Kun muistelee mennyttä niin parikymmntä vuotta on lyhyt aika.
Näillä kymmenillä se on tosi pitkä aika, siksi että suurin osa meistä on siirtynyt pois joukostamme.
Arvostan jokaista päivää minä saan elää, kremppoineni ja vaivoineni.
Veljeni kuolema sai ajattelemaan, hän oli neljä vuotta nuorempi. Kun syöpä vei voimat niin hän suhtautui kuolemaan hyvin luonnollisesti ilman pelkoa.
Poikamme kuolema vei kaiken pelon siitä mitä on poistuttuamme täältä.
Vaikka on synkkä aloitus, olen tyytyväinen ja tunnen itseni onnekkaaksi, jos ja kun saan nähdä vielä kevään ja kesän.
Toivon että näen vielä useita keväitä, kevät saa minut heräämään eloon.
Linnut laulaa ja luonto vihertää, se on parasta mitä tiedän.
Tulevat vuodet
37
80
Vastaukset
Minäkin olen kiitollinen uusista päivistä. Meillä täällä Suomessa asiat ovat hyvin, ainakin vielä.
Pari kuukautta ja sitten taas kesämaalle voi asettua.
kuunnella linnun laulua. Katsella kuinka puut tulevat hiirenkorville ja lehdet aukeaa.
Kukat nostavat päätään.
Itse en pelkää kuolemaa, minulle se on vain siirtyminen toiselle puolen.
Omaisten kuolemia tietysti on tullut kohdalle, niinkuin tässä iässä jo varmaan kaikille.
Lapsen kuolemaa ei ole tarvinnut kokea, niinkuin Sinun tielläsi on käynyt.
En osaa kuvitella ihmiselämässä vaikeampaa hetkeä, kun se on.
Käyhän se toisinaan mielessä, että paljokohan niitä vuosia on vielä tässä kremppoineen.
Pitää vaan muistaa, että elämä on tässä ja nyt, niinkauan kun sitä kestää.- Anonyymi
En olisi halunnu syntyäkkää,
en elää päivääkää,
mutta on pakko kun ei kuolekkaan,
elän ikuisesti vaikk en halua,
en osaa olla kiitollinen piiiiiiiiiitkästä elämästä,
elämä on ollu pelkkää suorittamista,
äärirajoilla jaksamista, Tällaisia omakohtaisia elämän pohdiskeluketjuja kaipasin. Vertaistukea koettuihin ongelmiin. Toivon, että voisimme vaihtaa kokemuksiamme,
Omakohtaiset tuntemukset maailmaamme mullistavista tapahtumista, sodan ja luonnonvoimien pelosta jne.
Luonnollisesti koska aikamme on jo rajallista, miettii kauanko on aikaa ja miten pystyy oikeasti nauttimaan jäljellä olevasta ajasta.
Tykkäsimme matkustella, mutta nyt mietityttää tohtiiko sitä enää lähteä matkoille. Saimme niin paljon tutustuessamme eri maihin ja kulttuurehin, mutta tässä maailman tilanteessa onko turvallisempaa elellä täällä korvessa.
Olen ollut utelias ja lukenut paljon eri sairauksista, joilla on ollut yhteyksiä omaan sairauteeni samalla olen ymmärtänyt, että olen pelännyt rakentaa tulevaisuutta.
Toivonkin, että meillä olisi vielä mahdollisuus matkustella ja bongata muutama puuttuva maa, palapelistämme. Alan tervehtyä ; )- Anonyymi
Minulla on oma koti niin rakas ja hyvä paikka, ei ole hinkua bongailla ulkomaita enää. On niin ihanaa seurata jälkeläisten vauvaonnea, lastenlastenlapsia on jo pari ja ehkä ehdin vielä lisääkin sitä polvea nähdä.
- Anonyymi
No ei ole kovinkaan mielekästä yli kahdeksankymppisten palstalla mietiskellä tulevia vuosia. Ei ainakaan vuosikymmeniä! :)!
Vaikka olin kyllä nuorempana sitä mieltä, että ikäni ei riitä tulevalle vuosituhannelle, mutta tässä sitä viipotetaan aina vaan-
Joka päivä hämmästyn, että tänäänkään SE ei tapahtunut. Vaikka olen terve ikäisekseni, syön kuitenkin kourallisen lääkkeitä erilaisiin vaivoihin, ja onhan korkean iän mukana sisikunta haurastunut ja verisuonet kuluneet ja/tai rasvoittuneet, niin että . . .
Muistella kuitenkin voi vanhoja hyviä aikoja. Niin ikuiset ystävät ovat ehkä kaikki kadonneet, mutta tässä iässä ei ole enää turhan valikoiva. Uudet tuttavuudet muuttuvat pian ystäviksi, sillä elämänkokemuksemme on antanut taidon tunnistaa reilun ja ystäväksi sopivan lähimmäisen lyhyenkin tuttavuuden perusteella.
Ja ehkä emme enää tarvitsekaan sitä parasta ystävää, sillä olemme oppineet, että vaikeuksista ja murheista puhuminen on liian raastavaa. Senkin olemme oppineet, etä jos kuulija ei ole samanlaista surua kohdannut, hänen on vaikea sanoa lohdun sanoja. Me emme ole hyviä siinä. Silloin, kun uskonto oli mukanamme arkipäivässäkin, osattiin löytää uskonnon lauseista lohdulliset sanat, mutta kun olemme maallistuneet ja arkipäiväistyneet, kuulostavat Raamatun jakeet oudoilta, eivätkä ne lohduta, koska emme lausu niitä vilpittömästi, vaan ulkomuistista.
Puuttuuko kasvatuksestamme sanat ja puheenparret vaikeiden tilanteiden kohdatessa?
Kyllä tunnistan itseni Tove Janssonin Nyytiksi,
joka yksin asui taloaan
ja oli peloissaan-
Hän kuuli hemuleiden tassuttelun tiellä,
ja mörkökin huusi pimeässä siellä.
Nyytiä kehoitettiin voittamaan ujoutensa ja sanottiin:
Ei sinua näe kukaan,
jos et itse mene mukaan.
Olen tätä rohkaistumista harjoitellut ja löytänytkin parven ikätovereita, joista jokainen on iloinen ja hyvillä mielin aina kun tavataan. - Anonyymi
Ajatuksia herättävä aloitus liekolta. Häneltä, jolta saa annoksen positiivisuutta
elämän realiteetit huomioon ottaen. Kiitos liekko
Minulla on aina suunnitelmia joskus suuria, useimmiten pieniä.
Jokapäiväinen ulko-oven avaaminen eli ulos lähteminen on yksi niistä.
Maailman kiertäminen on aloitettu jo nuorena, ennen Keihäsmatkoja ja
menoa on jatkettu ensin yksin, sitten kaksin, sen jälkeen perheen kanssa,
ja kahden hengen ryhmään päädytty taas.
Tunnustaa täytyy, että lennetty on, mikä nyt hiertää luonnonsuojeluaatettani.
Afrikkaan jäi kaipaus.
Aurinkoenergialla kulkevia laivoja ja lentokoneita ei ole vielä matkustaja-
liikenteesssä, mutta toivoa sopii, että tulevat sukupolvet voivat niitä käyttää.
Monacossa näin aurinkoenergialla seilaavan catamaranin, joka oli kiertänyt
maailmaa, ja ilmassakin pysytään jo auringon avulla.
*Näin muuttuu maailma Eskoseni*, kuluneen fraasin mukaan.
Yritän jatkaa levyvarastomme kuuntelua ja investointia unohtaakseni
edes hetkeksi tämän lohduttoman maailman tilanteen.
Vuorossa kevyttä suomalaista: muutama Vesku, Old Time Jazz - Pirjo
Bergström, Rajaton, Suuri Toivekonsertti, Ultra Bra (kuka lienee?), Merikannon
laulukilpailu jne. jne.
Synnyinmaan matkailua tutun ja tuntemattoman musiikin parissa.
isoäiti_ Ennen minua ärsytti vanhojen ihmisten puheissa ”Tavataan, Luoja suo” tai ” näenköhän vielä ensi kesän”. Minusta ne kuulostivat luovuttamiselta, mutta nehän kertovat realismista, päivien määrä vähenee vääjäämättä. Tähän havahtuminen lisää jokaisen uuden päivän arvostusta, ja jos muuta hyvää odotettavaa ei enää niin paljon ole, on anakin kevään ja kesän odotus ja tulo lohdullinen asia.
Paljonhan tässä iässä jo muistellaan mennyttä, meillä valokuvien käsittelyn kautta kuluu pitkiäkin aikoja, sekä yhteisen 50-vuotisen taipaleen että kummankin omasta lapsuudesta ja nuoruudesta. Vanhoja kuvia , negatiiveja ja kaitafilmejä on muutettu digimuotoon, diat ovat säilyneet hämmästyttävän hyvin. Monet valokuvakirjat on painatettu. Myös musiikin kuuntelu on tätä muistojen elämistä, jokin vuosi sitten hankittu monipuolinen retrosoitin auttaa tässä teknisesti. Monen elokuvan tunnussävelmät ovat erityisen koskettavia, suomalaisesta musiikista viime aikoina Oskar Merikanto.
On meillä vielä matkasuunnitelmiakin, ainakin Keski-Eurooppaan ja Lappiin. Katsellaan aina ympärille silläkin silmällä, että nuo näyttävät meitä kymmenen vuotta vanhemmilta, silti uskaltavat ja pärjäävät. :)
Kun on paljon nuorta polvea, heidän juhliaan ja vamistujaisiaan riittää, heidän seuransa auttaa pysymään elämässä kiinni.Torstai on toivoa täynnä. Siltä tuntuu, alkuviikon kehotreenit, kuntosali, vesijuoksu, hierojalla käynti ovat tuottaneet tulosta. Ei kolota ei koske.
Valokuvat ovat muistoina ihanista ajoista kun lapset olivat pieniä. Teen ajottain kuvista tarinoita facebookiin, lisään musiikkia kuvakoosteisiin. Viimeisin kuvatarina oli Fuerteventuralta, istun hiekkarannalla kuopus sylissäni taustalla soi "oi niitä aikoja".
Kyyneleet nousi silmiini, tuli ikävä noita aikoja.
No, "aika entinen ei koskaan enää palaa". Kiitän, jokaisesta päivästä, siunaan jokaisen yöni.
Kevät edistyy ja kuten Eliaana kirjoitti mökkielämä odottaa. En ole tänä talvena yöpynyt mökillä, joten paikat ovat ilman lämpöä.
Kesän, jos luoja suo, vietän mökillä. Kylvimme esikoisen kanssa syksyllä kukkien mukuloita pitkin tonttia nyt odotan onnistuvatko nousemaan lumen alta.
Pyykkipäivä ; ))- Anonyymi
Jotkut pystyy ihmeisiin, kylvämään kukkien mukuloita.
- Anonyymi
Ei ole hommasta hajuakaan, kuhan lurittelee tekemisiään.
Muut kylvää siemeniä ja istuttaa mukuloita.- Anonyymi
Joo ja muitten mukulat tekee vaimon kanssa mukuloita eikä vaan kylvä äitimuorin kanssa mukuloita.
- Anonyymi
Suomessa kukkien mukulat joutuu yleensä nostamaan syksyllä maasta,
(koska ne eivät talvehdi) ja istuttamaan keväällä takaisin.
Sipulikukkia voi istuttaa syksyllä ja keväällä/kevätkesällä.Minulla oli krokuksen, tulppaanien ja narsissien mukuloita, jotka "laitoimme" maahan tehtyihin reikiin ja multaa päälle.
Syksyllä 2021 teimme samoin. Kukkivat kauniisti keväällä 2022 ehdin jopa nähdä
niiden loppukukinnan kun palasin kesäkuussa sairaalasta. Nousevat varmaan ensi keväänäkin auringon valoon.
En ole hortonomi, en timpuri, en taiteilija. Olen korppis, aika hyvä ihmiseksi, eikä minulla ole varaa aliarvioida muita heidän valinnoistaan.
Lapsia kukin voi tehdä tarpeittensa mukaan. Minua hirvittää lukea kadonneista lapsista katastrofien keskellä.
Eikö ihmisillä ole elämää kun pitää takertua sanoihin asiakokonaisuuksien sijaan.- Anonyymi
korppis kirjoitti:
Minulla oli krokuksen, tulppaanien ja narsissien mukuloita, jotka "laitoimme" maahan tehtyihin reikiin ja multaa päälle.
Syksyllä 2021 teimme samoin. Kukkivat kauniisti keväällä 2022 ehdin jopa nähdä
niiden loppukukinnan kun palasin kesäkuussa sairaalasta. Nousevat varmaan ensi keväänäkin auringon valoon.
En ole hortonomi, en timpuri, en taiteilija. Olen korppis, aika hyvä ihmiseksi, eikä minulla ole varaa aliarvioida muita heidän valinnoistaan.
Lapsia kukin voi tehdä tarpeittensa mukaan. Minua hirvittää lukea kadonneista lapsista katastrofien keskellä.
Eikö ihmisillä ole elämää kun pitää takertua sanoihin asiakokonaisuuksien sijaan.Lapsia ei tehdä, ei ainakaan saisi tehdä, omien tarpeitten mukaan. Lapset ovat arvokas lahja Elämältä. Eikä niitä niin vaan tehdä, vaan saadaan jos saadaan, Tosin kaikista ei ole vanhemmiksi, huostaanottoja on pelottavan paljon . Pitäisikö tietoisesti jäädä lapsettomaksi siltä varalta, että he voisivat kadota vanhemmiltaan? Koskaan ei ole noin outoa perustelua lapsettomuudesta kuultu.
Anonyymi kirjoitti:
Lapsia ei tehdä, ei ainakaan saisi tehdä, omien tarpeitten mukaan. Lapset ovat arvokas lahja Elämältä. Eikä niitä niin vaan tehdä, vaan saadaan jos saadaan, Tosin kaikista ei ole vanhemmiksi, huostaanottoja on pelottavan paljon . Pitäisikö tietoisesti jäädä lapsettomaksi siltä varalta, että he voisivat kadota vanhemmiltaan? Koskaan ei ole noin outoa perustelua lapsettomuudesta kuultu.
Ei se ole perustelu se oli näpäytys tälle kovasti sikiävälle kommentoijalle ;) ano 12.20
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsia ei tehdä, ei ainakaan saisi tehdä, omien tarpeitten mukaan. Lapset ovat arvokas lahja Elämältä. Eikä niitä niin vaan tehdä, vaan saadaan jos saadaan, Tosin kaikista ei ole vanhemmiksi, huostaanottoja on pelottavan paljon . Pitäisikö tietoisesti jäädä lapsettomaksi siltä varalta, että he voisivat kadota vanhemmiltaan? Koskaan ei ole noin outoa perustelua lapsettomuudesta kuultu.
Oliko se sinun mielestä perustelua lapsettomuuteen? Minun mielestä ei.
Kenenkään lapsettomuutta ei pidä arvostella, eikä pilkata.
Minä tiedän niin monta paria, jotka haluaisivat lapsia, vaan ei ota tullakseen.
Isoja summia kuluttavat hoitoihin rahaa ja taas petytään.
Luulisi ikäihmisillä olevan jotain järkeä päässä ja miettiä kahdesti, mitä asiaa pilkataan ja mitä ei. Hävetkää.
nimim. onnellinen isoäiti - Anonyymi
Suomessa minä olen yli 60 v. pihaani hoitanut, mutta en ole sipuleita ylös maasta kaivanut yhtenäkään vuonna, daalian juuria aikanani kyllä, mutta olen niiden hoidosta luopunut.
Mukuloita en olekaan istuttanut koskaan, ilmeisesti jotain erityiskasveja.
Hirveän vitsikkäästi tuo yksi anonyymi mainitsi mukuloista, että ne ovatkin hänen vaimonsa lapsia jotka kirjoittaja ilmeisesti kaivaa keväällä maahan ja syksyllä taas esiin. Kyllä oli niin humoristista, että.
Intouduin pesemään tyynyjä ja peittoja. Pitänee vielä jatkaa, kunhan kuivaustelineelle tulee tilaa.
Ulkona oli oikein mukava sää ulkoilla.
Ompelukone rupesi suttaamaan lankaa. No se on nyt huollossa.
Tutkijat tutkineet, että joka viidennellä ihmisellä on sellainen, kuin matkustusgeeni.
Sellaiset ihmiset reissaavat mielellään.
Nuoruudessaan useimmat jonkin verran käyvät rajojenkin ulkopuolella.
Itse olen vain muutamia kertoja ulkomailla käynyt. Kotimaan matkailua harrastimme 5 kesänä. No se oli kauan sitten.
Olen kai paremminkin ´´paikkalintu,´´
Kiva, että Liekko tämän aloituksen teki, mutta älkää nyt hyvät anot aloittako tuota vanhaa saivartelua, heti, kun korppis jotain kirjoittaa.
Minusta se on aloituksen vähättelyä.
Ei kannata viimeisiä elinvuosiaan käyttää negatiivisuuden viljelyyn, eihän?Sait minutkin miettimään tuota lintuteoriaa. Olen käyttänyt samaa nimimerkkiä kaikilla keskustelufoorumeilla viimeiset viisitoista vuotta; kuvaakohan se jotenkin sitten minun geeneihini asettunutta matkustusviettiäni? Olenko muuttolintu, kirjekyyhky vain muuten vain luonteeltani levoton tai vaihtelua kaipaava? Vai onko tuollainen "kevytkenkäisyys" evakkovanhempieni perintöä? Tukholman karjalaisten kiltaan kuuluu paljon evakkojen jälkeläisiä ja kaikkia, lähes kaikkia heitä yhdistää lähtemisen helppous, matkanteon kepeys ja joustava sopeutuminen uusiin elinympyröihin.
En mieti paljon tulevia vuosia, mutta toivon minulla olevan vielä monta hyvää vuotta jäljellä. Tarkoituksenani on jättää jälkeeni hyllyllinen kirjoja, romaaneja, muistelmia, jne. lähinnä omille jälkipolvilleni, samalla tavalla kuin edesmennyt äitini jätti kaapillisin omista pellavista omin käsinkangasapuissa kudottuja liinavaatteita, verhoja, pöytäliinoja ja aitan orrellisen kirkasraitaisia mattoja. Sieltä lapset ja lapsenlapset ovat noutaneet kotiheinsa kudonnaisia, kukinmieltymyksensä ja makunsa mukaan. Kulmakaapillinen äidin maalaamaa porsliinia, maljakkoja, ruusukuppeja jne. on jo jaettu aika sitten lasten kesken.
Minä en osaa kutoa ja olen liian kärsimätön maalaamaan porsliinia. Haluan jättää jälkeeni omat tarinani, kertomukseni niille jotka haluavat. Suurin saavutukseni on kun joku jälkipolvista, sisarien tai serkkujen aikuisista lapsista tulee sukutapaamisissa keskustelemaan kanssani kirjoistani, jotka he ovat lukeneet. "Ollen oppinut tuntemaan sinut aivan eri tavalla, olet tullut niin paljon läheisemmäksi minulle nyt".
Vuosien vähentyessä tarinavirta kasvaa ja saan siitä suurta henkilökohtaista tyydytystä.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Sait minutkin miettimään tuota lintuteoriaa. Olen käyttänyt samaa nimimerkkiä kaikilla keskustelufoorumeilla viimeiset viisitoista vuotta; kuvaakohan se jotenkin sitten minun geeneihini asettunutta matkustusviettiäni? Olenko muuttolintu, kirjekyyhky vain muuten vain luonteeltani levoton tai vaihtelua kaipaava? Vai onko tuollainen "kevytkenkäisyys" evakkovanhempieni perintöä? Tukholman karjalaisten kiltaan kuuluu paljon evakkojen jälkeläisiä ja kaikkia, lähes kaikkia heitä yhdistää lähtemisen helppous, matkanteon kepeys ja joustava sopeutuminen uusiin elinympyröihin.
En mieti paljon tulevia vuosia, mutta toivon minulla olevan vielä monta hyvää vuotta jäljellä. Tarkoituksenani on jättää jälkeeni hyllyllinen kirjoja, romaaneja, muistelmia, jne. lähinnä omille jälkipolvilleni, samalla tavalla kuin edesmennyt äitini jätti kaapillisin omista pellavista omin käsinkangasapuissa kudottuja liinavaatteita, verhoja, pöytäliinoja ja aitan orrellisen kirkasraitaisia mattoja. Sieltä lapset ja lapsenlapset ovat noutaneet kotiheinsa kudonnaisia, kukinmieltymyksensä ja makunsa mukaan. Kulmakaapillinen äidin maalaamaa porsliinia, maljakkoja, ruusukuppeja jne. on jo jaettu aika sitten lasten kesken.
Minä en osaa kutoa ja olen liian kärsimätön maalaamaan porsliinia. Haluan jättää jälkeeni omat tarinani, kertomukseni niille jotka haluavat. Suurin saavutukseni on kun joku jälkipolvista, sisarien tai serkkujen aikuisista lapsista tulee sukutapaamisissa keskustelemaan kanssani kirjoistani, jotka he ovat lukeneet. "Ollen oppinut tuntemaan sinut aivan eri tavalla, olet tullut niin paljon läheisemmäksi minulle nyt".
Vuosien vähentyessä tarinavirta kasvaa ja saan siitä suurta henkilökohtaista tyydytystä.Eikös evakoille se kotoa lähteminen ollutkaan vaikeaa? Ja he ovat puhuneet aina myös miten rankkaa oli vaeltaa ja vaikeaa sopeutua uusiin oloihin, varsinkin kun heitä ei otettu aina hyvin vadtaan?
Anonyymi kirjoitti:
Eikös evakoille se kotoa lähteminen ollutkaan vaikeaa? Ja he ovat puhuneet aina myös miten rankkaa oli vaeltaa ja vaikeaa sopeutua uusiin oloihin, varsinkin kun heitä ei otettu aina hyvin vadtaan?
Evakoille se oli raskasta ja vaikeaa, mutta evakkojen jälkeläisille se näyttää olevan helpompaa. Juuret eivät ole syvällä synnyinmaan mullassa.
Paloma.se01 kirjoitti:
Sait minutkin miettimään tuota lintuteoriaa. Olen käyttänyt samaa nimimerkkiä kaikilla keskustelufoorumeilla viimeiset viisitoista vuotta; kuvaakohan se jotenkin sitten minun geeneihini asettunutta matkustusviettiäni? Olenko muuttolintu, kirjekyyhky vain muuten vain luonteeltani levoton tai vaihtelua kaipaava? Vai onko tuollainen "kevytkenkäisyys" evakkovanhempieni perintöä? Tukholman karjalaisten kiltaan kuuluu paljon evakkojen jälkeläisiä ja kaikkia, lähes kaikkia heitä yhdistää lähtemisen helppous, matkanteon kepeys ja joustava sopeutuminen uusiin elinympyröihin.
En mieti paljon tulevia vuosia, mutta toivon minulla olevan vielä monta hyvää vuotta jäljellä. Tarkoituksenani on jättää jälkeeni hyllyllinen kirjoja, romaaneja, muistelmia, jne. lähinnä omille jälkipolvilleni, samalla tavalla kuin edesmennyt äitini jätti kaapillisin omista pellavista omin käsinkangasapuissa kudottuja liinavaatteita, verhoja, pöytäliinoja ja aitan orrellisen kirkasraitaisia mattoja. Sieltä lapset ja lapsenlapset ovat noutaneet kotiheinsa kudonnaisia, kukinmieltymyksensä ja makunsa mukaan. Kulmakaapillinen äidin maalaamaa porsliinia, maljakkoja, ruusukuppeja jne. on jo jaettu aika sitten lasten kesken.
Minä en osaa kutoa ja olen liian kärsimätön maalaamaan porsliinia. Haluan jättää jälkeeni omat tarinani, kertomukseni niille jotka haluavat. Suurin saavutukseni on kun joku jälkipolvista, sisarien tai serkkujen aikuisista lapsista tulee sukutapaamisissa keskustelemaan kanssani kirjoistani, jotka he ovat lukeneet. "Ollen oppinut tuntemaan sinut aivan eri tavalla, olet tullut niin paljon läheisemmäksi minulle nyt".
Vuosien vähentyessä tarinavirta kasvaa ja saan siitä suurta henkilökohtaista tyydytystä.Mielestäni se tunnejälki, joka meistä jälkeenjääville jää, on tärkein. Millainen muisto meistä elää läheistemme sydämessä. Tietysti on kauniista muistorikkaita ja ehkä arvokkaitakin esineitä ja omaisuutta, joilla on tunnearvoa ja henkilökohtainen yhteys menneeseen. Meidän aikaamme on jo niin tarkkaan dokumentoitu, etten pidä kovin tärkeänä itse kirjata kaikkea jälkeläisten varalle. Valokuvien merkityksestä jo kirjoitinkin, mutta jotenkin vierastan ajatusta minkäänlaisesta elämäni tilityskirjasta. Eri asia ovat ne, joilla on kutsumus ja palo elämäkertansa kirjoittamiseen, ehkä myös tarve käsitellä kirjoittamalla elämänsä vaiheita, ehkä kipeitäkin asioita, tai halu antaa jälkeläisilleen muisto kirjan muodossa. Onhan oma kirja asiana tosi kiehtova, mutta monelle kynnys ryhtyä on korkea, jos asettaa itselleen korkeakirjalliset vaatimukset. Toisaalta, ehdin vielä, ja minulla on kyllä aloitettuna blanco-kirjan täyttäminen, esikoistytär sen minulle antoi. Myös valokuvakirjani ovat aikaa myöten alkaneet sisältää yhä enemmän tekstiä...
En ole mitään hienoja käsitöitä saanut aikaan, enemmänkin neulomuksia ja askarteluja, juhlien rekvisiittaa, joka aina puretaan. Jossain vaiheessa tein itse käsinukkeja, kun harrastin lasteni kanssa nukketeatteria, niissä on luonnetta ja ehkä taiteellisuuttakin. Puutarhani on aina ollut luomisen kenttä, varsinkin tämä viimeinen. Jos muuttaisin, minun pitäisi saada se rullalle ja mukaan. Miehen kanssa yhteinen luomus on arboretum-alue itse siemenistä kasvatettuine erikoisine puineen. Sen uskon talousmetsän ohella olevan tärkein perintö, myös henkinen, lapsille ja heidän lapsilleen, kaikki ovat myös aina olleet mukana puiden istutuksessa pienestä pitäen ja yhdessä on kasvua seurattu ja metsän antimista nautittu. Myös meren voi jättää perinnöksi, taidon liikkua siellä turvallisesti ja halun suojella ja kunnioittaa , nauttia kauneusarvoista. Niin ihanaa kuin mökkielämä onkin, on myös ulapalla pienessä veneen kajuutassa yöpyminen mitä parasta lepoa arjesta. Matkatkin voi nähdä samoin, taidenäyttelyt, retkeilyn, kaiken yhdessä tekemisen ja yhdessä vietetyn ajan.
Aika on kallisarvoisinta mitä meillä on. Oman ajan antaminen on mitä parhain lahja.Paloma.se01 kirjoitti:
Evakoille se oli raskasta ja vaikeaa, mutta evakkojen jälkeläisille se näyttää olevan helpompaa. Juuret eivät ole syvällä synnyinmaan mullassa.
Minkä maalaista sukujuurta sinä olet?
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Sait minutkin miettimään tuota lintuteoriaa. Olen käyttänyt samaa nimimerkkiä kaikilla keskustelufoorumeilla viimeiset viisitoista vuotta; kuvaakohan se jotenkin sitten minun geeneihini asettunutta matkustusviettiäni? Olenko muuttolintu, kirjekyyhky vain muuten vain luonteeltani levoton tai vaihtelua kaipaava? Vai onko tuollainen "kevytkenkäisyys" evakkovanhempieni perintöä? Tukholman karjalaisten kiltaan kuuluu paljon evakkojen jälkeläisiä ja kaikkia, lähes kaikkia heitä yhdistää lähtemisen helppous, matkanteon kepeys ja joustava sopeutuminen uusiin elinympyröihin.
En mieti paljon tulevia vuosia, mutta toivon minulla olevan vielä monta hyvää vuotta jäljellä. Tarkoituksenani on jättää jälkeeni hyllyllinen kirjoja, romaaneja, muistelmia, jne. lähinnä omille jälkipolvilleni, samalla tavalla kuin edesmennyt äitini jätti kaapillisin omista pellavista omin käsinkangasapuissa kudottuja liinavaatteita, verhoja, pöytäliinoja ja aitan orrellisen kirkasraitaisia mattoja. Sieltä lapset ja lapsenlapset ovat noutaneet kotiheinsa kudonnaisia, kukinmieltymyksensä ja makunsa mukaan. Kulmakaapillinen äidin maalaamaa porsliinia, maljakkoja, ruusukuppeja jne. on jo jaettu aika sitten lasten kesken.
Minä en osaa kutoa ja olen liian kärsimätön maalaamaan porsliinia. Haluan jättää jälkeeni omat tarinani, kertomukseni niille jotka haluavat. Suurin saavutukseni on kun joku jälkipolvista, sisarien tai serkkujen aikuisista lapsista tulee sukutapaamisissa keskustelemaan kanssani kirjoistani, jotka he ovat lukeneet. "Ollen oppinut tuntemaan sinut aivan eri tavalla, olet tullut niin paljon läheisemmäksi minulle nyt".
Vuosien vähentyessä tarinavirta kasvaa ja saan siitä suurta henkilökohtaista tyydytystä."... kuvaakohan se jotenkin sitten minun geeneihini asettunutta matkustusviettiäni? Olenko muuttolintu, kirjekyyhky vain muuten vain luonteeltani levoton tai vaihtelua kaipaava?"
Jospa sinussa on suonissasi vähän romaniverta.
- Anonyymi
Kuullut puhuttavan lapsenteosta, laittavat lapsia.
Jotkut laittaa, kun toiset panee!- Anonyymi
Alulle laitto on pano, jatkolla on aivan joku muu nimike, josta sulla ei kuuluisi olevan käsitystä.
- Anonyymi
Eliaana puhui oikein, täyttä asiaa. Sumuinen päivä täällä, vähän kosteutta ripottelee taivaalta, onneksi ei suuria lumimääriä, selkäni ei niistä pidä.
Minusta päivät, viikot ja kuukaudet juoksee lujaa vauhtia, on kiire, että pysyy mukana.
Kirjaston ohi äsken kuljin, mietin, että peruutanko autollani vielä sinne, mutta olin niin nälkäinen ja niin painoin kaasua, että nopeasti kotiin , vielä oli eilistä salaattia jääkaapissa, ett sen alkupaloiksi.
"Ihanaa olla kotona "! on Ikean mainos ja se pitää paikkansa näin vanhempana ainakin! Kotona on aina jotain mielekästä puuhaa, nyt on mielessäni tehdä kaurapikkuleipiä, otin jo ohjeen netistä, jos hiihtolomalaisia vaikka tulisi.
Neeasa - Anonyymi
Näkisin aloittajan aiheen sillä tavalla, että kuluneet ja taakse jääneet parit kymmenet vuodet olivat ja menivät hujauksessa nopeasti, mutta edessä olevat vuosikymmenet tuntuvat pitkiltä ja loputtomilta.
En ehkä ihan niin tarkoittanut, vaikka aika kuluukin aina vain nopeammin.
Muistelin aikaa noin parikymmentä vuotta sitten, tuntui että oli ihan äsken.
Sitten meinasin synkistyä kun mietin vaikkapan vuotta 2043 eli kahdenkymmenen vuoden päähän.
Kuten Eliaana sanoi, elämä on tässä ja nyt, mitä tuollaisia miettimään.- Anonyymi
liekko kirjoitti:
En ehkä ihan niin tarkoittanut, vaikka aika kuluukin aina vain nopeammin.
Muistelin aikaa noin parikymmentä vuotta sitten, tuntui että oli ihan äsken.
Sitten meinasin synkistyä kun mietin vaikkapan vuotta 2043 eli kahdenkymmenen vuoden päähän.
Kuten Eliaana sanoi, elämä on tässä ja nyt, mitä tuollaisia miettimään.Eix toi ole vähän niiin kuin sama asia eri sanoin ja sävelin.
- Anonyymi
liekko kirjoitti:
En ehkä ihan niin tarkoittanut, vaikka aika kuluukin aina vain nopeammin.
Muistelin aikaa noin parikymmentä vuotta sitten, tuntui että oli ihan äsken.
Sitten meinasin synkistyä kun mietin vaikkapan vuotta 2043 eli kahdenkymmenen vuoden päähän.
Kuten Eliaana sanoi, elämä on tässä ja nyt, mitä tuollaisia miettimään.Kyllä minä mielelläni seuraisin maailman menoa vielä pitkään. Tietenkin oman lähipiirini tapahtumat, mutta lisäksi vielä Suuren Maailman asiat! Järjestyvätkö ne ikinä - kyllä mietityttää.
Monet asiat maailmassa on työn alla ja tulossa valmiiksi tulevaisuudessa. Sanotaan nyt vaikkapa murheenkryyni Olkiluoto. Kuinka monta vuotta se onkaan ollut valmistumaisillaan! Riittävätkö elonpäiväni?
Moni muukin aikaa vievä asia askarruttaa. Esim. presidentinvaalit, niin täällä kotona kuin USA:ssakin. Monet asiat maailmassa ovat hitaasti eteneviä. Ehdinkö nähdä kuningas Charlesin kruunajaíset,, rouvastakin kuulemma leivotaan kuningatar. On se vaan sellainen pläjäys, että toivoisin sen näkeväni.
Olisi niin paljon mielenkiintoista tulossa.
En halua vetää mietteisiin sotia ja konflikteja, niitä riittää,, eivätkä ne ikinä lopu. Uudet ovat muhimassa, kun vanhat saadaan rauhoitetuksi.
Korkeasaaren karhutkin jo heräsivät, Niitä en tosin halua mennä tapaamaan, mutta hauska tietää, että kevät on tulossa, karhutkin sen jo tietävät. Uskon ja luotan, että tämän kevään ainakin saan ottaa vastaan.
Mkr.
- Anonyymi
Parikymmentä vuorra sitten ei meikäläinen käynyt vielä edes tansseissa.
- Anonyymi
Kyllä minäkin tunnen tuon ajantajun muuttuneen ikääntyessä. Enempi sillä tavoin, että yhä useammin kokee elävänsä jonkinlaisessa ajattomuuden tilassa, olisikohan kysessä tuo moderni Flow, johon nykyisin pyritään erilaisten tekniikoiden avulla ?
Hiljentymisestä, pysähtymisestä siinä nyt kuitenkin on kyse. Aikaisemmin, ehkä siellä meidän lapsuudessa, tuo tila oli saavutettavissa ihan oman arjen keskellä, kun oltiin kiinteämmässä yhteydessä luontoon.
Paloma otti esille tuon matkustusvietin ja yhdisti siihen sisäisen levottomuuden. Voi kai sen nähdä niinkin, että ihminen on vain "ahne elämälle", tahtoo nähdä ja kokea paljon, mitä kai ei sovi pitää pahana.
Tietysti tänä päivänä tiedämme kaikki, että etenkin lentomatkailu on niitä asioita, joiden hinta on aika korkea, luonnontalouden näkökulmasta. Itse ajattelen (nykyisin) että vaikka ihminen olisi luotu liikkumaan, häntä ei ole luotu lentämään. kun hänelle ei ole siipiäkään..))
Moni täällä on myös kirjoittanut, että nykyisin heille riittää nojatuolimatkailu, kyllä sekin tarjoaa monenlaista mielenvirkistystä ja ihminen voi avartua sitäkin kautta.
Ramoona otti kantaa tuohon, mitä meistä jää jäljelle, miten meitä muistetaan ja muistetaanko meitä ?..)) Ajattelen juuri samalla tavalla: tunnejälki on tärkein ja se meistä kaikista jää ilman muistojen tallentamistakin, mitä en tietenkään pidä pahana. Joillekin se luontuu, minulle ei.
Tietysti, meidät on tosiaan dokumentoitu jo siinä määrin, että jos joku meistä kiinnostuu, aineistoa löytyy. Minultakin löytyy kilokaupalla kirjallista materiaalia, olenhan kuitenkin elämäni aikana kirjoittanut paljon ja elänyt "rikkaasti", kuten tietysti jokainen meistä riippuen siitä, millä mittarilla mitataan.
Makriina, kuten tietysti moni muukin tuttu ja "tuntematon" kirjoittaja täällä käy minusta esimerkiksi siitä, että ihminen ei välttämättä "tyhmisty" - sitä ilmaisua tuttuni käyttää itsestään - vanhetessa vaan säilyttää hengenlahjansa ja myös kiinnostuksensa elämään.
Voin hyvin yhtyä liekon ja muiden kirjoittajien toiveeseen saada kokea kevään ihme taas kertaalleen. Yllättävä on minusta tieto, jonka mukaan itsemurhia tehdään eniten keväällä, eikä suinkaan "suden hetkellä", aamuyöstä, vaan keskipäivällä (tieto erään sosiologin luennosta muutaman vuoden takaa).
Pois se meistä ! "Maailma on kaunis ja hyvää elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus"...
Tuo Vexi Salmen sanoitus sisältää ajatonta elämän viisautta. Sen olisi voinut kopioida kokonaankin, mutta olikos se niin, ettei linkityksestä tykätä ?..))
demeter1
Tänään kävin silmälääkärillä.
Onneksi ei ollut mitään pahempaa.
Lääkäri tutki tarkkaan, sanoi että silmän sisällä iän myötä kutistuu jokin ja se aiheuttaa oireet. Huonon tuurin tullessa voi myös verkkokalvo irrota mutta kohdallani hän ei nähnyt selaista uhkaa ainakaan toistaiseksi. Selitti tarkaan millaisten oireiden takia pitää mennä kiireellä vastaanotolle.
Sanoi että voin olla rauhallinen.
Onneksi salamointi on ollut poissa jonkin aikaa. Karvamato seikkailee näkökentässä mutta se kuulemma häviää ajan kuluessa.- Anonyymi
Hyvä kun ei vakavampaa löytynyt. Minulla välillä tuntuu kuin hämähäkki liikkuisi silmän näkökentässä.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kun ei vakavampaa löytynyt. Minulla välillä tuntuu kuin hämähäkki liikkuisi silmän näkökentässä.
Se kuulemma on vaaratonta. Minulla on ennenkin ollut musitia pilkkuja jotka ajan kanssa ovat poistuneet. Nyt tuli tämä karvamato :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se ääni ja
Olemus vaan, kyl teis jotain samaa on ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy vaikka paljon on höpöäkin mukana 😍😂🤭 vaik333174Hallitus heitti kymmeniä miljoonia
Yksityislääkäri kela korvauksiin. Ei ole mikään ihme, että se ei lyhentänyt terveyskeskusjonoja niinkuin hallitus väitti1252175Kotipizza Hyllykallio
Meniköhän jotain pieleen? Arveletteko, että lisää arvostusta teitä kohtaan?Arveletteko, että ei vaikuta myyntiä vähentäv971851Ville Mykkänen, sankari vai typerys?
Tietenkin typerys. Lähteä nyt toisten sotaan ottamaan vapaaehtoisesti luotia päähänsä. Kuvitteli raukka, että saa hyvän1511844Anna anteeksi
Olen rikkonut sinua vastaan tavalla, josta minäkin kärsin. Syitä tutkiskellessani löydän vain itseni. Minä kuulin jokais901790HS haukkuu Pate Mustajärven uuden levyn
Täytyypä käydä ostamassa se. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010618367.html1021593- 941455
Todellinen brahmani ei koskaan menisi lastentarhaan
Joku, joka tekee kaikkensa käännyttääkseen vääräuskoiset maailman ”ainoaan oikeaan” uskontoon, kristinuskoon, on kertonu3841293Mietin minä sitä vieläkin
että rakastuitkohan sinäkin minuun silloin. Olin niin sekaisin ja onnellinen pelkästä näkemisestäsi aina....491200En oikeasti välitä sinusta nainen
Naureskellaan sinulle ja palstajutuillesi kavereitten kesken. Ollaan lyöty vetoakin oletko se sinä oikeasti. Kirjoitat t801169