Muutama viikko sitten lähisukulainen menehtyi, ja hautajaiset pidettiin vasta. Hän ei ollut minulle sukulaissuhteesta huolimatta erityisen läheinen, mutta kuitenkin ihminen jonka kanssa on vietetty yhdessä Joulua, käyty kylässä jne. Hautajaiset pidettiin perheensä ja sisarustensa kesken, jonka vuoksi en hautajaisiin mennyt, vaikka kutsu tavallaan tulikin. Kuolema on aiheuttanut minussa kuitenkin oudon ajatuksen, jota koitan nyt tähän sanoittaa. Olisi kiva kuulla, onko kellään muulla vastaavaa.
Hänet haudattiin hautausmaalle. Olen työni puolesta ollut monissa hautajaisissa mukana, mutta tämä ajatus on tullut vasta nyt sukulaisen kuoltua, eli ruumiin laskeminen arkussa maan alle saa minussa aikaan ahdistusta. Tuntuu ajatuksena pahalta, että siellä se ihminen makaa laatikossa maan alla, vielä pitkään kuitenkin täysin itsensä näköisenä. Siinä missä minä olen täällä maan päällä, samaan aikaan hänen ruumis on maan alla laatikossa tuolla ulkona. En ole uskonnollinen ihminen tai ajattele sinänsä mitenkään "sielu jää tänne meidän kanssa" -tyylisesti, vaan otan asian hyvinkin konkreettisesti. Ajatus maatumisestakin kavahduttaa, se miltä se läheinen siellä arkussaan näyttää esimerkiksi 20 vuoden kuluttua. Joskus kun/jos täytyy oman vanhemman tai muun oikeasti läheisen ihmisen hautajaisissa olla, en haluaisi käydä tämmöisiä ajatuksia mielessä läpi kun hänet arkussa lasketaan maan alle ja multaa aletaan heittää päälle. Se tuntuu julmalta.
Tuhkaaminen tuntuu ajatuksena paremmalta, oikeastaan melko kauniiltakin tavalta lähteä lopullisesti esimerkiksi tuhkat mereen laskettuna tai heitettynä kauniissa paikassa, ilman ruumista missään. Tästä ei ajatuksena synny minkäänlaista ahdistusta, vaikka konkrettisuus siinäkään ei sinänsä kovin kaunis ole.
Voiko kukaan samaistua tähän?
Hautaaminen maan alle ahdistaa
13
275
Vastaukset
- Anonyymi
20 vuoden jälkeen haudatusta ruumiista ei ole jäljellä oikeastaan mitään, ehkä jotain isompia luun palasia.
- Anonyymi
Riippuu maaperästä. Kuivissa ja elottomissa maaperissä ruumis voi jopa 20 vuoden jälkeen näyttää kuin olisi vasta eilen laitettu.
- Anonyymi
Onpas. Luuranko on pääosin kasassa 20v kuluttua, ja 40v päästäkin vielä kallo ja reisiluut, käsivarren luut ja vaatteen riekaleita. Jos maaperä kuiva tai suomaata, vainaja säilyy melkoisen freesinä jopa 50 vuotta (tukka pysyy, kasvot tunnistettavissa joskin hieman punoitusta ja nenänvarren kudokset ja korvalehdet yleensä tuhoutuu), jos arkussa haudattu puku päällä se voi olla vielä melkein vastaostetun näköinen!
- Anonyymi
Täti kuoli kuukausi sitten. Hänet haudattiin arkussa. Aikaisemmin se,että laitetaan arkussa maan alle tuntui ahdistavalta. Nykyisin uskon henkimaailman olemassa oloon. En koe tunnetasolla eroa siinä haudataanko arkussa vai tuhkataanko. Setä tuhkattiin 6 vuotta sitten. Uurnan lasku oli kaunis tilaisuus. Ymmärrän,että asioita katsoo ihan eri näkökulmasta jos on lähiomainen, kuin jos se on vain yksi työkeikka muiden joukossa. Itsekin olen ollut työni puolesta monessa hautajaisissa mukana.
- Anonyymi
Kun sielu jättää kehon,siellä ei ole mitään.Antakaa itselle rauha,on vain sielu joka elää silti.
Olen ajatteluut itse samaa useasti,mutta siellä ei ole ketään enään,kehon/ruumiin hallitsija on nyt vapaa tästä maailmasta ja on varmasti iloinen kun kaikki maallinen raskas elämä päättyy.
Kaivatkaa heitä mutta iloitkaa,matka jatkuu ! - Anonyymi
Minä taas olen sitä mieltä että ihminen on vain osa luonnon kiertokulkua.
Sukupolvi toisensa jälkeen syntyy, elää ja kuolee, sen mukaan mitä oma elimistö myöden antaa ja niin kauan kuin elimistö kestää.
Kuoleman jälkeen jäljelle jäänyt massa häviää polttamalla nopeammin, maatumalla ja pieneliöiden syömänä hitaammin.
Synnytään, eletään, kuollaan.
Kukaan meistä ei elä ikuisesti. Kannattaa elää tämä yksi ja ainokainen elämä niin hyvin ettei tarvitse katua mitään tehtyä eikä tekemättä jättämistä.
Hyvin pärjää itsensä kanssa kun yllämainitun sisäistää ja hyväksyy.- Anonyymi
Nimenomaan. Kun aivot tuhoutuu, ei ole ajattelua, ei "minuutta". Kuvitelkaa tilanne jos olette olleet leikkauksessa ja on nukutettu. Sama tila ikuisena, eli ei unen näkemistä, vain pimeä tyhjyys joka ei koskaan enää pääty osaltasi.
Niin se menee. Nauti elostasi nyt! Joka aamusta. Lintujen laulusta, metsistä, niityistä, järvistä, auringosta ja sateesta.
- Anonyymi
Olen pohtinut samaa, etenkin, kun taannoin hyvä ystäväni kuoli onnettomuudessa (oltiin silloin 20-vuotiaita molemmat) ja haudattiin arkussa.
Kun kävin sittemmin hautausmaalla, tuli epätodellinen olo - kaveri pötköttelee siinä laatikossa ihan lähellä, vain hieman multaa välillämme ja muuttuu päivä päivältä kammottavamman näköiseksi, kun aikaa kuluu. Jossain vaiheessa sitten vuosien päästä luurankona/muumioituneena jatkaa ikuista untaan..
Jotenkin kammottavaa.
Itse olen muuttanut suhtautumista kuolemaan, kun sairastuin. Vaikka on lapsia ja vaimo,ei elämässä ole kovin paljoa odotettavaa, paljon on kuitenkin jo koettu - enemmän kuin moni muu. Kuolema ei pelota, kuten nuorempana, tavallaan ajatus siitä tuntuu vapautukselta. Loppuupahan tappelu verottajan ja voudin kanssa, ei tarvitse enää taistella elannon eteen - sekä taistella Kelan kanssa siitä tästä ja tuosta asiasta.
Kaikkihan täältä lähdetään, vaikka aika-ajoin luopuminen tuntuu tuskaisalta, niin eihän sitä sitten enää tiedosta, kun siirtyy hiilikiertoon. Mutta ahdistaa silti läheisten puolesta.
En toki erityisesti toivo kuolemaa tai sitä mitenkään haluaisi edesauttaa, mutta jännällä tavalla on tullut sellainen "sopivan välinpitämätön" asenne koko asiaa kohtaan. Toki nyt 54 - vuotiaana olisi vielä paljon koettavaa (vai onko?) mutta toisaalta, hyvin tapahtumarikas ja paljon kokemuksia sisältävää elämää on jo takana.
Taidan valita tuhkauksen.- Anonyymi
Ruumis voi olla hyvällä tuurilla muumiona eli voisit tunnistaa kaverisi kasvotkin. Onhan se outoa kun ajattelee: vainaja vaan makaa maaperässä, vuosia, vuosikymmeniä, vuosisatoja, vuosituhansia, kymmeniätuhansia, satojatuhansia, miljoonia, miljardeja....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruumis voi olla hyvällä tuurilla muumiona eli voisit tunnistaa kaverisi kasvotkin. Onhan se outoa kun ajattelee: vainaja vaan makaa maaperässä, vuosia, vuosikymmeniä, vuosisatoja, vuosituhansia, kymmeniätuhansia, satojatuhansia, miljoonia, miljardeja....
Muumioituminen vaatii vähän enemmän, tietyn käsittelyn, tai sen, että ihminen on kuollessaan ollut pitkän aikaa vähällä syömisellä. Mätäneminen alkaa vatsalaukusta, ja jos se on tyhjä, mätäneminen ei oikein lähde liikkeelle. Jossain Tiibetissä on vuoristossa munkkeja, jotka on muumioituneet paikalleen joskus 500 vuotta sitten, söivät viimeiset ajat pelkkiä pähkinöitä, vatsalaukku lähes tyhjä kuollessa, mutta siinäkin on vuoristo-olosuhteillakin ollut oma merkityksensäkin. Kaikki tietävät Egyptin muumiotkin.
Onkohan kyseessä ehkä jonkinlainen "laajennettu" ahtaanpaikankammo, jos maan alla arkussa kuolleena makaaminen tuntuu ahdistavalta?
Mitä väliä sillä on, ei siellä minään zombina olla, kuolleena ei tunnu enää mitään.
Itse ehkä olen niitä, joita houkuttaa tuhkan heittäminen mereen. Sama se, en tiedä pitääkö koko maapallo täyttää väkisin hautausmaillakaan?
Ehkä senkin tilan voisi käyttää muuten hyödyksi?
Jos pitää olla jokin paikka, jonne voi mennä edesmenneitä muistelemaan?
Hautausmailla on oma viehätyksensä, en tiedä olenko jotenkin outo, mutta aika paljon on tullut niissäkin käveltyä, kun on parin läheisyydessä asunut, jotenkin se kävelyretki usein vaan suuntautui sinne.
Mulle kun kuolema on vain portti toiseen maailmaan, en ymmärrä niitä, jotka oikeasti uskoo katoavansa jonnekin, ei minnekään, tuntuu aivan pähkähullulta sellaiset katoamistemput. Eihän tässä olemassa olossamme ole mitään järkeä, jos pitää vielä kadotakin jonnekin. Ei kukaan oikeasti halua kadota mihinkään, kyllä sitä kaipaa uutta seikkailua jokainen, ajatus katoamisesta voi vaan tuntua niin traagisen ihanalta ajatukselta, koska ihminen on pohjimmiltaan tragediaan taipuvainen eläin.
- Anonyymi
Miksi arkkuja ei laiteta pystysuuntaan?
- Anonyymi
Yritä kaivaa kapea ja syvä monttu niin ymmärrät. Jos ymmärrät.
- Anonyymi
Pahempi molempi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En usko et meistä tulee jotain
Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel102580- 851950
Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"
Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei381499- 2601398
Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa
Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html2731028- 67913
Olen J-mies
Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.47881Ei sitten, ei olla enää
Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na77860- 55854
- 44765