Pahuuden tarkoituksesta ja kalvinsmin pahuudesta

Minä inhoan ja kammoan kalvinismia. Mielestäni rajoitettu pelastus on eräs hirvittävimmistä ajatuksista, joka koskaan on ajateltu. Rajoitettu pelastus tarkoittaa sitä, että Jeesus ei ole sovittanut kaikkien syntejä, vaan ainoastaan valittujen synnit. Maailmassa on siis ihmisiä, joiden puolesta Jeesus ei ole kuollut. Näillä ihmisillä ei ole mitään toivoa, heidät on predestinoitu kadotukseen. Tämä ei kuulosta hyvältä sanomalta, ei toivon sanomalta, vaan päinvastoin toivottomuuden sanomalta.

Kuuntelen joskus erästä amerikkalaista omahyväistä kalvinistipaskiaista, jota sekä rakastan että vihaan. Hän on ylimielisempi kuin minä, hän on enemmän täynnä itseään kuin minä, mutta hän kuuluu pelastettuihin (valittuihin), kun taas minun puolestani Jeesus ei ole kuollut. Tämä on suurta armoa, ja nimenomaan armoa, koska Jeesus kuoli ylimielisemmän ketaleen puolesta, mutta ei minun puolestani. Kumpikaan meistä ei ansaitse pelastusta, mutta hän ansaitsee pelastuksen vielä vähemmän kuin minä, koska hän on suurempi mulkku kuin minä. Lisäksi hän on tyypillinen amerikkalainen sievistelijähoukka, jonka mielestä rikolliset pitäisi hirttää julkisesti, mutta joka tukehtuu moraaliseen närkästykseensä, jos joku sanoo "fuck".

Edellä sanottu on merkityksetön sivujuonne. Mutta eräs asia, jota tulin ajatelleeksi, on pahuuden tarkoitus yhtäältä kalvinismissa ja toisaalta sellaisissa kristinuskon muodoissa, joissa Jumala ei ole synnin lähde. Vaikka nimittäin kalvinistihöppänät muuta väittävät, kalvinismin mukaan Jumala on synnin ja pahuuden lähde.

Joka tapauksessa kalvinistit voivat selittää mustan valkoiseksi vetoamalla Jumalan säätämykseen. Koska jokainen paha teko on Jumalan säätämä, jokaisella pahalla teolla on tarkoitus. Mieletöntä, tarkoituksetonta pahuutta ei ole olemassa. Kalvinistimoukka on sitä mieltä, että vain kalvinismi voi ratkaista pahuuden ongelman, että siis kalvinismi itsessään on ainoa toimiva teodikea.

Onko asia todella näin? Jos pahuus on lähtöisin ihmisestä ja peräti ihmisen vapaudesta (ihmisen vapaus loukkaa kalvinistia, kalvinisti vihaa vapautta), niin mikä silloin on pahuuden tarkoitus? Onko se vain vapauden sivutuote (ikään kuin "collateral damage"), jolla ei ole sen kummempaa tarkoitusta? Voiko Jumalan maailmassa ylipäätään olla tarkoituksetonta pahuutta?

Eikö ole mahdollista, että Jumala maailmaa luodessaan ottaa huomioon kaiken sen pahan, jonka ihmiset tekevät, ja järjestää maailman sellaiseksi, että tämä pahuus saa tarkoituksen? Hän ei siis säädä pahuutta, kuten kalvinistikiduttajat väittävät (sillä kalvinistit kiduttavat herkkien ihmisten sielua, esimerkiksi minun sieluani, ja sen jälkeen he lähettävät meidät helvettiin, jossa kidutus jatkuu Jumalan kunniaksi iankaikkisesti), vaan hän käytti vapaudesta väistämättä seuraavaa pahuutta luomakunnan rakennuspalikkana, niin että "kaikki kääntyy hyväksi ja kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi" (Juliana Norwichlainen).

Onko tämä huonompi teodikea kuin kalvinismin teodikea? Kalvinisteja tämä loukkaa, koska heidän mielestään tässä ihminen hallitsee Jumalaa eikä Jumala ihmistä, koska Jumala ei voi päättää, mitä ihmiset tekevät, vaan hän joutuu sopeutumaan ihmisen vapauteen (jonka hän itse on ihmiselle lahjoittanut ja jonka seuraukset hän tuntee).

Jos joku on sitä mieltä, että olen antanut väärän todistuksen kalvinismista, niin jokainen saa vapaasti korjata käsitystäni.

Tämän aloituksen perimmäinen tarkoitus oli purkaa sitä raivoa, jota tunnen kalvinismia kohtaan.