pitkittää. Joku hyötyy keskusteluista tai psykoterapiasta, toinen taas toiminnasta ja kolmas yksin olemisesta. Joku kaipaa tukea kotiin ja toinen taas ei.

Tilanteesta riippumatta me ihmiset tarvitsemme ymmärrystä ja hyväksyntää vuorovaikutussuhteissa. Tilanteesta riippumatta kunnioittava, utelias ja ihmisen omia kokemuksia arvostava kohtaaminen lievittää niitä monenlaisia hankalia kokemuksia, joita me tänä päivänä psykoosiksi kutsumme.

Lue lisää

No jaa. Onhan se selvästi harhaista, jos ihminen tulkitsee kaiken ympäristössään olevan todiste häneen kohdistuvasta vainosta.

En tiedä, mitä merkitystä näillä harhojen ymmärtämisellä on. Koska ne ovat virheellisiä tulkintoja todellisuudesta. En oikein usko, että harhalla on sen kummempaa merkitystä tai tarkoitusta. Itse uskoin olevani toimittajien ja Venäjän vainoama. Mitä syvempää merkitystä tälläisistä harhoista on saatava?

Ja kun jotkut sanovat, että vuorovaikutussuhteet ja niiden ongelmat aiheuttavat harhoja, ja niin en osaa liittää omia harhaluulojani mihinkään ihmissuhteeseen enkä ymmärrä mitä yhteyttä niillä voisi olla.

Itse olen ehkä sen verran vihainen, että uskoin paikkansa pitämättömiin asioihin, että haluan vain heittää kaikki harhaluulot roskakoriin. Koska niillä ei ollut loppupeleissä merkitystä.

Ja ne hävisivät lääkkeillä. Siten uskon, että skitsofreniassa on kyse aivokemioiden häiriöstä. Sama kuin joku fyysinen tauti. Jos on sairaus siihen otetaan lääkettä. Jos on tulehdus, siihen otetaan antibioottia eikä ruveta miettimään, mitähän tämä minun tulehdukseni ja nämä bakteerit yrittävät minulle sanoa.

Jos aivoissa on häiriö, niin ihmisen ajattelu menee ihan vinksin vonksin.

Anonyymi kirjoitti:

No jaa. Onhan se selvästi harhaista, jos ihminen tulkitsee kaiken ympäristössään olevan todiste häneen kohdistuvasta vainosta.

En tiedä, mitä merkitystä näillä harhojen ymmärtämisellä on. Koska ne ovat virheellisiä tulkintoja todellisuudesta. En oikein usko, että harhalla on sen kummempaa merkitystä tai tarkoitusta. Itse uskoin olevani toimittajien ja Venäjän vainoama. Mitä syvempää merkitystä tälläisistä harhoista on saatava?

Ja kun jotkut sanovat, että vuorovaikutussuhteet ja niiden ongelmat aiheuttavat harhoja, ja niin en osaa liittää omia harhaluulojani mihinkään ihmissuhteeseen enkä ymmärrä mitä yhteyttä niillä voisi olla.

Itse olen ehkä sen verran vihainen, että uskoin paikkansa pitämättömiin asioihin, että haluan vain heittää kaikki harhaluulot roskakoriin. Koska niillä ei ollut loppupeleissä merkitystä.

Ja ne hävisivät lääkkeillä. Siten uskon, että skitsofreniassa on kyse aivokemioiden häiriöstä. Sama kuin joku fyysinen tauti. Jos on sairaus siihen otetaan lääkettä. Jos on tulehdus, siihen otetaan antibioottia eikä ruveta miettimään, mitähän tämä minun tulehdukseni ja nämä bakteerit yrittävät minulle sanoa.

Jos aivoissa on häiriö, niin ihmisen ajattelu menee ihan vinksin vonksin.

Lue lisää

Antibioottien ja neuroleptien ero on siinä, että antibioottejen aiheuttamaa tulehdus on määritelty somaattisesti. Sinun vainoharhasi olivat mielesi tuottamia, eikä mieli ole vain elimellinen käsite vaan se rakentuu suhteessa sosiaaliseen todellisuuteen. Toisin kuin vaikka maksasi, aivosi ovat elimellisesti sosiaalinen elin. Tarvitset syntymästä lähtien sosiaalisia ja kielellisiä ärsykkeitä tullaksesi normaalisti toimivaksi, jaettuun todellisuuteen integroituneeksi yksilöksi. Sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöt voivat aiheuttaa keskushermoston toiminnallisia, eli ei-elimellisiä poikkeavuuksia eikä ne välttämättä ole suoraan kytköksissä suoraan konkreettisesti siihen vuorovaikutukseen. Ihmisaivoillla on myös taipumus luoda assosiaatioketjuja ja tarinallistaa omaa todellisuuttaan osin tiedostamattomien tunteiden ja kokemusten kautta. Tämä on tavanomaista ihan ns. normaaleilla ihmisillä. Joku rasisti voi kokea olevansa vaikka nöyryytetty koko ikänsä ja hän kokee itsensä lannistuneeksi jatkuvien vastoinkäymisten johdosta ja silti tiedostaa, että suurin ongelma hänen elämässään on naapurissa asuvat mustaihoiset "raiskaajat". Mustaihoisten raiskaajien pelko voi kehittyä jopa paranoidiseksi, jolloin ihminen ei mitään muuta ajattelekaan kuin maahan tunkeutuvia muukalaisia. Oma tunnemaailma sijoitetaan johonkin kulttuurisesti jaettuun tarinaan, koska silloin ei tarvitse kohdata omaa lohduttomuuttaan ja haavoittuvuuttaan. Mustaihoisten raiskaajien pelko on toki rationalisoitavissa paremmin kuin toimittajien pelko, koska sille on olemassa jollain tasolla länsimaissa legitiiminä pidetyt jaettu rasistinen tarina. Joskus psykoosissakin usein ihminen projisoi toisiin sellaisia asioita, joita ei itse pysty tiedostamaan eikä kohtaamaan. Myös esimerkiksi aivojen välittäjäainejärjestelmät mukautuvat sosiaaliseen ympäristöön, esimerkiksi turvaton varhaislapsuus muokkaa välittäjäainejärjestelmiä eri tavalla kuin turvallinen. Näin sosiaalinen ympäristö muokkaa välillisesti sitä, miten aikuisena hahmotat todellisuutta ja reagoit esimerkiksi stressiin. On siis ihan mahdollista, että jokin täysin näennäisen irrallinen uskomus voi liittyä käsittelemättömiin traumoihin ja vaikeisiin kasvuolosuhteisiin, vaikka ihminen itse ei sitä tiedostakaan.

Anonyymi kirjoitti:

Mikään edellä kuvatusta ei tarkoita, etteikö tietyt inhimilliset kokemukset voisi aiheuttaa merkittävää haittaa yhdelle tai useammalle henkilölle, tai etteikö ihmisille olisi tarjottava sitä apua, jota he kiistatta tarvitsevat. Päinvastoin. Jos pystyisimme paremmin huomioimaan inhimillisten kokemusten ja elämänhaasteiden yksilöllisen luonteen, pystyisimme todennäköisesti paremmin näistä kärsiviä ihmisiä auttamaan ja niitä kuormitustekijöitä ratkomaan, jotka hankalaan tilanteeseen alun alkaen ovat johtaneet. Maailmalla palvelujärjestelmät ovat kehittymässä tähän suuntaan pitkälti mielenterveyspalveluita käyttäneiden vaikuttamistyön ansiosta.

Ensisijaista on kuunnella ihmisten omia kokemuksia ja sitä, millaisia merkityksiä he itse kokemuksilleen antavat. On tärkeää antaa tilaa toiselle ja pyrkiä yhteistyössä ymmärtämään, että mistä siinä kohtaa mahtaa olla kyse. Monet ovat esimerkiksi huomanneet, että ihmisen kokemusten kyseenalaistaminen vain voimistaa harhamaailmaa. Tämä ei tarkoita, että harhoihin pitäisi lähteä mukaan. Riittää, että ihmisen omaa kokemusta kunnioittaa, on ihmisen kokemuksesta kiinnostunut ja pyrkii parhaansa mukaan olemaan apuna, kun ihminen hätää ilmaisee. Riittää, että pyydämme ihmistä kertomaan enemmän ja samalla itsekin avoimin mielin pohdimme, että mitähän erilaiset kokemukset ja näkökulmat voisivat siinä kohtaa tarkoittaa. Näin me saamme luotua tilanteesta jaettua ymmärrystä, eivätkä ne harhatkaan välttämättä enää niin harhoilta vaikuta. Usein kokemuksista tulee jollakin tapaa ymmärrettäviä.

Jaettua ymmärrystä voidaan käyttää tarpeenmukaisemman hoidon tukena. Koska tilanteeseen johtaneet asiat ovat erilaisia, hyötyvät ihmiset myös eri asioista. Joku voi esimerkiksi hyötyä siitä, että hankala tilanne ja siihen liittyvät kokemukset rauhoitetaan psykoosilääkkeellä, eli aivojen dopamiinijärjestelmää salpaamalla. Toisessa tilanteessa lääke taas voi aiheuttaa merkittäviä haittoja ja pahimmillaan hankalaa tilannetta vain pitkittää. Joku hyötyy keskusteluista tai psykoterapiasta, toinen taas toiminnasta ja kolmas yksin olemisesta. Joku kaipaa tukea kotiin ja toinen taas ei.

Tilanteesta riippumatta me ihmiset tarvitsemme ymmärrystä ja hyväksyntää vuorovaikutussuhteissa. Tilanteesta riippumatta kunnioittava, utelias ja ihmisen omia kokemuksia arvostava kohtaaminen lievittää niitä monenlaisia hankalia kokemuksia, joita me tänä päivänä psykoosiksi kutsumme.

Lue lisää

Kirjoitat todella hyvin. Mutta itselleni tuli mieleen vain ne monet, lukemattomat ihmiset ja heidän vuosikymmenten aikana ja elämänsä varrella koetut kokemukset psykiatriasta ja siitä, millä menetelmillä ja hoitokeinoilla heitä on "autettu" ( mm, pakkohoitopäätöksin ja vapauden riistoineen ja pakkolääkitysineen) ja miten vähän heitä on oikeasti kuunneltu. Tai sitä, ettei heidän, eli mt-palveluita käyttävien itsensä ajatuksia, tunteita ja mielipiteitä ole otettu lainkaan huomioon hoitoa annettaessa.

Mitään todellisia lukuja psykiatrian vahingoittamista ihmisistä ei ole, koska mitään galluppejakaan ei syystä, tai toisesta tehdä. Osa nuolee haavansa kotonaan, osa haluaa unohtaa kaikki koetut asiat, ja jotkut taas eivät voi koskaan unohtaa kokemiaan asioita, nöyryytystä, alistamista, stigmatisointia, saamaansa huonoa tai asiatonta kohtelua.

Jotenkin minulle tuli kirjoittamastasi teksistä mieleen, että sanot kauniita asioita, jotka eivät ole välttämättä sittenkään konkretiaa psykiatriassa, alalla olevien ja hoitoa tarvitsevien keskuudessa.

Se, mitä sanoit esim, viimeisessä kappalejaksossa, että "me ihmiset tarvitsemme ymmärrystä ja hyväksyntää vuorovaikutussuhteissa." Voi, kun niin olisi ja se oikeasti toteutuisi ja tapahtuisi myös käytännössä, paitsi eri yhteisöissä, niin kouluissa, työpaikoilla, naapuristoissa, omissa perheissä, niin koko yhteiskunnassa ja myös terveydenhuollossa ja siellä toimivien ja palveluita käyttävien keskuudessa, keskusteluissa ja alalla olevien hoitokäytännöissä, ihan konkreettisella tavalla. Koska itse olen tiennyt jo useamman vuosikymmenen ajan ne monet oireilujen taustalla olevien useiden syiden, myös nimenomaan tuon vuorovaikutussuhteissa olevien ongelmien merkittävän osuuden monissa ihmisten kokemissa pahoinvoinneissa.

Anonyymi kirjoitti:

Kirjoitat todella hyvin. Mutta itselleni tuli mieleen vain ne monet, lukemattomat ihmiset ja heidän vuosikymmenten aikana ja elämänsä varrella koetut kokemukset psykiatriasta ja siitä, millä menetelmillä ja hoitokeinoilla heitä on "autettu" ( mm, pakkohoitopäätöksin ja vapauden riistoineen ja pakkolääkitysineen) ja miten vähän heitä on oikeasti kuunneltu. Tai sitä, ettei heidän, eli mt-palveluita käyttävien itsensä ajatuksia, tunteita ja mielipiteitä ole otettu lainkaan huomioon hoitoa annettaessa.

Mitään todellisia lukuja psykiatrian vahingoittamista ihmisistä ei ole, koska mitään galluppejakaan ei syystä, tai toisesta tehdä. Osa nuolee haavansa kotonaan, osa haluaa unohtaa kaikki koetut asiat, ja jotkut taas eivät voi koskaan unohtaa kokemiaan asioita, nöyryytystä, alistamista, stigmatisointia, saamaansa huonoa tai asiatonta kohtelua.

Jotenkin minulle tuli kirjoittamastasi teksistä mieleen, että sanot kauniita asioita, jotka eivät ole välttämättä sittenkään konkretiaa psykiatriassa, alalla olevien ja hoitoa tarvitsevien keskuudessa.

Se, mitä sanoit esim, viimeisessä kappalejaksossa, että "me ihmiset tarvitsemme ymmärrystä ja hyväksyntää vuorovaikutussuhteissa." Voi, kun niin olisi ja se oikeasti toteutuisi ja tapahtuisi myös käytännössä, paitsi eri yhteisöissä, niin kouluissa, työpaikoilla, naapuristoissa, omissa perheissä, niin koko yhteiskunnassa ja myös terveydenhuollossa ja siellä toimivien ja palveluita käyttävien keskuudessa, keskusteluissa ja alalla olevien hoitokäytännöissä, ihan konkreettisella tavalla. Koska itse olen tiennyt jo useamman vuosikymmenen ajan ne monet oireilujen taustalla olevien useiden syiden, myös nimenomaan tuon vuorovaikutussuhteissa olevien ongelmien merkittävän osuuden monissa ihmisten kokemissa pahoinvoinneissa.

Lue lisää

Asiakastyytyväisyys kyselyissä psykiatrisen hoidon asiakkaista noin 70-80% on tyytyväisiä, riippuen hieman kysymyksen asettelusta.

Anonyymi kirjoitti:

Asiakastyytyväisyys kyselyissä psykiatrisen hoidon asiakkaista noin 70-80% on tyytyväisiä, riippuen hieman kysymyksen asettelusta.

Niinkö? Mihinkä tietoon pohjaat kommenttisi? Mistä tuo kyseinen tieto löytyi, tai on löydettävissä? Olisi kiva tietää. Ja sekin, että minkälaisia ne palautelomakkeessa esitetyt kysymykset olivat ja missä tilanteessa ne palveluita käyttäville annettiin ja esitettiin.

Anonyymi kirjoitti:

Niinkö? Mihinkä tietoon pohjaat kommenttisi? Mistä tuo kyseinen tieto löytyi, tai on löydettävissä? Olisi kiva tietää. Ja sekin, että minkälaisia ne palautelomakkeessa esitetyt kysymykset olivat ja missä tilanteessa ne palveluita käyttäville annettiin ja esitettiin.

Lue lisää

Ihanhan niitä joka toisessa seminaarissa esitellään ja materiaalit jaetaan. Nehän ovat yleensä avoimia yleisötapahtumia, eli eikun sinne vaan. Minä en niitä rupea uudelleen jakamaan.

Kyselyjä on useita erilaisia, ihan niistä hymynaamoista ovenpielessä, aina laajoihin anonyymeihin nettikyselyihin. Niitä tekee organisaatiot itse, tai ulkopuoliset oppilaitokset tai rahottajat. jne.

Tuossa vaikka muutama millä pääset alkuun. Sen jälkeen voit mennä yliopistoihin, ja sairaanhoitopiireihin.

https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/tutkimukset-ja-hankkeet-aiheittain/mielenterveys-tutkimukset-ja-hankkeet

Anonyymi kirjoitti:

Ihanhan niitä joka toisessa seminaarissa esitellään ja materiaalit jaetaan. Nehän ovat yleensä avoimia yleisötapahtumia, eli eikun sinne vaan. Minä en niitä rupea uudelleen jakamaan.

Kyselyjä on useita erilaisia, ihan niistä hymynaamoista ovenpielessä, aina laajoihin anonyymeihin nettikyselyihin. Niitä tekee organisaatiot itse, tai ulkopuoliset oppilaitokset tai rahottajat. jne.

Tuossa vaikka muutama millä pääset alkuun. Sen jälkeen voit mennä yliopistoihin, ja sairaanhoitopiireihin.

https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/tutkimukset-ja-hankkeet-aiheittain/mielenterveys-tutkimukset-ja-hankkeet

Lue lisää

En kysynyt sitä, että mistä niitä kyselyjä löytyy, saa ja niihin voi osallistua. Vaan sitä, että mihin pohjaat tuon väittämäsi, että palveluilta käyttävien asiakastyytyväisyys olisi jotakin 70- 80 %: n luokkaa. Mitkään hymynaamalaitepainallusten tulokset eivät minusta ainakaan riitä miksikään tutkimusdataksi, tai kattavaksi. Tieteelliseksi näytöksi. Eikä edes uskottavaksikaan sellaiseksi. Tarvittaisiin nykyistä huomattavasti laajempia ja tarkempia kysymyksiä sisältäviä galluppeja, jotka olisi kohdennettu niin entisille, kuin nykyisille mt-palveluita käyttäneille ja nyt käyttäville. Entiselle potilaille sen takia, jotta selviäisi, onko mt-hoidosta ollut heille todellista apua oireisiin ja elämässä koettuihin vaikeuksiin ja ongelmiin. Kyselyt pitää kohdentaa myös tuleville asiakkaille. Jotta tulisi tarkempi, oikeampi ja totuudenmukaisempi kuva mt-palveluiden laadusta ja kehittämisideoista. Se tuskin olisi mitenkään mahdotonta toteuttaa. Eri asia on sitten se, halutaanko sitä edes tehdä. Koska näyttää siltä, että psykiatriassa ja alalla olevien keskuudessa podetaan jonkinlaista ns. "jumalsyndroomaa", jossa uskotaan hoitojen tehoavan ja että he ovat aina oikeassa ja että psykiatriassa ollaan oikealla tiellä.

Eilen uutisissa tuotiin esille omaistenkin näkökulma, että mt-palveluiden tarjonta, saatavvuus ja laatu eivät ole kovinkaan hyviä. Ja tätä mieltä olen ollut minäkin. Mt-palveluiden laatu, käytettävät hoitomenetelmät ja kohtelu eivät ole olleet vuosikymmeniin enää mitään laadukkaita. Ja vuosi vuodelta on mennyt yhä huonommin. Palveluita tarvitsevien määrä ja resurssien puute, sekä hoitomenetelmien tehottomuus ovat huono yhdistelmä.

Psykiatrian on kehityttävä ja uudistuttava, yhdessä mt-ongelmista kärsivien hoidon laadun kehittämisen kanssa. Muuten ala ei kehity, sen uskottavuus ja maine kärsii inflaation ja ihmiset voivat entistä huonommin. Tässä tikittää sellainen aikapommi, jonka seuraukset saattavat olla katastrofaaliset, ja jonka selvittämiseen ja ratkaisemiseen menisi pahimmillaan vuosikymmeniä.

Anonyymi kirjoitti:

En kysynyt sitä, että mistä niitä kyselyjä löytyy, saa ja niihin voi osallistua. Vaan sitä, että mihin pohjaat tuon väittämäsi, että palveluilta käyttävien asiakastyytyväisyys olisi jotakin 70- 80 %: n luokkaa. Mitkään hymynaamalaitepainallusten tulokset eivät minusta ainakaan riitä miksikään tutkimusdataksi, tai kattavaksi. Tieteelliseksi näytöksi. Eikä edes uskottavaksikaan sellaiseksi. Tarvittaisiin nykyistä huomattavasti laajempia ja tarkempia kysymyksiä sisältäviä galluppeja, jotka olisi kohdennettu niin entisille, kuin nykyisille mt-palveluita käyttäneille ja nyt käyttäville. Entiselle potilaille sen takia, jotta selviäisi, onko mt-hoidosta ollut heille todellista apua oireisiin ja elämässä koettuihin vaikeuksiin ja ongelmiin. Kyselyt pitää kohdentaa myös tuleville asiakkaille. Jotta tulisi tarkempi, oikeampi ja totuudenmukaisempi kuva mt-palveluiden laadusta ja kehittämisideoista. Se tuskin olisi mitenkään mahdotonta toteuttaa. Eri asia on sitten se, halutaanko sitä edes tehdä. Koska näyttää siltä, että psykiatriassa ja alalla olevien keskuudessa podetaan jonkinlaista ns. "jumalsyndroomaa", jossa uskotaan hoitojen tehoavan ja että he ovat aina oikeassa ja että psykiatriassa ollaan oikealla tiellä.

Eilen uutisissa tuotiin esille omaistenkin näkökulma, että mt-palveluiden tarjonta, saatavvuus ja laatu eivät ole kovinkaan hyviä. Ja tätä mieltä olen ollut minäkin. Mt-palveluiden laatu, käytettävät hoitomenetelmät ja kohtelu eivät ole olleet vuosikymmeniin enää mitään laadukkaita. Ja vuosi vuodelta on mennyt yhä huonommin. Palveluita tarvitsevien määrä ja resurssien puute, sekä hoitomenetelmien tehottomuus ovat huono yhdistelmä.

Psykiatrian on kehityttävä ja uudistuttava, yhdessä mt-ongelmista kärsivien hoidon laadun kehittämisen kanssa. Muuten ala ei kehity, sen uskottavuus ja maine kärsii inflaation ja ihmiset voivat entistä huonommin. Tässä tikittää sellainen aikapommi, jonka seuraukset saattavat olla katastrofaaliset, ja jonka selvittämiseen ja ratkaisemiseen menisi pahimmillaan vuosikymmeniä.

Lue lisää

On totta, että jotain on tapahduttava.
Niin kauan, kun katsotaan lääkitysten olevan se nopein ja paras apu, mikään ei tule muuttumaan.
Tai no, muuttuu kyllä. Lääkitysten seurauksena tulee lisääntymään muut ongelmat, lihavuuttaa, sokeritautia, sydän- ja verisuonisairauksia, hermostollisia vikoja, ym.

Tosin eivät kaikki lääkkeet noita aiheuta, eikä jokaiselle, mutta aina on riskit olemassa.

Anonyymi kirjoitti:

En kysynyt sitä, että mistä niitä kyselyjä löytyy, saa ja niihin voi osallistua. Vaan sitä, että mihin pohjaat tuon väittämäsi, että palveluilta käyttävien asiakastyytyväisyys olisi jotakin 70- 80 %: n luokkaa. Mitkään hymynaamalaitepainallusten tulokset eivät minusta ainakaan riitä miksikään tutkimusdataksi, tai kattavaksi. Tieteelliseksi näytöksi. Eikä edes uskottavaksikaan sellaiseksi. Tarvittaisiin nykyistä huomattavasti laajempia ja tarkempia kysymyksiä sisältäviä galluppeja, jotka olisi kohdennettu niin entisille, kuin nykyisille mt-palveluita käyttäneille ja nyt käyttäville. Entiselle potilaille sen takia, jotta selviäisi, onko mt-hoidosta ollut heille todellista apua oireisiin ja elämässä koettuihin vaikeuksiin ja ongelmiin. Kyselyt pitää kohdentaa myös tuleville asiakkaille. Jotta tulisi tarkempi, oikeampi ja totuudenmukaisempi kuva mt-palveluiden laadusta ja kehittämisideoista. Se tuskin olisi mitenkään mahdotonta toteuttaa. Eri asia on sitten se, halutaanko sitä edes tehdä. Koska näyttää siltä, että psykiatriassa ja alalla olevien keskuudessa podetaan jonkinlaista ns. "jumalsyndroomaa", jossa uskotaan hoitojen tehoavan ja että he ovat aina oikeassa ja että psykiatriassa ollaan oikealla tiellä.

Eilen uutisissa tuotiin esille omaistenkin näkökulma, että mt-palveluiden tarjonta, saatavvuus ja laatu eivät ole kovinkaan hyviä. Ja tätä mieltä olen ollut minäkin. Mt-palveluiden laatu, käytettävät hoitomenetelmät ja kohtelu eivät ole olleet vuosikymmeniin enää mitään laadukkaita. Ja vuosi vuodelta on mennyt yhä huonommin. Palveluita tarvitsevien määrä ja resurssien puute, sekä hoitomenetelmien tehottomuus ovat huono yhdistelmä.

Psykiatrian on kehityttävä ja uudistuttava, yhdessä mt-ongelmista kärsivien hoidon laadun kehittämisen kanssa. Muuten ala ei kehity, sen uskottavuus ja maine kärsii inflaation ja ihmiset voivat entistä huonommin. Tässä tikittää sellainen aikapommi, jonka seuraukset saattavat olla katastrofaaliset, ja jonka selvittämiseen ja ratkaisemiseen menisi pahimmillaan vuosikymmeniä.

Lue lisää

Mitäs me tässä sitten enää kinataan? Tehdään niin, että teet mieleisesi kyselyn, ja jos se täyttää myös tieteelliset kriteerit, niin minä julkaisen sen.

Anonyymi kirjoitti:

Mitäs me tässä sitten enää kinataan? Tehdään niin, että teet mieleisesi kyselyn, ja jos se täyttää myös tieteelliset kriteerit, niin minä julkaisen sen.

Kaikissa kyselytutkimuksissa on rajoitteita ja ne pitää tulkita niiden rajoitteiden kontekstissa. Et voi vain heittää että 70-80% psykiatristen palveluiden käyttäjistä on tyytyväisiä hoitoon, koska se ei ole totta. Se edellyttäisi, että sisällyttäisit koko perusjoukon tutkimukseesi, eikä se ole mahdollista. Kyselytutkimuksissa on useimmiten suuri kato ja suurta vinoumaa ja tämä on erityisen suuri ongelma hymynaamatutkimuksissa, joissa ihmiset voivat anonyymisti painaa hymynaamaa. Ketkä painavat hymynaamoja ja ketkä eivät? Millaisiin paikkoihin ne sijoitetaan? Osallistuvatko huono-osaisimmat potilaat kyselytutkimuksiin samassa suhteessa? Voihan olla, että jossain alaryhmässä tyytyväisyys on 40 % ja toisessa 90%. Sen takia pitäisi olla suoraan saatavilla tutkimukset, jotta niitä voisi tulkita.

Anonyymi kirjoitti:

Kaikissa kyselytutkimuksissa on rajoitteita ja ne pitää tulkita niiden rajoitteiden kontekstissa. Et voi vain heittää että 70-80% psykiatristen palveluiden käyttäjistä on tyytyväisiä hoitoon, koska se ei ole totta. Se edellyttäisi, että sisällyttäisit koko perusjoukon tutkimukseesi, eikä se ole mahdollista. Kyselytutkimuksissa on useimmiten suuri kato ja suurta vinoumaa ja tämä on erityisen suuri ongelma hymynaamatutkimuksissa, joissa ihmiset voivat anonyymisti painaa hymynaamaa. Ketkä painavat hymynaamoja ja ketkä eivät? Millaisiin paikkoihin ne sijoitetaan? Osallistuvatko huono-osaisimmat potilaat kyselytutkimuksiin samassa suhteessa? Voihan olla, että jossain alaryhmässä tyytyväisyys on 40 % ja toisessa 90%. Sen takia pitäisi olla suoraan saatavilla tutkimukset, jotta niitä voisi tulkita.

Lue lisää

Kyllähän minäkin yllätyin näistä kyselyiden tuloksista silloin viisitoista vuotta sitten törmäsin niihin ekaa kertaa. Ja monta kertaa olen niitä pähkäillyt senkin jälkeen.

Enkä näe mitään syytä sille, miksi jotkut hymynaama testit pitäisi poistaa. Ne kuitenkin tukevat niin hyvin niitä kaikkia muita kyselyitä ja tutkimusta.

Tietysti, eri alaryhmissä voi olla eri kokemukset ja tyytyväisyydet. Eikä sekään ole häpeä, että puolustaa kokonaisvaltaisen kehittämisen lisäksi, myös niitä tyytymättömiä ihmisiä.

Mutta sehän ei sitten toimi että ruvetaan tehtailemaan jotain kyselyitä, vain sen takia että saataisiin jotain "rumia" lukuja sinua tai jotain muuta tahoa miellyttämään. Kuvittele vaikka kyselytutkimus sairaudentunnottomille. Entä jos heistä vain puolet vastaakin olevansa terveitä. Huonoa mutta huumoria.

Niiden tutkimusten valossa on myös turha väittää, että koko psykiatria olisi jotenkin hyödytöntä.

Toinen tapa, mitata tyytyväisyyttä, on erilaiset valitus menettelyt, niiden määrät, laadut ja niiden päätökset.

Se on mielestäni alue, missä voisi hyvinkin näkyä enemmän sitä pettymystä tai epäonnistumista hoidon taholta. Tätäkin foorumia lukiessa kuvittelisi, että niitä tulisi ruuhkaksi asti, mutta ei. Niissä puhutaan muistaakseni promillesta.

Tähän voi tietenkin keksiä sen sata syytä, miksi näin ei ole, ja usko pois olen itsekkin muutamaa miettinyt, mutta se ei ainakaan poista sitä teoriaa etteikö joku voisi ollakkin tyytyväinen saamaansa hoitoon.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllähän minäkin yllätyin näistä kyselyiden tuloksista silloin viisitoista vuotta sitten törmäsin niihin ekaa kertaa. Ja monta kertaa olen niitä pähkäillyt senkin jälkeen.

Enkä näe mitään syytä sille, miksi jotkut hymynaama testit pitäisi poistaa. Ne kuitenkin tukevat niin hyvin niitä kaikkia muita kyselyitä ja tutkimusta.

Tietysti, eri alaryhmissä voi olla eri kokemukset ja tyytyväisyydet. Eikä sekään ole häpeä, että puolustaa kokonaisvaltaisen kehittämisen lisäksi, myös niitä tyytymättömiä ihmisiä.

Mutta sehän ei sitten toimi että ruvetaan tehtailemaan jotain kyselyitä, vain sen takia että saataisiin jotain "rumia" lukuja sinua tai jotain muuta tahoa miellyttämään. Kuvittele vaikka kyselytutkimus sairaudentunnottomille. Entä jos heistä vain puolet vastaakin olevansa terveitä. Huonoa mutta huumoria.

Niiden tutkimusten valossa on myös turha väittää, että koko psykiatria olisi jotenkin hyödytöntä.

Toinen tapa, mitata tyytyväisyyttä, on erilaiset valitus menettelyt, niiden määrät, laadut ja niiden päätökset.

Se on mielestäni alue, missä voisi hyvinkin näkyä enemmän sitä pettymystä tai epäonnistumista hoidon taholta. Tätäkin foorumia lukiessa kuvittelisi, että niitä tulisi ruuhkaksi asti, mutta ei. Niissä puhutaan muistaakseni promillesta.

Tähän voi tietenkin keksiä sen sata syytä, miksi näin ei ole, ja usko pois olen itsekkin muutamaa miettinyt, mutta se ei ainakaan poista sitä teoriaa etteikö joku voisi ollakkin tyytyväinen saamaansa hoitoon.

Lue lisää

Ilmaiset hyvin sen mitä tarkoitin. Suljetun osaston ovenpielessä ei yleensä tietääkseni näy hymynaamapömpeleitä. Joidenkin mielipidettä voidaan mahdollisesti pitää mielenkiintoisempana kuin toisten. Väität että ihmisen kokemus omasta hoidostaan ei ole relevantti, jos hän on "sairaudentunnoton"? Sairaudentunnottomuus on normatiivinen käsite, vähän kuin väärässä oleminen, ja usein nuo kaksi voidaan sotkea keskenään. Ei minulla ole mitään tuloksia vastaan, toin esille vain faktat siitä miten tutkimuksia tehdään ja mitä päätelmiä niistä voi tehdä. Kaikissa tutkimuksissa on rajoitteensa, eikä pelkkä numeroiden heittely hatusta ilman lähdeviitteitä mahdollista minkäänlaista johtopäätösten tekoa. Sama ilmiö on esimerkiksi lääkekokeissa, johon rekrytoidaan aivan tietyn tyyppisiä ihmisiä. He eivät saa olla sairaudentunnottomia, he ovat yleensä vahvasti lääkeriippuvaisia ja syöneet lääkkeitä vuosikausia, ja ennen koetta poistetaan koe-henkilöt jotka reagoivat liian hyvin plaseboon. Tiedätkö miksi? Koska eron pitää olla tilastollisesti merkitsevä (tietyllä valitulla riskitasolla), jotta koe menee läpi. Sen takia liiallinen innokkuus suhteessa lääkkeiden hyötyyn voi johtaa siihen, että tällaisia ihmisiä satunnaistetaan liikaa plasebolle ja se vähentää lääkityksen näennäistä vastetta. Lisäksi vieroitusoireet voivat sotkea oirepohjaisten vasteiden tulkintaa, koska tutkitusti koe-henkilöt vieroitetaan liian nopeasti edelliseltä lääkitykseltä. Nuo kokeet ovat satunnaistettuja, mutta kokeisiin valikoituu hyvin epäedustava otos potilaita. Vielä pahempi ongelma on hymypallerotutkimuksissa, jossa ei edes tiedetä minkä ikäiset, miten sairaat, millä tavalla sairaat, mitä sukupuolta jne. palleroiden painajat ovat.

Lisäksi noissa tutkimuksissa tutkitaan tyytyväisyyttä, ei palvelujen hyödyllisyyttä. Ne ovat kaksi hieman eri asiaa. Tyytyväisyys voi liittyä siihen, että sekakäyttäjä saa haluamansa mömmöt tai että huomionkipeä masennuntunut yksinäinen ihminen saa edes joltakulta empatiaa ja ymmärrystä. Hyödyllisyyttä mittaan sitten tutkimuskissa joissa tutkitaan, vähentääkö hoito merkittävästi mielenterveysongelmista johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä, mikä on potilaiden pitkän ajan elämänlaatu, ovatko he ns. parantuneet mielenterveysongelmistaan, mikä on heidän psykososiaalinen ja kognitiivinen toimintakykynsä. Jos ihmiset ovat tyytyväisiä hoitoonsa mutta masennuksesta johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet nousevat rajusti vuosikymmenien aikana ilman, että mitään merkittävää muutosta masennuksen ilmaantuvuudessa tapahtuu, niin voi ihan hyvin kysyä että onko palvelu hyödyllistä. Työkyvyttömyyseläkettähän ei saa ilman psykiatrista hoitokontaktia ja se edellyttää usein pitkäkestoista hoitosuhdetta. Työkyvytönkin ihminen voi olla tyytyväinen palveluun. Hän voi tuntea jonkun hoitajan tai psykiatrin vuosien ajalta ja tykkää rupatella kuulumisensa tämän tutun ihmisen kanssa. Hän kokee tulleensa ymmärretyksi ja hoivatuksi vakavan kroonisen sairautensa, kuten vaikka kliinisen depression kanssa. Kun taas esimerkiksi minä, joka en ole työkyvytön, en ollut lainkaan tyytyväinen hoitooni enkä kokenut tulelleeni kohdatuksi. Silti maksan elämässäni enemmän veroja kuin työkyvytön kliinisestä depressiosta kärsivä potilas, vaikka minulla on näennäisesti vakavampi sairausluokitus. Kumpaa mittaria pidät relevantimpana, se että ihmiset tykkäävät käydä rupattelemassa tutuille psykiatrisille hoitajille vai se, että ihmiset eivät elä loppuelämäänsä työkyvyttömyyseläkkeellä?

Anonyymi kirjoitti:

Ilmaiset hyvin sen mitä tarkoitin. Suljetun osaston ovenpielessä ei yleensä tietääkseni näy hymynaamapömpeleitä. Joidenkin mielipidettä voidaan mahdollisesti pitää mielenkiintoisempana kuin toisten. Väität että ihmisen kokemus omasta hoidostaan ei ole relevantti, jos hän on "sairaudentunnoton"? Sairaudentunnottomuus on normatiivinen käsite, vähän kuin väärässä oleminen, ja usein nuo kaksi voidaan sotkea keskenään. Ei minulla ole mitään tuloksia vastaan, toin esille vain faktat siitä miten tutkimuksia tehdään ja mitä päätelmiä niistä voi tehdä. Kaikissa tutkimuksissa on rajoitteensa, eikä pelkkä numeroiden heittely hatusta ilman lähdeviitteitä mahdollista minkäänlaista johtopäätösten tekoa. Sama ilmiö on esimerkiksi lääkekokeissa, johon rekrytoidaan aivan tietyn tyyppisiä ihmisiä. He eivät saa olla sairaudentunnottomia, he ovat yleensä vahvasti lääkeriippuvaisia ja syöneet lääkkeitä vuosikausia, ja ennen koetta poistetaan koe-henkilöt jotka reagoivat liian hyvin plaseboon. Tiedätkö miksi? Koska eron pitää olla tilastollisesti merkitsevä (tietyllä valitulla riskitasolla), jotta koe menee läpi. Sen takia liiallinen innokkuus suhteessa lääkkeiden hyötyyn voi johtaa siihen, että tällaisia ihmisiä satunnaistetaan liikaa plasebolle ja se vähentää lääkityksen näennäistä vastetta. Lisäksi vieroitusoireet voivat sotkea oirepohjaisten vasteiden tulkintaa, koska tutkitusti koe-henkilöt vieroitetaan liian nopeasti edelliseltä lääkitykseltä. Nuo kokeet ovat satunnaistettuja, mutta kokeisiin valikoituu hyvin epäedustava otos potilaita. Vielä pahempi ongelma on hymypallerotutkimuksissa, jossa ei edes tiedetä minkä ikäiset, miten sairaat, millä tavalla sairaat, mitä sukupuolta jne. palleroiden painajat ovat.

Lisäksi noissa tutkimuksissa tutkitaan tyytyväisyyttä, ei palvelujen hyödyllisyyttä. Ne ovat kaksi hieman eri asiaa. Tyytyväisyys voi liittyä siihen, että sekakäyttäjä saa haluamansa mömmöt tai että huomionkipeä masennuntunut yksinäinen ihminen saa edes joltakulta empatiaa ja ymmärrystä. Hyödyllisyyttä mittaan sitten tutkimuskissa joissa tutkitaan, vähentääkö hoito merkittävästi mielenterveysongelmista johtuvia työkyvyttömyyseläkkeitä, mikä on potilaiden pitkän ajan elämänlaatu, ovatko he ns. parantuneet mielenterveysongelmistaan, mikä on heidän psykososiaalinen ja kognitiivinen toimintakykynsä. Jos ihmiset ovat tyytyväisiä hoitoonsa mutta masennuksesta johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet nousevat rajusti vuosikymmenien aikana ilman, että mitään merkittävää muutosta masennuksen ilmaantuvuudessa tapahtuu, niin voi ihan hyvin kysyä että onko palvelu hyödyllistä. Työkyvyttömyyseläkettähän ei saa ilman psykiatrista hoitokontaktia ja se edellyttää usein pitkäkestoista hoitosuhdetta. Työkyvytönkin ihminen voi olla tyytyväinen palveluun. Hän voi tuntea jonkun hoitajan tai psykiatrin vuosien ajalta ja tykkää rupatella kuulumisensa tämän tutun ihmisen kanssa. Hän kokee tulleensa ymmärretyksi ja hoivatuksi vakavan kroonisen sairautensa, kuten vaikka kliinisen depression kanssa. Kun taas esimerkiksi minä, joka en ole työkyvytön, en ollut lainkaan tyytyväinen hoitooni enkä kokenut tulelleeni kohdatuksi. Silti maksan elämässäni enemmän veroja kuin työkyvytön kliinisestä depressiosta kärsivä potilas, vaikka minulla on näennäisesti vakavampi sairausluokitus. Kumpaa mittaria pidät relevantimpana, se että ihmiset tykkäävät käydä rupattelemassa tutuille psykiatrisille hoitajille vai se, että ihmiset eivät elä loppuelämäänsä työkyvyttömyyseläkkeellä?

Lue lisää

Vielä jatkaakseni, niin psykiatriassa usein hyväksikäytetään teidän kaltaisten ihmisten tieteellistä lukutaidottomuutta ja hyväuskoisuutta. Tuollaiset perusasiat käydään läpi jo yliopistojen tutkimusmentelmien peruskurssilla, mutta jos ei ole käynyt yliopistoa niin voi olla ettei edes tuollaiset perusasiat tule mieleen. Tulokset voivat toki olla rajallisesti yleistettävissä, mutta et voi vaan heittää lukuja ilmaan ja kuvitella, että se tekee toiseen vaikutuksen.

Koska olette niin hupsuja nenästä vedettäviä hölmöjä, voi esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja viitata "satunnaistettuun plasebokontrolloituun pitkäaikaistutkimukseen" todisteena siitä, että pitkäaikaislääkitys on yhteydessä hyvään toimintakykyyn kymmenen vuoden seurantajaksolla. Hän voi luottaa siihen, että paitsi hän itse, myöskään sinä eikä muutkaan lukijat lue alkuperäistä tutkimusta ja havaitse, että kyseinen plasebokontrolloitu pitkäaikaistutkimus oli plasebokontrolloitu vain ensimmäisenä vuotena ja seuraavat yhdeksän vuotta ns. "lääkkeet varhain keskeyttäneet" potilaat söivät pidempään ja suuremmalla annoksella neuroleptejä kuin "lääkityksellä jatkaneet" . Hoidon tuloksia mitattiin mm. sillä, kuinka todennäköisesti lääkkeet varhain keskeyttäneet söivät klotsapiinia kymmenen vuoden päästä.

Samassa artikkelissa voi psykiatrian professori väittää tekemiensä rekisteripohjaisten tutkimusten perusteella, että suurin osa skitsofreenikoista hyötyy pitkäaikaislääkityksestä. Hän voi samalla kehystää tämän tilastollisen, rekisteripohjaiseen aineistoon pohjautuvan valikoidun tutkimusnäyttönsä biomedikaalisena ilmiönä ja selittää, että on mahdollista että vaikka neuroleptit lisäävät dopamiinijärjestelmän herkkyyttä eli lisäävät dopamiinihypoteesia mukaillen psykoosiriskiä, ne kuitenkin hoitavat vielä löytämätöntä biologista poikkeavuutta, joka saa skitsofreenikot tehokkaasti syömään paitsi kiltisti statiininsa (vähentäen näin kuolleisuutta), myös ramppaamaan harvemmin sairaalassa. Tuollainen väite on mahdollista vain, jos lukijakunta koostuu lähinnä tieteellisesti lukutaidottomista jälkeenjääneistä idiooteista. Tieteellisesti lukutaitoiselle ihmiselle tuollaiset höpinät ovat kuin huonoa komediaa, joka ilmentää psykiatrian alan tutkimusnäytön totaalista rappiota.
https://madinfinland.org/kommentti-hs/

Anonyymi kirjoitti:

Vielä jatkaakseni, niin psykiatriassa usein hyväksikäytetään teidän kaltaisten ihmisten tieteellistä lukutaidottomuutta ja hyväuskoisuutta. Tuollaiset perusasiat käydään läpi jo yliopistojen tutkimusmentelmien peruskurssilla, mutta jos ei ole käynyt yliopistoa niin voi olla ettei edes tuollaiset perusasiat tule mieleen. Tulokset voivat toki olla rajallisesti yleistettävissä, mutta et voi vaan heittää lukuja ilmaan ja kuvitella, että se tekee toiseen vaikutuksen.

Koska olette niin hupsuja nenästä vedettäviä hölmöjä, voi esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja viitata "satunnaistettuun plasebokontrolloituun pitkäaikaistutkimukseen" todisteena siitä, että pitkäaikaislääkitys on yhteydessä hyvään toimintakykyyn kymmenen vuoden seurantajaksolla. Hän voi luottaa siihen, että paitsi hän itse, myöskään sinä eikä muutkaan lukijat lue alkuperäistä tutkimusta ja havaitse, että kyseinen plasebokontrolloitu pitkäaikaistutkimus oli plasebokontrolloitu vain ensimmäisenä vuotena ja seuraavat yhdeksän vuotta ns. "lääkkeet varhain keskeyttäneet" potilaat söivät pidempään ja suuremmalla annoksella neuroleptejä kuin "lääkityksellä jatkaneet" . Hoidon tuloksia mitattiin mm. sillä, kuinka todennäköisesti lääkkeet varhain keskeyttäneet söivät klotsapiinia kymmenen vuoden päästä.

Samassa artikkelissa voi psykiatrian professori väittää tekemiensä rekisteripohjaisten tutkimusten perusteella, että suurin osa skitsofreenikoista hyötyy pitkäaikaislääkityksestä. Hän voi samalla kehystää tämän tilastollisen, rekisteripohjaiseen aineistoon pohjautuvan valikoidun tutkimusnäyttönsä biomedikaalisena ilmiönä ja selittää, että on mahdollista että vaikka neuroleptit lisäävät dopamiinijärjestelmän herkkyyttä eli lisäävät dopamiinihypoteesia mukaillen psykoosiriskiä, ne kuitenkin hoitavat vielä löytämätöntä biologista poikkeavuutta, joka saa skitsofreenikot tehokkaasti syömään paitsi kiltisti statiininsa (vähentäen näin kuolleisuutta), myös ramppaamaan harvemmin sairaalassa. Tuollainen väite on mahdollista vain, jos lukijakunta koostuu lähinnä tieteellisesti lukutaidottomista jälkeenjääneistä idiooteista. Tieteellisesti lukutaitoiselle ihmiselle tuollaiset höpinät ovat kuin huonoa komediaa, joka ilmentää psykiatrian alan tutkimusnäytön totaalista rappiota.
https://madinfinland.org/kommentti-hs/

Lue lisää

Tarjoukseni sinun tekemästä tutkimuksesta on edelleen voimassa.

Anonyymi kirjoitti:

Tarjoukseni sinun tekemästä tutkimuksesta on edelleen voimassa.

Huomioi että en väittänyt, että kyselytutkimukset joihin viittasit ilman lähteitä olisivat huonosti tehtyjä, tai että edellyttäisivät minun panostani alan asiantuntijoiden sijaan. En ollut totta puhuen edes mitenkään erityisen yllättynyt, että arviolta 70-80 % on tyytyväisiä mielenterveyspalveluihin (mitä se ikinä tarkoittaakaan eri tutkimuksessa), koska olen lukenut joitakin tutkimuksia aiheesta. Tarkoitin vain sitä, että et voi arvioida tuloksia, jos et luet tutkimuksia. Pelkän numeron lukeminen jonkun esityksen diasta ei tarkoita, että olisit lukenut tutkimuksen.

Ylipäätään mitä tarkoitetaan potilastyytyväisyydellä, onko se tyytyväisyyttä saatuun kohteluun, palvelujen saatavuuteen, koettuun hyötyyn vai miten se on eri tutkimuksissa määritelty? Tiedän että ihan tutkitusti tyytyväisyys on yhteydessä mm. parempaan sosioekonomiseen asemaan, lievempiin mielenterveysongelmiin, parempaan elämänlaatuun jne. ja että sellaisilla asioilla, kuin osallisuudella ja asiakaslähtöisyydellä voidaan parantaa potilastyytyväisyyttä. Ei tuossa ole mitään uutta eikä ihmeellistä. Tutkimuksissa on kuitenkin aina omat rajoitteensa, erityisesti kyselytutkimuksia vaivaa valtava kato ja se, että tietyn tyyppiset ihmiset vastaavat ehkä todennäköisemmin kuin toiset.

Anonyymi kirjoitti:

Huomioi että en väittänyt, että kyselytutkimukset joihin viittasit ilman lähteitä olisivat huonosti tehtyjä, tai että edellyttäisivät minun panostani alan asiantuntijoiden sijaan. En ollut totta puhuen edes mitenkään erityisen yllättynyt, että arviolta 70-80 % on tyytyväisiä mielenterveyspalveluihin (mitä se ikinä tarkoittaakaan eri tutkimuksessa), koska olen lukenut joitakin tutkimuksia aiheesta. Tarkoitin vain sitä, että et voi arvioida tuloksia, jos et luet tutkimuksia. Pelkän numeron lukeminen jonkun esityksen diasta ei tarkoita, että olisit lukenut tutkimuksen.

Ylipäätään mitä tarkoitetaan potilastyytyväisyydellä, onko se tyytyväisyyttä saatuun kohteluun, palvelujen saatavuuteen, koettuun hyötyyn vai miten se on eri tutkimuksissa määritelty? Tiedän että ihan tutkitusti tyytyväisyys on yhteydessä mm. parempaan sosioekonomiseen asemaan, lievempiin mielenterveysongelmiin, parempaan elämänlaatuun jne. ja että sellaisilla asioilla, kuin osallisuudella ja asiakaslähtöisyydellä voidaan parantaa potilastyytyväisyyttä. Ei tuossa ole mitään uutta eikä ihmeellistä. Tutkimuksissa on kuitenkin aina omat rajoitteensa, erityisesti kyselytutkimuksia vaivaa valtava kato ja se, että tietyn tyyppiset ihmiset vastaavat ehkä todennäköisemmin kuin toiset.

Lue lisää

Tiätkö, mun pieneen päähän ei yksinkertaisesti mahdu kaikki tutkimukset ja kyselyt jotka vastaan tulevat.

Aikani riittää tutustumaan kunnolla vain niihin, jotka jollain tapaa koskettavat minua, ja muista kiinnostavista joudun lukemaan vain yhteenvetoja.

Usko tai älä, olen myös törmännyt siihen, että miten vaikeaa on joidenkin asioiden "mittaaminen"

Mutta se mihin tuollaset asiakastyytyväisyyskyselyt toimivat hyvin, on ampumaan alas perusteettomat väitteet siitä, että koko psykiatria olisi huonoa tai tarpeetonta.

Se ei tienkään tarkoita sitä, etteikö parannettavaa olisi, erityisesti sille noin komannekselle jotka ei ole tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Mutta se kertoo sen, miten vähän moisen väitteen esittäjä tietää ylipäätään koko psykaitriasta.

Anonyymi kirjoitti:

Tiätkö, mun pieneen päähän ei yksinkertaisesti mahdu kaikki tutkimukset ja kyselyt jotka vastaan tulevat.

Aikani riittää tutustumaan kunnolla vain niihin, jotka jollain tapaa koskettavat minua, ja muista kiinnostavista joudun lukemaan vain yhteenvetoja.

Usko tai älä, olen myös törmännyt siihen, että miten vaikeaa on joidenkin asioiden "mittaaminen"

Mutta se mihin tuollaset asiakastyytyväisyyskyselyt toimivat hyvin, on ampumaan alas perusteettomat väitteet siitä, että koko psykiatria olisi huonoa tai tarpeetonta.

Se ei tienkään tarkoita sitä, etteikö parannettavaa olisi, erityisesti sille noin komannekselle jotka ei ole tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Mutta se kertoo sen, miten vähän moisen väitteen esittäjä tietää ylipäätään koko psykaitriasta.

Lue lisää

Osaatko selittää psykiatriasta mitään tietämättömälle, että miksi skitsofreenikoiden suhteellinen kuolleisuus on tutkimuskatsausten mukaan noussut 1.5 kertaisesta 2.5 kertaiseksi 2000-luvulle tultaessa (suuri syy yliluokkeisuuteen on sydän- ja verisuonitaudit), masennusperäisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on moninkertaistunut samaan aikaan, kun lääkehoidon tarjonta on kasvanut melkein ekspotentiaalisesti ilman että varsinaisen masennuksen ilmaantuvuus olisi juurikaan kasvanut ja kuntoutuspsykoterapiankin määrä on viisiKYMMENTÄkertaistunut 1980-luvulta. Nyt ollaan oltu jo pitkään pisteessä, jossa suurin syy sekä sairauspäivärahoille että työkyvyttömyyseläkkeille on mielenterveysongelmat. Toisin kuin valtamedian luomassa narratiivissa väitetään, avohoidon tarjonta on parantunut, kehittynyt ja laajentunut vuosikymmenestä toiseen, mutta tämä kehitys ei näy missään. Ei vakavien mielenterveysongelmien hoitotuloksissa pitkän aikavälin toimintakyvyssä ja ennusteessa mitattuna, ei ylikuolleisuudessa, ei työkyvyttömyystilastoissa, ei sairaspäivärahatilastoissa, ei missään. Nyt on kyse makrotason vaikuttavuudesta, ei siitä painaako joku vihreää vai punaista hymiötä yksittäisen käyntikerran jälkeen poliklinikalta lähtiessään. Kuvitteleppa jos syöpähoidon vaikuttavuus olisi samaa luokkaa, hymiöt vaan paukkuu mutta kuolleisuus kasvaa, työkyvyttömyystilastot näyttävät punaista ja ihmiset palaavat syöpähoitojen jälkeen entistä epätodennäköisemmin työelämään.

Anonyymi kirjoitti:

Osaatko selittää psykiatriasta mitään tietämättömälle, että miksi skitsofreenikoiden suhteellinen kuolleisuus on tutkimuskatsausten mukaan noussut 1.5 kertaisesta 2.5 kertaiseksi 2000-luvulle tultaessa (suuri syy yliluokkeisuuteen on sydän- ja verisuonitaudit), masennusperäisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on moninkertaistunut samaan aikaan, kun lääkehoidon tarjonta on kasvanut melkein ekspotentiaalisesti ilman että varsinaisen masennuksen ilmaantuvuus olisi juurikaan kasvanut ja kuntoutuspsykoterapiankin määrä on viisiKYMMENTÄkertaistunut 1980-luvulta. Nyt ollaan oltu jo pitkään pisteessä, jossa suurin syy sekä sairauspäivärahoille että työkyvyttömyyseläkkeille on mielenterveysongelmat. Toisin kuin valtamedian luomassa narratiivissa väitetään, avohoidon tarjonta on parantunut, kehittynyt ja laajentunut vuosikymmenestä toiseen, mutta tämä kehitys ei näy missään. Ei vakavien mielenterveysongelmien hoitotuloksissa pitkän aikavälin toimintakyvyssä ja ennusteessa mitattuna, ei ylikuolleisuudessa, ei työkyvyttömyystilastoissa, ei sairaspäivärahatilastoissa, ei missään. Nyt on kyse makrotason vaikuttavuudesta, ei siitä painaako joku vihreää vai punaista hymiötä yksittäisen käyntikerran jälkeen poliklinikalta lähtiessään. Kuvitteleppa jos syöpähoidon vaikuttavuus olisi samaa luokkaa, hymiöt vaan paukkuu mutta kuolleisuus kasvaa, työkyvyttömyystilastot näyttävät punaista ja ihmiset palaavat syöpähoitojen jälkeen entistä epätodennäköisemmin työelämään.

Lue lisää

Niin, minkätakia ihmiset nykyisin meiluummin valitseevat lääkkeen, tai terapian, sen sijaan että hyppäiviät hirteen?

Ollaanko me jotenkin liian lepsuja? Onko ne hoitajien jutustelu ajat turhia, jos niistä ei muuta saa, kun painella hymynaamoja?

Anonyymi kirjoitti:

Niin, minkätakia ihmiset nykyisin meiluummin valitseevat lääkkeen, tai terapian, sen sijaan että hyppäiviät hirteen?

Ollaanko me jotenkin liian lepsuja? Onko ne hoitajien jutustelu ajat turhia, jos niistä ei muuta saa, kun painella hymynaamoja?

Lue lisää

Kuten tutkimuskatsaukset toistuvasti osoittavat, vakavien psyykkisten häiriöiden kuten skitsofrenian suhteellinen kuolleisuus on noussut, vaikka väestötasolla itsemurhariski on laskenut. Suhteellista kuolleisuutta esimerkiksi skitsofreniassa selittää nimenomaan nuorena erittäin korkeaksi kohonnut itsemurhariski, jota laajalti käyttöön levinnyt antipsykoottinen lääkitys ei ole kyennyt vähentämään. Väite että skitsofreenikko jotenkin valitsisi lääkityksen ja itsemurhan välillä on lähinnä vitsi. . Taas tullaan tähän jäätelönsyönti lisää hukkumiskuolemia -hypoteesiin, jota psykiatriassa tarkoitushakuisesti harrastetaan kun halutaan löytää korrelaatioille sopivia selityksiä. Jos jossain sairauden vaiheessa löydetään korrelaatio, jossa lääkkeettömyys on yhteydessä itsemurhariskiin, niin se ei tarkoita että lääkkeettömyys saa ihmisen tappamaan itsensä. Jos lääkehoito olisi yleisesti itsemurhan vaihtoehto skitsofreenikoille, luulisi lääkehoidon runsaan tarjonnan vähentäneen suhteellista kuolleisuutta eikä lisänneen sitä vähintään 100 % muutamassa vuosikymmenessä.
Lisäksi suurempaa kuolleisuutta toki selittävät myös yleiset sydän-ja verisuonitaudit, joita skitsofreenikot sairastavat enemmän kuin väestö keskimäärin. Skitsofrenian "psykoterapiaa" kuvastaa hyvin kognitiivinen psykoterapia, jossa kaikkitietävä terapeutti olettaa että ainoa keino "harhojen" hallintaan on lääkitys ja että lääkitys (joka lihottaa, aiheuttaa pakkoliikkeitä, pahentaa negatiivisia oireita, saa ihmisen nukkumaan pahimmillaan päivät läpseensä, aiheuttaa akatisiaa eli halua hypätä kuudennen kerroksen ikkunasta ulos asfaltille) on elämänlaatua parantava hoitomuoto ja terapian tarkoitus on auttaa psykoosipotilasta ymmärtämään, että lääkehoidon hyödyt ovat suuremmat kuin haitat. Tavallaan hyvinkin perusteltu lääkekielteisyys nähdään terapiassa sairauden oireena, eräänlaisena haitallisena skeemana, joka estää paranemista. Ei mitenkään ihme, että nuokaan hoitomuodot asenteellisten terapeuttien tekeminä eivät pitkän päälle vähennä skitsofreenikoiden itsemurhakuolleisuutta eikä edistä "toipumista" krooniseksi mielletystä sairaudesta. Ihminen jonka pitäisi saada terveyttä edistäviä välineitä käsitellä ahdistavia kokemuksiaan, ei saa niitä, vaan hänen kokemuksensa sivuutetaan uudestaan ja uudestaan. Traumatisoituneelle ihmiselle tuollainen psykoedukaatio lähinnä uusintaa traumaa, ei pura ahdistavia kokemuksia ja ajatuskulkuja.

Väestötasolla itsemurhariskin laskeminen on taas alkanut monissa maissa paljon aikaisemmin, kun esimerkiksi masennuslääkkeet tulivat markkinoille eikä lasku ole suinkaan ollut suoraviivaista, vaan monissa paikoissa itsemurhien määrä on pysynyt samana tai peräti noussut masennuksen lääkehoidon ja muun hoidon yleistyessä. Itsemurha on ilmiö, joka ei ole diagnoosisidonnainen, joskin se toki linkittyy mielenterveysongelmiin. On erilaisia hypoteeseja, jotka pyrkivät selittämään itsemurhien laskua vuosikymmenien aikana, ja on todennäköistä, että syynä ovat laajalti yhteiskunnalliset, taloudelliset ja kulttuuriset muutokset, ja esimerkiksi sotatraumoista kärsivien sukupolvien väistyminen, vaurastuminen, itsemurhalle vaihtoehtoisten coping-keinojen leviäminen kulttuurissa (en nyt tarkoita lääkitystä vaan ylipäätään sitä, että uskaltaa puhua vaikeista tunteista ja häpeästä -tämähän voi liittyä kyllä terapiakulttuurin yleistymiseen ja siihen, miten ihmiset ovat oppineet jäsentämään tunteitaan rakentavammin)

Anonyymi kirjoitti:

Kuten tutkimuskatsaukset toistuvasti osoittavat, vakavien psyykkisten häiriöiden kuten skitsofrenian suhteellinen kuolleisuus on noussut, vaikka väestötasolla itsemurhariski on laskenut. Suhteellista kuolleisuutta esimerkiksi skitsofreniassa selittää nimenomaan nuorena erittäin korkeaksi kohonnut itsemurhariski, jota laajalti käyttöön levinnyt antipsykoottinen lääkitys ei ole kyennyt vähentämään. Väite että skitsofreenikko jotenkin valitsisi lääkityksen ja itsemurhan välillä on lähinnä vitsi. . Taas tullaan tähän jäätelönsyönti lisää hukkumiskuolemia -hypoteesiin, jota psykiatriassa tarkoitushakuisesti harrastetaan kun halutaan löytää korrelaatioille sopivia selityksiä. Jos jossain sairauden vaiheessa löydetään korrelaatio, jossa lääkkeettömyys on yhteydessä itsemurhariskiin, niin se ei tarkoita että lääkkeettömyys saa ihmisen tappamaan itsensä. Jos lääkehoito olisi yleisesti itsemurhan vaihtoehto skitsofreenikoille, luulisi lääkehoidon runsaan tarjonnan vähentäneen suhteellista kuolleisuutta eikä lisänneen sitä vähintään 100 % muutamassa vuosikymmenessä.
Lisäksi suurempaa kuolleisuutta toki selittävät myös yleiset sydän-ja verisuonitaudit, joita skitsofreenikot sairastavat enemmän kuin väestö keskimäärin. Skitsofrenian "psykoterapiaa" kuvastaa hyvin kognitiivinen psykoterapia, jossa kaikkitietävä terapeutti olettaa että ainoa keino "harhojen" hallintaan on lääkitys ja että lääkitys (joka lihottaa, aiheuttaa pakkoliikkeitä, pahentaa negatiivisia oireita, saa ihmisen nukkumaan pahimmillaan päivät läpseensä, aiheuttaa akatisiaa eli halua hypätä kuudennen kerroksen ikkunasta ulos asfaltille) on elämänlaatua parantava hoitomuoto ja terapian tarkoitus on auttaa psykoosipotilasta ymmärtämään, että lääkehoidon hyödyt ovat suuremmat kuin haitat. Tavallaan hyvinkin perusteltu lääkekielteisyys nähdään terapiassa sairauden oireena, eräänlaisena haitallisena skeemana, joka estää paranemista. Ei mitenkään ihme, että nuokaan hoitomuodot asenteellisten terapeuttien tekeminä eivät pitkän päälle vähennä skitsofreenikoiden itsemurhakuolleisuutta eikä edistä "toipumista" krooniseksi mielletystä sairaudesta. Ihminen jonka pitäisi saada terveyttä edistäviä välineitä käsitellä ahdistavia kokemuksiaan, ei saa niitä, vaan hänen kokemuksensa sivuutetaan uudestaan ja uudestaan. Traumatisoituneelle ihmiselle tuollainen psykoedukaatio lähinnä uusintaa traumaa, ei pura ahdistavia kokemuksia ja ajatuskulkuja.

Väestötasolla itsemurhariskin laskeminen on taas alkanut monissa maissa paljon aikaisemmin, kun esimerkiksi masennuslääkkeet tulivat markkinoille eikä lasku ole suinkaan ollut suoraviivaista, vaan monissa paikoissa itsemurhien määrä on pysynyt samana tai peräti noussut masennuksen lääkehoidon ja muun hoidon yleistyessä. Itsemurha on ilmiö, joka ei ole diagnoosisidonnainen, joskin se toki linkittyy mielenterveysongelmiin. On erilaisia hypoteeseja, jotka pyrkivät selittämään itsemurhien laskua vuosikymmenien aikana, ja on todennäköistä, että syynä ovat laajalti yhteiskunnalliset, taloudelliset ja kulttuuriset muutokset, ja esimerkiksi sotatraumoista kärsivien sukupolvien väistyminen, vaurastuminen, itsemurhalle vaihtoehtoisten coping-keinojen leviäminen kulttuurissa (en nyt tarkoita lääkitystä vaan ylipäätään sitä, että uskaltaa puhua vaikeista tunteista ja häpeästä -tämähän voi liittyä kyllä terapiakulttuurin yleistymiseen ja siihen, miten ihmiset ovat oppineet jäsentämään tunteitaan rakentavammin)

Lue lisää

Et kai sie nyt oikeesti haikaile niitä laitoshoidon kultaisia aikoja takaisin?

En missään tapauksessa halua vähätellä kenenkään henkeä, vaikka sen riistäisi itse, mutta ei skitsofreenikon paikka automaattisesti ole laitoshoidossa, vaikka se tilastollisesti vähentäisikin itsemurhia.

Anonyymi kirjoitti:

Et kai sie nyt oikeesti haikaile niitä laitoshoidon kultaisia aikoja takaisin?

En missään tapauksessa halua vähätellä kenenkään henkeä, vaikka sen riistäisi itse, mutta ei skitsofreenikon paikka automaattisesti ole laitoshoidossa, vaikka se tilastollisesti vähentäisikin itsemurhia.

Lue lisää

Kaipaan tulevaisuuteen jossa skitsofrenian kaltaiset lääketieteellisesti täysin epävalidit epäyhtenäiset sekä oirekuvaltaan että riskitekijöiltään hajanaiset diagnoosit eivät määrittelisi niin voimakkaasti sitä, miten ihmistä hoidetaan. Niitä ei olisi olemassakaan. Pelkästään stigmatisoivan diagnoosin poistaminen vähentäisi itsemurhariskiä, koska siihen liittyy sekä lääketieteen ammattilaisten että tavallisten ihmisten mielessä kraepelilainen käsitys toivottomasta, etenevästä aivosairaudesta. Tämän kun yhdistää ihmisten ongelmiin, joita kuvaa kaikkein voimakkaimmin dissosiaatio, hallitsemattomuus, voimakkaat traumakokemukset ja valtava hallitsemattomaksi koettu kärsimys ja ahdistus, niin se johtaa siihen että ihminen laitostuu ja menettää toimintakykynsä. Ihan sama oliko ns. laitoshoitoa tarjolla vai ei, nykyään moni skitsofreenikko elää palvelukodissa ylilääkittynä ja kongitiivisesti taantuneena. Kuten tutkimukset osoittavat, toipuneiden osuus on laskenut, ei noussut vuosikymmenien aikana ihmelääkkeistä huolimatta. Suhteellinen kuolleisuus on noussut, ei laskenut, ihmelääkkeistä huolimatta.

Nuo ovat ihan samankaltaisia empiirisiä faktoja kuin se havainto, että väestötasolla ihmiset voivat paremmin kuin koskaan ennen ja itsemurhia tehdään vähemmän kuin ennen. Hyvät hoitotulokset ei edellytä laitoshoitoa, koska tutkimuksista tiedämme että parhaimmat hoitotulokset skitsofreenikoilla on WHOn tutkimuksissa saatu kehitysmaissa kuten Nigeriassa ja Intian Agrassa. Siellä psykiatriset instituutiot ovat perinteisesti loistaneet poissaolollaan, kuten myös lääkitys. Tutkijat ovat esittäneet, että syy on kulttuurissa ja siinä, miten ihmisten poikkeaviin kokemuksiin suhtaudutaan. Tätä vahvistaa se havainto, että esimerkiksi avoimen dialogin mallissa on saatu paljon parempia hoitotuloksia vähäisemmällä pakkohoidolla kuin käyvällä hoidolla. Kulttuurisilla asenteilla ja tavoilla jäsentää kokemuksia on siis ratkaiseva vaikutus ihmisten toimintakykyyn. Aina esimerkiksi ääniharhat eivät poistu, mutta ihminen voi oppia elämään niiden kanssa. Esimerkiksi kognitiivinen psykoterapia on todistetusti myös toimiva hoitomuoto psykooseissa, mutta jos psykoterapeutit medikalisoivat ja stereotypisoivat potilaitaan niin voimakkaasti kuin usein tekevät, nekään eivät toimi niin tehokkaasti kuin voisivat.

Anonyymi kirjoitti:

Et kai sie nyt oikeesti haikaile niitä laitoshoidon kultaisia aikoja takaisin?

En missään tapauksessa halua vähätellä kenenkään henkeä, vaikka sen riistäisi itse, mutta ei skitsofreenikon paikka automaattisesti ole laitoshoidossa, vaikka se tilastollisesti vähentäisikin itsemurhia.

Lue lisää

Taitavat skitsofreenikot tehdä suhteessa vähemmän itsemurhia kuin mitä tekevät masentuneet ja ahdistuneet ihmiset.
En ole mitään tutkimuksia ja tilastoja nähnyt missään, mutta tiedän minkälaisia nuo vaivat ovat, ja miten ne ihmisessä vaikuttavat ( ei tietenkään kaikissa samalla tavoin ).

Anonyymi kirjoitti:

Kaipaan tulevaisuuteen jossa skitsofrenian kaltaiset lääketieteellisesti täysin epävalidit epäyhtenäiset sekä oirekuvaltaan että riskitekijöiltään hajanaiset diagnoosit eivät määrittelisi niin voimakkaasti sitä, miten ihmistä hoidetaan. Niitä ei olisi olemassakaan. Pelkästään stigmatisoivan diagnoosin poistaminen vähentäisi itsemurhariskiä, koska siihen liittyy sekä lääketieteen ammattilaisten että tavallisten ihmisten mielessä kraepelilainen käsitys toivottomasta, etenevästä aivosairaudesta. Tämän kun yhdistää ihmisten ongelmiin, joita kuvaa kaikkein voimakkaimmin dissosiaatio, hallitsemattomuus, voimakkaat traumakokemukset ja valtava hallitsemattomaksi koettu kärsimys ja ahdistus, niin se johtaa siihen että ihminen laitostuu ja menettää toimintakykynsä. Ihan sama oliko ns. laitoshoitoa tarjolla vai ei, nykyään moni skitsofreenikko elää palvelukodissa ylilääkittynä ja kongitiivisesti taantuneena. Kuten tutkimukset osoittavat, toipuneiden osuus on laskenut, ei noussut vuosikymmenien aikana ihmelääkkeistä huolimatta. Suhteellinen kuolleisuus on noussut, ei laskenut, ihmelääkkeistä huolimatta.

Nuo ovat ihan samankaltaisia empiirisiä faktoja kuin se havainto, että väestötasolla ihmiset voivat paremmin kuin koskaan ennen ja itsemurhia tehdään vähemmän kuin ennen. Hyvät hoitotulokset ei edellytä laitoshoitoa, koska tutkimuksista tiedämme että parhaimmat hoitotulokset skitsofreenikoilla on WHOn tutkimuksissa saatu kehitysmaissa kuten Nigeriassa ja Intian Agrassa. Siellä psykiatriset instituutiot ovat perinteisesti loistaneet poissaolollaan, kuten myös lääkitys. Tutkijat ovat esittäneet, että syy on kulttuurissa ja siinä, miten ihmisten poikkeaviin kokemuksiin suhtaudutaan. Tätä vahvistaa se havainto, että esimerkiksi avoimen dialogin mallissa on saatu paljon parempia hoitotuloksia vähäisemmällä pakkohoidolla kuin käyvällä hoidolla. Kulttuurisilla asenteilla ja tavoilla jäsentää kokemuksia on siis ratkaiseva vaikutus ihmisten toimintakykyyn. Aina esimerkiksi ääniharhat eivät poistu, mutta ihminen voi oppia elämään niiden kanssa. Esimerkiksi kognitiivinen psykoterapia on todistetusti myös toimiva hoitomuoto psykooseissa, mutta jos psykoterapeutit medikalisoivat ja stereotypisoivat potilaitaan niin voimakkaasti kuin usein tekevät, nekään eivät toimi niin tehokkaasti kuin voisivat.

Lue lisää

Diagnoosien hylkääminen on ihan mielenkiintoinen ajatus, ja omasta puolestani sitä voisi ihan hyvin kokeillakkin. Mutta samalla kun seuraa diagnoosi keskustelua vaikkapa trans maailmassa, niin ei se ihan niin helppoa ole käytännössä. Miten säilyttää ihmiselle kuuluva etuus, jos syytä etuudelle ei ole olemassa?

Mitä laitostumiseen tulee, niin itse laitospaikkoja on huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Siis vaikka “moni” asuukin laitoksessa, niin edelleen suurin osa skitsofreenikoista asuu ihan kotonaan. Jo se pelkkä noin satasen hintalappu päivässä, pitää ihan hyvän huolen siitä, että “moni” ei sinne vahingossa pääse.

Nykyisin kuntoutuja joutuu ottamaan enemmän vastuuta omasta kuntoutumisestaan kuin aikaisemmin, aikana jolloin yhteiskunnan vaatimukset ovat kohonneet. Kuten sanoit, siinä on paljon kiinni siitä kulttuurista. En usko että sinäkään aidosti olisit lähettämässä suomalaisia ihmisiä hoitoon Nigeriaan, tai Intiaan, vaikka siellä kuinka paraneminen olisi taattu. Ei siis ole helppo yhtälö.

Loppukanetiksi vielä sanoisin, että tämä erilaiset ääniä kuulevien terapiat ja ryhmät on aika vanha juttu. Voi tietenkin olla, että sitä ei ihan jokaisessa niemessä tai notkossa ole saanut, mutta tulee ihan varmasti olemaan uusien sote alueiden voita ja leipää.

Oletko / oletteko koskaan tulleet miettineeksi, mikä se “ihmeitä tekevän” avoimen dialogin mallin fundamentaalinen ongelma on, miksi sitä ei ole sellaisenaan lanseerattu ympäri maailmaa?

Anonyymi kirjoitti:

Diagnoosien hylkääminen on ihan mielenkiintoinen ajatus, ja omasta puolestani sitä voisi ihan hyvin kokeillakkin. Mutta samalla kun seuraa diagnoosi keskustelua vaikkapa trans maailmassa, niin ei se ihan niin helppoa ole käytännössä. Miten säilyttää ihmiselle kuuluva etuus, jos syytä etuudelle ei ole olemassa?

Mitä laitostumiseen tulee, niin itse laitospaikkoja on huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Siis vaikka “moni” asuukin laitoksessa, niin edelleen suurin osa skitsofreenikoista asuu ihan kotonaan. Jo se pelkkä noin satasen hintalappu päivässä, pitää ihan hyvän huolen siitä, että “moni” ei sinne vahingossa pääse.

Nykyisin kuntoutuja joutuu ottamaan enemmän vastuuta omasta kuntoutumisestaan kuin aikaisemmin, aikana jolloin yhteiskunnan vaatimukset ovat kohonneet. Kuten sanoit, siinä on paljon kiinni siitä kulttuurista. En usko että sinäkään aidosti olisit lähettämässä suomalaisia ihmisiä hoitoon Nigeriaan, tai Intiaan, vaikka siellä kuinka paraneminen olisi taattu. Ei siis ole helppo yhtälö.

Loppukanetiksi vielä sanoisin, että tämä erilaiset ääniä kuulevien terapiat ja ryhmät on aika vanha juttu. Voi tietenkin olla, että sitä ei ihan jokaisessa niemessä tai notkossa ole saanut, mutta tulee ihan varmasti olemaan uusien sote alueiden voita ja leipää.

Oletko / oletteko koskaan tulleet miettineeksi, mikä se “ihmeitä tekevän” avoimen dialogin mallin fundamentaalinen ongelma on, miksi sitä ei ole sellaisenaan lanseerattu ympäri maailmaa?

Lue lisää

Se että toteaa tietyissä kulttuureissa psykoottisten oireiden vaikuttavan vähemmän ihmisten toimintakykyyn ei tarkoita, että tänne pitäisi tuoda koko kulttuuri kehitysmaatason aineellisine lähtökohtineen tai toisin päin. Ihminen on osa yhteiskuntaa eikä se toimi, että hänet irrotetaan juuristaan ja viedään täysin ventovieraaseen paikkaan. Kuten toin esille, esimerkiksi avoimen dialogin mallilla on todistettavasti saatu parempia hoitotuloksia kuin lääkekeskeisellä hoidolla, ja syy on juurikin kyvystä rakentaa luottamussuhde ihmisiin varhaisessa vaiheessa ja kyvystä ottaa huomioon oireilevan ihmisen sosiaalinen konteksti. Kukaan ei mene psykoosiin tyhjiössä, vaikka oirekeskeinen hoito näin yleensä olettaakin.

Toisekseen diagnoosit tai sairausluokitukset erilaisten etuuksien perustana ovat sopimuksenvarainen asia. Ei se tarkoita, että jos skitsofrenialuokitus poistuisi, ei voisi saada enää työkyvyttömyyseläkettä toistuvan psykoosin takia. Työkyvyttömyyseläkkeen perusta voisi olla vaikka luokka uusiutuva psykoottinen reaktio tai oireilu. Ei tarvita edes diagnostista kriteeriä psykoosi, vaan vakavat kroonistuneet mielenterveysongelmat kasautuneine riskitekijöineen voisi sinänsä toimia ihan tehokkaasti etuuksien perustana. Koska reaalimaailmassahan ei skitsofreniadiagnoosia anneta heti ensimmäiseksi, vaikka ihminen olisikin ollut kuukauden pari psykoosissa ja täyttäisi näennäiseesti hyvin epämääräiset skitsofrenian kriteerit. Yleensä sellainen tulee, jos ihminen joutuu hoitoon uudestaan vuosien aikana. Skitsofreniadiagnoosin poistamista on ehdottanut mm. tutkija Tomi Bersgtröm, koska kyseinen diagnoosi on leimaava eikä kerro mitään siitä, mistä ihmisen ongelmat johtuvat.
https://yle.fi/uutiset/3-12099892

Skitsofreniadiagnoosin poistaminen olisi myös tieteellinen edistysaskel, joka tosin veisi esimerkiksi psykiatrian professori Jari Tiihosen kaltaisten, lääkeyhtöiden kanssa hedelmällisestä yhteistyöstä aivovaurion saaneiden "asiantuntijoiden" uralta täysin pohjan. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa ei voisi enää vakavalla naamalla esittää jälkeenjääneitä hypoteeseja siitä, kuinka neuroleptit korjaavat jotain mystisiä rasva-aineenvaihdunnallisia tai muita poikkeavuuksia, koska hänen itse tekemiensä naturalististen tutkimusten mukaan niiden käyttö on tilastollisesti yhteydessä vähäisempään kuolleisuuteen ja sairaalahoitoon (tämä tilastollinen harha toki korjaantuu, kun kontrolloi sairauden keston ja tutkii lääkityksen käyttöä hoidon alusta lähtien). Jos tosiasiat tunnustettaisiin, niin valtamedian toimittajatkaan eivät ehkä uskaltaisi uutisoida tosissaan jälkeenjääneitä hypoteeseja, joka ei edistä potilaiden asiaa lainkaan vaan loistavan uran lääkeyhtiöiden rahoituksella tehneiden huippuasiantuntijoiden yhteiskunnallista ja taloudellista asemaa. Mikään ei ole vastenmielisempää kuin ihmiset, jotka käyttävät heikossa asemassa olevia ihmisiä oman asemansa pönkittämiseksi.
https://madinfinland.org/kommentti-hs/

Syy miksi avoimen dialogin malli ei ole levinnyt ympäri maailmaa, eikä varsinkaan Suomessa, on yhdistelmä siitä ilmiöstä, joka vie Jari Tiihosen kaltaisia lääketieteen tohtoreita professorin asemaan ja siitä, että tietyt hoitomallit vaativat aika paljon ajattelun muutosta ja taloudellisia panostuksia. Psykiatrista hoitoa on aina kehitetty hoitojärjestelmästä käsin, suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa "psykiatrien ja lääkeyhtiöiden taloudellisista intresseistä käsin." Vähän kuin vastuuttaisit huumediilerit tutkimaan sitä, miten vähentää huumeiden kulutusta maailmassa. Ikävä kyllä psykiatria on nyt se ensisijainen taho, jonka pitäisi tuollaisia hoitomalleja edistää, koska sillä on keskeinen asema psykiatrisessa hoitojärjestelmässä.

Anonyymi kirjoitti:

Se että toteaa tietyissä kulttuureissa psykoottisten oireiden vaikuttavan vähemmän ihmisten toimintakykyyn ei tarkoita, että tänne pitäisi tuoda koko kulttuuri kehitysmaatason aineellisine lähtökohtineen tai toisin päin. Ihminen on osa yhteiskuntaa eikä se toimi, että hänet irrotetaan juuristaan ja viedään täysin ventovieraaseen paikkaan. Kuten toin esille, esimerkiksi avoimen dialogin mallilla on todistettavasti saatu parempia hoitotuloksia kuin lääkekeskeisellä hoidolla, ja syy on juurikin kyvystä rakentaa luottamussuhde ihmisiin varhaisessa vaiheessa ja kyvystä ottaa huomioon oireilevan ihmisen sosiaalinen konteksti. Kukaan ei mene psykoosiin tyhjiössä, vaikka oirekeskeinen hoito näin yleensä olettaakin.

Toisekseen diagnoosit tai sairausluokitukset erilaisten etuuksien perustana ovat sopimuksenvarainen asia. Ei se tarkoita, että jos skitsofrenialuokitus poistuisi, ei voisi saada enää työkyvyttömyyseläkettä toistuvan psykoosin takia. Työkyvyttömyyseläkkeen perusta voisi olla vaikka luokka uusiutuva psykoottinen reaktio tai oireilu. Ei tarvita edes diagnostista kriteeriä psykoosi, vaan vakavat kroonistuneet mielenterveysongelmat kasautuneine riskitekijöineen voisi sinänsä toimia ihan tehokkaasti etuuksien perustana. Koska reaalimaailmassahan ei skitsofreniadiagnoosia anneta heti ensimmäiseksi, vaikka ihminen olisikin ollut kuukauden pari psykoosissa ja täyttäisi näennäiseesti hyvin epämääräiset skitsofrenian kriteerit. Yleensä sellainen tulee, jos ihminen joutuu hoitoon uudestaan vuosien aikana. Skitsofreniadiagnoosin poistamista on ehdottanut mm. tutkija Tomi Bersgtröm, koska kyseinen diagnoosi on leimaava eikä kerro mitään siitä, mistä ihmisen ongelmat johtuvat.
https://yle.fi/uutiset/3-12099892

Skitsofreniadiagnoosin poistaminen olisi myös tieteellinen edistysaskel, joka tosin veisi esimerkiksi psykiatrian professori Jari Tiihosen kaltaisten, lääkeyhtöiden kanssa hedelmällisestä yhteistyöstä aivovaurion saaneiden "asiantuntijoiden" uralta täysin pohjan. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa ei voisi enää vakavalla naamalla esittää jälkeenjääneitä hypoteeseja siitä, kuinka neuroleptit korjaavat jotain mystisiä rasva-aineenvaihdunnallisia tai muita poikkeavuuksia, koska hänen itse tekemiensä naturalististen tutkimusten mukaan niiden käyttö on tilastollisesti yhteydessä vähäisempään kuolleisuuteen ja sairaalahoitoon (tämä tilastollinen harha toki korjaantuu, kun kontrolloi sairauden keston ja tutkii lääkityksen käyttöä hoidon alusta lähtien). Jos tosiasiat tunnustettaisiin, niin valtamedian toimittajatkaan eivät ehkä uskaltaisi uutisoida tosissaan jälkeenjääneitä hypoteeseja, joka ei edistä potilaiden asiaa lainkaan vaan loistavan uran lääkeyhtiöiden rahoituksella tehneiden huippuasiantuntijoiden yhteiskunnallista ja taloudellista asemaa. Mikään ei ole vastenmielisempää kuin ihmiset, jotka käyttävät heikossa asemassa olevia ihmisiä oman asemansa pönkittämiseksi.
https://madinfinland.org/kommentti-hs/

Syy miksi avoimen dialogin malli ei ole levinnyt ympäri maailmaa, eikä varsinkaan Suomessa, on yhdistelmä siitä ilmiöstä, joka vie Jari Tiihosen kaltaisia lääketieteen tohtoreita professorin asemaan ja siitä, että tietyt hoitomallit vaativat aika paljon ajattelun muutosta ja taloudellisia panostuksia. Psykiatrista hoitoa on aina kehitetty hoitojärjestelmästä käsin, suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa "psykiatrien ja lääkeyhtiöiden taloudellisista intresseistä käsin." Vähän kuin vastuuttaisit huumediilerit tutkimaan sitä, miten vähentää huumeiden kulutusta maailmassa. Ikävä kyllä psykiatria on nyt se ensisijainen taho, jonka pitäisi tuollaisia hoitomalleja edistää, koska sillä on keskeinen asema psykiatrisessa hoitojärjestelmässä.

Lue lisää

Eli jos jokin asia on liian hyvä ollakseen totta, niin syy on salaliiton?

Kannattaa lukea niistä lupaavista tutkimuksista, myös ne pienellä präntätyt. Voisivat omalta osaltaan selittää, sen miksi avoimen dialogin mallista vain parhaat ideat on viety muille sairaanhoito piireille.

Anonyymi kirjoitti:

Eli jos jokin asia on liian hyvä ollakseen totta, niin syy on salaliiton?

Kannattaa lukea niistä lupaavista tutkimuksista, myös ne pienellä präntätyt. Voisivat omalta osaltaan selittää, sen miksi avoimen dialogin mallista vain parhaat ideat on viety muille sairaanhoito piireille.

Lue lisää

Olisit nyt avannut näistä lukemistasi pienistä pränteistä hieman enemmän, niin muutkin ymmärtäisivät mihin viittaat. Epäilenpä vaan, että sinä et vaan ymmärrä tutkimuksen teosta yhtään mitään ja kuvittelet, että vain avointa dialogia koskevissa tutkimuksissa on pienellä präntättyä tekstiä eli suomeksi ilmeisesti tarkoittaen tutkimusten rajoitteita. Kaikissa tutkimuksissa on rajoitteensa, sen takia tarvitaan monenlaisia tutkimuksia riittävän laajoilla otoksilla. Ei salaliittoa tarvita rakenteelliseen korruptioon, se luonnistuu epäonnistuneen säätelyn ja kapitalismin yhteisvaikutuksesta. On aika itsestään selvää, että rakenteelliset, historialliset ja kulttuuriset tekijät säätelevät sitä, millaisia tutkimuksia rahoitetaan, miten mielenterveysongelmia jäsennetään, millaista näyttöä pidetään ensisijaisena (kuuden viikon kokeet RCT-tutkimuksissa, joissa lääkeriippuvaisen kymmenen vuotta neuroleptejä vetäneen ihmisen ääniharhat laskevat neuroleptillä 2 pistettä ja plasebolla vaikka 1 pistettä) ja mitä toissijaisena (pitkän aikavälin toimintakyky, sosiaaliset suhteet, onnellisuus, elämänlaatu). Ei avoimen dialogin malli ole mikään ihmelääke jokaisen ihmisen ongelmiin, päin vastoin. Toin sen vaan esille sen takia, että se on lukuisten tutkimusten mukaan vähintään yhtä tehokas ja monien tutkimusten mukaan etenkin pitkällä aikavälillä huomattavan paljon tehokkaampi vähentämään sairaalahoidon tarvetta sekä työkyvyttömyyttä. Se ei ole levinnyt, koska psykiatriassa on viime vuosikymmenet panostettu valistuskampanjoihin, jotta kaikki maailman pirkot ja petrit oppisivat tunnistamaan itsessään vähintäänkin yhden mielenterveyden häiriön ja vaatimaan siihen tehokkaita psyykenlääkkeitä. Kun koko lystin maksaa veronmaksajat monessa maassa, niin pirkkojen ja petrien medikalisoidut elämän vastoinkäymiset ovat vieneet resursseja oikeilta mielenterveysongelmilta ja niiden hoidon kehittämiseltä. Näin ollaan päädytty tilanteeseen, jossa nousussa ovat olleet lähinnä sairauspäivärahat, työkyvyttömyyseläkkeet ja psyykenlääkkeiden kysyntä, kun taas mielisairauksista toipuminen on jopa epätodennäköisempää kuin 70 vuotta sitten.

Vähitellen onkin käynyt ilmeiseksi, että oirekeskeinen lääkehoito, joka pohjautuu lääketieteellisesti epävalideihin sairausluokituksiin, on epäonnistunut. Jopa Maailman psykiatrisen yhdistyksen lehdessä julkaistussa artikkelissa todetaan, että oirekeskeinen mielenterveyshoito on epäonnistunut, koska se ei ota huomioon mielenterveysongelmien taustalla olevia psykososiaalisia ongelmia kuten köyhyyttä, työttömyyttä, sosiaalista isolaatiota jne. Lisäksi siinä tuodaan esille, että suhteessa somaattiseen lääketieteeseen biomedikaalisen psykiatrian "lääkehoitokin" selittyy suurelta osin plasebovasteesta -esimerkiksi tiedetään, että kaikki havaitut erot vuosikymmenien aikana lääkkeiden parantuneessa vasteessa on selittynyt plasebolla, ei aktiivisella lääkkeellä. Plasebovaste korreloi vahvasti lääkevasteen kanssa masennuksessa, mutta ei esimerkiksi syöpäsairauksissa. Tämä on luonnollista kun tietää, että tuumorin kasvua voi mitata muutenkin kuin kyselylomakkeilla, jotka ovat edelleen ainoita välineitä diagnosoida psykiatrisia sairauksia.
https://onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1002/wps.20609

Kokeile lääkkeitä. Poistuu entiteetit.

Tuo implanttikin on varmasti mahdollista tulevaisuudessa. Entäs jos skitsofreenikko puhuu tulevasta ajasta tai siitä mitä ei ole vielä paljastettu tekonologian kehityksestä julkisesti?
https://fortune.com/2022/02/22/elon-musk-neuralink-brain-implant-claims/

Skitsofreenikon harhat ovat pahimpina. Minun harhoissani tapahtui tällainenkin ”unenomainen tila”. Olin yhtäkkiä siirtynyt ajassa taaksepäin tai jollain tavalla olin ikäänkuin ajanlaskun ulkopuolella, sitä on vaikea selittää, miten sen koin. Joka tapauksessa, Olin pakolaisena aluksella, joka kuljetti orjia ameriikkaan. Orjat laitettiin lankulle vuoron perään ja sieltä vuorollaan jokainen orja työnnettiin kylmään ja pimeään mereen haiden seuraksi. Yhtäkkiä paikalle tuli henkilö kantaen valtavaa kontrabassoa selässään, samalla vaatimattomasti sujuvaa koreaa puhuen. Tilanne oli erikoinen ja osittain koominen, mutta samalla myös pelottava, kun katsoin lyhenevää lankunpätkää ja tiesin vuoroni joutua haiden seuraksi oli seuraavana. Tilanne oli lievästi sanoen ahdistava. Ajattelin, että muusikko oli tulossa helpottamaan orjien ahdistusta soittamalla rauhoittavaa musiikkia. Yllätyksekseni kuitenkin, muusikko otti kontrabasson selkäänsä ja heitti sen mereen orjien päälle valtavien aplodien saattelemana. Osa orjista oli jo veden alla kontrabasson painon seurauksena. Ymmärsin unessani, että kuolemahan tässä tulee, sillä soittaja oli itseasiassa se henkilö, joka pyöritti koko orjabisnestä. Katselin tilannetta kauhuissani ja lopulta minutkin työnnettiin jääkylmään veteen. Uni loppui ja heräsin hikisenä ja täristen. Psykiatrillehan siitä piti soittaa ja pyytää lääkeannoksen nostoa, sillä tiesin, että tämä ei ole normaalia. Vieläkin pala nousee kurkkuun koko harhaa miettiessä, on meinaan kamalaa, kun ei erota, mikä on totta ja mikä mielikuvitusta.

Nimimerkki: Skitsoboy, joka paranee paranemistaan...

Parane skitsofreniaan. Älä vielä yritä päästä takaisin lapsuuteesi! Kuoleman jälkeen sitä yrittää kaikki aivan liikaa. Opit kuitenkin tunnistamaan itsejänsä, jo nyt. Jopa kaikkikin Jumalan seitsemän henkeä. JAikaisintaan 70-vuotiaana ymmärrät ne, ja jos kuulet ääniä, konkreettisesti muiden IHMISTEN, älä välitä siitä liikaa, vaikka osa heistä on kuolleitakin.

Voit kokeilla olevasi itse passiivinen ja vaiti, kytätä omaa suunvuoroa korvassasi, ja niinkin että voit silti itse puhua silloin niiden äänien päälle milloin haluatkin.... Ihmisen aivoissa on kaikilla ollut kyky telepatiaan, satoja tuhansia vuosia, SE EI OLE sairautta, sieluniän vanhenemista se on, mutta se olisi, sairastakin ehkä, ettet tunnista ääniesi seasta helpostikin itsellesi tutuinta itseäsi. Se vain tuppaa olemaan liiankin sama kuin kaikilla muillakin. Itse en tosin tuon tekstin perusteella huomannut, ettet tuntisi jo persoonallisuuttasi oikeinkin ja jotakin eritavoinkin - mitä muut. Vain sen vuoksi olet elossa, ettet vielä eksynyt valheeseen, eli olla LIIAN samanlainen kuin muut, vaikka sitä paholaiset eksyttää monetkin etsimään..

Suuruudenhulluus tulee skitsofreenikolle, jos hän on lukenut tai rakentanut paljon, ja tietää enemmän kuin keskivertoihminen, mutta jos joku on skitsofrenian aikana alisuoriutuja, hänelle tulee pahempia tarpeita osoittaa olevansa mielisairas, itsetuhoisuus perusominaisuudessaan, siitä suurin vaikeus.

Paranoidisuus on eräs suuruudenhulluuden - väärän ylpeyden(on oikeaakin!) - jatke, ihminen on vainoharahainen, hän luulee, että hänet yritetään tappaa, koska on ollut jollekulle ilkeäkin tai sitten olettaa että kaikki muut ihmiset ovat pahempia kuin itse on. Tai sitten olettaa että on liian suuri/pieni, ja hänen liian suuri/pieni egonsa - yritetään tappaa... Se on valitettavasti ollut joskus tottakin, eli on ollut ihmisiä, joita on silti yritetty noistakin syystä - tappaa.. Mutta jos kaikki ovat tienneet kyseisen paranoidin melko harmittomaksi, he ovat uskaltaneet kyseisen diagnoosin tehdä.

Erilaistumaton(samanlainen - itte tätä sairastelen) skitsoilu tulee siitä tiedosta, että ihminen ei halua koskaan tärvellä omaa tunnettaan(tunneköyhyys, vain yhden fiiliksen takia), eli sieluaan, ehkä koskaan tuntemalla muiden sieluja, koska ei tiedä sitä mekanismia, millä saisi itselleen tutuimman tunteen - fiiliksen - takaisin. "Varjele kuin silmäterää sitä, mikä on sielussasi, vaikka se on pohjimmiltaan kaikilla ihmisillä vain kauhua/rauhaa, jumalattomuutta/uskovaisuutta." Helvetille tiedoksi, ette vieläkään tunne minua, enkä ole siitä itse pahoillani. Mutta jos itse ajattelette että "helvettinne" on väärä tuomio, OMAN VÄÄRYYTENNE TÄHDEN, vain silloin pääsette sieltä poies, ennenkuin 7000 vuotta tulee umpeenkin... Mutta, joudutte takas, jos ette silti anna Syntejänne sovittaa. En vieläkään muista/tiedä kuin SEN YHDEN; joka onnistui siitä edes jotenkuten.

Vaikeita perusomaisuuksia, jotka voivat aiheuttaa mielisairauksia muitakin(mm. ahneus), on muitakin, ja kuitenkin kuolemme niiden takia, koska kaikkia paholaisen vääriä henkiä ei ole kaikikseltaan vielä voitettu(miksi pitäisikään?!?!)... Voitapa ite, eikä niitä voi voittaa elämällä kauankaan, vaan kuolemalla suht' nuorena. Eikä auta olla voittamattakaan, koska silloin oma ruumis onkin paholaisen eikä Jumalan temppeli. Kuitenkin on totta myös se, että vain ruumiimme kuolee, sielu yleensä kuolee sitäkin aiemmin ja tähän ei ole ainuttakaan poikkeusta ihmiskunnassa ollut, paitsi profeetta Elia, joka sitten Ilmestyskirjan mukaan EHKÄ myöhemmin delasi, piinattuaan maailman sekulaareja ihmisiä kauan, Mooseksen tai Haanokin kanssa, ja he kuolivat toviksija nousivat ylös... "(Silloin tapahtui muutamia maanjäristyksiä ja zunameja)... Jeesuskaan ei kuollut ristille, jos joku ei sitä tiedä, kysyköön tarkemmin...

Ateistit eivät puolestaan usko korkeimpaan olentoon, jos eivät saa olla itse parhaita missään, ilmeisesti eivät saaneet, kun vieläkin olettavat, että kaikki ovat samanarvoisia, tai ovat päinvastoin niin korkeassa asemassa, etteivät halua tulla vertailluksi... Katsokaa sekin joskus tarkemmin silti. Jumala-sana on ihan yhtä komea/kaunis sana kuin kaikki muutkin, älkää sitä kirotko, jos joku tekee Jumalakseen tämän takia RUMUUDEN, ja vielä vähemmän kannattaa kieltää sen(Jumala-Sanan) sisältämää merkitystä... Vaikka ei kaikissa ihmisporukoissa ole lupa isotella, koska siellä ei ole muita pienempiäkään silloin. Helpointa olla sekä Ateisti että vanhurskas, että jää yksin - silloin saa tietää, mitä osaat(jumala) ja mitä et itse ehkä koskaan(ateismi) Pyhä Henki on silloin tällöin ateisti, kun ei halua Suurempaa(Isää) tai Poikaa(pienempi) suuremmin koko ajan kaikille vertailuttaa. Varsinkin silloin ei Isä halua tavata muita kuin Naapurin Setää, eikä Poikakaan, muita kuin Veljiään... Tai Isä Äitiä tai Poika Siskoa... Mutta siitenkö se Isottelu vasta alkaa?!

Se onkin totta, että vain mömmöissä olevan "tervehtyneen" skitsofreenikon tunnistaa ulkopuolinen ihminen skitsofreenikoksi. Neuroleptilääkityksen vaikutukset näkyy usein vahamaisina ilmeinä, jäykkänä kävelynä ja usein massiivisena ylipainona. Iho usein kiiltää hiestä aineenvaihduntahäiriön johdosta, jonka neuroleptit aiheuttavat. Näitä "tervehtyneitä" mielisairaita usein myös kuvataan myös valtamediassa lääketieteen suurena saavutuksena. Yleensä kun kuvataan tervettä ihmistä, niin neuroleptilääkitty on terveyden vastakohta. Sokeri- ja rasva-aineenvaihdunta on aivan sekaisin, välittäjäainejärjestelmien toiminta on täysin häiriintynyt mistä syntyy erinäisiä somaattisia ongelmia liittyen motoriikkaan, seksuaalisuuteen ja sydämen toimintaan. Kun yhtä ihmisryhmää lääkitään vuosikymmeniä näillä myrkyillä, niin totta kai ihmiset yhdistävät tuon lääkityksen aiheuttamat vaikutukset sairauteen itsessään. Yleensä psykoosi meneekin ohitse myös lääkityillä ainakin osittain, ja suurin syy skitsofreenikoiden heikkoon toimintakykyyn on hidasjärkisyys ja aloitekyvyttömyys. Psykoosiin lääkityt menevät vähintään yhtä usein kuin lääkkeet lopettaneet ihmiset.

"The adjusted odds ratio of not on antipsychotic medication was 5.989 (95% CI 3.588–9.993) for recovery and 0.134 (95% CI 0.070–0.259) for rehospitalization. That is, regardless of diagnosis, after the second year, the absence of antipsychotics predicted a higher probability of recovery and lower probability of rehospitalization at subsequent follow-ups after adjusting for confounders."

Suomeksi: " "Lääkkeettömässä ryhmässä vakioitu ristitulosuhde oli 5,989 (95 % CL 3.588-9.993) parantumiselle ja 0.143 (95 % CI 0.070-0259) sairaalahoitoon joutumiselle. Tämä tarkoittaa sitä, että diagnoosista riippumatta kahden vuoden jälkeen seurantajaksolla lääkkeettömyys ennusti suurempaa todennäköisyyttä parantua ja pienempää todennäköisyyttä joutua uudelleen sairaalaan sen jälkeen, kun muut vaikuttavat muuttujat oli otettu huomioon"

https://www.cambridge.org/core/journals/psychological-medicine/article/abs/twentyyear-effects-of-antipsychotics-in-schizophrenia-and-affective-psychotic-disorders/24EF3F7E45EED8487F54A729C75EFF0A

Toisessa 19 vuotta käsittäneessä seurantatutkimuksessa havaittiin sama ilmiö, joskin erot olivat pienempiä (kyseessä oli rekisteripohjainen tutkimus, joten potilaiden oireita ei voitu seurata yhtä tarkkaan)

"Persons with a higher cumulative exposure to antipsychotics within the first 5 years from FEP were more likely to still be receiving antipsychotics (adjusted odds ratio [OR] = 2.1; 95% CI: 1.5−2.8), psychiatric treatment (OR = 1.4; 95% CI: 1.1−1.7), and disability allowances (OR = 1.3; 95% CI: 1.01−1.6) at the end of the 19-year follow-up, as compared to low/zero-exposure. Higher cumulative exposure was also associated with higher mortality (OR = 1.5; 95% CI: 1.1–2.1)."

"Ensimmäisenä viitenä vuotena suuri kumulatiivinen altistuminen antipsykoottien käytölle ensimmäisenä viitenä vuotena ensipsykoosista oli yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen käyttää antipsykootteja (OR 2,1; 95 % CI: 1-5-2.8), olla psykiatrisessa hoidossa (OR 1.4) sekä suurempaan todennäköisyyteen olla työkyvyttömyyseläkkeellä (OR 1.3) 19 vuoden seurantajaksolla verrattuna lääkkeettömiin tai vähän lääkittyihin. Suurempi kumulatiivinen altistuminen oli yhteydessä myös suurempaan kuolleisuuteen (OR 1.5). "

Tutkimuksessa myös todettiin, että yhteys oli samansuuntainen kaikilla psykoosipotilailla, myös skitsofreenikoilla.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/72129/sgaa050.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Eräs erittäin laaja satunnaistettuja lääkekokeita käsittelevän meta-analyysin mukaan vain harva kokeisiin valikoiduista kroonikkoskitsofreenikoista sai hyvän vasteen neuroleptilääkitykseen:

"At least a “minimal” response occurred in 51% of the antipsychotic group versus 30% in the placebo group, and 23% versus 14% had a “good” response. "

Suomeksi: " Ainakin "minimaalisen" vasteen sai 51 % antipsykoottien käyttäjistä verrattuna 30 % plasebolle satunnaistetuista ja 23 % lääkityistä sekä 14 % plasebolle satunnaistetuista sai hyvän vasteen"

https://ajp.psychiatryonline.org/doi/10.1176/appi.ajp.2017.16121358

Psykiatrit tulkitsevat näitä tuloksia niin, että näistä epäedustavista tutkimuksista voi tehdä johtopäätöksen, että 70-80 % skitsofreenikkopotilaista todellisessa hoitokontekstissa hyötyy lääkkeistä, vaikka oikeasti vain 11 % hyvällä vasteella mitattuna saa lisähyötyä lääkkeestä. NNT on jotain 8-9 paikkeilla. Noihin tutkimuksiin valikoidaan potilaita hyvin tarkkaan, ja suuri osa ellei suurin osa skitsofreenikoista ei koskaan pääsisi lääkekokeeseen, koska ei täytä kriteerejä . Psykiatrit laskevat yhteen minimaalisen vasteen ja hyvän vasteen, ja saavat näin kätevästi vasteen rajaa laskemalla maksimaalisen paljon potilaita, jota reagoivat lääkkeeseen.

Anonyymi kirjoitti:

Se onkin totta, että vain mömmöissä olevan "tervehtyneen" skitsofreenikon tunnistaa ulkopuolinen ihminen skitsofreenikoksi. Neuroleptilääkityksen vaikutukset näkyy usein vahamaisina ilmeinä, jäykkänä kävelynä ja usein massiivisena ylipainona. Iho usein kiiltää hiestä aineenvaihduntahäiriön johdosta, jonka neuroleptit aiheuttavat. Näitä "tervehtyneitä" mielisairaita usein myös kuvataan myös valtamediassa lääketieteen suurena saavutuksena. Yleensä kun kuvataan tervettä ihmistä, niin neuroleptilääkitty on terveyden vastakohta. Sokeri- ja rasva-aineenvaihdunta on aivan sekaisin, välittäjäainejärjestelmien toiminta on täysin häiriintynyt mistä syntyy erinäisiä somaattisia ongelmia liittyen motoriikkaan, seksuaalisuuteen ja sydämen toimintaan. Kun yhtä ihmisryhmää lääkitään vuosikymmeniä näillä myrkyillä, niin totta kai ihmiset yhdistävät tuon lääkityksen aiheuttamat vaikutukset sairauteen itsessään. Yleensä psykoosi meneekin ohitse myös lääkityillä ainakin osittain, ja suurin syy skitsofreenikoiden heikkoon toimintakykyyn on hidasjärkisyys ja aloitekyvyttömyys. Psykoosiin lääkityt menevät vähintään yhtä usein kuin lääkkeet lopettaneet ihmiset.

"The adjusted odds ratio of not on antipsychotic medication was 5.989 (95% CI 3.588–9.993) for recovery and 0.134 (95% CI 0.070–0.259) for rehospitalization. That is, regardless of diagnosis, after the second year, the absence of antipsychotics predicted a higher probability of recovery and lower probability of rehospitalization at subsequent follow-ups after adjusting for confounders."

Suomeksi: " "Lääkkeettömässä ryhmässä vakioitu ristitulosuhde oli 5,989 (95 % CL 3.588-9.993) parantumiselle ja 0.143 (95 % CI 0.070-0259) sairaalahoitoon joutumiselle. Tämä tarkoittaa sitä, että diagnoosista riippumatta kahden vuoden jälkeen seurantajaksolla lääkkeettömyys ennusti suurempaa todennäköisyyttä parantua ja pienempää todennäköisyyttä joutua uudelleen sairaalaan sen jälkeen, kun muut vaikuttavat muuttujat oli otettu huomioon"

https://www.cambridge.org/core/journals/psychological-medicine/article/abs/twentyyear-effects-of-antipsychotics-in-schizophrenia-and-affective-psychotic-disorders/24EF3F7E45EED8487F54A729C75EFF0A

Toisessa 19 vuotta käsittäneessä seurantatutkimuksessa havaittiin sama ilmiö, joskin erot olivat pienempiä (kyseessä oli rekisteripohjainen tutkimus, joten potilaiden oireita ei voitu seurata yhtä tarkkaan)

"Persons with a higher cumulative exposure to antipsychotics within the first 5 years from FEP were more likely to still be receiving antipsychotics (adjusted odds ratio [OR] = 2.1; 95% CI: 1.5−2.8), psychiatric treatment (OR = 1.4; 95% CI: 1.1−1.7), and disability allowances (OR = 1.3; 95% CI: 1.01−1.6) at the end of the 19-year follow-up, as compared to low/zero-exposure. Higher cumulative exposure was also associated with higher mortality (OR = 1.5; 95% CI: 1.1–2.1)."

"Ensimmäisenä viitenä vuotena suuri kumulatiivinen altistuminen antipsykoottien käytölle ensimmäisenä viitenä vuotena ensipsykoosista oli yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen käyttää antipsykootteja (OR 2,1; 95 % CI: 1-5-2.8), olla psykiatrisessa hoidossa (OR 1.4) sekä suurempaan todennäköisyyteen olla työkyvyttömyyseläkkeellä (OR 1.3) 19 vuoden seurantajaksolla verrattuna lääkkeettömiin tai vähän lääkittyihin. Suurempi kumulatiivinen altistuminen oli yhteydessä myös suurempaan kuolleisuuteen (OR 1.5). "

Tutkimuksessa myös todettiin, että yhteys oli samansuuntainen kaikilla psykoosipotilailla, myös skitsofreenikoilla.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/72129/sgaa050.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Eräs erittäin laaja satunnaistettuja lääkekokeita käsittelevän meta-analyysin mukaan vain harva kokeisiin valikoiduista kroonikkoskitsofreenikoista sai hyvän vasteen neuroleptilääkitykseen:

"At least a “minimal” response occurred in 51% of the antipsychotic group versus 30% in the placebo group, and 23% versus 14% had a “good” response. "

Suomeksi: " Ainakin "minimaalisen" vasteen sai 51 % antipsykoottien käyttäjistä verrattuna 30 % plasebolle satunnaistetuista ja 23 % lääkityistä sekä 14 % plasebolle satunnaistetuista sai hyvän vasteen"

https://ajp.psychiatryonline.org/doi/10.1176/appi.ajp.2017.16121358

Psykiatrit tulkitsevat näitä tuloksia niin, että näistä epäedustavista tutkimuksista voi tehdä johtopäätöksen, että 70-80 % skitsofreenikkopotilaista todellisessa hoitokontekstissa hyötyy lääkkeistä, vaikka oikeasti vain 11 % hyvällä vasteella mitattuna saa lisähyötyä lääkkeestä. NNT on jotain 8-9 paikkeilla. Noihin tutkimuksiin valikoidaan potilaita hyvin tarkkaan, ja suuri osa ellei suurin osa skitsofreenikoista ei koskaan pääsisi lääkekokeeseen, koska ei täytä kriteerejä . Psykiatrit laskevat yhteen minimaalisen vasteen ja hyvän vasteen, ja saavat näin kätevästi vasteen rajaa laskemalla maksimaalisen paljon potilaita, jota reagoivat lääkkeeseen.

Lue lisää

Mihin ihmeeseen noita tutkimuksia tarvitaan jos sinä tunnistat kaikki ongelmat jo ulkonäöstä, vai onko nyt kuitenkin niin että ihan kaikki mitä sanot ei ole totta?

Anonyymi kirjoitti:

Mihin ihmeeseen noita tutkimuksia tarvitaan jos sinä tunnistat kaikki ongelmat jo ulkonäöstä, vai onko nyt kuitenkin niin että ihan kaikki mitä sanot ei ole totta?

Et sinäkään varmaan kamalasti useinkaan tarvitse tutkimusnäyttöä tunnistaaksesi rapajuopon tai nistin, mutta se ei tarkoita etteikö alkoholin vaikutuksesta elimistön toimintoihin ja terveyteen ja tätä kautta ulkonäköön olisi massiivisesti tutkimusnäyttöä. Neuroleptit ovat laaja kirjo erilaisia lääkeaineita, joilla on erilainen affiniteetti mm. serotoniini, muskariini, histamiini, dopamiini ja adrenergisiin reseptoreihin, joten niiden vaikutukset ihmiset ulkonäköön toki on eriasteinen ja erilainen jo itsessään riippuen neuroleptista. Lisäksi vaikutus ulkomuotoon riippuu siitä, millainen yhdistelmä lääkkeitä syötetään potilaalle toivotun "vasteen" aikaansaamiseksi, kuinka kauan niitä syödään ja millä annoksella. Se kyllä tiedetään, että suurin osa lihottaa häiritsemällä ihmisen aineeinvaihduntaprosesseja, dopamiinireseptoreihin voimakkaan affiniteetin omaavat lääkkeet aiheuttavat ekstramyramidaalioireita ja erityisesti antikolinergisesti vaikuttavat lääkkeet aiheuttavat skitsofrenialle tyypillisiä kognitiivisia puutosoireita.

Voimakas sedaatio ja keskushermoston lamaaminen vaikuttaa monilla ihmisillä myös siihen, että potilaat puhuvat ja elehtivät vähän hitaammin aivan, kuin heillä olisi aivovaurio ja aivan kuin he olisivat vähän heikkolahjaisia peräti jo synnynnäisesti, ajatus mihin psykiatrit ovat syvästi rakastuneet (he tulkitsevatkin lääkkeiden vaikutukset keskushermostoon usein sairauden ilmentymänä, vaikka samoja poikkeamia olisi havaittavissa neuroleptilääkityillä eläimillä). Kyllä vahvalla neuroleptilääkityksellä olevan tunnistaa usein hyvin helposti ja jos tämä hetkeen ei satu puhumaan höpöjä vahvasti sedatoituna, niin maalikot saavat vahvistusta oletuksilleen että nuo aivoja vaurioittavat ja terveyttä vahingoittavat mömmöt jotenkin estäisivät psykoottisia harhoja "korjaamalla" jotain epätasapainoa tai poikkeamaa ihmisen kehossa. Pitkällä aikavälillä ei kuitenkaan ole näyttöä niiden olevan erityisen tehokkaita psykoosinestäjiä. psykoosiriskin lisääjinä naturalistisissa hyvin tehdyissä tutkimuksissa niistä on enemmän näyttöä. Ei sinänsä ole mikään ihme, että jos pakotat vuosikymmeniä vakavasti ahdistunutta ja traumatisoitunutta dissosioivaa tukahduttamaan oman pahoinvointinsa sedatiiveilla ja mielentasaajilla ja kerrot psyykkisen oireilun johtuvan jostain synnynnäisesti biologisesta sairaudesta, niin hänen kapasiteettinsa käsitellä ja jäsentää ongelmiaan heikkenee, ei parane. Kognitiivinen suorituskyky laskee, ihminen syrjäytyy ja kun ihminen ei saa tukea kokemustensa jäsentämiseen, häneltä puuttuu usein myös käsitteet ja tavat ymmärtää ongelmiaan sosiaalisesti hyväksyttävällä ja ymmärrettävällä tavalla. Nykyajan psykiatria on oikeastaan verrattavissa huumemafiaan. Se hyväksikäyttää ihmisiä, kauppaa heille helppoja selityksiä ja nopeita ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin ja kun ihminen romahtaa psykiatrian tarjoamien pillerikuurien ansiosta lopullisesti, saadaan entistä vahvempaa näyttöä psykiatristen sairauksien vakavuudesta ja tarpeesta lisätä resursseja tälle laillistetulle huumemafialle.

Anonyymi kirjoitti:

Se onkin totta, että vain mömmöissä olevan "tervehtyneen" skitsofreenikon tunnistaa ulkopuolinen ihminen skitsofreenikoksi. Neuroleptilääkityksen vaikutukset näkyy usein vahamaisina ilmeinä, jäykkänä kävelynä ja usein massiivisena ylipainona. Iho usein kiiltää hiestä aineenvaihduntahäiriön johdosta, jonka neuroleptit aiheuttavat. Näitä "tervehtyneitä" mielisairaita usein myös kuvataan myös valtamediassa lääketieteen suurena saavutuksena. Yleensä kun kuvataan tervettä ihmistä, niin neuroleptilääkitty on terveyden vastakohta. Sokeri- ja rasva-aineenvaihdunta on aivan sekaisin, välittäjäainejärjestelmien toiminta on täysin häiriintynyt mistä syntyy erinäisiä somaattisia ongelmia liittyen motoriikkaan, seksuaalisuuteen ja sydämen toimintaan. Kun yhtä ihmisryhmää lääkitään vuosikymmeniä näillä myrkyillä, niin totta kai ihmiset yhdistävät tuon lääkityksen aiheuttamat vaikutukset sairauteen itsessään. Yleensä psykoosi meneekin ohitse myös lääkityillä ainakin osittain, ja suurin syy skitsofreenikoiden heikkoon toimintakykyyn on hidasjärkisyys ja aloitekyvyttömyys. Psykoosiin lääkityt menevät vähintään yhtä usein kuin lääkkeet lopettaneet ihmiset.

"The adjusted odds ratio of not on antipsychotic medication was 5.989 (95% CI 3.588–9.993) for recovery and 0.134 (95% CI 0.070–0.259) for rehospitalization. That is, regardless of diagnosis, after the second year, the absence of antipsychotics predicted a higher probability of recovery and lower probability of rehospitalization at subsequent follow-ups after adjusting for confounders."

Suomeksi: " "Lääkkeettömässä ryhmässä vakioitu ristitulosuhde oli 5,989 (95 % CL 3.588-9.993) parantumiselle ja 0.143 (95 % CI 0.070-0259) sairaalahoitoon joutumiselle. Tämä tarkoittaa sitä, että diagnoosista riippumatta kahden vuoden jälkeen seurantajaksolla lääkkeettömyys ennusti suurempaa todennäköisyyttä parantua ja pienempää todennäköisyyttä joutua uudelleen sairaalaan sen jälkeen, kun muut vaikuttavat muuttujat oli otettu huomioon"

https://www.cambridge.org/core/journals/psychological-medicine/article/abs/twentyyear-effects-of-antipsychotics-in-schizophrenia-and-affective-psychotic-disorders/24EF3F7E45EED8487F54A729C75EFF0A

Toisessa 19 vuotta käsittäneessä seurantatutkimuksessa havaittiin sama ilmiö, joskin erot olivat pienempiä (kyseessä oli rekisteripohjainen tutkimus, joten potilaiden oireita ei voitu seurata yhtä tarkkaan)

"Persons with a higher cumulative exposure to antipsychotics within the first 5 years from FEP were more likely to still be receiving antipsychotics (adjusted odds ratio [OR] = 2.1; 95% CI: 1.5−2.8), psychiatric treatment (OR = 1.4; 95% CI: 1.1−1.7), and disability allowances (OR = 1.3; 95% CI: 1.01−1.6) at the end of the 19-year follow-up, as compared to low/zero-exposure. Higher cumulative exposure was also associated with higher mortality (OR = 1.5; 95% CI: 1.1–2.1)."

"Ensimmäisenä viitenä vuotena suuri kumulatiivinen altistuminen antipsykoottien käytölle ensimmäisenä viitenä vuotena ensipsykoosista oli yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen käyttää antipsykootteja (OR 2,1; 95 % CI: 1-5-2.8), olla psykiatrisessa hoidossa (OR 1.4) sekä suurempaan todennäköisyyteen olla työkyvyttömyyseläkkeellä (OR 1.3) 19 vuoden seurantajaksolla verrattuna lääkkeettömiin tai vähän lääkittyihin. Suurempi kumulatiivinen altistuminen oli yhteydessä myös suurempaan kuolleisuuteen (OR 1.5). "

Tutkimuksessa myös todettiin, että yhteys oli samansuuntainen kaikilla psykoosipotilailla, myös skitsofreenikoilla.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/72129/sgaa050.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Eräs erittäin laaja satunnaistettuja lääkekokeita käsittelevän meta-analyysin mukaan vain harva kokeisiin valikoiduista kroonikkoskitsofreenikoista sai hyvän vasteen neuroleptilääkitykseen:

"At least a “minimal” response occurred in 51% of the antipsychotic group versus 30% in the placebo group, and 23% versus 14% had a “good” response. "

Suomeksi: " Ainakin "minimaalisen" vasteen sai 51 % antipsykoottien käyttäjistä verrattuna 30 % plasebolle satunnaistetuista ja 23 % lääkityistä sekä 14 % plasebolle satunnaistetuista sai hyvän vasteen"

https://ajp.psychiatryonline.org/doi/10.1176/appi.ajp.2017.16121358

Psykiatrit tulkitsevat näitä tuloksia niin, että näistä epäedustavista tutkimuksista voi tehdä johtopäätöksen, että 70-80 % skitsofreenikkopotilaista todellisessa hoitokontekstissa hyötyy lääkkeistä, vaikka oikeasti vain 11 % hyvällä vasteella mitattuna saa lisähyötyä lääkkeestä. NNT on jotain 8-9 paikkeilla. Noihin tutkimuksiin valikoidaan potilaita hyvin tarkkaan, ja suuri osa ellei suurin osa skitsofreenikoista ei koskaan pääsisi lääkekokeeseen, koska ei täytä kriteerejä . Psykiatrit laskevat yhteen minimaalisen vasteen ja hyvän vasteen, ja saavat näin kätevästi vasteen rajaa laskemalla maksimaalisen paljon potilaita, jota reagoivat lääkkeeseen.

Lue lisää

Mielisairauslääkkeet ovat lähes kaikki lumelääkkeitä, ne ei aina edes vaikuta, jos ei lue itse ollenkaan tuoteselostelappua, tai jos saa täyden korvattavuuden...
Mutta mitä siitä, vaikka niin onkin. Jos lume/uskomusvaikutus toimii, joku lääkäri tms. suorittaa sinun mielessäsi jotakin parannusta parantajuuttaan kun otat lääkkeen. Ihminen siis silloin saa jonkin avun mielensä sekoiluun, niin samapa tuo vaikka KAIKKIKIN lääkkeet olisivat lumeperiaatteella toimivia. Niiden lääkemäärien vuoksi en usko niiden vaikuttavan juuri mitään, pelkällä aineella pienen määränä ei ole mitään väliä?! Ilmaiseksi silti koko konkkaronkka paranisitte muiden ihmisten syytöksiä ahdistuneesti miettimästä, jos uskoisitte Jeesukseen. Jeesus vuodatti verensä, että varsinkin suuri kipunsa ajaisi kaikkiki pikku- perkeleet poies. Olen minäkin vuodattanut verta, mutta Jeesus teki konkreettisesti sen muiden ihmisten syytösten takia - ristillä ja kuollessaan 70 vuotiaana Roomalaisen sotilaan keihäästä - pelastamiaan kohtaan. Minä vuodatin vertani muutaman kerran eläessäni vain omaa tyhmyyttäni, pienen onnettomuuden, tappelun ja humalavandalismini takia... Verenluovutusta en silti ole tehnyt.

Jos joku haluaa lopettaa omapäisesti lääkkeen, hän voi menettää tosin lopullisestikin statuksensa yhteiskunnassa, jos ei ole sen jälkeen enää edes psyykekuntoutuja/eläkeläinen... Totta puhuen, aluksi silti ei, muutamankin kaveri silti sai jatkaa - kuten ennenkin hetken - vaikka lopetti itse lääkityksensä. Mutta ainakin toisen kaverin tapauksessa, kun meni konkreettisesti uudelleen kuntoutuskotiin, lääkitys oli pakollinen, ja siis hän otti uudestaan lääkkeet elämäänsä.
Lääkkeet siis se aiheuttavat sairautta, että parantavat. Jos lumevaikutus menee oikein, ihminen voi suoarastaan uskoa jopa niin, että LÄÄKE aiheutti sairautensa... Mutta se ei toimi aina, jos ihminen alkaa viisastelemaan, että vamma tuli ennen lääkkeen ottoa. Ja että se lääke ei jo ennen ottamistaan voinut vaikuttaa sairastumiseen. Minulla alkoi esim. hammassärky, noin viikon ennen hammaslääkäriä, ja ne porasi multa melkein kaikki hampaat - kun innostuivat - paskax. Multa minulla on ollut senkin jälkeen hammassärkyä,(muutaman hammas vielä jäljellä) - mutta en mene sinne enää, ellei tule hirvittävän suurta tulehdusta - suorastaan struumaa, ja ne kivut on loppuneet onneksi nykyään itsestään. Ei ilman rukousta Luojalle - kuitenkaan. En enää viitti parannella varmuuttaan, jonkun sairaalaan joutumisesta... Polvikin melkein irtosi, urheiluskaban johdosta, mutta se parani normi kävelykuntoon alle 5 vuodessa.
Taaskaan, ei enää lääkäriä, koska ne olisi puoskaroineet varmaan koko polveni irti kokonaan...

Anonyymi kirjoitti:

Mielisairauslääkkeet ovat lähes kaikki lumelääkkeitä, ne ei aina edes vaikuta, jos ei lue itse ollenkaan tuoteselostelappua, tai jos saa täyden korvattavuuden...
Mutta mitä siitä, vaikka niin onkin. Jos lume/uskomusvaikutus toimii, joku lääkäri tms. suorittaa sinun mielessäsi jotakin parannusta parantajuuttaan kun otat lääkkeen. Ihminen siis silloin saa jonkin avun mielensä sekoiluun, niin samapa tuo vaikka KAIKKIKIN lääkkeet olisivat lumeperiaatteella toimivia. Niiden lääkemäärien vuoksi en usko niiden vaikuttavan juuri mitään, pelkällä aineella pienen määränä ei ole mitään väliä?! Ilmaiseksi silti koko konkkaronkka paranisitte muiden ihmisten syytöksiä ahdistuneesti miettimästä, jos uskoisitte Jeesukseen. Jeesus vuodatti verensä, että varsinkin suuri kipunsa ajaisi kaikkiki pikku- perkeleet poies. Olen minäkin vuodattanut verta, mutta Jeesus teki konkreettisesti sen muiden ihmisten syytösten takia - ristillä ja kuollessaan 70 vuotiaana Roomalaisen sotilaan keihäästä - pelastamiaan kohtaan. Minä vuodatin vertani muutaman kerran eläessäni vain omaa tyhmyyttäni, pienen onnettomuuden, tappelun ja humalavandalismini takia... Verenluovutusta en silti ole tehnyt.

Jos joku haluaa lopettaa omapäisesti lääkkeen, hän voi menettää tosin lopullisestikin statuksensa yhteiskunnassa, jos ei ole sen jälkeen enää edes psyykekuntoutuja/eläkeläinen... Totta puhuen, aluksi silti ei, muutamankin kaveri silti sai jatkaa - kuten ennenkin hetken - vaikka lopetti itse lääkityksensä. Mutta ainakin toisen kaverin tapauksessa, kun meni konkreettisesti uudelleen kuntoutuskotiin, lääkitys oli pakollinen, ja siis hän otti uudestaan lääkkeet elämäänsä.
Lääkkeet siis se aiheuttavat sairautta, että parantavat. Jos lumevaikutus menee oikein, ihminen voi suoarastaan uskoa jopa niin, että LÄÄKE aiheutti sairautensa... Mutta se ei toimi aina, jos ihminen alkaa viisastelemaan, että vamma tuli ennen lääkkeen ottoa. Ja että se lääke ei jo ennen ottamistaan voinut vaikuttaa sairastumiseen. Minulla alkoi esim. hammassärky, noin viikon ennen hammaslääkäriä, ja ne porasi multa melkein kaikki hampaat - kun innostuivat - paskax. Multa minulla on ollut senkin jälkeen hammassärkyä,(muutaman hammas vielä jäljellä) - mutta en mene sinne enää, ellei tule hirvittävän suurta tulehdusta - suorastaan struumaa, ja ne kivut on loppuneet onneksi nykyään itsestään. Ei ilman rukousta Luojalle - kuitenkaan. En enää viitti parannella varmuuttaan, jonkun sairaalaan joutumisesta... Polvikin melkein irtosi, urheiluskaban johdosta, mutta se parani normi kävelykuntoon alle 5 vuodessa.
Taaskaan, ei enää lääkäriä, koska ne olisi puoskaroineet varmaan koko polveni irti kokonaan...

Lue lisää

Jos söisi lumelääkkeitä, ei tulisi niitä haittoja lainkaan, joita jotkut psyykenlääkkeet aiheuttavat.

Anonyymi kirjoitti:

Jos söisi lumelääkkeitä, ei tulisi niitä haittoja lainkaan, joita jotkut psyykenlääkkeet aiheuttavat.

Nykylääketieteessä korneinta on ehkä se, miten vähän se välittää oikeasti fyysisen ja psyykkisen terveyden välisestä yhteydestä. Jos lääkärit oikeasti uskoisivat, että psyykkinen tasapaino syntyy fyysisestä terveydestä tai että se on oikeasti kytköksissä siihen, he eivät oikeasti syöttäisi noita mömmöjä jopa pikkulapsille lyhytkestoisten tutkimusten perusteella vuosikausia tuntien niiden vaikutuksen ihmisen elimistöön ja terveyteen. Nykylääketieteessä syötetään amfetamiinia, neuroleptejä ja SSRI-lääkkeitä lapsille, joiden suurin ongelma on kaoottinen kasvuympäristö ja ravinneköyhä, liian sokeripitoinen ravinto sekä liian vähäinen liikunta ihmisen lajityypillisiin tarpeisiin suhteutettuna. Jos oikeasti lääkärit olisivat kiinnostuneita ihmisten terveydestä, he edistäisivät ihan muita ratkaisuja mielenterveysongelmiin kuin vuosikausien lääkekuureja, joiden pitkäaikaisvaikutuksista on erittäin heikosti näyttöä. Sitten ihmetellään, kun mielenterveysongelmat räjähtävät käsistä ja kroonistuvat, sairauslomat ja mielenterveysongelmista johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet eivät laske vaan nousevat rajusti vuosikymmenestä toiseen. Esimerkiksi masennus on ainakin lievänä ja keskivaikeana tutkimusten mukaan niin hyväennusteinen tila, että sen lääketieteellinen hoitaminen voi vain ja ainoastaan heikentää sen ennustetta. Parissa vuodessa suurin osa, ellei kaikki paranevat tuollaisesta tilasta. Silti siitä on tehty lääketeollisuuden kultakaivos vuosikymmenien ajaksi, mikä näkyy hienosti rajusti nousseina työkyvyttömyyseläketilastoina. Lääkekokeet ovat pelkkää tilastollista kikkailua, eivätkä ne oikeasti kerro mitään lääkkeiden todellisesta vasteesta potilaisiin, koska lääkekokeissa oleva potilasjoukko ei ensikään ole edes edustava suhteessa todellisuudessa hoidettuihin potilaisiin. Suurin osa potilaista reagoi niin heikosti lääkkeisiin, että heidät karsittaisiin lääkekokeista kokeisiin sopimattomina. Ihan vaan siksi, että olisi epäeettistä lisätä lääkekokeiden kuluja entisestään, kun vaste ei ole edes tilastollisesti merkitsevä suhteessa plaseboon.

Eli ei taida olla psykiatreilla toivoa taivaaseen pääsystä, lestoillakaan tai varsinkaan niillä?

Anonyymi kirjoitti:

Eli ei taida olla psykiatreilla toivoa taivaaseen pääsystä, lestoillakaan tai varsinkaan niillä?

Rikkailla on jo oma taivas, nimittäin se rahan ja tienaamisen avulla ja niiden kautta saatu taivas. Tosin kaikki on aina katoavaista, materia, raha, jopa niiden kautta ja avulla saatu rauha.

Itse olen tässä elämässä menettänyt jo kaiken. Joten en tiedä, että välitänkö enää oikeasti mistään. Harkitsen vakavasti kaiken lopettamista. Koska miksi jatkaa mitään, jos on kaiken menettänyt?

Anonyymi kirjoitti:

Rikkailla on jo oma taivas, nimittäin se rahan ja tienaamisen avulla ja niiden kautta saatu taivas. Tosin kaikki on aina katoavaista, materia, raha, jopa niiden kautta ja avulla saatu rauha.

Itse olen tässä elämässä menettänyt jo kaiken. Joten en tiedä, että välitänkö enää oikeasti mistään. Harkitsen vakavasti kaiken lopettamista. Koska miksi jatkaa mitään, jos on kaiken menettänyt?

Lue lisää

Älä muistele sitä kaikkea menetettyä, vaan hanki uutta tilalle.
Siis en tarkoita, että pitäisi jotenkin rikastua tai pystyä ostamaan jotain juttuja.

Mennyt on kuitenkin mennyttä, ja tapahtunut on jo tapahtunutta.
Kannattaa yrittää etsiä uusia kokemuksia, erilaisia uusia juttuja, ei aivan kaikessa voi mokata kuitenkaan. Voi yrittää ajatella asioista uudella tavalla, miettiä useammasta eri suunnasta kaikkea.
Jos mieli on matalalla, yleensä ajatukset on vaan aika synkkiä ja negatiivisia. Pkkuisen positiivisuutta kun edes yrittää heittää sinne sekaan, niin kyllä pienen eron omassa olossa voi huomata piankin.

Toisaalta, jos ei ole kauheasti toivoa tulevasta, ja tuntuu ettei menneisyys jätä rauhaan, yritä keskittää ajatuksesi tähän hetkeen, tähän päivään.
Mieti mielessäsi, mitkä asiat on hyvin, mitkä huonosti.
Voisiko huonoille ja ikäville asioille tehdä jotain, voisiko hyvistä asioista yrittää repiä jonkinlaista nautintoa omalle mielelle ?

Loppujen lopuksi kenelläkään ei ole ihan koko ajan hyvä olla, huonoja aikoja on jokaisella, mutta niistäkin voi selvitä, päästä yli.

Kaikkea hyvää sulle, ja muillekin.

Jeesus sanoi tuon, suojellakseen henkiämme, mutta tiedättehän, monethan haukkuu "hellästi" jotakuta hulluksi, hassuksi, pöljäksi tms. ihan omankin perheen sisällä. Siis ei kannata ruveta ihmisen koskaan robotiksi, joka ei vieläkään ehkä pystyisi tekemään eroa informaatiossaan kivasti hullulle ja TUHMASTI HULLULLE!
Eikä typeryydelläkään(tai idiootiksi haukkumalla) aina tarkoiteta muuta, kuin että "hävisitpä sinäkin muutamankin kerran matsisisi, vaikka olitkin rankatusti etukäteen paremmaksi määritelty kuin Se, joka sinut silloin voitti".

Anonyymi kirjoitti:

Älä muistele sitä kaikkea menetettyä, vaan hanki uutta tilalle.
Siis en tarkoita, että pitäisi jotenkin rikastua tai pystyä ostamaan jotain juttuja.

Mennyt on kuitenkin mennyttä, ja tapahtunut on jo tapahtunutta.
Kannattaa yrittää etsiä uusia kokemuksia, erilaisia uusia juttuja, ei aivan kaikessa voi mokata kuitenkaan. Voi yrittää ajatella asioista uudella tavalla, miettiä useammasta eri suunnasta kaikkea.
Jos mieli on matalalla, yleensä ajatukset on vaan aika synkkiä ja negatiivisia. Pkkuisen positiivisuutta kun edes yrittää heittää sinne sekaan, niin kyllä pienen eron omassa olossa voi huomata piankin.

Toisaalta, jos ei ole kauheasti toivoa tulevasta, ja tuntuu ettei menneisyys jätä rauhaan, yritä keskittää ajatuksesi tähän hetkeen, tähän päivään.
Mieti mielessäsi, mitkä asiat on hyvin, mitkä huonosti.
Voisiko huonoille ja ikäville asioille tehdä jotain, voisiko hyvistä asioista yrittää repiä jonkinlaista nautintoa omalle mielelle ?

Loppujen lopuksi kenelläkään ei ole ihan koko ajan hyvä olla, huonoja aikoja on jokaisella, mutta niistäkin voi selvitä, päästä yli.

Kaikkea hyvää sulle, ja muillekin.

Lue lisää

Lisään vielä, kun kirjoitat, että olet menettänyt jo kaiken.
Et ole vielä menettänyt tulevaisuuttasi, usko se.

Anonyymi kirjoitti:

Eli ei taida olla psykiatreilla toivoa taivaaseen pääsystä, lestoillakaan tai varsinkaan niillä?

Psykologia on vielä hiukan sekaisin, luullakseni. Nietzen syytä oli se, että psykologia yritti ruveta löytämään hulluuksiin muita vastauksia, minkä jo uskonto tiesi, tuhansia vuosiakin sitä harjoitettuaan. Kuuluisan AADAMIN ja EEVANKIN tapauksen jälkeen, jonka jälkeen Nooa pelasti vain 3 3 ihmislasta, jatkamaan sukuaan.
"Oikean osuneita syytöksiä molemmilla, Aadamilla je Eevalla, mutta itse hekin ne käärmeen/vaimon viettelykset suorittivat. "Kuitenkin, muistakaa, Jeesus ei pelasta keskivertoihmisiä juurikaan, heidät pelastaa kai Buddha tms., kultaisine keskiteineen, Jeesus pelastaa mieluiten vain ääriolosuhteissa olevat ihmiset, koska he olivat/ovat mestareita eli parhaita palvelijoitakin jossakin asiassa: "Ahdas on se portti, joka elämään vie, ja kaita se tie, joka sen jälkeen aukeaa".
EN minäkään ole kiinnostunut IHMISPELOSTANNE, silloinhan oletusarvoisesti olette koko ajan vain toinen toistenne palveljoita, Isää ette silleen ole vielä tienneet lainkaan ja minä silti kiinnostuisin siitä, missä olette parhaita, mestareita suorastaan... Pelko on hyvä, kun tietää kuka on Mestarinsa, mutta et sinäkään ole pelokkaana kenenkään mestari.(Vaan vihaisena:-) Jos kuitenkin olet huono vihaamaan, et ole pimeää puolta voimalle koskaan nähnytkään, eikä tarvitsekaan, voit olla "ROHKEA LAPSENSA" silloin, mutta Jumalamme ei välitä syntisistä lapsista, jos he pahaa tekevät rohkeasti, paitsi katuvina, eli Jeesuksen on oltava välissä selittämässä Jumalille kaikenlaista sen ajan, kun olette vielä "syntisiä" => syyttäviä olentoja, jotka luulevat ehkä, että syyttäminenkin on ihmisen voima, ei ole, vaan Saatanan ja Demoniensa, siihen myrkkyyn kuoli Aadam ja Eeva, Eeva kuoli muusta syystä, koska vain Aadamin rypäleet oli myrkytetty... Eeva kuoli suruunsa, kun Aadam kuoli aiemminkin... Eeva muistaakseni eli yli 1000 "vuotta", tai edes yli 1000 kuukautta... Silläkään laskuvirheellä ei ole väliä enää, mutta sillä on, mitä itse teet tälle kuoleman aiheuttajalle, väärälle syytökselle...

Varoitan lukemasta, jos et halua edes, vituttaa minua, ja muistaa jotakuta kertomaani asiaa.
"SE, joka minua syö, se minussa pysyy" - Jumalan SANA - Messias Jeesus. Ja. "Joka kelvottomasti ehtoollisensa syö, se on vikapää Kristuksen ruumiiseen "(Paavali, Vapahtajan ASE, pakanoita kohtaan)

EI kannata ottaa aina heitä tosissaan, jotka haukkuvat hulluksi. Kysykää tarkemmin, mitä he pitävät sinussa/minussa hulluna?! Joku on joko pilan päiten silloin tai vakavasti JÄRKYTTYNYT jostakin tekemisestämme tai vain puheestamme. Jos joku ei ole totta, niin valheen saa vain uskoa olemattomaksi, milloin tahansa. Älkää lähtekö noudattamaan valheita eikä edes vääryyksiä -toteutuneita valheita- jos ette ole jotenkin varmoja "Helvettikohtalostanne". Jos niin on, saatte Saatanan siunauksen sille valinnalle, olette silloin Jeesuksen vasemmalle puolelleen asettaman vuohikansan jäseniä, mutta, silti, Jeesuksen laumaa on heissäkin, jos edes syyttämisen Hänen(Jeesus => Seemiläinen => Saatana) kauttaan opitte.

Miksi Seemiläinen kansa on helpoiten Saatana? Alussa oli kolme dinosaurusta: Saatana(röd), Behemot(negro) ja Leviathan(valkea) ja Nooalla oli/on kolme poikaa, Seem, Haam ja Jaafetti. Seemiläiset ovat intialaisia, kiinalaisia, japseja, arabeja, juutalaisia tai intiaaneja tms. ja haamilaiset mustaihoisia => neegroja ja jaafetilaiset valkoihoisia, enimmäkseen euroopplaisia tai pohjois-amerikkalaisia.

Saatanan/seemiläisen synti(ei ne syytökset aina silti ole valhettakaan, eli virheitä) oli syyttää kuolemaan kuka hyvänsä ihan mistä tahansa syystä , kaikki muut - paitsi itsensä - tai sotahan heitäkin aina rankaisi, ja Behemotin synti oli vain nauraa sille(kuin virtahepo), ja suorittaa samaa oudomminkin, mutta Leviathanin(=>Jaafet =>noituus) synti oli se, joka toi maailmaan vääryyden hengessä ja taikuuden ja pohjimmiltaan myös teknologiamme ehkä rikkoo yhtä Mooseksen(Seemiläinen:-) laeista" :Älä tee itsellesi Jumalan kuvaa, älä siitä mikä on maan alla, älä siitä mikä on maailmassa äläkä siitä, mikä on Taivaassa". Jeesus silti sanoi, synnyttäkää ITSE se IHMISEN POIKA, jonka tarvitsette elääksenne. "Jolla ei ole poikaa, sillä ei ole elämää!"

Syy tuohon epäjumalien rakentelusta syyttämiseen on se, että olemme ITSE se Jumalan Kuva, mutta koska Jaafetin "kuopus"-Jumala on huono moraalisissa laeissa, niin olemme silti aikamoisia mestareita alkeisvoimien tietämisessä. Olkoon seemiläiset sitten siitäkin meitä syyttämässä, sen voimme vielä sivuuttaa vitsinä,: Miksi luulette, että vain PALVELEMME näitä ...:-) Lukekaa tarkemmin lakinne, mehän me näitä vehkeitä KÄSKEMME - kuin Herra.

Anonyymi kirjoitti:

Eli ei taida olla psykiatreilla toivoa taivaaseen pääsystä, lestoillakaan tai varsinkaan niillä?

Joo, jos ei ole toivoa, ei ole elämää enää jäljellä. "Toivossa on hyvä elää" ja "Älkää vaipuko epätoivoon..." (Jeesus).
Itse asiassa aika hyvä pointti, jos Ihminen edes Toivoo hyvää tapahtuvan, no, ensisijaisesti nyt itselleen, niin ei hän silloin voi olla absoluuttisesti edes paha, helvettiläinenkään.
Ei Taivaaseen oteta syntisiä ihmisiä, ne pitää sovittaa, eikä ihminen pääse sinne, materiaruumineen lainkaan.. Jumalan Valtakuntaan ylipäänsä silti pääsee, monia jo eläessään. Jeesus on kuninkaamme, siinä missä Sauli on nyt presidenttimme, mutta uskoa koskevissa asioissa, on Jeesus kaikkien kristittyjen kuningas. Jos saatanaa silloinkin hoette pelastajaksi, Luciferin kapinaa noudatatte, tulette "teloitetuksi"; jopa Jeesus sanoi noin, koska silloin kapinoija tuhoutuu siten, miten tuo aiempi maailmanruhtinas olisi heille tehnyt... ON lupa olla myös satanisti, en minä sitä sano, mutta tällöin ette Tuomiopäivän jälkeenkään auta ketään, eikä kukaan auta teitä - enää...

EN tiedä vielä tarkkaa syytä siihen, miksi niin Freud kuin Nietzekin olivat muistaakseni ateisteja?! Kuitenkin heistä itsestään tuli "Jumalia, uudelle terveystiedolle nimeltä Psykologia". Mutta ehkä he juuri siksi olivat ateisteja, kuten muistaakseni Mauno Koivisto oli, kun tahtoi sanoa, että "älkää meikäläisen kaltaisia enää koskaan Jumaloiko, tai jos Jumaloitte, niin älkää pettykö, kun paljastuu, KENELTÄ me sen kaiken saimme!" Emme kestä kauaa maailmassa elossakaan, jos uudestaan tulee jotakin "Julius Caesareita", jotka rupeavat yhdistämään valtakuntia oman sotaiseen imperialisminsa avulla, ja pistävät muut kansanosat pakolla itseään Jumaloimaan. Ei kuitenkaan Putin ole käsittääkseni tuokaan, hänhän selvästi yrittää murhata jopa SAATANAN, molemmilta, SEKÄ VENÄJÄLTÄ että Ukrainalta, eihän siellä taaskaan silti KUOLE kuin enimmäkseen sotilaita => saatanoita. Pitäisikö Saulin tehdä samallainen synti => hävityn Perkeleellisen tympeän jäkismatsin perään karmea asetappelu?! Niin enimmäkseenhän silloin vain Saatanat tappaisivat silloin vain toisensa, vaikka mikä traagisinta, muutama viatonkin saattaisi "kärsiä". Mutta en sano, että tuota vielä kannattaisi noudattaa, paitsi, jos olet itse TODELLAKIN kyllästynyt pelkkiin "Kertausharjoituksiisi"... Minä kuitenkin sain "Hullun Paperit", aikoinaan, kertausharjoitusten kynnyksellä... Intin olen itse silti käynyt, eli jos sota syttyisi piankin olisin ensimmäisiä tapettavia - luullakseni... EN ole näet upseeri.

ÖÖh, itse hieman petyin psykiatriassa tehtyyn lajitelmaan, mielisairauksista. Kävin muutaman tunnin opiskelemassa asiaa, muutamassakin ryhmässä, taannoin, Ei käsitelty asiaa, vanhan HYVÄN ajan termein lainkaan, HENKI, SIELU ja RUUMIS; vaan höpistiin niissä vain jostakin "aivojen välittäjäaineongelmasta, tai sekaisin menneistä hermoyhteyksistä päässä". Höh, ainahan jotakin ainetta on kaikillakin joko liikaa tai liian vähän, ja vain jos lääkäriin menee, SE saa ihmisen hysteeriseksi, jos vaikka "hemoglobiini on alhaalla, löytyy Corona-virus perseestään, tai jopa verestään(silloin se oli väärässä paikassa), tai mitä muuta tahansa,

VAIKEA ylipaino, jos painoindeksi on voinut olla myös hieman koholla, mutta se massa/pinta-ala laskelma, on tehty maksimissaankin vielä ihan suht'koht' kevyille ihmisille. Miten on mahdollista, että keskimittainen mies, jos painaa 150 kg, olisi VAIKEASTI ylipainoinen, kun on alle keskimittaisia ihmisiä, jotka painavat yli 300 kg, eivätkä kuolisi siihen, jos kestäisivät ymmärtää, etteivät he olleet mannekiineja, fitness/bodybuildereitakaan, ennen ylipaino-ongelmaansakaan... Tai jos olivat, niin silloin kai kannattaisi olla pahastikin huolissaan?!

Anonyymi kirjoitti:

EN tiedä vielä tarkkaa syytä siihen, miksi niin Freud kuin Nietzekin olivat muistaakseni ateisteja?! Kuitenkin heistä itsestään tuli "Jumalia, uudelle terveystiedolle nimeltä Psykologia". Mutta ehkä he juuri siksi olivat ateisteja, kuten muistaakseni Mauno Koivisto oli, kun tahtoi sanoa, että "älkää meikäläisen kaltaisia enää koskaan Jumaloiko, tai jos Jumaloitte, niin älkää pettykö, kun paljastuu, KENELTÄ me sen kaiken saimme!" Emme kestä kauaa maailmassa elossakaan, jos uudestaan tulee jotakin "Julius Caesareita", jotka rupeavat yhdistämään valtakuntia oman sotaiseen imperialisminsa avulla, ja pistävät muut kansanosat pakolla itseään Jumaloimaan. Ei kuitenkaan Putin ole käsittääkseni tuokaan, hänhän selvästi yrittää murhata jopa SAATANAN, molemmilta, SEKÄ VENÄJÄLTÄ että Ukrainalta, eihän siellä taaskaan silti KUOLE kuin enimmäkseen sotilaita => saatanoita. Pitäisikö Saulin tehdä samallainen synti => hävityn Perkeleellisen tympeän jäkismatsin perään karmea asetappelu?! Niin enimmäkseenhän silloin vain Saatanat tappaisivat silloin vain toisensa, vaikka mikä traagisinta, muutama viatonkin saattaisi "kärsiä". Mutta en sano, että tuota vielä kannattaisi noudattaa, paitsi, jos olet itse TODELLAKIN kyllästynyt pelkkiin "Kertausharjoituksiisi"... Minä kuitenkin sain "Hullun Paperit", aikoinaan, kertausharjoitusten kynnyksellä... Intin olen itse silti käynyt, eli jos sota syttyisi piankin olisin ensimmäisiä tapettavia - luullakseni... EN ole näet upseeri.

Lue lisää

Kellä vain ihmisellä voi olla ns.oma jumala, riippumatta siitä, onko ateisti tai ei.
Jumalana voi pitää muutakin kuin sitä yhtä siellä jossain.
Monet uskoo johonkin, eivätkä osaa edes selittää mikä se jokin on.

Ja monet, jotka pitävät itseään jotenkin yli-ihmisenä, saattavat kuvitella olevansa itse jotakin jumalia. Ei se kyllä mitenkään tervettä ole sekään. Ehkä juuri esim. Freud ja Nietze olivat sellaisia.

Muutakin saa päähänsä esim keksii jotain ja rikastuu.
Uskon näitten olevan enkelimaailman juttuja.

Jotta voisimme ajatella psyykkisen sairauden olevan ruumiillisen sairauden kaltainen, meillä tulisi olla biokemiallinen tai patologinen näyttö. Ja jotta “sairaus” voisi olla tieteellisesti mielekäs, se täytyy jollakin tavalla olla tavoitettavissa, mitattavissa tai testattavissa, tieteellisellä tavalla, esimerkiksi veritestin tai aivosähkökäyrän avulla. Jos sitä ei voida sillä tavalla mitata – kuten “psyykkisen sairauden” kohdalla asianlaita on – silloin termi “sairaus” on parhaimmillaan metafora ja pahimmillaan myytti ja sen vuoksi näiden “sairauksien” “hoitaminen” olisi yhtä lailla epämääräistä ja epätieteellistä toimintaa.

Ei ole olemassa veritestiä tai muuta biologista testiä psyykkisen sairauden olemassaolon tai poissaolon toteamiseksi, kuten useimpien ruumiillisten sairauksien kohdalla on. Jos sellainen testi kehitettäisiin (jota varten siis olisi ajateltu psyykkinen sairaus), silloin kyseinen vaiva lakkaisi olemasta psyykkinen sairaus ja luokiteltaisiin sen sijaan ruumiillisen sairauden oireeksi.

Havainto, että kaikki psyykkiset sairaudet ovat aivosairauksia, tarkoittaisi sitä, että psykiatria katoaa neurologiaan.

En kiistä aivosairauksien olemassaoloa; päinvastoin, väitteeni on, että jos psyykkiset sairaudet ovat aivosairauksia, meidän tulisi kutsua niitä aivosairauksiksi ja hoitaa niitä aivosairauksina eikä kutsua niitä psyykkisiksi sairauksiksi ja hoitaa niitä sellaisina.

Argumenttini rajoittui väitteeseen, että psyykkinen sairaus on myytti, jonka funktiona on pukea valepukuun ja niin tehdä miellyttävämmäksi ihmissuhteiden moraalisten konfliktien katkera pilleri.

Suuri, anteeksiantamaton syntini kirjassani “The myth of mental illness”(“Psyykkisen sairauden myytti”) oli kiinnittää julkinen huomio psykiatrian lingvistisiin väitteisiin ja sen ennaltaehkäisevään retoriikkaan. Kuka voi olla “kärsivien potilaiden auttamista” tai “hoidettavissa olevien sairauksien hoitamista” vastaan? Kuka voi puolustaa “sairaiden ihmisten laiminlyömistä” tai, mikä pahempaa, “hengen pelastavan hoidon kieltämistä potilailta”? Hyläten tuollaisen jargonin väitin, että psykiatriset sairaalat ovat kuin vankiloita, eivät sairaaloita, että tahdonvastainen psykiatriseen sairaalaan sulkeminen on yksi vankilaan sulkemisen muoto, ei lääketieteellistä hoitoa, ja että pakkoa käyttävät psykiatrit toimivat tuomareina ja vanginvartijoina, eivät lääkäreinä ja parantajina, ja ehdotin, että tarkastelemme ja ymmärrämme “psyykkiset sairaudet” ja psykiatriset reaktiot niihin lain ja retoriikan asioina, ei lääketieteen tai tieteen asioina.

Ilmaus “The myth of mental illness” (“Psyykkisen sairauden myytti”)tarkoittaa, että psyykkistä sairautta ei ole olemassa. Sairauden tieteellinen käsite viittaa ruumiilliseen vaurioon, siis ruumiin koneiston aineelliseen – rakenteelliseen tai toiminnalliseen – epänormaaliin tilaan. Tämä on sairauden klassinen, viktoriaaninen, patologinen määritelmä, ja se on yhä se sairauden määritelmä, jota patologit ja tieteellisinä parantajina toimivat lääkärit käyttävät. Aivot ovat elin – kuten luut, maksa, munuainen jne. – ja voivat tietenkin sairastua. Tämä on neurologian alaa. Koska mieli ei ole ruumiin elin, se ei voi sairastua, paitsi metaforisessa mielessä – samassa mielessä kuin sanomme, että vitsi on sairas tai talous on sairas. Nuo ovat metaforisia (kuvaannollisia) tapoja sanoa, että jokin käyttäytyminen tai tila on paha, paheksuttu, murhetta aiheuttava jne. Toisin sanoen, “sairaista mielistä” puhuminen on vastaavaa kuin “sairaista vitseistä” tai “sairaasta taloudesta” puhuminen. Psyykkisen sairauden tapauksessa kyseessä on metaforinen tapa ilmaista se näkemys, että puhujan mielestä jotakin on vialla sen henkilön käyttäytymisessä, johon hän “sairauden” liittää.

Yli 50 vuoden ajan olen väittänyt, että psyykkiset sairaudet ovat epäaitoja sairauksia (“ei-sairauksia”) ja että pakkoon perustuvat psykiatriset suhteet ovat vastaavanlaisia kuin pakkoon perustuvat työsuhteet (“orjuus”) tai pakkoon perustuvat seksuaaliset suhteet (“raiskaus”), ja käyttänyt suurimman osan ammatillisesta elämästäni psyykkisen sairauden käsitteen kritisoimiseen vastustaen tahdonvastaisen laitospsykiatrian käytäntöjä ja puhuen “psykiatrisen orjuuden” ja “psykiatrisen raiskauksen” lakkauttamisen puolesta.

Skitsofrenia on määritelty niin epämääräisesti, että todellisuudessa se on termi, jota usein sovelletaan lähes minkälaiseen käyttäytymiseen hyvänsä, jota puhuja paheksuu.

Jos skitsofrenialla osoittautuu olevan biokemiallinen syy ja hoito, skitsofrenia ei enää olisi yksi niistä sairauksista, joiden vuoksi henkilö suljetaan tahdonvastaisesti mielisairaalaan. Itse asiassa sitä hoitaisivat silloin neurologit eikä psykiatreilla olisi silloin mitään tekemistä sen kanssa.

“Psyykkinen sairaus” on ilmaus, metafora, joka kuvaa loukkaavan, häiritsevän, järkyttävän tai ärsyttävän toiminnan tai käyttäytymistavan, sellaisen kuin skitsofrenian, sairaudeksi tai taudiksi.

Anonyymi kirjoitti:

Jotta voisimme ajatella psyykkisen sairauden olevan ruumiillisen sairauden kaltainen, meillä tulisi olla biokemiallinen tai patologinen näyttö. Ja jotta “sairaus” voisi olla tieteellisesti mielekäs, se täytyy jollakin tavalla olla tavoitettavissa, mitattavissa tai testattavissa, tieteellisellä tavalla, esimerkiksi veritestin tai aivosähkökäyrän avulla. Jos sitä ei voida sillä tavalla mitata – kuten “psyykkisen sairauden” kohdalla asianlaita on – silloin termi “sairaus” on parhaimmillaan metafora ja pahimmillaan myytti ja sen vuoksi näiden “sairauksien” “hoitaminen” olisi yhtä lailla epämääräistä ja epätieteellistä toimintaa.

Ei ole olemassa veritestiä tai muuta biologista testiä psyykkisen sairauden olemassaolon tai poissaolon toteamiseksi, kuten useimpien ruumiillisten sairauksien kohdalla on. Jos sellainen testi kehitettäisiin (jota varten siis olisi ajateltu psyykkinen sairaus), silloin kyseinen vaiva lakkaisi olemasta psyykkinen sairaus ja luokiteltaisiin sen sijaan ruumiillisen sairauden oireeksi.

Havainto, että kaikki psyykkiset sairaudet ovat aivosairauksia, tarkoittaisi sitä, että psykiatria katoaa neurologiaan.

En kiistä aivosairauksien olemassaoloa; päinvastoin, väitteeni on, että jos psyykkiset sairaudet ovat aivosairauksia, meidän tulisi kutsua niitä aivosairauksiksi ja hoitaa niitä aivosairauksina eikä kutsua niitä psyykkisiksi sairauksiksi ja hoitaa niitä sellaisina.

Argumenttini rajoittui väitteeseen, että psyykkinen sairaus on myytti, jonka funktiona on pukea valepukuun ja niin tehdä miellyttävämmäksi ihmissuhteiden moraalisten konfliktien katkera pilleri.

Suuri, anteeksiantamaton syntini kirjassani “The myth of mental illness”(“Psyykkisen sairauden myytti”) oli kiinnittää julkinen huomio psykiatrian lingvistisiin väitteisiin ja sen ennaltaehkäisevään retoriikkaan. Kuka voi olla “kärsivien potilaiden auttamista” tai “hoidettavissa olevien sairauksien hoitamista” vastaan? Kuka voi puolustaa “sairaiden ihmisten laiminlyömistä” tai, mikä pahempaa, “hengen pelastavan hoidon kieltämistä potilailta”? Hyläten tuollaisen jargonin väitin, että psykiatriset sairaalat ovat kuin vankiloita, eivät sairaaloita, että tahdonvastainen psykiatriseen sairaalaan sulkeminen on yksi vankilaan sulkemisen muoto, ei lääketieteellistä hoitoa, ja että pakkoa käyttävät psykiatrit toimivat tuomareina ja vanginvartijoina, eivät lääkäreinä ja parantajina, ja ehdotin, että tarkastelemme ja ymmärrämme “psyykkiset sairaudet” ja psykiatriset reaktiot niihin lain ja retoriikan asioina, ei lääketieteen tai tieteen asioina.

Ilmaus “The myth of mental illness” (“Psyykkisen sairauden myytti”)tarkoittaa, että psyykkistä sairautta ei ole olemassa. Sairauden tieteellinen käsite viittaa ruumiilliseen vaurioon, siis ruumiin koneiston aineelliseen – rakenteelliseen tai toiminnalliseen – epänormaaliin tilaan. Tämä on sairauden klassinen, viktoriaaninen, patologinen määritelmä, ja se on yhä se sairauden määritelmä, jota patologit ja tieteellisinä parantajina toimivat lääkärit käyttävät. Aivot ovat elin – kuten luut, maksa, munuainen jne. – ja voivat tietenkin sairastua. Tämä on neurologian alaa. Koska mieli ei ole ruumiin elin, se ei voi sairastua, paitsi metaforisessa mielessä – samassa mielessä kuin sanomme, että vitsi on sairas tai talous on sairas. Nuo ovat metaforisia (kuvaannollisia) tapoja sanoa, että jokin käyttäytyminen tai tila on paha, paheksuttu, murhetta aiheuttava jne. Toisin sanoen, “sairaista mielistä” puhuminen on vastaavaa kuin “sairaista vitseistä” tai “sairaasta taloudesta” puhuminen. Psyykkisen sairauden tapauksessa kyseessä on metaforinen tapa ilmaista se näkemys, että puhujan mielestä jotakin on vialla sen henkilön käyttäytymisessä, johon hän “sairauden” liittää.

Yli 50 vuoden ajan olen väittänyt, että psyykkiset sairaudet ovat epäaitoja sairauksia (“ei-sairauksia”) ja että pakkoon perustuvat psykiatriset suhteet ovat vastaavanlaisia kuin pakkoon perustuvat työsuhteet (“orjuus”) tai pakkoon perustuvat seksuaaliset suhteet (“raiskaus”), ja käyttänyt suurimman osan ammatillisesta elämästäni psyykkisen sairauden käsitteen kritisoimiseen vastustaen tahdonvastaisen laitospsykiatrian käytäntöjä ja puhuen “psykiatrisen orjuuden” ja “psykiatrisen raiskauksen” lakkauttamisen puolesta.

Skitsofrenia on määritelty niin epämääräisesti, että todellisuudessa se on termi, jota usein sovelletaan lähes minkälaiseen käyttäytymiseen hyvänsä, jota puhuja paheksuu.

Jos skitsofrenialla osoittautuu olevan biokemiallinen syy ja hoito, skitsofrenia ei enää olisi yksi niistä sairauksista, joiden vuoksi henkilö suljetaan tahdonvastaisesti mielisairaalaan. Itse asiassa sitä hoitaisivat silloin neurologit eikä psykiatreilla olisi silloin mitään tekemistä sen kanssa.

“Psyykkinen sairaus” on ilmaus, metafora, joka kuvaa loukkaavan, häiritsevän, järkyttävän tai ärsyttävän toiminnan tai käyttäytymistavan, sellaisen kuin skitsofrenian, sairaudeksi tai taudiksi.

Lue lisää

Jos myönnämme, että “psyykkinen sairaus” on metafora paheksutuille ajatuksille, tunteille ja käyttäytymisille, meidän on pakko myöntää myös, että psykiatrian ensisijainen tehtävä on kontrolloida ajattelua, mieltä ja käyttäytymistä (Szasz: “Summary Statement and Manifesto”, osoite: ks. yllä).

》Sinulta viedään kansalaisoikeudet, sinut luokitellaan “potilaaksi” ja olet muuttunut lääketeollisuuden ja sen puoskareiden väkivaltakaluksi. Menetät ihmisarvosi pysyvästi, sinut mustamaalataan ja häpäistään. Näin, psykiatristen mielivaltaisten diagnoosien avulla, joilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa, mahdollistetaan sinun asettamisesi sosiaaliseen kontrolliin. Saatat joutua vaikka eliniäksesi “mielisairaalaksi” kutsuttuun vankilaan, vaikket olisi tehnyt mitään rikollista.《

Näitä asioita ei tapahdu. Mitään ihmisarvoa ei menetä. Nykyään hoidossa suhtaudutaan tosi suvaitsevaisesti potilaisiin. Kansalaisoikeuksia ei menetä.

Ei diagnoosi ole tehnyt mitään negatiivista minun elämääni. Auttaa vaan hoitamaan paremmin itseään.

Monilla hoitoa välttelevillä on kyllä tuollaisia käsityksiä. Ei se ole niin extreemiä.

Rosenhanin tutkimus ja diagnoosin yhteys stigmaan

Psykiatriset sairaudet perustuvat sopimuksen varaisten oireiden yhteenlaskuun, jossa potilaalla on esiinnyttävä tietty määrä oireita, jotta sairaus voitaisiin diagnosoida. Toisinaan diagnoosi tehdään pelkän lääkärin intuition perusteella, mikä tekee diagnoosista luonnollisesti vieläkin epävarmemman. Konsensukseen perustuvien diagnoosien tekeminen onkin osoittautunut odotetun vaikeaksi. Tästä klassinen esimerkki on psykologi David Rosenhanin johtaman tutkijaryhmän 70-luvulla tekemä koe.5 Rosenhanin tutkimus osoitti, että psykiatriseen hoitoon lähetettyä ihmistä tulkitaan siinä roolissa ja asiayhteydessä, missä hän sattuu olemaan. Tutkimuksessa Rosenhan ja seitsemän muuta tutkijaa hakeutuivat psykiatrisen sairaalan vastaanottoon väittäen kuulevansa ääniä. Muuten he käyttäytyivät täysin normaalisti. Kaikki tutkijat otettiin sairaalaan, missä he lopettivat väittämästä kuulevansa ääniä. Tutkijoita pidettiin kuitenkin mielisairaina, koska he olivat potilaan roolissa psykiatrisessa sairaalassa. Heitä pidettiin sairaalahoidossa keskimäärin 19 päivää ja heille määrättiin tuona aikana 2100 pilleriä psyykenlääkkeitä, jotka he kuitenkin jättivät salaa syömättä. Kaikki kotiutuivat diagnoosilla oireettomassa vaiheessa oleva skitsofrenia.

Kokeen jälkeen eräässä sairaalassa ei uskottu Rosenhanin tutkimustulosta. Rosenhan kertoi lähettävänsä kyseiseen sairaalaan seuraavan kolmen kuukauden aikana valepotilaita. Sairaala raportoikin pian tunnistaneensa 40 Rosenhanin lähettämää valepotilasta. Rosenhan vastasi, että todellisuudessa valepotilaita ei oltu lähetetty yhtäkään.

Kuten edellinen esimerkki osoittaa, psykiatrinen diagnostiikka on niin epämääräistä, että se jättää paljon tulkinnan varaa lääkärille. Esimerkkinä voidaan käyttää skitsofreniadiagnoosista tuttua määrettä: ”esiintyy suurimman osan ajasta tai jonkin aikaa useimpien päivien ajan”. Ilmiöitä, joita psykiatriassa nimitetään sairauden oireiksi, esiintyy jokaisella ihmisellä ja myös tämä seikka tekee psykiatrisesta sairausluokittelusta hyvin kyseenalaista. Tätä havainnollistaa 70-luvulla tehty tutkimus, jossa tutkijat haastattelivat 463 terveeksi luokiteltua ihmistä, ja heistä jokaiselta löytyi ajatuksia, uskomuksia, mielialoja tai fantasioita, jotka olisi voitu tulkita sopivassa asiayhteydessä tukemaan mielisairausdiagnoosia.5

madinfinland.org/diagnostiikka_relativismi/

Psykiatrian perusongelmia

1.2 Diagnostiikan validiteetti ja reliabiliteetti

Valitulla lähestymistavalla on loogiset seurauksensa.

Validiteetti ilmaisee sen, miten hyvin käytetty mittausmenetelmä mittaa juuri sitä ilmiön ominaisuutta, jota on tarkoituskin mitata. Nykyinen psykiatrian biologinen koulukunta painottaa tautien aivosairausluonnetta, mitä diagnostiikassa käytetty lääkärin ja potilaan subjektiiviseen tulkintaan perustuva psykologis-fenomenologinen kysymyspatteristo ei mittaa ollenkaan. Diagnostiikka elää siis aivan omaa elämäänsä, ja on erillinen maailmansa verrattuna väitettyihin ”kemiallisiin epätasapainotiloihin” ja uudempiin ”geneettisiin alttiusmalleihin”. Psykiatristen tautien diagnosointiin käytettävät mittaristot eivät siis mittaa sitä mitä niiden on tarkoitus mitata, joten diagnosoinnissa käytetyt mittarit ei ole valideja.

Reliabiliteetti ilmaisee sen, miten luotettavasti ja toistettavasti käytetty mittari mittaa haluttua ilmiötä.

Aihetta on tutkittu. Yhdysvalloissa käytössä olevan DSM-V -tautiluokitukseen liittyneissä kenttäkokeissa psykiatrit haastattelivat potilaita, joilla oli erilaisia ja pääosin yleisiä, psykiatrisia diagnooseja. Esimerkiksi vaikeasti masentuneen diagnosointia pidetään tavallisesti melko helppona ja Houstonissa tehdyissä kokeissa tulokset kyseisen diagnoosin luotettavuuden suhteen näyttivät tältä:

Kohdediagnoosi: vaikea-asteinen masennustila

Psykiatrien tekemät arviot potilaan diagnoosista (osuus prosentteina):

Posttraumaattinen stressireaktio: 18%

Alkoholin väärinkäyttö: 19%

Vaikea-asteinen masennustila: 18%

Lievä aivovamma: 15%

Rajatilapersoonallisuus 13%

Muut diagnoosit: 16%

Diagnoosi meni siis pääosin aivan pieleen. Kappa-arvo, joka kuvaa kahden psykiatrin samanmielisyyttä diagnoosista vaihdellen välillä 0-1, oli vaikean masennuksen kohdalla 0,25. Tulos on surkea, mutta tämä tulkittiin tutkimuksessa vain ”kyseenalaiseksi”, koska tuloksellisuuden kriteerit eivät olleet järin korkealla. Muissa vastaavissa tutkimuksissa vaikean masennuksen kappa-arvo vaihteli välillä 0,13-0,42. Lähde: https://ajp.psychiatryonline.org/doi/pdf/10.1176/appi.ajp.2012.12070999

madinfinland.org/perusongelmia/

Anonyymi kirjoitti:

Rosenhanin tutkimus ja diagnoosin yhteys stigmaan

Psykiatriset sairaudet perustuvat sopimuksen varaisten oireiden yhteenlaskuun, jossa potilaalla on esiinnyttävä tietty määrä oireita, jotta sairaus voitaisiin diagnosoida. Toisinaan diagnoosi tehdään pelkän lääkärin intuition perusteella, mikä tekee diagnoosista luonnollisesti vieläkin epävarmemman. Konsensukseen perustuvien diagnoosien tekeminen onkin osoittautunut odotetun vaikeaksi. Tästä klassinen esimerkki on psykologi David Rosenhanin johtaman tutkijaryhmän 70-luvulla tekemä koe.5 Rosenhanin tutkimus osoitti, että psykiatriseen hoitoon lähetettyä ihmistä tulkitaan siinä roolissa ja asiayhteydessä, missä hän sattuu olemaan. Tutkimuksessa Rosenhan ja seitsemän muuta tutkijaa hakeutuivat psykiatrisen sairaalan vastaanottoon väittäen kuulevansa ääniä. Muuten he käyttäytyivät täysin normaalisti. Kaikki tutkijat otettiin sairaalaan, missä he lopettivat väittämästä kuulevansa ääniä. Tutkijoita pidettiin kuitenkin mielisairaina, koska he olivat potilaan roolissa psykiatrisessa sairaalassa. Heitä pidettiin sairaalahoidossa keskimäärin 19 päivää ja heille määrättiin tuona aikana 2100 pilleriä psyykenlääkkeitä, jotka he kuitenkin jättivät salaa syömättä. Kaikki kotiutuivat diagnoosilla oireettomassa vaiheessa oleva skitsofrenia.

Kokeen jälkeen eräässä sairaalassa ei uskottu Rosenhanin tutkimustulosta. Rosenhan kertoi lähettävänsä kyseiseen sairaalaan seuraavan kolmen kuukauden aikana valepotilaita. Sairaala raportoikin pian tunnistaneensa 40 Rosenhanin lähettämää valepotilasta. Rosenhan vastasi, että todellisuudessa valepotilaita ei oltu lähetetty yhtäkään.

Kuten edellinen esimerkki osoittaa, psykiatrinen diagnostiikka on niin epämääräistä, että se jättää paljon tulkinnan varaa lääkärille. Esimerkkinä voidaan käyttää skitsofreniadiagnoosista tuttua määrettä: ”esiintyy suurimman osan ajasta tai jonkin aikaa useimpien päivien ajan”. Ilmiöitä, joita psykiatriassa nimitetään sairauden oireiksi, esiintyy jokaisella ihmisellä ja myös tämä seikka tekee psykiatrisesta sairausluokittelusta hyvin kyseenalaista. Tätä havainnollistaa 70-luvulla tehty tutkimus, jossa tutkijat haastattelivat 463 terveeksi luokiteltua ihmistä, ja heistä jokaiselta löytyi ajatuksia, uskomuksia, mielialoja tai fantasioita, jotka olisi voitu tulkita sopivassa asiayhteydessä tukemaan mielisairausdiagnoosia.5

madinfinland.org/diagnostiikka_relativismi/

Lue lisää

Sairaudet pitävät sisällään oireita, mutta esim. psyykkisissä tapauksissa on jotenkin hölmöä päätellä mitään oireiden perusteella, etenkään lyhyen ajan sisällä.

Jos ihmisen elämässä tapahtuu jokin käännekohta, tai tulee vastoinkäymisiä, eivät ne yleensä tee ihmistä kroonisesti sairaaksi. Oireilu voi olla hyvinkin lyhytaikaista ja ohimenevää. Sen perusteella ei pitäisi alkaa lätkiä mitään diagnooseja.
Tosin voi olla vaikeaa saada hoitoa, jos ei ole diagnoosiakaan.

Esim. päihteiden runsas väärinkäyttö voi laukaista psykoosin/psykooseja, mutta tilanne voi olla myöhemmin aivan erilainen, jos on päässyt päihteistä eroon.
Silti ihmiselle jää elämänsä loppuun asti merkintä psykoosisairaudesta.
Se on jo enemmän kuin perusongelmaa. Se tekee yrityksestä elää parempaa elämää todella haasteelliseksi.
( Kerran hullu, aina hullu. )

Anonyymi kirjoitti:

Psykiatrian perusongelmia

1.2 Diagnostiikan validiteetti ja reliabiliteetti

Valitulla lähestymistavalla on loogiset seurauksensa.

Validiteetti ilmaisee sen, miten hyvin käytetty mittausmenetelmä mittaa juuri sitä ilmiön ominaisuutta, jota on tarkoituskin mitata. Nykyinen psykiatrian biologinen koulukunta painottaa tautien aivosairausluonnetta, mitä diagnostiikassa käytetty lääkärin ja potilaan subjektiiviseen tulkintaan perustuva psykologis-fenomenologinen kysymyspatteristo ei mittaa ollenkaan. Diagnostiikka elää siis aivan omaa elämäänsä, ja on erillinen maailmansa verrattuna väitettyihin ”kemiallisiin epätasapainotiloihin” ja uudempiin ”geneettisiin alttiusmalleihin”. Psykiatristen tautien diagnosointiin käytettävät mittaristot eivät siis mittaa sitä mitä niiden on tarkoitus mitata, joten diagnosoinnissa käytetyt mittarit ei ole valideja.

Reliabiliteetti ilmaisee sen, miten luotettavasti ja toistettavasti käytetty mittari mittaa haluttua ilmiötä.

Aihetta on tutkittu. Yhdysvalloissa käytössä olevan DSM-V -tautiluokitukseen liittyneissä kenttäkokeissa psykiatrit haastattelivat potilaita, joilla oli erilaisia ja pääosin yleisiä, psykiatrisia diagnooseja. Esimerkiksi vaikeasti masentuneen diagnosointia pidetään tavallisesti melko helppona ja Houstonissa tehdyissä kokeissa tulokset kyseisen diagnoosin luotettavuuden suhteen näyttivät tältä:

Kohdediagnoosi: vaikea-asteinen masennustila

Psykiatrien tekemät arviot potilaan diagnoosista (osuus prosentteina):

Posttraumaattinen stressireaktio: 18%

Alkoholin väärinkäyttö: 19%

Vaikea-asteinen masennustila: 18%

Lievä aivovamma: 15%

Rajatilapersoonallisuus 13%

Muut diagnoosit: 16%

Diagnoosi meni siis pääosin aivan pieleen. Kappa-arvo, joka kuvaa kahden psykiatrin samanmielisyyttä diagnoosista vaihdellen välillä 0-1, oli vaikean masennuksen kohdalla 0,25. Tulos on surkea, mutta tämä tulkittiin tutkimuksessa vain ”kyseenalaiseksi”, koska tuloksellisuuden kriteerit eivät olleet järin korkealla. Muissa vastaavissa tutkimuksissa vaikean masennuksen kappa-arvo vaihteli välillä 0,13-0,42. Lähde: https://ajp.psychiatryonline.org/doi/pdf/10.1176/appi.ajp.2012.12070999

madinfinland.org/perusongelmia/

Lue lisää

Validiteetti = Pätevyys. Teemmekö mittauksessa systemaattisia virheitä tai onko otosharhoja?

Terveydenhuollosta on ihan riittävästi dataa että voimme olla varmoja mielenterveyshäiriöiden olemassaolosta, siihen on turha tulla sönköttämään, että dataa kerättäisiin vain kemiallisista tasapainoista.

Relibiliteetti = Luotettavuus. Eli satunnaiset vihreet, vaikkapa kyselylomaketta täytettäessä.

Se ei ole uutinen, että ihminen on kova valehtelemaan lähinnä itselleen, mutta joskus myös muille. Tietysti kyselylomakkeita täytettäessä tai muuten arvioitaessa se tuottaa luotettavuusongelman.

Kannattaa kuitenkin muistaa, validiteetti on ja pysyy. Eli vaikka relibibiliteetti ontuisikin, eikä ihminen itsekkään tiedä että onko hän skitso vai bibo, niin validiteetti on ja pysyy, eli tiedämme että hän on sairas.

Monilla vaikuttaa ennakkoluulot tässäkin asiassa, miten kohdata sairas ihminen.
He, jotka eivät tiedä psyykkisistä sairauksista lähes mitään, suhtautuvat negatiivisemmin sairautta poteviin ihmisiin.
Mistäkö se johtuu ? Juuri siitä tietämättömyydestä. Uudet ja oudot asiat herättävät ihmisessä jonkinasteista pelkoa.
Pelkoa mistä ? Pelkoa siitä, kuinka itse käyttäytyä uuden ja tuntemattoman edessä, esim. " kuinka minä kohtaan sairaan ? ". Osaako kohdata, uskaltaako, miten tulisi toimia, onko se muka jotenkin erilaista kun kenen tahansa kohtaaminen ?
Ihmisellä tulee ennakkoluulot sairasta kohtaan, mutta myös omaa itseään kohtaan.
Se ei ole millään tavalla erilaista, psyykkisesti sairaat ihmiset ovat ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat sairastuneet.