Lintilänväitetty humalatilasta ei ole mitään Marinin kännäämiseen verrattuna

Marin on yökerhossa lähes kaatokännissä ja roikkuu sen B- luokan laulajan kaulassa.

Lintilän väitetyistä humalassa esiintymisistä ei pysty näkemään minkäänlaista humalatilaa.
23247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tulevissa vaaleissa Marin tulee satavarmasti olemaan Suomen äänikuningas. Pitäisikö tästä vetää se johtopäätös, että parempi tunnustettu "kaatokänni", kuin tunnustamaton jatkuva tissuttelu. Joiltakin se ei luonnistu puhelimen käyttö, viinan kanssa läträämisestä puhumattakaan. Tasan kädettömiä tämä Kepulaisten ykkösketjukin on. Puheenjohtajakin lyö vettä myllyyn kyselemällä pariin kertaan tissutelusta, jota ei ole ollutkaan, jos rouvaa on uskominen. Olisi uskonut kerrasta ja pitänyt mölyt mahassaan.

Äänestä

Märkäkorva Marin on kauppa-apulaisen työkokemuksella niin pihalla kaikesta mahdollisesta, että lumiukkokin tuntuu fiksulta häneen verrattuna.

Kyllä ykkösketjun poliitikoilla pitäisi olla edes vähän elämänkokemusta ja sehän puuttuu triolta Marin, Ohisalo ja Andersson.

Äänestä
  • Marin on tehnyt Suomen imagolle eetvarttia. Näin se vaan on.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Marin on tehnyt Suomen imagolle eetvarttia. Näin se vaan on.

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Marin on tehnyt Suomen imagolle eetvarttia. Näin se vaan on.

    Kokematonta, osaamatonta ja märkäkorvaista Marinia arvostetaan korkeintaan samanlaisten vasemmistolaisten ja muiden huuhaa hörhöjen keskuudessa.

    Ainoa oikeasti kansainvälisesti arvostettu suomalainen poliitikko on Sauli Niinistö.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kokematonta, osaamatonta ja märkäkorvaista Marinia arvostetaan korkeintaan samanlaisten vasemmistolaisten ja muiden huuhaa hörhöjen keskuudessa.

    Ainoa oikeasti kansainvälisesti arvostettu suomalainen poliitikko on Sauli Niinistö.

    Riittää noita arvostavia huuhaa hörhöjä ympäri maailmaa pilvin pimein, kun tuota ylistystä tulee ympäri maailman. Niinistön tuntee maailmalla vain muutamat päättäjät. Jos kyselee tavallisilta kansalaisilta, niin ihmettelevät, että mikä Niinistö? Marin on ainut kansainvälisesti tunnettu suomalainen poliitikko ja sehän se näitä porvareita tuntuu närästävän, kun eivät asialle mitään voi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Marin on osaamaton ja kokematon keskenkasvuinen märkökorva sukupolven pikkutyttö.

    Sauli Niinistö on maailmalla arvostettu ja kokenut valtiomies.

    Tuskinpa Joe Biden olisi vaivautunut keskustelemaan Sanna Marinin kanssa, jos Marin olisi pyrkinyt Valkoiseen taloon vierailulle.

    Joe olisi vain todennut
    , että menehön pikkutyttö kotiisi syömään pullamössöä, äläkä sekaannu aikuisten asioihin.

    Kiinnostaa. Vaalit lähestyvät. Onko tämä Jauhojengi mukana tässä Marinin vaalityössä?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kiinnostaa. Vaalit lähestyvät. Onko tämä Jauhojengi mukana tässä Marinin vaalityössä?

    Olkoon mukana mikä jengi hyvänsä, niin fakta on kumminkin, että tulevissa vaaleissa Marin tulee saamaan enemmän henk. kohtaisia ääniä, kuin täällä Keskipohjanmaa nimisessä takapajulassa on äänestäjiä. Sehän se näitä muka ilkeitä kyseleviä nyppii.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Marin on osaamaton ja kokematon keskenkasvuinen märkökorva sukupolven pikkutyttö.

    Sauli Niinistö on maailmalla arvostettu ja kokenut valtiomies.

    Tuskinpa Joe Biden olisi vaivautunut keskustelemaan Sanna Marinin kanssa, jos Marin olisi pyrkinyt Valkoiseen taloon vierailulle.

    Joe olisi vain todennut
    , että menehön pikkutyttö kotiisi syömään pullamössöä, äläkä sekaannu aikuisten asioihin.

    Luuletko, että Joe Biden saa Niinistön höpinöistä mitään selvää, kun miehen hyvin tuntevat poliitikot kotimaassakin porukalla arvailevat jokaisen ulostulon jälkeen, että mitähän tuo taas mahtoi tarkoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Luuletko, että Joe Biden saa Niinistön höpinöistä mitään selvää, kun miehen hyvin tuntevat poliitikot kotimaassakin porukalla arvailevat jokaisen ulostulon jälkeen, että mitähän tuo taas mahtoi tarkoittaa.

    Hyvin tuntuivat Biden ja Niinistö tulevan toimeen keskenään.
    Marin on märkäkorvainen noviisi, jota ei kutsuttsisi edes Valkoisen talon eteiseen.

    Marinilla tosin on valtavan suuret luulet omasta kyvykkyydestään, mutta ne luulot ovat täysin katteettomia.

    Marinin kaltaisia itsestään aivan liikoja luulevia noviiseja, on siinä -80 luvulla ja myöhemmin syntyneiden märkäkorvien ikäryhmässä yleensäkin pilvin pimein.

    Äänestä

  • Tyhmät demarit eivät huomaa tyhmää, kysymyksiä väistävää pääministeriä tyhmäksi,
    Tyhmyyttä joka tasolla, kun tyhmät demarit hääräilee!

    😂😂🤡🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Tyhmät demarit eivät huomaa tyhmää, kysymyksiä väistävää pääministeriä tyhmäksi,
    Tyhmyyttä joka tasolla, kun tyhmät demarit hääräilee!

    😂😂🤡🤣🤣

    Marinin on sellainen työläisten kansainvälinen kiiltokuvatähti.
    Melkoisen yksinkertainen, mutta ei se demareitten palvontaan vaikuta mitenkään!

    Äänestä

Jokainen saa tehdä vapaa-ajallaan mitä haluaa, niin Lintiläkin. Mutta valtion viinakaappi ja humalassa työssään on jo liikaa.

Äänestä
  • Juomia tuotiin Kesärantaankin valtion rahoilla ja pääministeri on työssä 24/7. Tätä on moneen otteeseen Marin itsekin sanonut. Tosin silloin, kun on omalle edulle suotuisaa.

    Äänestä

OLet oikeassa Marin kännää ja bilettää ties millaisisa huumeringeisä ja saa anteeksi sen johtmaltaan hallitukselta ja kannattajiltaan.nyt demarit tekivät Lintilästä syntipukin tosi säälittävää demuilta mutta sellaisia ne on aina olleet punikit

Äänestä
  • Otahan nyt järki käteen vainoharhoissasi. Demareilla ja Kepulla on niin eri äänestäjät, etteivät he toisiltaan ääntäkään saa. Mitä Demarit hyötyisivät Lintilän mollaamisesta? Jos ja kun Lintilä menettää ääniään, niin eiköhän ne siirry muille Kepulaisille tai muille Porvareille. Jos Sinulla on päässäsi muutakin, kuin Hankkijan lippalakki, niin käytä päätäsi muuhunkin kuin lakin paikaksi, niin saatat tajuta kuka Lintilästä syntipukkia tekee.

    Äänestä

Ja tuo vasemmiston Seiska, Helsingin Sanomat tekee "tärkeää journalistista tutkimusta" koko toimitus ilmeisesti varustautuneena.

Äänestä

Jospa ero on siinä,et Marin ottaa vapaa-ajallaan,Lintilä taas työajallaan,esim;armeijan koneessa matkalla lonkeroa???

Äänestä

Ja maonin bileporukassa näytettiin tissejä .

Äänestä
  • Sanna Marin on nyt nauttimassa Pariisin keväästä Ilmarin kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Sanna Marin on nyt nauttimassa Pariisin keväästä Ilmarin kanssa.

    Käytännössä enää vain rivikansanedustaja ja tuskin ryypiskelee virka-aikana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Marin on yökerhossa lähes kaatokännissä ja roikkuu sen B- luokan laulajan kaulassa.

Lintilän väitetyistä humalassa esiintymisistä ei pysty näkemään minkäänlaista humalatilaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu