Googlettaa ei tarvi kun on thaimaalainen vaimo. Ne tietää kaiken, aivan kaiken ja kaikesta.
Ja pystyvät perustelemaan yleensä varsin aukottomasti, että miksi tapahtuneet asiat johtuvat minun tekemisistäni, eli ovat syytäni.
Viisaita kanojako?
21
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Älä ota kalkattavaa akkaa mistään maasta. En voi sietää kälättävää naista minuuttia pidempään. Minun thaikkuni puhuu naisellisella hennolla ja sointuvalla äänellä hyvää englantia, eikä koskaan puhu päälle, miettii asiaa ja sanojaan ennenkuin alkaa puhua.
Hän on kotipuolessaan arvostettu juuri siitä syystä, että tuo rauhaa ja järkeä ilmapiiriin. Hirmu taitava vielä käsistäänkin, mutta kokkina ei kummoinen.
Hänellä ei myöskään ole koskaan pää kipeä ja on ketterä kuin gaselli. Tehnyt miestenkin töitä eikä valita oikeastaan mistään. Osaa myös antaa miehelle tilaa ja omaa aikaa ja tietää aina milloin on sellainen hetki. Ottaa myös itselleen aikaa. Suomiexälläni oli aivan hullut pms oireet. Sai pelätä tosissaan sitä raivotarta silloin.- Anonyymi
Kummalla niistä existä 2010, entä sinä itse?
- Anonyymi
Ehkäisy pillerit voi puolet kuukautiskivuista pois.
- Anonyymi
Tuossa lähinnä itsekseni kiroilin, kun laitoin laturinjohtoa puhelimeen, että mikäs tähän on tullu kun ei enään meinaa osua ja ennen on mennyt silmät kiinnikkin heti.
No viisaista viisain vaimoni kuuli tuon ja yllättäen tiesi syyn tähänkin ongelmaani. Kehui, etten ole voimistellut tarpeeksi viime aikoina??
En vielä ole keksinyt, miten ilmoitan rouvalle, etten odota hänen tietävän syytä jokaiseen asiaan. Alkaahan tuo pikkusen jo nyppimään tuollainen " viisaus" - Anonyymi
Budhako syyttää tietysti nehän on manalaan menossa siellä saatana syyttää sitten. Katsos Jeesus sovitti syntimme eikä budha tiedä sitä.
- Anonyymi
Kaikki omaisuutesi jää hänelle ja osa on jo mennyt. Et niin viisas kuitenkaan.
- Anonyymi
Miulta män kaikki, suomi sohva, askosta ostettu eskon maalaama jakkara, puoli kiloa sipuli tee makkaraa, turun sinappi melkein täys tuupi, kosken laskija juustoa, 512 krammaa spakettia, himmeli, savinen kukka ruukku ja harvinainen kagdus. Kumi puinen kuksa jäi mutta sekin paukahti halki eräänä kuivana talvi iltana ku se jäi liian likelle kaminata.
S
- Anonyymi
Huvittavaa, samanlaista kun pizzapoika joka kyselee" tuleeko valgosibula?"
Jos vastaat että joo laita vaan, se sanoo, että valgosibula tanaan ei ole, loppu.
Sama mun vaimollani, jääkaapissa pelkkää cocista, kyselee ,että mitä juomaa haluat makkarapiffin kans?
No mä.. " tuo soodaa" selvä, sanoo vaimo ja tuo lasillisen cocista😄
Kiva tyyli toi, että kysyy, tsägällähän asiakas voi pyytää just sitä mitä sattuu olemaan, ja tulee kummallekkin hyvä mieli.Asennekysymys haluaako tässä elämässä oppia jotakin tai tuntemaan toisensa. En jaksa olla ihailematta vaimoni tunneälyä ja tilannetajua. Hän tietää mitä ajattelen ja jokaisena päivänä opitaan jotakun uutta toistemme tavoista, ajatuksista, toiveista ja tarpeista.
En pystyisi asumaan tyhmän naisen kanssa saman katon alla tuntia pidempään. Muistan Suomessa deittailuaikoina, kun jouduin laittamaan naisia ulos jo tunnin tutustumisen jälkeen kahvipöydästä, ennenkuin mitään muuta ehti tapahtua.
Yksi sai ravintolassa ensitreffeillä jonkun feministisen raivokohtauksen, millaisia kaikki miehet on. Laitoin sadan euron setelin juomalasin alle ja lähdin äänettömästi menemään. Pöytään jäi syömätön ruoka ja lasi viiniä.
Kerran alkoi pierettämään ensitreffeillä ihan hemmetisti, niin piti saada daami äkkiä pellolle että pääsee vessaan kaikessa rauhassa. 8)- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Asennekysymys haluaako tässä elämässä oppia jotakin tai tuntemaan toisensa. En jaksa olla ihailematta vaimoni tunneälyä ja tilannetajua. Hän tietää mitä ajattelen ja jokaisena päivänä opitaan jotakun uutta toistemme tavoista, ajatuksista, toiveista ja tarpeista.
En pystyisi asumaan tyhmän naisen kanssa saman katon alla tuntia pidempään. Muistan Suomessa deittailuaikoina, kun jouduin laittamaan naisia ulos jo tunnin tutustumisen jälkeen kahvipöydästä, ennenkuin mitään muuta ehti tapahtua.
Yksi sai ravintolassa ensitreffeillä jonkun feministisen raivokohtauksen, millaisia kaikki miehet on. Laitoin sadan euron setelin juomalasin alle ja lähdin äänettömästi menemään. Pöytään jäi syömätön ruoka ja lasi viiniä.
Kerran alkoi pierettämään ensitreffeillä ihan hemmetisti, niin piti saada daami äkkiä pellolle että pääsee vessaan kaikessa rauhassa. 8)Tunneäly on kertakaikkiaan loistava, niinkuin kaikki muukin äly mitä thai vaimoista löytyy.
Kuinka huolehtivia he ovatkaan, itseltäni aivan itku välillä tulee kun ruoka pöydässä vaimo laittaa ruuan valmiiksi lautaselle ja ennen kun saan haarukan käteeni kysyy "otatko lisää?" - Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Asennekysymys haluaako tässä elämässä oppia jotakin tai tuntemaan toisensa. En jaksa olla ihailematta vaimoni tunneälyä ja tilannetajua. Hän tietää mitä ajattelen ja jokaisena päivänä opitaan jotakun uutta toistemme tavoista, ajatuksista, toiveista ja tarpeista.
En pystyisi asumaan tyhmän naisen kanssa saman katon alla tuntia pidempään. Muistan Suomessa deittailuaikoina, kun jouduin laittamaan naisia ulos jo tunnin tutustumisen jälkeen kahvipöydästä, ennenkuin mitään muuta ehti tapahtua.
Yksi sai ravintolassa ensitreffeillä jonkun feministisen raivokohtauksen, millaisia kaikki miehet on. Laitoin sadan euron setelin juomalasin alle ja lähdin äänettömästi menemään. Pöytään jäi syömätön ruoka ja lasi viiniä.
Kerran alkoi pierettämään ensitreffeillä ihan hemmetisti, niin piti saada daami äkkiä pellolle että pääsee vessaan kaikessa rauhassa. 8)Asioita joita et kuule koskaan vaimon suusta: -Olipa mahtava pieru, et pysty siihen uudelleen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asioita joita et kuule koskaan vaimon suusta: -Olipa mahtava pieru, et pysty siihen uudelleen?
Pieremisestä puheenollen tää rnj: juontaja julianna kertoi, että hänen poikaystävänsä on kehoittanut tätä juliannaa pieremään enemmän ja useimmin, koska haluaa heidän suhteensa olevan enemmän normaali? Pointtia tähän en ymmärtänyt, mut tän viisaan juontajan koiran pieremisjutuista toi lähti.
Sillälailla olen hiukan utelias, että olisi mukava salakuunnella tuollaisen vähemmänjärkevän pariskunnan juttuja, siis jos jutut on tuota luokkaa, niin mitä muuta ne juttelee kahden kesken?
" siis rakas sun pitää alkaa pieremään enemmän, sitten vasta tiedän että suhteemme on aito, etkä teeskentele kun paskasi alkaa aamuisin haisemaan kodissamme? Tiedän, että pieret kuitenkin minulta salaa tuolla yksin ollessasi? Vai mitenköhän toi juttu mebee??
- Anonyymi
En uskonut että Patayan forumin tasoa voisi laskea mutta olin väärässä....
Kuvaa hyvin minkälaiset tuntevat olevansa Pattiksella "kotonaan"... - Anonyymi
Amalia on Justiina.
Olen nähnyt niin monta tosielämän Justiinaa, jotka kyykyttää miestään Tohveli-Reinoa, eivätkä pidä itsestään edes huolta. Vittuilevat ja nöyryyttävät omaa miestään toisten nähden.
Ääni kellossa muuttuu siinä kohtaa kun Tohveli-Reino rakastuu Pattayalla nuoreen kaunokaiseen, ja haistattaa Justiinalle pitkät vitut.
Sitten Justiinalle jää jäljelle vain sätkävehkeet ja katkera loppuelämä. Kertoo itkien kavereilleen minkä tempun Reino teki ja että se tuli hulluksi. Katkerana miesvihaajana Justiina ei tule uutta miestä saamaan.- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Olen nähnyt niin monta tosielämän Justiinaa, jotka kyykyttää miestään Tohveli-Reinoa, eivätkä pidä itsestään edes huolta. Vittuilevat ja nöyryyttävät omaa miestään toisten nähden.
Ääni kellossa muuttuu siinä kohtaa kun Tohveli-Reino rakastuu Pattayalla nuoreen kaunokaiseen, ja haistattaa Justiinalle pitkät vitut.
Sitten Justiinalle jää jäljelle vain sätkävehkeet ja katkera loppuelämä. Kertoo itkien kavereilleen minkä tempun Reino teki ja että se tuli hulluksi. Katkerana miesvihaajana Justiina ei tule uutta miestä saamaan.Omasta kokemuksestasi kerrot, uskotaan varsinkin sen jälkeen kun on lukenut sinun juttujasi joita julkaiset joka päivä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omasta kokemuksestasi kerrot, uskotaan varsinkin sen jälkeen kun on lukenut sinun juttujasi joita julkaiset joka päivä.
Kumpi on mielestäsi yksinäisempi, se joka postailee tänne joka päivä vai se joka viettää aikansa lukemalla näitä postauksia joka päivä?
Oikein, molemmat ovat jotenkin syrjäytyneitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpi on mielestäsi yksinäisempi, se joka postailee tänne joka päivä vai se joka viettää aikansa lukemalla näitä postauksia joka päivä?
Oikein, molemmat ovat jotenkin syrjäytyneitä.Mihin ryhmään koet itse kuuluvasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ryhmään koet itse kuuluvasi?
Samaan kun sinäkin. Sekä luen että kirjoittelen. Muuta ei oikein ole.
- Anonyymi
Olen täällä koska tämä on helpoin paikka olla viisain!
- Anonyymi
Ja halvin matkailla pattayalla?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2983289Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2351788By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei911325J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851283Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(791173- 591168
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti531103Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36994Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46926Etkö ymmärrä että olen turhautunut
kun ei etene. Auttaisit rakas vai onko kaikki vain kuvitelmiani omassa päässäni?65864