Maatalouden omavaraistaminen

Energia-asioista ymmärtävän ihmisen mielestä omavarainen maatalous on varmasti yksi hankalimmin toteutettavista ehdotuksista ikinä. Kaikki energiasta paljon tietävät ihmiset nimittäin tiedostavat, että maatalouden ja fossiilisten polttoaineiden symbioosi ei tule katkeamaan lähitulevaisuudessa. Fossiilisten polttoaineiden tarve maataloudessa on suuri. Eniten niitä tarvitaan lannoitteiden valmistukseen, toiseksi eniten viljan kuivaukseen ja sitten vielä pienempiin kuluttajiin, kuten traktoreihin ja muihin maatalouskoneisiin.

Lisäksi petrokemian tuotteita käytetään myös esimerkiksi torjunta-aineissa, mitkä ovat tehomaataloudelle välttämättömiä, joten omavaraisuus ei ole vaihtoehto, koska hevosilla ja käsivoimin toimiva maatalous ilman torjunta-aineita ei pysty ruokkimaan nykyistä väkimääräämme.

Mutta ei anneta realismin nyt pilata tätä pohdintaa, vaan mietitään, mikä voisi olla tulevaisuudessa mahdollista.

Aloitetaan viljan kuivauksesta, sillä se on helpoin. Viljan kuivaus vaatii hyvin suuren lämpötehon syksyllä, mutta kuivurit seisoo suurimman osan ajasta. Täten luonnollinen ratkaisu on ulkomainen polttoöljy. Oma ehdotus on, että investoitaisiin yhteen isoon kuivuriin per alue, ja täten tehtäisiin kannattavammaksi kuivurin käyttö kotimaisella hakkeella, mitä siis saadaan metsistämme.

Seuraavaksi otetaan lannoitteet. En tiedä tämän rastin helppousastetta, mutta helposta asiasta ei kuitenkaan puhuta. Lannoitteiden valmistamiseen tarvitaan kaivostoimintaa, mitä löytyy myös Suomesta, mutta typpilannoitteiden kohdalla raaka-aine on fossiilinen maakaasu, mistä erotetaan vety, joka yhdistetään ilman typen kanssa, jolloin syntyy ammoniakkia, josta taasen saadaan aikaan typpihappoa ja siten nitraattisuoloja. Nitraatit siis lannoittaa. Osa lannoitteista varmaankin saadaan suomalaisista kaivoksista, osa taas eläinten jätteistä, mutta typpilannoitteet joudutaan valmistamaan pitkälti jotenkin muuten. Mitä jos palaamme ajassa taaksepäin, ja alamme tekemään lannoitteita sähköllä, kuten Birkeland-Eyden prosessilla tehtiin aikanaan Norjassa vesivoimalla. Nyt voimanlähde olisi luonnollisesti tuulivoima, koska sen ylituotantoa ei ajoittain pystytä varastoimaan tai käyttämään muuten. Vai voisiko vihreä, eli pääosin sähköllä tehty vety korvata maakaasulla tehdyn vedyn? Mitkä ovat sähkölannoitteiden hinnat? https://en.wikipedia.org/wiki/Birkeland–Eyde_process

Sitten otetaan maatalouskoneet, eli tässä esimerkissä käytännössä traktori. Traktorit kuluttaa paljon energiaa, eikä niitä voida muuntaa sen takia bioetanolille tai -dieselille, koska muuten kotimaan viljelypinta-alalta satava sokeri ei riittäisi etanolin tekemiseen, tai rypsiöljy biodieselin tekemiseen. Lisäksi rypsin viljely kuluttaa valtavat määrät torjunta-aineita. Käytännössä vaihtoehdoiksi jää biokaasu, vety, puukaasu ja sähkö. Sähkötraktori voisi toimia automaattikelauksella varustettuna johdon perässä, tai akulla. 1 ha kyntäminen kuluttaa noin 90 kWh energiaa, eli 25 kW aurinkovoimalan päivätuotannon kesällä. Energiaa kuluu siis paljon, ja tulee selväksi, että puukaasu ei ole ratkaisu. 1 aarin aurinkovoimala (20 kW) tuottaa yhtä paljon energiaa vuodessa, kuin 100 aaria metsää. Metsät olisivat äkkiä kaadetut. Toisaalta kolmella Teslan akulla (2000 kg, ei paha traktorille) kyntää vain 3 hehtaaria, eli 30 000 m^2, mikä on aika vähän. Teslan 100 kWh akku maksaa noin 15 000 €, ja se kestää noin 100 000 kWh varastoinnin elinikänsä aikana. Hintaa kilowattitunnille tulee siis 15 senttiä, ja jos sähkö maksaa 15 snt/kWh, maksaa hehtaarin kyntäminen 27 €. Eli ollaan aika tasoissa 1 €/l maksavan polttoöljyn kanssa. Lisähuomautuksena akkumineraaleja on runsaasti myös Suomessa.

Viimeisenä on muut petrokemian tuotteet, kuten maalit ja torjunta-aineet. En tiedä, millä niitä voitaisiin korvata, mutta puusta valmistetut öljyä korvaavat tuotteet ja synteettinen sähköllä tuotettava Fischer-Tropsch -öljy voisivat olla vaihtoehtoja. Toki näiden menekki on niin pientä, että näitä voisi ehkä varmuusvarastoidakin suuret määrät, jos aineet ovat pilaantumattomia. https://www.lut.fi/fi/uutiset/suomalainen-pilottilaitos-tuottaa-uusiutuvaa-polttoainetta-ilmasta-kaapatusta

Sitten pohdintaa, mitä hullutus maksaa? Öljyn varmuusvarastomme riittää 6 kuukaudeksi, ja sen jälkeen Suomi pysähtyy. Omavaraisuus taas olisi kallista.

0

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2205
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        823
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        790
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        726
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        517
        716
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        615
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        580
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      Aihe