Nooan arkki ja tulva

Anonyymi-ap

Vanhan testamentin tarina Nooasta, arkista ja tulvasta on historiallinen fakta, sanoivat kaksi nuorta todistajanaista, kun asiasta keskustelimme. Nooa rakensi arkin ja Jehova joukkomurhasi tulvalla kaiken elävän. Kysyin neidoilta, onko Gilgamesh tuttu. Ei kuulemma ollut. Kehoitin tutkimaan asiaa. Koska olivat Jehovan todistajia, he eivät todennäköisesti tutki järjestön julkaisujen lisäksi juuri mitään muuta. Mutta pikainen Wikipedia-yhteenveto Gilgameshista:

"Gilgameš tai Gilgamesh on akkadin kielellä kirjoitettu maailman vanhin eepos, joka kertoo historialliseen henkilöön pohjautuvan kuningas Gilgamešin sankariteoista ja hänen matkastaan etsimään ikuista elämää.
Vedenpaisumuskertomus on Gilgameš-eepoksen taulussa XI. Sen sankari oli Utnapištim. Arkki oli kertomuksen mukaan valtavan ison kuution muotoinen, jonka jokainen sivu oli 120 kyynärää ja joka oli jaettu yhdeksään osaan. Utnapištim lastasi arkkiin omaisuutensa. Alkoi etelämyrsky, joka paisutti vedet ja pimensi maan. Avara maa särkyi saviruukun tavoin. Jumalat säikähtivät itse aiheuttamaansa vedenpaisumusta. Kuuden päivän ja seitsemän yön jälkeen tyyntyi ja vesi laski niin, että korkein vuorenhuippu ilmestyi näkyviin. Maa oli muuttunut savimaaksi. Laiva oli ajautunut Nisirin vuorelle. Utnapištim odotti Nisirin vuorella ja laski lentoon ensin kyyhkysen, joka palasi, sitten pääskysen, joka palasi, ja lopulta korpin, joka ei palannut. Utnapištim uhrasi tämän jälkeen jumalalleen. Kukaan muu kuin Utnapištim vaimoineen ei pelastunut tulvasta.
Gilgamešin vedenpaisumuskertomus muistuttaa toista sumerilaista vedenpaisumuskertomusta Ziusudrasta ja on alkujaan itsenäinen teos, joka tunnetaan akkadinkielisessä kirjallisuudessa nimellä Atrahasis. Gilgameš-eepoksessa tarinaa ei Atrahasisista poiketen kerro kaikkitietävä kertoja, vaan kertojana on vedenpaisumuksesta selviytynyt Utnapištim itse. Saman vedenpaisumuskertomuksen vastine esiintyy myös muuttuneena Raamatun Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, ja on syytä olettaa, että niin Gilgameš kuin muukin mesopotamialainen kirjallisuus on osaltaan vaikuttanut Raamatun kirjojen muotoutumiseen."
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Gilgame%C5%A1

Entä oliko se Nooa vai sittenkin Utnapištim?
"Utnapištim on muinaismesopotamialaisen sumerilais-babylonialaisen Gilgameš-eepoksen sankari, joka selvisi vedenpaisumuksesta samalla tavoin kuin Raamatun Nooa. Jumalat, ankara myrskyn jumala Enlil etunenässä, päättivät hävittää ihmiset heidän pahuutensa tähden. Hyvä jumala Enki paljasti suunnitelman Utnapištimille, jonka tuli rakentaa valtava arkki ja pelastaa siihen maan eläimet, kasvit ja itsensä perheineen. Utnapištim tekikin niin ja pelastui seitsemän päivää kestävältä myrskyltä ja tulvalta. Näin Utnapištimista tuli jumala. Kertomuksella on monia yhtymäkohtia Vanhan testamentin vedenpaisumuskertomukseen (1. Moos. 6–9), muun muassa arkin valtava koko."
Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Utnapi%C5%A1tim

Varmasti sattumaa, että Raamatun tulvatarina on monin paikoin identtinen Utnapištim seikkailujen kanssa - kyyhkyineen ja korppeineen päivineen.

64

774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksinkertaisin ja "jt-mäisin" selitys tuohon tietysti on, että muut tulvamyytit ovat ottaneet vaikutteita Raamatun historiallisesta kertomuksesta. Ei se haittaa, vaikka muut myytit ajoitettaisiin vanhemmiksi kuin Raamattu, uskovainen pystyy kyllä tuollaisen ohittamaan älyllisessä epärehellisyydessään. JT-todisteet vedenpaisumukselle ovat todella lapsellisia, kuten ruoho suussa roudasta löytyneet mammutit tai se, että luolista on löydetty saaliseläinten ja saalistajien luita, mikä heidän mukaansa todistaisi niiden olleen yhtä aikaa siellä vedenpaisumusta paossa. Hiidenkirnut väännetään vedenpaisumuksen todisteeksi jääkauden sijaan, vaikka mikään tulva ei saa kiveä hioutumaan tuolla tavalla.

      • Anonyymi

        Soopaa!

      • Anonyymi

        Järjestön esittämät ns. todisteet tosiaan ovat lapsellisia ja vääriä, ja menevät läpi vain sellaiselle, joka on todella tietämätön tai ei uskalla ajatella omilla aivoillaan. Esimerkiksi mammutit olisivat hukkuneet ja mädäntyneet tulvaveteen, eivät hautautuneet ikiroutaan. Sitä paitsi ruhojen mahalaukun sisällön perusteella mammutteja on kuollut eri vuodenaikoihin. Luut puolestaan eivät todista, että eläimet olisivat olleet luolassa yhtä aikaa, eikä vedenpaisumus silloinkaan olisi ainoa mahdollinen selitys. Missä ovat todisteet siitä, että luola olisi ollut veden vallassa? Ja tulvavesi tosiaan ei pyöritä hiidenkirnuja. Silloinhan merenpohja olisi niitä täynnä.

      • Anonyymi

        "Yksinkertaisin ja "jt-mäisin" selitys tuohon tietysti on, että muut tulvamyytit ovat ottaneet vaikutteita Raamatun historiallisesta kertomuksesta."

        Selityksen jt-mäisyys on hyvä termi. Siinä otetaan jokin asia ja hypätään siitä johtopäätökseen, jota ei millään tavalla ole todistettu oikeaksi. Esimerkiksi samankaltaisia tulvamyyttejä pidetään todisteena siitä, että Raamatun kertomus olisi totta, vaikka eihän näin tietenkään tarvitse olla. Jt itsekään ei jossain toisessa asiassa välttämättä hyväksyisi sitä, että samankaltaisista kertomuksista yhden täytyy olla totta, mutta Raamattua puolusteltaessa sama logiikka ei sitten pädekään ja todisteiden rima asetetaan tavallista alemmaksi.

      Juuh, raamatun tarina on plagiaatti vanhemmista tarinoista höystettynä sopivilla muunnoksilla, kuten tuolla alueella tapana on ollut.
      Pätkä tarinasta:

      "Seitsemännen päivän koittaessa laskin kyyhkysen kädestäni lentoon. Kyyhkynen lähti vaan käänty kohta, palasi paivaan, kun ei löytänyt maata.

      Laskin pääskysen kädestäni lentoon. Pääskynen lähti vaan kääntyi kohta, palasai laivaan, kun ei löytänyt maata.

      Laskin korpin kädestäni lentoon. Korppi lähti, näki väistyvät vedet, söi, käänteli ja nokki, ei palannut laivaan.

      Min uhrasin neljään ilmansuuntaan poltin vuoren tornissa suitsuketta, asetin ruukut kahteen seitsemän riviin, ruo'ot, seetrit ja myrtit kokosin niihin.

      Jumalat tunsivat tuoksun, jumalat tunsivat hyvän tuoksun. Niin kuin kärpäset jumalat kokoontuivat uhraajan luokse."

      Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila

      • Anonyymi

        Näkyvät jumalat olevan tuoksun perään. Kai sen täytyy olla totta, kun monessa kertomuksessa on mainittu?

      • Anonyymi

        Jaa sellainen satu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkyvät jumalat olevan tuoksun perään. Kai sen täytyy olla totta, kun monessa kertomuksessa on mainittu?

        Niin kuin alhaalla, niin myös ylhäällä -näkemys (tai toisinpäin) näkyy ihmisten jumaluuksissa. Kun ihminen pitää hyvistä tuoksuista, niin myös ihmisen luoma jumala tekee niin. Muuten olisi liian outoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kuin alhaalla, niin myös ylhäällä -näkemys (tai toisinpäin) näkyy ihmisten jumaluuksissa. Kun ihminen pitää hyvistä tuoksuista, niin myös ihmisen luoma jumala tekee niin. Muuten olisi liian outoa.

        Raamatun jumala on mieltynyt lihankäryyn

    • Anonyymi

      Lahkojohto, vartiotorniseuran hallintoelin, on ajoittanut Noan ja vedenpaisumuksen vuoden tarkkuudella. Se on noin 5 000 vuotta sitten.

      Ajoitus täytyy olla virheellinen.
      Esim. Egyptin hieroglyfit kertovat kyseiseen aikaan hallinneet faaraot, heidän nimensä ja hallintokautensa katkeamattomasti.

      Ja jos tulvan ajoitus olisi oikea, olisi Egyptin kulttuuri tuhoutunut, kunnes joku Nooan jälkeläisistä olisi tuntenut vastustamatonta halua ja olisi omannut kyvyn perustaa Egyptin kulttuuri uudestaan, hieroglyfeineen ja jumalineen.

      Uskotko sinä vartiotornia ?

      • Anonyymi

        Nooan ajan vedenpaisumus Raamatun kuvailemassa muodossa ei mitenkään ole sovitettavissa Egyptin, Mesopotamian eikä muunkaan maailman historiaan. Käytännössä siis Raamatun kertomuksen kirjaimellisesti ottava joutuu kiistämään suuren määrän historiantutkimusta kuten myös luonnontieteellistä tietoa. Varmasti tämä onnistuu, kun tarpeeksi haluaa, mutta kovin älyllisesti rehellistä se ei ole - varsinkin kun tiedettä hyödynnetään toisaalta silloin kun itselle ja järjestölle sopii. Rusinat pullasta.

      • Anonyymi

        Satua!

      Nooan arkki Tšernobylin, eräs Jehova etsi loukkaantuneita, ei saanut mitään sairautta näin meidänkin pitää luottaa Jumalaan ja hyvään tahtoon jos olemme keräilijöitä eli luontoihmisiä nyt on metsästys aika pitää olla punaiset vaatteet jne.

    • Anonyymi

      Eiköhän tämä Nooan arkki seilaa edelleenkin, koska se oli 1980-luvun alussa Valmetin (myöh. Meriteollisuus) Vuosaaren telakalla vuosiremontissa, jolloin siihen uusittiin kylkiin ja pohjaan uusia tammilankkuja. Lisäksi eläinten karsinoita ja häkkejä ehostettiin ja niihin uudet kuivikkeet. Myös arkin päällikön, eli Nooan salonki kunnostettiin täysin. Komentosillallekin asennettiin tutka, kaikuluotain sekä hyrräkompassi. T. Ex Laivapuuseppä.

      • Anonyymi

        Nooan arkissa on voinut olla pikkuisen metaania, joka on ilmaa raskaampaa ja painuu purkin pohjalle. Nähtävästi kukaan ei onneksi raapaissut tulitikkua.

      • Anonyymi

        Urpo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nooan arkissa on voinut olla pikkuisen metaania, joka on ilmaa raskaampaa ja painuu purkin pohjalle. Nähtävästi kukaan ei onneksi raapaissut tulitikkua.

        Välillä totta:
        Noan eli 950 vuotiaaksi, on siis edelleen maailman vanhin ihminen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Välillä totta:
        Noan eli 950 vuotiaaksi, on siis edelleen maailman vanhin ihminen!

        Höpsistä! Summerin kuningas En-Men-Lu-Ana eli Kichu-An hallitsi 43200 vuotta Bad-Tibirassa.
        Raamatussa on vain lyhytikäisiä ja heikon terveyden omaavia legendoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nooan arkissa on voinut olla pikkuisen metaania, joka on ilmaa raskaampaa ja painuu purkin pohjalle. Nähtävästi kukaan ei onneksi raapaissut tulitikkua.

        Metaani (0,7 kg/m³) on ilmaa (1,2 kg/m³) paljon kevyempää. Tämä ei muuta sitä miksikään, että tulvatarun tapahtumat ovat täysin mahdottomia muualla kuin Raamatun fantasiamaailmassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Metaani (0,7 kg/m³) on ilmaa (1,2 kg/m³) paljon kevyempää. Tämä ei muuta sitä miksikään, että tulvatarun tapahtumat ovat täysin mahdottomia muualla kuin Raamatun fantasiamaailmassa.

        Totta. Arkin ilmanvaihto monen muun huoltoasian ohella olisi ollut lievästi sanoen haaste Raamatun kuvaamilla spekseillä, mutta ei juuri tuosta syystä. Lisäksi jos Nooan täytyi avata ikkunaluukku päästääkseen lentoon korpin, ikkunat kai olivat kai olleet tuohon asti kiinni. Kertomus on tietysti monestakin syystä mahdoton ja lapsellinen.

        Teltoissa asuville tarinankertojille ei tullut mieleenkään, että umpikopissa tukehtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teltoissa asuville tarinankertojille ei tullut mieleenkään, että umpikopissa tukehtuu.

        Todennäköisesti juuri noin. Ei ollut paljonkaan kokemusta tiiviiden rakennusten tekemisestä saati eläinten pakkaamisesta niihin. Merenkävijäkansaakaan israelilaiset eivät varsinaisesti olleet, tai muutenkaan maailmaa nähnyttä. Ei ollut tietoa eläinlajien monimuotoisuudesta tai siitä, miten erilaisia elinympäristöjä ja ruokavalioita niillä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Välillä totta:
        Noan eli 950 vuotiaaksi, on siis edelleen maailman vanhin ihminen!

        Eikä ole Metusalem on vanhin

    • Anonyymi

      > Varmasti sattumaa, että Raamatun tulvatarina on monin paikoin identtinen Utnapištim seikkailujen kanssa

      No, jos ja kun tulva oli, kaikki ihmiset ovat tuossa arkissa selvinneiden jälkeläisiä. On siis selvää, että kaikilla kansoilla voi olla jokin muisto tuosta jäljellä. juutalaisilla on tarkin muisto tuosta.

      Kukaan ei ole välttämättä kopioinut toisiltaan tarinaa, mutta todennäköisemmin Utnapištim seikkailut olisivat kopio Juutalaisilta, eikä päinvastoin.

      • Anonyymi

        Emme millään voi olla kaikki tuollaisessa arkissa olleiden jälkeläisiä. Ajatus on kaikin puolin mahdoton. Esimerkiksi Lähi-idän alueella oli suuria kansoja jo pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jonne Nooan ajan vedenpaisumus pitäisi Raamatun perusteella sijoittaa.

      • Anonyymi

        Ei kaikilla kansoilla ole tulvamyyttejä. Vedenpaisumuksen sijaan uskottava selitys tulvamyyteille on, että ihmiset ovat hakeutuneet asumaan veden äärelle, missä tulvia on voinut olla. Näistä sitten on syntynyt erilaisia myyttisiä kertomuksia riippuen siitä, millaiset olosuhteet ovat olleet ja mitä tuossa kulttuurissa on pidetty tärkeänä kertoa. Alunperin sama kertomus on voinut jakautua erilaisiksi versioiksi kansojen eriytymisen myötä. Samankaltaiset kertomukset eivät käy todisteeksi siitä, että jonkin niistä tulisi olla historiallinen.

        Mooseksen kirjan vedenpaisumuskertomuksessa kulkee itse asiassa kaksi kertomusta rinnakkain. Kertomuksessa on paljon toistoa, kun samankaltaisia asioita toistetaan erilaisin, ristiriitaisin yksityiskohdin ja jumalan nimikin vaihtelee Jahven ja elohimin välillä. Tutkijat katsovat, että kertomus on koottu kahdesta alunperin erillisestä lähteestä, joita nimitetään jahvistiksi ja pappiskirjaksi. Mooseksen kirjat ovat saaneet suunnilleen nykyisen muotonsa pakkosiirtolaisuuden jälkeen, eikä tekstiasu ole sittenkään säilynyt muuttumattomana.

      • Anonyymi

        "No, jos ja kun tulva oli, kaikki ihmiset ovat tuossa arkissa selvinneiden jälkeläisiä. On siis selvää, että kaikilla kansoilla voi olla jokin muisto tuosta jäljellä."

        Kuten edellä jo mainittiin, siinä on vain sellainen ongelma, että kaikilla kansoilla ei suinkaan ole muistoja jostain vedenpaisumuksesta.

        Ja miksi olisikaan, sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Jos olisi, olisi selvää että se voitaisiin todentaa luonnosta ja myös kansojen historiasta. Egyptin historia jatkuu täysin katkeamattomana oletetun vedenpaisumuksen yli, tämä ei olisi mitenkään mahdollista jos Raamatun kertomus vedenapisumuksesta olisi historiallinen tapahtuma.

        Toki tarinaan ei muuta liitykään kuin ongelmia. Voi esimerkiksi yrittää hahmotella, miten ihmiskunta olisi ehtinyt levittäytymään Amerikkoihin ja Australiaan niin nopeasti vedenpaisumuksen jälkeen ja kehittänyt siellä tuhansia vuosia vanhan kulttuurin. Kiirettä on pitänyt.

        Vartiotorni on esittänyt vedenpaisumukselle ja Egyptistä lähdölle ajankohdat vuoden tarkkuudella ja väliin jää vain noin 850 vuotta. Tuossa ajassa siis olisi siis kahdeksan ihmisen populaatiosta pelkästään Egyptiin pitänyt kasvaa miljoonien ihmisten väestö olosuhteissa, joissa taudit, nälkä ja väkivalta verottivat ihmispopulaatiota. Synnytys on myös vaarallinen tapahtuma niin äidille kuin lapsellekin. Maanviljelys vaatii työvoimaa, eikä ruokaa siksi ole mahdollista hankkia mielivaltaisen paljon lapsitehtailun mahdollistamiseksi, vaan viljelyn tuotto on suhteessa työkykyisen väestön määrään - sittenkin olosuhteet usein vastustavat hanketta. Metsästämällä ja keräilemällä ei voi kovin suurta populaatiota elättää, mikä nähtiin mm. Suomessa nälänhätien aikana 1600- ja 1800-luvulla. Kun maanviljelys ei onnistunut, ratkaisuksi ei käynyt korvaava hätäravinto kuin vähäisessä määrin.

    • Asiaa sivuten kysyisin, että miten Arkissa oli ilmanvaihto järjestetty, kun monet eläimet päästelevät kuutiokaupalla Peräilmaa arkin sisälle? Olen eräältä hyvin viksulta ja henkistyyttneeltä jt kuullut, että Nooa olisi ollut opettanut karvaiset eläimet laskemaan Peräimaa vain silloin kun olivat ulkoiluvuorossa Arkin kannella. Mutta voisin hyvin kuvitella, etteivät kaikki karvaiset elukat noudattaneet tätä. Jotkut ymmärtämättömyyttään ja jotkut välinpitämättömyyttään. Mutta miten asian oikea laita oikein on? Eli oliko Arkissa Peräilmantuuletusputkisto vai päästivätkö eläimet kiltisti suolistokaasut Arkin kannella kun oivat paritellen siellä? Mitä raamattu sanoo asiasta?

      • Anonyymi

        Sai pieraista vain kukin vuorollaan, kun Haam oli nahkapussin kanssa ottamassa kaasun vastaan ja valmiina viemään ulos.

    • Anonyymi

      Voi voi, vanhoja vedenpaisumustarinoita kopsattu vanhaan testamenttiin.

      • Anonyymi

        Typerys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerys

        Tarkentaisitko hieman henkilökommenttiasi. Idiootti.

      • Anonyymi

        Luopio

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luopio

        Oo, kunniamaininta!! ;)
        Kyllä sinä saat uskoa mitä haluat.

    • Anonyymi

      Todistajille annetaan väärennetty Raamattu, juuri Nooan osalta näin:

      Matteuksen 24:39

      UM: He eivät kiinnittäneet huomiota siihen, mitä tapahtui, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja pyyhkäisi heidät kaikki pois. Samanlainen tulee olemaan Ihmisen Pojan läsnäolo.

      KR92: Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee.

      1933/38: eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.

      Käännöksessä on päädytty ratkaisuun, joka tukee Jehovan todistajien käsitystä siitä, että Nooa olisi saarnannut aikalaisilleen vedenpaisumuksesta. Näkemys on Jehovan todistajille tärkeä, sillä he pitävät sitä suoraan verrannollisena meidän aikaamme, kun he saarnaavat pelastuksesta muulle maailmalle. UM on ratkaissut ongelman antamalla ymmärtää, että ihmiset olivat ainoastaan välinpitämättömiä Nooan julistamiseen (”eivät kiinnittäneet huomiota”). Muut käännökset kuitenkin toteavat suoraan, ettei ihmisillä ollut mitään käsitystä koko vedenpaisumuksesta ennen kuin se tuli. Tämä oli ristiriidassa Jehovan todistajien näkemyksiin nähden, joten se piti muuttaa.

      • Anonyymi

        Mitä sekoilet?

    • Anonyymi

      Ne Jt-tytöt olivat ihan oikeassa vedenpaisumuksen suhteen. Eihän me tiedetä jos se olikin geenipankki siellä arkissa.

      • Anonyymi

        Vartiotorni opettaa, että nykyinen lajikirjo on polveutunut Nooan arkissa olleista kantalajeista. Tämä tarkoittaisi evoluutiota, mutta nopeammassa muodossa kuin koskaan on havaittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vartiotorni opettaa, että nykyinen lajikirjo on polveutunut Nooan arkissa olleista kantalajeista. Tämä tarkoittaisi evoluutiota, mutta nopeammassa muodossa kuin koskaan on havaittu.

        Soopaa!

    • Anonyymi

      Satua!

    • Anonyymi

      Semmoistakin painotuotetta lahko kaupittelee, missä tosiaan sanotaan vedenpaisumuksen jälkeen tapahtuneen supernopea evoluutio.

      Evoluutio vaatii kuitenkin aikansa. Ei 5 000 vuotta isoille eläimille riitä.

      Ja esim. Amazonasin kaikkia eläinlajeja ei nykyihminen vielä tunne, etenkään hyönteisiä.
      Nooan olisi ne pitänyt kerätä ja niille sopivaa evästä.

      • Anonyymi

        Vartiotorni nojautuu selityksessään evoluutioon, vieläpä supernopeaan sellaiseen, mutta pyrkii semantiikalla vääntämään asiaa toiseksi nimittämällä tapahtumaa muunteluksi tai mikroevoluutioksi evoluution sijaan. Tässä se ei periaatteessa eroa muista raamattunfundamentalisteista, joita varsinkin Amerikassa riittää. Evoluution vastustus perustuu tahallisiin tai tahattomiin väärinymmärryksiin, harhaanjohtavaan logiikkaan ja rinnastuksiin, semantiikalla kikkailuun ja silkkaan kovapäisyyteen. Evoluutio on fakta ja evoluutioteoria sen tieteellinen malli, jonka asema on niin vahva, ettei sille ole edes haastajaa.

        Tuossa selityksessä kuitenkin hyväksytään uusien biologisten lajien synty polveutumalla, eli jälkeläiset eivät enää pysty risteytymään keskenään lajiutumisen jälkeen. Tätä ei haluta myöntää "raamatullisessa" mielessä uusien lajien syntymiseksi, vaikka myös Raamatussa lajin määritelmä liitetään lisääntymiseen: kaikki tuottaa jälkeläisiä lajinsa mukaan. Jos populaatio polveutuu kahdeksi osaksi, jotka eivät enää kykene risteytymään, ei ole enää yhtä lajia, joka tuottaisi jälkeläisiä lajinsa mukaan, vaan kaksi lajia, jotka kumpikin lisääntyvät tahollaan. Laji on siis paitsi biologisessa, myös "raamatullisessa" mielessä polveutunut kahdeksi lajiksi. Raamattufundamentalistien selitys ohittaa siis myös sen mitä Raamatussa sanotaan.

      • Anonyymi

        Evoluutio on huuhaata!

        JT ei usko Ev0luutioon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT ei usko Ev0luutioon!

        Tuo on lahkon iskulauseita.

        Onhan myös "meillä on rakkaus keskuudessamme" - jonka lausumisen jälkeen kuljetaan ohi todistajan kuin tämä olisi ilmaa, jos tämän nimi on sitä varten ilmoitettu.

        Miksi sitten lahkojehoova on luonut esim. metson ja teeren eri lajeiksi, mutta kuitenkin halukkaiksi paritteluun yli lajirajan, vieläpä kyvykkääksi saamaan jälkeläisiä tästä, korpimetsoksi nimettyjä.

        Samaten hevosen ja aasin kanssa, tuloksena muuli, jopa joskus pystyvänä saamaan jälkeläisen sekin.

        JT ei palvo ihmisiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT ei palvo ihmisiä!

        Tottelee
        Esim. mökötystuomiot.

        Puhumattakaan Leinosesta.
        Joka määrää tekemään muistiinpanot ovella

        Jimi teki pöyristyttävän löydön rappukäytävästä - IL esittelee Jehovan todistajien salaiset merkinnät
        Jehovan todistajien ovelta ovelle kiertävät saarnaajat kirjaavat muistiin osoitteiden, nimien ja käyntitietojen lisäksi puhelinnumeroita, äidinkieliä, seksuaalisia suuntautumisia, uskontoja ja terveystietoja.
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201807272201098602

        niin, Leinonen sitten julkisuuteen kieltää asian. Se saa JT:n hymyilemään, ollaan me lahkossa aika veitikoita.

        "Mökötystuomiot"

        -Oikeudenkäynti Norjassa poiki lahkolle nöyryytyksen ja

        Observer » 15.03.2024 20:52

        Harmus kirjoitti: ↑15.03.2024 16:48
        Norjan oikeudenkäynti vaikutti. Muutoksia erotettujen kohteluun tuli heti. Nähtävissä viimeisimmässä hallintoelimen tilannepäivityksessä.
        -------------
        Kovin on vaan mitätön muutos: erotetut (poislukien tunnetut "luopiot") voivat tulla tervehdityksi, jos tulevat kokoukseen. Ei siis edes mitään smalltalk-keskustelua, vaan pelkkä tervehdys tyyliin "hei, kiva nähdä sinut täällä". Ennen ei tätäkään saanut tehdä. Ja toiseksi todistajat voivat ottaa heihin yhteyttä kutsuakseen heidät kokouksiin. Siinä kaikki.

        Luuleeko hallintoelin, että tällainen mitätön muutos tosiaan vaikuttaisi siihen, mitä eri oikeusistuimet karttamisopista ajattelevat?
        https://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?t=10205

        -Mutta minkä takia ?
        Vartiotorniseura kuolaa Norjan valtion rahan perässä.
        vartiotornikaupustelijat kuten Suomessa, on jo manipuloitu antamaan kaikkensa lahjalootiin mitä suinkin voi kuvitella, "käräjöidään sitten lisää, vastahan meillä on miljardiomaisuus, ja maailmnlopun sanomme jo oikeastaan alkaneenkin..."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT ei usko Ev0luutioon!

        "JT ei usko Ev0luutioon!"

        Eivät usko tavalliseen evoluutioon, mutta paradoksaalisesti superevoluutioon uskovat kyllä. Muuten nykyisen kaltaista eliöiden diversiteettiä ei edes voisi olla olemassa vedenpaisumusmyytin jälkeen.

        Uskomme Raamattuun, kaikkea muuta KARTAMME!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT ei usko Ev0luutioon!

        JT uskookin niin kovaan hyper-evoluutioon, ettei semmoinen voi olla muuten mahdollista, mutta kun Järjestö niin sanoo!

    • Anonyymi

      Globaalia vedenpaisumusta ei ole ollut ja raamatun tarina on mukailtu kopio vanhemmista kertomuksista.

      • Anonyymi

        Urpo.
        Koska sinua alkaa kiinnostamaan Raamatun totuus, kuolin vuoteellako?
        Silloin se on myöhäistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urpo.
        Koska sinua alkaa kiinnostamaan Raamatun totuus, kuolin vuoteellako?
        Silloin se on myöhäistä?

        Näin tulee käymään!

    • Anonyymi

      Globaalia vedenpaismusta ei tosiaankaan ole ollut. Sehän olisi mahdottomuus sellaisenaan.

    • Anonyymi

      Niin muttaa Israel oli israelilaisten vallassa jo silloin vähän ennen.

    • Anonyymi

      Raamatussa on KAIKKI FAKTAA!
      Pulinat pois!

      • Anonyymi

        Vartiotorniseura on ajoittanut vedenpaisumuksen noin runs. 5 000 vuotta sitten tapahtuneeksi.

        Silloin olisi Egyptin kulttuuri tuhoutunut.

        Kunnes joku Nooan jälkeläisistä olisi nähnyt aiheelliseksi ja kyennyt sen uudestaan perustamaan. Hierogyfeineen, jumalineen (vartiotorni on korostanut, että egyptiläisillä oli pakanajumalat)

        Lascaux’n luola on tunnettu jääkauden loppuvaiheen aikaisista luolamaalauksistaan, jotka maalattiin Madeleinen kulttuurin aikoihin 17 000 – 15 000 vuotta tai mahdollisesti jo 25 000 vuotta sitten. Luola sisältää satoja realistisia eläinmaalauksia useista lajeista, joista osa tunnetaan vain fossiililöydöksinä. Luola suljettiin yleisöltä, koska kävijöiden hengityksen tuottama hiilidioksidi turmeli maalauksia.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Lascaux’n_luola

        Piirrokset olisivat vedenpaisumuksessa liuenneet veteen. Siis vartiotorni ei ole oikeassa ajoituksessaan.
        (kuvat muuten maalattu ennen kuin vartiotorni on tunnustanut ihmisiä olleenkaan. vartiotornin ihminen on nuori, 7 000 v. )

    • Anonyymi

      Keskity vain Raamattuun

      • Anonyymi

        Tiede keskittyy tutkimaan Jumalan omaa kieltä, niin sanoaksemme.
        Onhan tutkimus kaiken sen havainnoimista, mitä Jumala on luonut, mitkä on Jumalan luonnonlait, yms.

        Ei se niin kaukana ole Raamatusta sekään. Hyvää siinä on että se paljastaa ns. hu haa uskontoja kaupittelevia.

    • Onpas täällä hävytön ja kummallinen aloitus. Siis Nooan arkki ja vulva. Miten tämä liittyy palstan henkistyytyneesen ilmapiiriin. Tälläisistä hävyttömyyksistä jeesus ei kyllä tykkää yhtään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4472
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      351
      2243
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      4
      2220
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1901
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      108
      1843
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      459
      1805
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      484
      1640
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1519
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      493
      1376
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      45
      1350
    Aihe