Aisakellot helkkää

Angiina

Vaikka minulla ei selvästikään ole erityistä keskustelujen aloittamisen armolahjaa, rykäisen kuitenkin ilmoille seuraavaa. Kun olin lapsi, isälläni oli tapana keksiä väännöksiä erilaisista tunnetuista sananparsista, lauluista ja sen sellaisista. Olin jo lähes aikuinen, kun vasta ymmärsin, että joululaulun "Kello löi jo viisi" Juhanille ja Liisille annettiin vesimalja ja kehotettiin huuhtomaan silmät. Eikä niin kuin minä sen olin oppinut: Täs on vesimalja, silmät huuhtoo kalja. Veisasin monta vuotta laulua oikeaksi luulemillani sanoilla, eikä kukaan koskaan huomannut mitään. Ja hyvinhän se rimmasi.

Onko teillä muilla ollut vastaavia kokemuksia, että te olisitte lapsena ymmärtäneet, kuulleet tai teille olisi julmasti opetettu (kuten minulle), jonkin tutun laulun, riimin, runon tai vastaavan sanat väärin?

39

6167

    Vastaukset 39

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maalaismies*

      Äiti oli kova virsiä veisaamaan. Eräässä virressä oli säe "armollas kruunaa,kaunista...". Minä ymmärsin, että armollas ruunaa kaunista.

      • maron

        Joululaulussa "on ryijyn alla lämmin , kun lunta tuiskuttaa" lauloin aina että "On reen alla lämmin kun....) Ihmettelin itsekin aina noita outoja sanoja:))


      • Leny

        Minunkin äitini oli kova laulamaan; myös virsiä veisasi.
        Ihmettelin jaetta:" ei mitään mahtavinkaan voi" Kun meillä päin sanottiin häkää vingaksi, ajattelin ei häälle mahtanut mitään.


    • 50-vuotias lapsenhoitajamme kertoi aikoinaan, että heillä oli tapana aina kesäisin juhlissa Ahvenanmaalla laulaa Ruotsin kansallislaulua.

      Hän oli ihan varttuneelle iälle asti laulanut hartaasti ja kuuluvalla äänellä: "... och dina änglar gröna". Hän kertoi olleensa tosi häpeissään, kun jossain vaiheessa joku oli huomauttanut, että hän laulaa vihreistä enkeleistä vihreiden niittyjen sijaan. ;)

    • Ansku

      "lapinpoika mä oon luutanoitain,
      taikarumpu soi syntyessäin",
      toinen oli liikennelaulu:
      "Muista aina liikenteessä,
      monta vaaraa ompi eessä.
      Piikkilanka, aina mieli
      se on turva verraton."

      • Angiina

        Jäin miettimään, miten se piikkilanka -kohta oikeasti siinä laulussa meni. Enkä ole sitä vieläkään muistanut.


      • Ansku
        Angiina kirjoitti:

        Jäin miettimään, miten se piikkilanka -kohta oikeasti siinä laulussa meni. Enkä ole sitä vieläkään muistanut.

        "Siksi valpas mieli aina
        se on turva verraton."
        Ihmettelin kyllä sitä piikkilankaa, mutta aitauksena se on erittäin turvallinen.


    • sinkku55

      tulee aina Jouluna mieleen toi Joulupukki,joulupukki,mun isot veljet lauloi sitä Joulupukki,joulupukki parta poikki........minä luulin sitä että ompa laulu,ennen kuin koulussa vasta tajusin että lauluhan lauletaan ihan erilailla.:))

    • taikis

      tuo sana minua kummastutti lapsena pitkään. Äitin lauleli laulua: karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme, mutta lapsen korvaan se oli kuulunut hiukan toisin. Ihmettelin mikä kummman otus on kyseessä, ja kun naapurin tädin nimi oli vielä Helli....

      • leikki

        Minä kuulin sanat: "Häntä hellii käärme." Itku tuli välillä kun säälitti se karhunpoika.


      • taikis
        leikki kirjoitti:

        Minä kuulin sanat: "Häntä hellii käärme." Itku tuli välillä kun säälitti se karhunpoika.

        miten laulu toi alakuloisen olon, ehkä vähän masentava lastenlauluksi.


      • Pirre*
        taikis kirjoitti:

        miten laulu toi alakuloisen olon, ehkä vähän masentava lastenlauluksi.

        tyttäremme kuunteli nelivuotiaana lastenlaulua jossa linnunpoikanen putoaa pesästään (en muista sen laulun nimeä enää), ja joka kerta tyttäremme pyysi kesken laulun panemaan kasetin pois päältä; häneltä valuivat kyyneleet ja hän sanoi ettei hän voi kuunnella sitä enää...eläytyi niin voimakkaasti siihen tilanteeseen..:) olisiko sitä empatiaa sitten...


    • kriivari

      suo helma-hassun poikasi onnellisna nukahtaa . . .

      Näinhän se lauletaan.

      • Eikös Väinö Linnan Tuntemattomassa miehet perustaneet orkesterin tai lauluyhtyeen tuolla nimellä?


      • Aino

        Laulun toinen säkeistö laulettiin ihan selvästi: 'Kaiken talven punajuuri ollut on talista, vaan ei auta suru suuri, paras lie laulella.'
        Ihmettelin moista surua.


    • Juniperus

      Mikä vika Suomessa on, kun lauletaan:

      "Sai Roope vihdoin palkkansa:
      hän on nyt Suomessa..."

      • Hexa

        kun 'hän lesken eessä nöyrtyi ja joutui naimisiin'. Siis se Suomeen tuleminen ei ollut se varsinainen rangaistus ollenkaan.


      • Pirre*
        Hexa kirjoitti:

        kun 'hän lesken eessä nöyrtyi ja joutui naimisiin'. Siis se Suomeen tuleminen ei ollut se varsinainen rangaistus ollenkaan.

        laulu oisi sensuroitu sovinistisena tekeleenä..:)


      • Pirre*
        Hexa kirjoitti:

        kun 'hän lesken eessä nöyrtyi ja joutui naimisiin'. Siis se Suomeen tuleminen ei ollut se varsinainen rangaistus ollenkaan.

        lottovoitto..:)


    • viljamaria

      äidiltä lapsena, että missä Karjalassa on Asenkoski.
      Karjalaisten laulun sanoissahan on : "Lauluna sen kosket kuohuu, ikihongat humajaa jne...
      Laulettuna se kyllä kuulostaa, että "Laulun Asenkosket...

    • Hexa

      Pienenä poikana kovasti ihmetyttivät virren sanat 'Ys-tää väsää lap-sii-en'. Oli todella suuri helpotus, kun opin lukemaan ja tajusin virrentekijän oikean sanoman.

      • TR.maalariN

        ... mutta kirjan nimen
        Tätien holhokki luin Tähtien holokki ... Kannessa oli tytön ja hevosen kuva. Ja ihmettelin, kun hevosta ei sitten kirjassa mainittukaan.

        Samaan tapaan kamelia naisen luulin olevan elokuva kamelista ja naisesta

        Omilla lapsillani noita lauluvääntymiä on myöskin ollut.

        Poikani lauloi pitkään: *Apina orkesteri. Aarniometsän suojassa haroitteli*

        Ja tyttären pyyteli minua laulamaan itselleen hampsterilaulua. Kesti hetken ennenkö ymmärsin mitä hän tarkoitti.
        Tarkoitti Meksikon pikajunaa.


    • maron

      kun oli sellanen muutaman vuoden ikäinen ja Kikka lauloi että "mä näytän sulle suuntaa vihreää"
      niin poika lauloi "mä näytän sulle suurta vihreää"
      Netissä on muuten hauska sivu, jossa on väärinlaulettuja lauluja. Löytyy Googlesta "laulun sanat" takaa jostakin,en muista mistä, mutta törmäsin siihen sattummalta ja siellä oli tosi hauskoja juttuja:))

      • jokinen

        Minä yritin löytää niitä sanoittajien kömmähdyksiä. Muistin Matin ja Tepon 'mä näitä polkuja TALLAAN kai viimeiseen asti jos sä rakkaani SEISOT mun vierelläin'...niitä on muitakin, joku Katri-Helenan kappalekin on...en vain löytänyt googlettamalla...


      • maron
        jokinen kirjoitti:

        Minä yritin löytää niitä sanoittajien kömmähdyksiä. Muistin Matin ja Tepon 'mä näitä polkuja TALLAAN kai viimeiseen asti jos sä rakkaani SEISOT mun vierelläin'...niitä on muitakin, joku Katri-Helenan kappalekin on...en vain löytänyt googlettamalla...

        löytää sen sivun, missä kävin, mutta eipä vain löytynyt.Suomi-Pop sivuille pääsin ja siellä oli jotakin sanoja, mutta ei ollut se sivu mitä hain.
        Pistin silloin hakusanaksi "laulun sanat" ja perään jonkin sanan, mutta en muista minkä, se kun oli tuolla kaffeen lauluketjussa ja sana oli vaikea, joten yritin löytää Googlen kautta. Silloin eksyn sinne väärin laulettuihin kipaleisiin. Mutta en kuolemaksenikaan muista mikä sana se oli jonka hakuun laitoin. Sorry:))
        Yritin äsken "laulun sanat väärin kuullut" mutta se vei minut sinne Suomi Pop keskustelu sivuille jossa oli näitä väärin laulettujen laulujen pätkiä.


      • jokinen
        maron kirjoitti:

        löytää sen sivun, missä kävin, mutta eipä vain löytynyt.Suomi-Pop sivuille pääsin ja siellä oli jotakin sanoja, mutta ei ollut se sivu mitä hain.
        Pistin silloin hakusanaksi "laulun sanat" ja perään jonkin sanan, mutta en muista minkä, se kun oli tuolla kaffeen lauluketjussa ja sana oli vaikea, joten yritin löytää Googlen kautta. Silloin eksyn sinne väärin laulettuihin kipaleisiin. Mutta en kuolemaksenikaan muista mikä sana se oli jonka hakuun laitoin. Sorry:))
        Yritin äsken "laulun sanat väärin kuullut" mutta se vei minut sinne Suomi Pop keskustelu sivuille jossa oli näitä väärin laulettujen laulujen pätkiä.

        Yksi on Marionin kappale (san. Crisse Johansson):
        "...rakkauden tunnetta, kosketuksen PUUTETTA(?) mikään ei voi korvata..."


      • maron
        jokinen kirjoitti:

        Yksi on Marionin kappale (san. Crisse Johansson):
        "...rakkauden tunnetta, kosketuksen PUUTETTA(?) mikään ei voi korvata..."

        olenkin aina hiukan huvittuneena kuunnellut:))
        Lienee sanoittajan ajatukset menneet solmuun tuossa kohdassa:))


      • Angiina
        jokinen kirjoitti:

        Minä yritin löytää niitä sanoittajien kömmähdyksiä. Muistin Matin ja Tepon 'mä näitä polkuja TALLAAN kai viimeiseen asti jos sä rakkaani SEISOT mun vierelläin'...niitä on muitakin, joku Katri-Helenan kappalekin on...en vain löytänyt googlettamalla...

        Ehkäpä veljekset Ruohonen ovat ajattelleet sellaista ennenvanhaista tamburiinin tahdissa suoritettua paikallaan kävelyä, jotta se rakas kykenee siinä vierellä seisomaan.


    • Pirre*

      laulaa "ystäväin kuolethan,,jne"..)

      • mies vailla nikkiä

        ...aamussa lauloi "Rakkain pani vierelläin..."


      • väänneltiin
        mies vailla nikkiä kirjoitti:

        ...aamussa lauloi "Rakkain pani vierelläin..."

        muotoon "prinsessani pieni, mulle näytä pieni"


    • taikis

      sun luihin, ja tekee sinusta kauniin
      laulelee Mikko Kuustonen.... tai sitten ei :)

      • taikis

        tarttunut tähän, niin kertonen itse oikeat sanat.

        Enkelit lentää sun uniin..jne
        Mutta olisi ne voineet luitakin muokata :)


    • Pirre*

      että oikea joutsen riensi pelastamaan ne "hijulihei huoltanytei"..hiiret..:)

    • TR.maalariN

      ja kysäisin... josko hän muistaisi, olenko lapsena kuullut laulunsanoja väärin.

      ...ja muistihan äiti;))

      Olin kuulemma lauleskellessani virttä potalla istuessani :'Ystävä sä lapsien.... '

      '...Onni täällä vaihtelee... taivaan isä suojelee..'

      ja..kysellyt, että mihin se toinen mies meni.
      Naapurissa asui Onni ja olin tulkinnut vaihtelun, menemiseksi.

    • vitsi

      jos joku ei ole tätä kuullut, mun huumorille just sopiva.


      ONKO JUHLIJAKSI?

      "Katsokaa minua!" kerskui solakka teräsvaari takoen tiukkoja vatsalihaksiaan. Hän oli juuri tehnyt sata vatsaliikettä malliksi
      nuorisojoukolle.

      "Kunto on kuin nuorella miehellä! Arvatkaa miksi? Siksi, etten polta enkä juo enkä valvo myöhään enkä jahtaa naisia!" Kuntoihme hymyili nuorille niin, että valkeat hampaat hohtivat ja kirkkaat silmät säteilivät.

      "Ja huomenna - huomenna minä juhlin yhdeksättäkymmenettä syntymäpäivääni!"

      "Ai jaa", yksi nuorista sanoi. "Millä lailla?"

    • leikki

      Kun lapseni olivat pieniä (nuoria) niin äänitin heille monta kasettia pelkkiä laskenlauluja.

      Vanhin tyttöni poistui aina huoneesta kun kuului se "Mikkihiiri merihädässä"; usein kerroin, että kuunnellaan loppuun kun se loppu on onnellinen, ei suostunut.

      Nuorin tytöistäni rallatteli sitäkin laulua hätääntymättä, mutta... Sitten oli sellainen laulu kuin Maria Copacabanasta, hän oli aina hiljaa kun sen kuuli; huomasin ja kysyin häneltä, että onko se liian surullinen ja hän vastasi: "Ei, mutta miksi se Maria asui KOPAN TAKANA." Alkuperäinen menee näin: Pikkuinen tyttö on kyllä Maria, resuinen mekko on yllä Marian. Seudun nimi on Copacabana, Marian kotin on Copacabana.

      Lopultakaan se ei ole kovin surullinen laulu, realistinen kylläkin.

      Siis hänestä (silloin 4-5 v) ja hänestä tuntui kauhealta jos joku asuu KOPAN TAKANA. Sellaista.

      • Reetu

        Minähän itseasiassa voitin tuolla laululla tenavatähtikisat (siis kunnan sisäiset vaan).. Kuulemma hurmasin tuomariston tjtn.. En ees sillon pikkutyttönä tiennyt osaavani laulaa, siitä se lauluharrastus sitten lähtikin. Minusta se laulu oli vaan niin kaunis.. :) Luulin sillon että sellanen Maria on oikeesti olemassa jossain.

        Mutta niin, oon sitte pitkän aikaa pienempänä miettiny että mihin ihmeeseen se enkeli oikeen joutuu: "joutui sampituulta".. En kehdannu vaan keltään kysyä että mikä on sampituuli.. Ja sitten on se laulu mitä ala-asteella aina kirkossa laulettiin: "tahto siteitä johdata meitä joukkoa rukoilevaa" olihan se sillon niin hauskaa, ku ne siteet oli niin "khihihi sä sanoit side!" juttuja.. :D


    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      118
      1001
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      768
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

      😊
      Ikävä
      42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      378
    Aihe