Ihan parhaita kameroita.

Anonyymi

Löytyy ihan parhaita kameroita kiinalaisista halpispuhelimista, kuvia voi aijata palstalle ennenkuin on niitä edes ottanut. Toinen hyvä konsti on ladata kiinalaiseen halpisluuriin sovellus millä voit lisätä haluamasi päivämäärän ja kellonajan vaikkapa vuosia vanhoihin kuviin. Tosin vaimon ranteessa olevan kellon aikaa on hankalampi muuttaa.

23

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Iphoneen ei saa päivämäärää eikä kuvaa vaimosta, puhumattakaan korealaisten näköisistä lapsista suomalaisen prospektin näköisen sylissä vaimolumpun valokuvaamana.

      • Yksi hyvä vaihtoehto Senssulla olisi olla silloin Chiang Maissa paikalla kun on sovittu ja tulla moikkaamaan, ettei tarvi yksin seistä kyltin alla, josta kuvaa pyysit vuorijuoksujen aikaan.

        Mutta joka kerta olet luikkinun palstaltakin piiloon, kun olen Chiang Maissa ollut. Vain Saaripasanen on silloin äänessä. Sitten palaat palstalle kertomaan: "muttaku sitteku räps ku yhyy yhyy ku.."

        Saaripasaselle annan pari tyylivinkkiä samalla. Hommaa Tokmannin farmarihousuista tehtyjen shortsien sijaan merkkivaatteita ja reisitaskushortsit. Et tarvi sitä isoisän nahkaista perunasäkkiä olalle nolaamaan itseäsi.

        Kuvassa minulla on Camelin shortsit, Bossin pikeepaita, Tag Hauerin kello ja Policen silmälasit. https://ibb.co/6HrK5dB

        Yhteishinnaltaan sinun puolen vuoden eläkkeesi kellon ansiosta. Silmälasit 800 euroa.
        Huom! Ei pallomahaa.

      • Anonyymi
        20-10 kirjoitti:

        Yksi hyvä vaihtoehto Senssulla olisi olla silloin Chiang Maissa paikalla kun on sovittu ja tulla moikkaamaan, ettei tarvi yksin seistä kyltin alla, josta kuvaa pyysit vuorijuoksujen aikaan.

        Paikalla kun sovittu? Kenen kanssa olet sopinut ja mitä? Oletko esittänyt vedonlyönnin? Nainen ei ole aiemmin väittämäsi nainen. Kaalliita on kamasi, vaan ei sormusta sormessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarituhti ei edes tiennyt missä olit syömässä. Väitit ettei ole kyseessä bluportin ruokahalli, vaan niinpäs oli. Onko se Saarituhti isäsi?

      • Anonyymi
        20-10 kirjoitti:

        Yksi hyvä vaihtoehto Senssulla olisi olla silloin Chiang Maissa paikalla kun on sovittu ja tulla moikkaamaan, ettei tarvi yksin seistä kyltin alla, josta kuvaa pyysit vuorijuoksujen aikaan.

        Mutta joka kerta olet luikkinun palstaltakin piiloon, kun olen Chiang Maissa ollut. Vain Saaripasanen on silloin äänessä. Sitten palaat palstalle kertomaan: "muttaku sitteku räps ku yhyy yhyy ku.."

        Saaripasaselle annan pari tyylivinkkiä samalla. Hommaa Tokmannin farmarihousuista tehtyjen shortsien sijaan merkkivaatteita ja reisitaskushortsit. Et tarvi sitä isoisän nahkaista perunasäkkiä olalle nolaamaan itseäsi.

        Kuvassa minulla on Camelin shortsit, Bossin pikeepaita, Tag Hauerin kello ja Policen silmälasit. https://ibb.co/6HrK5dB

        Yhteishinnaltaan sinun puolen vuoden eläkkeesi kellon ansiosta. Silmälasit 800 euroa.
        Huom! Ei pallomahaa.

        Aikun hienoa, minulla on tommybahama Jeans island crafted paita, American eagle outfitter shortsit, tosin niitä on vaatekaapillinen erilaisia, kaksiteholasit ostin vuonna 2019 nisseniltä 60 eurolla... ostin samantien viiden silmälasit kun ne oli tarjouksessa, lukulaseja kaukolasejakin tule hankittua. olet sinä sekaisin, joka tämä sitä sinun lisäarvoa, heikkoon itsetuntoosi. reppana 55555-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarituhti ei edes tiennyt missä olit syömässä. Väitit ettei ole kyseessä bluportin ruokahalli, vaan niinpäs oli. Onko se Saarituhti isäsi?

        Niin väitän kyseessä ei ole bluportin ruokahalli, vaan fkc ravintolan pöytä, kuten edellä olevasta pöydästä näkee... ruokahalli on edessä päin kymmeniä metrejä.

    • Anonyymi

      Tai kolmas vaihtoehtoa on ymmärtää paljonko on aika suomessa tai thaimaassa ja paljonko on aikaero.

      • Anonyymi

        Onko aikaero vajaita tunteja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko aikaero vajaita tunteja?

        Otin kuvan kun olin syömässä ja lähetin sen tänne kotona, joten siinä oli 38 minuutin aikaero, otin kuvan hieman vajaa 12 ja se oli framella 8:38 tai jotain siihen suuntaan, suomen aikaa siis mikä oli vikana, lisäksi kuvaus paikka on helppo tarkentaa koodinaatit on siellä samoin kuvausaika.

      • Sensukka. Olet kaksi kertaa väittänyt kivenkovaan että kello on Thaimaassa ollut tunnin pielessä. Sinulta ressukalta kun meni sekaisin kellonaikaa laskiessasi kesäaika ja talvi-aika.

        Katsos kun Thaimaassa ei tarvitse laskea kellonaikaa verrattuna Suomen aikaan, vaan se katsotaan kellosta.

        Ei ole laisinkaan ainoa mokasi. Suomessa olet ja Suomeen jäät. Chiang Maissa olen minäkin viettänyt enemmän aikaani kuin sinä. Uhosit vuorijuoksujen aikaan tulevasi antamaan selkäsaunan. Ei näkynyt ketään.

      • Anonyymi
        20-10 kirjoitti:

        Sensukka. Olet kaksi kertaa väittänyt kivenkovaan että kello on Thaimaassa ollut tunnin pielessä. Sinulta ressukalta kun meni sekaisin kellonaikaa laskiessasi kesäaika ja talvi-aika.

        Katsos kun Thaimaassa ei tarvitse laskea kellonaikaa verrattuna Suomen aikaan, vaan se katsotaan kellosta.

        Ei ole laisinkaan ainoa mokasi. Suomessa olet ja Suomeen jäät. Chiang Maissa olen minäkin viettänyt enemmän aikaani kuin sinä. Uhosit vuorijuoksujen aikaan tulevasi antamaan selkäsaunan. Ei näkynyt ketään.

        Olet rohkea uhoaja ja elvistelijä, joka tarvitsee kellon ranteeseensa tarkoituksella näyttää ympäristölleen vaurautta.
        Vastaa mitä olet sopinut ja oletko esittänyt vedonlyönnin? Nainen ei ole aiemmin väittämäsi tinderi.
        Mukava että olet viettänyt aikaa enemmän kuin muut, se on tärkeää.
        Pääsylippusi selkäsaunaan on että esität oman uskottavuutesi.

        Kaikilla toimilla se tulee vaan heikkoa itsetuntoaan, ostelee leluja joilla ei tee mitään, ja kehuu niitä täällä pattayapalstalla, voi saatana mikä pelle, täysin munaton.

        Kas kun ei hinnoitellut naisen Gucceja ja Chaneleita ja sormuksetkin kaikki oli jäänyt eedeniin.

        kovin on omalaatuinen heppu tämä 2010, pattaya palstalla.

        Seuraavaksi se ostaa sähköauton, koska on helppo vaihtaa liisinkiavomersu sähköiseen, sitten se laajentaa puumajaa riippusillalla toiseen puuhun, jossa toinen maja.

        Hienoa on miljonäärillä aktiviteetit, sitä ne rikkaat tekee meidät köyhät kateellisiksi, ei mutta asiaan se on poikarukka ihan sekoamassa, voitaisiin lopettaaa sen kiusaaminen, mutta kovin on omalaatuista tuo pattayaan rakastuneen elämä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seuraavaksi se ostaa sähköauton, koska on helppo vaihtaa liisinkiavomersu sähköiseen, sitten se laajentaa puumajaa riippusillalla toiseen puuhun, jossa toinen maja.

        Hehheh! Sinun pasmat on niin helppo sekoittaa, Saaripasanen.

        Jos aletaan epäilemään toisten elämää, varallisuutta sekä järjestelemään kilpailuita ja julistelemaan voittajia, niin sinulle on vain hopeaa jaossa tässä leikissä.

        Meissä kun on se ero että minä vastaan huuteluihin totuudella ja valokuvilla, kun sinä vaan länkytät tyhjää paskaa vailla mitään näyttöä mistään.

        Suomalaiseen tyyliin meillä on kokko huomeniltana ja grillijuhlat. Sinulla on Irwin Goodman olkalaukku vm1972, tuulen huuhtoma perse, farmarishortsit joissa erimittaiset lahkeet ja voimakas humalatila.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa on miljonäärillä aktiviteetit, sitä ne rikkaat tekee meidät köyhät kateellisiksi, ei mutta asiaan se on poikarukka ihan sekoamassa, voitaisiin lopettaaa sen kiusaaminen, mutta kovin on omalaatuista tuo pattayaan rakastuneen elämä.

        Se kaipaa ruokintaa että voi pullistella lisää, muutenhan sen arki vallan luhistuisi.
        Mitä olisikaan elämä ilman yhtä urospuolista Belörffiä thaimaassa ilman merkkikuteita ja kelloa ranteessa ajellen avomersulla mäkkärin autokaistalle.

      • Anonyymi
        20-10 kirjoitti:

        Hehheh! Sinun pasmat on niin helppo sekoittaa, Saaripasanen.

        Jos aletaan epäilemään toisten elämää, varallisuutta sekä järjestelemään kilpailuita ja julistelemaan voittajia, niin sinulle on vain hopeaa jaossa tässä leikissä.

        Meissä kun on se ero että minä vastaan huuteluihin totuudella ja valokuvilla, kun sinä vaan länkytät tyhjää paskaa vailla mitään näyttöä mistään.

        Suomalaiseen tyyliin meillä on kokko huomeniltana ja grillijuhlat. Sinulla on Irwin Goodman olkalaukku vm1972, tuulen huuhtoma perse, farmarishortsit joissa erimittaiset lahkeet ja voimakas humalatila.

        Tällä tavalla kirjoittaa ... minä vastaan huuteluihin totuudella ja valokuvilla ... joten räps terden nurkalta uima-allas kokonaisuudessaan ... kiitos jo etukäteen että paljon sanojen sijaan räps.
        Ei olisi pahitteeksi myöskään kaunis perhe avomersussa jossa punaiset penkit ja peukut luonnollisesti kaikilla kuvaajaan päin.

      • Anonyymi

        Kovasti on juhannussidonnainen ajatusmaailma thaimaassa ja aina vastaa totuudella sekä valokuvin.
        En ole havainnut ainuttakaan totuutta jonka olisi osoittanut valokuvin, siis valokuvin joita ei olisi rajattu ja joista ilmenisi ... koko totuus.
        Eedenin puutarha on yksi kirsikka. Puumaja on rautakauppakuitti. Traktori on setelipino. Lapsikatraskuvat ei sisällä isukkia. Poika avomersuilemassa on ravintolapöytäkuva peukuin ja auringonlasku renkaan poltosta. ..... Sanoja paljon.

        Siinä on aika paljon matskua satojen kuittien kera, kun vertaa siihen sensukka että sulla on vaan kuksa Suomessa ja kuva ikivanhasta vuokravitarasta.

        Matsku on tärkeää mutta Kuksa kirjoitetaan isolla Koolla, kun vastaavasti tinakantinen hopeakansikolpakko pienellä koolla.

        Sensukan mustunut kuksa oli ilkeästi haljennut viimeisimmässä kuvassa. Iskä tuonut Lapista 60-luvulla sen ja sen pikkuisen lapinpuukon poronkarvatupsuineen, joita herran vuonna yks ja kaks siellä kaupiteltiin kaikille turisteille. Ostin vähän isomman lapinpuukon vuonna 1990 kun vaimon kanssa Norjassa käytiin https://aijaa.com/zAEa2O Oli mökillä käytössä viidakkoveitsenä joskus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      869
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      607
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      558
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      493
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      492
    Aihe