Kävin yksityisellä urologilla Eiran sairaalassa. Hän tutki tapaukseni ja pyysin päästä Rezum hoitoon. Koska hoito oli hintava, 5000,- euroa, ilmoitin että voin odottaa että pääsen Peijaksessa tehtävään operaatioon. Puoli vuotta kului. Saavuin hoitoon ja toimempide oli ohi hetkessä, odottelun kanssa n. 2h. Munan päässä roikkui katetri josta meni letku keruupussin. Virtsaaminen pakko tuli aina vahän yllättäen, ja sattui melkoisesti. Syystä, että virtsaa tuli katetrin ohi. Kateri ei kai vetänyt tarpeeksi nopeasti. Verta oli virtsassa n. 4 vrk. leikkauksesta, mutta väheni koko ajan. Viikon päästä sairaanhoitaja poisti katetrin ja virtsa valui ilman painetta ulos. Virtsarakko tyhjeni kokonaan. Ensimmäisen kuukauden aikana olo parani paremmaksi, ja virtsaaminen alkoi normalisoitua. Siemensyöksy oli kadonnut jonnekin.. Kotrollikäynnissä, 1 kk hoidosta, lääkäri sanoi sen menevän virtsarakkoon. Ei kovin kiva asia. Seuraavana kuukautena siemesyöksy tuli pari kertaa ulos,, vähän, mutta tunne että jossakin matkalla on tukos, oli vahva. Sitten näin jossakin tekstin että siemesyöksy on heikko, jos vatsalihakset ovat heikot. Aloin tehdä vtsalihaslikkeitä, ja ei mennyt kuin pari viikkoa niin alkoi melkein lentää kuten ennenkin. Nyt on kolme kuukautta kulunut Rezum hoidosta, ja kaikki toiminta on palautunut, myös erektio, ennalleen. Älkää hyvät miehet menkö enää eturauhasen höyläykseen, se on vanhanaikainen, verinen ja ja runsaasri ikäviä sivuoireita tuottava leikkaustoimenpide. Rezum hoidossa suikutetaan kuumaa höyryä, tuikkaavalla neulalla, eurauhaseen. Elimistö poistaa tämän jälkeen höyrystyneen kudoksen pois. Höyläyksessä veri ja eturauhasen palat lentää, ja eturauhasen leikkaushaava jää avoimeksi virtsaputkeen.
Rezum hoito raportti!
3
790
Vastaukset
- Anonyymi
Minulle tehtiin Rezum hoito elokuussa 2022 Peijaksessa. Heillä on kuulemma oma laite. ( Ei siis vuokrailla muualta. Operaatio ei kestänyt kuin hetken. Vehkeeseen oli laitettu katetri, jota piti pitää viikon päivät. Oli vähän hanklaa, mutta ei liian. Kun katetri poistettiin, tuli virtsa valuen, ei paineella. Tämä parani koko ajan ja n. 2 kk päästä virtsa tuli paineella ja siemensyöksykin oli palautunut ennalleen. Kävin juuri 27.9-2023 1 -vuoden kontrollissa. Eturauhanen oli kasvanut vähän, mutta kaikki toiminnon, kuin 20 vuotta sitten. ÄLKÄÄ HYVÄT MIEHET MENKÖ HÖYLÄYSLEIKKAUKSEEN!!! Vaatikaa Rezum hoito! Höyläys on vanhanaikainen, verinen toimenpide, joka vain silpoo paikat ja tekee tuhoa seksuaalisuuteen ja virtsaamiseen, ja kaikkeen elämisen laatuun.
- Anonyymi
Kateellisena luen näitä tekstejä. Minulle tehtiin kahdesti vanhanaikainen höyläys ja lopputulos oli järkyttävä:
1. Ensimmäisen höyläyksen jälkeen virtsankulku lakkasi kokonaan
2. Toisenkaan höyläyksen jälkeen virtsankulku ei parantunut kuin väliaikaisesti
3. Orgasmi tuhoutui kokonaan
4. Siemensyöksyn mahdollistavat supistukset katosivat kokonaan
5. Pudendaalihermoa ja eturauhasen hermoja vaurioitettiin pahoin, hermot poltettiin piloille
6. Tunto heikkeni merkittävästi
7. Penikseen aiheutettiin pahoja vaurioita, joista kehittyi Peyronien tauti. Se aiheutti lähes 90°käyristymän.
8. Seksuaalitoiminnot tuhottiin täysin
Nyt eturauhanen on höyläyksillä tärvelty niin pahoin, että virtsankulkua ei enää saa parannettua ja se on yhtä huono kuin ennen höyläyksiä. Ohjeena on katetroida vähintään kahdesti päivässä, sen seurauksena on jatkuvasti virtsatulehduksia. Parempi olisi vetää naru kaulaan, ei tämä ole elämisen arvoista elämää.
Yhdestäkään edellä mainituista komplikaatioista ei mainittu sanallakaan etukäteen. Höyläyksillä saatiin aikaan pelkää vahinkoa ja niillä tuhottiin loppuelämäni. Mitään hyötyä höyläyksistä ei ollut. Toimenpide tehtiin Taysissä, tekijänä Ala-Lipasti.
Hyvät miehet, varokaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4001607- 1051308
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171245Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1711208- 44997
- 63906
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32836Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s91834Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0830Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni183746