Nyt ainakin itse hiljennyn joulun viettoon ja jääköön palsta pulinat ja riitelyt ensi vuoteen🎄✨🧨
Minulla uusi vuosi vapaa ja miettinyt, että mitähän sitä tekis🤔 Ehkä menen juhlistamaan Las palmasiin🧨🍾 Ensi vuodelle olis vaikka ja mitä toiveita, mutta tärkein ystäviin enemmän yhteyttä, kesällä haluaisin mennä Tur…
Itse olen horoskooppi merkiltäni kauris. Tiettyjä piirteitä itsessäni tunnistan eli käytännöllinen, pyrin tekemään kaikki hyvin ja kurinalainen. Kauris on eläinradan sitkein merkki ja siitä olen samaa mieltä. Mutta on, …
Mitä itsenäisyys teille merkitsee? Näin vähemmistöryhmään kuuluvana on hienoa saada julistaa rakkauttaan julkisesti, eikä tarvitse pelätä kuolemantuomiota. Rauhallinen ja turvallinen paikka kuitenkin elää vielä vaikka n…
No itsellä tietty, ehkä muutto lapsuuteni kaupunkiin ja toivottavasti saan sen työpaikan sieltä, se selviää ensi viikolla. Jotenkin tullut kaipaus lapsuuteni maisemiin. Pidän itsestäni huolta henkisesti ja fyysisesti. R…
Itse olen kiinnostunut paranormaaleista ilmiöistä ja enneunista. Olen kahdesti nähnyt läheisen ihmisen kuoleman unessa, no mikä on omalla tavallaan vähän karmivaa.
Itse kyllä voisin hyvinkin, eikä syntyperällä ole väliä tai jos olis ulkomaalainen. Tindessä olen jutskannut muutaman ulkomaalaisen kanssa ja jotenkin ovat helpommin lähestyttäviä, kuin jotkut suomalaiset, joilta saa ny…
Kohta lähestyis treffit deitin kanssa ja mietin, että mitä hauskaa vois treffeillä tehdä🤔 Mietittiin, että mentäiskö laavulle, olis ihan kiva jutskata nuotion äärellä. Kahvilakin ihan jees, mutta se hälinä vähän häirit…
Itse olen jouluaaton töissä, mutta joulupäivänä menen perheeni ja ystävien luokse käymään. En kauheesti joulusta perusta ja nykyään vähän turhan kaupallista ja höösätä yhden joulun takia.
Vuosi lähestyy loppuaan, onko ollut pettymyksiä tai onnistumisia? Itsellä on ollut kova työtahti tänä vuonna ja välillä todella kova väsymys. Treffeillä käyty vaikka kumppania ei ole löytynyt, niin hyviä ystäviä kuitenk…
No kerron ensin ne ihanimmat. Viestittelin kivan naisen kanssa pari viikkoo ja päätimme tavata hänen kotona. Ilta oli kaikinpuolin kiva ja sain jäädä yöksikin, mutta se jokin puuttui, eikä jatkoa seurannut. Treffeistä j…
Onko teillä ylä-ja alaikärajaa mahdolliselle kumppanille? Omat suhteeni naisten kanssa ovat olleet suurinpiirteinen lähellä omaa ikääni. Itse ajattelisin, että 10v suuntaan ja toiseen on mulle sopiva, mutta kuka näistä …
Olisko ideaa pitää miitti tai pikkujoulut? Hyviä ideoita kehiin esim paikan suhteen ym.? Semmonen rento meininki ja olis kiva tutustua uusiin ihmisiin, kenties saada uusia tuttavuuksia. Tervetulleita olis lesbo-bi tai t…
Mä olen nyt ottanut itseäni niskasta kiinni ja aloittanut salitreenit, että tämä mimmi tulee kuosiin😁 Viikko olis tässä lomaa ja suunnitellut Tallinan reissua, mutta uskaltaako tuonne lähteä🙄, ehkä olis tässä miittiäk…