Eniten sotinut ja eniten hyökännyt.
Mutta yhteenkään Nato-maahan se ei ole hyökännyt aseellisesti.
Tai siis niiden Nato-jäsenyyden aikana ei ole hyökännyt kun ne oli jo vallattu.
Muihin kyllä sitäkin enemmän.
Ja siinä suhteessa se on luotettava, että kerran tultuaan se ei jätä, ei koskaan.
Mutta tultuaan ottaa täyden kontrollin joten sisäinen rauha on taattu.
Sitä vastaan ei pullikoida.
Ja kun se tulee, ei tuloa ehkä edes huomaa. Se on kuin salakavala tauti.
On outoja tuntemuksia ja oireita mutta kun ne näkyvät, silloin on jo myöhäistä.
Ainoastaan erittäin tehokkaalla operaatiolla - erikoisoperaatiolla - voi onnistua sen poistamaan tai ainakin rajoittamaan leviämistä. Mutta kaikkien etäpesäkkeiden poistaminen on vaikeaa ja vaatii taitavan ja kyvykkään tekijän.
Silti on hyvä muistaa että toivoakin on. Toivohan tunnetusti kuolee viimeisenä.
Maailman eniten hyökännyt valtio on Nato-maa
14
228
Vastaukset 14
- Anonyymi
"Eniten sotinut ja eniten hyökännyt. Mutta yhteenkään Nato-maahan se ei ole hyökännyt aseellisesti."
Totta tuo tietenkin on.
Mutta lupauksena jopa tuokin parempi nykytilannetta Naton ulkopuolella. Liittymättä olisimme voineet siis olla ko. maan hyökkäyskohde!
Olkoonkin että toisenlaiset realiteetit meidät tähän tilanteeseen ajoivat. Realiteetit, jotka itänaapurissa jupinasta huolimatta ymmärretään realistisen hyvin.- Anonyymi
Katsoppas kuukkelista jugoslavian pommitukset 48 päivää 24.3.1999 -10.6.1999.Kohteena hallinnolliset rakennukset telvisiokeskuksetja maan infrastruktuuriin. Kuullostaako tutulta parin kuukauden aikana?Tieti lisää tuskaasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Katsoppas kuukkelista jugoslavian operaatiossa, IFOR js SFOR oli mukana myös venäjän sotilaat, yhtenä rintamana naton kanssa. Yk,n valtuutuksella ja naton johtamana.
Tuolloin maailman yhteinen tulevaisuus näytti valoisalta kun kaksi suurvaltaa vetivät köyttä samaan suuntaan, venäjä Boris Jeltsinin johdolla.
Mutta sitten alkoi putinismin aikakausi......ja nyt ikävät seuraukset nähtävissä.
- Anonyymi
Voiko NATO maa hyökätä NATO maahan?
- Anonyymi
turkki kreikka
Ja siksi Suomi ei saa liittyä Natoon, vaan täytyy vain kiitellä ja kehua Venäjän "erikoisoperaatiota "Ukrainassa? Niinkö?
- Anonyymi
Ukrainan kohtalon välttämiseksi olisi todellakin syytä harkita Nato-haaveiden hylkäämistä.
Oman maan suojelemista suurvaltojen ristiriitojen areenaksi muuttumiselta on vakavasti arvioitava vaihtoehtona myös nyt täysin sivuutettua sitoutumattomuutta.
Voiko Venäjän uhan sitten poistaa kokonaan sillä että emme ala Naton täysjäseneksi?
Ei tietenkään voi.
Kun tosiasia on se että Venäjä on tuossa kyljessä kiinni ja pysyy.
Ja se tulee jatkossakin vastustamaan lännen sotilaallisen uhkan levittämistä lähialueilleen.
Jos joku on sen lähialuetta niin vähääkään epäilystä ei ole siitä että Suomi parin sadan kilometrin päässä Pietarista ja Muurmanskista sitä on.
Tämän luulisi tulleen kokolailla selväksi Ukrainan Nato-hankkeiden seurauksista.
Lupausta vahvempia turvatakuita ei Suomen kaltainen pieni maa tule saamaan mistään.
Ja luvatun takuun kattavuuden testaaminen tapahtuisi sellaisella tavalla jota emme halua nähdä.
Mitään kehumista ei Suomen osassa ole konfliktien kärjistyessä, joten sellaista olisi pyrittävä välttämään kaikin käytettävissä olevin keinoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainan kohtalon välttämiseksi olisi todellakin syytä harkita Nato-haaveiden hylkäämistä.
Oman maan suojelemista suurvaltojen ristiriitojen areenaksi muuttumiselta on vakavasti arvioitava vaihtoehtona myös nyt täysin sivuutettua sitoutumattomuutta.
Voiko Venäjän uhan sitten poistaa kokonaan sillä että emme ala Naton täysjäseneksi?
Ei tietenkään voi.
Kun tosiasia on se että Venäjä on tuossa kyljessä kiinni ja pysyy.
Ja se tulee jatkossakin vastustamaan lännen sotilaallisen uhkan levittämistä lähialueilleen.
Jos joku on sen lähialuetta niin vähääkään epäilystä ei ole siitä että Suomi parin sadan kilometrin päässä Pietarista ja Muurmanskista sitä on.
Tämän luulisi tulleen kokolailla selväksi Ukrainan Nato-hankkeiden seurauksista.
Lupausta vahvempia turvatakuita ei Suomen kaltainen pieni maa tule saamaan mistään.
Ja luvatun takuun kattavuuden testaaminen tapahtuisi sellaisella tavalla jota emme halua nähdä.
Mitään kehumista ei Suomen osassa ole konfliktien kärjistyessä, joten sellaista olisi pyrittävä välttämään kaikin käytettävissä olevin keinoin."Mitään kehumista ei Suomen osassa ole konfliktien kärjistyessä, joten sellaista olisi pyrittävä välttämään kaikin käytettävissä olevin keinoin."
Siksi onkin järkevää liittyä Natoon. Anonyymi kirjoitti:
Ukrainan kohtalon välttämiseksi olisi todellakin syytä harkita Nato-haaveiden hylkäämistä.
Oman maan suojelemista suurvaltojen ristiriitojen areenaksi muuttumiselta on vakavasti arvioitava vaihtoehtona myös nyt täysin sivuutettua sitoutumattomuutta.
Voiko Venäjän uhan sitten poistaa kokonaan sillä että emme ala Naton täysjäseneksi?
Ei tietenkään voi.
Kun tosiasia on se että Venäjä on tuossa kyljessä kiinni ja pysyy.
Ja se tulee jatkossakin vastustamaan lännen sotilaallisen uhkan levittämistä lähialueilleen.
Jos joku on sen lähialuetta niin vähääkään epäilystä ei ole siitä että Suomi parin sadan kilometrin päässä Pietarista ja Muurmanskista sitä on.
Tämän luulisi tulleen kokolailla selväksi Ukrainan Nato-hankkeiden seurauksista.
Lupausta vahvempia turvatakuita ei Suomen kaltainen pieni maa tule saamaan mistään.
Ja luvatun takuun kattavuuden testaaminen tapahtuisi sellaisella tavalla jota emme halua nähdä.
Mitään kehumista ei Suomen osassa ole konfliktien kärjistyessä, joten sellaista olisi pyrittävä välttämään kaikin käytettävissä olevin keinoin.Suomi ei voi tälle konfliktille mitään. Se on fakta. Suomen etu on se, että meidän olomme on turvallinen. Venäjä ei ole en kannaltamme sellainen naapuri, jonka sanaan tai ennakoitavuuteen voimme luottaa. Ei ainakaan nykyjohdon käsissä. Tämäkin on faktaa.
On outoa, että sinä pokkana koetat julistaa Naton turvatakuiden olevan sanahelinää. Totuushan nyt kuitenkin on se, että Venäjä ei ole hyökännyt ikinä yhteenkään Naton jäsenmaahan. Konkreettisesti ajatellen Suomen ainoa todellinen uhkakuva on Venäjä. Ei muita tällä hetkellä ole.
Koko ajatus siitä, että Nato ei jäsenmaataan auttaisi, on outo. Toki kaikki konflikteissa on mahdollista, mutta mikäli Nato ei mitään tekisi auttaakseen jäsenmaataan, se olisi samalla koko liiton loppu. Se, että kaikki jäsenmaat eivät ehkä auttaisi, ei myöskään merkitse sitä, että mikään jäsenmaa ei mitään tekisi. Ja seurauksena joidenkin joutumisesta mukaan konfliktiin olisi tietysti se, että muutkin taas helpommin joutuisivat mukaan menemään.
Ajatuksesi ovat periaatteessa ymmärrettäviä, mutta perustelemattomia. Ne perustuvat sellaiseen ajatukseen, että Venäjän on vain sannettava vapaasti häärätä ja sille ei kukaan mitään voi. Herääkin kysymys siitä, miksi ajattelet noin. Saatko vastattua?Anonyymi kirjoitti:
Ukrainan kohtalon välttämiseksi olisi todellakin syytä harkita Nato-haaveiden hylkäämistä.
Oman maan suojelemista suurvaltojen ristiriitojen areenaksi muuttumiselta on vakavasti arvioitava vaihtoehtona myös nyt täysin sivuutettua sitoutumattomuutta.
Voiko Venäjän uhan sitten poistaa kokonaan sillä että emme ala Naton täysjäseneksi?
Ei tietenkään voi.
Kun tosiasia on se että Venäjä on tuossa kyljessä kiinni ja pysyy.
Ja se tulee jatkossakin vastustamaan lännen sotilaallisen uhkan levittämistä lähialueilleen.
Jos joku on sen lähialuetta niin vähääkään epäilystä ei ole siitä että Suomi parin sadan kilometrin päässä Pietarista ja Muurmanskista sitä on.
Tämän luulisi tulleen kokolailla selväksi Ukrainan Nato-hankkeiden seurauksista.
Lupausta vahvempia turvatakuita ei Suomen kaltainen pieni maa tule saamaan mistään.
Ja luvatun takuun kattavuuden testaaminen tapahtuisi sellaisella tavalla jota emme halua nähdä.
Mitään kehumista ei Suomen osassa ole konfliktien kärjistyessä, joten sellaista olisi pyrittävä välttämään kaikin käytettävissä olevin keinoin.Tarkoitit siis välttääkseen Ukrainan kohtalon Suomen ja Ruotsin on syytä viimeinkin liittyä Natoon.
- Anonyymi
Putinin Suur-Venäjähankkeitten esteenä on Nato.
Itäinen naapurimme ei ole eikä tule hyökkäämään yhteenkään Natomaahan. - Anonyymi
Onexi Suomea on lobannut erittäin hyvin Putte lätissään Ilman sen röhkintää ja uhoaa,sekä Lavrovia unohtamatta ei oltaisi Natoon edes ajateltu mennä. Ja juuri Puten kirje vai oliko se Lavrovin kaikille Nato maille ja Suomelle jossa varoitettiin Suomea Natoon liittymisestä ym ..tämä oli käänteen tekevä. Niinistö sanoi että nyt on maski pudonnut ..Trollit Pietarissa on myös olleet ropakantaa tänne päin heittänyt paljon juuri ilman faktaa ja tuntematta Suomessa Suomalaisten luonnetta ja isänmaalisuutta ja asenteita. Näillä toimilla ovat lobannut Suomen Natoon. Eli Putte Puttelandiassa lätissään on ollut paras lobbari. KIITOS PUTTE
- Anonyymi
Historian tuntemus fakta pohjalta on aloitus väärä. Venäjä ja Venäjä sodat vuosisatojen aikana on ylivoimaisesti eniten sotinut maa maailmassa. Kaiva faktat 1600 lähtien niin tiedät hieman enemmän. Käyt sillä Pietarissa lätissäsi kirjastossa niin historiaa saat tietää jotain...Mm Kauko idän sodat Kiinaa Japanin vastaa... Samoin Georgian,Azerbatjan,Tukrmistan,Suomen, Ruotsin,Turkin RomanianUnkari,Bulgaria Itävalta-Unkari,EnglantiRanska,Viro,Latvia,Liettua,Saksa,Tukemista ym Joo ja Syyria,Afganistan ja nyt Ukraina.. monia maita unohtu...Eli käy historiaan kiinni idiooti trolli parka röhkimässä lätissään Pietarissa Puten paskaa paketissa tänne päin valhetta syötät ilman faktaa
- Anonyymi
Venäjän historia lyhyesti:
Tsaarien diktatuuri 1500-luvulta vuoteen 1917. Kommunistityrannien diktatuuri vuoteen 1991.
Muutaman diktatuurista vapaan vuoden jälkeen kgb-Putinin diktatuuri vuodesta 1999 eteenpäin.
Vuonna 2022 Venäjästä on kuoriutunut puhdas naZijohtoisen tyranni Putlerin sivistystä karttava naZihylkiövaltio, joka yrittää imperialismin tapaan valloittaa Ukrainan, mutta onneksi ei siinä onnistu. Kas kun koko sivistysmaailma ei sitä salli!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen251397- 751269
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101024Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291015- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87871Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52712Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132702Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86677- 146604
- 50589
- 28588
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54583Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13549- 37548
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94546- 46543
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä19536