Puolison äkkikuoleman aiheuttama traumaattinen suru ja stressi

Kokemusta on kanssa.
Kirjoitin lähes 20v sitten että suruun ei saa jäädä kiinni.
Moni alkaa käymään sururyhmissä yms., ihan ok alkuvaiheessa.
Mutta jos surusta tekee uuden elämäntyylin niin silloin se ei ole ok.

Varsinkin jos on lapsia niin silloin se on lapsia kohtaa erittäin väärin rypeä jatkuvasti surussa vuodesta toiseen.

Sitten on näitä arvostelijoita joiden mielestä suruaika ( miltä se nyt näyttääkin) on tietyn mittainen aika.
Yritin aikoinaan löytää määritelmää suruajan pituudelle, ei löytynyt.
Ei edes kirkollisissa piireissä ole määritelty suruaikaa.

Toinen asia on se että mistä ulkopuolinen tietää miten suree?
Itse aloitin parisuhteen aika pian vaimoni kuoleman jälkeen mutta ei minun suruaika päättynyt uuteen suhteeseen.
Jokainen tekee surutyötä omalla tavalla ja kukaan ulkopuolinen ei ole oikeutetty mitenkään kritisoimaan tilanteita.

Anonyymi kirjoitti:

Kokemusta on kanssa.
Kirjoitin lähes 20v sitten että suruun ei saa jäädä kiinni.
Moni alkaa käymään sururyhmissä yms., ihan ok alkuvaiheessa.
Mutta jos surusta tekee uuden elämäntyylin niin silloin se ei ole ok.

Varsinkin jos on lapsia niin silloin se on lapsia kohtaa erittäin väärin rypeä jatkuvasti surussa vuodesta toiseen.

Sitten on näitä arvostelijoita joiden mielestä suruaika ( miltä se nyt näyttääkin) on tietyn mittainen aika.
Yritin aikoinaan löytää määritelmää suruajan pituudelle, ei löytynyt.
Ei edes kirkollisissa piireissä ole määritelty suruaikaa.

Toinen asia on se että mistä ulkopuolinen tietää miten suree?
Itse aloitin parisuhteen aika pian vaimoni kuoleman jälkeen mutta ei minun suruaika päättynyt uuteen suhteeseen.
Jokainen tekee surutyötä omalla tavalla ja kukaan ulkopuolinen ei ole oikeutetty mitenkään kritisoimaan tilanteita.

Lue lisää

Ei kait kukaan halua jäädä suruun kiinni t. tehdä siitä elämäntapaa? Täällä ei ole muuta kuin seurakunnan suru ryhmä, enkä sinne ole ollut halukas menemään. Vertaisryhmästä netissä olen saanut vertaistukea, minua kiinnosti onko asiaa kokemattomilla tästä mitään tietoa? Onko tämä ja kaikki sen seuraukset myös tabuja?

Anonyymi kirjoitti:

Kokemusta on kanssa.
Kirjoitin lähes 20v sitten että suruun ei saa jäädä kiinni.
Moni alkaa käymään sururyhmissä yms., ihan ok alkuvaiheessa.
Mutta jos surusta tekee uuden elämäntyylin niin silloin se ei ole ok.

Varsinkin jos on lapsia niin silloin se on lapsia kohtaa erittäin väärin rypeä jatkuvasti surussa vuodesta toiseen.

Sitten on näitä arvostelijoita joiden mielestä suruaika ( miltä se nyt näyttääkin) on tietyn mittainen aika.
Yritin aikoinaan löytää määritelmää suruajan pituudelle, ei löytynyt.
Ei edes kirkollisissa piireissä ole määritelty suruaikaa.

Toinen asia on se että mistä ulkopuolinen tietää miten suree?
Itse aloitin parisuhteen aika pian vaimoni kuoleman jälkeen mutta ei minun suruaika päättynyt uuteen suhteeseen.
Jokainen tekee surutyötä omalla tavalla ja kukaan ulkopuolinen ei ole oikeutetty mitenkään kritisoimaan tilanteita.

Lue lisää

Ihan totta ne jotka itsevarmana höpöttää miten kauan saa surra, ovat teoreetikkoja joilla ei ole tippaakaan empatiaa sisällään .
Yksi nuori kollegani menetti äitinsä ja tottakai hänellä oli suru ja ei pahemmasti jaksanut ottaa osaa kahvitauolla toisten vitseihin. Niin eikö jo yksi toinen kollega aloittanut pitämään hänelle puhetta, ettei äitiä tarvitse surra sehän on luonnollista että vanhemmat kuolee. Joten leuka pystyyn ja naura kuten ennenkin .
Se haavoitti tätä nuorta ihmistä kovasti, että joku yrittää päättää miten kauan hänellä on oikeus surra äitiään. Sillä hän teki työnsä joka päivä tunnollisesti ja hoiti kaikki muutkin tavalliset tehtävät mitä tavallisestikin , oli ainoastaan hieman hiljaisempi kuten tavallisesti.
Mutta voåielä vuosien jälkeenkin hän sanoo että kaipaa äitiään kovasti, vaikka ei suru enää ole sellaista kun alussa , mutta sydämmessä on äidille oma paikkansa vieläkin.
Niin että kenenkään ei tarvitsisi puuttua toisen surutyöhön sillä jokainen kokee surun eri tavalla ja kaikki tavat ovat oikeita juuri sille henkilölle.

Kynttilät on sytytetty aina kotona sisällä t. pihalla. Rakkaan tuhkat hautasimme puoli vuotta sitten mökin pihalle ja siellä ei olla käyty sen jälkeen. Käydään ehkä kesän aikana? En näe siinä haudoilla patsastelussa mitään järkeä, se että muistamme rakkaamme aina sydämessämme on tärkeintä. Hautausmaat ovat niin ankeita paikkoja etten sinne halunnut hänen hautaa, olimme puhunut siitä joskus (20v.sitten) että haluamme tulla haudatuksi mökille, mikäli mahdollista.