Kauris 333

Anonyymi-ap

Nyt kaikille teille lesbo naisille kysymys. Miksi ihminen, jolla on ollut traumoja jo lapsuudesta lähtien.
Lääkitys kuitenkin kauan ollut jo kohdillaan, ja kaikki tasapainossa vuosia. Niin miksi te valtavan moni välttelette ihan täysin toista ? Mitä te pelkäätte ? Omalla kohdalla on niin , että olen kovasti omiinoloihin vetäytyvä, mutta enhän tätä tahtoisi ihan näin. Kaipaan kovasti pysyvää kumppania elämään ja ihan tavallista rauhallista eloa ja oloa . En ymmärrä sitä , että mitä pelättävää minussa on, kun olen joskus kuullut tuota sanotun.En mitenkään voisi aiheuttaa mitään pahaa ihmistä kohtaan kuka minuun ihastuisi ,jopa rakastuisi, se olisi minun koko maailman suurin unelmani , koko elämäni päämäärä , voida olla toiselle naiselle se ihminen joka voi tehdä hänestä onnellisen tuoda onnen. Olen uskonut ja luottanut, että minun tarkoitus ja tehtävä tässä elämässä on olla mahdollimman hyvä elämänkumppani toiselle naiselle.
Mutta yksin olen ollut . Kaiken kokoinen ja kaiken kuntoinen, ei millään ole ollut väliä. En ole kelvannut. ( tähän en laske lainkaan tota toista sukupuolta ).
Tahdon vain kysyä hyvät ystävät rakkaat naiset , miksi se tuntuu määrittävän kaiken, jos on mt. diagnoosi . Miksi tuntuu , että heti on täysin arvoton tms. ?
Olen 110% lesbo ja voin Rakastaa vain toista naista, vaikka kuinka on diagnoosi, nainen joka minua voisi rakastaa , on se vihoviimeinen jota ikäpäivänä esim. satuttaisin.
Ja vaikka lopun ikäni joutuisin yksin elämään, en koskaan lakkaa Rakastamasta naisia . ❤️❤️

41

1286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikävää, jos sut määrittäny pelkästään diagnoosi. Jotkut saattaa pelästyä noita, mut luulis nykyään ihmisten ymmärtävän enemmän. Monillahan on eritasoisia ongelmia mt puolella. Jos diagnoosi on hoidossa, lääkityksen ja muun osalta, tuntuu epäreilulta noteerata vain se ja unohtaa persoona sen takana. Paha sanoa enempää, kun diagnoosin laatua ei tiedä. Onhan niissä sellaisiakin, että varauksella lähtis etenemään. Vielä se päivä koittaa, paistaa risukasaankin.

      • Anonyymi

        Kiitos Sinulle Ystävä Hyvä vastauksestasi, kaikkea hyvää elämääsi :)


    • Anonyymi

      Jaa-a .. niin mielelläni vastaisin tähän, jos osaisin, mutta minun on hankala vastata, koska itselläni ei ole ikinä ollut ongelmia kohdatessani mielenterveydeltään sairaan ihmisen. Töissä olen kuitenkin joutunut kohtaamaan heitäkin ja siltä pohjalta voin sanoa, että olisiko lähinnä juurikin tuo pelko, mutta se pelko liittynee enemmänkin siihen, ettei haluta tai uskalleta ottaa vastuuta toisesta, sillä parisuhteessa on kysymys myös siitä. Tietysti ajatellaan, että jokainen kantaa itse vastuun itsestään, mutta kyllähän se on parisuhteessa sitä vastuun jakamista myös. Toinen toisistaan ja mahdollisesti vielä toisen lapsistakin. Jokaisella on kuitenkin ne omat syyt eikä voi yleistää, että tämä olisi se ainoa syy. Syynähän voi olla myös, ettei toinen tiedä asiasta tarpeeksi eikä haluakaan tietää, helpompi on etsiä ns. terve kumppani siihen vierelleen. Tämä on monitahoinen asia, johon on monta vastausta, se kun on niin siitä toisen ajattelumaailmaata kiinni, miten kokee mt-sairaudet yleensäkin. Joilekin voi olla häpeä, jolle kulle taas jotain muuta. On meissä lesboissa niitäkin, jotka ymmärtävät asian ja tietävät, että mt-sairauksien kanssa voi elää ja varsinkin, kun se lääkitys on löydetty hyvälle mallille. Tietysti tulee ajoittain huonompiakin jaksoja, mutta olen nähnyt niin satoja kertoja, että niistä on selvitty ja elämä jatkunut entisellään hienosti. Sinua ei vain ole osattu ottaa vastaan oikealla tavalla tai ei ole haluttu nähdä sinua kokonaan, mitä kaikkea sinuun sisältyy eli tarkoitan tuon herkän naisen, joka sinussa asuu, joka sinä olet. Itse en ikinä ole määrittänyt ihmisiä mielenterveyden osalta, ennemminkin heitä, jotka eivät kohtele tai kohtaa oikein sairasta ihmistä, oli kyseessä sitten mikä sairaus tahansa. Tähän voisi vastata ne, jotka osaavat omalta osaltaan sanoa, miksi pelkäävät tai määrittävät. Sinä tulet varmasti vielä löytämään rinnallesi sinun arvoisesi ihmisen, olet vain oma itsesi. Lämmin etähali sinulle ❣️

      • Anonyymi

        Kaunis Kiitos sanoistasi ja halista, samoin Sinulle Ystävä Hyvä , kaikkea hyvää elämääsi :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunis Kiitos sanoistasi ja halista, samoin Sinulle Ystävä Hyvä , kaikkea hyvää elämääsi :)

        Kiitos, sinulle myös ❣️


    • Suurin osahan meistä on jollain tavalla mt-ongelmaisia jossain vaiheessa elämästään.
      Ehkä se on ollut pelkoa, ei tietoa tarpeeksi asioista tai heidän mielestään tasaarvoinen suhde voisi kääntyä hoitosuhteeksi toiseen. Harmi sinällään, että olet kokenut ennakkoluuloja vaikka sairauden takana voisi olla ihana ja rakastettava persoona, mutta ehkä vielä joku näkee sinun sisimpääsi, eikä vain sairautta. Tsemppiä sinulle❣️

      • Anonyymi

        Kiitos Ystäväiseni, Kaikkea Hyvää Elämääsi :)


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos Ystäväiseni, Kaikkea Hyvää Elämääsi :)

        Kiitos ja myöskin sinulle❣️


    • Anonyymi

      Yksi näkökulma voisi olla se että toivotaan mahdollisimman kivaa, helppoa ja mukavaa yhteiseloa. Monen arki on niin kiireistä ja kuormittavaa ettei halua elämäänsä mahdollisia riskejä tai ylimääräistä vaikeuksia minkään suhteen. Mt- diagnoosia voisi siis pitää jonkinlaisena miinuksena, kannattaa siis tuoda esiin eksta plussia. Ainakin suhteen alkuvaiheessa moni pohtii suhteen mukanaan tuomat plussat ja miinukset.

      Ja kannattaako tuo diagnoosi tuoda heti esiin? Toki on reilua kertoa siitä kun tapailu muuttuu vakavammaksi tai mietitään parisuhdetta. Mutta plussien näyttäminen ensin antaa varmasti paremmat mahdollisuudet siihen että nähdään ihminen diagnoosin edessä. Kaikkea hyvää sinulle, ja onnea parisuhteen etsintään.

      • Anonyymi

        Tuota olo niin hölmö neuvo, ettei mitään rajaa. Tottakait on tuotava heti diagnoosi esille, eikä silloin kun tapailu voisi muuttua vakavammaksi tai mietitään parisuhdetta, silloinhan se on isompi pettymys molemmille ja varsinkin silloin,jos toinen päättää perääntyä suhteesta. Juu ei näin!


      • Anonyymi

        Mä luulen kans, että tuossa perimmäinen syy miksi mielenterveyden diagnoosit on no can do listalla.

        Vaikka onhan niitä lukuisia muitakin sairauksia, mitkä voi haitata mukavaa spontaania elämää enemmän kuin hyvässä hoidossa oleva mielenterveys.

        Itse olen mm. kipukroonikko ja monisairas, vaikka päällepäin sitä kukaan ei näe (en ole mörököllinaama ja negatiivinen) kuin hankalan näköisestä liikkumisesta, niin on sekin rajoite työelämässäkin. Myös parisuhteessa vaikeina aikoina.

        Ei sairauksien kanssa ole yksinkään helppoa, saati kumppanin kanssa jolta ei likene empatiaa ja ymmärrystä. Niinpä parempi yksin kun seurassa missä ymmärrys puuttuu ja painostus vallitsee.

        Jasu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä luulen kans, että tuossa perimmäinen syy miksi mielenterveyden diagnoosit on no can do listalla.

        Vaikka onhan niitä lukuisia muitakin sairauksia, mitkä voi haitata mukavaa spontaania elämää enemmän kuin hyvässä hoidossa oleva mielenterveys.

        Itse olen mm. kipukroonikko ja monisairas, vaikka päällepäin sitä kukaan ei näe (en ole mörököllinaama ja negatiivinen) kuin hankalan näköisestä liikkumisesta, niin on sekin rajoite työelämässäkin. Myös parisuhteessa vaikeina aikoina.

        Ei sairauksien kanssa ole yksinkään helppoa, saati kumppanin kanssa jolta ei likene empatiaa ja ymmärrystä. Niinpä parempi yksin kun seurassa missä ymmärrys puuttuu ja painostus vallitsee.

        Jasu

        Oon sun kanssa samaa mieltä, Jasu. Melko lailla myös samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, en voi sanoa kuitenkaan varmaksi, että täysin samassa, koska en voi tietää sun taustoja tai tilannetta sen tarkemmin kuin mitä tuot tässä esille. Mutta kipukroonikko oon ja vaikka onkin tuhti lääkitys niihin kipuihin, niin ei ne aina tepsi kuten pitäisi. Tässä on otettava käyttöön se oma tärkeä osuus eli asenne, ja sillä oikealla asenteella pääsee pötkimään pitkälle arjessa ja miksei juhlassakin, mutta ennen kaikkea siinä arjessa, koska sitä arkeahan on enemmän kuin juhlaa. Eihän niitä kipuja saa pois pelkällä asenteella tai suhtautumisella tai sopeutumisella - oli ne kivut sitten fyysisiä tai psyykkisiä - mutta paljon pidemmälle jaksaa kuitenkin. Tämä on aihe, josta voisi keskustella pitkäänkin ihan kasvokkain ja vaikka jopa ryhmässä, tämä mitä tässä näistä kirjoitellaan, on vain pintaa, kirjoittaessa ei tule ulos samalla tavalla asian ytimet ja kaikki puolet. Siksi ei nyt kenenkään kannata vetää meloneita sinne nenäänsä. Jokaisella, joka näitä kiputiloja kokee, on se oma henkilökohtainen kokemus. Kellään ei ole samanlaista kuin toisella. Hienoa, että tästä puhutaan, vaikkakin puhun nyt itse tässä sekä psyykkisen että fyysisen puolen kivuista, mutta yhtä lailla tärkeitä asioita molemmat. Harrastuksista voi saada hyvän henkireiän näihin, itselläni se on just se motoilu, hyvistä ystävistä saa myös voimaa samoin kuin kohtalotovereista, mutta myös siitä, jos pystyy itse jeesaamaan vaikka edes puhumalla ja kuuntelemalla eikä survoa väkisin mitään tietoiskuja, koska ne on yleensä jo käytössä olleet. Ennemminkin se tieto ja tunne siitä, ettei ole yksin sen asian kanssa, on jo paljon parempi juttu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oon sun kanssa samaa mieltä, Jasu. Melko lailla myös samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, en voi sanoa kuitenkaan varmaksi, että täysin samassa, koska en voi tietää sun taustoja tai tilannetta sen tarkemmin kuin mitä tuot tässä esille. Mutta kipukroonikko oon ja vaikka onkin tuhti lääkitys niihin kipuihin, niin ei ne aina tepsi kuten pitäisi. Tässä on otettava käyttöön se oma tärkeä osuus eli asenne, ja sillä oikealla asenteella pääsee pötkimään pitkälle arjessa ja miksei juhlassakin, mutta ennen kaikkea siinä arjessa, koska sitä arkeahan on enemmän kuin juhlaa. Eihän niitä kipuja saa pois pelkällä asenteella tai suhtautumisella tai sopeutumisella - oli ne kivut sitten fyysisiä tai psyykkisiä - mutta paljon pidemmälle jaksaa kuitenkin. Tämä on aihe, josta voisi keskustella pitkäänkin ihan kasvokkain ja vaikka jopa ryhmässä, tämä mitä tässä näistä kirjoitellaan, on vain pintaa, kirjoittaessa ei tule ulos samalla tavalla asian ytimet ja kaikki puolet. Siksi ei nyt kenenkään kannata vetää meloneita sinne nenäänsä. Jokaisella, joka näitä kiputiloja kokee, on se oma henkilökohtainen kokemus. Kellään ei ole samanlaista kuin toisella. Hienoa, että tästä puhutaan, vaikkakin puhun nyt itse tässä sekä psyykkisen että fyysisen puolen kivuista, mutta yhtä lailla tärkeitä asioita molemmat. Harrastuksista voi saada hyvän henkireiän näihin, itselläni se on just se motoilu, hyvistä ystävistä saa myös voimaa samoin kuin kohtalotovereista, mutta myös siitä, jos pystyy itse jeesaamaan vaikka edes puhumalla ja kuuntelemalla eikä survoa väkisin mitään tietoiskuja, koska ne on yleensä jo käytössä olleet. Ennemminkin se tieto ja tunne siitä, ettei ole yksin sen asian kanssa, on jo paljon parempi juttu.

        Oma asenne on se tärkein voimavara. Miten elämää arvottaa ja osaa nyppiä elämästä niitä hienoja hyvää mieltä tuovia juttuja. :)

        Mulla on ollut 39 vuotta eri asteisia kipuja eri syystä johtuen. Krooninen migreeni, endometrioosi, fibromyalgia, IBS, TOS, kulumia, nivelrikkoja ja hypermobiliteetin vuoksi löysyyttä nivelissä jolloin nyrjähdysherkkä ja virheasentojen myötä pintenteitä ja hermokipuja jne. Verenpainetauti ja diabetes.

        Onhan siinä jo tarpeeksi. Sitten virtsa-ja sappikiviä. Kaikki jotain kivuliasta.

        Mä saan virtaa musiikista ja puutarhasta, toiset ihmiset pikemmin vie loputkin akut tyhjiksi, kun piristäisi. Johtuu kai etten ole kovin innostunut kaikenlaisesta hössöttämisestä ja elä trendien mukaan. :)

        Mä oon jo pitkään kaivannut ystävää, joka kykenis hyväksymään mut itsenäni ja antaisi tilaa, kun tarvin. Mutta vois jakaa ajatuksia ja yhdessä käydä vaikka just jossain harrasteessa edes välillä, kun kykenee. Vaan ei se helppoa ole ihmisiinkään tutustua, kun kotiin on niin kiva myös jäädä kun on rättipoikki ja särkee.

        Jasu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma asenne on se tärkein voimavara. Miten elämää arvottaa ja osaa nyppiä elämästä niitä hienoja hyvää mieltä tuovia juttuja. :)

        Mulla on ollut 39 vuotta eri asteisia kipuja eri syystä johtuen. Krooninen migreeni, endometrioosi, fibromyalgia, IBS, TOS, kulumia, nivelrikkoja ja hypermobiliteetin vuoksi löysyyttä nivelissä jolloin nyrjähdysherkkä ja virheasentojen myötä pintenteitä ja hermokipuja jne. Verenpainetauti ja diabetes.

        Onhan siinä jo tarpeeksi. Sitten virtsa-ja sappikiviä. Kaikki jotain kivuliasta.

        Mä saan virtaa musiikista ja puutarhasta, toiset ihmiset pikemmin vie loputkin akut tyhjiksi, kun piristäisi. Johtuu kai etten ole kovin innostunut kaikenlaisesta hössöttämisestä ja elä trendien mukaan. :)

        Mä oon jo pitkään kaivannut ystävää, joka kykenis hyväksymään mut itsenäni ja antaisi tilaa, kun tarvin. Mutta vois jakaa ajatuksia ja yhdessä käydä vaikka just jossain harrasteessa edes välillä, kun kykenee. Vaan ei se helppoa ole ihmisiinkään tutustua, kun kotiin on niin kiva myös jäädä kun on rättipoikki ja särkee.

        Jasu

        Katsotaan nyt miten löytyykö apua psykofyysisestä fysioterapiasta missä käyn säännöllisesti kerta viikkoon tai kahteen. Koitetaan purkaa vyyhtejä kipujen ja traumojen suhteen. Kimppua huonoja juttuja mitkä ylläpitää toisiaan.

        Ainakin helpottaa avata sisintään, huoliaan ja pelkojaan. Ahdistuksia tuovia asioita.

        Jasu


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oma asenne on se tärkein voimavara. Miten elämää arvottaa ja osaa nyppiä elämästä niitä hienoja hyvää mieltä tuovia juttuja. :)

        Mulla on ollut 39 vuotta eri asteisia kipuja eri syystä johtuen. Krooninen migreeni, endometrioosi, fibromyalgia, IBS, TOS, kulumia, nivelrikkoja ja hypermobiliteetin vuoksi löysyyttä nivelissä jolloin nyrjähdysherkkä ja virheasentojen myötä pintenteitä ja hermokipuja jne. Verenpainetauti ja diabetes.

        Onhan siinä jo tarpeeksi. Sitten virtsa-ja sappikiviä. Kaikki jotain kivuliasta.

        Mä saan virtaa musiikista ja puutarhasta, toiset ihmiset pikemmin vie loputkin akut tyhjiksi, kun piristäisi. Johtuu kai etten ole kovin innostunut kaikenlaisesta hössöttämisestä ja elä trendien mukaan. :)

        Mä oon jo pitkään kaivannut ystävää, joka kykenis hyväksymään mut itsenäni ja antaisi tilaa, kun tarvin. Mutta vois jakaa ajatuksia ja yhdessä käydä vaikka just jossain harrasteessa edes välillä, kun kykenee. Vaan ei se helppoa ole ihmisiinkään tutustua, kun kotiin on niin kiva myös jäädä kun on rättipoikki ja särkee.

        Jasu

        Onhan tuossa yhdelle ihmiselle kerrakseen kestämistä kipujen kanssa.
        Jaksuhali ja voimia❣️


      • Anonyymi
        Catfish617 kirjoitti:

        Onhan tuossa yhdelle ihmiselle kerrakseen kestämistä kipujen kanssa.
        Jaksuhali ja voimia❣️

        On kyllä tullut kivutkin tutiksi ja lääkäripalvelut. :)

        Kiitos. Onneksi oon saanut kuitenkin elämänhaluisen ja peruspositiivisen luonteen, niin näiden kanssa pärjää vaikka välillä on helisemässä ja joutuu improvisoimaan arjessa pärjätäkseen.

        ❣️

        Jasu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä tullut kivutkin tutiksi ja lääkäripalvelut. :)

        Kiitos. Onneksi oon saanut kuitenkin elämänhaluisen ja peruspositiivisen luonteen, niin näiden kanssa pärjää vaikka välillä on helisemässä ja joutuu improvisoimaan arjessa pärjätäkseen.

        ❣️

        Jasu

        *tutuiksi :)

        Peukku olkoon tutti, jos tarvetta ilmenee.

        Jasu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        *tutuiksi :)

        Peukku olkoon tutti, jos tarvetta ilmenee.

        Jasu

        Niin ja piti jo ensimmäiseen todeta, että onneksi on keksitty nilkkatukia, polvitukia, teippejä jne. millä tukea kipeitä kohtia ja pystyy jopa hyvinä viikkoina tanssimaan.

        Yksi sellainen mun intohimo ollut siitä asti, kun opin kävelemään. Tein senkin kuulemma tanssien.

        Voimia kaikille, jotka painii terveyshuolien tai minkään huolien kanssa, muistakaa että ootte silti kimpale kultaa ja elämä voittaa. :)

        Sunnutaita!
        https://youtu.be/9flXyzcSfT4


        Jasu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma asenne on se tärkein voimavara. Miten elämää arvottaa ja osaa nyppiä elämästä niitä hienoja hyvää mieltä tuovia juttuja. :)

        Mulla on ollut 39 vuotta eri asteisia kipuja eri syystä johtuen. Krooninen migreeni, endometrioosi, fibromyalgia, IBS, TOS, kulumia, nivelrikkoja ja hypermobiliteetin vuoksi löysyyttä nivelissä jolloin nyrjähdysherkkä ja virheasentojen myötä pintenteitä ja hermokipuja jne. Verenpainetauti ja diabetes.

        Onhan siinä jo tarpeeksi. Sitten virtsa-ja sappikiviä. Kaikki jotain kivuliasta.

        Mä saan virtaa musiikista ja puutarhasta, toiset ihmiset pikemmin vie loputkin akut tyhjiksi, kun piristäisi. Johtuu kai etten ole kovin innostunut kaikenlaisesta hössöttämisestä ja elä trendien mukaan. :)

        Mä oon jo pitkään kaivannut ystävää, joka kykenis hyväksymään mut itsenäni ja antaisi tilaa, kun tarvin. Mutta vois jakaa ajatuksia ja yhdessä käydä vaikka just jossain harrasteessa edes välillä, kun kykenee. Vaan ei se helppoa ole ihmisiinkään tutustua, kun kotiin on niin kiva myös jäädä kun on rättipoikki ja särkee.

        Jasu

        Kuule, toi on niin tuttu juttu, että todellakin tiedän, mistä puhut. Oman itsensä arvottaminen ja myös arvostaminen on se paras lähtökohta niiden asennemuutosten kanssa. Mullahan meni aikaa ennenkuin pystyin sisäistämään, etten voi tehdä enää samoja asioita kuin aiemmin ja lähes kaikki harrastukset joutunut jättämään pois, toki ottanut uusia siihen tilalle, mutten vieläkään ole löytänyt sitä mulle sopivaa intohimon kohdetta ja puhun edelleen harrastuksista 😂 kun nyt saattaa olla, että toi motoilukin jää vuoden parin päästä mahdollisesti kuvioista pois. Se vain on niin vaikee ajoittain hyväksyä ja elää sen kanssa, ettei voi tulla ja mennä kuten aikaisemmin. Ja sit toi, ettei ihmiset yleensä ymmärrä, että niitä kipuja oikeesti on eikä ne oo mitään pikku särkyä jossain, niitä ei monestikaan ihmiset osaa ottaa oikealla tavalla, kun eivät välttämättä näy päällepäin, vaikka se kipu on koko ajan läsnä. Se on! Ja siihen päälle kun vielä laitetaan nää perusnegat ihmiset, nää energiasyöpöt, jotka haluu tuoda vain ne omat murheensa toisen niskoille eli vievät paljon, antavat vähän tai jopa ei ollenkaan, niin kyllä siinä tarttee omata vahva pää ja vahva mieli, psyyke joka kestää jaksamaan jokaisen päivän yli. Omasta itsestä voi siis ammentaa voimaa, muttei loputtomiin. Ittellänikin tuo musa on yks niitä tärkeimpiä ja rentoutuminen, rentouttava seura, sauna, hieronta .. milloin mikäkin, mikä tuntuu just siihen hetkeen passelilta. Sit on vielä huumori .. ilman sitä en tässä ois kirjoittamassa, sillä sitä on hyvä repiä itsensä kustannuksella ja näiden kipujen tiimoilta .. vähän niinku halveksien itse itseään, mutta sillä naurumielellä, ei negamerkeissä, koska sit siitä katoo se idea, mikä se pohjimmiltaan oli. Huoh, tästä riittäisi juttua, kyllä. En vain oo tykännyt edes ajatuksenakaan, että liittyisin johonkin kipuryhmään tai muuhunkaan sellaiseen, koska niissä on yleensä ne tietyt ajat, jolloin ne on enkä voi mennä vannomaan, onko mulla just sinä päivänä tai sinä hetkenä haluja jutella tai kuunnella, ottaa vastaan toisten tiloja ja oloja tai yleensäkään onko just silloin resursseja lähtee. Netissäkin on ryhmiä, mutten koe niitäkään minunlaisiksi. Itse selvittelen päässäni näitä, pohdiskelen ja kyselenkin, mutta myös haastan itseni. Kuulostaako tutulta? Itse on se tärkein voimavara jokapäiväisessä ja jokahetkisessä olotilassaan, joka ei tietenkään ole aina pelkkää tuskaa, on niitä hyviäkin hetkiä. Ja oon huomannut itsessäni asioita, joita en olisi tullut edes ajatelleeksi, jollei näitä kiputiloja olisi ollut ja tullut ja jäänyt mun elämään. Sitähän mennä porskuttelis samaan malliin kuin ennenkin tajuamatta, mikä täällä sisimmässään on. Eli se pinnallisuus on karissut melko lailla, ja löytänyt uusia puolia itsestään. Yllättynytkin näistä oivalluksista ajoittain. Hmm ..


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuule, toi on niin tuttu juttu, että todellakin tiedän, mistä puhut. Oman itsensä arvottaminen ja myös arvostaminen on se paras lähtökohta niiden asennemuutosten kanssa. Mullahan meni aikaa ennenkuin pystyin sisäistämään, etten voi tehdä enää samoja asioita kuin aiemmin ja lähes kaikki harrastukset joutunut jättämään pois, toki ottanut uusia siihen tilalle, mutten vieläkään ole löytänyt sitä mulle sopivaa intohimon kohdetta ja puhun edelleen harrastuksista 😂 kun nyt saattaa olla, että toi motoilukin jää vuoden parin päästä mahdollisesti kuvioista pois. Se vain on niin vaikee ajoittain hyväksyä ja elää sen kanssa, ettei voi tulla ja mennä kuten aikaisemmin. Ja sit toi, ettei ihmiset yleensä ymmärrä, että niitä kipuja oikeesti on eikä ne oo mitään pikku särkyä jossain, niitä ei monestikaan ihmiset osaa ottaa oikealla tavalla, kun eivät välttämättä näy päällepäin, vaikka se kipu on koko ajan läsnä. Se on! Ja siihen päälle kun vielä laitetaan nää perusnegat ihmiset, nää energiasyöpöt, jotka haluu tuoda vain ne omat murheensa toisen niskoille eli vievät paljon, antavat vähän tai jopa ei ollenkaan, niin kyllä siinä tarttee omata vahva pää ja vahva mieli, psyyke joka kestää jaksamaan jokaisen päivän yli. Omasta itsestä voi siis ammentaa voimaa, muttei loputtomiin. Ittellänikin tuo musa on yks niitä tärkeimpiä ja rentoutuminen, rentouttava seura, sauna, hieronta .. milloin mikäkin, mikä tuntuu just siihen hetkeen passelilta. Sit on vielä huumori .. ilman sitä en tässä ois kirjoittamassa, sillä sitä on hyvä repiä itsensä kustannuksella ja näiden kipujen tiimoilta .. vähän niinku halveksien itse itseään, mutta sillä naurumielellä, ei negamerkeissä, koska sit siitä katoo se idea, mikä se pohjimmiltaan oli. Huoh, tästä riittäisi juttua, kyllä. En vain oo tykännyt edes ajatuksenakaan, että liittyisin johonkin kipuryhmään tai muuhunkaan sellaiseen, koska niissä on yleensä ne tietyt ajat, jolloin ne on enkä voi mennä vannomaan, onko mulla just sinä päivänä tai sinä hetkenä haluja jutella tai kuunnella, ottaa vastaan toisten tiloja ja oloja tai yleensäkään onko just silloin resursseja lähtee. Netissäkin on ryhmiä, mutten koe niitäkään minunlaisiksi. Itse selvittelen päässäni näitä, pohdiskelen ja kyselenkin, mutta myös haastan itseni. Kuulostaako tutulta? Itse on se tärkein voimavara jokapäiväisessä ja jokahetkisessä olotilassaan, joka ei tietenkään ole aina pelkkää tuskaa, on niitä hyviäkin hetkiä. Ja oon huomannut itsessäni asioita, joita en olisi tullut edes ajatelleeksi, jollei näitä kiputiloja olisi ollut ja tullut ja jäänyt mun elämään. Sitähän mennä porskuttelis samaan malliin kuin ennenkin tajuamatta, mikä täällä sisimmässään on. Eli se pinnallisuus on karissut melko lailla, ja löytänyt uusia puolia itsestään. Yllättynytkin näistä oivalluksista ajoittain. Hmm ..

        Jaksuhali❣️


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja piti jo ensimmäiseen todeta, että onneksi on keksitty nilkkatukia, polvitukia, teippejä jne. millä tukea kipeitä kohtia ja pystyy jopa hyvinä viikkoina tanssimaan.

        Yksi sellainen mun intohimo ollut siitä asti, kun opin kävelemään. Tein senkin kuulemma tanssien.

        Voimia kaikille, jotka painii terveyshuolien tai minkään huolien kanssa, muistakaa että ootte silti kimpale kultaa ja elämä voittaa. :)

        Sunnutaita!
        https://youtu.be/9flXyzcSfT4


        Jasu

        Toivotaan näin, koska itselläkin on psykosomaattisia oireita paineesta ja stressistä, mutta onneksi on työyerveyshuolto ja ystävät. Tuntuu, että tämä pimeä aika syö kaikki voimavarat, mutta ehkä kohta helpottaa, kun valoisa aika lisääntyy.


      • Anonyymi
        Catfish617 kirjoitti:

        Jaksuhali❣️

        Kiitti 👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule, toi on niin tuttu juttu, että todellakin tiedän, mistä puhut. Oman itsensä arvottaminen ja myös arvostaminen on se paras lähtökohta niiden asennemuutosten kanssa. Mullahan meni aikaa ennenkuin pystyin sisäistämään, etten voi tehdä enää samoja asioita kuin aiemmin ja lähes kaikki harrastukset joutunut jättämään pois, toki ottanut uusia siihen tilalle, mutten vieläkään ole löytänyt sitä mulle sopivaa intohimon kohdetta ja puhun edelleen harrastuksista 😂 kun nyt saattaa olla, että toi motoilukin jää vuoden parin päästä mahdollisesti kuvioista pois. Se vain on niin vaikee ajoittain hyväksyä ja elää sen kanssa, ettei voi tulla ja mennä kuten aikaisemmin. Ja sit toi, ettei ihmiset yleensä ymmärrä, että niitä kipuja oikeesti on eikä ne oo mitään pikku särkyä jossain, niitä ei monestikaan ihmiset osaa ottaa oikealla tavalla, kun eivät välttämättä näy päällepäin, vaikka se kipu on koko ajan läsnä. Se on! Ja siihen päälle kun vielä laitetaan nää perusnegat ihmiset, nää energiasyöpöt, jotka haluu tuoda vain ne omat murheensa toisen niskoille eli vievät paljon, antavat vähän tai jopa ei ollenkaan, niin kyllä siinä tarttee omata vahva pää ja vahva mieli, psyyke joka kestää jaksamaan jokaisen päivän yli. Omasta itsestä voi siis ammentaa voimaa, muttei loputtomiin. Ittellänikin tuo musa on yks niitä tärkeimpiä ja rentoutuminen, rentouttava seura, sauna, hieronta .. milloin mikäkin, mikä tuntuu just siihen hetkeen passelilta. Sit on vielä huumori .. ilman sitä en tässä ois kirjoittamassa, sillä sitä on hyvä repiä itsensä kustannuksella ja näiden kipujen tiimoilta .. vähän niinku halveksien itse itseään, mutta sillä naurumielellä, ei negamerkeissä, koska sit siitä katoo se idea, mikä se pohjimmiltaan oli. Huoh, tästä riittäisi juttua, kyllä. En vain oo tykännyt edes ajatuksenakaan, että liittyisin johonkin kipuryhmään tai muuhunkaan sellaiseen, koska niissä on yleensä ne tietyt ajat, jolloin ne on enkä voi mennä vannomaan, onko mulla just sinä päivänä tai sinä hetkenä haluja jutella tai kuunnella, ottaa vastaan toisten tiloja ja oloja tai yleensäkään onko just silloin resursseja lähtee. Netissäkin on ryhmiä, mutten koe niitäkään minunlaisiksi. Itse selvittelen päässäni näitä, pohdiskelen ja kyselenkin, mutta myös haastan itseni. Kuulostaako tutulta? Itse on se tärkein voimavara jokapäiväisessä ja jokahetkisessä olotilassaan, joka ei tietenkään ole aina pelkkää tuskaa, on niitä hyviäkin hetkiä. Ja oon huomannut itsessäni asioita, joita en olisi tullut edes ajatelleeksi, jollei näitä kiputiloja olisi ollut ja tullut ja jäänyt mun elämään. Sitähän mennä porskuttelis samaan malliin kuin ennenkin tajuamatta, mikä täällä sisimmässään on. Eli se pinnallisuus on karissut melko lailla, ja löytänyt uusia puolia itsestään. Yllättynytkin näistä oivalluksista ajoittain. Hmm ..

        Ymmärrän. Se on haastavaa löytää terveyteen sopivat harrasteet ja aikataulutkin vielä kohdilleen.

        Huumori on ihan ehdoton työkalu ja itselläkin menee just tolle ironia/sarkasmi osastolle herkästi. Mutta niin rajua kun se huumori voi toisinaan olla, se on kuitenkin itselleni huumoria. Kaikki ei ehkä ymmärrä aina huumoriksi.

        Kipuryhmissä helposti menee valittamiseksi ja surkutteluksi, vaikka onkin tärkeää saada purkaakin, niin itse ainakin uuvun jos valitetaan ja voivotellaan. Kerron toki minäkin syyn ja vaivat, jos oloni on sellainen etten niitten vuoksi jaksa tai vituttaa suoraan sanottuna. Ettei se johdu muista, vaan omista kivuista ja kuormituksesta.

        Mutta itse haluan elää niin, että sairaudet ei minua lyttää enkä vaivu alakuloon. Ja jos käynkin pohjalla, haluan nousta sieltä pian ja tarttua elämään eteenpäin mennäkseni.

        Ja joo, kuulostaa tutulta. Mietiskelyt ja itsensä haastamiset. :)

        Niin kyllä kaikki vastoinkäymiset jotain opettaa, ainakin harkitsemaan ja miettimään asioita ja olemaan onnellinen asioista mitkä on hyvin.

        Jasu


      • Anonyymi
        Catfish617 kirjoitti:

        Toivotaan näin, koska itselläkin on psykosomaattisia oireita paineesta ja stressistä, mutta onneksi on työyerveyshuolto ja ystävät. Tuntuu, että tämä pimeä aika syö kaikki voimavarat, mutta ehkä kohta helpottaa, kun valoisa aika lisääntyy.

        Mulla on kanssa talvikausi aina pahinta kipujen ja henkisen väsymisen aikaa. Olen selkeesti auringon lapsi, virtaa täynnä valoisaan vuodenaikaan.

        Stressi on pahasta ja itse oon vähän sellainen ylitunnollinen tapaus. :/

        Jasu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän. Se on haastavaa löytää terveyteen sopivat harrasteet ja aikataulutkin vielä kohdilleen.

        Huumori on ihan ehdoton työkalu ja itselläkin menee just tolle ironia/sarkasmi osastolle herkästi. Mutta niin rajua kun se huumori voi toisinaan olla, se on kuitenkin itselleni huumoria. Kaikki ei ehkä ymmärrä aina huumoriksi.

        Kipuryhmissä helposti menee valittamiseksi ja surkutteluksi, vaikka onkin tärkeää saada purkaakin, niin itse ainakin uuvun jos valitetaan ja voivotellaan. Kerron toki minäkin syyn ja vaivat, jos oloni on sellainen etten niitten vuoksi jaksa tai vituttaa suoraan sanottuna. Ettei se johdu muista, vaan omista kivuista ja kuormituksesta.

        Mutta itse haluan elää niin, että sairaudet ei minua lyttää enkä vaivu alakuloon. Ja jos käynkin pohjalla, haluan nousta sieltä pian ja tarttua elämään eteenpäin mennäkseni.

        Ja joo, kuulostaa tutulta. Mietiskelyt ja itsensä haastamiset. :)

        Niin kyllä kaikki vastoinkäymiset jotain opettaa, ainakin harkitsemaan ja miettimään asioita ja olemaan onnellinen asioista mitkä on hyvin.

        Jasu

        Just noin. Eli ei anna sen lytätä itteesä ja jos välillä näin kävisikin, niin vaikka kirosanojen kanssa sieltä noustaan. Ja ittelläni on se paha tapa, että välillä pitää vetää ittensä sinne ihan piippuun, vaikka huomaiski jo paljon aiemmin, että nyt ois hyvä hetki lopettaa, mutta ei .. ei anna luonto periksi vaan pitää suorastaan rääkätä itteesä .. enkä puhu nyt suorastaasta .. liekö sellaista olemassakaan, mutta tuli vain mieleen .. suorastas rääkkäämässä itteesä, no joo mikä ettei 😂 mut pitää ikäänkuin näyttää ittelleen, että mähän prkl pystyn tekee tän. Ja yleensä pystyykin, mutta seuraavassa hetkessä miettii, kannattiko. Siinä vaiheessa viimeistään, kun tuskat iskee päälle. Toisaalta onhan se sekin yksi niistä keinoista purkaa itteesä ja ehkä parempikin kuin toisiin ihmisiin purkaminen. Ainakin se vitutus .. sehän ei oo sen toisen ihmisen syy, että paikat on mäsänä. Ja noi ryhmät.. kröhöm .. tää saattaa kuulostaa tylyltä, mutta ei tosiaan jaksais kuunnella kaikkien valituksia ja voivotteluita, kun on omissakin ihan tarpeeksi kestämistä. Toki ymmärrän, että kuuluu asiaan, mutta ei ainakaan tässä vaiheessa tunnu olevan mun juttu. Mieluummin pienessä porukassa tai sitten kahdenkeskisissä keskusteluissa. Ja noiden ryhmien aikataulut eivät aina sovi yhteen kaikkien kanssa. Tällä hetkellä on mulla välimatkat jo yksi sellainen asia, mikä myös sotii niin ajatusta kuin toteuttamista vastaan. Mutta kun itse tiedostaa näitä puolia itsestään ja kun hyväksyy itsensä, se kantaa jo pitkälle ja jos ei se kiroilukaan auta, niin sit voi kokeilla sen tilalle sitä nauramista ja kuittailua ittelleen. Oon myös jälleen aloittanut sellaiset minunnäköiset itseni kehittämis - ja joogantyyliset harjoitteet ja kokenut ne tässä vaiheessa toimiviksi keinoiksi tiettyihin tilanteisiin. Saanut niistä apua sen musiikin lisäksi. Ja kyllä niitä keinoja on vielä tuolla takataskussa, joilla hyödyntää omaa jaksamista. Sitten jaksaa auttaa taas muitakin 👍


      • Anonyymi kirjoitti:

        Just noin. Eli ei anna sen lytätä itteesä ja jos välillä näin kävisikin, niin vaikka kirosanojen kanssa sieltä noustaan. Ja ittelläni on se paha tapa, että välillä pitää vetää ittensä sinne ihan piippuun, vaikka huomaiski jo paljon aiemmin, että nyt ois hyvä hetki lopettaa, mutta ei .. ei anna luonto periksi vaan pitää suorastaan rääkätä itteesä .. enkä puhu nyt suorastaasta .. liekö sellaista olemassakaan, mutta tuli vain mieleen .. suorastas rääkkäämässä itteesä, no joo mikä ettei 😂 mut pitää ikäänkuin näyttää ittelleen, että mähän prkl pystyn tekee tän. Ja yleensä pystyykin, mutta seuraavassa hetkessä miettii, kannattiko. Siinä vaiheessa viimeistään, kun tuskat iskee päälle. Toisaalta onhan se sekin yksi niistä keinoista purkaa itteesä ja ehkä parempikin kuin toisiin ihmisiin purkaminen. Ainakin se vitutus .. sehän ei oo sen toisen ihmisen syy, että paikat on mäsänä. Ja noi ryhmät.. kröhöm .. tää saattaa kuulostaa tylyltä, mutta ei tosiaan jaksais kuunnella kaikkien valituksia ja voivotteluita, kun on omissakin ihan tarpeeksi kestämistä. Toki ymmärrän, että kuuluu asiaan, mutta ei ainakaan tässä vaiheessa tunnu olevan mun juttu. Mieluummin pienessä porukassa tai sitten kahdenkeskisissä keskusteluissa. Ja noiden ryhmien aikataulut eivät aina sovi yhteen kaikkien kanssa. Tällä hetkellä on mulla välimatkat jo yksi sellainen asia, mikä myös sotii niin ajatusta kuin toteuttamista vastaan. Mutta kun itse tiedostaa näitä puolia itsestään ja kun hyväksyy itsensä, se kantaa jo pitkälle ja jos ei se kiroilukaan auta, niin sit voi kokeilla sen tilalle sitä nauramista ja kuittailua ittelleen. Oon myös jälleen aloittanut sellaiset minunnäköiset itseni kehittämis - ja joogantyyliset harjoitteet ja kokenut ne tässä vaiheessa toimiviksi keinoiksi tiettyihin tilanteisiin. Saanut niistä apua sen musiikin lisäksi. Ja kyllä niitä keinoja on vielä tuolla takataskussa, joilla hyödyntää omaa jaksamista. Sitten jaksaa auttaa taas muitakin 👍

        Jaahas, olinkin näköjään pihalle viskattu, kun luulin, että kommentoin omalla nikillä, muttei näin ollutkaan. Pitääkin jatkossa katsoa tarkemmin, oonko kirjautuneena, kun näkyy tosiaan heittävän itsekseen ulos täältä, jos ja kun käy jollain muulla sivulla välillä. Eli toi teksti on siis mun kirjoittama.


      • satama100 kirjoitti:

        Jaahas, olinkin näköjään pihalle viskattu, kun luulin, että kommentoin omalla nikillä, muttei näin ollutkaan. Pitääkin jatkossa katsoa tarkemmin, oonko kirjautuneena, kun näkyy tosiaan heittävän itsekseen ulos täältä, jos ja kun käy jollain muulla sivulla välillä. Eli toi teksti on siis mun kirjoittama.

        Tämä saitti nakkaa pellolle muutenkin, ei pääse läpi viestit josrain syystä. Kirjoitin sulle vastauksen ja yritin eilen lähettää, niin ei vaan lähde.

        Kokeillaan lähteekö rekattuna.

        Kuulostat pitkälti samanlaiselta sisupussilta joka vetää överitkin välillä päättäväisyydellään, kun mä. :)

        Sitten tosiaan on tuskien taival vastassa, kun vetää ne överit.

        Mä tanssin kotona näin talvella, kun inhoan talvikelejä. Viihtys varmaan talvellakin ulkona, jos vois jollain ajoneuvolla raavittaa, mutten kyllä muuten. :D

        Jees. Mukavaa tiistaita. Katotaan tuleeko teksti nyt läpi kun rekkasin nimimerkin. Räppi nimigeneraattorin antama nimi, laiskuuttani en itse viittinyt miettiä mitään. :)


      • G-LoveR kirjoitti:

        Tämä saitti nakkaa pellolle muutenkin, ei pääse läpi viestit josrain syystä. Kirjoitin sulle vastauksen ja yritin eilen lähettää, niin ei vaan lähde.

        Kokeillaan lähteekö rekattuna.

        Kuulostat pitkälti samanlaiselta sisupussilta joka vetää överitkin välillä päättäväisyydellään, kun mä. :)

        Sitten tosiaan on tuskien taival vastassa, kun vetää ne överit.

        Mä tanssin kotona näin talvella, kun inhoan talvikelejä. Viihtys varmaan talvellakin ulkona, jos vois jollain ajoneuvolla raavittaa, mutten kyllä muuten. :D

        Jees. Mukavaa tiistaita. Katotaan tuleeko teksti nyt läpi kun rekkasin nimimerkin. Räppi nimigeneraattorin antama nimi, laiskuuttani en itse viittinyt miettiä mitään. :)

        Joo, tökkii välillä tää sivu. En saanut eilen laitettua uutta keskustelua läpi, jäi jonnekin minne lie. Voishan tuon kohta kokeilla uusiksi laittaa.

        Kävin taas tässä hieman muilla sivuilla tutkimassa erinäisiä asioita ja taas olin pihalla täältä. Ehkä se on myös turvallisuusjuttu, en tiedä.

        Joo nää itsensä rääkkäämiset sijoittuu mulla enemmän tuonne kesäkaudelle, talvisin ehkä vähäisempää ja varsinkin nyt, kun tuli muutettua eikä uudessa asunnossa tarvitse tehdä esim. polttopuita. Kyllä täällä uudessakin on silti tekemistä ihan niin paljon kuin vain viitsii ja voi tehdä. En nyt ala tähän luettelemaan niitä, se ei ole olennaista, mutta kroppansa saa kipeeks täälläkin ilman puuhommia sun muita tärkeitä.

        Toisaalta siitä saa valtavasti tyydytystä, kun huomaa ylittäneensä omia rajojaan milloin missäkin asiassa - oli se sitten henkiseen tai fyysiseen liittyvää. Vaikka kroppa huutaa hoosiannaa, niin pää on jopa iloinen ajoittain .. siitä, että sainpas prkl tehtyä tuonkin homman. Siitä aiheutuu taas usein se, että tulee ajateltua, että kyllä mä pystyn tekemään tuonkin koska pystyin tekemään tuon .. ja sit sitä vain jatkaa .. ja jatkaa .. kunnes on pakko "ryömiä" sohvalle tai sänkyyn ottamaan aikalisä. Siis onhan se välillä palkitsevaa, mutta alan pikkuhiljaa oppia omia rajoja ja omaksua tavaksi tauottaa oikealla hetkellä eikä siinä vaiheessa, kun on antanut jo kaikkensa eikä jaksa tai pysty tekemään sit moneen päivään mitään. Ei mitään muuta kuin löysäilemään.

        Mulle toi mun harrastus eli moottoripyöräily on se mun terapia ja tepareutti. Siinä tuulettuu pää ja ajatukset ja saa melkein aina ajateltua asiat kohilleen, kun paahtaa menemään jollain pikitiellä. Tarkoitan, että sellaisella fiilistelymeinigillä, ei surmanajomielessä 😂 eikä ajaessa koske mihinkään. Talvella ei oo kulkupeliä ja onkin nyt keksittävä jotain siihen tilalle. Oonkin jo ottanut mietintämyssyyn muutamia juttuja, jotka vois toimia mun kohdalla. Pitää vielä käytännössä testata ja osaa olenkin jo testannut, mutta osa on siis yhä tuolla mielen sopukoissa saamassa sitä lopullista muotoaan toteuttamiseen.

        Miten itse hoidat nuo psyykkisen ja fyysisen puolen asiat, jos saa kysyä? Olisi mielenkiintoista kuulla ja saada kenties uusia vinkkejä.


      • G-LoveR kirjoitti:

        Tämä saitti nakkaa pellolle muutenkin, ei pääse läpi viestit josrain syystä. Kirjoitin sulle vastauksen ja yritin eilen lähettää, niin ei vaan lähde.

        Kokeillaan lähteekö rekattuna.

        Kuulostat pitkälti samanlaiselta sisupussilta joka vetää överitkin välillä päättäväisyydellään, kun mä. :)

        Sitten tosiaan on tuskien taival vastassa, kun vetää ne överit.

        Mä tanssin kotona näin talvella, kun inhoan talvikelejä. Viihtys varmaan talvellakin ulkona, jos vois jollain ajoneuvolla raavittaa, mutten kyllä muuten. :D

        Jees. Mukavaa tiistaita. Katotaan tuleeko teksti nyt läpi kun rekkasin nimimerkin. Räppi nimigeneraattorin antama nimi, laiskuuttani en itse viittinyt miettiä mitään. :)

        Ja hyvän nimenhän sä oot saanu 😁👍


      • satama100 kirjoitti:

        Joo, tökkii välillä tää sivu. En saanut eilen laitettua uutta keskustelua läpi, jäi jonnekin minne lie. Voishan tuon kohta kokeilla uusiksi laittaa.

        Kävin taas tässä hieman muilla sivuilla tutkimassa erinäisiä asioita ja taas olin pihalla täältä. Ehkä se on myös turvallisuusjuttu, en tiedä.

        Joo nää itsensä rääkkäämiset sijoittuu mulla enemmän tuonne kesäkaudelle, talvisin ehkä vähäisempää ja varsinkin nyt, kun tuli muutettua eikä uudessa asunnossa tarvitse tehdä esim. polttopuita. Kyllä täällä uudessakin on silti tekemistä ihan niin paljon kuin vain viitsii ja voi tehdä. En nyt ala tähän luettelemaan niitä, se ei ole olennaista, mutta kroppansa saa kipeeks täälläkin ilman puuhommia sun muita tärkeitä.

        Toisaalta siitä saa valtavasti tyydytystä, kun huomaa ylittäneensä omia rajojaan milloin missäkin asiassa - oli se sitten henkiseen tai fyysiseen liittyvää. Vaikka kroppa huutaa hoosiannaa, niin pää on jopa iloinen ajoittain .. siitä, että sainpas prkl tehtyä tuonkin homman. Siitä aiheutuu taas usein se, että tulee ajateltua, että kyllä mä pystyn tekemään tuonkin koska pystyin tekemään tuon .. ja sit sitä vain jatkaa .. ja jatkaa .. kunnes on pakko "ryömiä" sohvalle tai sänkyyn ottamaan aikalisä. Siis onhan se välillä palkitsevaa, mutta alan pikkuhiljaa oppia omia rajoja ja omaksua tavaksi tauottaa oikealla hetkellä eikä siinä vaiheessa, kun on antanut jo kaikkensa eikä jaksa tai pysty tekemään sit moneen päivään mitään. Ei mitään muuta kuin löysäilemään.

        Mulle toi mun harrastus eli moottoripyöräily on se mun terapia ja tepareutti. Siinä tuulettuu pää ja ajatukset ja saa melkein aina ajateltua asiat kohilleen, kun paahtaa menemään jollain pikitiellä. Tarkoitan, että sellaisella fiilistelymeinigillä, ei surmanajomielessä 😂 eikä ajaessa koske mihinkään. Talvella ei oo kulkupeliä ja onkin nyt keksittävä jotain siihen tilalle. Oonkin jo ottanut mietintämyssyyn muutamia juttuja, jotka vois toimia mun kohdalla. Pitää vielä käytännössä testata ja osaa olenkin jo testannut, mutta osa on siis yhä tuolla mielen sopukoissa saamassa sitä lopullista muotoaan toteuttamiseen.

        Miten itse hoidat nuo psyykkisen ja fyysisen puolen asiat, jos saa kysyä? Olisi mielenkiintoista kuulla ja saada kenties uusia vinkkejä.

        Täällä taitaa olla s24 jotain teknisiä ongelmia, kun monet valittelee eri sivuilla ettei saa tekstejään läpi tai pääse kommentoimaan. 🤷🏼‍♂️


        No mullakin kesäkaudella on omakotitalon pihapiiri, puutarha ne mitkä mua lennättää ja mistä nautinkin ihan älyttömästi. Pihanrakentelu on mieluisaa myös. Näkee kättensä jäljen ja saa viihtyisyyttä pihapiiriin. :)

        Talvet voisin hyvin nukkua talviunilla tai asua etelässä.

        Se on just noin, saa ylitettyä itsensä ja oman rimansa, niin tulee mahtava olo. Kilpailu muutten kanssa ei ole järin kivaa, mutta itseään voi haastaa. Mä olen reilun pari vuotta ollut kioukierteessä ja hitaasti etenevien tutkimusten vuoksi madellen edetty kuntoutukseen (TULES) ja ammatillista kuntoutuskutsua vartoon, milloin sen saan. Niin löhdetään hakemaan työtä mikä korvaisi entiset fyysiset ja nyt jo liian raskaat työt ja ammatit.

        Voi olla, että ens vuonna vasta alkaa taas määrärahojen puitteissa toi ammatillinen. Se kun siirtyi terveydellisistä syistä ja toisen kuntoutuksen kanssa samaan aikaan olis pitänyt osallistua kahteen eri paikkaan samalla kellonlyömällä. Ei onnistu ilman klooni minua. :)

        Mutta tässä olen oppinut hölläämään jatkuvasta suorittamisesta. Vaikeeta se on ollut, mutta pikkuhiljaa alan nauttia löllöttelystäkin ja niin myös mun kroppa.

        Moottoripyörä on sellainen, kun kärpänen puree se on menoa. Voi olla, että itsekin vielä innostun uudestaan joku päivä ajelemaan, nyt kuitenkin tuntuu että on jo kädet täynnä kaikkea ja pyörä olisi vain kuluerä joka pölyyntyy tallissa.

        Mutta tiedän fiiliksen. :)

        Mitenkö mä hoidan pääkoppaani? Yleensä purkamalla kaiken mielessäni atomeiksi ja miettimällä läpikotaisin monelta eri kantilta katsellen. Palaamalla kesken jääneisiin mietteisiin, jos jokin asia vaatii uudelleenarviointia.

        Ylipäänsä yritän löytää hetkestä mielekkyyden. Ja pitää kiinni positiivisuudesta ja asioista mitkä lisää hyvää mieltä. :)


      • G-LoveR kirjoitti:

        Täällä taitaa olla s24 jotain teknisiä ongelmia, kun monet valittelee eri sivuilla ettei saa tekstejään läpi tai pääse kommentoimaan. 🤷🏼‍♂️


        No mullakin kesäkaudella on omakotitalon pihapiiri, puutarha ne mitkä mua lennättää ja mistä nautinkin ihan älyttömästi. Pihanrakentelu on mieluisaa myös. Näkee kättensä jäljen ja saa viihtyisyyttä pihapiiriin. :)

        Talvet voisin hyvin nukkua talviunilla tai asua etelässä.

        Se on just noin, saa ylitettyä itsensä ja oman rimansa, niin tulee mahtava olo. Kilpailu muutten kanssa ei ole järin kivaa, mutta itseään voi haastaa. Mä olen reilun pari vuotta ollut kioukierteessä ja hitaasti etenevien tutkimusten vuoksi madellen edetty kuntoutukseen (TULES) ja ammatillista kuntoutuskutsua vartoon, milloin sen saan. Niin löhdetään hakemaan työtä mikä korvaisi entiset fyysiset ja nyt jo liian raskaat työt ja ammatit.

        Voi olla, että ens vuonna vasta alkaa taas määrärahojen puitteissa toi ammatillinen. Se kun siirtyi terveydellisistä syistä ja toisen kuntoutuksen kanssa samaan aikaan olis pitänyt osallistua kahteen eri paikkaan samalla kellonlyömällä. Ei onnistu ilman klooni minua. :)

        Mutta tässä olen oppinut hölläämään jatkuvasta suorittamisesta. Vaikeeta se on ollut, mutta pikkuhiljaa alan nauttia löllöttelystäkin ja niin myös mun kroppa.

        Moottoripyörä on sellainen, kun kärpänen puree se on menoa. Voi olla, että itsekin vielä innostun uudestaan joku päivä ajelemaan, nyt kuitenkin tuntuu että on jo kädet täynnä kaikkea ja pyörä olisi vain kuluerä joka pölyyntyy tallissa.

        Mutta tiedän fiiliksen. :)

        Mitenkö mä hoidan pääkoppaani? Yleensä purkamalla kaiken mielessäni atomeiksi ja miettimällä läpikotaisin monelta eri kantilta katsellen. Palaamalla kesken jääneisiin mietteisiin, jos jokin asia vaatii uudelleenarviointia.

        Ylipäänsä yritän löytää hetkestä mielekkyyden. Ja pitää kiinni positiivisuudesta ja asioista mitkä lisää hyvää mieltä. :)

        Mullakin oli ison omakotitalon hoito ja iso pihapiiri kaikkine karvoineen hoidettavana vielä muutama kuukausi sitten, vuokralla vain tosin olin. Tykkäsin tehdä pihakoristeita ja pienkalusteita ja häärätä muutenkin polttopuita tehden, vaikkei se olekaan mikään paras laji, kun mulla myös TULES-jutut. Olinkin vasta muutama viikko sitten kuntoutusjaksolla osastolla viikon mittainen jakso siis oli. Sain hyvää palautetta osallistumisestani ja myös fyssari sanoi, että mulla on ihan hirveet voimat, joita kannattaa vaalia ja sain häneltä neuvoja, niitä mitkä ovat juuri minulle sopivia liikkeitä ja harjoitteita jne. Henkinen puoli tsekattiin jokaiselta myös, enkä puhu nyt henkilökunnasta vaan osallistujista 😂 ei tullut siinä esille mitään ihmeellistä,, oikeastaan vain se että psyko sanoi mulla olevan vahva mieli ja pää. Tää oli jo toinen kerta siellä. Kantsii ehdottomasti mennä, kun vain pääsee, suosittelen. Siinä tuli itselleni hyvinkin selväksi, että mullakin on tapana laittaa asiat atomeiksi ja pala palalta rakentaa ne siihen oikeaan muotoon. Ja jos ei ensimmäisellä kerralla mene kuten ajattelee, niin sit meen kurkkimaan asiaa sieltä toiselta kantilta ja pyörittelen kuin Rubikin kuutiota, että varmasti saan kaiken kohdalleen. Vaikka pienen pieni murunen jäisi johonkin kaihertamaan, niin käännän kivet ja kannot, että saan sen murunkin sieltä sinne minne se kuuluu. Tiiän, ihan liian tarkkaa miettimisen, mutta .. minkäs luonteelleen voi .. tai toi oli väärin sanottu, kyllähän luonteelleen voi tehdä paljonkin, mutta tässä tapauksessa en näe sille tarvetta. Se tarve on enemmänkin just sille ajatustyölle ja sille omalle hetkelle, johon ei kaipaa ketään toista. Se hetki on itselle varattu ja täysin omille ajatuksille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma asenne on se tärkein voimavara. Miten elämää arvottaa ja osaa nyppiä elämästä niitä hienoja hyvää mieltä tuovia juttuja. :)

        Mulla on ollut 39 vuotta eri asteisia kipuja eri syystä johtuen. Krooninen migreeni, endometrioosi, fibromyalgia, IBS, TOS, kulumia, nivelrikkoja ja hypermobiliteetin vuoksi löysyyttä nivelissä jolloin nyrjähdysherkkä ja virheasentojen myötä pintenteitä ja hermokipuja jne. Verenpainetauti ja diabetes.

        Onhan siinä jo tarpeeksi. Sitten virtsa-ja sappikiviä. Kaikki jotain kivuliasta.

        Mä saan virtaa musiikista ja puutarhasta, toiset ihmiset pikemmin vie loputkin akut tyhjiksi, kun piristäisi. Johtuu kai etten ole kovin innostunut kaikenlaisesta hössöttämisestä ja elä trendien mukaan. :)

        Mä oon jo pitkään kaivannut ystävää, joka kykenis hyväksymään mut itsenäni ja antaisi tilaa, kun tarvin. Mutta vois jakaa ajatuksia ja yhdessä käydä vaikka just jossain harrasteessa edes välillä, kun kykenee. Vaan ei se helppoa ole ihmisiinkään tutustua, kun kotiin on niin kiva myös jäädä kun on rättipoikki ja särkee.

        Jasu

        Täällä toinen kipukroonikko. Jos haluat antaa jotain tietoja miten sinuun saisi yhteyttä, niin kirjoittelisin kanssasi mielelläni jos haluat? :)


    • Anonyymi

      Pelko ja välttäminen voi osalla liittyä siihen, ettei ole tarpeeksi tietoa tai on väärää tietoa. Osalla se voi liittyä edellä mainittuun aika- ja resurssiongelmaan. Elämä on jo raskasta ja parisuhteesta toivotaan etupäässä kevennystä ja iloa. Kaikilla kuitenkaan ei ole raskasta työtä, arkea ja heillä on enemmän annettavaa.

      Mt-ongelmia, sairauksia on erilaisia. Jos omasi ei aiheuta vaaraa tai suoraa haittaa muille, on varmasti ihan mahdollista löytää parisuhde. Jotkut sairaudet, kuten masennus ovat hyvin yleisiä ja niihin sairastuu suurehko osa jossain elämänsä vaiheessa. Se ei ole este parisuhteelle.

    • Anonyymi

      Olin juuri sanomassa samaa, mitä joku jo kirjoittikin eli kaikilla meillä on jossain vaiheessa elämää haasteita mielenterveyden kanssa.

      Ihmiset ovat itsekkäitä. Ihmissuhteet vaihtuvat, jos menee hommat yhtään mutkalle syytellään toista, eikä katsota peiliin. Haetaan tyydytystä vain omille tyydyttämättömille tarpeilleen, ihailua, seksiä tms. Haetaan täydellistä kumppania, joka olisi kaikkea minulle ja heti.

      • Anonyymi

        Eihän se ihan noin mene todellisessa elämässä. Jos mt-ongelmat vakavia, niin kukahan semmosta riesaa haluaa itselleen ja kyllä lähtökohtaisesti halutaan itseä miellyttävä kumppani, eikä siinä ole mitään itsekkyyttä!


    • Anonyymi

      Minä pohdin, että miksi joku välttelisi, kun alussa ei varmaan ehkä edes tiedä sairaudestasi.
      Mutta minulle huomiota kiinnitti se, että sanot, ettet ikinä voisi aiheuttaa pahaa henkilölle, joka sinuun ihastuisi. Saattaisiko se säikyttää? Jos alkuun sanot noin, joku saattaa säikähtää, että jos tunteita ei tapaillessa herääkään,tuleeko jotain hankaluuksia suhteen päättämisessä.
      En tarkoita, että olisit silloinkaan hankala, mutta joku voi ajatella, ettei lähde tuollaiseen suhteeseen.
      Mt sairaudet ovat sairauksia siinä kuin muutkin ja kurjaa, jos ne yhä leimaavat enemmän kuin muut sairaudet. Toki, muutkin sairaudet voivat olla osalle este suhteelle.
      Toivotan sinulle Onnea suhteen löytymiseen!

      • Anonyymi

        Kiitos palautteestasi . Hyvä huomio.
        Onhan tuo kyllä huonosti ilmaistu minulta.
        Kaikkea hyvää elämääsi :)


    • Anonyymi

      Ikävä kuulla, että sinulla on tuollaisia kokemuksia asiasta. Itsekin olen traumatisoiyunut jo lapsuudesta lähtien yms. Tutustuisin sinuun mielelläni, jos haluat antaa jotain tietoja, että miten sinuun saa yhteyttä? :)

      • Anonyymi

        Vaikea se vähän on. En voi tietää oletko edes nainen. Muutenkin , ei millään pahalla, mutta kirjoituksesi oli jotenkin oudon kylmä. Tuntuisi, etteivät naiset kirjoita noin .


    • Anonyymi

      Ajattelen, että ei ainakaan minulle olisi este,jos sairaus on hallinnassa ja osaa tarvittaessa hakeutua hoitoon.
      Itselleni löytyy myös pahat kulumat polvissa,joiden takia en pysty juoksemaan. Olen miettinyt myös tuota kelpaamista em.asian vuoksi.

      Mutta uskon myös, että se,joka haluaa olla kanssasi, ei koe asioita ongelmaksi.

      • Anonyymi

        Miksi sun pitäisi juosta, oletko urheilija?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe