Oulun ja Kempeleen lestadiolaiset tuomittiin jättikorvuksiin

Anonyymi-ap

Isännöintifirmojen kartelli sai rankat tuomiot ja kovausvelvollisuudet. Tahkolat, jotka ovat tunnettu vanhoillislestadiolainen suku. Itse asiassa Tahkola-suvun lukuisia ja taas lukuisia yrityksiä käsiteltiin oikeudessa.

HS:n hakukone kertoo, kuinka monta taloyhtiötä omalla isännöitsijälläsi on vastuullaan. Tuoreet verotiedot paljastavat, ketkä isännöitsijöistä ja isännöintifirmojen toimitusjohtajista tienasivat viime vuonna eniten.

Kun työnkuva on näin laaja ja tärkeä, espoolaisella isännöitsijä Tuomo Tahkolalla pitää varmasti kiirettä: hän on nimittäin vastuussa jopa 915 taloyhtiön asioista. Luku on suurempi kuin yhdelläkään toisella isännöitsijällä Suomessa. Rahapuolellakin Tahkolalla menee mukavasti. Hän oli viime vuonna myös Suomen parhaiten tienaava ammatti-isännöitsijä 4,17 miljoonan euron ansio- ja pääomatuloillaan.

Tahkolan veljekset hallinnoivat kiinteistöimperiumia, jonka omstussuhteet ovat monimutkaisia. Tuomo Tahkolan tilanne ei ole aivan tyypillinen, sillä isännöitsijän töiden lisäksi hän on veljiensä kanssa omistamansa Kiinteistötahkola-konsernin osakas ja sen Helsingin yksikön toimitusjohtaja.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/markkinaoikeus-maarasi-yhteensa-miljoonien-seuraamusmaksut-isannointiliitolle-ja-isannointiyrityksille/95473b96-45a0-4f20-a753-1bc76f197d61

44

3395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Normilestakepulaista bisnestä, muistuttaa vahvasti kepun Nuorisosäätiö kusetusta.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tässä Iltalehden artikkelin alkua:
        - Yksi väitetyistä yrityksistä on Oulun seudun mahtisuku Tahkolan pyörittämä.
        - Lestadiolaisten taloudellisia verkostoja tutkinut ei yllättynyt.

        Kilpailu- ja kuluttajavirasto totesi, että isännöintialalla on ollut kartelli. Yhtä kartellista syytetyistä isännöitsijätaloista johtaa Tahkolan mahtisuku Oulun seudulta. Kiinteistötahkola-nimellä isännöintiä tekevä perhe pyörittää miljoonien eurojen kiinteistöimperiumia ympäri Suomen. Lestat vetivät jättitulot ja nyt saivat tuomiot, mutta kiinteistöyhtiöt tulevat vaatimiuksineen perässä.

        Sipilän kavereita?


      • Anonyymi

        Sama täällä. Juosen kaikkia lahkolaisia pakoon.


    • Anonyymi

      Kirottua! Chempolis!

    • Anonyymi

      - Lestadiolaisten taloudellisia verkostoja tutkinut ei yllättynyt.

      • Anonyymi

        Sipilään yhteyksiä?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Koska joku lestadiolanen, vaikka Juha Sipilä ottaisi kantaa edes yhteen tämänkaltaiseen rikollisjengin toimintaan kiistämällä, tai edes myötäilemällä heidän toimintaansa.

      • Anonyymi

        He elävät ja tekevät "busineksiaan" aivan omassa piirissään, eli rikollisosastoissaan. Heitä ei kiinnosta vähääkää mitä heistä kirjoitetaan, tai sanotaan. Heitä kiinnostaa vain keskustalaisten poliitikkojen "busineksilleen" lobbauksiensa kautta luomat toimintaedellytykset - ei mikään muu.


    • Anonyymi

      Lapset ei ole vieläkään suojassa lestakepumafialta, omerta on vahvasti pohjoisessa voimassa.

    • Anonyymi

      Timo Soini sanoi aikoinaan, että siinä rikos, missä lestakepulainen!

    • Anonyymi

      Lestayhtiö Lehto, börssikurssi - 97,65% viimeisen viiden vuoden aikana. Omistajat vetivät kuitenkin rahat liiveihinsä.

    • Anonyymi

      Lestoissa ja VKKssa uskonto on ainoastaan omien etujen ajamista varten, ei mitään tekemistä kristillisyyden kanssa, tosin ei helluntalaisillakaan. Nillä pyhitetään rikoksilta omatunto.

    • Anonyymi

      Setämiesten lahkolaisuutta.

    • Anonyymi

      Alueemme kuuluisan Lesta-rakennusfirman hallituksessa istui kuuluisa Kartelli-isännöitsijä, mutta nämä HyväVeli-verkostot ja muut yritysten sisäiset rikokset eivät ole kuitenkaan niin vakavia, kuin näiden viattomien ihmislasten seksuaalinen ahdistelu, vauvasta asti aivopesu ja vakavien mielenterveysongelmien eli "Helvettiin joutumisen pelkotilojen" - tuottaminen.

      Miksi Lestat saavat jatkaa rikollista lahkotoimintaansa yhä, mutta muut rikolliset yhteisöt esimerkiksi liivijengiläiset eivät saa toimia vapaasti rikollisjärjestönä? Eikö kukaan näe tässä epätasa-arvoa? Näkeekö joku jotain hyvää Lestadiolaisuudessa, voitko kertoa?

      Kaksinaismoralismilla eivät varmasti pääse Taivaaseen, esimerkiksi että kotiin tilataan salaa kondomeja ja katsotaan Netistä Pornoa aivan innoissaan, mutta Suviseuroilla piilotetaan taas tekopenikset, televisiot ja meikit. Eikö olisi oikein Lestoille siitä kertoa, että kyllä ne halukkaat, jotka haluavat yhä vapaaehtoisesti Jumalaan uskoa pääsisivät yhä Taivaaseen, kun lopettaisivat vain tuon sairaalloisen Lesta-lahkoilunsa.

    • Anonyymi

      Eikö K.O:n ratkaisu tullut isännöinti ja huoltoyhtiöiden kartelli epäilyyn 2022 syksyllä. Siinä oli melkein kaikki suomalaiset isännöinti ja huoltoyhtiöt ja osa pesuloista. Ei pelkästään Tahkolat. Tilitaseiden epäselvä 22milj euron ylijäämä josta sakkoja tuli korvattavaa 5milj euroa. Vain neljännes. Vastuuhenkilöitä ei mainittu tai tekotapaa miten varallisuutta oli haalittu...tuo varallisuus oli tehty rikoksella, lumeremonteilla, väärin perustein tehdyllä laskutuksella kuten lamppujen vaihdot, palovaroittimen patterin vaihto, ovipuhelinten ja lukkojen korjaus, hanojen toistuva uusinta jne. Idea oli että vuokralaiset muuttavat tiuhaan. Siinä auttoi tekninen häirintä kuten netti ja tv:n häiriöt. (kaikki eivät älynneet hankkia esim tv: n maadoitettua virtajohtoa) Tällöin asuntoihin vaihdettiin huonot osat ennen uuden vuokralaisen tuloa. Joka joutui pyytämään heti huoltoyhtiötä korjaamaan vikoja. Tällöin rikolliset "huoltajat" tulivat "korjaamaan" viat. Samalla heldän mukaansa lähti tavaraa kuten retro astiastoja, koruja,kristallimaljakoita, lakanoita, pyyhkeitä. Myös koneiden osat kelpasivat kuten LG tv pallonivel jalka. Kasettisoittimen äänipäät, polkupyörän tuliteräketjut, satulat jne. Totuus on taruakin ihmeellisempää...

    • Anonyymi

      Ei pitäisi tuomita, me lestakeput teemme ainoastaan sukujen sisäistä kauppaa, sama koskee seksiä.

    • Anonyymi

      Viranomaiset tarvittiin lestakepualueen ulkopuolelta, siksi vihdoin tuli ankarat tuomiot. Ennen lestaveljen palkitsi toisensa ja sitten vähän hoitokokoustivat saunassa.

    • Anonyymi

      Perin juurin harvinaista, että lestoja saatu vastuuseen teoistaan. Heillä on niin vahva omerta ja lestakepuissa on paljon myös viranomaisia ja yleensä lestakepujen rikoksia ei tutkita.

    • Anonyymi

      Tukka pois ja linnaan

    • Anonyymi
      • Anonyymi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Koskapa kepulainen yrittäminen olisi rehellisyyteen perustunut?

      • Anonyymi

        Never


      • Anonyymi

        Rehellisyys maan perii! HO HOO, HO HOO!


    • Anonyymi

      Tuo on vielä pientä lestakepulaisten rikosten ketjussa.

      • Anonyymi

        Huhhuh! Kerro lisää


    • Anonyymi

      Kartelli? Kepulaisilla? Never!🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Taas kerran! HO HOO, HO HOO!

    • Anonyymi

      Puolueemme lestasiipi taitaakin olla rikollisjärjestö.

      • Anonyymi

        Pitäisi tutkia, onko kyseessä järjestäytynyt rikollisuus.
        Lakimies.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi tutkia, onko kyseessä järjestäytynyt rikollisuus.
        Lakimies.

        Keskusrikospoliisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskusrikospoliisi.

        Joko tutkii?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko tutkii?

        Toivottavasti


    • Anonyymi

      Helveti hyvä !

      • Anonyymi

        On on


    • Anonyymi

      Lestakeput on VKK alkulima, molemmissa rikostuomio on sulka hattuun ja joskus sulka peppuun.

      • Anonyymi

        De facto


    • Anonyymi

      Lestakepulainen kauppa on silloin onnistunut, kun molemmat osapuolet kokee huijanneensa toista.

      • Anonyymi

        Kuka enää lestadiolaisilta ostaa yhtään mitään?!


    • Anonyymi

      Voimmeko luottaa uskovaisiin?

      • Anonyymi

        Emme


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      40
      2380
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1426
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe