Neuroleptioireyhtymä

Leponex/klotsapiini on aiheuttanut valkosolukatoa joka on johtanut jopa kuolemaan (se jopa vedettiin pois markkinoilta väliaikaisesti kun niin moni kuoli). Sen vuoksi Leponexia käyttävät joutuvat verikokeisiin vähintään kerran kuukaudessa.

Ennemmin vankilaan kuin lääke. Kokeile itse!

Minulla on diabetes! Ei ollut merkkiäkään ennen neuroleptihoidon alkamista. Olin akriivinen kuntoilija, jolla oli terveelliset elämäntavat. Oletko valmis liittymään selkäydinluovittajien jonoon? Entä oletko mieluummin ketjuissa vai jalat amputoituina ja sikea? Kyllä munä mieluummin istun vankilassa näkevänä ja jalat tallella!

Anonyymi kirjoitti:

Minulla on diabetes! Ei ollut merkkiäkään ennen neuroleptihoidon alkamista. Olin akriivinen kuntoilija, jolla oli terveelliset elämäntavat. Oletko valmis liittymään selkäydinluovittajien jonoon? Entä oletko mieluummin ketjuissa vai jalat amputoituina ja sikea? Kyllä munä mieluummin istun vankilassa näkevänä ja jalat tallella!

Lue lisää

Ja ketjuissahan joudun nytkin olemaan. Neuroleptit estävät liikkumisen. Suurin osa päivästä kuluu maaten sängyssä. Luuletko että olen vain oäästäni pipi? Meinaatko että liikunnallinen terveitä elämäntapoja noudattava ihminen yhtäkkiä heittäytyy vuoteenomaksi 14 vuodeksi? Sitä se on, kun ulkopuoliset pääsevät tohtoroimaan toisten aivoja kemikaaleilla.

Anonyymi kirjoitti:

Minulla on diabetes! Ei ollut merkkiäkään ennen neuroleptihoidon alkamista. Olin akriivinen kuntoilija, jolla oli terveelliset elämäntavat. Oletko valmis liittymään selkäydinluovittajien jonoon? Entä oletko mieluummin ketjuissa vai jalat amputoituina ja sikea? Kyllä munä mieluummin istun vankilassa näkevänä ja jalat tallella!

Lue lisää

Lisäksi voisi kysyä, että oletko valmis myös luovuttamasn toisen munuaisesi meille diabeetikoille, jonka neuroleptihoito on saanut aikaan? Samalla voisivat muutkin neuroleptejä palvovat liittyä mukasn jonottamaan munuaisen luovuttajiin . Kyllä niistä varmaan jotkut sopii joillekin. Yhdellä munuaisella pärjää ihan hyvin.

Anonyymi kirjoitti:

Lisäksi voisi kysyä, että oletko valmis myös luovuttamasn toisen munuaisesi meille diabeetikoille, jonka neuroleptihoito on saanut aikaan? Samalla voisivat muutkin neuroleptejä palvovat liittyä mukasn jonottamaan munuaisen luovuttajiin . Kyllä niistä varmaan jotkut sopii joillekin. Yhdellä munuaisella pärjää ihan hyvin.

Lue lisää

Kuule minä olen jo menettänyt koko elämäni lapsuudesta lähtien mielisarialle, että nyt kyllä joudut etsimään toisen uhrin syyllistämispeleihisi.

Sitä lääkettä on jaeltu vastuuttomasti. Pahimmillaan pakkohoidon uhalla kiristetty käyttämään ja kuinka ollakkaan, sairaalan haastattelussa todettu että potilas saa lähteä välittömästi omaan kotiinsa. Mitään syytä sairaalahoitoon ei ole. Välikohtaus siitä että uskalsi arvostella suorin sanoin mitään tekemätöntä omalääkäriä ja vaatia sen vaihtamista. Tosi traumaattista. Oli myös häpeä silloin nuorelle ihmiselle alistusyritys ja nolaus ambulansseineen mutta minkäs mahtaa kun hullu oli saanut valtaa jota käytti miten sattui. Kukaan ei uskaltanut sen asemaa kyseenalaistaa eikä sen toimia koska asema oli jalustalle nostanut. Mietin jo silloin ettei se ole tae että jos on psykiatri, ei sellaisella itsellään voisi olla päässään vikaa. Ne vaihtoehdot eivät sulje toisiaan pois. Luotto ja arvostus sitä ammattikuntaa kohtaan meni. Vastaavia tapauksia pitää alkaa selvittämään ja vastuuseen laittaa väärin toimineita, isoa palkkaa saaneita puoskareita. Kuka niitä valvoo? Saavatko yhä toimia kuinka mahdollisesti sairas(?)mielensä tekee, aivan omin päin? Jos, siihen saatava muutos.

Anonyymi kirjoitti:

Ja ketjuissahan joudun nytkin olemaan. Neuroleptit estävät liikkumisen. Suurin osa päivästä kuluu maaten sängyssä. Luuletko että olen vain oäästäni pipi? Meinaatko että liikunnallinen terveitä elämäntapoja noudattava ihminen yhtäkkiä heittäytyy vuoteenomaksi 14 vuodeksi? Sitä se on, kun ulkopuoliset pääsevät tohtoroimaan toisten aivoja kemikaaleilla.

Lue lisää

Voimia ja parempaa terveyttä. Toivottavasti saat oikeutta.

Anonyymi kirjoitti:

Voimia ja parempaa terveyttä. Toivottavasti saat oikeutta.

Tärkeintä on päästä eroon kaikista psykiatreista. Monet hoitajatkin ovat kuin vangin vartijoita jo olemukseltaan.

Anonyymi kirjoitti:

Tärkeintä on päästä eroon kaikista psykiatreista. Monet hoitajatkin ovat kuin vangin vartijoita jo olemukseltaan.

Olen aina ihmetellyt minkälaisia on ihmiset joita täytyy vartioida?

Anonyymi kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt minkälaisia on ihmiset joita täytyy vartioida?

He ovat aivan tavallisia ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti:

He ovat aivan tavallisia ihmisiä.

Aivan. Ja sen lisäksi useimmiten luonteeltaan erittäin kilttejä, aivan liian hyväuskoisia, sinisilmäisiä ja systeemiin luottavia. Joskus parikymmentä vuotta sitten joitakin potilaita ajettiin jopa takaa viranomaisten voimin. Sitä olisi voinut kutsua ihan hyvällä syyllä jopa saalistamiseksi ja vainoamiseksi. Perusteet pakkohoitoon ja takaa-ajoon ajamiset ja pakottamiset olivat useimmiten heikot ja jopa täysin perusteettomat. Hoitoajat sitten myös näiden potilaiden kohdalla pitenivät. Ei se kaukana ollut tietynlaisesta ajojahdista ja kiusaamisesta. Siitä ei mihinkään, että sitä se nimenomaan oli. Jos vain sattui sairaalassa olemaan luonteeltaan sellainen ylilääkäri, jolla oli antipatioita ja asenteellisuutta joitakin potilaita kohtaan. Tätä siis tapahtui P-Savossa. Siinäpä se onkin, että minkä rikoksen kyseisen potilaat sitten oikeastaan olivat tuolloin tehneet? Heidät oli vain diagnosoitu ja heidän syntinsä ja rikoksensa oli kai ne diagnoosit ja se, että luulivat, että heitä autetaan ja tuetaan, ja he saavat apua. Se osoittautui aika tavalla vääräksi uskomiseksi. Jos hoitopäätöksiä sattuu tekemään korkeassa virka-asemassa oleva, eivät muut Valvirat, AVI: t, tai THL: n laitokset kysele, eikä kyseenalaista heidän tekemiään päätöksiä. Ei, vaikka ne olisivat olleet ja täyttäneet kaikki ihmisoikeusrikosten määreet ja kriteerit. Ja koska potilaalla ei ole käytännössä mitään oikeuksia, eikä minkäänlaista juridista asemaa, niin milläpä taistelet byrokratiaa ja siellä toimivia vastaan. Ryhmäkanteesta olisi ehkä ollut apua. Mutta sekin on varsin työläs, raskas ja vaativa prosessi. Mutta sen lopputuloksen tietää jo etukäteen.

Anonyymi kirjoitti:

Aivan. Ja sen lisäksi useimmiten luonteeltaan erittäin kilttejä, aivan liian hyväuskoisia, sinisilmäisiä ja systeemiin luottavia. Joskus parikymmentä vuotta sitten joitakin potilaita ajettiin jopa takaa viranomaisten voimin. Sitä olisi voinut kutsua ihan hyvällä syyllä jopa saalistamiseksi ja vainoamiseksi. Perusteet pakkohoitoon ja takaa-ajoon ajamiset ja pakottamiset olivat useimmiten heikot ja jopa täysin perusteettomat. Hoitoajat sitten myös näiden potilaiden kohdalla pitenivät. Ei se kaukana ollut tietynlaisesta ajojahdista ja kiusaamisesta. Siitä ei mihinkään, että sitä se nimenomaan oli. Jos vain sattui sairaalassa olemaan luonteeltaan sellainen ylilääkäri, jolla oli antipatioita ja asenteellisuutta joitakin potilaita kohtaan. Tätä siis tapahtui P-Savossa. Siinäpä se onkin, että minkä rikoksen kyseisen potilaat sitten oikeastaan olivat tuolloin tehneet? Heidät oli vain diagnosoitu ja heidän syntinsä ja rikoksensa oli kai ne diagnoosit ja se, että luulivat, että heitä autetaan ja tuetaan, ja he saavat apua. Se osoittautui aika tavalla vääräksi uskomiseksi. Jos hoitopäätöksiä sattuu tekemään korkeassa virka-asemassa oleva, eivät muut Valvirat, AVI: t, tai THL: n laitokset kysele, eikä kyseenalaista heidän tekemiään päätöksiä. Ei, vaikka ne olisivat olleet ja täyttäneet kaikki ihmisoikeusrikosten määreet ja kriteerit. Ja koska potilaalla ei ole käytännössä mitään oikeuksia, eikä minkäänlaista juridista asemaa, niin milläpä taistelet byrokratiaa ja siellä toimivia vastaan. Ryhmäkanteesta olisi ehkä ollut apua. Mutta sekin on varsin työläs, raskas ja vaativa prosessi. Mutta sen lopputuloksen tietää jo etukäteen.

Lue lisää

Korjaus edelliseen tekstiin: Että se silloinen touhu tai tapa toimia ei ollut kaukana tietynlaisesta ajojahdista, piinaamisesta ja tarpeettomasta kiusaamisesta. Siitä ei pääse mihinkään, että sitä se nimenomaan oli. Se, mikä tekee tämän kaiken erittäin ikäväksi, on nimenomaan se, että kyse on heikossa asemassa olleista/ nykyisinkin olevista, systeemiin ja siellä toimiviin ihmisiin luottaneista ja apua tarvinneista ihmisistä. Ja heitä "hoidettiin" mielivaltaisilla pakkohoitopäätöksillä, ahdistusta ja kärsimystä aiheuttaneilla ajojahdeilla, liian suurilla ja jopa henkeä vaarantaneilla lääkeannostuksilla. Oireiden taustalla olleet juurisyyt jäivät kuitenkin aina selvittämättä ja ongelmat ratkaisematta.

Ongelma on sekin, että näistä asioista, eli ns. tapahtuneista vääryyksistä, vääristä tavoista toimia potilaita kohtaan, ja suoranaisista rikoksista ei ole koskaan julkisuudessa keskusteltu, ja tuotu esille. Niitä on oikeasti tapahtunut. Suurin osa vääryyksiä ja virheellisistä hoitopäätöksistä ja huonosta kohtelusta kärsineet ovat halunneet unohtaa kaiken, jättää taakseen ikävät kokemukset. Osa on varmaan antanut anteeksikin. Jumala voi antaa anteeksi, ja armahtaa, mutta minä en anna.

Varmaan vääriä ja mielivaltaisia päätöksiä ja asiatonta kohtelua on tapahtunut muuallakin, monessakin paikassa. Suurimmat viat ovatkin kyseisessä hoitokulttuurissa ja tavassa suhtautua potilaisiin. Heitä ei kohdella, auteta, kohdata ja nähdä edes ihmisinä.

Anonyymi kirjoitti:

Tärkeintä on päästä eroon kaikista psykiatreista. Monet hoitajatkin ovat kuin vangin vartijoita jo olemukseltaan.

Eräs mieshoitaja oli ollut aiemmin vankilassa vanginvartijana. On pöyristyttävää, että aivan tavallisia ihmisiä ilman rikostekisteriä vartioivat jopa entiset vanginvartijat.

Anonyymi kirjoitti:

Eräs mieshoitaja oli ollut aiemmin vankilassa vanginvartijana. On pöyristyttävää, että aivan tavallisia ihmisiä ilman rikostekisteriä vartioivat jopa entiset vanginvartijat.

Lue lisää

Kuinka monella vangilla on mielenterveysongelmia?

Anonyymi kirjoitti:

He ovat aivan tavallisia ihmisiä.

Miksi sitten joku kuvittelee, että heitä vartioidaan?

Anonyymi kirjoitti:

Tärkeintä on päästä eroon kaikista psykiatreista. Monet hoitajatkin ovat kuin vangin vartijoita jo olemukseltaan.

Jos se vaan on sinun luulosi hoitajista , ei heitä miksikään vanginvartioisi ole palkattu ainoastaa hoitamaan työnsä .
On aiis olemassa monella potilaalla harhaluulo että heillä ei ole sairautta , ja että lääkkeitäkin vaan huviksensa jaellaan.
Joten koitappa nähdä asioita hieman muidenkin näkökannalta kun vaan osaltasi .siis miksi sinua hoidetaan? Siis terveitä ihmisiä ei ole psykiatrian vastaanotolla .
Kaikkeen on syynsä siis lääkitsemiseenkin Ei niitäkään terveelle ihmiselle kirjoiteta.
Ihminen joka ymmärtää oman tilansa mitä tulee sairauteen, ei syyttele hoitohenkilöitä vaan ottaa avun vastaan . Kukaan lääkäri ei kirjoittele lääkkeitä huvikseen ihmisille aina aiihen on syy olemassa.

Vai olisiko parempi, että lääkittäisiin joillakin kevyemmillä rauhoittavilla kuin aivoja lobotoivilla neurolepteillä?

Voi kyllä haetaan kun niin päätetään toimia. Ei tarvita psykoosia tms vaan pelkästään lääkärien oma mielihalu riittää syyksi.

Mulle tuli neuroleptioireyhtymä tuollaisen tapahtuman seurauksena. Kirjattiinko sitä? Ei tietenkään. Lopetettiinko lääkitystä? No ei tietenkään. Jätin itse menemättä ja ajattelin, että jos tulevat taas hakemaan "hoitoon", saan ehkä olla edes pienen hetken ilman niitä oireita.

Jos olisi tullut tapaturma, olisin varmasti alkanut tapella asiasta. Vaikkei tappelusta aina seuraa muuta kuin haittaa, niin oman mielenterveyden takia ajan totuutta. En ota syytä niskoilleni tilanteesta, jonka joku muu on omalla jääräpäisyydellään aiheittanut.

Anonyymi kirjoitti:

Voi kyllä haetaan kun niin päätetään toimia. Ei tarvita psykoosia tms vaan pelkästään lääkärien oma mielihalu riittää syyksi.

Mulle tuli neuroleptioireyhtymä tuollaisen tapahtuman seurauksena. Kirjattiinko sitä? Ei tietenkään. Lopetettiinko lääkitystä? No ei tietenkään. Jätin itse menemättä ja ajattelin, että jos tulevat taas hakemaan "hoitoon", saan ehkä olla edes pienen hetken ilman niitä oireita.

Jos olisi tullut tapaturma, olisin varmasti alkanut tapella asiasta. Vaikkei tappelusta aina seuraa muuta kuin haittaa, niin oman mielenterveyden takia ajan totuutta. En ota syytä niskoilleni tilanteesta, jonka joku muu on omalla jääräpäisyydellään aiheittanut.

Lue lisää

Se että minut haetaan, ei tarkoita sitä, että minut haetaan ilman syytä.

Anonyymi kirjoitti:

Se että minut haetaan, ei tarkoita sitä, että minut haetaan ilman syytä.

Tämä on hyvä ketju tosiasioista joita tapahtuu nimenomaan psykiatrisessa hoitojärjestelmässä. Vai tiedättekö onko jossain muussa sairaanhoidon osa-alueella samanlaista pakottamista?
Hoitoon haetaan kyllä ilman syytäkin, lääkärit ja hoitajat näkevät ja löytävät aina jonkun itse keksimänsä syyn lähettää heitä sairaalan osastolle. Hoitojärjestelmä toimii niin että se lääkitsee sairaaksi ja hoitaa sitten itse sairastuttamiaan ihmisiä.
Netissä on kauhistuttava ja koskettava Paavon tarina jossa puoliso kuvaa vierestä seuranneena ja muistiinpanoja tehneenä psykiatrisen hoitojärjestelmän touhuja niin sairaalan sisällä kuin sen ulkopuolellakin avohoidossa.
marjattamakela.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti:

Tämä on hyvä ketju tosiasioista joita tapahtuu nimenomaan psykiatrisessa hoitojärjestelmässä. Vai tiedättekö onko jossain muussa sairaanhoidon osa-alueella samanlaista pakottamista?
Hoitoon haetaan kyllä ilman syytäkin, lääkärit ja hoitajat näkevät ja löytävät aina jonkun itse keksimänsä syyn lähettää heitä sairaalan osastolle. Hoitojärjestelmä toimii niin että se lääkitsee sairaaksi ja hoitaa sitten itse sairastuttamiaan ihmisiä.
Netissä on kauhistuttava ja koskettava Paavon tarina jossa puoliso kuvaa vierestä seuranneena ja muistiinpanoja tehneenä psykiatrisen hoitojärjestelmän touhuja niin sairaalan sisällä kuin sen ulkopuolellakin avohoidossa.
marjattamakela.blogspot.com

Lue lisää

Tässä ketjussa on tosiasioita, niin kuin kaikessa hyvässä muunnellussa totuudessa, mutta sitten kun sairaus päästetään puhumaan, niin eihän se kokonaisuus ihan sitä totta ole.

Mikä saa sinut luulemaan että hoitoon haetaan ilman syytä? Mitkä taloudelliset seikat esimerkiksi tukevat tätä käsitystä?

Oletko koskaan lukenut ”Paavon” tarinaa oikein ajatuksen kanssa? Oletko koskaan ollut lähde kriittinen kyseistä tekstiä kohtaan? Oletko koskaan miettinyt, miksi sen tarinan ”julkaisukanavana” ei ole omaisten omat kanavat tai yhdistykset?

Jos aidosti haluat tietää, mitä se mielisairaus on omaisen näkökulmasta, niin miksi et seuraa niitä omaisten kanavia?

https://eufami.org/

Teoriassa voisikin olla ihan kivaakin keskustella objektiivisesti siitä, että mitkä ovat vaikka jonkun lääkityksen hyödyt ja haitat, ja se kultainen keskitie niissä, mutta viime aikoina foorumilla on ollut niin huonokuntoista porukkaa, että sitä kultaista keskitietä on turha etsiä siitä keskustelusta.

Henkilö joka väittää että ei haeta ilman syytä. ei tunne psykiatrista hoitojärjestelmän toimintaa tai sitten hän on tässä järjestelmässä toimiva työntekijä.

Anonyymi kirjoitti:

Henkilö joka väittää että ei haeta ilman syytä. ei tunne psykiatrista hoitojärjestelmän toimintaa tai sitten hän on tässä järjestelmässä toimiva työntekijä.

Vai riittääkö että ei ole psykoosissa silloin kun joutuu osastolle?

Kyllä sinne pääsee kun jotain epäillään. Siis pelkästään epäily riittää varsinkin jos siellä on ennen ollut. Eipä sen kummempaa.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä sinne pääsee kun jotain epäillään. Siis pelkästään epäily riittää varsinkin jos siellä on ennen ollut. Eipä sen kummempaa.

Epäillään ja epäillään, Sehän epäily ei ole mitään sellaista mitä klassiseen "Luulosairauteen" kuuluu, että kunhan tässä nyt aikani kuluksi epäilen, vaan sehän perustuu ihan ihmisen omaan käytökseen ja siitä herääviin epäilyihin.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä sinne pääsee kun jotain epäillään. Siis pelkästään epäily riittää varsinkin jos siellä on ennen ollut. Eipä sen kummempaa.

"Sairaalaan pääsee kun epäillään varsinkin jos siellä on ennen ollut."

Psykiatriselle sairaala osastolle ei koskaan mennä ilman jonkun toisen lääkärin lähetettä.
Eli osaston ulkopuolella on runsas joukko erinäisiä hoitoa antavia tahoja ja henkilöitä, joiden luokse sairaalasta päässyt potilas ohjataan ns. avohoitoon.
Nämä ulkopuoliset lääkärit sitten lähettävät potilaita uudestaan ja uudestaan osastohoitoon.
Miksi he näin tekevät? Miksi he eivät osaa itse hoitaa heitä?
Ei siellä osastollakaan tehdä mitään muuta kuin vaihdetaan samoja lääkkeitä vaan toisen merkkiseksi ja sitten viedään sähköhoitoon kun lääkkeet lamaannuttavat tarpeeksi elimistöä ja sen toimintaa.

Psykiatrisessa hoitojärjestelmässä on tyypillistä että samoja ihmisiä kierrätetään vuodesta toiseen erilaisissa hoitopaikoissa, heidät on hoidettu lääkeriippuvaisiksi eikä kukaan osaa enää tässä tilanteessa tehdä mitään parantavaa. "Hoito" on vain lääkkeistä johtuvien haittojen ja niiden tuomien uusien sairauksien hoitoa - lisää lääkkeitä tai vaihdetaan vain lääkkeen nimeä.

Tästä juuri tulee näitä neuroleptioireyhtymiä joista tämän ketjun aloittaja puhui. Samanlaisia ovat myös ekstrapyramidaalioireet ( ep-oireet) ja lääkeparkinsonismi kun lääkkeet alkavat tuhota elimistöä liikaa.

Osastoilla tapahtuu myös hoitoa kun opettavat ihmiset elämään hänelle diagnosoitua sairaan rooliaan jossa uskotellaan hänelle että hän on näin sairas ja lääkkeitä on syötävä loppu elämä. Kukaan ei koskaan sano että lääkärit ovat tehneet. sinulle tuon olotilan et sinä itse oikeasti ole noin sairas. Tätä sairaan roolia pidetään yllä juuri noilla lääkkeillä ja juoksuttamalla ihmisiä hoitopaikoissa keskustelemassa hoitajien kanssa. Ja lähettämällä uudestaan ja uudestaan osastojaksoille.

Anonyymi kirjoitti:

"Sairaalaan pääsee kun epäillään varsinkin jos siellä on ennen ollut."

Psykiatriselle sairaala osastolle ei koskaan mennä ilman jonkun toisen lääkärin lähetettä.
Eli osaston ulkopuolella on runsas joukko erinäisiä hoitoa antavia tahoja ja henkilöitä, joiden luokse sairaalasta päässyt potilas ohjataan ns. avohoitoon.
Nämä ulkopuoliset lääkärit sitten lähettävät potilaita uudestaan ja uudestaan osastohoitoon.
Miksi he näin tekevät? Miksi he eivät osaa itse hoitaa heitä?
Ei siellä osastollakaan tehdä mitään muuta kuin vaihdetaan samoja lääkkeitä vaan toisen merkkiseksi ja sitten viedään sähköhoitoon kun lääkkeet lamaannuttavat tarpeeksi elimistöä ja sen toimintaa.

Psykiatrisessa hoitojärjestelmässä on tyypillistä että samoja ihmisiä kierrätetään vuodesta toiseen erilaisissa hoitopaikoissa, heidät on hoidettu lääkeriippuvaisiksi eikä kukaan osaa enää tässä tilanteessa tehdä mitään parantavaa. "Hoito" on vain lääkkeistä johtuvien haittojen ja niiden tuomien uusien sairauksien hoitoa - lisää lääkkeitä tai vaihdetaan vain lääkkeen nimeä.

Tästä juuri tulee näitä neuroleptioireyhtymiä joista tämän ketjun aloittaja puhui. Samanlaisia ovat myös ekstrapyramidaalioireet ( ep-oireet) ja lääkeparkinsonismi kun lääkkeet alkavat tuhota elimistöä liikaa.

Osastoilla tapahtuu myös hoitoa kun opettavat ihmiset elämään hänelle diagnosoitua sairaan rooliaan jossa uskotellaan hänelle että hän on näin sairas ja lääkkeitä on syötävä loppu elämä. Kukaan ei koskaan sano että lääkärit ovat tehneet. sinulle tuon olotilan et sinä itse oikeasti ole noin sairas. Tätä sairaan roolia pidetään yllä juuri noilla lääkkeillä ja juoksuttamalla ihmisiä hoitopaikoissa keskustelemassa hoitajien kanssa. Ja lähettämällä uudestaan ja uudestaan osastojaksoille.

Lue lisää

Voi voi. sielläkö ne taas lääkärit tehtailee terveistä ihmisistä sairaita?

Vai onko vaan taas niin, että sairaista lähtökohdista saa rakenneltua sairaita ajatusketjuja ja päätelmiä?

Anonyymi kirjoitti:

"Sairaalaan pääsee kun epäillään varsinkin jos siellä on ennen ollut."

Psykiatriselle sairaala osastolle ei koskaan mennä ilman jonkun toisen lääkärin lähetettä.
Eli osaston ulkopuolella on runsas joukko erinäisiä hoitoa antavia tahoja ja henkilöitä, joiden luokse sairaalasta päässyt potilas ohjataan ns. avohoitoon.
Nämä ulkopuoliset lääkärit sitten lähettävät potilaita uudestaan ja uudestaan osastohoitoon.
Miksi he näin tekevät? Miksi he eivät osaa itse hoitaa heitä?
Ei siellä osastollakaan tehdä mitään muuta kuin vaihdetaan samoja lääkkeitä vaan toisen merkkiseksi ja sitten viedään sähköhoitoon kun lääkkeet lamaannuttavat tarpeeksi elimistöä ja sen toimintaa.

Psykiatrisessa hoitojärjestelmässä on tyypillistä että samoja ihmisiä kierrätetään vuodesta toiseen erilaisissa hoitopaikoissa, heidät on hoidettu lääkeriippuvaisiksi eikä kukaan osaa enää tässä tilanteessa tehdä mitään parantavaa. "Hoito" on vain lääkkeistä johtuvien haittojen ja niiden tuomien uusien sairauksien hoitoa - lisää lääkkeitä tai vaihdetaan vain lääkkeen nimeä.

Tästä juuri tulee näitä neuroleptioireyhtymiä joista tämän ketjun aloittaja puhui. Samanlaisia ovat myös ekstrapyramidaalioireet ( ep-oireet) ja lääkeparkinsonismi kun lääkkeet alkavat tuhota elimistöä liikaa.

Osastoilla tapahtuu myös hoitoa kun opettavat ihmiset elämään hänelle diagnosoitua sairaan rooliaan jossa uskotellaan hänelle että hän on näin sairas ja lääkkeitä on syötävä loppu elämä. Kukaan ei koskaan sano että lääkärit ovat tehneet. sinulle tuon olotilan et sinä itse oikeasti ole noin sairas. Tätä sairaan roolia pidetään yllä juuri noilla lääkkeillä ja juoksuttamalla ihmisiä hoitopaikoissa keskustelemassa hoitajien kanssa. Ja lähettämällä uudestaan ja uudestaan osastojaksoille.

Lue lisää

Takavuosikymmeninä oli aika tavallista se, että jos potilas "valitteli" väsymystä ja masennusta, niin hänet lähetettiin M1- lähetteellä psykiatriseen sairaalaan. Sitä tapahtui itse asiassa aika järjestelmällisesti tuolloin. Terveyskeskuksissa olevat lääkärit eivät juurikaan halunneet, tai viitsineet tutkia jo psyykkisen diagnoosin saaneita potilaita sen kummemmin, tai paremmin. Näin oli ainakin P-Savon sairaanhoitopiirin alueella. Vaikka potilaalla olisikin ollut todellisena sairautena jokin muu, kuten MS-tauti, tai jokin autoimmuunisairaus, tai vaikkapa CFS.

Hämmentyneet potilaat saatettiin laittaa suljetulle, määräämättömäksi ajaksi. Heille myös saatettiin määrätä ihan mitä vaan lääkettä, vaikka Leponexia, jopa ylisuuria annoksia.

En tiedä, millainen on meininkin nykyisin. Koska itse ainakin pyrin välttämään lähes kaikenlaista asiointia, vaikka olisi kyse mistä tahansa vaivasta. Näin siksi, koska menneisyyden kokemukset terveydenhuoltojärjestelmästä, ja miten siellä on toimittu, ei minusta kestä kriittistä tarkastelua. On aika vaikea mennä kiittämään jostakin sellaisesta, joka ei ansaitse sitä. Koska useimmiten kohtelu oli esim. tuon edellä mainitun alueen sairaaloissa aika paljon, täysin liioittelematta, natsistista, ihmisarvoa loukkaavaa ja ihmisoikeuksia rikkovaa.

Omalta kohdaltani lopetin avopuolen käynnit jo ajat sitten, olisikohan viimeiset käynnitä olleet jotakin vuoden 2013 tienoilla. Koska ei niilläkään diipadaapa, smalltalk-"hoidoilla" mitään tee. Ihan saman smalltalkkihomman pystyy tekemään omat perheenjäsenet. Sekin tuli aika selväksi, että tarkoitus oli pitää potilas koko elämänsä neuroleptien käyttämisen orjana. Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun tk: n varta vasten tenttasi, että "käytäthän sinä vielä niitä sinulle määrättyjä lääkkeitä"? Lopetin nekin kyseiset niin kovasti kehutut neuroleptit jotakin kaksi, tai kolme vuotta sitten. Ja ihan hyvin menee. Mitä sitä suotta omaa terveyttä, ja hyvinvointia pilaamaan, tai tilaamaan ennenaikaista dementiaa? Siitä "sairaan roolista" olen luopunut jo ajat sitten. Eli minua ei ainakaan voi enää kukaan juoksuttaa minnekään osastolle.

Se, mikä on edelleen alalla olevilla puutteena on juuri se, että he eivät kykene lainkaan harjoittamaan itsekritiikkiä ja kyseenalaistamaan potilaille suosittelemiaan myrkkyjä, joita lääkkeiksi kutsutaan. Olen melko lailla varma siitä, että suurin osa niistä potilaista, joille on annettu esim. jokin psykoosisairausdiagnoosi ja neuroleptilääkitys eivät ole parantuneet, tai voi yhtään sen paremmin, vaikka he niitä lääkkeitä käyttäisivätkin. Ja aika iso osa heistä on työkyvyttömyyseläkkeellä, eivätkä ole siis kuntoutuneet työkykyisiksi. Tämäkin on asia, jota siellä ei vaan julkisesti ja suoraan myönnetä. Joten jotakin vikaa on psykiatrien käyttämissä hoitomenetelmissä, ja niiden hyödyissä ja tuloksissa. Milloinkahan siellä aletaan herätä ja myöntää, että he eivät kykene auttamaan psykoosipotilaita, ainakaan kovin kaksisilla hoitotuloksilla.

Anonyymi kirjoitti:

Henkilö joka väittää että ei haeta ilman syytä. ei tunne psykiatrista hoitojärjestelmän toimintaa tai sitten hän on tässä järjestelmässä toimiva työntekijä.

Voisin sanoa, että on tullut kolmenkymmenen vuoden aikana systeemi aika tutuksi.
Ja ei, en ole työntekijä.

Anonyymi kirjoitti:

Voi voi. sielläkö ne taas lääkärit tehtailee terveistä ihmisistä sairaita?

Vai onko vaan taas niin, että sairaista lähtökohdista saa rakenneltua sairaita ajatusketjuja ja päätelmiä?

Lue lisää

Kyllä, kyllä, psykiatrisen sairaanhoitojärjestelmän. lääkärit ja hoitohenkilökunta on koulutettu niin että he todella tekevät terveistä sairaita.

Kun osastolle tulee lähetteellä mieleltään terve potilas jota avolääkäri ei yleensä osaa tai viitsi hoitaa, osastolla häneen suhtaudutaan heti ovesta sisään astuessaan että hän on psyykkisesti sairas. Kun hoitohenkilökunnan lähtökohdat uutta asiakastaan kohtaan ovat tällaiset, ei potilasta pysytä näkemään omana itsenään vaan sairaan roolissa.

Huumaava lääkitys vain heti päälle ja aletaan pakottaa osaston rutiineihin ja hoitokäytäntöihin. Pian lääkkeet alkavat muuttamaan potilaan olemusta sairaan oloiseksi ja niin saatiinkin oikeasti sairas potilas tänne hoidettavaksi ja järjestelmässä kierrätettäväksi.

Hyvinvointialueille täytyy lähettää kysymys, että onko siellä ketään joka pystyy näkemään
tällaisen vallitsevan hoitokäytännön.
Rahoille olisi paljon parempaakin käyttöä kuin pitää yllä tällaista järjestelmää jossa terveet ihmiset sairastutetaan ja joita varten sitten huudetaan lisää lääkäreitä, lisää hoitohenkilökuntaa, lisää hoitopaikkoja, lisää jonoja, lisää.....

Ihmisten parissa työtä tehneenä ja näitä ihmiskohtaloita nähneenä tämä on tullut nähtyä.

Anonyymi kirjoitti:

Takavuosikymmeninä oli aika tavallista se, että jos potilas "valitteli" väsymystä ja masennusta, niin hänet lähetettiin M1- lähetteellä psykiatriseen sairaalaan. Sitä tapahtui itse asiassa aika järjestelmällisesti tuolloin. Terveyskeskuksissa olevat lääkärit eivät juurikaan halunneet, tai viitsineet tutkia jo psyykkisen diagnoosin saaneita potilaita sen kummemmin, tai paremmin. Näin oli ainakin P-Savon sairaanhoitopiirin alueella. Vaikka potilaalla olisikin ollut todellisena sairautena jokin muu, kuten MS-tauti, tai jokin autoimmuunisairaus, tai vaikkapa CFS.

Hämmentyneet potilaat saatettiin laittaa suljetulle, määräämättömäksi ajaksi. Heille myös saatettiin määrätä ihan mitä vaan lääkettä, vaikka Leponexia, jopa ylisuuria annoksia.

En tiedä, millainen on meininkin nykyisin. Koska itse ainakin pyrin välttämään lähes kaikenlaista asiointia, vaikka olisi kyse mistä tahansa vaivasta. Näin siksi, koska menneisyyden kokemukset terveydenhuoltojärjestelmästä, ja miten siellä on toimittu, ei minusta kestä kriittistä tarkastelua. On aika vaikea mennä kiittämään jostakin sellaisesta, joka ei ansaitse sitä. Koska useimmiten kohtelu oli esim. tuon edellä mainitun alueen sairaaloissa aika paljon, täysin liioittelematta, natsistista, ihmisarvoa loukkaavaa ja ihmisoikeuksia rikkovaa.

Omalta kohdaltani lopetin avopuolen käynnit jo ajat sitten, olisikohan viimeiset käynnitä olleet jotakin vuoden 2013 tienoilla. Koska ei niilläkään diipadaapa, smalltalk-"hoidoilla" mitään tee. Ihan saman smalltalkkihomman pystyy tekemään omat perheenjäsenet. Sekin tuli aika selväksi, että tarkoitus oli pitää potilas koko elämänsä neuroleptien käyttämisen orjana. Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun tk: n varta vasten tenttasi, että "käytäthän sinä vielä niitä sinulle määrättyjä lääkkeitä"? Lopetin nekin kyseiset niin kovasti kehutut neuroleptit jotakin kaksi, tai kolme vuotta sitten. Ja ihan hyvin menee. Mitä sitä suotta omaa terveyttä, ja hyvinvointia pilaamaan, tai tilaamaan ennenaikaista dementiaa? Siitä "sairaan roolista" olen luopunut jo ajat sitten. Eli minua ei ainakaan voi enää kukaan juoksuttaa minnekään osastolle.

Se, mikä on edelleen alalla olevilla puutteena on juuri se, että he eivät kykene lainkaan harjoittamaan itsekritiikkiä ja kyseenalaistamaan potilaille suosittelemiaan myrkkyjä, joita lääkkeiksi kutsutaan. Olen melko lailla varma siitä, että suurin osa niistä potilaista, joille on annettu esim. jokin psykoosisairausdiagnoosi ja neuroleptilääkitys eivät ole parantuneet, tai voi yhtään sen paremmin, vaikka he niitä lääkkeitä käyttäisivätkin. Ja aika iso osa heistä on työkyvyttömyyseläkkeellä, eivätkä ole siis kuntoutuneet työkykyisiksi. Tämäkin on asia, jota siellä ei vaan julkisesti ja suoraan myönnetä. Joten jotakin vikaa on psykiatrien käyttämissä hoitomenetelmissä, ja niiden hyödyissä ja tuloksissa. Milloinkahan siellä aletaan herätä ja myöntää, että he eivät kykene auttamaan psykoosipotilaita, ainakaan kovin kaksisilla hoitotuloksilla.

Lue lisää

Niin, osa toipuu, osa voi parantua kokonaan.
Mistäköhän tämä sitten johtuu ? Olisikohan ihmisellä itsellään jotakin osuutta paranemisprosessissaan ?

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä, kyllä, psykiatrisen sairaanhoitojärjestelmän. lääkärit ja hoitohenkilökunta on koulutettu niin että he todella tekevät terveistä sairaita.

Kun osastolle tulee lähetteellä mieleltään terve potilas jota avolääkäri ei yleensä osaa tai viitsi hoitaa, osastolla häneen suhtaudutaan heti ovesta sisään astuessaan että hän on psyykkisesti sairas. Kun hoitohenkilökunnan lähtökohdat uutta asiakastaan kohtaan ovat tällaiset, ei potilasta pysytä näkemään omana itsenään vaan sairaan roolissa.

Huumaava lääkitys vain heti päälle ja aletaan pakottaa osaston rutiineihin ja hoitokäytäntöihin. Pian lääkkeet alkavat muuttamaan potilaan olemusta sairaan oloiseksi ja niin saatiinkin oikeasti sairas potilas tänne hoidettavaksi ja järjestelmässä kierrätettäväksi.

Hyvinvointialueille täytyy lähettää kysymys, että onko siellä ketään joka pystyy näkemään
tällaisen vallitsevan hoitokäytännön.
Rahoille olisi paljon parempaakin käyttöä kuin pitää yllä tällaista järjestelmää jossa terveet ihmiset sairastutetaan ja joita varten sitten huudetaan lisää lääkäreitä, lisää hoitohenkilökuntaa, lisää hoitopaikkoja, lisää jonoja, lisää.....

Ihmisten parissa työtä tehneenä ja näitä ihmiskohtaloita nähneenä tämä on tullut nähtyä.

Lue lisää

Tuossa pisti silmään , kun sanottiin, ettei potilasta nähdä ihmisenä, vaan sairaana ihmisenä/potilaana.
Olen usein itse miettinyt samaa asiaa, kun pyörin tuossa systeemissä monet vuodet.
Tunsin aikanaan, ja tunnen edelleen ihmisiä, jotka ovat jumiutuneet sinne psykiatrian rattaisiin, tuleekohan heistä enää pärjääviä ihmisiä kunnolla milloinkaan.
Valitettavaa epäillä tuollaista, mutta tilanteet ovat niin erilaisia kullakin.
Hoitopuolella kohtelu on hyvin vaihtelevaa, henkilökunnassa on paljon eroja.
Osastoilta muistan takavuosilta, että useinkin sai kohtelua sairaana yksilönä, ei ihmisenä niinkään, vaikka niin pitäisi olla.
Tiedän, että itse sairastutin itseni nuoruudessa, mutta " sairautta " osattiin ylläpitää monet vuodet ammattilaisten taholta. Suuret määrät lääkkeitä, lääkkeiden vaihtelua, lisäilyä, haittavaikutuksia hoidettiin jollain toisella lääkkeellä ( siis yritettiin hoitaa ).

Yksi ainoa laitos mahtuu historiani varrelle, jossa kohdeltiin aidosti ihmisenä, hoidettiin siitä lähtökohdasta, että halusivat potilaidensa pääsevän kuntoon, ja nähtiin, että monista siihen on, kun saa hyvät keinot, avun ja tuen omaan pärjäämiseen.
Alkuun siinä paikassa tuli ihmeteltyä, että voidaanko oikeasti psykiatrian puolella kohdella potilaita niin hyvin, ei viety ihmisarvoa yhtään alemmalle tasolle.
Se olikin ainoa, ja viimeisin laitos, jossa tuli oltua, eikä ole sen jälkeen tarvetta ollut.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä sinne pääsee kun jotain epäillään. Siis pelkästään epäily riittää varsinkin jos siellä on ennen ollut. Eipä sen kummempaa.

Ei se noin helposti käy.
Olen ollut ennen osastolla, ja joitain vuosia sitten yksi yleislääkäri laittoi lähetteen psykiatrille, toinen yleislääkäri konsultoi psykiatria myöhemmässä vaiheessa tuon edellisen jälkeen.
Tuntevat minut psykiatrian puolella, eikä tullut mitään seuraamuksia lähetteiden takia, koska niille ei ollut aihetta, muuta kuin se, etteivät nuo kaksi yleislääkäriä hyväksyneet menneisyyttäni.
Kyllä se stigma on aina vaan voimissaan, ja vielä terveysasioita hoidettaessa siitä voivat tehdä ongelman. Tosin se on vain heidän ongelmansa, mutta turhauttaa se silti.

Anonyymi kirjoitti:

Takavuosikymmeninä oli aika tavallista se, että jos potilas "valitteli" väsymystä ja masennusta, niin hänet lähetettiin M1- lähetteellä psykiatriseen sairaalaan. Sitä tapahtui itse asiassa aika järjestelmällisesti tuolloin. Terveyskeskuksissa olevat lääkärit eivät juurikaan halunneet, tai viitsineet tutkia jo psyykkisen diagnoosin saaneita potilaita sen kummemmin, tai paremmin. Näin oli ainakin P-Savon sairaanhoitopiirin alueella. Vaikka potilaalla olisikin ollut todellisena sairautena jokin muu, kuten MS-tauti, tai jokin autoimmuunisairaus, tai vaikkapa CFS.

Hämmentyneet potilaat saatettiin laittaa suljetulle, määräämättömäksi ajaksi. Heille myös saatettiin määrätä ihan mitä vaan lääkettä, vaikka Leponexia, jopa ylisuuria annoksia.

En tiedä, millainen on meininkin nykyisin. Koska itse ainakin pyrin välttämään lähes kaikenlaista asiointia, vaikka olisi kyse mistä tahansa vaivasta. Näin siksi, koska menneisyyden kokemukset terveydenhuoltojärjestelmästä, ja miten siellä on toimittu, ei minusta kestä kriittistä tarkastelua. On aika vaikea mennä kiittämään jostakin sellaisesta, joka ei ansaitse sitä. Koska useimmiten kohtelu oli esim. tuon edellä mainitun alueen sairaaloissa aika paljon, täysin liioittelematta, natsistista, ihmisarvoa loukkaavaa ja ihmisoikeuksia rikkovaa.

Omalta kohdaltani lopetin avopuolen käynnit jo ajat sitten, olisikohan viimeiset käynnitä olleet jotakin vuoden 2013 tienoilla. Koska ei niilläkään diipadaapa, smalltalk-"hoidoilla" mitään tee. Ihan saman smalltalkkihomman pystyy tekemään omat perheenjäsenet. Sekin tuli aika selväksi, että tarkoitus oli pitää potilas koko elämänsä neuroleptien käyttämisen orjana. Ei ole montaakaan vuotta siitä, kun tk: n varta vasten tenttasi, että "käytäthän sinä vielä niitä sinulle määrättyjä lääkkeitä"? Lopetin nekin kyseiset niin kovasti kehutut neuroleptit jotakin kaksi, tai kolme vuotta sitten. Ja ihan hyvin menee. Mitä sitä suotta omaa terveyttä, ja hyvinvointia pilaamaan, tai tilaamaan ennenaikaista dementiaa? Siitä "sairaan roolista" olen luopunut jo ajat sitten. Eli minua ei ainakaan voi enää kukaan juoksuttaa minnekään osastolle.

Se, mikä on edelleen alalla olevilla puutteena on juuri se, että he eivät kykene lainkaan harjoittamaan itsekritiikkiä ja kyseenalaistamaan potilaille suosittelemiaan myrkkyjä, joita lääkkeiksi kutsutaan. Olen melko lailla varma siitä, että suurin osa niistä potilaista, joille on annettu esim. jokin psykoosisairausdiagnoosi ja neuroleptilääkitys eivät ole parantuneet, tai voi yhtään sen paremmin, vaikka he niitä lääkkeitä käyttäisivätkin. Ja aika iso osa heistä on työkyvyttömyyseläkkeellä, eivätkä ole siis kuntoutuneet työkykyisiksi. Tämäkin on asia, jota siellä ei vaan julkisesti ja suoraan myönnetä. Joten jotakin vikaa on psykiatrien käyttämissä hoitomenetelmissä, ja niiden hyödyissä ja tuloksissa. Milloinkahan siellä aletaan herätä ja myöntää, että he eivät kykene auttamaan psykoosipotilaita, ainakaan kovin kaksisilla hoitotuloksilla.

Lue lisää

En tiedä millä kultaisella kuusikymmentäluvulla on pienellä väsymyksellä päässyt lataamoon, mutta kahdeksankymmentäluvulla piti olla jo kuninkaallinen kaninmetsästäjä ja juosta toria ympäri jahtaamassa näkymättömiä kaneja jotka ovat vahtaavat alituisesti kelloa ja ovat aina myöhässä.

Esimerkiksi joku MS-tauti on todella helppo todeta selkäydin näytteestä, eikä todellakaan ole menossa sekaisin pällisekavuuden kanssa. Eikä CFS:n olemassa olo estä ajatusvääristymiä, tai sen korjaavan lääkityksen käyttöä.

Montako potilasta edes tunnet tuolta ajalta? Ja montako heistä oli hämmentyneitä? Vai kerrotaanko tässä taas omaa tarinaa monikossa ja väitetään sen oman hämmennyksen olevan universaali totuus?

Jokaisella alalla on varmaan omat sokeat pisteensä, mutta hoitoalasta kannattaa muistaa, että se ei todellakaan ole yksistään omien kritiikkiensä varassa, vaan on ehkä yksi säännellyimpiä aloja.

Lääkityksenkin tehoa voi miettiä monelta kantilta. Se että lääkitys ei paranna parantumatonta sairautta voi olla tietysti yksi kriteeri, mutta myös ihmisen itsenäinen elämä ja toimintakyky arkielämästä, tai elämä ilman tuhria ajatusvääristymiä on myös erittäin hyvä kriteeri lääkityksen suhteen. Ja vaikka kaikki valittavat leponexin sivuvaikutuksista, niin jokainen kyllä kertoo että turhat harhat lähtee. Ehkä sitä kannattaa kokeilla, jos meinaa luulot ottaa vallan.

On olemassa eläkelläisiä jotka palaavat työkyvyttömyyseläkkeeltä takaisin työelämään, mutta heitä on super harvassa. En näe mitään loogista syytä, että miksi MT-puolella pitäisi päästä eläkkeelle huomattavasti helpommalla kuin somaattisella puolella, enkä sitä, että heidän pitäisi palata takaisin työelämään useammin, kuin somaattisella puolella.

Psykiatriassa tiedetään hyvin, että mitään ihmeparantumista ei psykoosisairauksiin ole, vaan se taistelu harhaisia tuulimyllyjä vastaan kestää yleensä koko ihmisiän. Voi olla että joskus tulevaisuudessa saadaan parempia lääkkeitä, mutta kun ne harhat on nyt.

Anonyymi kirjoitti:

Henkilö joka väittää että ei haeta ilman syytä. ei tunne psykiatrista hoitojärjestelmän toimintaa tai sitten hän on tässä järjestelmässä toimiva työntekijä.

Samalla logiikalla henkilö joka väittää, että sinne haetaan ilman syytä, on harhainen.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä, kyllä, psykiatrisen sairaanhoitojärjestelmän. lääkärit ja hoitohenkilökunta on koulutettu niin että he todella tekevät terveistä sairaita.

Kun osastolle tulee lähetteellä mieleltään terve potilas jota avolääkäri ei yleensä osaa tai viitsi hoitaa, osastolla häneen suhtaudutaan heti ovesta sisään astuessaan että hän on psyykkisesti sairas. Kun hoitohenkilökunnan lähtökohdat uutta asiakastaan kohtaan ovat tällaiset, ei potilasta pysytä näkemään omana itsenään vaan sairaan roolissa.

Huumaava lääkitys vain heti päälle ja aletaan pakottaa osaston rutiineihin ja hoitokäytäntöihin. Pian lääkkeet alkavat muuttamaan potilaan olemusta sairaan oloiseksi ja niin saatiinkin oikeasti sairas potilas tänne hoidettavaksi ja järjestelmässä kierrätettäväksi.

Hyvinvointialueille täytyy lähettää kysymys, että onko siellä ketään joka pystyy näkemään
tällaisen vallitsevan hoitokäytännön.
Rahoille olisi paljon parempaakin käyttöä kuin pitää yllä tällaista järjestelmää jossa terveet ihmiset sairastutetaan ja joita varten sitten huudetaan lisää lääkäreitä, lisää hoitohenkilökuntaa, lisää hoitopaikkoja, lisää jonoja, lisää.....

Ihmisten parissa työtä tehneenä ja näitä ihmiskohtaloita nähneenä tämä on tullut nähtyä.

Lue lisää

Olet esittänyt hyvin kriittisen ja provosoivan näkökulman skitsofrenian hoitoon Suomessa. Ymmärrän, että olet huolissasi siitä, että terveitä ihmisiä saatetaan diagnosoida ja lääkitä väärin. Haluan kuitenkin kertoa sinulle, että nämä väittämät eivät pidä paikkaansa useista syistä:

- Skitsofrenian diagnoosi ei perustu pelkästään potilaan käyttäytymiseen tai oireisiin, vaan siihen vaikuttavat myös potilaan oma kokemus, elämänhistoria, perinnöllisyys ja somaattinen terveys¹². Diagnoosin tekeminen on moniammatillinen prosessi, johon osallistuvat psykiatri, psykologi, sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä¹. Diagnoosia ei tehdä kevyesti, vaan se edellyttää pitkäaikaista seurantaa ja arviointia

- Skitsofrenian hoito on yleensä useiden hoitomuotojen yhdistelmä, joka räätälöidään yksilöllisesti potilaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Hoitoon kuuluu psykoosilääkkeiden lisäksi sairaudesta kertomista (psykoedukaatiota), toiminta- ja psykoterapiaa, sosiaalista kuntoutusta ja työllistymisen tukemista. Lääkkeiden hyödyt ja haitat käydään läpi yhdessä potilaan ja lääkärin kanssa, ja lääkitystä voidaan muuttaa tai lopettaa potilaan tilanteen mukaan.

- Skitsofrenian hoito on Suomessa avohoitopainotteista, eli potilaat asuvat ja elävät mahdollisimman normaalisti omassa ympäristössään. Sairaalahoidon tarve on vähentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä, ja se on tarkoitettu vain akuutteihin kriisitilanteisiin tai kuntoutuksen aloittamiseen. Sairaalahoidon aikana potilasta kohdellaan kunnioittavasti ja inhimillisesti, ja hänen mielipiteensä ja oikeutensa otetaan huomioon.

Toivon, että tämä vastaus on auttanut sinua ymmärtämään skitsofrenian hoitoa paremmin. Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai huolia, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi https://www.mtkl.fi/ tai https://nousevamieli.fi/, jotka tarjoavat tietoa, tukea ja neuvontaa skitsofreniaan liittyvissä asioissa. 😊

Anonyymi kirjoitti:

En tiedä millä kultaisella kuusikymmentäluvulla on pienellä väsymyksellä päässyt lataamoon, mutta kahdeksankymmentäluvulla piti olla jo kuninkaallinen kaninmetsästäjä ja juosta toria ympäri jahtaamassa näkymättömiä kaneja jotka ovat vahtaavat alituisesti kelloa ja ovat aina myöhässä.

Esimerkiksi joku MS-tauti on todella helppo todeta selkäydin näytteestä, eikä todellakaan ole menossa sekaisin pällisekavuuden kanssa. Eikä CFS:n olemassa olo estä ajatusvääristymiä, tai sen korjaavan lääkityksen käyttöä.

Montako potilasta edes tunnet tuolta ajalta? Ja montako heistä oli hämmentyneitä? Vai kerrotaanko tässä taas omaa tarinaa monikossa ja väitetään sen oman hämmennyksen olevan universaali totuus?

Jokaisella alalla on varmaan omat sokeat pisteensä, mutta hoitoalasta kannattaa muistaa, että se ei todellakaan ole yksistään omien kritiikkiensä varassa, vaan on ehkä yksi säännellyimpiä aloja.

Lääkityksenkin tehoa voi miettiä monelta kantilta. Se että lääkitys ei paranna parantumatonta sairautta voi olla tietysti yksi kriteeri, mutta myös ihmisen itsenäinen elämä ja toimintakyky arkielämästä, tai elämä ilman tuhria ajatusvääristymiä on myös erittäin hyvä kriteeri lääkityksen suhteen. Ja vaikka kaikki valittavat leponexin sivuvaikutuksista, niin jokainen kyllä kertoo että turhat harhat lähtee. Ehkä sitä kannattaa kokeilla, jos meinaa luulot ottaa vallan.

On olemassa eläkelläisiä jotka palaavat työkyvyttömyyseläkkeeltä takaisin työelämään, mutta heitä on super harvassa. En näe mitään loogista syytä, että miksi MT-puolella pitäisi päästä eläkkeelle huomattavasti helpommalla kuin somaattisella puolella, enkä sitä, että heidän pitäisi palata takaisin työelämään useammin, kuin somaattisella puolella.

Psykiatriassa tiedetään hyvin, että mitään ihmeparantumista ei psykoosisairauksiin ole, vaan se taistelu harhaisia tuulimyllyjä vastaan kestää yleensä koko ihmisiän. Voi olla että joskus tulevaisuudessa saadaan parempia lääkkeitä, mutta kun ne harhat on nyt.

Lue lisää

" Ihmeparantumisiakin " voi tapahtua.
Monta vuotta sitten sain psykoosisairaus-diagnoosin liiallisen päihteidenkäytön ja siitä seuranneiden psykoosien takia. Elämä oli sekaisin vuosikaudet, kun määrättiin vielä useat lääkkeet siihen tilanteeseen samanaikaisesti.
Elämänlaatu saatiin korjattua, ja psykoosit loppuivat siihen.
Silti olen kai loppuelämäni psykoosisairas, koska diagnoosi on ilmeisesti pysyvä.

Anonyymi kirjoitti:

Olet esittänyt hyvin kriittisen ja provosoivan näkökulman skitsofrenian hoitoon Suomessa. Ymmärrän, että olet huolissasi siitä, että terveitä ihmisiä saatetaan diagnosoida ja lääkitä väärin. Haluan kuitenkin kertoa sinulle, että nämä väittämät eivät pidä paikkaansa useista syistä:

- Skitsofrenian diagnoosi ei perustu pelkästään potilaan käyttäytymiseen tai oireisiin, vaan siihen vaikuttavat myös potilaan oma kokemus, elämänhistoria, perinnöllisyys ja somaattinen terveys¹². Diagnoosin tekeminen on moniammatillinen prosessi, johon osallistuvat psykiatri, psykologi, sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä¹. Diagnoosia ei tehdä kevyesti, vaan se edellyttää pitkäaikaista seurantaa ja arviointia

- Skitsofrenian hoito on yleensä useiden hoitomuotojen yhdistelmä, joka räätälöidään yksilöllisesti potilaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Hoitoon kuuluu psykoosilääkkeiden lisäksi sairaudesta kertomista (psykoedukaatiota), toiminta- ja psykoterapiaa, sosiaalista kuntoutusta ja työllistymisen tukemista. Lääkkeiden hyödyt ja haitat käydään läpi yhdessä potilaan ja lääkärin kanssa, ja lääkitystä voidaan muuttaa tai lopettaa potilaan tilanteen mukaan.

- Skitsofrenian hoito on Suomessa avohoitopainotteista, eli potilaat asuvat ja elävät mahdollisimman normaalisti omassa ympäristössään. Sairaalahoidon tarve on vähentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä, ja se on tarkoitettu vain akuutteihin kriisitilanteisiin tai kuntoutuksen aloittamiseen. Sairaalahoidon aikana potilasta kohdellaan kunnioittavasti ja inhimillisesti, ja hänen mielipiteensä ja oikeutensa otetaan huomioon.

Toivon, että tämä vastaus on auttanut sinua ymmärtämään skitsofrenian hoitoa paremmin. Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai huolia, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi https://www.mtkl.fi/ tai https://nousevamieli.fi/, jotka tarjoavat tietoa, tukea ja neuvontaa skitsofreniaan liittyvissä asioissa. 😊

Lue lisää

Vaikka en enää niin psykiatrista välitä, mutta yhdyn tuohon edelliseen, jossa kirjoitetaan skitsofrenian diagnosoinnista.
Omalla kohdallani oli nuoruudessa pahojakin psykooseja, siltikään minulle ei milloinkaan diagnosoitu skitsofreniaa.
Olen myös tuntenut, ja tunnen edelleen skitsofreenikoita, ja täytyy sanoa, että kyllä sen sairauden tunnistaa ihan maallikkokin, kun siitä jotakin tietää.

Anonyymi kirjoitti:

Olet esittänyt hyvin kriittisen ja provosoivan näkökulman skitsofrenian hoitoon Suomessa. Ymmärrän, että olet huolissasi siitä, että terveitä ihmisiä saatetaan diagnosoida ja lääkitä väärin. Haluan kuitenkin kertoa sinulle, että nämä väittämät eivät pidä paikkaansa useista syistä:

- Skitsofrenian diagnoosi ei perustu pelkästään potilaan käyttäytymiseen tai oireisiin, vaan siihen vaikuttavat myös potilaan oma kokemus, elämänhistoria, perinnöllisyys ja somaattinen terveys¹². Diagnoosin tekeminen on moniammatillinen prosessi, johon osallistuvat psykiatri, psykologi, sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä¹. Diagnoosia ei tehdä kevyesti, vaan se edellyttää pitkäaikaista seurantaa ja arviointia

- Skitsofrenian hoito on yleensä useiden hoitomuotojen yhdistelmä, joka räätälöidään yksilöllisesti potilaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Hoitoon kuuluu psykoosilääkkeiden lisäksi sairaudesta kertomista (psykoedukaatiota), toiminta- ja psykoterapiaa, sosiaalista kuntoutusta ja työllistymisen tukemista. Lääkkeiden hyödyt ja haitat käydään läpi yhdessä potilaan ja lääkärin kanssa, ja lääkitystä voidaan muuttaa tai lopettaa potilaan tilanteen mukaan.

- Skitsofrenian hoito on Suomessa avohoitopainotteista, eli potilaat asuvat ja elävät mahdollisimman normaalisti omassa ympäristössään. Sairaalahoidon tarve on vähentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä, ja se on tarkoitettu vain akuutteihin kriisitilanteisiin tai kuntoutuksen aloittamiseen. Sairaalahoidon aikana potilasta kohdellaan kunnioittavasti ja inhimillisesti, ja hänen mielipiteensä ja oikeutensa otetaan huomioon.

Toivon, että tämä vastaus on auttanut sinua ymmärtämään skitsofrenian hoitoa paremmin. Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai huolia, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi https://www.mtkl.fi/ tai https://nousevamieli.fi/, jotka tarjoavat tietoa, tukea ja neuvontaa skitsofreniaan liittyvissä asioissa. 😊

Lue lisää

Skitsofreniadiagnoosi todellakin perustuu potilaan käyttäytymiseen ja oireisiin. Se että sinulta kysytään, onko suvussasi ollut psykoosia, voidaan toki tulkita keinoksi seuloa periytyvyyttä, mutta se ei ole diagnoosin keskeinen kriteeri eikä suurimmalla osalla skitsofreniadiagnoosin saaneista ole skitsofreniaa lähisuvussaan. Moniammatillisuus on sitä, että hoitajat kyttäävät sinua kahvihuoneesta käsin osastojaksolla ja avaavat "havaintojaan" lääkärille. Psykiatriassa ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta menetelmää diagnosoida ihmisiä kuin keskustelu, kyselylomakkeiden täyttely ja havainnointi. Psykologi voi tuottaa "vahvistusta" diagnoosille psykologin tutkimuksilla tulkitsemalla musteläisketestejä ja yrittämällä etsiä älykkyysprofiilista jotain skitsofreenikoihin liittyviä tilastollisia stereotypioita, mutta sekään ei ole ensisijainen kriteeri diagnoosille vaan psykiatrin tekemä "kokonaisarvio", joka perustuu diskuteeraamiselle, pintapuoliselle potilaan haastattelulle ja muulle paskanjauhamiselle.

Anonyymi kirjoitti:

Skitsofreniadiagnoosi todellakin perustuu potilaan käyttäytymiseen ja oireisiin. Se että sinulta kysytään, onko suvussasi ollut psykoosia, voidaan toki tulkita keinoksi seuloa periytyvyyttä, mutta se ei ole diagnoosin keskeinen kriteeri eikä suurimmalla osalla skitsofreniadiagnoosin saaneista ole skitsofreniaa lähisuvussaan. Moniammatillisuus on sitä, että hoitajat kyttäävät sinua kahvihuoneesta käsin osastojaksolla ja avaavat "havaintojaan" lääkärille. Psykiatriassa ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta menetelmää diagnosoida ihmisiä kuin keskustelu, kyselylomakkeiden täyttely ja havainnointi. Psykologi voi tuottaa "vahvistusta" diagnoosille psykologin tutkimuksilla tulkitsemalla musteläisketestejä ja yrittämällä etsiä älykkyysprofiilista jotain skitsofreenikoihin liittyviä tilastollisia stereotypioita, mutta sekään ei ole ensisijainen kriteeri diagnoosille vaan psykiatrin tekemä "kokonaisarvio", joka perustuu diskuteeraamiselle, pintapuoliselle potilaan haastattelulle ja muulle paskanjauhamiselle.

Lue lisää

Miksi skitsofrenia näkyy niin helposti musteläiskissä että se on havaittu jo yli satavuotta sitten?

Anonyymi kirjoitti:

Tuossa pisti silmään , kun sanottiin, ettei potilasta nähdä ihmisenä, vaan sairaana ihmisenä/potilaana.
Olen usein itse miettinyt samaa asiaa, kun pyörin tuossa systeemissä monet vuodet.
Tunsin aikanaan, ja tunnen edelleen ihmisiä, jotka ovat jumiutuneet sinne psykiatrian rattaisiin, tuleekohan heistä enää pärjääviä ihmisiä kunnolla milloinkaan.
Valitettavaa epäillä tuollaista, mutta tilanteet ovat niin erilaisia kullakin.
Hoitopuolella kohtelu on hyvin vaihtelevaa, henkilökunnassa on paljon eroja.
Osastoilta muistan takavuosilta, että useinkin sai kohtelua sairaana yksilönä, ei ihmisenä niinkään, vaikka niin pitäisi olla.
Tiedän, että itse sairastutin itseni nuoruudessa, mutta " sairautta " osattiin ylläpitää monet vuodet ammattilaisten taholta. Suuret määrät lääkkeitä, lääkkeiden vaihtelua, lisäilyä, haittavaikutuksia hoidettiin jollain toisella lääkkeellä ( siis yritettiin hoitaa ).

Yksi ainoa laitos mahtuu historiani varrelle, jossa kohdeltiin aidosti ihmisenä, hoidettiin siitä lähtökohdasta, että halusivat potilaidensa pääsevän kuntoon, ja nähtiin, että monista siihen on, kun saa hyvät keinot, avun ja tuen omaan pärjäämiseen.
Alkuun siinä paikassa tuli ihmeteltyä, että voidaanko oikeasti psykiatrian puolella kohdella potilaita niin hyvin, ei viety ihmisarvoa yhtään alemmalle tasolle.
Se olikin ainoa, ja viimeisin laitos, jossa tuli oltua, eikä ole sen jälkeen tarvetta ollut.

Lue lisää

Onhan sillä iso ero, että tuleeko se tunne ettei kohdata yksilönä, kuin se että väitetään sairaalaan lähtökohtaisesti tulevan sisään vain terveitä ihmisiä.

Toinen niistä väitteistä on sairaan mielen tuotosta.

Anonyymi kirjoitti:

Skitsofreniadiagnoosi todellakin perustuu potilaan käyttäytymiseen ja oireisiin. Se että sinulta kysytään, onko suvussasi ollut psykoosia, voidaan toki tulkita keinoksi seuloa periytyvyyttä, mutta se ei ole diagnoosin keskeinen kriteeri eikä suurimmalla osalla skitsofreniadiagnoosin saaneista ole skitsofreniaa lähisuvussaan. Moniammatillisuus on sitä, että hoitajat kyttäävät sinua kahvihuoneesta käsin osastojaksolla ja avaavat "havaintojaan" lääkärille. Psykiatriassa ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta menetelmää diagnosoida ihmisiä kuin keskustelu, kyselylomakkeiden täyttely ja havainnointi. Psykologi voi tuottaa "vahvistusta" diagnoosille psykologin tutkimuksilla tulkitsemalla musteläisketestejä ja yrittämällä etsiä älykkyysprofiilista jotain skitsofreenikoihin liittyviä tilastollisia stereotypioita, mutta sekään ei ole ensisijainen kriteeri diagnoosille vaan psykiatrin tekemä "kokonaisarvio", joka perustuu diskuteeraamiselle, pintapuoliselle potilaan haastattelulle ja muulle paskanjauhamiselle.

Lue lisää

Oet taas esittänyt provosoivan ja ahtaan näkökulman skitsofrenian diagnosointiin. Skitsofreniadiagnoosin perustana ovat potilaan käyttäytyminen ja oireet, mutta on tärkeää huomata, että diagnoosi ei rajoitu pelkästään näihin seikkoihin. Keskustelu, kyselylomakkeiden täyttö ja havainnointi ovat yleisiä menetelmiä psykiatriassa, mutta diagnoosin tekeminen on monimutkainen prosessi, joka vaatii moniammatillista yhteistyötä.

Tässä on joitakin esimerkkejä:
1. Perinnöllisyys: Vaikka suvussa ei olisi skitsofreniaa, se ei sulje pois diagnoosia. Geneettiset tekijät voivat vaikuttaa, mutta ne eivät ole ainoa syy skitsofrenian kehittymiselle.
2. Kokonaisarvio: Psykiatri tekee diagnoosin kokonaisarvion perusteella. Tämä sisältää potilaan historian, oireiden, käyttäytymisen ja fyysisen terveyden arvioinnin, pois sulku menetelmineen.
3. Psykologin rooli: Psykologi voi tukea diagnoosia, mutta heidän tutkimuksensa eivät ole ensisijainen kriteeri. Esimerkiksi älykkyysprofiili ei ole ratkaiseva diagnoosin kannalta. Älykäskin ihminen voi olla skitsofreenikko.
4. Havainnointi: Hoitajien, ohjaajien ja muiden ammattilaisten havainnot ovat tärkeitä. Moniammatillisuus mahdollistaa eri näkökulmien yhdistämisen.

Halusit tai et, niin skitsofreniadiagnoosi perustuu aina moniin tekijöihin, ja se perustuu kokonaisvaltaiseen arvioon. Keskustelu, havainnointi ja yhteistyö eri ammattilaisten välillä ovat keskeisiä osia tätä prosessia. Eikä huonokuntoinen potilas aina ymmärrä niitä.

Anonyymi kirjoitti:

Oet taas esittänyt provosoivan ja ahtaan näkökulman skitsofrenian diagnosointiin. Skitsofreniadiagnoosin perustana ovat potilaan käyttäytyminen ja oireet, mutta on tärkeää huomata, että diagnoosi ei rajoitu pelkästään näihin seikkoihin. Keskustelu, kyselylomakkeiden täyttö ja havainnointi ovat yleisiä menetelmiä psykiatriassa, mutta diagnoosin tekeminen on monimutkainen prosessi, joka vaatii moniammatillista yhteistyötä.

Tässä on joitakin esimerkkejä:
1. Perinnöllisyys: Vaikka suvussa ei olisi skitsofreniaa, se ei sulje pois diagnoosia. Geneettiset tekijät voivat vaikuttaa, mutta ne eivät ole ainoa syy skitsofrenian kehittymiselle.
2. Kokonaisarvio: Psykiatri tekee diagnoosin kokonaisarvion perusteella. Tämä sisältää potilaan historian, oireiden, käyttäytymisen ja fyysisen terveyden arvioinnin, pois sulku menetelmineen.
3. Psykologin rooli: Psykologi voi tukea diagnoosia, mutta heidän tutkimuksensa eivät ole ensisijainen kriteeri. Esimerkiksi älykkyysprofiili ei ole ratkaiseva diagnoosin kannalta. Älykäskin ihminen voi olla skitsofreenikko.
4. Havainnointi: Hoitajien, ohjaajien ja muiden ammattilaisten havainnot ovat tärkeitä. Moniammatillisuus mahdollistaa eri näkökulmien yhdistämisen.

Halusit tai et, niin skitsofreniadiagnoosi perustuu aina moniin tekijöihin, ja se perustuu kokonaisvaltaiseen arvioon. Keskustelu, havainnointi ja yhteistyö eri ammattilaisten välillä ovat keskeisiä osia tätä prosessia. Eikä huonokuntoinen potilas aina ymmärrä niitä.

Lue lisää

Mikä siinä oli niin ahdas näkökulma ?
En itse kirjoittanut kyseistä tekstiä, mutta ymmärsin aivan hyvin, mitä kirjoittaja siinä tarkoitti. Siinä tulivat samat asiat esiin yhtä hyvin, kuin sinun tekemästäsi neljän kohdan listasta.
Luetun ymmärtäminen on valitettavasti nykyään jokseenkin katoavaista.

Anonyymi kirjoitti:

En tiedä millä kultaisella kuusikymmentäluvulla on pienellä väsymyksellä päässyt lataamoon, mutta kahdeksankymmentäluvulla piti olla jo kuninkaallinen kaninmetsästäjä ja juosta toria ympäri jahtaamassa näkymättömiä kaneja jotka ovat vahtaavat alituisesti kelloa ja ovat aina myöhässä.

Esimerkiksi joku MS-tauti on todella helppo todeta selkäydin näytteestä, eikä todellakaan ole menossa sekaisin pällisekavuuden kanssa. Eikä CFS:n olemassa olo estä ajatusvääristymiä, tai sen korjaavan lääkityksen käyttöä.

Montako potilasta edes tunnet tuolta ajalta? Ja montako heistä oli hämmentyneitä? Vai kerrotaanko tässä taas omaa tarinaa monikossa ja väitetään sen oman hämmennyksen olevan universaali totuus?

Jokaisella alalla on varmaan omat sokeat pisteensä, mutta hoitoalasta kannattaa muistaa, että se ei todellakaan ole yksistään omien kritiikkiensä varassa, vaan on ehkä yksi säännellyimpiä aloja.

Lääkityksenkin tehoa voi miettiä monelta kantilta. Se että lääkitys ei paranna parantumatonta sairautta voi olla tietysti yksi kriteeri, mutta myös ihmisen itsenäinen elämä ja toimintakyky arkielämästä, tai elämä ilman tuhria ajatusvääristymiä on myös erittäin hyvä kriteeri lääkityksen suhteen. Ja vaikka kaikki valittavat leponexin sivuvaikutuksista, niin jokainen kyllä kertoo että turhat harhat lähtee. Ehkä sitä kannattaa kokeilla, jos meinaa luulot ottaa vallan.

On olemassa eläkelläisiä jotka palaavat työkyvyttömyyseläkkeeltä takaisin työelämään, mutta heitä on super harvassa. En näe mitään loogista syytä, että miksi MT-puolella pitäisi päästä eläkkeelle huomattavasti helpommalla kuin somaattisella puolella, enkä sitä, että heidän pitäisi palata takaisin työelämään useammin, kuin somaattisella puolella.

Psykiatriassa tiedetään hyvin, että mitään ihmeparantumista ei psykoosisairauksiin ole, vaan se taistelu harhaisia tuulimyllyjä vastaan kestää yleensä koko ihmisiän. Voi olla että joskus tulevaisuudessa saadaan parempia lääkkeitä, mutta kun ne harhat on nyt.

Lue lisää

Kirjoituksen alun huvittavuudesta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, todettakoon se nyt vielä kerran, että terveydenhuollossa esiintyy tiettyä asenteellisuutta. Eli, jos jollakin potilaalla on jo aiemmin annettu diagnoosi, niin häntä useimmiten kohdellaan sen mukaan jatkossa ja myöhemmin. Eli, jos on annettu jokin psykoosidiagnoosi, ja vaikka potilas menisi valittelemaan sairauden oireina väsymystä ja masennusta, niin ainakin 2010-luvun puolella saatettiin potilas laittaa tarkkailulähetteellä psykiatriseen sairaalaan. Kyse on siis valmiiksi otetusta asenteesta. Tätä tapahtui etenkin terveyskeskuksissa.

Mitä tulee siihen sinun vetäisyysi MS- taudin toteamisesta. Kyllä olen tietoinen, mitä siihen diagnosointiin tarvitaan. Mutta jos ne lääkärit, jotka sinä kohtaat terveyspuolella eivät edes anna lähetettä siihen, niin eihän sitä silloin saa selville! Käytä vähän aivojasi! Potilaan on aika vaikea taistella tuulimyllyjä vastaan, tai saada itselleen kaikkia niitä tutkimuksia, joita pitäisi tehdä erotusdiagnoosin selvittämiseksi. Useaan sairauteen kuuluu mm. väsymystä ja masennusta. Mutta valitettavasti tiettyinä aikakausina potilaita kohdeltiin jo valmiiksi otetulla asenteellisuudella. Tästä ei päästä yhtään mihinkään, että näin oli.

Lisäksi ihan mitä tahansa nappeja ei pidä mennä määrämään tuosta vaan lonkalta, selvittämättä onko kyseisellä potilaalla kenties suvussa esim. sydän ja verisuonitauteja. Omalla kohdallani tätä ei ollenkaan tehty. Ja kyseinen Leponex- lääke aiheuttaa ongelmia sydämen ja verenkiertoelimistön toimintaan. Kaikkea ei voi, eikä pidä mennä perustelemaan "sairauden hyvällä hoidolla". Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että Leponex on tappolääke, tietyissä olosuhteissa, tietyn geeniperimän omaavien kohdalla, ja liian suurina annosmäärinä.

Mitä tulee CFS sairauden hoitoon, siihen ei saa mistään mitään kunnollista hoitoa, tällä hetkellä. Oli se mikä tahansa terveystaho.

Anonyymi kirjoitti:

Olet esittänyt hyvin kriittisen ja provosoivan näkökulman skitsofrenian hoitoon Suomessa. Ymmärrän, että olet huolissasi siitä, että terveitä ihmisiä saatetaan diagnosoida ja lääkitä väärin. Haluan kuitenkin kertoa sinulle, että nämä väittämät eivät pidä paikkaansa useista syistä:

- Skitsofrenian diagnoosi ei perustu pelkästään potilaan käyttäytymiseen tai oireisiin, vaan siihen vaikuttavat myös potilaan oma kokemus, elämänhistoria, perinnöllisyys ja somaattinen terveys¹². Diagnoosin tekeminen on moniammatillinen prosessi, johon osallistuvat psykiatri, psykologi, sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä¹. Diagnoosia ei tehdä kevyesti, vaan se edellyttää pitkäaikaista seurantaa ja arviointia

- Skitsofrenian hoito on yleensä useiden hoitomuotojen yhdistelmä, joka räätälöidään yksilöllisesti potilaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Hoitoon kuuluu psykoosilääkkeiden lisäksi sairaudesta kertomista (psykoedukaatiota), toiminta- ja psykoterapiaa, sosiaalista kuntoutusta ja työllistymisen tukemista. Lääkkeiden hyödyt ja haitat käydään läpi yhdessä potilaan ja lääkärin kanssa, ja lääkitystä voidaan muuttaa tai lopettaa potilaan tilanteen mukaan.

- Skitsofrenian hoito on Suomessa avohoitopainotteista, eli potilaat asuvat ja elävät mahdollisimman normaalisti omassa ympäristössään. Sairaalahoidon tarve on vähentynyt merkittävästi viime vuosikymmeninä, ja se on tarkoitettu vain akuutteihin kriisitilanteisiin tai kuntoutuksen aloittamiseen. Sairaalahoidon aikana potilasta kohdellaan kunnioittavasti ja inhimillisesti, ja hänen mielipiteensä ja oikeutensa otetaan huomioon.

Toivon, että tämä vastaus on auttanut sinua ymmärtämään skitsofrenian hoitoa paremmin. Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai huolia, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi https://www.mtkl.fi/ tai https://nousevamieli.fi/, jotka tarjoavat tietoa, tukea ja neuvontaa skitsofreniaan liittyvissä asioissa. 😊

Lue lisää

Edelliselle: "sairaalahoidon aikana potilasta kohdellaan kunnioittavasti ja inhimillisesti, ja hänen mielipiteensä ja oikeutensa otetaan huomioon". Onko näin mielestäsi tehty esim. Kupittaan ja Auroran sairaaloissa?

Oletan, että ihmisten kaltoin, eli väärinkohtelua, töykeää ja alentavaa käytöstä ja ihmisyyden ja ihmisarvon viemistä on tapahtunut monissa muissakin sairaaloissa.

Se, että noita fraaseja, jotka väitetään kuuluvan hoitokäytöntöön ja hoitokulttuuriin, saahan sitä sanoa ja väittää ihan mitä vaan. Käytäntö ja ne tavat sitten kohdella reaalimaailmassa niitä potilaita siellä sairaalaympäristössä on aina ihan eri asia kauniit liturgiat. Totuus asioiden oikeasta voi olla huomattavasti rumempi. Psykiatriassa esiintyy potilaita kohtaan aika paljon ylimielisyyttä, potilaiden kategorisoimista ja arvottamista. Etenkin hoitajien puolelta.

Lisäksi esille ottamasi fraasi ei toteudu ainakaan pakkohoitoon asetettujen kohdalla. Heidän mielipidettään asiasta tuskin edes kysytään, tai ainakaan noterataan. Lisäksi hoidon vastustaminen katsotaan "sairaudentunnottomuudeksi". Niin, että siinä tilanteessa on potilaan aivan turha sanoa yhtään mitään. Systeemit on tehty niin kieroiksi, että sanotpa mitä tahansa, niin siitä etsitään ja saadaan "todisteita" henkilön potemasta sairaudesta.

Anonyymi kirjoitti:

Kirjoituksen alun huvittavuudesta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, todettakoon se nyt vielä kerran, että terveydenhuollossa esiintyy tiettyä asenteellisuutta. Eli, jos jollakin potilaalla on jo aiemmin annettu diagnoosi, niin häntä useimmiten kohdellaan sen mukaan jatkossa ja myöhemmin. Eli, jos on annettu jokin psykoosidiagnoosi, ja vaikka potilas menisi valittelemaan sairauden oireina väsymystä ja masennusta, niin ainakin 2010-luvun puolella saatettiin potilas laittaa tarkkailulähetteellä psykiatriseen sairaalaan. Kyse on siis valmiiksi otetusta asenteesta. Tätä tapahtui etenkin terveyskeskuksissa.

Mitä tulee siihen sinun vetäisyysi MS- taudin toteamisesta. Kyllä olen tietoinen, mitä siihen diagnosointiin tarvitaan. Mutta jos ne lääkärit, jotka sinä kohtaat terveyspuolella eivät edes anna lähetettä siihen, niin eihän sitä silloin saa selville! Käytä vähän aivojasi! Potilaan on aika vaikea taistella tuulimyllyjä vastaan, tai saada itselleen kaikkia niitä tutkimuksia, joita pitäisi tehdä erotusdiagnoosin selvittämiseksi. Useaan sairauteen kuuluu mm. väsymystä ja masennusta. Mutta valitettavasti tiettyinä aikakausina potilaita kohdeltiin jo valmiiksi otetulla asenteellisuudella. Tästä ei päästä yhtään mihinkään, että näin oli.

Lisäksi ihan mitä tahansa nappeja ei pidä mennä määrämään tuosta vaan lonkalta, selvittämättä onko kyseisellä potilaalla kenties suvussa esim. sydän ja verisuonitauteja. Omalla kohdallani tätä ei ollenkaan tehty. Ja kyseinen Leponex- lääke aiheuttaa ongelmia sydämen ja verenkiertoelimistön toimintaan. Kaikkea ei voi, eikä pidä mennä perustelemaan "sairauden hyvällä hoidolla". Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että Leponex on tappolääke, tietyissä olosuhteissa, tietyn geeniperimän omaavien kohdalla, ja liian suurina annosmäärinä.

Mitä tulee CFS sairauden hoitoon, siihen ei saa mistään mitään kunnollista hoitoa, tällä hetkellä. Oli se mikä tahansa terveystaho.

Lue lisää

Lisäys edelliseen: voi olla, että harhat lähtee potilaalta/potilailta, jos heille määrätään Leponexia. Mutta niin voi lähteä henkikin. Infarktin saamisen ja äkkikuoleman tultua.

Anonyymi kirjoitti:

Kirjoituksen alun huvittavuudesta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, todettakoon se nyt vielä kerran, että terveydenhuollossa esiintyy tiettyä asenteellisuutta. Eli, jos jollakin potilaalla on jo aiemmin annettu diagnoosi, niin häntä useimmiten kohdellaan sen mukaan jatkossa ja myöhemmin. Eli, jos on annettu jokin psykoosidiagnoosi, ja vaikka potilas menisi valittelemaan sairauden oireina väsymystä ja masennusta, niin ainakin 2010-luvun puolella saatettiin potilas laittaa tarkkailulähetteellä psykiatriseen sairaalaan. Kyse on siis valmiiksi otetusta asenteesta. Tätä tapahtui etenkin terveyskeskuksissa.

Mitä tulee siihen sinun vetäisyysi MS- taudin toteamisesta. Kyllä olen tietoinen, mitä siihen diagnosointiin tarvitaan. Mutta jos ne lääkärit, jotka sinä kohtaat terveyspuolella eivät edes anna lähetettä siihen, niin eihän sitä silloin saa selville! Käytä vähän aivojasi! Potilaan on aika vaikea taistella tuulimyllyjä vastaan, tai saada itselleen kaikkia niitä tutkimuksia, joita pitäisi tehdä erotusdiagnoosin selvittämiseksi. Useaan sairauteen kuuluu mm. väsymystä ja masennusta. Mutta valitettavasti tiettyinä aikakausina potilaita kohdeltiin jo valmiiksi otetulla asenteellisuudella. Tästä ei päästä yhtään mihinkään, että näin oli.

Lisäksi ihan mitä tahansa nappeja ei pidä mennä määrämään tuosta vaan lonkalta, selvittämättä onko kyseisellä potilaalla kenties suvussa esim. sydän ja verisuonitauteja. Omalla kohdallani tätä ei ollenkaan tehty. Ja kyseinen Leponex- lääke aiheuttaa ongelmia sydämen ja verenkiertoelimistön toimintaan. Kaikkea ei voi, eikä pidä mennä perustelemaan "sairauden hyvällä hoidolla". Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että Leponex on tappolääke, tietyissä olosuhteissa, tietyn geeniperimän omaavien kohdalla, ja liian suurina annosmäärinä.

Mitä tulee CFS sairauden hoitoon, siihen ei saa mistään mitään kunnollista hoitoa, tällä hetkellä. Oli se mikä tahansa terveystaho.

Lue lisää

Onhan se tiedossa, että asenteellisuutta on olemassa.
Jos ihminen kuitenkin on psyykkisesti kunnossa, ei häntä pakkohoitoon viedä tai määrätä.
Taitaa olla mm. yleislääkäreiden oma ongelma, jos tätä asennevikaa heissä löytyy, ja haluavat välttämättä potilaastaan lähetteen psykiatrian puolelle tehdä.
Viimeistään psykiatri sitten toteaa, onko ihminen hoidon tarpeessa vai ei.

Anonyymi kirjoitti:

Onhan se tiedossa, että asenteellisuutta on olemassa.
Jos ihminen kuitenkin on psyykkisesti kunnossa, ei häntä pakkohoitoon viedä tai määrätä.
Taitaa olla mm. yleislääkäreiden oma ongelma, jos tätä asennevikaa heissä löytyy, ja haluavat välttämättä potilaastaan lähetteen psykiatrian puolelle tehdä.
Viimeistään psykiatri sitten toteaa, onko ihminen hoidon tarpeessa vai ei.

Lue lisää

Asenteellisuutta on ja ilmenee kyllä myös psykiatriankin puolella toimivien keskuudessa. Riittää, kun omalle kohdalle osuu hoitaja, jonka kanssa eivät kemiat kohtaa, tai halutaan tehdä kiusaa ja aiheuttaa vahinkoa potilaalle.

Anonyymi kirjoitti:

Asenteellisuutta on ja ilmenee kyllä myös psykiatriankin puolella toimivien keskuudessa. Riittää, kun omalle kohdalle osuu hoitaja, jonka kanssa eivät kemiat kohtaa, tai halutaan tehdä kiusaa ja aiheuttaa vahinkoa potilaalle.

Lue lisää

Hoitajat kiusaa? Taitaa olla ihan eri asenteellisuutta ihan eri ihmisillä kuin hoitoalalla?

Sairauden tunnon puute eli sairaudentunnottomuus tarkoittaa sitä, että potilas ei tunnista oireitaan sairaudeksi tai kieltää niiden olemassaolon. Sairaudentunnottomuus on yleinen ilmiö skitsofreniassa, ja sen arvioidaan koskevan noin 50–80 % potilaista.

Sairaudentunnottomuus vaikeuttaa hoitoon hakeutumista ja hoitoon sitoutumista, mikä heikentää toipumisen mahdollisuuksia.

Sairaudentunnottomuuden syitä ei täysin tunneta, mutta erilaisia selitysmalleja on esitetty. Näitä ovat esimerkiksi psykologinen defenssimalli, joka olettaa sairaudentunnottomuuden olevan potilaan tapa suojautua ahdistavalta todellisuudelta, neuropsykologinen selitysmalli, joka liittää sairaudentunnottomuuden aivojen etulohkon toimintahäiriöihin, ja kognitiivinen selitysmalli, joka korostaa potilaan omien uskomusten ja tulkintojen merkitystä.

Sairaudentunnottomuuden vähentämiseksi on kehitetty erilaisia hoitotyön keinoja, kuten selviytymiskäyttäytymisen lisääminen, sairauden oireiden normalisointi, potilaiden yksilöllisyyden huomioiminen, varhaisen tuen tarjoaminen ja psykoedukaatio.

Nämä keinot eivät ole ”kiusaamista”, vaan pyrkivät lisäämään potilaan motivaatiota ja yhteistyöhalua hoidossa.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi skitsofrenia näkyy niin helposti musteläiskissä että se on havaittu jo yli satavuotta sitten?

Eipä sitä diagnosoidakaan pelkän musteläiskätestin perusteella, tarvitaan siihen muutakin.

Anonyymi kirjoitti:

Asenteellisuutta on ja ilmenee kyllä myös psykiatriankin puolella toimivien keskuudessa. Riittää, kun omalle kohdalle osuu hoitaja, jonka kanssa eivät kemiat kohtaa, tai halutaan tehdä kiusaa ja aiheuttaa vahinkoa potilaalle.

Lue lisää

Jos ei hoitajan kanssa kemiat kohtaa, voi pyytää hoitajan vaihtoa, jos vain mahdollista.
Eikä tässä elämässä muutenkaan aina kemiat kaikkien kanssa kohtaa, ja silti eteenpäin jatketaan.
Jos ei tule toimeen jonkun kanssa, ei se tarkoita kiusaamista. Jos niin on, sitä on todella vähissä määrin. Ja sellaisia ilkeitä ihmisiä voi olla ihan missä vaan, miksi heitä olisi vain psykiatrian hoitopuolella ?
Aika usein mieleltään sairaat tai epävakaat ihmiset kokevat jotakin kiusaamisena tai vahingoittamisena. Johtuisiko se mitenkään siitä omasta tilasta/voinnista ? Kun ollaan sitten niin eri mieltä asioista, myös niitä itseä koskevista.

Anonyymi kirjoitti:

Hoitajat kiusaa? Taitaa olla ihan eri asenteellisuutta ihan eri ihmisillä kuin hoitoalalla?

Sairauden tunnon puute eli sairaudentunnottomuus tarkoittaa sitä, että potilas ei tunnista oireitaan sairaudeksi tai kieltää niiden olemassaolon. Sairaudentunnottomuus on yleinen ilmiö skitsofreniassa, ja sen arvioidaan koskevan noin 50–80 % potilaista.

Sairaudentunnottomuus vaikeuttaa hoitoon hakeutumista ja hoitoon sitoutumista, mikä heikentää toipumisen mahdollisuuksia.

Sairaudentunnottomuuden syitä ei täysin tunneta, mutta erilaisia selitysmalleja on esitetty. Näitä ovat esimerkiksi psykologinen defenssimalli, joka olettaa sairaudentunnottomuuden olevan potilaan tapa suojautua ahdistavalta todellisuudelta, neuropsykologinen selitysmalli, joka liittää sairaudentunnottomuuden aivojen etulohkon toimintahäiriöihin, ja kognitiivinen selitysmalli, joka korostaa potilaan omien uskomusten ja tulkintojen merkitystä.

Sairaudentunnottomuuden vähentämiseksi on kehitetty erilaisia hoitotyön keinoja, kuten selviytymiskäyttäytymisen lisääminen, sairauden oireiden normalisointi, potilaiden yksilöllisyyden huomioiminen, varhaisen tuen tarjoaminen ja psykoedukaatio.

Nämä keinot eivät ole ”kiusaamista”, vaan pyrkivät lisäämään potilaan motivaatiota ja yhteistyöhalua hoidossa.

Lue lisää

Sairaudentunnottomaksi voidaan myös katsoa sellainen potilas, joka ei suostu jäämään osastohoitoon vapaaehtoisesti. Näinkin on joillekin käynyt.

Hyvinhän sinä selität, koska olet ilmeisesti kyseisellä alalla. Nämä, mitä esille edellä toit, eivät tule yllätyksenä.

Toinen juttu on kokonaan se, jos tietyt oireet, kuten väsymys ja masennus eivät pohjimmiltaan johdukaan mt-sairaudesta, vaan jostakin muusta sairaudesta. Mutta, jos joku laitetaan psykiatriselle osastolle, jossa se potilas, joka sairaalan sisälle astuu, katsotaan vain psyykkiseksi sairaaksi, niin kohtelu ja hänelle tehdyt hoitopäätökset ovat sen mukaisia.

Nimittäin en usko, että meillä on Suomessa tehty riittävän laajoja ja spefisiä tutkimuksia siitä, kuinka paljon esim. tehdyt pakkohoitopäätökset ovat olleet riittävän oikeellisia, tai perusteltuja. Tai kuinka monen psyykkisesti diagnosoidun kohdalla on tehty psykiatrissa sairaaloissa riittävän spefisiset ja laaja-alaiset tutkimukset somaattiseten sairauksien poissulkemiseksi. Pakkohoitopäätöksiä on todella helppo tietyssä virka-asemassa olevien tehdä. Niitä ei lähde esim. mikään hallinto-oikeus yleensä kyseenalaistamaan, tai muuttamaan tehtyä päätöstä. Virka-asema painaa aina vaa´assa ja otetaan virkaportaikossa ja hallinnoissa huomioon enemmän. Pakkohoitoon asetettujen mt-diagnosoitujen oikeudellinen asema ja uskottavuus oikeuskäsittelyissä on Suomessa edelleen aika huono.

Anonyymi kirjoitti:

Sairaudentunnottomaksi voidaan myös katsoa sellainen potilas, joka ei suostu jäämään osastohoitoon vapaaehtoisesti. Näinkin on joillekin käynyt.

Hyvinhän sinä selität, koska olet ilmeisesti kyseisellä alalla. Nämä, mitä esille edellä toit, eivät tule yllätyksenä.

Toinen juttu on kokonaan se, jos tietyt oireet, kuten väsymys ja masennus eivät pohjimmiltaan johdukaan mt-sairaudesta, vaan jostakin muusta sairaudesta. Mutta, jos joku laitetaan psykiatriselle osastolle, jossa se potilas, joka sairaalan sisälle astuu, katsotaan vain psyykkiseksi sairaaksi, niin kohtelu ja hänelle tehdyt hoitopäätökset ovat sen mukaisia.

Nimittäin en usko, että meillä on Suomessa tehty riittävän laajoja ja spefisiä tutkimuksia siitä, kuinka paljon esim. tehdyt pakkohoitopäätökset ovat olleet riittävän oikeellisia, tai perusteltuja. Tai kuinka monen psyykkisesti diagnosoidun kohdalla on tehty psykiatrissa sairaaloissa riittävän spefisiset ja laaja-alaiset tutkimukset somaattiseten sairauksien poissulkemiseksi. Pakkohoitopäätöksiä on todella helppo tietyssä virka-asemassa olevien tehdä. Niitä ei lähde esim. mikään hallinto-oikeus yleensä kyseenalaistamaan, tai muuttamaan tehtyä päätöstä. Virka-asema painaa aina vaa´assa ja otetaan virkaportaikossa ja hallinnoissa huomioon enemmän. Pakkohoitoon asetettujen mt-diagnosoitujen oikeudellinen asema ja uskottavuus oikeuskäsittelyissä on Suomessa edelleen aika huono.

Lue lisää

On tapauksia, joissa potilaalta on kysytty, suostuuko jäämään vapaaehtoisesti, ja jos ei suostu, saattavat laittaa pakkohoitoon. Mutta siihen täytyy olla pätevät perusteet.

Anonyymi kirjoitti:

Kirjoituksen alun huvittavuudesta huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, todettakoon se nyt vielä kerran, että terveydenhuollossa esiintyy tiettyä asenteellisuutta. Eli, jos jollakin potilaalla on jo aiemmin annettu diagnoosi, niin häntä useimmiten kohdellaan sen mukaan jatkossa ja myöhemmin. Eli, jos on annettu jokin psykoosidiagnoosi, ja vaikka potilas menisi valittelemaan sairauden oireina väsymystä ja masennusta, niin ainakin 2010-luvun puolella saatettiin potilas laittaa tarkkailulähetteellä psykiatriseen sairaalaan. Kyse on siis valmiiksi otetusta asenteesta. Tätä tapahtui etenkin terveyskeskuksissa.

Mitä tulee siihen sinun vetäisyysi MS- taudin toteamisesta. Kyllä olen tietoinen, mitä siihen diagnosointiin tarvitaan. Mutta jos ne lääkärit, jotka sinä kohtaat terveyspuolella eivät edes anna lähetettä siihen, niin eihän sitä silloin saa selville! Käytä vähän aivojasi! Potilaan on aika vaikea taistella tuulimyllyjä vastaan, tai saada itselleen kaikkia niitä tutkimuksia, joita pitäisi tehdä erotusdiagnoosin selvittämiseksi. Useaan sairauteen kuuluu mm. väsymystä ja masennusta. Mutta valitettavasti tiettyinä aikakausina potilaita kohdeltiin jo valmiiksi otetulla asenteellisuudella. Tästä ei päästä yhtään mihinkään, että näin oli.

Lisäksi ihan mitä tahansa nappeja ei pidä mennä määrämään tuosta vaan lonkalta, selvittämättä onko kyseisellä potilaalla kenties suvussa esim. sydän ja verisuonitauteja. Omalla kohdallani tätä ei ollenkaan tehty. Ja kyseinen Leponex- lääke aiheuttaa ongelmia sydämen ja verenkiertoelimistön toimintaan. Kaikkea ei voi, eikä pidä mennä perustelemaan "sairauden hyvällä hoidolla". Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että Leponex on tappolääke, tietyissä olosuhteissa, tietyn geeniperimän omaavien kohdalla, ja liian suurina annosmäärinä.

Mitä tulee CFS sairauden hoitoon, siihen ei saa mistään mitään kunnollista hoitoa, tällä hetkellä. Oli se mikä tahansa terveystaho.

Lue lisää

Jos potilas käyttäytyy psykoottisesti vastaanotolla, ja hänellä löytyy tiedoista taipumus psykooseihin, niin eiköhän se nyt ole ihan luonnollista että pois sulku menetelmällä suljetaan se mahdollisuus pois että hän ei olekkaan psykoosissa, ja että päästään tutkimaan sitten niitä muita mahdollisuuksia.

Ei ole mitään järkeä pitää ihmistä psykoosissa vuosia tai vuosikymmeniä, vain sen takia että psykoottinen ihminen haluaisi ensin tutkituttaa kaikki netistä löytämänsä sairaudet, kun ei halua hyväksyä psykoottisuuttaan.

Onhan se taas perin kummallista, että kaikista muista sairauksista kelpaa se pois sulku tutkimus, mutta ei psykoosi sairaudesta?!? Ja vain sen takia, että pelottaa, kun kaikista psykoosi tutkimuksista ei tulekaan negatiivista vastausta.

Myös MS-tautia poteva ihminen voi pamantaa psykoosiin, ne eivät estä toinen toisiaan, eivätkä ne myöskään mene sekaisin. Tämän voit todeta itsekkin tutustumalla näihin ihmisiin.

Leponexissa on hyvin tiedetyt sivuvaikutukset. Siksi niitä seurataan, eikä sitä siksi koskaan määrätä huvikseen, vaan erittäin vakavissa tapauksissa.

Anonyymi kirjoitti:

Jos potilas käyttäytyy psykoottisesti vastaanotolla, ja hänellä löytyy tiedoista taipumus psykooseihin, niin eiköhän se nyt ole ihan luonnollista että pois sulku menetelmällä suljetaan se mahdollisuus pois että hän ei olekkaan psykoosissa, ja että päästään tutkimaan sitten niitä muita mahdollisuuksia.

Ei ole mitään järkeä pitää ihmistä psykoosissa vuosia tai vuosikymmeniä, vain sen takia että psykoottinen ihminen haluaisi ensin tutkituttaa kaikki netistä löytämänsä sairaudet, kun ei halua hyväksyä psykoottisuuttaan.

Onhan se taas perin kummallista, että kaikista muista sairauksista kelpaa se pois sulku tutkimus, mutta ei psykoosi sairaudesta?!? Ja vain sen takia, että pelottaa, kun kaikista psykoosi tutkimuksista ei tulekaan negatiivista vastausta.

Myös MS-tautia poteva ihminen voi pamantaa psykoosiin, ne eivät estä toinen toisiaan, eivätkä ne myöskään mene sekaisin. Tämän voit todeta itsekkin tutustumalla näihin ihmisiin.

Leponexissa on hyvin tiedetyt sivuvaikutukset. Siksi niitä seurataan, eikä sitä siksi koskaan määrätä huvikseen, vaan erittäin vakavissa tapauksissa.

Lue lisää

😁😁😁😁😁😁😁😁

Ainakin sait minut nauramaan! Kiitos siitä.

Me emme nyt taida ymmärtää toisiamme ollenkaan....

Paitsi yhden asian vielä sanon. Joidenkin "hankaliksi ja vaivaksi katsottujen potilaiden´" kohdalla, tai tutkimusmielessä aikoinaan, noin 16 vuotta sitten määrättiin kyseinen Leponex-lääke. Nykykäytäntöä en tiedä, että kuinka paljon sitä nykyisin potilalle määrätään. Mutta ainakin omalla kohdallani annostusta nostettiin aivan liian nopeasti ja annoskoot, eli määrät olivat liian suuria, jolloin haittavaikutukset olivat pahemmat. Lisäksi kuten jo aiemmin totesin, niille potilaille, joilla on suvussa sydän ja verisuonitauteja, ei pitäisi koskaan määrätä kyseistä lääkettä. Omalla kohdallani asiaa ei edes tutkittu, eikä edes kysytty, että onko suvussa sydän ja verisuonisairauksia. Pakkohoitopotilaalla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa juuri lainkaan hoitoonsa, koska häneltä puuttuu niin asema, kuin lailliset mahdollisuudetkin. Lääkkeen hyvä hoitovaste, tai psyykesairauden hoito eivät ole riittäviä ja hyväksyttäviä perusteita määrätä muuta, eli somaattista terveyttä vahingoittavaa lääkettä.

Anonyymi kirjoitti:

😁😁😁😁😁😁😁😁

Ainakin sait minut nauramaan! Kiitos siitä.

Me emme nyt taida ymmärtää toisiamme ollenkaan....

Paitsi yhden asian vielä sanon. Joidenkin "hankaliksi ja vaivaksi katsottujen potilaiden´" kohdalla, tai tutkimusmielessä aikoinaan, noin 16 vuotta sitten määrättiin kyseinen Leponex-lääke. Nykykäytäntöä en tiedä, että kuinka paljon sitä nykyisin potilalle määrätään. Mutta ainakin omalla kohdallani annostusta nostettiin aivan liian nopeasti ja annoskoot, eli määrät olivat liian suuria, jolloin haittavaikutukset olivat pahemmat. Lisäksi kuten jo aiemmin totesin, niille potilaille, joilla on suvussa sydän ja verisuonitauteja, ei pitäisi koskaan määrätä kyseistä lääkettä. Omalla kohdallani asiaa ei edes tutkittu, eikä edes kysytty, että onko suvussa sydän ja verisuonisairauksia. Pakkohoitopotilaalla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa juuri lainkaan hoitoonsa, koska häneltä puuttuu niin asema, kuin lailliset mahdollisuudetkin. Lääkkeen hyvä hoitovaste, tai psyykesairauden hoito eivät ole riittäviä ja hyväksyttäviä perusteita määrätä muuta, eli somaattista terveyttä vahingoittavaa lääkettä.

Lue lisää

Minultakaan ei aikanaan kyselty minkäänlaisista mahdollisista suvussa olevista sydänongelmista, kun Leponexia aloiteltiin.
Tosin omat sydänfilmini, joita otettiin, näyttivät sen, etten voinutkaan kyseistä lääkettä käyttää.
Se oli ainoa kerta, kun ylipäänsä minkään lääkkeen haittoja otettiin huomioon, hyvä että edes tuolloin.
Vaikkakin myöhemmin laitettiin lääkitys, joka aiheutti sydämessä samaa ongelmaa, mutta siitä taas ei välitetty. Laitos ja lääkärit olivat eri kuin aiemmin Leponexin kohdalla.
Siihen aikaan ei taidettu paljon potilaista välittää, tuleeko haittoja ja jos, niin minkälaisia.
Nykyajasta en tiedä, eikä onneksi tarvitsekaan.

Anonyymi kirjoitti:

😁😁😁😁😁😁😁😁

Ainakin sait minut nauramaan! Kiitos siitä.

Me emme nyt taida ymmärtää toisiamme ollenkaan....

Paitsi yhden asian vielä sanon. Joidenkin "hankaliksi ja vaivaksi katsottujen potilaiden´" kohdalla, tai tutkimusmielessä aikoinaan, noin 16 vuotta sitten määrättiin kyseinen Leponex-lääke. Nykykäytäntöä en tiedä, että kuinka paljon sitä nykyisin potilalle määrätään. Mutta ainakin omalla kohdallani annostusta nostettiin aivan liian nopeasti ja annoskoot, eli määrät olivat liian suuria, jolloin haittavaikutukset olivat pahemmat. Lisäksi kuten jo aiemmin totesin, niille potilaille, joilla on suvussa sydän ja verisuonitauteja, ei pitäisi koskaan määrätä kyseistä lääkettä. Omalla kohdallani asiaa ei edes tutkittu, eikä edes kysytty, että onko suvussa sydän ja verisuonisairauksia. Pakkohoitopotilaalla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa juuri lainkaan hoitoonsa, koska häneltä puuttuu niin asema, kuin lailliset mahdollisuudetkin. Lääkkeen hyvä hoitovaste, tai psyykesairauden hoito eivät ole riittäviä ja hyväksyttäviä perusteita määrätä muuta, eli somaattista terveyttä vahingoittavaa lääkettä.

Lue lisää

Pakkohoito potilaalla on aika paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omaan hoitoonsa.

Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan.

Anonyymi kirjoitti:

Pakkohoito potilaalla on aika paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omaan hoitoonsa.

Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan.

Näin tosiaan on.
Minullakin aikoinaan pakkohoitopäätös purettiin hallinto-oikeuden päätöksellä. Vaikka silloin huomasi, ettei osastolla päätöksestä pidetty ( siis henkilökunta ).

Anonyymi kirjoitti:

Edelliselle: "sairaalahoidon aikana potilasta kohdellaan kunnioittavasti ja inhimillisesti, ja hänen mielipiteensä ja oikeutensa otetaan huomioon". Onko näin mielestäsi tehty esim. Kupittaan ja Auroran sairaaloissa?

Oletan, että ihmisten kaltoin, eli väärinkohtelua, töykeää ja alentavaa käytöstä ja ihmisyyden ja ihmisarvon viemistä on tapahtunut monissa muissakin sairaaloissa.

Se, että noita fraaseja, jotka väitetään kuuluvan hoitokäytöntöön ja hoitokulttuuriin, saahan sitä sanoa ja väittää ihan mitä vaan. Käytäntö ja ne tavat sitten kohdella reaalimaailmassa niitä potilaita siellä sairaalaympäristössä on aina ihan eri asia kauniit liturgiat. Totuus asioiden oikeasta voi olla huomattavasti rumempi. Psykiatriassa esiintyy potilaita kohtaan aika paljon ylimielisyyttä, potilaiden kategorisoimista ja arvottamista. Etenkin hoitajien puolelta.

Lisäksi esille ottamasi fraasi ei toteudu ainakaan pakkohoitoon asetettujen kohdalla. Heidän mielipidettään asiasta tuskin edes kysytään, tai ainakaan noterataan. Lisäksi hoidon vastustaminen katsotaan "sairaudentunnottomuudeksi". Niin, että siinä tilanteessa on potilaan aivan turha sanoa yhtään mitään. Systeemit on tehty niin kieroiksi, että sanotpa mitä tahansa, niin siitä etsitään ja saadaan "todisteita" henkilön potemasta sairaudesta.

Lue lisää

Ihmisten kaltoin ja väärinkohtelulle, täytyy tietenkin olla nollatoleranssi. Tietenkin kaikkien laitosten täytyy noudattaa tätä, ja hyvä että nämä väärinkäytökset ovat tulleet ilmi.

Haluaistko kuitenkin kertoa, että miksi sairaan ihmisen narratiivista sitten aina unohtuu tämä nollatoleranssi?

Eikö sariaan mielestä omaisen joutuminen henkisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi ole vakava ja yleinen ongelma?

Arvioiden mukaan jopa 40–70 % mielenterveyspotilaan omaisista kokee jonkinlaista väkivaltaa tai sen uhkaa potilaan taholta. Väkivalta voi olla esimerkiksi huorittelua, mitätöintiä, kiristämistä, tönimistä, lyömistä tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Väkivallan syitä ovat usein potilaan sairauden oireet, kuten harhaluulot, sekavuus tai aggressiivisuus, mutta myös muut tekijät, kuten päihteet, stressi, perheen dynamiikka tai yhteiskunnan asenteet .

Väkivalta on aina väärin, eikä sitä pidä hyväksyä tai sietää, edes sairauden varjolla.
Ylipäätään mikä saa kuvittelemaan, että kun tällainen ihminen lähetetään hoitoon, että hän yhtäkkiä muuttuisi pyhäkoulun opettajaksi? Vai voisiko olettaa, että se ognelmakäyttäytyminen jatkuu vielä hoidonkin aikana, ja generoi niitä ongelmia ympärilleen?

Anonyymi kirjoitti:

Ihmisten kaltoin ja väärinkohtelulle, täytyy tietenkin olla nollatoleranssi. Tietenkin kaikkien laitosten täytyy noudattaa tätä, ja hyvä että nämä väärinkäytökset ovat tulleet ilmi.

Haluaistko kuitenkin kertoa, että miksi sairaan ihmisen narratiivista sitten aina unohtuu tämä nollatoleranssi?

Eikö sariaan mielestä omaisen joutuminen henkisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi ole vakava ja yleinen ongelma?

Arvioiden mukaan jopa 40–70 % mielenterveyspotilaan omaisista kokee jonkinlaista väkivaltaa tai sen uhkaa potilaan taholta. Väkivalta voi olla esimerkiksi huorittelua, mitätöintiä, kiristämistä, tönimistä, lyömistä tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Väkivallan syitä ovat usein potilaan sairauden oireet, kuten harhaluulot, sekavuus tai aggressiivisuus, mutta myös muut tekijät, kuten päihteet, stressi, perheen dynamiikka tai yhteiskunnan asenteet .

Väkivalta on aina väärin, eikä sitä pidä hyväksyä tai sietää, edes sairauden varjolla.
Ylipäätään mikä saa kuvittelemaan, että kun tällainen ihminen lähetetään hoitoon, että hän yhtäkkiä muuttuisi pyhäkoulun opettajaksi? Vai voisiko olettaa, että se ognelmakäyttäytyminen jatkuu vielä hoidonkin aikana, ja generoi niitä ongelmia ympärilleen?

Lue lisää

Mitkähän lienevät ne oikeat luvut siitä, että skitsofreniadiagnoosin saaneista olisi oikeasti jokin merkittävä uhka omille läheisille? Vai onko heittosi taustalla oma jo valmiiksi otettu asenne?

Lisäksi tähän totean sen, että itse asiassa moni vahvalle neuroleptilääkitykselle laitettu ja etenkin päihteiden alaisena joutuu itse väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Terv. itse vastaavia kokeneena
PS. Näihin traumaattisiin kokemuksiin ei saa edes mitään terapiaa tms., koska julkisella puolella tuijotetaan vain siihen aiempaan annettuun diagnoosiin ja kohdellaan vain psykoosipotilaana. Ja toki kritiikiähän ei saa esittää ja vähintäänkin joku kuittaa kirjoittamani "harhaisen potilaan tuotoksena".

Anonyymi kirjoitti:

Mitkähän lienevät ne oikeat luvut siitä, että skitsofreniadiagnoosin saaneista olisi oikeasti jokin merkittävä uhka omille läheisille? Vai onko heittosi taustalla oma jo valmiiksi otettu asenne?

Lisäksi tähän totean sen, että itse asiassa moni vahvalle neuroleptilääkitykselle laitettu ja etenkin päihteiden alaisena joutuu itse väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Terv. itse vastaavia kokeneena
PS. Näihin traumaattisiin kokemuksiin ei saa edes mitään terapiaa tms., koska julkisella puolella tuijotetaan vain siihen aiempaan annettuun diagnoosiin ja kohdellaan vain psykoosipotilaana. Ja toki kritiikiähän ei saa esittää ja vähintäänkin joku kuittaa kirjoittamani "harhaisen potilaan tuotoksena".

Lue lisää

Niin, tai miksi ylipäätään aidon uhrin, ja väärinkäyttäjän luvut eivät koskaan kohtaa?

Empä ole koskaan aikaisemmin kuullut että neuroleptit jotenkin altistaisi seksuaalsielle hyväksikäytölle. Kerro lisää?

Minä puolestani olen ihan itse maksanut oman terapiani, että olen päässyt yli omasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Suosittelen sitä ihmisille, jotka aidosti haluavat itse työstää omia luurankojaan kaapista.

Eipä sitä täällä ketjussa päälle päin näe, sitä lääkkeiden käyttöä.
Eikä lääkkeiden käyttö aina näy päälle päin. Jos on isot määrät lääkitystä, niin sitten se näkyy. Sen näkee ihmisen koko olemuksesta, ilmeet, katse, liikkuminen, puheen tuottaminen, jne.

Minulla eräs tietty neuroleptilääke, ja montakymmentävuotta jatkunut sellainen erilaisia muitakin neuroleptejä tuli sinä aikana käytettyä, ajoivat itse asiassa käyttämään alkoholia enemmän ja liikaa. Siinäpä sitä tullaankin siihen olennaiseen kysymykseen, miksi niin tapahtui? Liian vähän dopamiinia kenties elimistössä, koska onhan hyvin tiedossa, että kyseiset lääkkeet vaikuttavat nimenomaan sen tuotantoon ja määrään elimistössä. Sitten kun lopetin lopullisesti neuroleptien käyttämisen, kas kummaa, niin loppui myös yletön viinanhimokin. Mitenkä palstaviisaat tämän selittävät, tai mitäköhän lääkärit tuohon vastaisivat.

Anonyymi kirjoitti:

Minulla eräs tietty neuroleptilääke, ja montakymmentävuotta jatkunut sellainen erilaisia muitakin neuroleptejä tuli sinä aikana käytettyä, ajoivat itse asiassa käyttämään alkoholia enemmän ja liikaa. Siinäpä sitä tullaankin siihen olennaiseen kysymykseen, miksi niin tapahtui? Liian vähän dopamiinia kenties elimistössä, koska onhan hyvin tiedossa, että kyseiset lääkkeet vaikuttavat nimenomaan sen tuotantoon ja määrään elimistössä. Sitten kun lopetin lopullisesti neuroleptien käyttämisen, kas kummaa, niin loppui myös yletön viinanhimokin. Mitenkä palstaviisaat tämän selittävät, tai mitäköhän lääkärit tuohon vastaisivat.

Lue lisää

Minussa taisi herätä pieni palstaviisas kun luin kysymyksesi, alkoi aivoissani kehittyä ajatuksia.
Neuroleptit ovat huumelääkkeitä. Niiden vaikutus alkaa jossain vaiheessa heiketä jolloin elimistö kaipaa lisää ainetta. Alkoholilla voi lievittää tätä vieroitusoiretta. Sama ilmiö taitaa olla oikeissakin huumeessa, kun toleranssi kasvaa täytyy siirtyä vahvempiin aineisiin. Neuroleptien eimistölle synnyttämiä haittavaikutuksia myös lievitetään alkoholilla.
Lääkkieden vaihdon yhteydessä tulee vieroitusoireita ja alkoholi voi lievittää niitä.

Dopamiini on on ollut yksi lääketeollisuuden huijaus lääkäreiden koulutuksessa, nythän se on todettu virallisesti vääräksi. Ei mielenterveysongelmat johdu mistään dopamiinista eikä serotoniinistä.

Ajattelen myös että ihminen joka kymmenien vuosien jälkeen pystyy lopettamaan lääkeriippuvuuden ei olisi sitä alun perinkään tarvinnut ruveta käyttämään.

Anonyymi kirjoitti:

Minulla eräs tietty neuroleptilääke, ja montakymmentävuotta jatkunut sellainen erilaisia muitakin neuroleptejä tuli sinä aikana käytettyä, ajoivat itse asiassa käyttämään alkoholia enemmän ja liikaa. Siinäpä sitä tullaankin siihen olennaiseen kysymykseen, miksi niin tapahtui? Liian vähän dopamiinia kenties elimistössä, koska onhan hyvin tiedossa, että kyseiset lääkkeet vaikuttavat nimenomaan sen tuotantoon ja määrään elimistössä. Sitten kun lopetin lopullisesti neuroleptien käyttämisen, kas kummaa, niin loppui myös yletön viinanhimokin. Mitenkä palstaviisaat tämän selittävät, tai mitäköhän lääkärit tuohon vastaisivat.

Lue lisää

Minulla "masarilääkkeet" ajoi juomaan liikaa. Jostain kumman syystä koin tarvetta aina juoda serotoniinilääkkeitä käyttämällä. Kun lopetin ne, en halunnut enää juodakaan.

Anonyymi kirjoitti:

Minulla "masarilääkkeet" ajoi juomaan liikaa. Jostain kumman syystä koin tarvetta aina juoda serotoniinilääkkeitä käyttämällä. Kun lopetin ne, en halunnut enää juodakaan.

Oletko käynyt AA porukoissa. Siellähän on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka ovat jo parantuneet alkoholismistaan, ja niitä jotka keksivät niitä tekosyitä ja syyttävät muita juomisistaan.

Anonyymi kirjoitti:

Minussa taisi herätä pieni palstaviisas kun luin kysymyksesi, alkoi aivoissani kehittyä ajatuksia.
Neuroleptit ovat huumelääkkeitä. Niiden vaikutus alkaa jossain vaiheessa heiketä jolloin elimistö kaipaa lisää ainetta. Alkoholilla voi lievittää tätä vieroitusoiretta. Sama ilmiö taitaa olla oikeissakin huumeessa, kun toleranssi kasvaa täytyy siirtyä vahvempiin aineisiin. Neuroleptien eimistölle synnyttämiä haittavaikutuksia myös lievitetään alkoholilla.
Lääkkieden vaihdon yhteydessä tulee vieroitusoireita ja alkoholi voi lievittää niitä.

Dopamiini on on ollut yksi lääketeollisuuden huijaus lääkäreiden koulutuksessa, nythän se on todettu virallisesti vääräksi. Ei mielenterveysongelmat johdu mistään dopamiinista eikä serotoniinistä.

Ajattelen myös että ihminen joka kymmenien vuosien jälkeen pystyy lopettamaan lääkeriippuvuuden ei olisi sitä alun perinkään tarvinnut ruveta käyttämään.

Lue lisää

Neurolepteihin ei kasva toleranssi. Niiden käytössä ei esiinny sellaista, että tulisi tarve saada isompia määriä. Vieroitusoireet voivat olla ihan totta, joillekin niitä tulee, joillekin ei.