Tänään aamukahvilla istuessani törmäsin itseäni sivistäessä itselleni aiemmin tuntemattomaan ilmiöön. Yleisesti ottaenhan tiedän vähintäänkin kaiken kaikesta joten tämä yllätti itseänikin hieman.
Googlettamalla "Scrotal calsinosis" voi tutustua löytämääni ilmiöön joka valottaa ihmisyyttä taas hieman erilaiselta kantilta.
Terveisin,
Numball 2010
Enpä tiennyt tällaista olevankaan
7
65
Vastaukset
Saaripasanen on ollut julmetun lihava jo kolmekymppisenä. Siksi en usko hänellä olevan lapsia laisinkaan.
Ei sellaisella kropalla tehdä lapsia ja verenkierto genitaalialueille estyy rasvapaineen alla, jolloin munat surkastuu sellaiseksi nahkanappulaksi, josta kusi roiskuu ihan minne sattuu.
Nuo kasvatusvinkkinsä lisäksi ovat sitä luokkaa, että natsisaksan fanittajat ovat jo pyytäneet häntä laittamaan kirjoihin ja kansiin nuo "pentujen" kuritusohjeet ja parhaat kikat kakaroiden pelotteluun.
Kun Saaripasasta koetettiin kuntouttaa uuteen työhön Jyväskylässä, niin yliopiston länsisiipi piti paaluttaa, kun sokkeli alkoi halkeilemaan uhkaavasti. Lääkärissä todettiin että Saaripasasen veriryhmä on Fazerin sininen.
Saariston kaulaton leikkimajuri pitää kuvissa suunsa tiukasti kiinni ihan hyvästä syystä. Siellä karvakärsän suuvärkissä ei ole yhtäkään omaa hammasta.- Anonyymi
Edellisen kirjoitti terve, normaali hetero, miljonääri liikemies.
- Anonyymi
Aloittajalla ja paniikkihäiriöisellä on myös tiivis yhteistyö ja kunnioitus häiriöisen viivyttelemättä ottaen kantaa, ei aloitukseen, vaan aloituksen tarkoitukseen.
- Anonyymi
Onkohan tuo jonkinlaista kaukorakkautta, ilman vasta sellaista.
- Anonyymi
Saako muuten Pattayalla vaikka olisikin aloituksessa mainitun kaltaiset "vitjapallit"
?
20-10 osaa varmaan kertoa kun kaikkeen muuhunkin löytyy varma vastaus. - Anonyymi
Patkaa nyt jo kotiin ja menkää hoitoon.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1024639- 272415
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1102312- 2002199
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4261997- 1751545
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001279Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.331087Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72986Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?79870