Venäläistutkija: Maani on häpäissyt kaiken, mikä on venäläistä!

Anonyymi-ap

"Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä puna-armeijan toimet hetkauttivat tavallisten kansalaisten elämää venäläistutkija Andrei Kolesnikovin mukaan vain kahdesti. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1968 tapahtunut Tšekkoslovakian miehitys ja toinen kerta vuonna 1979 alkanut Afganistanin sota. Tšekkoslovakian tapahtumista neuvostoliittolaisille tihkui tietoja vain vähän, kun taas kompurointi Afganistanissa 1979 mursi lopulta koko neuvostovaltion moraalisen perustan.

– Vuonna 2022 Moskovan sotakoneisto keskeytti jälleen kerran hyökkäyksellään tavallisten kansalaisten elämän, ja tulos on ollut vielä pahempi kuin kummassakaan edellä mainituista tapahtumista. Venäjä on juuri elänyt Neuvostoliiton jälkeisen historiansa kammottavimman vuoden.

Vajaassa vuodessa Putin ja hänen kätyrinsä ovat Kolesnikovin mukaan onnistuneet häpäisemään kaiken, mikä on venäläistä – jopa venäläisen kulttuurin. Venäjän imago ei ole hänen mielestään heikentynyt yhtä dramaattisesti kertaakaan sitten neuvostodiktaattori Josif Stalinin päivien."

Siinä putinistilla miettimistä.

95

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lyhyt mutta viiltävän osuva analyysi. Ei ihan kaikki venäläiset aivopestyjä.

      Onkohan tämä sama kaveri joka vertasi liki kymmenen vuotta sitten Putinia Hitleriin ja sanoi vakavana: "Pysäyttää Putin ennen kuin se on liian myöhäistä." Vastuu olisi venäläisillä joten tekemättä se jää.

      • Anonyymi

        Diktatuuria on vaikea muuttaa, kun vain häviävän pieni ryhmä ymmärtää mikä on tilanne oikeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diktatuuria on vaikea muuttaa, kun vain häviävän pieni ryhmä ymmärtää mikä on tilanne oikeasti.

        Tiedetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diktatuuria on vaikea muuttaa, kun vain häviävän pieni ryhmä ymmärtää mikä on tilanne oikeasti.

        Kyllä ja lisäksi kaikki diktatuurin kritisoijat Venäjälle murhataan, karkotetaan maasta tai vangitaan.

    • Anonyymi

      Venäjä on lopullisesti hylkiövaltio, menee useita sukupolvia maineen korjaamiseen, eikä venäjä saa koskaan mainettaan korjattua, koska venäjä on sotahullu maa ja hyökkää naapurimaihin vähintään jokaisen sukupolven aikana.
      Iso isäni ja isäni on joutunut kokemaan venäjän hyökkäykset ja myös meikäläisen ikäpolvi on joutunut kokemaan venäjän uhittelun suomea kohtaan.

      • Anonyymi

        Ukraina on jälleen kerran pommittanut Donetskin sairaalaa. Muistatteko viime vuonna, kun tiedotusvälineet keksivät raivostuneita raportteja siitä, että Venäjä muka pommitti sairaalaa Mariupolissa? (Tai monet vastaavat raportit Syyriasta, jossa "sairaaloita" ei joko ollut olemassa, ne olivat luolia tai al-Qaidan ja/tai ISIS:n käyttämiä sotilashallintopaikkoja...).

        Tämä on tavallinen sairaala, jota Ukraina pommitti. Siksi media ei ole tyrmistynyt.

        https://t.me/dark_donetskz/31019

        Se oli sotilas tukikohta...näinhän Putte sanoo myös ku sotii ja tuhotaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina on jälleen kerran pommittanut Donetskin sairaalaa. Muistatteko viime vuonna, kun tiedotusvälineet keksivät raivostuneita raportteja siitä, että Venäjä muka pommitti sairaalaa Mariupolissa? (Tai monet vastaavat raportit Syyriasta, jossa "sairaaloita" ei joko ollut olemassa, ne olivat luolia tai al-Qaidan ja/tai ISIS:n käyttämiä sotilashallintopaikkoja...).

        Tämä on tavallinen sairaala, jota Ukraina pommitti. Siksi media ei ole tyrmistynyt.

        https://t.me/dark_donetskz/31019

        Juu juu putinisti, muuta venäjälle.

        "Ukraina on jälleen kerran pommittanut Donetskin sairaalaa. "

        Täysin epäoleellista yrittää kääntää keskustelun fokus pois siitä tosiasiasta, että sotaa ei olisi, ellei Venäjä olisi hyökännyt Ukrainaa. Mitä sen jälkeen tapahtuu on toisarvoista. Kyse ei ole siis välienselvittelystä, vaan täysin yksipuolisesta ja rikollisesta imperialistisestä invaasiosta. Pitää muistaa, että sotaa käydään Ukrainan alueella, jota voi hyvällä syyllä pitää kokonaisuudessaan siviilikohteena
        Kun Venäjä häipyy sinne, mistä on tullutkin, sota loppuu.

        Voisitko laittaa linkin edes Venäjän valtionmedian uutiseen. Eikä tuollaiseen telegramin anonyymiin viestiin? Ei noihin voi luottaa. Eikä tuossa ollut edes perusteluja.
        Ei edes näytä sairaalalta. Katsokaa vaikka pöytää tai siellä on joku fillarin taka-tai etupyörä kuvassa. Se on myös ylin kerros, kun taivas näkyy reijästä. Suora osuma tykinammuksesta tekisi isompaa tuhoa

      • Anonyymi

        Venäjälle on saatava lisää pakotteita.

        Venäläiset on kummaa kansaa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina on jälleen kerran pommittanut Donetskin sairaalaa. Muistatteko viime vuonna, kun tiedotusvälineet keksivät raivostuneita raportteja siitä, että Venäjä muka pommitti sairaalaa Mariupolissa? (Tai monet vastaavat raportit Syyriasta, jossa "sairaaloita" ei joko ollut olemassa, ne olivat luolia tai al-Qaidan ja/tai ISIS:n käyttämiä sotilashallintopaikkoja...).

        Tämä on tavallinen sairaala, jota Ukraina pommitti. Siksi media ei ole tyrmistynyt.

        https://t.me/dark_donetskz/31019

        "jälleen kerran" samaa kuvaa pyöritellään; kuvaa, joka ei edes ole sairaalasta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko laittaa linkin edes Venäjän valtionmedian uutiseen. Eikä tuollaiseen telegramin anonyymiin viestiin? Ei noihin voi luottaa. Eikä tuossa ollut edes perusteluja.
        Ei edes näytä sairaalalta. Katsokaa vaikka pöytää tai siellä on joku fillarin taka-tai etupyörä kuvassa. Se on myös ylin kerros, kun taivas näkyy reijästä. Suora osuma tykinammuksesta tekisi isompaa tuhoa

        No mitä se häitä Amerikkalainen tehnyt paljon sama Irakista ,Afganistasta

      • Olen sekopää jos kirjoitan ja sanoin jotain mitä Amerikkalaiset myös sanoa ja sama mieltä minun kanssa
        Mutta sinä olet ok istut suomessa tietokone taka ja et uskalla kirjoita sinun nimi olet valmis puolesta USA Haluat olla enemmän Amerikkalainen kun amerikkalaiset
        Usko sinä pakko varata aikaa lääkärille

      • En usko Venäjä mutta en luotta Myös USA

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        En usko Venäjä mutta en luotta Myös USA

        Ilman USAta olisimme orjia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ilman USAta olisimme orjia.

        Se on mitä sinulle opeteltua 80 vuotta ilma USA Maailma on pimeä
        80 vuotta he tehnyt maailmasta lammas ryhmä jatka mieti koko elämä ilma usa olet orjia ja elä sama kuin strutsi pää on massa

    • Anonyymi

      Mitä pahaa siinä on jos häpäiseen kaiken mikä on venäläistä? Venäläisyydessä kun ei ole koskaan ollut mitään kunniallista.

      • Anonyymi

        Tuo ei minusta pidä paikkaansa. Pysytään asialinjoilla. Venäläisessä kultturissa (hallintoa lukuunottamatta ja vallitsevaa koppuptiota) on suomalaisilla paljonkin opittavaa ja ihailtavaa.

        Siis mitä?

        Kuten homoviha, juoppous, yleinen saamattomuus, joka näkyy rähjäisyytenä ympäri maata, kotiväkivalta, katuväkivalta, rikollisuus ...

        mitäs muuta me voisimme heiltä oppia? Hapankaalinvalmistusta joo, mutta sen osaavat saksalaisetkin.

        Miten ihmeessä he siitä loistavasta kulttuuristaan huolimatta onnistuvat vuosisadasta toiseen saamaan niin huonon hallinnon, että se sotii ja tappaa miljoonittain, usein heitä itseään? Vaikka tuollainen kulttuuri olisi miten hieno ja maailmankuulu, niin en halua sitä tänne.

        Takapajuinen tataarimaa.

    • Anonyymi

      Ajatelkaapa, jos Suomi käyttäytyisi, kuten venäjä ja Suomi hyökkäisi Ahvenanmaalle.
      Sen jälkeen alkaisi uhkailemaan Ruotsia ja Norjaa todeten, että Suomi menettelee oikein, eikä kukaan saa antaa aseellista apua Ahvenanmaalle, eikä Ruotsille ja Norjalle, koska ne kuuluvat Suomelle.

      • Anonyymi

        Omituinen vertaus. Ahvenanmaa on osa suomea. Ukraina ei ole osa venäjää vaikka putin niin kuvitteleekin.

      • Anonyymi

        Suomi on hyökännyt Ahvenanmaalle historian aikana useasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on hyökännyt Ahvenanmaalle historian aikana useasti.

        Aha, löysit tuollaista...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aha, löysit tuollaista...

        tässä hän sanoo sen.

    • Anonyymi

      Ei ollut ennenkään häävi maine ja yhä surkeammaksi menee.

      • Anonyymi

        Huomataan.

    • Anonyymi

      Ukrainan Vehnästä on tullut Espanjassa sianruokaa eikä ruokaa maailman köyhimmille ihmisille.

      "EU taisteli vehnäkäytävän puolesta laivoilla Ukrainasta, jotta köyhimmissä maissa ei olisi nälkää. Mutta vilja ei melkein mennytkään sinne, vaan lähinnä Espanjaan - sikojen rehuksi", kirjoittaa Expressin kolumnisti Michael Koch.

      • Anonyymi

        Eipä löydy kyseistä artikkelia mistään. Tosin löytyy "lainauksia" artikkeliin Intialaisilta ja Ghanalaisilta uutissivustoilta. Edes koko Michael Kochia ei löydy Daily Express artikkeleista.
        Eli huuhaa uutinen todennäköisesti

        Pelkästään uutisen sisältö on niin typerä, että sen tietää olevan Venäjän propagandaa.

        On aivan sama, minne Ukrainasta viety vilja menee, jos se puuttuu markkinoilta, se nostaa ruuan hintaa ja siitä kärsivät köyhimmät maat. Sen tajuaa jokainen normaali aikuinen ihminen. Tuo "Michael Kochin" juttu taas on aivan samaa tyyliä kuin kommareiden jutut aikoinaan olivat, joilla tomppeleihin leitsottiin katkeruutta. Aina muutama riittävän tyhmä löytyy, että tuollainen kannattaa kirjoittaa.

        Pietarin trollitehdas valehtelee kaikkialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pietarin trollitehdas valehtelee kaikkialla.

        Putini trollit.

    • Anonyymi

      Ei kai Stalin heikentänyt Venäjän imagoa?

      Stalin oli maailmanhistorian menestyksekkäimpiä valtapiirin laajentajia.

      • Anonyymi

        Teki sen Jenkkien ja Brittien avulla + Lend & lease.

    • Anonyymi

      Kysymys ei ole häpäisystä vaan satoja vuosia kestäneen mädännäisyyden esiintuomisesta.

      • Anonyymi

        Samaa mädännäisyyttä olemme NL:n hajoamisen jälkeen harjoittaneet Suomessa kiihtyvään tahtiin.

        Muutamissa sukupolvissa suomalaiset muuttuu vähemmistöksi Suomessa. Sitten pääsemme täälläkin nauttimaan maailman keskitason hallintokulttuurista.

      • Anonyymi

        Venäjän hallinto on "perinteistä" eli Tingis-kaanin aikaista korruptoitunutta hirmuvaltaa. Se oli sitä ennen Stalinia, Stalinin jälkeen, ja perinne jatkuu. Kansa ei paremmasta kuin "Pravda" tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mädännäisyyttä olemme NL:n hajoamisen jälkeen harjoittaneet Suomessa kiihtyvään tahtiin.

        Muutamissa sukupolvissa suomalaiset muuttuu vähemmistöksi Suomessa. Sitten pääsemme täälläkin nauttimaan maailman keskitason hallintokulttuurista.

        Se että sinä ja muutamat muut ei saa naista, ei ole tämän keskustelun aihe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että sinä ja muutamat muut ei saa naista, ei ole tämän keskustelun aihe.

        Naisia riittää kunnon miehille.
        Viherpunikeille naiseksi kelpaa kuka tahansa mielenvikainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se että sinä ja muutamat muut ei saa naista, ei ole tämän keskustelun aihe.

        Tyhmä kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhmä kommentti.

        Jotkut tekee sitä.

    • Anonyymi

      On aivan totta, ettei aivan jokainen venäjällä elävä voi olla täydellinen epäihmis-örkki. Ihmisiäkin löytyy. Joskin suhteellisen vähän.

      Kaikenlaisia lukujahan voidaan heittää ilmaan siitä, mikä on örkkien ja ihmisten määräsuhde venäjällä. Putin itsekin venäjän hallinnon ylimpänä auktoriteettina on heittänyt ilmaan omansa. Hänen mukaansa venäläisistä noin 99,9% on örkkejä. Tällöin Venäjän populaatiossa löytyisi ihmisiä kokonaista 143'400 kappaletta. Jolloin tuo aloituksessa mainittu on ilmeisesti yksi niistä.

      Kieltämättä venäjä on aika täydellisesti onnistunut häpäisemään venäläisen kulttuurin, ja ajanoloon sodan jatkuessa impakti vain syvenee. Kukaties parin sukupolven jälkeen maailmalla aletaan jälleen kokea venäläistä kulttuuria neutraalisti. Mutta se toisaalta vaatisi sen, että venäjä on malttanut koko tuon ajan käyttäytyä asiallisesti. Tällä hetkellä kehitystä tuohon suuntaan ei edes ole.

      Saksalla oli toisen maailmansodan jälkeen pitkä tie kuljettavanaan. Pyrkiessään ulos stereotypiastaan maailmaa valloittavina natsihirviöinä. Kaikelta osin tuota tietä ei ole edes vieläkään loppuunkäyty, ja osaa tahrasta ei tule häivyttämään mikään. Venäjällä on tuo sama tie edessään. Jos siitä on edes sitä kulkemaan. Venäjän itsensä kannalta se olisi suotavaa, sillä muuten jää pelkkänä mörkönä historian sivuille.

      • Anonyymi

        Venäjä ei oli ikinä myöntänyt länsimaiden edessä yhtäkään virheistään, vaan tyypillisen psykopaatin tavoin, syyttänyt niistä aina muita. USA; NATO; Natsit ja niin edelleen.
        Hrutsevin, Korbatsovin (Jeltsinin ;) aikana tuo "itsetutkistelu" olisi voinut alkaa, mutta se ei ole sopinut eliitille, joka on elänyt satoja vuosia valehdellen itselleen ja ennen kaikkea kansalle. Putinkin olisi saattanut joutua tilille teoistaan Pietarin hallinnossa ja varmaan muistakin kupruista. Rikollinen pakenee koko elämänsä ennen kaikkea totuutta.

        Kasakka ei mitään tunnusta, varastaa vaan kaiken irtiolevan.

    • Anonyymi

      Putin ei osaa käyttää nettiä. Putin päätyi ketteränä judopoikana Anatoly Sobchakin puotipuksuksi ja tämän laukunkantajaksi. Ei tiedetä miten tämä laukunkantaja yleni asemassaan, ehkä hän työnsi edellään olevia alas ikkunoista.

      https://img-9gag-fun.9cache.com/photo/aYrDOPq_460s.jpg

      • Anonyymi

        Putin on aivopesty lapsesta alkaen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on aivopesty lapsesta alkaen.

        On takuulla.

    • Anonyymi

      Harmittaa tavallisen venäläisen puolesta heidän maineensa menetyksestä mielenvikaisten johtajiensa toimesta.
      Sota veljeskansaan Ukrainaan ja järjetön ydinaseilla uhkailu muuta maailmaa kohtaan eivät palauta luottamusta Venäjään tämän sukupolven aikana.

      Naapurustossani asuu kaksi Venäjältä muuttanutta perhettä, jotka ovat kunnon ihmisiä, työssäkäyviä ja kohteliaita meitä muita naapureita kohtaan.
      Koskaan ei heistä eikä heidän lapsistaan ole ollut mitään pahaa sanottavaa.
      Nyt on ollut surullista kun he eivät enää jää juttelemaan, vaan yrittävät nopeasti päästä kohtaamasta.

      • Anonyymi

        Niitä tavallisia venäläisiä, jotka kuitenkin tukevat Putinia, jos sitä kysytään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä tavallisia venäläisiä, jotka kuitenkin tukevat Putinia, jos sitä kysytään.

        Totta. Ainakin Putinin oman arvion mukaan ovat hekin 99,9% todennäköisyydellä ukrainalaislasten tappamisella ja raiskaamisella hekumoivia hirviöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä tavallisia venäläisiä, jotka kuitenkin tukevat Putinia, jos sitä kysytään.

        Tämähän onkin niin vaikeaa ymmärtää. Siksi, jos se olisi mahdollista karttaisin venäläisiä, koska en tiedä, miten suhtautua. Hitlerin aikoina Suomessa oli myös varmasti kunnollisia saksalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän onkin niin vaikeaa ymmärtää. Siksi, jos se olisi mahdollista karttaisin venäläisiä, koska en tiedä, miten suhtautua. Hitlerin aikoina Suomessa oli myös varmasti kunnollisia saksalaisia.

        Jos Venäjä voittaa ja ottaa haltuun Ukrainan, kaikki ne 'tavalliset' venäläiset juhlii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Venäjä voittaa ja ottaa haltuun Ukrainan, kaikki ne 'tavalliset' venäläiset juhlii.

        Mahdotonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Ainakin Putinin oman arvion mukaan ovat hekin 99,9% todennäköisyydellä ukrainalaislasten tappamisella ja raiskaamisella hekumoivia hirviöitä.

        Pahuutta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Ainakin Putinin oman arvion mukaan ovat hekin 99,9% todennäköisyydellä ukrainalaislasten tappamisella ja raiskaamisella hekumoivia hirviöitä.

        Putinin pahuus on hirveää.

    • Anonyymi

      Jumala siunatkoon ja varjelkoon näitä todellisiä venäläisiä.

      • Anonyymi

        No mutta, ei taida.

    • Anonyymi

      AKT yms. avulla Venäjän federaatio saa lopullisen voiton ja sen jälkeen suomalaistenkin ahtaajien toinen osapuoli tulee federaation hallinnosta.
      Ehkä korotus vaatimukset ovat silloin vaatimattomat kuin nyt.

    • Anonyymi

      Venäjä tänään on kunniaton, moraaliton, imperialistinen, diktatuurinen natsivaltio.
      Koko sivistysmaailman inhokki no 1.
      Tuo hylkiövaltio tulisi pikimmiten poistaa Yk:n turvaneuvostosta. Aivan käsittämätöntä, että tuo natsivaltio on siellä vieläkin! Tarkemmin sanottuna tuo hylkiövaltio pitäisi poistaa koko Yk:sta.

      • Anonyymi

        On kummaa et ne on puheenjohtana turvallisuusneuvostossakin...

    • Anonyymi

      Suomalaisten tehtävänä on häpäistä kaikkea venäläistä vielä enemmän.

      • Anonyymi

        Suomalaisten tehtävä on vain suojella omaa vapaata, itsenäistä Suomea. Siinä se.

    • Anonyymi

      Venäläistutkija: Maani on häpäissyt kaiken, mikä on venäläistä! yhy yhyy sotilas ei saanut luutata korvalappukuulokkeita yhyy yhyy ei saa varastaa yhyy yhyy

      • Anonyymi

        Venäläiset on euroopan takapajuisin kansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiset on euroopan takapajuisin kansa.

        Kamala maa.

    • Anonyymi

      Kyllä näitä räkänokkia löytyy joka maasta, ei sen kummempaa, jätetään omaan arvoonsa.

      • Anonyymi

        Kremlissä asuu pahuus. Suuri pahuus.

    • Anonyymi

      USA:ssa on sadoittain tutkijoita, joiden mielestä USA on häpäissyt amerikkalaisuuden. Ja erityisesti Biden.

      • Anonyymi

        Etkö enää parempaa keksinyt?

    • Anonyymi

      Andrei Kolesnikov on vanhempi tutkija Carnegie Endowment for International Peace (😂) puljussa. Puljun pitkäaikainen johtaja joutui jättämään paikkansa 2021. Miksi. No koska bidee valitsi hänet CIA:n johtajaksi, rauhaa edistämään... Natotollojen lähteet on aina täyttä rautaa.

      • Anonyymi

        Muuta Venäjälle, eikö olikin hieno maa?

    • Anonyymi

      Sergey Baklykov sanoisi varmasti että tuo tutkijako nyt on niitä liberaaleja.

    • Anonyymi

      TAAS LINKKI TARINAAN PUUTTUU.

      • Anonyymi

        Tosi on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi on.

        Linkki: Kurva Putin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linkki: Kurva Putin

        Häpellinen valtio.

    • Anonyymi

      Venäjällä on yksi ulosmenotie tästä tilasta, se on ydinsota, se alkaa syyskuussa.

      • Anonyymi

        Onneksi ei tuo pidä paikkaansa.

      • Anonyymi

        Jaa moni teistä kyllä on siirtänyt maalin jo ensivuodelle eli silloin alkaa ydinsotanne maalit teillä vaan sirtyy siirtymistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa moni teistä kyllä on siirtänyt maalin jo ensivuodelle eli silloin alkaa ydinsotanne maalit teillä vaan sirtyy siirtymistään.

        Venäläisillä ei ole toimivia ydinaseita. Sorry.

    • Anonyymi

      Venäläiset on häpeällinen kansakunta.

      • Anonyymi

        Täysin onnetonta väkeä, seuraavat kuin sopulit yhtä hullua.

    • Anonyymi

      Sääliksi käy järkeviä venäläisiä.

      • Anonyymi

        Suuri enemmistö pilaa pienen vähemmistön maineen.

    • Anonyymi

      Muotoilisin asian kuitenkin näin: Kaikki mikä on venäläistä, on pohjimmiltaan häpeällistä.

    • Anonyymi

      Kaikki venäläinen on lainattua mutta häpeälliseksi bastardoitua versiota siitä mitä muut kansat ovat kulttuureissaan saaneet aikaan.

    • Anonyymi

      Putin on naZi.

    • Anonyymi

      Mitä tuohon aloitukseen lisäisi. Ennen hyökkäystä olin valmis puolustamaan Venäjää monessakin asiassa, jossa he nyt eivät ole olleet kovinkaan paljon pahempia kuin muut.

      Nyt en enää missään. Vihaan Venäjää ja olen alkanut katsoa kaikkea venäläisyyteen liittyvää vain osana kehitystä, joka mahdollisti tuon hyökkäyksen ja johti siihen.

      Toki kriittisyyteni myös lännen toimintaan on lisääntynyt. Miten tuollaisen hirviön annettiin syntyä? Mitä Kylmän sodan päätyttyä olisi voitu tehdä toisin? Paljonkin, PALJONKIN,

      • Anonyymi

        Moni teki samoin, sodan aloittaminen avasi silmät venäläisten suhteen.

    • Anonyymi

      Venäjän pahin vihollinen on Putin. Lienee ns. ulkomainen agentti.

      • Anonyymi

        Ikävä vaan kun kansalaiset siellä ei tajua mitään.

    • Anonyymi

      Harmillista miten 95 % venäläisistä pilaa kokonaan lopun 5 % maineen...

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kotipizza Hyllykallio

      Meniköhän jotain pieleen? Arveletteko, että lisää arvostusta teitä kohtaan?Arveletteko, että ei vaikuta myyntiä vähentäv
      Seinäjoki
      192
      4683
    2. Se ääni ja

      Olemus vaan, kyl teis jotain samaa on ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy vaikka paljon on höpöäkin mukana 😍😂🤭 vaik
      Ikävä
      36
      3663
    3. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      241
      3431
    4. Mitä nainen ajattelet?

      Miten viettäisimme iltaa juuri nyt jos olisimme yhdessä?
      Ikävä
      152
      1360
    5. Minulla on poikaystävä!!!

      Uskokaa nyt jo! En halua vanhaa kääkkää!!!
      Ikävä
      169
      1338
    6. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      65
      1292
    7. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      1031
    8. Taasko on ammuskeltu kaupungilla

      Mitä,mitä,mitä??? Tämä ei vetele!
      Kokkola
      32
      985
    9. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      980
    10. Ihmettelen sinua... En koskaan päässyt

      Selvyyteen että minkälainen olet pohjimmiltasi, mitä haluat minusta. Nyt näyttää että olet myös tosi hyvä valehtelija. E
      Ikävä
      64
      967
    Aihe