Lääkkeet välttämättömiä

Anonyymi

Täällä kaikki psykiatriavastaiset vuodattaa pitkiä pätkiä pelotteluita psyykenlääkkeiden haitoista.
Koetaan, että skitsofrenia on vain joku ajattelun erilaisuus ja riippuu vain sosiaalisesta sopimisesta, mitä pidetään normaalina.

Tosiasiassa skitsofrenia on vakava sairaus, joka hoitamattomana on kamala. Todellinen ei hypoteettinen siskoni on nyt siinä vaiheessa, että hän kokee kaiken ruuan ja veden olevan myrkytettyä. Varmaan haju- ja makuhallusinaatioden vuoksi.

Hän ei uskalla asua missään, ei nuku öisin, päivällä heräilee vähän väliä tarkastamaan onko asuntoon tullut ulkopuolisia, jotka muuttavat hänen tavaroitaan.

Hän siis kokee, että hänen tavaroitaan muutetaan jotenkin. Että ne ovat yhtäkkiä erilaisia.

Kokee itsensä täysin terveeksi ja muut vain ovat psykoosissa, jos sanovat, että hän tarvitsee hoitoa.

Miten hoitaisitte tällaista tapausta ilman lääkkeitä? Kun teidän mielestä diagnoosi tulee vain kun on erimieltä lääkärin kanssa ja mielivaltaisesti lätkäisty.

23

470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      osuva avausposti eli kyllä kaikki lääkekriitisety meni hiljaiseksi. Sinäpä sen sanoit osuvasti. upeaa argumentointia. Amen. Olet oikeassa. Näin se vaan on.

      • Anonyymi

        Ettet itsestäsi monikossa puhuisi? Tapauksen tyyppi ei vaarallinen muille joten mitä väliä kuinka aikansa viettää?


    • Anonyymi

      Ne on vaikeita asioita silloin kun potilas ei itse tiedosta sairauttaan . Siihen on nykyisin hyvät lääkkeet , kun vaan saa ihmisen ymmärtämään tilansa

      • Anonyymi

        Kiitän Jumalaa siitä hetkestä ja päivästä, jolloin tajusin, etten enää tarvitse yhtään mitään psyyke ja neuroleptilääkkeitä ja että sain itselleni tarpeeksi rohkeutta lopettaa niiden pitkäkestoisen käyttämisen. 20 vuotta sitten minulle tehty diagnoosi oli oikeasti mielivaltaisesti, ja kiusaamismielessä lätkäisty ja rätkäisty, eikä ollut missään nimessä oikea. Mitkään psykoosit eivät riitä kunnolliseksi perusteeksi määritellä ketään pysyvästi skitsofreenikoksi.

        Enkä ole muuten seonnut vieläkään, vaikka lääkkeiden lopettamisesta on jo jonkin aikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitän Jumalaa siitä hetkestä ja päivästä, jolloin tajusin, etten enää tarvitse yhtään mitään psyyke ja neuroleptilääkkeitä ja että sain itselleni tarpeeksi rohkeutta lopettaa niiden pitkäkestoisen käyttämisen. 20 vuotta sitten minulle tehty diagnoosi oli oikeasti mielivaltaisesti, ja kiusaamismielessä lätkäisty ja rätkäisty, eikä ollut missään nimessä oikea. Mitkään psykoosit eivät riitä kunnolliseksi perusteeksi määritellä ketään pysyvästi skitsofreenikoksi.

        Enkä ole muuten seonnut vieläkään, vaikka lääkkeiden lopettamisesta on jo jonkin aikaa.

        Odotahan vain!
        Vai oletko oppinut olemaan ihmisiksi?


    • Anonyymi

      Kyllä näin on, että skitsofrenia on vakava sairaus, jonka hoidon tärkeä osa on yleensä loppuelämän kestävä lääkehoito. Nykyään on paljon hyviä uudensukupolven lääkkeitä. Moniin kyllä voi jotain haittavaikutuksia olla. Kaikissa lääkkeissä on haittavaikutuksia. On monesti hyvin haastavaa toteuttaa lääkehoitoa juurikin sen takia, koska potilas kokee olevansa terve ja lääkkeet myrkkyä. Monesti sitten vaatii osastohoidon, että lääkitys saadaan annettua. Muut näkevät lääkkeiden positiiviset vaikutukset mutta ei potipas itse. Sitten jää lääkkeet käyttämättä. Monesti näkee samojen potilaiden tulevan takaisin osastolle. Ja siitä muodostuu sitten kierto-ovi ilmiö.

      • Anonyymi

        Laajojen kliinistä merkitsevyyttä ja plasebovastetta käsittelevien meta-analyysien mukaan uuden sukupolven neuroleptit eivät ole tehokkaampia kuin vanhatkaan. Ainoa keskimääräinen ero, minkä tutkijat ovat huomanneet "kehityksessä" on se, että plasebovaste on kasvanut, kun lääkevaste on pysynyt ennallaan tai laskenut. Tutkijat ovat esittäneet, että tämä saattaa johtua siitä, että miedommat toisen sukupolven lääkkeet ovat johtaneet parempaan sokkoutukseen, jolloin näennäinen laskennallinen ero lääkkeen ja plasebon välillä on laskenut. Eli tutkijat myöntävät, että kokeissa sokkoutus purkautuu enemmän tai vähemmän sivuoireiden johdosta, mutta sitä ei tutkita systemaattisesti kokeissa kuinka paljon. Kysymys kuuluukin, mitä hyötyä on plasebokontrollista jos sitä ei oikeasti ole? Se tekee tulosten tulkinnasta mahdotonta, koska ei voi oikeasti erottaa uskomuksia ns. lääkkeen todellisista vaikutuksista.

        Kaikesta tästä huolimatta vain 14 % potilaista saa hyvän vasteen lääkkeestä. Hyvä vasten tarkoittaa 50 % laskua lähtötasosta. Keskimääräinen vaste on noin 23 % laskua lähtöpisteistä PANSS-skaalalla mitattuna, mikä tarkoittaa että se juuri ja juuri ylittää minimaalisen vasteen (20 %) rajan. Lääkekokeet eivät rekrytoi potilaita satunnaisotannalla, vaan sinne valikoituu hyvin lääkeriippuvaisia potilaita, joista karsitaan mm. koehenkilöt jotka reagoivat liian hyvin plaseboon. Potilaat vieroitetaan liian nopeasti, keskimäärin alle kahdessa viikossa edelliseltä neuroleptilta, jolloin tulosten tulkinta vaikeutuu entisestään. Lääkärit kertovat sinulle, että jos lääkkeen NNT on hyvällä vasteella mitattuna 8, eli pitää hoitaa kahdeksan potilasta jotta saat tuotettua yhdessä riittävän lisähyödyn lääkkeellä, on hyvä lääke ja että sitä pitää koko eliniän käyttää. Toki vaste on hieman parempi positiivisiin oireisiin, mutta ei niin merkittävästi kuin väitetään. Keskimääräinen kuuden tai kymmenen pisteen ero lääkkeiden ja plasebon välillä 210 pisteen skaalalla ei voi mitenkään sisältää niin paljon positiivisia oireita, että sillä olisi kliinistä merkitystä.

        Nuo lääkkeet vaikuttavat moniin elintärkeisiin välittäjäainejärjestelmiin, kuten histamiinijärjestelmään (seurauksena lihominen, diabetes), serotoniinijärjestelmään (seurauksena suurentunut ruokahalu, aineenvaihduntahäiriöt ja diabetes), muskariinijärjestelmään (seurauksena kuiva suu, kongitiiviset puutosoireet, sydämen rytmihäiriöt, kohonnut verenpaine, virtsaamisvaikeudet, diabetes), dopamiinijärjestelmään (seurauksena ekstrapyramidaalioireet, ylipaino, akatisia, tardiivi dyskinesia, seksuaalitoiminnan häiriöt , prokaltiinin liikaeritys) ja antikolenergiseen järjestelmään (seurauksena pyörtyminen, kognitiiviset puutosoireet, turvotus, virtsaamisvaikeudet, huimaus ja ummetus) Näitä "sivuoireita" saavat myös ne kahdeksan potilasta yhdeksästä, jotka eivät lainkaan saa lisäyhyötyä lääkkeistä PANSS-skaalalla mitattuna. Sen toteaminen että kaikissa lääkkeissä on haittavaukutuksia ei riitä. Pitää todistaa, että lääkkeet pitkällä aikavälillä tuottavat paremman vasteen kuin mikä on ns. skitsofrenian luonnollinen kulku ilman lääkitystä. Psykiatria on niin arvostettu tieteenala, että melkein mikä tahansa näyttö on automaattisesti uskottavaa. Esimerkki psykiatrien käyttämästä "näytöstä" on Helsingin Sanomissa siteerattu tutkimus Christy et al (2018), joka antaa myös lääkärien ammattilehden Lääkärilehden asiantuntijoiden mukaan ehdotonta tukea sille että pitkäaikaislääkitys suojaa relapseilta. Kyseessä on paitsi satunnaistettu pitkäaikaistutkimus, myös alussa plasebokontrolloitu. Satunnaistaminen parantaa tutkimuksen luotettavuutta, koska sillä tavalla vähennetään valikoitumisen vaikutusta tuloksiin (esim. paremman toimintakyvyn koehenkilöt ajautuvat tiettyyn ryhmään todennäköisemmin). Helsingin Sanomien toimittaja siteeraa tätä tutkimusta todisteena siitä, että muut pitkäaikaistutkimukset kuten Harrowin ja kumppaneiden 20 vuotta kestänyt seurantatutkimus ei ole yleistettävissä vaan on ns. väärä negatiivinen tulos.

        Kun lukee tutkimuksen, niin huomaa että lääkkeen varhain keskeyttäneisiin satunnaistetut söivät keskimäärin 245 mg/päivässä neuroleptejä 9 vuoden seurantajaksolla ja lääkityksellä jatkaneet 209 mg/päiväannoksella. Huono tulos tarkoitti mm. sitä, että joutui käyttämään seurantajakson päätteeksi klotsapiinia. Tutkijat toteavat johtopäätöksissään myös, että molemmissa ryhmissä oli runsaasti relapseja seurantajakson aikana. Valtamedia siteeraa näitä tutkimuksia siksi, että asiantuntijat siteeraavat niitä ja pitävät niitä uskottavana näyttönä lääkkeiden tehosta. Sinäkin saat käsityksesi lääkkeiden tehosta lähinnä tällaisten valtamediassa kirjoitettujen artikkelien kautta. Psykiatria on tieteenä siinä pisteessä, että siinä viittaillaan tutkimuksiin, joita kukaan ei lue eikä ymmärrä. Tutkimukset ovat taas itsessään niin heikkolaatuisia, ettei niistä voi oikeasti tehdä juuri mitään johtopäätöksiä.
        https://www.hs.fi/tiede/art-2000008203196.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laajojen kliinistä merkitsevyyttä ja plasebovastetta käsittelevien meta-analyysien mukaan uuden sukupolven neuroleptit eivät ole tehokkaampia kuin vanhatkaan. Ainoa keskimääräinen ero, minkä tutkijat ovat huomanneet "kehityksessä" on se, että plasebovaste on kasvanut, kun lääkevaste on pysynyt ennallaan tai laskenut. Tutkijat ovat esittäneet, että tämä saattaa johtua siitä, että miedommat toisen sukupolven lääkkeet ovat johtaneet parempaan sokkoutukseen, jolloin näennäinen laskennallinen ero lääkkeen ja plasebon välillä on laskenut. Eli tutkijat myöntävät, että kokeissa sokkoutus purkautuu enemmän tai vähemmän sivuoireiden johdosta, mutta sitä ei tutkita systemaattisesti kokeissa kuinka paljon. Kysymys kuuluukin, mitä hyötyä on plasebokontrollista jos sitä ei oikeasti ole? Se tekee tulosten tulkinnasta mahdotonta, koska ei voi oikeasti erottaa uskomuksia ns. lääkkeen todellisista vaikutuksista.

        Kaikesta tästä huolimatta vain 14 % potilaista saa hyvän vasteen lääkkeestä. Hyvä vasten tarkoittaa 50 % laskua lähtötasosta. Keskimääräinen vaste on noin 23 % laskua lähtöpisteistä PANSS-skaalalla mitattuna, mikä tarkoittaa että se juuri ja juuri ylittää minimaalisen vasteen (20 %) rajan. Lääkekokeet eivät rekrytoi potilaita satunnaisotannalla, vaan sinne valikoituu hyvin lääkeriippuvaisia potilaita, joista karsitaan mm. koehenkilöt jotka reagoivat liian hyvin plaseboon. Potilaat vieroitetaan liian nopeasti, keskimäärin alle kahdessa viikossa edelliseltä neuroleptilta, jolloin tulosten tulkinta vaikeutuu entisestään. Lääkärit kertovat sinulle, että jos lääkkeen NNT on hyvällä vasteella mitattuna 8, eli pitää hoitaa kahdeksan potilasta jotta saat tuotettua yhdessä riittävän lisähyödyn lääkkeellä, on hyvä lääke ja että sitä pitää koko eliniän käyttää. Toki vaste on hieman parempi positiivisiin oireisiin, mutta ei niin merkittävästi kuin väitetään. Keskimääräinen kuuden tai kymmenen pisteen ero lääkkeiden ja plasebon välillä 210 pisteen skaalalla ei voi mitenkään sisältää niin paljon positiivisia oireita, että sillä olisi kliinistä merkitystä.

        Nuo lääkkeet vaikuttavat moniin elintärkeisiin välittäjäainejärjestelmiin, kuten histamiinijärjestelmään (seurauksena lihominen, diabetes), serotoniinijärjestelmään (seurauksena suurentunut ruokahalu, aineenvaihduntahäiriöt ja diabetes), muskariinijärjestelmään (seurauksena kuiva suu, kongitiiviset puutosoireet, sydämen rytmihäiriöt, kohonnut verenpaine, virtsaamisvaikeudet, diabetes), dopamiinijärjestelmään (seurauksena ekstrapyramidaalioireet, ylipaino, akatisia, tardiivi dyskinesia, seksuaalitoiminnan häiriöt , prokaltiinin liikaeritys) ja antikolenergiseen järjestelmään (seurauksena pyörtyminen, kognitiiviset puutosoireet, turvotus, virtsaamisvaikeudet, huimaus ja ummetus) Näitä "sivuoireita" saavat myös ne kahdeksan potilasta yhdeksästä, jotka eivät lainkaan saa lisäyhyötyä lääkkeistä PANSS-skaalalla mitattuna. Sen toteaminen että kaikissa lääkkeissä on haittavaukutuksia ei riitä. Pitää todistaa, että lääkkeet pitkällä aikavälillä tuottavat paremman vasteen kuin mikä on ns. skitsofrenian luonnollinen kulku ilman lääkitystä. Psykiatria on niin arvostettu tieteenala, että melkein mikä tahansa näyttö on automaattisesti uskottavaa. Esimerkki psykiatrien käyttämästä "näytöstä" on Helsingin Sanomissa siteerattu tutkimus Christy et al (2018), joka antaa myös lääkärien ammattilehden Lääkärilehden asiantuntijoiden mukaan ehdotonta tukea sille että pitkäaikaislääkitys suojaa relapseilta. Kyseessä on paitsi satunnaistettu pitkäaikaistutkimus, myös alussa plasebokontrolloitu. Satunnaistaminen parantaa tutkimuksen luotettavuutta, koska sillä tavalla vähennetään valikoitumisen vaikutusta tuloksiin (esim. paremman toimintakyvyn koehenkilöt ajautuvat tiettyyn ryhmään todennäköisemmin). Helsingin Sanomien toimittaja siteeraa tätä tutkimusta todisteena siitä, että muut pitkäaikaistutkimukset kuten Harrowin ja kumppaneiden 20 vuotta kestänyt seurantatutkimus ei ole yleistettävissä vaan on ns. väärä negatiivinen tulos.

        Kun lukee tutkimuksen, niin huomaa että lääkkeen varhain keskeyttäneisiin satunnaistetut söivät keskimäärin 245 mg/päivässä neuroleptejä 9 vuoden seurantajaksolla ja lääkityksellä jatkaneet 209 mg/päiväannoksella. Huono tulos tarkoitti mm. sitä, että joutui käyttämään seurantajakson päätteeksi klotsapiinia. Tutkijat toteavat johtopäätöksissään myös, että molemmissa ryhmissä oli runsaasti relapseja seurantajakson aikana. Valtamedia siteeraa näitä tutkimuksia siksi, että asiantuntijat siteeraavat niitä ja pitävät niitä uskottavana näyttönä lääkkeiden tehosta. Sinäkin saat käsityksesi lääkkeiden tehosta lähinnä tällaisten valtamediassa kirjoitettujen artikkelien kautta. Psykiatria on tieteenä siinä pisteessä, että siinä viittaillaan tutkimuksiin, joita kukaan ei lue eikä ymmärrä. Tutkimukset ovat taas itsessään niin heikkolaatuisia, ettei niistä voi oikeasti tehdä juuri mitään johtopäätöksiä.
        https://www.hs.fi/tiede/art-2000008203196.html

        Minua jäi nyt erityisesti kiinnostamaan alkuperäinen kysymys, että miten hoitaisit tällaista tapausta ilman lääkkeitä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua jäi nyt erityisesti kiinnostamaan alkuperäinen kysymys, että miten hoitaisit tällaista tapausta ilman lääkkeitä?

        Ennen kuin voisin hoitaa kyseistä potilasta, minun pitäisi keskustella hänen kanssaan hänen kokemuksistaan. Se mitä erityisesti varoisin, olisi skitsofrenia-käsitteen käyttö. Pyrkisin pikemminkin purkamaan kokemuksiin liittyvää stigmaa ja pyrkimällä ymmärtämään, miten ihminen jäsentää itse omia "oireitaan" eli suhteettomia pelkojaan ja turvattomuuden aiheuttaman kiihtymystilan tuottamia merkityssuhteita, jossa fysiologinen pelkoreaktio sijoitetaan ympäristöön tavalla, joka tuottaa ulkopuolisesta näkökulmasta katsottuna mielettömiä uskomuksia. Pyrkisin siis normaalistamaan ihmisen kokemusmaailmaa toisin kuin aloittaja, joka pyrkii stigmatisoimaan henkilön kokemusmaailmaa. Pyrkisin luomaan turvallista tilaa, jossa ihminen uskaltaisi avautua kokemusmaailmastaan. Koska skitsofrenia on lääketieteellisesti epävalidi sairaus, jolle ei ole esimerkiksi Suomen tunnetuimman skitsofreniatutkijan Yrjö Alasenkaan mukaan riittävää reliabiliteettia edes oiretasolla saati sitten neurobiologisella tasolla, niin on mielestäni ihan turha yrittää päälle liimata ihmisen omaan kokemusmaailmaan stigmaa, joka vaikeuttaa perusteettomien ahdistusta aiheuttavien uskomusten käsittelyä ja kohtaamista entisestään. Obsessio siihen, että ihminen sosiaalistetaan omaksumaan sairauden identiteetti on vahingollinen ja tarpeeton.

        Kysymykseni tuolle enemmän tai vähemmän hypoteettiselle siskolle olisivatkin sellaisia, jotka lisäisivät ymmärrystäni henkilön päättelyketjuista. Miksi hän kuvittelee, että tavaroiden paikkaa muutellaan? Miksi hän uskoo, että ruoka on myrkytettyä? Millaisissa tilanteissa nuo kuvitelmat nousevat, liittyykö niihin jotain ulkoisia tekijöitä jotka triggeröivät hänessä tuollaisia automaattisia ajatusprosesseja? Keskittyisin sairauden sijasta ihmisen kokemusmaailmaan -oirekenttä yleensä koostuu kausaalisista suhteista, joissa yksi "oire" vahvistaa ja tuottaa toista. Uskomus myrkytetystä ruuasta vahvistaa pelkoreaktioita, vähän kuin paniikkihäiriössä, vinoutuneet tulkinnat tilanteissa yleensä ylläpitävät ja vahvistavat psykoottiseksi mielletyn ajattelun kehää. Taustalla voi olla monenlaisia ongelmia ja kokemuksia, kuten häpeällisiä traumaattisia kokemuksia, joiden tuottaman tiedostamattoman ahdistuksen ja hämmennyksen ihminen sijoittaa irrationaalisiin uskomuksiinsa. Psykoottisilla uskomuksilla voi olla myös minuutta suojelevia funktioita, ja siksi monet takertuvat niihin niin sinnikkäästi. Pyrkimys sisäiseen ymmärrykseen oireista on yleensä kaikkien psykoterapeuttisten interventioiden lähtökohta, koska et voi auttaa toista ihmistä jos et ymmärrä hänen tilannettaan ja kontekstia, jossa nuo "oireet" syntyvät. Psykooseja voidaan tutkitusti hoitaa psykoterapiassa ja etenkin tuollaisiin ruokani on myrkytetty -uskomuksiin voisi hyvin toimia kognitiivinen psykoterapia. Se kuitenkin edellyttää luottamussuhdetta, jota hoitotahon ja potilaan välillä ei ole olemassa etenkään, jos on joutunut toistuvasti pakkohoitoon, mikä on aika standardihoito skitsofrenian hoidossa nykyäänkin. Sen vuoksi on äärimmäisen vaikea hoitaa lääkkeettömästi psykoosisairaita, vaikka se ei mahdotonta olekaan jo monilla psykoterapioilla on saatu hyviä tuloksia psykoosien hoidossa. Hoito vaatii myös sitoutumista ja edistyminen on joskus äärimmäisen hidasta, vaikka onnistuessaan tulokset voivat kestää loppu elämän. Niitä ei voi kuuden viikon RCT kokeissa oikein tutkia uskottavasti eivätkä ne ole mitään massainterventioita, vaan ne pitää räätälöidä yksilöllisesti ja onnistumiseen vaikuttaa paljon potilaan ja terapeutin välinen kemia ja vuorovaikutus. Koska terapia ei vaurioita aivoja eikä aiheuta vakavia sivuoireita, sen pitäisi olla kuitenkin ensisijainen hoitomuoto etenkin, jos ihminen ei ole selvästi vaaraksi itselleen tai muille.


      • Anonyymi

        Kuka niin sanoo ja väittää, että kyseisiä neuroleptejä on jonkun muka käytettävä ja syötävä koko ikä? Ja ettei ihminen voisi kuntoutua, parantua, tai eheytyä ilman psyykelääkkeitäkin? Esim. kunnollisella keskusteluterapialla ja sosiaalisella kannustamisella, empaattisella asenteella ja riittävällä tuella?

        Useimmilla neurolepteillä on vain enemmän somaattista terveyttä vahingoittavia haitta ja sivuvaikutuksia, eivätkä ne useimmissa tapauksissa edes paranna ketään.

        Jos joku väittää, että lääkityksen lopettanut joutuu toistuvasti sairaalajaksolle, niin se kyllä johtuu aivan muista syistä. Syyt siihen johtuu nykyisen psykiatrian hoidon tasosta, ja ainoista käytössä olevista keinoista, joka perustuu lähinnä vain ja ainoastaan lääkkeisiin. Ihmisen oireilujen taustalla olevia ongelmia kun ei koskaan selvitetä, eikä niihin juurisyihin keskitytä. Ei ole siis mikään ihme, että monien oireilut kroonistuvat, ja jotkut ajautuvat ja hakeutuvat yhä uudelleen sairaalaan, eikä ihminen tervehdy, kun psykiatriassa ei keskitytä niihin oikeisiin asioihin, mihin pitäisi. Eli elämässä aiemmin tapahtuneisiin asioihin, traumoihin, tunne-elämään ja sosiaalisiin suhteisiin ja niiden laatuun. Traumaattisia kokemuksia kokeneiden potilaiden hoito on Suomessa aika retuperällä, etenkin julkisella puolella. Jos kunkin ihmisen kohdalla olleita traumoja ei koskaan selvitetä, niin onhan se selvää, että ihminen ei tule voimaan koskaan hyvin. Koska psykiatriassa keskitytään vain diagnoosiin, lääkehoitoihin ja potilaiden stigmatisointiin ( jota kylläkin harjoitetaan myös tällä palstalla). Kyseinen lääketiede ja sen harjoittajat ovat aivan väärillä urilla ja hakoteillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka niin sanoo ja väittää, että kyseisiä neuroleptejä on jonkun muka käytettävä ja syötävä koko ikä? Ja ettei ihminen voisi kuntoutua, parantua, tai eheytyä ilman psyykelääkkeitäkin? Esim. kunnollisella keskusteluterapialla ja sosiaalisella kannustamisella, empaattisella asenteella ja riittävällä tuella?

        Useimmilla neurolepteillä on vain enemmän somaattista terveyttä vahingoittavia haitta ja sivuvaikutuksia, eivätkä ne useimmissa tapauksissa edes paranna ketään.

        Jos joku väittää, että lääkityksen lopettanut joutuu toistuvasti sairaalajaksolle, niin se kyllä johtuu aivan muista syistä. Syyt siihen johtuu nykyisen psykiatrian hoidon tasosta, ja ainoista käytössä olevista keinoista, joka perustuu lähinnä vain ja ainoastaan lääkkeisiin. Ihmisen oireilujen taustalla olevia ongelmia kun ei koskaan selvitetä, eikä niihin juurisyihin keskitytä. Ei ole siis mikään ihme, että monien oireilut kroonistuvat, ja jotkut ajautuvat ja hakeutuvat yhä uudelleen sairaalaan, eikä ihminen tervehdy, kun psykiatriassa ei keskitytä niihin oikeisiin asioihin, mihin pitäisi. Eli elämässä aiemmin tapahtuneisiin asioihin, traumoihin, tunne-elämään ja sosiaalisiin suhteisiin ja niiden laatuun. Traumaattisia kokemuksia kokeneiden potilaiden hoito on Suomessa aika retuperällä, etenkin julkisella puolella. Jos kunkin ihmisen kohdalla olleita traumoja ei koskaan selvitetä, niin onhan se selvää, että ihminen ei tule voimaan koskaan hyvin. Koska psykiatriassa keskitytään vain diagnoosiin, lääkehoitoihin ja potilaiden stigmatisointiin ( jota kylläkin harjoitetaan myös tällä palstalla). Kyseinen lääketiede ja sen harjoittajat ovat aivan väärillä urilla ja hakoteillä.

        Olen kanssasi samaa mieltä, että keskustelu, ja terapia pitäisi olla ensisijaisia hoitomuotoja, ennen lääkitystä, mutta ihan ainahan se ei riitä.

        Ihan yksinkertaisena esimerkkinä vaikka tämä foorumi. Katsantakannasta riippumatta, täällä useampikin yrittää puhua ns. järkeä toiselle ihmiselle. Useimmiten hyvinkin lahoin tuloksin.

        Se "järjen" puhuminen ei ole skitsofreenikolle yhtään sen helpompaa.


    • Anonyymi

      Olen siinä suhteessa samaa mieltä, että lääkkeet todellakin ovat joskus tarpeellisia, etenkin skitsofrenian hoidossa, tai pahassa akuutissa psykoosissa.

      Skitsofreenikot ehkä joutuvatkin käyttämään lääkkeitä lopun ikäänsä, vaikka on olemassa pieni mahdollisuus parantuakin skitsofreniasta, aika harvinaista tosin.

      Akuutit psykoosit myös vaativat neuroleptilääkityksen, mutta sellaisissa tapauksissa olisi hyvä miettiä tarkkaan miten jatkossa hoidetaan, onko vuosikausien lääkitys pakollinen, se kun ei aina välttämättä olisi.

      Lääkitykset ovat siis joskus ihan hyvä asia, mutta jo vuosia sitten, kuten vieläkin, olen usein miettinyt, minkä takia syötetään kovin vahvoja annostuksia. Joissain tapauksissa pienempikin määrä riittäisi.
      Ei varmaan ole tarkoitus, että ihminen on jatkuvasti kauheassa tokkurassa, sehän ylläpitää lähes psykoosin kaltaista olotilaa.

      Ihmiset, jotka ovat saaneet lääkkeistä apua, hyväksyvät niiden käytön, kun taas lääkevastaisuus kumpuaa useimmiten siitä, kun ihmiset kokevat pahojakin haittoja lääkkeistä.

    • Anonyymi

      Kaikissa lääkkeissä on sivuvaikutuksia ja neuroleptejä kokeilleena voin sanoa, että ne on aikas syvältä.

      Samoin sekin on totta, että yhteiskunnan pitäisi olla joustavampi erilaisuutta kohtaan, hyvin monella tavalla.

      Mutta

      Se surullien puoli. Näyttää että foorumin "peruskäyttäjä" on syönyt neuroleptejä "turhaan" vuosikymmeniä, ja nyt olettaa että kaikki muutkin tekevät niin. Ilman että itsellä olisi mitään aikomusta edes yrittää auttaa toista ihmistä.

    • Anonyymi

      Itselläni oli joskus pakonomaisia ajatuksia, että ruokani on myrkytettyä. Mutta en uskonut niitä sillä tavalla, että olisin jättänyt syömättä. Huomasin vaan, että alitajunnasta kumpusi tuollaisia outoja pakonomaisia ajatuksia. Ne tulivat ja menivät ja lopulta katosivat, enkä koskaan kertonut niistä kenellekään. Kyse ei siis ole todennäköisesti välttämättä hallusinaatiosta, vaan pakkoajatuksesta. Ei kannata siis olettaa, että tiedät ihmisen kokemusmaailmasta enemmän kuin tiedätkään. On aika paha virhe sotkea pakkoajatus hallusinaatioon, vaikka onhan aistiharhakin mahdollinen. Toki psykiatriassa usein oletetaan potilaan kokemusmaailmasta valtavan paljon kysymättä itse potilaalta asiasta.

      Sen tiedän, että nuo omituiset pakkoajatukset liittyivät siihen, että olin äärimmäisen stressaantunut, nukuin huonosti ja minulla ei ollut ketään jolle puhua vaikeuksistani. Pakkoajatusten lääkkeetön hoitaminen edellyttää sellaista luottamussuhdetta ja asennetta, jota psykiatriassa on oikeastaan mahdotonta muodostaa potilaaseen. Luulisin että esimerkiksi kognitiivinen psykoterapia oikein toteutettuna voisi auttaa etenkin sellaisessa muodossa, jossa hyödynnetään mindfulnessia/meditaation ymmärrystä, jonka mukaan voit tietoisesti irrottautua omista ajatuskuluistasi ja tietoisesti tarkkailla oman mielesi prosesseja.

      Mutta kun opetat potilaalle, että hänen "sairautensa" johtuu hänen geeneistään ja synnynnäisistä piirteistään, kun hän jo valmiiksi samaistuu voimakkaasti omiin pakkoajatuksiinsa, niin silloin niistä tulee entistä hallitsemattomampia ja silloin seuraus on se, että käytännössä oireita ei voi muuten hoitaa kuin rauhoittavilla ja hermostoa lamaavilla aineilla. Käytännössä harvoin niillä päästään eroon täysin noista ajatuksista, mutta neuroleptien aiheuttama aivovaurio saattaa edesauttaa siinä, että ihminen ei enää tiedosta kunnolla omia tunteitaan eikä ajatuksiaan eikä reagoi niihin enää niin voimakkaasti. Psykiatrian hoitoparadigma pääasiassa keskittyy psykoosisairauksien kroonistamiseen ja mitä haavoittuvampi potilas, sitä todennäköisemmin tuo hoitomalli kroonistaa ongelmia.

    • Anonyymi

      En ole skitsofreenikko, mutta tunnistan ja tunnustan lääkkeiden välttämättömyyden. Olen lääkkeitä myös käyttänyt ja käytän vapaaehtoisesti.
      Ylilääkinnässä on haittansa ja olen nähnyt psykoosin kokeneita, joille jätetään liian vahva lääkitys pitkäaikaiseksi hoidoksi ja se tappaa kaiken aloitekyvyn. Tuttavani lääkkeitä vähennettiin ja lääkitystä korjattiin vasta itsemurhayrityksen jälkeen, kun hän oli vuosia elänyt kävelevänä vihanneksena.
      Syön lääkkeitä ja omalla kohdallani vierastan sitä, että sopivaa lääkitystä ei ole vuosien aikana löytynyt edes psykiatrien toimesta ja sitten jollain sairaanhoitajalla ikään kuin syttyy lamppu toisella tapaamisella, että lääkitystä on nyt pakko tarkistaa ja lisätä, minkä kirjaa sitten oikein Kantaan ylös.

      • Anonyymi

        On sentään hienoa lukea, että lääkitystä oli vähennetty, kun tuli vakava tilanne.
        Ehkä ajat ovat sentään vähän muuttuneet.
        Kauan sitten, kun itse yritin itsemurhaa, lääkityksiä vain lisättiin reilulla kädellä.


    • Anonyymi

      Ei skitsofrenia sairaus ole vaan mielentila häiriö.
      Aivokemioita ei saa kuntoon psyykelääkkeillä koska aivokemiat ei ole myrkkykemiaa vaan biokemiaa.
      Oikian laisella biokemiallisella hoidolla saa paljon parempaa hoitotulosta aikaan.

    • Anonyymi

      "Täällä kaikki psykiatriavastaiset vuodattaa pitkiä pätkiä pelotteluita psyykenlääkkeiden haitoista."

      Jos et itse ole ko. haittoja kokenut, voit minun puolestani painua vittuun kommentteinesi.

      PS. En ole psykiatriavastainen. Psyykenlääkkeisiin suhtaudun kriittisesti ja se ei tarkoita, että vastustaisin kaikkea psykiatriaa.

      • Anonyymi

        Ei kai ketään voi käskeä jonnekin painumaan sellaisesta syystä, jos hän itse ei ole kokenut haittoja.

        On täysin totta, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät niistä kovin kummoisia haittoja saa.
        Ja on olemassa sekä psykiatriavastaisia, että -myönteisiä.
        Päättäköön kukin itse omalla kohdallaan mielipiteensä.

        Ei ole pakko ottaa henkilökohtaisesti, kun joku toinen kertoo mitä mieltä asioista on.
        Itsekin olen aikalailla vastaan kokemusteni takia, mutta en voi mennä muille sanomaan, miten heidän täytyisi toimia.


    • Anonyymi

      "Miten hoitaisitte tällaista tapausta ilman lääkkeitä? Kun teidän mielestä diagnoosi tulee vain kun on erimieltä lääkärin kanssa ja mielivaltaisesti lätkäisty."

      Skitsofrenian kappa-arvo on DSM-V tautiluokituksen mukaan 0.46. Monet lääketieteen asiantuntijat pitävät Cohenin kappa-arvoa 0.6 minimaalisena rajana sille, että diagnoosi on riittävän konsistentti eli lääketieteen asiantuntijat tulkitsevat toisistaan riippumatta riittävän johdonmukaisesti potilaan oireet. Alle 0.6 tai 0.7 kappa-arvo tuottaa niin valtavasti virheellisiä diagnooseja, että vakavammissa sairauksissa se olisi hengenvaarallista. Skitsofreniaa ei voi siis erottaa muista psykooseista, kuten tutkijat toteavat tutkimuksessaan. Miksi sitten diagnoosi on aloittajan kaltaisille ihmisille niin tärkeä asia? Jos samalla diagnoosilla olevilla ihmisillä toisella on huumeiden käytön laukaisema raju psykoosi täynnä rajuja kuulo- ja näköharhoja ja toisella vain paranoidisia ajatusharhoja ja negatiivisia oireita, niin millä ihmeen perusteella pitäisi näitä ihmisiä hoitaa samalla tavalla? Jos toisella on vaikea varhaislapsuus, kiintymyssuhdeongelmia, koulukiusaamistraumoja ja toisella lähinnä vaikea huumeriippuvuus (kyllä, huumeiden laukasema pitkäkestoine psykoosikin voidaan diagnosoida skitsofreniaksi), niin onko kovin tehokasta laittaa vaan molemmat loppu iäkseen aivoja vauroittaville sedatiiveille, joiden vaikutuksia ovat skitsofreniatutkijat pitäneet skitsofenian patofysiologisena ilmentymänä, joka heikentää kognitiivista suorituskykyä? Skitsofreniadiagnoosi vaikeuttaa ihmisten hoitamista, koska se suuntaa hoitotahon huomion vääriin asioihin. Skitsofrenia ei eroa riittävästi muista psykooseista tai edes muista mielenterveysongelmista riskitekijöiltään, vaan ne ovat jaettuja tilastollisia korrelaatteja, jotka toteutuvat yksilöissä hyvin eri tavoin. Sen takia et voi tuijottaa diagnoosia, sillä ei ole minkäänlaista informatiivista arvoa mutta sterotypiana se johtaa siihen, että ihminen ei saa tarvitsemaansa hoitoa.

      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3900052/
      https://ajp.psychiatryonline.org/doi/pdf/10.1176/appi.ajp.2012.12070999

      • Anonyymi

        Taitaa se trendi olla enempi niin päin, että niitä miepä palveluita yhdistetään, kun se että niitä eriytetään. Ihan sen takia, että on huomattu, ihmisten "itselääkitsevän" itseään, ja sen takia ettei tule luukuilla pompottelua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa se trendi olla enempi niin päin, että niitä miepä palveluita yhdistetään, kun se että niitä eriytetään. Ihan sen takia, että on huomattu, ihmisten "itselääkitsevän" itseään, ja sen takia ettei tule luukuilla pompottelua.

        Mielestäni palvelujen yhdistäminen ei ole ristiriidassa yksilöllisen hoidon ja kohtaamisen kanssa. Diagnoosikeskeisyys ei liity pirstaleiseen palvelujärjestelmään vaan hoitoparadigmaan, jossa pakonomaisesti teeskennellään että hoidetaan etiologialtaan ja oirekuvaltaan yhtenäisiä "neurobiologisia" sairauksia ilman, että se perustuisi minkäänlaiselle näytölle. Luukulta pompottelu liittyy siihen, että eri ammattilaiset ja organisaatiot eivät tee moniammatillista yhteistyötä asiakkaan tarpeista käsin, jolloin kukaan ei ota vastuuta juuri mistään eikä kokonaiskuvaa synny. Moniammatillisuus taas parhaimmillaan vähentää diagnoosikeskeisyyttä, koska siinä yhdistyy monta eri näkökulmaa potilaan tai asiakkaan ongelmiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni palvelujen yhdistäminen ei ole ristiriidassa yksilöllisen hoidon ja kohtaamisen kanssa. Diagnoosikeskeisyys ei liity pirstaleiseen palvelujärjestelmään vaan hoitoparadigmaan, jossa pakonomaisesti teeskennellään että hoidetaan etiologialtaan ja oirekuvaltaan yhtenäisiä "neurobiologisia" sairauksia ilman, että se perustuisi minkäänlaiselle näytölle. Luukulta pompottelu liittyy siihen, että eri ammattilaiset ja organisaatiot eivät tee moniammatillista yhteistyötä asiakkaan tarpeista käsin, jolloin kukaan ei ota vastuuta juuri mistään eikä kokonaiskuvaa synny. Moniammatillisuus taas parhaimmillaan vähentää diagnoosikeskeisyyttä, koska siinä yhdistyy monta eri näkökulmaa potilaan tai asiakkaan ongelmiin.

        Kyllä mt-ongelmaisia pompotellaan luukulta luukulle, ja vielä mieluummin silloin, kun ei enää ole työelämässä.

        Kun yksi ammattilainen ei hoida, niin on toiveajattelua, että jokin onnistuisi vieläpä moniammatillisena.

        Ajatellaan, että työkyvyttömiä on turha hoitaa, kun ovat vain kuluerä, ei tuota enää rahaa valtiolle.
        Valitettavasti tällainen on ns. hyvinvointivaltio. Sanana kyllä suhteellisen kaunis, mutta käytännössä ei minkään arvoinen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Huumekohussa marinoitu Redrama Vain elämää -kuvauksista: "...valehtelevan, jos sanoo, ettei..."

      Juhannuksen jälkeen Redrama oli aiheuttanut lähipiirissään huolta kuukauden mittaisella katoamistempullaan. Vain elämää -leiri pidettiin toukokuun lop
      Suomalaiset julkkikset
      11
      3655
    2. Mikä hän on ammatiltaan?

      Mitäs sun ikävän kohde tekee työkseen?
      Ikävä
      170
      3104
    3. Ohhoh! Michele Murphy-Kaulanen hämmentää vauvauutisella - Totuus on hieman toisenlainen!

      No nyt on aikamoinen "vauva"! Michele Minttu Murphy-Kaulanen on jakanut Instassa "iloisen perhetapahtuman". Lue juttu ja katso kuvat: https://www.su
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      2327
    4. Kiira Korpi ja wanha Pekka

      Järjenvastainen suhde, ei mitään tolkkua.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      1394
    5. Kuu kaipaa tähtiään...

      mutta nalle kaipaa tähtisilmäänsä vielä enemmän. Runoa ei täksi illaksi viel ole, mut toivottavasti pidät tästä laulusta :) olen vähä epävarma onko tä
      Ikävä
      190
      1159
    6. Kerran vielä...

      Minä tiedän ja sinä tiedät...Anteeks omasta puolesta🤗... toivon oikeasti sulle kaikkea hyvää, vaikka viisaasti et toiminutkaan, mutta mä alan olla ta
      Ikävä
      53
      1045
    7. Sanna on aivan sekaisin Venäjästä, auringonpistosko?

      Sannan mielestä tavallinen venäläinen ei saisi matkustaa Euroopassa ja käydä katsomassa nähtävyyksiä. Tällä hetkellä hävettää olla suomalainen, niin t
      Maailman menoa
      274
      1044
    8. Miksei Martinaa kutsuttu Leppilampi en häihin

      Pelättiin varmasti että jos käyttää siellä "äidillisiä otteita" muihin vieraisiin tai nuolee jonkun miehen korvaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      1027
    9. Mies, kudoin sulle villahaalarin

      Sellasen kirjavan, jossa on huppu ja avattava lappu takalistossa. Laitathan sitten joka päivä sen töihin. ☺️
      Ikävä
      125
      852
    Aihe