9000 euron liksan eläke

Anonyymi-ap

Pasasen poika kertoi palkkansa olleen kolme kertaa taviksen palkka. Siis noin 9000 euroa kuukaudessa. Siitä hän kertoo saavansa 60% eläkkeenä, eli noin 5400 brutto. Siitä vero 25% pois niin jää käteen noin 4000 euroa kuussa.
Pasanen kertoo asuneensa kymmenen vuotta Thaimaassa eli 120 kuukautta.
Kymmenessä vuodessa hän on siis tienannut käteen 480.000 euroa eläkettä.
Asuu vaimollaan vuokralla. Missä ne on ne rahat? Missä on ennen Thaimaahan saapumista tienatut rahat 9000 euroa kuukaudessa? Jos siitä olisi jäänyt 6000 euroa kouraan, niin se olisi ollut kymmenessä vuodessa 720.000. euroa. Sitä edellisenä kymmenenä vuotena vaikkapa 500.000. euroa.

Vuokralla koko ikänsä, ei lainaa, ei luottokorttia, ei osamaksuautoa. Kahden tuhannen euron Navara, joka sekään ei ole omissa nimissä. Minimaalista vuokraa vaimolle. Missä on ne pari miljoonaa jotka tienannut urallaan ja eläkkeellä? Ei ne vuokriin ole voineet kaikki mennä.

Jokin tässä yhtälössä ei toimi, kun tavallisella 2800 euroa kuussa duunarillakin on kuuskymppisenä satojatuhansia tallessa, kiinteistönä tai omaisuutena, ellei ole tuhlaajapoika.

25

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysymyksiä joihin ei koskaan tule vastauksia, koska Saaripasanen ei ikinä ajattele valheitaan loppuun saakka, vaan ne ovat vain lapsekkaita huonoja heittoja.

      • Anonyymi

        Laitappa poika omat taseesi tiskille, minun taseeni on 100 % kunnossa, sinun tasetta epäilen vahvasti, en ole juurikaan asunut suomessa vuokralla, viimeisin asumis oli palokan rannassa, joka on nyt vuokralla, uimarantaan oli 40 metriä joka tosin oli kaupungin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taseita on yrityksillä ja sinä sanoit ettet koskaan ole ollut yrittäjä ja sinulla ei koskaan ole ollut lainaa joten ei sinulla ole mitään palokan taloakaan. Keksit sen juuri, muuten olisit puhunut siitä jatkuvasti päivittäin.

        Yrityksillä on tuloslaskelma ja tase, näistä tuo tase on tärkeämpi koska se kertoo onko yritys tasapainossa, esim. velkojen suhteen, aivan sama ajatus voi olla myös henkiköillä, kun arvioidaan mitä on saatu aikaiseksi, eli mikä on velkojien ja omaisuuden välinen suhde, voit olla kelavetoinen koko elämäsi, mutta taseesi on kunnossa, ei kulutat kuitenkin vähemmän tuon saat tuloja (avustuksia), sitten on paljon ihmisiä että tase ei ole kunnossa, voivat näyttää hyvinkin varakkaille, mutta velkaisuus aste on niin korkea että pienikin muutos vaikkapa pankkikoroissa vetää maton jalkojen alta, yleensä 50 vuotiaalla alkaa olla tase balanssissa. eli velat on maksettu, käteen on jäänyt mitä on... tämä riippuu taas työhistoriasta, sillä kultalusikka suussa harva on syntynyt. je ne on sitten oma tarinansa.
        Voisin kertoa tarinan eräästä taksi suharista, joka on mestari antamaan vaikutteita omasta varallisuudestaan, kuitenkin hänen taseensa on äärettömän huono, eikä hän ole koskaan tehnyt mitään rikollista, päinvastoin hän on erittäin lainkuuliainen kansalainen, mutta täysin ylivelkaantunut.
        By NumBall HHN 61v.
        ps. taseeni on hyvässä kunnossa jopa erinomaisessa, eli kulutan vähemmän kuin saan eläkettä kuukaudessa, vaikka vaimoni lasketaan mukaan... Se miksi en usko sanaakaan peukaloisen juttuja hänen pitäisi tietää tälläiset jutut, onhan ollut kertomansa mukaan yrittäjänä, tosin velkavetoisena.

        Taasko se minieläkeläinen valistaa yrittäjiä googlen avulla. Taseesi on tasan tarkkaan se että kuun alussa syöt ja juot muutaman päivän kuin ihmiset ja loppukuukaudesta elät tähteillä.

        Tarkoitako tulla ihmisillä itseäsi, 555555.

        Jopa OP on ottanut asiaan kantaa, Sijoittajien kannattaa etsiä nyt vahvoja taseita ja vähäistä energiariippuvuutta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On varsin ilmeistä että Saaripasasella ei ole hajuakaan siitä mikä on tase.

        Minun osakeyhtiöni omavaraisuusaste on 100% ja myös asunto-osakeyhtiöni on toistaiseksi 100% omavarainen. Velkaa 0 euroa. Verovelkaa 0 euroa ja luottotiedot kunnossa, kolmesta pankista luottokortit.

        Toimeksiantajani omavaraisuusaste on 58% ja pääomatulonsa on noin miljoona euroa vuodessa. 150 tonnia on lisäksi viime vuonna nostanut palkkatuloina.

        PK- seudulla on helppo operoida, kun asunnot menee kaupaksi tai vuokralle samantien oikeaan hintaan. Diilinä heillä ollut pitkään että laina on kahden vuoden ajan korotonta ja lainaa lyhennetään per osake / asunto myyntitapahtuman toteutuessa.

        Kaksi vuotta on riittävä aika PK- seudulla. Siispä korkoheilahduksetkaan eivät vaikuta meitin töihin.

    • Anonyymi

      Missä ne duunarin sadattuhannet ovat?

      • Anonyymi

        Jotakin on mennyt pieleen, jos ei työurasta jää edes yhtä maksettua kämppää taskuun eläkeikään tullessa. Vuokralla asumisessa ei ole mitään järkeä paitsi silloin jos on pakko.
        Yleensä se pieleen meneminen tapahtuu siinä kohtaa kun tulee avioero, sairastelua, alkoholismia ja työttömyyttä. Ei Pasanen ole ainoa. Suomessa on vähintään miljoona kohtalotoveria hällä, mutta hän ei vaan myönnä sitä. Ilman luottotietoja ei saa lainaa ja kun ei ole luottotietoja, se tarkoittaa myös ulosottoa eli ei voi omistaa mitään omissa nimissä tai vouti vie sen. Thaimaassa voisi omistaa, mutta Pasasella ei ole rahaa ostaa kämppää.

    • Anonyymi

      Nyt on Hua Hinin Suoristo sen verran paljon väistellyt kysymystä kotiinpaluusta, että taitaa ikkunasta näkyä havumetsää?

    • Anonyymi

      Missä on viiskymppisen asuntovelallisen Laiffin sadattuhannet kun laskutuskin hipoo pilviä jatkuvalla ilta, yö, viikonlopputyöllä niska limassa ????????

      • Anonyymi

        Talossa ja sijoitussalkussa, tileillä ei mitään ihmeellistä. Perhe elo ei ole halpaa. Ensi vuonna laina on maksettu pois.

        laiffila

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Talossa ja sijoitussalkussa, tileillä ei mitään ihmeellistä. Perhe elo ei ole halpaa. Ensi vuonna laina on maksettu pois.

        laiffila

        Hienoa, sittenhän voit kun viidennen kerran vaihteen vuoksi viet kakarasi Pattayalle, niin kustantaa maatalouslumpullesi naamavärkin ryppyjen poiston.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa, sittenhän voit kun viidennen kerran vaihteen vuoksi viet kakarasi Pattayalle, niin kustantaa maatalouslumpullesi naamavärkin ryppyjen poiston.

        Täällä on kyselty monta kertaa vailla vastausta että jokos se huahinin Humppasaari palasi Suomeen kun iltapäivystys on aktiivista? Voiko Huhtapolkka vakuuttaa että asuu vaimonsa kanssa kolmikerroksisessa talossa jossa on näköala Hua Hin beachille ja vaimolla kookospuisto vieressä?

        Hua Hinin miehen kuitit ovat tulleet yleensä keväällä ja syksyllä. Eli hän on talviasukkina ollut mutta nyt taisi palata pysyvästi, kun muija laittoi satusedän kalppimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä on kyselty monta kertaa vailla vastausta että jokos se huahinin Humppasaari palasi Suomeen kun iltapäivystys on aktiivista? Voiko Huhtapolkka vakuuttaa että asuu vaimonsa kanssa kolmikerroksisessa talossa jossa on näköala Hua Hin beachille ja vaimolla kookospuisto vieressä?

        Tämän kuvan https://aijaa.com/plxfoD perusteella talosta ei pelkästään ole kolmannesta kerroksesta näköalaa Hua Hinin beachille... vaan tämän lisäksi talon terassi loppuu bambuiseen kaiteeseen, joka ON BEACHILLÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän kuvan https://aijaa.com/plxfoD perusteella talosta ei pelkästään ole kolmannesta kerroksesta näköalaa Hua Hinin beachille... vaan tämän lisäksi talon terassi loppuu bambuiseen kaiteeseen, joka ON BEACHILLÄ.

        Saarimajuri kylläkin kertoi ettei tuo kuva suinkaan ole hänen ottamansa vaan netistä, eikä sillä ole mitään tekemistä talonsa kanssa, vaan hän sanoi että tuollaistakin ruokaa saa rekkamieskuppilasta.

        Hän sanoi näin:
        "Ahistaako taas, en ole kirjoittanut sanaakaan että kuva on minun ottama, mutta nuo kaikki annokset on saatavilla menusta rekkamiesten ravintolasta"

        Tosiaan noinkin on mutta en ole missään maininnut että olen itse ottanut kuvan, en ollut edes syömässä noita, olen syönyt jokaisen noista annoksista moneen moneen kertaan, koska olen ollut heidän asiakas hyvin pitkään, ja olen edelleen.

        Lisäämpä vielä että kuva on rekkamiesten ravintolan kuvakirjastosta... toissa eilen heittävät kotikeikan ja, kuvassa on siis meidän tasokas pöytä ja laadukkaat lautaset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosiaan noinkin on mutta en ole missään maininnut että olen itse ottanut kuvan, en ollut edes syömässä noita, olen syönyt jokaisen noista annoksista moneen moneen kertaan, koska olen ollut heidän asiakas hyvin pitkään, ja olen edelleen.

        Siinä kuvassa on parit kanafileet, pari papaijasalaattia ja kastikkeet. Mistä "kaikista" annoksista oikein puhut? Tuo ei ole mikään kotikeikka vaan ravintolapöytä rannalla ravintolasta joka on saanut keskimääräistä huonommat arvostelut Hua Hinissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä kuvassa on parit kanafileet, pari papaijasalaattia ja kastikkeet. Mistä "kaikista" annoksista oikein puhut? Tuo ei ole mikään kotikeikka vaan ravintolapöytä rannalla ravintolasta joka on saanut keskimääräistä huonommat arvostelut Hua Hinissa.

        Missä ravintolassa sinä syöt savossa ja minkälaiset arvostelut, onko kuvaa laittaa?

        Onko tänään kotiruokalistalla saarioisten äitien maksalaatikko vai lihaperunasoselaatikko?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä ravintolassa sinä syöt savossa ja minkälaiset arvostelut, onko kuvaa laittaa?

        Onko tänään kotiruokalistalla saarioisten äitien maksalaatikko vai lihaperunasoselaatikko?

        Taitaa Saaripasasen osoite olla Savossa, kun pitää toisten kuvista keksiä tarinoita haikein mielin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä kuvassa on parit kanafileet, pari papaijasalaattia ja kastikkeet. Mistä "kaikista" annoksista oikein puhut? Tuo ei ole mikään kotikeikka vaan ravintolapöytä rannalla ravintolasta joka on saanut keskimääräistä huonommat arvostelut Hua Hinissa.

        Kuva ei ole Hua hinistä meidän äiti tekee heidänkin äidin ruuat.

    • Anonyymi

      Tämä kiinni ja autoon

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      134
      2162
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      377
      1634
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      21
      1290
    4. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      227
      1186
    5. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      109
      1029
    6. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      125
      994
    7. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      94
      983
    8. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      55
      948
    9. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      878
    10. Vastaa nyt kun kuitenkin valvot!

      Vai pelkäätkö että miehesi herää? Ppm:lle 😉
      Ikävä
      111
      828
    Aihe