Tuska ja kipu on sanoin kuvaamattoman kova
Jokainen päivä on hirveä helvetti
Anonyymi
561027
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Asun yksin vuokralla Itä-Helsingin lähiö. Minulla nyt 2 vuoden aikan on elämästäni kuolut ihmisiä 17 kpl. Olen itse 69 v.vanha nainen. Meni sisko,meni veli,meni 22 vuotta serustelu suhteni mies ystäväni. Itseäni nuorempia ihmisiä ja vanhempia. Enää ei osaa itkeä .Sydän on kuin kivi. Ei ole ystäviä.Ihmiset kartattavat inua sukulasetkin,olen kuin sptilalia kun nin paljon kuolemia kaikille ja mentaliteti heilläANETAN SEN SURRA RAUHASSA YKSIN.PUHELIN EI SOI ,EIKÄ S-POSTI KILAHDA.Kertohan se jo nykymaailmaa 17 kpl kuolemista: 3 tuli peräkäin lähes mutta soitonaVELI KUOLLUT, SISKO KUOLUT ,MIES YSTÄVÄSI KUOLLUT. 1 TULI POSTIN KAUTTA KIRJEENÄ.LOPUT KYLMÄNÄ TEKSTIVIESTINÄ.ELI 13 KPL TEKSIT VIESTIÄ KUOLUT.VÄLIN EI TIEDÄ HENGITÄK MIKÄ MAA VALUTTA USKOKAA POIS. Joku kerhotoiminta jos uskalsin sano metetyksistäni edes 1kpl.YKI ALKAA SELOSTA JOO MIESYTÄVÄNI KUOLI 30 VAI OLKO PERÄTI 35 V. Ja käy käsitelmässä asia Helsinki mision.. Jopa joo. Toinen vastaava suri mutta 8 vuotta vaan aika.Joten vaihdoin puhen aihe. latvan pidän kunossa kävelen paljon.Aaamun virkuna illan torkuna.Mota tuntia aamusta ja matkan käyn udellen ilta päivä 1h. ja viellä alku iltaa 1h.ihan yksin. Kai se pitää aivosumusta jotenkin hengissä ja tuo yö unet.Humasin leskenlehdet, valkovuokot, voikukat, nyt kielot nupuilla, Kävellen kun tie,polut on vapaita peltojen laita kun kivikon metsäkin.Aho mansikatkin kukassa ja paljon tulee tänä vuonna kukintoa kun katselin,jossain pientarella itä Helsinkiä, Elämää on vaan jatketava eten päin hengitettävä, Mutta yhtän en tutilta siedä valitus paikat kipeä,kipun läke on liike ja unetomuuten ulkoilu,unirytmi.ajan halintan ottaminen kuin ruokarytmi.Kaljat vinit pois ja tupakat, Anteeksi nyt vaan.ja antesi lukihäiriöni en tekstini vireet näe,jaksamisia,osaon-otot..Kuolema on niin lopulista,jossa ihminen on lopulisesti pois ,kuten lemikkinkin mentys on kova paikka omistajallen.
Kaikki tieto on annettu jo yli 100 vuotta sitten, näin uskon. Synnyin lievästi autistisena. Syynäsin meille tilatun Mullikan tarkkaan.
Kerran siinä oli onnenonkijan ilmoitus. Se käsitteli mm. kivunhallitsemista keskittymällä psyykeen. Olin vielä koulupoika. Nyt jo ikämies.
Kurssi maksoi. Mutta siinä oli järkeä takana. Keskittymällä kivun poistamiseen, kipu tosiaan poistuu. Oikeaan käteen tuli ominaisuus, jolla voi lievittää myös kivuliaan Vyöruusun polttoa niin, ettei se enää satu niin ...keleesti.
Myös lähellä olevan tuntemattoman ihmisen kivun voin sen "taikakäden" avulla "etänä" poistaa. Nyt monet tietää tästä vaikka en ole siitä kenellekään puhunut. He pyytävät minulta apua...täysin tuntemattomat ihmiset.
Vyöruusu tai joku muu kehonkipu kyllä poistuu, mutta palaa uudelleen. On joko istuttava tai oltava makuulla. Kipu lievittyy kohtuulliseksi kuten elimistölle vahingollisilla opioideillakin.
Isäni saattoi saada "parantamislahjan" kylän verenseisauttajalta. Hän oli pienviljelijä.
Jokainen päivä on hirveä helvetti. Menetin läheiseni. Tuska ei hellitä.
Suru on helvettiä. Menetys on helvettiä. Sitä ei tahdo sekoamatta kestää.
Suru on surua. Menetys on menetys. Molemmat kuuluvat rikkaaseen elämään. Lopulta menetät oman elämäsikin.
Siru on todella työlästä ja kun on mnettäny puolison ja ystäviä niin hiljaisuus on totaali. Ei sitä tiedä vanhana miten uusia ystäviä hommataan. Apatia on totaali
Tuska vie järjen.
Yhtään elämänhalua ei ole enää. Pääsisipä itsekin pois.
Suru on helvetillinen helvetti.
Lopeta!!!
Totta. Voiko mitään kamalampaa olla ?
Kyllä voi!
Jokainen päivä, jona jaksat koneelle nousta kirjoitteleen, on jo muutosalkua parempaan päin. Oikeasti kipua tuntevan on tärkeä lähtä vaikka ulos kävelemään.
Käännyin kipukallena roskikselta takas sisälle päin kun muistin, ettei sunnuntaina enää jaeta sanomalehtiä.
En ole kuullut, rahastako tämäkin kiikastaa?
Itse olen mennyt vuosi vuodelta vain entistä huonompaan kuntoon henkisesti ja fyysisesti läheisen ihmisen kuoleman jälkeen vaikka väitetään että aika muka auttaa suruun. No ehkä se auttaakin nimittäin sitten kun aikaa on kulunut niin paljon että itsekkin kuolee. Mutta en ymmärrä alkuunkaan tätä väittämää että ajan kuluminen muka lieventää surua.
Kyllä se lieventääkin, kunhan ei ala vaalia surua elinikäisenä kumppanina. Oma päätös, oma elämä.
Suru voi myös voimistua ja syventyä, kun kaipaus kasvaa. Se on normaalia.
Ei minunkaan kohdallani aika ole surua haihduttanut. Päinvastoin.
On yhä vaikeampaa.
Suruaan on hyvä tutkia , niin näkee itsessään uusia piirteitä . Analysoi miksi oikeastaan rääkkää itseään , koska se joka lähti ei olisi halunnut koskaan että se jäljelle jäävä ruokkii surua. Yksi ystäväni päätti että antaa tunnin päivässä aikaa surulle, ja kyynelille, ja ne muut tunnit omistaa omalle elämälleen. hän halusi tietää miksi itkee.
Ja huomasi että itkee itsesäälistä kun jäi yksin , toisella sijalla oli vasta kaipaus. Kaivatakaan e voi ikuisuuksia koska se toinen ei tule takaisin koskaan . Joten siksi on yritettävä ryhdistäytyä ja elä omaa elämäänsä , nähdä maailma realistisesti , kuten sureva on itsekkin huomannut ei itku auta vaan sitä menee vaan entistä huonompaan kuntoon . Joten sitä voi aloittaa muuttaa rutiineja ja joka päivälle keksiä jotain tekemistä . Sodassa kuolee joka päivä ihmisiä jotka ovat pienten lasten isiä . Ajatus siitä etteivät nämä lapset saa koskaan tuntea omaa isäänsä on lohduton . Joten surua on maailmassa nykyisin enemmän kun tarpeeksi.
Ei aika aina auta. Kun kaipaus kasvaa, suru syvenee.
Paras ystäväni kuole vähän yli vuosi sitten aina vaan vaikea olla ja kaipaus on totaalinen , joka tuntuu joka solussa .
Eikä sillä,hyvä parin kuukaiåuden päästä kuoli hönen miehensäkin , joten molemmat poissa ,ystävyys heidän kanssaan on ollut nuoresta asti jamkestäyt vanhoillempåiville asti.
se riippuu ihan siitä kuinka hyvä muisti sinulla on, muistikuvat haalistuu ja katoaa, samalla surukin
minulla on niin huono muisti että ihmiset unohtuu parissa vuodessa, en muista että ne on edes olleet olemassakaan
Ei tunteitaan ja ajatuksiaan voi kääntää off-asentoon.
Läheisen menettäminen on kuin putoaisi taivaasta helvettiin.
Tiedän sen, olen jäänyt leskeksi kaksi kertaa niin että surua on ollut , ensimmäisen kerran olinkaan 30 juuri täyttänyt, joten sitä oppii kanavoidaan myös tunteitaan. Jos meinaa itse elää. suru in surtava se on tosi mutta jos se asettuu asumaan ihmiseen moniksi vuosiksi , niin silloin on haettava apua .
Kyllä ajatukset voi kääntää toiseen asentoon jos ymmärtää sen että itse in elettävä .
Kukaan muu ei voi parantaa surevaa ihmistä kun hän itse.
Miksi ei saisi rauhassa surra ? "Asennemuutokset" ei toimi missään asiassa
kuin 10 minuuttia.
Miten käännät ajatuksesi, kun olet 75 v eikä mitään ole odotettavissa ?
En odota enkä toivo uutta puolisoa. Muuta ei tule kuin sadettaa tai lunta
ja päivän lehti. Ystävätkin ovat kuolleet. Realistisesti ajatellen elämä on
loppu.
Olet nuorempi mitä minä olen , joten ei ikä ole mikään veruke . Etkö voisi osallistua johonkin toimintaan , monet tekevät niin
.ystäväni joka menetti miehensä alkoi menemään vanhusten käsityökerhoon , sanoi ettei siellä niin paljon tehdä käsitöitä vaan keskustellaan toistensa kanssa
Asumme eri paikkakunnilla joten emme tapaa usein , mutta puhelimessa saatetaan olla joskus kauankin. Kun hän kertoo miten hauskaa elämä on nykyisin, hän on 79 vuotias sanoo että polvi kipeän mutta raahaa itsensä toisten mukaan siltikin . Ja on usein jälkeen päin niin väsynyt että. Nukkuu pitkän yön kerhon jälkeen.
Onhan niitä erilaisia harrastuksia järjestetty joka kunnassa vanhoille luulisin .
Itselläni on harrastus kotona joten en ole hakeutunut itse minnekkään, onhan niitä kursseja myös , luulisin olevan ,ota selvää mahdollisuuksista että saat elämän ilon takaisin , silti ei unohda sitä poismennyttä vaan oppii elämään sen aurun kanssa toisella tavalla. Äkyllä minäkin aina välillä ajattelen omaa miestäni etekkin jos on jotain sattunut vaikka häne kavereilleen niinhin tuntuu että haluaisi sen hänelle kertoa . Mutta en sure enää , enkä kauaa surrut sillonkaan kun hän kuoli, menin silloin mukaan toimintaan muiden mukaan .
Olen sen verran liikuntarajoitteinen, että tarvitsen taxia kulkemiseen.
Ei minulla ole varaa siihen. Pieni eläkkeeni ylittää muutamalla kympillä
sen, että saisin kunnalta edes pari taximatkaa kuukaudessa eikä paikkakunnallani ole mitään eläkeläisille. Sosiaalinen elämä on ulottumattomissani.
Toivon kuolevani pois tästä surun tuskasta. Olen saanut elämältä parhaan
mitä voin saada, puolisoni, joka oli kaikkeni minä hänen ja joka menehtyi vain
69 vuotiaana. Häntä ei korvaa kukaan eikä mikään, hän oli niin mahtava ihminen,
kaikkea mitä voi toivoa ja paljon enemmän. Olen kiitollinen siitä,
mutta tyhjiö on sitä kauheampi. Olen ihan valmis poistumaan tästä maailmasta.
Katsot luontokirjoja luontokuvaajien kirjoja kirjastosta valtavan upeita. Ja pidät radion päällä . Joku Suomi kanava missä jutellaan on uutisia on musiikkia. Jouluradio.fi ei ehkä enää toimi se on joululaulu kanava. Ja koska kaikki kuolee ei pidä surra muuta kuin sitä ettei vääryyttä tapahdu. Päästä meidät pahoista amen. Ja kivuista amen. Ja niin kaunista kuin on lumi ja sininen taivasta siitä kiitetään että saa nähdä tämän. Vitamiini purkki voi piristää.
Menet kimpassa jonkun kanssa maksatte puoliksi.
Lapsena jopa sade oli ihanaa. Menee päivä kun hoitaa kynsiä ja viilaa niitä kuin rasvaa ihoa. On kalkkia vesissä ja iho kuivaa. Vähemmän sokeria. Pieniä iloja. Sateen ropina ja vesipisarat. Kuvakirjat.
Olen sitä ajatellut. Se olisikin ihanaa tässä tilanteessa. En haluaisi olla yksin,
se on kauheaa, pelkäänkin olla yksin, tunnen itseni turvattomaksi,
ja mielenterveyteni kärsii, kun ei saa edes puhua kenenkään kanssa,
mutta kun ei ole ketään, kun ystävät ovat kuolleet ja kaverit on
hävinneet kuka minnekin. Olen käytännössä ihan yksin.
Täytyisi vähän edes tuntea ihmistä, jos asunnon aikoo jakaa.
Vanha ystävä olisi paras vaihtoehto, mutta heitä ei siis ole enää.
Koen itse samoin ja koitan alistua (tyytyä) ajatukseen, koska ihminen joutuu vähä vähältä
luopumaan kaikesta, lopuksi elämästäänkin. On kyllä kamalan lohdutonta.
Jokainen päivä on vaikea ja surullinen. Itken paljon. Kyyneleet voitelevat sielua.
Kunpa olisit ollut rohkea ja olisit pyytänyt apua minulta. En tiennyt mitään siitä mitä sinä ajattelit tai halusit minulta.
Niin tuo "vitamiini" -purkki on hyvä idea... haet vaan reseptin lääkäriltä ja napsit niitä pitkin päivää..
Minulla oli niin hyvä mies, että sain häneltä onnellisen elämän ja kaiken tarvittavan myös hänen kuolemansa jälkeen. Kiitollinen olen elämästä ja kaikesta. Ja tulevaisuutta toivon vielä muutaman vuoden. Matkasuunnitelmia on rakkaisiin ja muistorikkaisiin paikkoihin. Harrastuksena kielten opiskelua kansalaisopistossa, liikuntaa ulkona sään salliessa ja kotona kissa kehrää sylissä.
Pitäisikö itkeä? Ehkä ilosta...
Jeesuksen kanssa nähdään tuttuja sitten. Nyt eletään minkä jaksetaan. Tehdään jollekin läheiselle lahjoitus tai lahja ja muisto. Osta villatakki ja sukat niin olo on parempi.
"Osta villatakki ja sukat niin olo on parempi."
Ihana neuvo! Kiitos!
Tsemppausta ap:lle! Tämä sinun on opeteltava. Kipukeskus on jokaisella meistä aivoissamme. Sinne pitäisi "rakentaa" yhteys.
Kokeile tätä! Keskity niin, että aurinkotuuli poistaa kipusi. Aurinko aina AINA pään takana, päivällä ja yöllä kun pyydät luonnolta apua kipuusi.
Opettele tuulensuunnat. Myös väli ilmansuunnat.
Kääntyilet kuin väkkärä auringon vastapuolelle - aurinko aina pään takana. Nyt talvella aurinko on keskiyöllä syvällä etelässä.
Olemme tavallaan Ikuisen Luonnonrentukoita. Meitä autetaan J O S uskomme on vahva.
Ikänä en ole pyytänyt keneltäkään "apua" saaneelta senttiäkään.
taawetti.
Oliskin noin helppoa ! Kääntyilee vaan auringolle.
On pakko syödä vähän ahdistuslääkettä muuten sydän repeää surusta
ja kaipauksesta.
Suru on paitsi mielelle niin elimistölle rankkaa. Hyvä, että on lääkkeitä,
jotka edes hiukan helpottavat, kun muuta ei ole. Aikakaan ei aina auta.
Aikakaan ei auta, jos niin päättää.
Suru on kipeä tunne, mutta kun surun tunnistaa ja tietää, mistä se johtuu, sitä voi aika paljon säädellä. Anna surulle oma aikansa, ilollekin jää tilaa.
Autonomista hermosysteemiä,ei voi säädellä . Moni tiedostaa ihan vaan tilansa mutta ei voi mitään sille että tunteet ottavat ylitse. Sillä,vaikka miten olet tietoinen surun mekanismeista niin. Et voi ohjata autonomista reaktiota sanotaan että ,aika,parantaa, niinhän se teki nuorena vaan vanhempana sekin on toisenlaista , koska tieto omasta kuolevaisuudesta on myös mukana surutyössä.
Kun löytäisi jonkun ihmisen jonka kanssa voisi keskustellam asioista , vaan mistä niitä löytää, ja miten
Yksinäiusyysbtappaa hitaasti ja varmasti
Voitaisiinko keskustella täällä ? Suru ja yksinäisyys on kauheinta mitä itse
olen kokenut. Toinen vuosi on menossa. Ei tunnu yhtään helpommalta.
Ajatuksiaan ja tunteitaan ei voi laittaa off-asentoon silloin kun haluaisi.
Autonominen hermosto toimii omia aikojaan eikä tunteitaan pysty
kuolettamaan enkä haluaisikaan. Kannan mieluummin tämän syvän suruni,
vaikka se tuntuukin tappavan minut.
Olen ollut lähes koko ajan yksin, ajatukset kiertävät samaa kehää.
Olen eläkkeellä, puolisoni oli minua vuosia nuorempi.
Hänen poismenonsa tuli shokkina, jossa olen vieläkin,
koska en ole voinut suruani purkaa kenenkään kanssa
ja ne joilla on puoliso vielä eivät ollenkaan tajua asiaa.
Se on heille etäinen asia, vaikka hekään eivät ole nuoria enää
ja voivat jäädä koska tahansa yksin.
Minä asun pk-seudulla. Olen valmis vaikka tapaamaankin sinua
jos haluat ja sinulle on mahdollista, mutta en tyrkytä seuraani,
kaikki on kanssani vapaaehtoista. Voimme vaihtaa ajatuksia täälläkin.
Halauksin Leena
Kirjoitat osuvasti, kiitos sinulle. Suru ja yksinäisyys tappaa - liian hitaasti.
Iäkkäänä ei ole enää mitään odotettavaa. Olen murtunut surun alle.
Mitä läheisempi suhde sitä suurempi suru ja vaikea jatkaa elämää ilman sitä toista.
Oli ilmeisesti riippuvuussuhde. Ja riippuvuus näyttää jatkuvan. Riippuminen kuolleessa on surullista.
Nouse omille jaloillesi ja tee elämästäsi hyvä!
Korni kommentti. Mieti vähän.
Ihminen voi olla ihan oikeasti syvästi kiintynyt toiseen ihmiseen. On niin muotia
puhua riippuvuussuhteesta.
Jos kiintymys on riippuvaisuutta niin suurin osa ihmisistä on riippuvaisia.
Kun on jakanut kaiken läheisensä kanssa elämä on ihan tyhjää,
kun jää yksin. Mikään ei tunnu miltään. On vain tyhjyys ja kaipuu
ja se tekee kipeää. Niin kipeää, ettei ole sanoja.
Melkein 20 vuotta leskenä. Ensin sydämeni repesi järkytyksestä ja surusta. Aika on parantanut, nyt elän elämäni parasta aikaa.
Kun on vanha ja jää yksin ei ole mitään enää, vain surua loppuun asti
ja se on kauheaa.
"Jokainen päivä on hirveä helvetti. Tuska ja kipu on sanoin kuvaamattoman kova."
Hyvin tiivistetty koko helvetti, tuska ja kipu.
Onkohan aloittajalla helpottanut yhtään nyt ?
Mulla oli isoveli. Olin 12vuotias kun hän kuoli…. Siis tapettiin. Koulukiusaaja lopulta riisti veljeni hengen. Veli oli tällöin juuri täyttämässä 18vuotta. Nyt olen 15vuotias. Heinäkuussa kuolemasta tulee 3 vuotta. En enää joka päivä ajattele asiaa rankasti, mutta aika usein. Veljeni oli tuki pilarini. Kun itse näin vain pimeän tunnelin veljeni näki tunnelin päässä valon pilkahduksen. 🕊️❤️
Miten ihmeessä olet voinut selvitä tähän päivään asti ? Siunausta sinulle ja kaikkea hyvää !
Ikävää.
Veljesi pysyy silti mukanasi aina, muistoissasi.
Kaikkea hyvää sinulle!