Voiko yksinäinen ihminen testamentata koko

omaisuutensa, vai meneekö rintaperillisille jokin lakiosa? Löytyykö vankkaa dataa?
29167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Puolet kuolinpesän varoista menee rintaperillisille lakiosan mukaan, jos sitä vaativat kukin erikseen.

Äänestä
  • Vaikka olisi hallinta ym. testamentteja tehty, lakiosa pitää saada sitä vaadittaessa kuluitta. Testamentinsaaja voi maksaa osuuden tai testamentin alainen hallintaomaisuus myydään, mikäli se rikkoo rintaperillisten lakiosaa vastaan. Kierot lakimiehet osaavat toki riitauttaa kuolinpesän, jolloin sille valitaan Käräjäoikeuden päätöksellä pesänselvittäjä joka testamentin saajan puolelle asettuessaan voi aiheuttaa turhia suuria kuluja pesälle ennen kuin myönnetään että lakiosaa vastaan ei voi rikkoa.
    Mikäli hallintatestamentin saaja ei ole pesän varsinainen osakas, kaikki kulut otetaan pesästä, eli pesän osakkaat menettävät ko. osa perinnöstä. Jopa ulkopuolisen hallintatestamentin saajan puhelinsoitot ja kaikki muut toimet pesänselvittäjän kanssa veloitetaan pesältä. Tunnetusti miespuoliset lakimiehet ja tuomarit ovat rappareita, joten he sopivat nämä caset rapparisäännöillä eli korkein hyväveli päättää. Jopa Käräjäoikeuden notaarit ja Hovioikeuden tuomarit ovat samaa rappariporukkaa, joten lakiosan kanssakin voi tulla vaikeuksia ja suuria kuluja jos satut väärälle puolelle paholaisen asianajajien arvoasteikkoa. Naislakimiehet eivät ole rappareita ja parasta ottaa lakimies toiselta paikkakunnalta jos joudut väärälle puolelle. Meidän casessa määrätty pesäjakaja ja vastapuolen varatuomari olivat rapparituttuja ja toivat sen selvästi pelotteena esiin. Pesänjakaja sanoi vieläpä rintaperillisille ainoille pesän osakkaille "eivät kuolinpesän varat ole teidän" ja paljonhan tämä isopalkkainen pirulainen vastapuolen rapparikaveri niisti lakiosaa vaatineilta, koska pitittäminen vain lisäsi hänen tuntejaan ja kuolinpesän maksamia yhteydenpitoja vastapuolen hallintatestamentin saajan kanssa. Nämä on täysiä roistoja ja oikeutta ei väkisin saa, vain kuluja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka olisi hallinta ym. testamentteja tehty, lakiosa pitää saada sitä vaadittaessa kuluitta. Testamentinsaaja voi maksaa osuuden tai testamentin alainen hallintaomaisuus myydään, mikäli se rikkoo rintaperillisten lakiosaa vastaan. Kierot lakimiehet osaavat toki riitauttaa kuolinpesän, jolloin sille valitaan Käräjäoikeuden päätöksellä pesänselvittäjä joka testamentin saajan puolelle asettuessaan voi aiheuttaa turhia suuria kuluja pesälle ennen kuin myönnetään että lakiosaa vastaan ei voi rikkoa.
    Mikäli hallintatestamentin saaja ei ole pesän varsinainen osakas, kaikki kulut otetaan pesästä, eli pesän osakkaat menettävät ko. osa perinnöstä. Jopa ulkopuolisen hallintatestamentin saajan puhelinsoitot ja kaikki muut toimet pesänselvittäjän kanssa veloitetaan pesältä. Tunnetusti miespuoliset lakimiehet ja tuomarit ovat rappareita, joten he sopivat nämä caset rapparisäännöillä eli korkein hyväveli päättää. Jopa Käräjäoikeuden notaarit ja Hovioikeuden tuomarit ovat samaa rappariporukkaa, joten lakiosan kanssakin voi tulla vaikeuksia ja suuria kuluja jos satut väärälle puolelle paholaisen asianajajien arvoasteikkoa. Naislakimiehet eivät ole rappareita ja parasta ottaa lakimies toiselta paikkakunnalta jos joudut väärälle puolelle. Meidän casessa määrätty pesäjakaja ja vastapuolen varatuomari olivat rapparituttuja ja toivat sen selvästi pelotteena esiin. Pesänjakaja sanoi vieläpä rintaperillisille ainoille pesän osakkaille "eivät kuolinpesän varat ole teidän" ja paljonhan tämä isopalkkainen pirulainen vastapuolen rapparikaveri niisti lakiosaa vaatineilta, koska pitittäminen vain lisäsi hänen tuntejaan ja kuolinpesän maksamia yhteydenpitoja vastapuolen hallintatestamentin saajan kanssa. Nämä on täysiä roistoja ja oikeutta ei väkisin saa, vain kuluja.

    Kysymys toisinpäin, onko pakko ottaa se kirottu lakiosa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysymys toisinpäin, onko pakko ottaa se kirottu lakiosa?

    Perinnöstä voi kieltäytyä, mutta se on tehtävä ennen perunkirjoitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysymys toisinpäin, onko pakko ottaa se kirottu lakiosa?

    Ei ole. Perinnöstä voi kieltäytyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perinnöstä voi kieltäytyä, mutta se on tehtävä ennen perunkirjoitusta.

    Oikeasti?

    Äänestä

Jos on lapsia tehnyt niin kyllä menee, tosin jos lapsi on elänyt jotenkin sellaista elämää joka ei ole yleisesti hyväksyttävää voi sulkea lakiosuuden testamentilla pois Mutta kun nykyään jopa pääministeri voi viedä valtion tiloihin jauhoporukkaa lesboilemaan niin mikäs on noin moraalisesti enää ei-hyväksyttävää. Joku pedofiilia? No sekin voi kohta olla.

Äänestä

Merkillinen kysymys. Yksinäinen ihminen jolla on rintaperillisiä. Hän siis taitaa tuntea vain itsensä yksinäiseksi. Lain mukaan ei kai voi olla yksinäinen jos on rintaperillisiä. Yksinäisellä ihmisellä ei ole perillisiä ja voi testamentata omaisuutensa kelle haluaa, vaikka kodittomille koirille

Äänestä
  • Yksinäisellä tarkoitetaan varmaan aloituksessa lapsetonta sinkkua, mutta ainahan saa viisastella :).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksinäisellä tarkoitetaan varmaan aloituksessa lapsetonta sinkkua, mutta ainahan saa viisastella :).

    Yksineläjä ei ole välttämättä yksinäinen.:) Ensimmäinen on status, toinen on tunnetila.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksineläjä ei ole välttämättä yksinäinen.:) Ensimmäinen on status, toinen on tunnetila.

    Aloittaja siis on yksinäisen tunnetilassa?

    Äänestä

jos ei ole yli 10v ollut tekemisissa niin testamentilla vou lakiosan evata. samoin jos perillinen on kayttaytynyt vakivaltaisesti tai uhkaillut silla.

Äänestä
  • Jospa kysyjä ei ole olut aina yksinäinen.

    Äänestä

  • Yksin elävällä ei ole perillistä - muutenhan asia olisikin selvä, jos olisi perillinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksin elävällä ei ole perillistä - muutenhan asia olisikin selvä, jos olisi perillinen.

    Voi elää yksin, vaikka on omia lapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi elää yksin, vaikka on omia lapsia.

    Ei siitä ollutkaan kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksin elävällä ei ole perillistä - muutenhan asia olisikin selvä, jos olisi perillinen.

    Totta kai on perillisiä, joskaan ei rintaperillisiä. Yksin elävän perivät 1) vanhemmat, jos ovat elossa, 2) sisarukset tai 3) näiden lapset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siitä ollutkaan kysymys.

    Todista väittesi, muuten mutua

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jospa kysyjä ei ole olut aina yksinäinen.

    Otetaanpa yksi olut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksin elävällä ei ole perillistä - muutenhan asia olisikin selvä, jos olisi perillinen.

    Myöskin omilla vanhemmilla on oikeus perintöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta kai on perillisiä, joskaan ei rintaperillisiä. Yksin elävän perivät 1) vanhemmat, jos ovat elossa, 2) sisarukset tai 3) näiden lapset.

    Jos vanhemmat ovat kuolleet ja omia lapsia ei ole, niin voi koko omaisuutensa testamentata kenelle haluaa. Muuten menee kaukausemmille sukulaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksin elävällä ei ole perillistä - muutenhan asia olisikin selvä, jos olisi perillinen.

    Yhä suurempi osa suomalaisista asuu yksin. Monilla heistäkin on kuitenkin perillisiä ja varsinkin perijöitä. Perijöitä ovat esim. asianomaisen kuolleen siskon tai veljen lapset, tosin heidät testamentilla voidaan sivuuttaakin mutta siihen vaaditaan se testamentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myöskin omilla vanhemmilla on oikeus perintöön.

    Jos lakiosaansa kovaäänisesti vaativa ja lakimiehiä parjaava olisi kuollut ennen vanhempiaan, vanhemmat eivät olisi saaneet mitään. Tyhjästä on paha nyhjästä.

    Äänestä

On tiettyjä poikkeuksia kuten lapsen jatkuva huonon elämän viettäminen. Muistaakseni tulee olla jatkuvaa tai lapsi tehnyt rikoksen perinnönjättäjää kohtaan, että saisi lakiosan pois.

Tarkista lakimieheltä. Ilmaisiakin löytyy. Mm. pankissa voi saada yhden tapaamisen ilmaiseksi.

Toisen puolen omaisuudestasi voit varmasti testamentata aivan kuten haluat.

Äänestä

Ja siihen testamenttiin kannattaa hakea allekirjoitukset, ettei käy niinkuin yksin eläneelle systerille, jonka tahto ei toteutunut!

Äänestä

Lahjoita rahasi pois, sillä niistä pääset😉

Äänestä

Tuhlaa rahat, osta vaikka hieno auto pihaan ruostumaan.

Äänestä

Testamentata voi, mutta testamentti tuskin pitää, jos lapset vaativat lakiosaansa. Poikkeuksena voi olla tilanteet joissa lapsi on esimerkiksi tuomittu väkivallasta vanhempiaan kohtaan tms, mutta pääsääntö on, että lapsilla on oikeus vaatia lakiosaansa eli puolta siitä mitä saisivat, jos mitään testamenttia ei olisi.

Äänestä

Vanhentunut pykälä, jolla on ollut merkitystä joskus agraariyhteiskunnassa kun perheenpää saattoi kuolla yllättäen nuorena ja jättää jälkeensä ison lapsilauman alaikäisiä lapsia. Aikana jolloin ei tunnettu edes lapsilisiä.

Nykyisin kun ihmiset elävät pitkään ja perilliset ovat usein yli kuusikymppisiä, pykälä ei enää aja alkuperäistä tarkoitustaan suojata lasten etua, vaan siitä on tullut rahanahneiden ja ehkäpä huonon elämän viettäneiden ihmisten riitakapula.

Jotkut eivät ole pitäneet vanhempiinsa yhteyttä 40 vuoteen, eivätkä tule edes hautajaisiin, mutta vääntäytyvät sitten kuusikymppisinä perunkirjoitukseen lakimiehen kanssa huutamaan ”lakiosaansa”.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

omaisuutensa, vai meneekö rintaperillisille jokin lakiosa? Löytyykö vankkaa dataa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu