SUUNNATON IKÄVÄ !

"En ole kenellekään tärkeä."

Valinta on ollut sinun. Surullinen ratkaisu.
Miksi olet kieltänyt itseltäsi mahdollisuuden olla tärkeä kenellekään ?
Olet myös kieltänyt muilta mahdollisuuden kokea luonnollisen läheisen
ihmissuhteen sinun kanssasi.
Heille jää ehkä muisto, ettet välittänyt heistä.

Anonyymi kirjoitti:

"En ole kenellekään tärkeä."

Valinta on ollut sinun. Surullinen ratkaisu.
Miksi olet kieltänyt itseltäsi mahdollisuuden olla tärkeä kenellekään ?
Olet myös kieltänyt muilta mahdollisuuden kokea luonnollisen läheisen
ihmissuhteen sinun kanssasi.
Heille jää ehkä muisto, ettet välittänyt heistä.

Lue lisää

Suojelen sillä itseäni siltä, mitä en enää kestäisi toista kertaa, kun koko maailmani mureni ja menetin rakkauteni. Ymmärsin, että olin liikaa luottanut elämään. Sen jälkeen en päästänyt ketään lähelleni. Se ei tarkoita torjuntaa, eikä kieltoa lähestyä, en usko, että läheiseni ajattelevat minun syrjivän ketään. Mutta annan heidän tulla ja mennä. En sido itseeni ketään. Teen omat ratkaisuni itse. Kokemus antoi minulle tiedon, että minua ei kukaan enää tarvitse, enkä tarvitse ketään.
En kulje enää sydän kädessäni.

Anonyymi kirjoitti:

"En ole kenellekään tärkeä."

Valinta on ollut sinun. Surullinen ratkaisu.
Miksi olet kieltänyt itseltäsi mahdollisuuden olla tärkeä kenellekään ?
Olet myös kieltänyt muilta mahdollisuuden kokea luonnollisen läheisen
ihmissuhteen sinun kanssasi.
Heille jää ehkä muisto, ettet välittänyt heistä.

Lue lisää

08:57:48

" älä tuomitse ettei sinuaki tuomita "


asia ei ole noin yksinkertanen kuin ilmaiset,

ymmärrän hyvin 00:15:21 tunteita,

kun on pahoin loukattu, haavoitettu, petetty, ei ole ollenkaan ihme että suojautuu paksun " muurin " taa jotta ei kukaan enään haavoita yhtäpahoin,

mutta kääntöpolena olisi kuinten särkyneen ihmisen jotenki päästä omasta vankilastaan hiukan ulos,
vaikka vaikeeta se on,,

melkein samoin olen itse kokenu elämän haavoittuvuuden,
omalla tavallani olen myös rikki revitty,,, elämän haavoittama,
se näkyy siinä etten ole halunnu tai uskaltanu edes etsiä uusia ihmissuhteita,

Anonyymi kirjoitti:

Suojelen sillä itseäni siltä, mitä en enää kestäisi toista kertaa, kun koko maailmani mureni ja menetin rakkauteni. Ymmärsin, että olin liikaa luottanut elämään. Sen jälkeen en päästänyt ketään lähelleni. Se ei tarkoita torjuntaa, eikä kieltoa lähestyä, en usko, että läheiseni ajattelevat minun syrjivän ketään. Mutta annan heidän tulla ja mennä. En sido itseeni ketään. Teen omat ratkaisuni itse. Kokemus antoi minulle tiedon, että minua ei kukaan enää tarvitse, enkä tarvitse ketään.
En kulje enää sydän kädessäni.

Lue lisää

Samalla kun "suojelet" itseäsi rankaiset itseäsi.

Ymmärrän ratkaisusi, tuon päätöksen myötä elämä on helpompaa, ken vain pystyy sen tekemään.
Itselleni tuo olisi varmaan oikea juttu, koska olen kova suremaan jokaista omaisen kuolemaa, omien ja vieläpä puolioutojenkin.
Jokaiset hautajaiset ovat aina koettelemus, kyyneleet tulee helposti esiin.

Olen kyllä laittanut merkille, että on joitain ihmisiä, jotka ovat kuin "viilipyttyjä", ei vähästä säikähdä, ei kuolemankaan edessä. Hyvä heille.

Anonyymi kirjoitti:

Ymmärrän ratkaisusi, tuon päätöksen myötä elämä on helpompaa, ken vain pystyy sen tekemään.
Itselleni tuo olisi varmaan oikea juttu, koska olen kova suremaan jokaista omaisen kuolemaa, omien ja vieläpä puolioutojenkin.
Jokaiset hautajaiset ovat aina koettelemus, kyyneleet tulee helposti esiin.

Olen kyllä laittanut merkille, että on joitain ihmisiä, jotka ovat kuin "viilipyttyjä", ei vähästä säikähdä, ei kuolemankaan edessä. Hyvä heille.

Lue lisää

Samoin,, nyt vanha suren jo kaikkia tuttujaki
kun kuulen että ovat jo poistuneet keskuudestamme,

jopa jukisia henkilöitä itken heidän kuolemaansa
kuten vasti-ikään kuoli nuori näyttelijä 27v Voutilainen,
joka esiintyi salatuissa elämässä,

tuntuu todella pahalata kun kaikki muut kuolee jopa huomattavasti nuorempana kuin minä,
ja minun pitää elää sairaanaki vaikka kuinka vanhaksi, kohta sata vuotta tulee täyteen, ei oo kuin vähän toistakymmentä vuotta enään sataan vuoteenkaa, hohijaa,

Anonyymi kirjoitti:

08:57:48

" älä tuomitse ettei sinuaki tuomita "


asia ei ole noin yksinkertanen kuin ilmaiset,

ymmärrän hyvin 00:15:21 tunteita,

kun on pahoin loukattu, haavoitettu, petetty, ei ole ollenkaan ihme että suojautuu paksun " muurin " taa jotta ei kukaan enään haavoita yhtäpahoin,

mutta kääntöpolena olisi kuinten särkyneen ihmisen jotenki päästä omasta vankilastaan hiukan ulos,
vaikka vaikeeta se on,,

melkein samoin olen itse kokenu elämän haavoittuvuuden,
omalla tavallani olen myös rikki revitty,,, elämän haavoittama,
se näkyy siinä etten ole halunnu tai uskaltanu edes etsiä uusia ihmissuhteita,

Lue lisää

@ 10:00
Kirjoitit tosi hyvin ! Ihminen yrittää suojata itseään, mutta asialla on kääntöpuolikin.

Anonyymi kirjoitti:

Ymmärrän ratkaisusi, tuon päätöksen myötä elämä on helpompaa, ken vain pystyy sen tekemään.
Itselleni tuo olisi varmaan oikea juttu, koska olen kova suremaan jokaista omaisen kuolemaa, omien ja vieläpä puolioutojenkin.
Jokaiset hautajaiset ovat aina koettelemus, kyyneleet tulee helposti esiin.

Olen kyllä laittanut merkille, että on joitain ihmisiä, jotka ovat kuin "viilipyttyjä", ei vähästä säikähdä, ei kuolemankaan edessä. Hyvä heille.

Lue lisää

Onkoha se vähän luonnekysymyskin ? Toiset vain ovat herkempiä kuin toiset.

Anonyymi kirjoitti:

Suojelen sillä itseäni siltä, mitä en enää kestäisi toista kertaa, kun koko maailmani mureni ja menetin rakkauteni. Ymmärsin, että olin liikaa luottanut elämään. Sen jälkeen en päästänyt ketään lähelleni. Se ei tarkoita torjuntaa, eikä kieltoa lähestyä, en usko, että läheiseni ajattelevat minun syrjivän ketään. Mutta annan heidän tulla ja mennä. En sido itseeni ketään. Teen omat ratkaisuni itse. Kokemus antoi minulle tiedon, että minua ei kukaan enää tarvitse, enkä tarvitse ketään.
En kulje enää sydän kädessäni.

Lue lisää

Ymmärrä miten ajattelet, minä myös jäin hyvin nuorena leskeksi pienten lasten kanssa .
Uskalsin yrittää vielä kerran ja liitosta tulin se kaikkein paras, ja onnellinen mutta kymmenen vuoden jälkeen mies sairastui kuolettavan sairauteen ja voi sitä tuskaa Hoitelin hänet kotona viimeiseen päivään asti . Enntajua vieläkään että jaksoin
Sanotaan että kolmas kerta toden sanoo, vaan en halua enää kokea samaa kolmatta kertaa joten suojelen myös itseäni, silti pidän ihmisistä mutta ketään en päästä enää lähelleni ! Itsesuojeleminen tuskalta tulee automaattisesti kun tapahtuu traagisia asioita joita ei voi korjata , ei edes lääkärikään .
Tottakai olisi kiva kun olisi joku läheinen jonka kanssa saisi vaihtaa ajatuksia jne. Mutta kokemukset äkillisestä menetyksistä riittää minun kohdallani myös.

Joten tiedän miten suojelen itseäni etten koskaan tuntisi enää mitään , lastenlapset ovat kohokohta elämässä nyt, ja olen sanonut näille ”kiinnostuneille ” etten hae enää mitään seuraa .
Moni sanoo että ei saisi sanoa” ei koskaan ” sillä elämässä voi tapahtua ihmeitä. Mutta nekin ihmeet torjun kokonaan.

Anonyymi kirjoitti:

"En ole kenellekään tärkeä."

Valinta on ollut sinun. Surullinen ratkaisu.
Miksi olet kieltänyt itseltäsi mahdollisuuden olla tärkeä kenellekään ?
Olet myös kieltänyt muilta mahdollisuuden kokea luonnollisen läheisen
ihmissuhteen sinun kanssasi.
Heille jää ehkä muisto, ettet välittänyt heistä.

Lue lisää

Se näyttää niin loogiselta kun näkee tekstin, mutta käytännössä se ei ole sitä, kun kokee jotain järkyttävää niin siitä on hyvin vaikea päästä pinnalle , kun usein on ystävätkin jo poistuneet rajan tuolle puolelle.
Kipua mitä ihminen tuntee menetyksessä ei voi kukaan ymmärtää jos ei ole itse käynyt lävitse samoja asioita.

Vartaistukeakaan ei ole silloin kun ihminen voi huonosti, kaikki ystävät kaikkoaa ja siinä sitten yksin yrittelee selvitellä päässään asioita ja se ei ole helppoa.

Mutta silti pystyy olemaan ystävällinen muille ja he eivät edes voi ymmärtää mitä ihminen salaa sisällään , kas kun se ei näy ulospäin.
Joten ei kiellä elämä mutta päättää miten elämänsä elää.

En mieti olenko tärkeä kenellekään.
Tiedän että tyttäreni ja minun välillä on paljon rakkautta.
On kaveri, hänelle saatan olla aika tärkeä ja hän minulle. Vankka ystävyys ja luottamus on välillämme saavutettu. Ei asuta yhdessä mikä sopii minulle oikein hyvin.
Tuntuu pahalta jos joku mukava tuntemani ihminen kuolee.
Puhumattakaan lapsen menettämisestä.
Mieheni sairasti niin kauan, oli sänkyyn sidottu yli kymmenen vutta joten hänen pois nukkumisensa oli armahdus hänelle itselleenkin.
Olen onnellinen ihan yksinkin, kissa seurana, en kaipaa mitään virikkeitä, luonto antaa elämyksiä ja äänikirjat.

Seurakunnat ovat kaikille avoimia, ei niihin tarvitse kutsua odotella. Eläkeläisjärjestöt ottavat aina uusia jäseniä, sinne vaan mukaan. Pitää olla sen verran aloitekykyä että menee tutustumaan mitä on tarjolla, kotiovelle ei tulla hakemaan.

Anonyymi kirjoitti:

Seurakunnat ovat kaikille avoimia, ei niihin tarvitse kutsua odotella. Eläkeläisjärjestöt ottavat aina uusia jäseniä, sinne vaan mukaan. Pitää olla sen verran aloitekykyä että menee tutustumaan mitä on tarjolla, kotiovelle ei tulla hakemaan.

Lue lisää

Niin tuon me tiedämme,
mutta se mutta
näin vanhana on kynnys korkea lähteä itseleen tuntemattomien kerhoihin,
kyllä tommoset kerhot pitäsi jokaisen ihmisen opetella heti lapsesta asti
voisi alottaa rippikoulusta aktiivisen kulkemisen esm. seurakunnassa,
mutta me sota-ajan sekuntaa olevat yksilöt jäätiin monista asioista paitsi,
-- titetenki jos olisimme pysyneet synnyinseudullamme,
siellä oli säilyny ihan normaalia
moninainen kyläyhteisöt toimintoineen,
mutta se mutta,
kun tuli maalta-pako,
siis nuoriso muutti maalta laumoittain kaupunkeihin ja ympäri maailmaa työnperässä,
kyläyhteisö katosi siinä samassa rytäkässä,
tuli aktiivi työ-elämä joka kesti kymmeniä vuosia yli neljäkymmentäki vuotta,
ja perhe lapsineen, ei siinä paljoo kodin ulkopuolella ehtiny harrastaa yhteisöllistä elämää,
vaikka itse jokin verran irrottelin itseäni harrastusten piiriin kaikesta huolimatta,
mutta seurakunta jäi täysin ulkopuoliseksi,
joskus puolisoni ja lasten kanssa kävimme joulu kirkossa mutta harvoin,

vanhuksena on todella häveliästä lähteä surakuntaan,
kun tuntee ittensä niin saastaiseksi,
kun ei ole ollu aktiivinen jäsen,
vaikka jäseniä olemme ja kirkollisverot aina maksettu puolisoni kanssa,
me tavallaan olemme silti hyvin uskovaisia,
meissä asuu Jeesus kristus sisimmässämme
kuuntelemme radiosta jumalanpalvelukset, ym.. kristillisiä ohjelmia TV:stä,
ja vaikka seurakunta yhteisö onki jääny sinne kauas jonnekki , tuntemattomaan,
jonka kuitenki olemme tieneet olevan olemassa,
emme ole sinne kuitenkaan hakeutuneet , vain kirkoon harvoin,
siitähuolimatta koko elämämme on nojautunu kristinukoon,
ja luojan suojeluun ja ohjaukseen elämässämme,
täydellisiä emme ole olleet,
olemme vain olleet tavallista syntistä sakkia,
mutta kunniallisia kunnonn ihmisiä kuitenki,
kunnioitan edeleen suuresti seurakuntaa ja sen työtä,
harmi vaan kun se on minulle vierasta,
vaikka tunnen aina vetoa sinne,
olen liian vanha kai sinnekki enään lähtemään,,

joten

" yksin oot sinä ihminen yksin keskellä kaiken "

Anonyymi kirjoitti:

Niin tuon me tiedämme,
mutta se mutta
näin vanhana on kynnys korkea lähteä itseleen tuntemattomien kerhoihin,
kyllä tommoset kerhot pitäsi jokaisen ihmisen opetella heti lapsesta asti
voisi alottaa rippikoulusta aktiivisen kulkemisen esm. seurakunnassa,
mutta me sota-ajan sekuntaa olevat yksilöt jäätiin monista asioista paitsi,
-- titetenki jos olisimme pysyneet synnyinseudullamme,
siellä oli säilyny ihan normaalia
moninainen kyläyhteisöt toimintoineen,
mutta se mutta,
kun tuli maalta-pako,
siis nuoriso muutti maalta laumoittain kaupunkeihin ja ympäri maailmaa työnperässä,
kyläyhteisö katosi siinä samassa rytäkässä,
tuli aktiivi työ-elämä joka kesti kymmeniä vuosia yli neljäkymmentäki vuotta,
ja perhe lapsineen, ei siinä paljoo kodin ulkopuolella ehtiny harrastaa yhteisöllistä elämää,
vaikka itse jokin verran irrottelin itseäni harrastusten piiriin kaikesta huolimatta,
mutta seurakunta jäi täysin ulkopuoliseksi,
joskus puolisoni ja lasten kanssa kävimme joulu kirkossa mutta harvoin,

vanhuksena on todella häveliästä lähteä surakuntaan,
kun tuntee ittensä niin saastaiseksi,
kun ei ole ollu aktiivinen jäsen,
vaikka jäseniä olemme ja kirkollisverot aina maksettu puolisoni kanssa,
me tavallaan olemme silti hyvin uskovaisia,
meissä asuu Jeesus kristus sisimmässämme
kuuntelemme radiosta jumalanpalvelukset, ym.. kristillisiä ohjelmia TV:stä,
ja vaikka seurakunta yhteisö onki jääny sinne kauas jonnekki , tuntemattomaan,
jonka kuitenki olemme tieneet olevan olemassa,
emme ole sinne kuitenkaan hakeutuneet , vain kirkoon harvoin,
siitähuolimatta koko elämämme on nojautunu kristinukoon,
ja luojan suojeluun ja ohjaukseen elämässämme,
täydellisiä emme ole olleet,
olemme vain olleet tavallista syntistä sakkia,
mutta kunniallisia kunnonn ihmisiä kuitenki,
kunnioitan edeleen suuresti seurakuntaa ja sen työtä,
harmi vaan kun se on minulle vierasta,
vaikka tunnen aina vetoa sinne,
olen liian vanha kai sinnekki enään lähtemään,,

joten

" yksin oot sinä ihminen yksin keskellä kaiken "

Lue lisää

Monen elämään ei ole seurakunta kuulut missään muodossa joten varmaan ajatusta antava asia sekin.
Muistan vähän ennen eläkkeelle jäämistä kun työkaverit sanoivat etteivät mene mihinkään seurakuntaan , vaan haluavat kohdata muita ihmisiä ihan samalla tavalla kun työ iässä .

En tiedä miten heillä menee ja mitä tekevät, kun se tuppaa olla niin että vaikka töissä ollaan kavereita kymmeniä vuosia niin se jotenkin jää kun pääsee eläkkeelle , syytä en tiedä miksi näin on , sillä olen monen kuullut puhuvan siitä asiasta .

Sen verran olen kuullut että vanhuksille on käsityö kerhoja , ja kirjallisuus kerhoja ihmisille jotka ovat kiinnostuneita kirjallisuudesta , toiset tapailevat toistensa luona pelaten korttia tai vaan muuten juttelevat .
Itse en ole missään mukana vaan ihmettelen tätä vanhaksi tulemisen olotiloja .Ja omat parhaat ystävättäreni ovat kuolleet alle 70 vuotiaana joten jättivät tyhjyyden jälkeensä

Anonyymi kirjoitti:

Monen elämään ei ole seurakunta kuulut missään muodossa joten varmaan ajatusta antava asia sekin.
Muistan vähän ennen eläkkeelle jäämistä kun työkaverit sanoivat etteivät mene mihinkään seurakuntaan , vaan haluavat kohdata muita ihmisiä ihan samalla tavalla kun työ iässä .

En tiedä miten heillä menee ja mitä tekevät, kun se tuppaa olla niin että vaikka töissä ollaan kavereita kymmeniä vuosia niin se jotenkin jää kun pääsee eläkkeelle , syytä en tiedä miksi näin on , sillä olen monen kuullut puhuvan siitä asiasta .

Sen verran olen kuullut että vanhuksille on käsityö kerhoja , ja kirjallisuus kerhoja ihmisille jotka ovat kiinnostuneita kirjallisuudesta , toiset tapailevat toistensa luona pelaten korttia tai vaan muuten juttelevat .
Itse en ole missään mukana vaan ihmettelen tätä vanhaksi tulemisen olotiloja .Ja omat parhaat ystävättäreni ovat kuolleet alle 70 vuotiaana joten jättivät tyhjyyden jälkeensä

Lue lisää

Läheisten menettäminen on suurin suru,
ei ole enään olkapäätä johon itkis ilonsa ja surunsa,

kumpa luoja tois edes yhden ihmisen jonka tuntis läheiseksi ikiomaksi

vaikka tietenki häellä olisi muitaki ikiomia ihmisiä,
mutta minä olisin yksi ikioma ihminen,
jonka kanssa suunittelis uusia asioita,
mtakoja ja ym mukavaa ydessä oloa,

Anonyymi kirjoitti:

Läheisten menettäminen on suurin suru,
ei ole enään olkapäätä johon itkis ilonsa ja surunsa,

kumpa luoja tois edes yhden ihmisen jonka tuntis läheiseksi ikiomaksi

vaikka tietenki häellä olisi muitaki ikiomia ihmisiä,
mutta minä olisin yksi ikioma ihminen,
jonka kanssa suunittelis uusia asioita,
mtakoja ja ym mukavaa ydessä oloa,

Lue lisää

ei tuo
turha toivo,,

kuka vanhoja muistais
ei kukaan,,,

Eivät kaikki tarvitse virikkeitä tai uusia tuttavuuksia. On vain tullut tavaksi surkutella yksin eleleviä vanhuksia, vaikka he osaavat aivan hyvin elää omaa elämäänsä tyytyväisinä. Sitä ei haluta ymmärtää.

EI yksin jaksa,
ei kehtaa,
ei osaa,
on liian vanha
liian yksin,,
ja liian ikävä poisnukkuneita kaikkia jotka ovat elämääni vaikuttaneet elinaikanaan,,,

Et tiedä - vielä . . . Ei ole helppoa huonokuntoisena saada itseään liikkeelle
mihinkään.
Eikä sinun ole pakko lukea näitä juttuja, joita pidät "itkuporukan" juttuina.

Anonyymi kirjoitti:

Et tiedä - vielä . . . Ei ole helppoa huonokuntoisena saada itseään liikkeelle
mihinkään.
Eikä sinun ole pakko lukea näitä juttuja, joita pidät "itkuporukan" juttuina.

Lue lisää

Sairaudet ja vammat ja liikuntaa rajoittavia tekijöitä ja oman elämän pitäminen kotona kunnossa omin avuin vie aikaa ja voimia joiden takia ei ole aikaa juuri muulle. Eikä tarvitse edes olla vanhus. Eikä ole kiva kuulla jonkun naapuruston sanovan nähdessään,että missä olet piileskellyt? Itse en jaksaisi keskustella mistään tv ohjelmista ja naisten lehti ja julkkis jutuissa enkä jatkuvaa politiikan puhumista. Jos halua olla omissa oloissaan jotkut keksii aina jotain kun eivät seurankipeinä ymmärrä toisten tilannetta. Joilalkin ei ole mitätön muuta elämässä kuin kytätä naapureitaan ja kertoa kampaajalla ym. omia kuvitelmiaan.

Omalla kohdalla näyttää käyvän niin,
mitä vanhemmaksi elää
sitä suurempi ikävä on kuoleita rakkaita läheisiä,

ne katoaa pois, eikä kiinni saa, vaikka kuinka heitä kaipaa,

Anonyymi kirjoitti:

Omalla kohdalla näyttää käyvän niin,
mitä vanhemmaksi elää
sitä suurempi ikävä on kuoleita rakkaita läheisiä,

ne katoaa pois, eikä kiinni saa, vaikka kuinka heitä kaipaa,

Lue lisää

Luin kerran tällaisen mietteen:
Rakkaus voittaa kuoleman,
koska rakkaus on silta yli kuoleman.

Anonyymi kirjoitti:

Luin kerran tällaisen mietteen:
Rakkaus voittaa kuoleman,
koska rakkaus on silta yli kuoleman.

Mitä on rakkus ,,,

se onki suurempi kysymys,,,

onko itsekkyyttä,

" kun minä rakasta
niin muitteki pitää minua rakstaa "

Anonyymi kirjoitti:

Mitä on rakkus ,,,

se onki suurempi kysymys,,,

onko itsekkyyttä,

" kun minä rakasta
niin muitteki pitää minua rakstaa "

Lue lisää

Pitääkö ihmisen rakastaa? Eikö hyväksyminen ja kunnioitus riitä?
Mitä rakkaus tarkoittaa?

Anonyymi kirjoitti:

Pitääkö ihmisen rakastaa? Eikö hyväksyminen ja kunnioitus riitä?
Mitä rakkaus tarkoittaa?

olisko rakkaus sitä että toinen ihminen on minun oma,
semmonen oma
jota kukaan ei voi viedä pois, ottaa minulta pois,

vain kuolema erottaa,



minä haluan jotain ihan omaa, onko se väärin,,,

mitä mieltä " Jumala " luojamme on
saako ihminen haluta ihan omaa toista ihmistä ???
joka pysyy pysyy pysyy rinnalla vaikka maailma päälle kaatuis,, ???
haluisin tietää,,,,,

Jos on tullut liian riippuvaiseksi toisen kanssa elämästä voi olla vaikeata jatkaa yksin elämäänsä. Ei pidä rakentaa elämäänsä toisen varaan niin ettei osaa edes ostaa mitään kaipasta ilman toisen apua tai korjata vikoja kotonaan.

Anonyymi kirjoitti:

Jos on tullut liian riippuvaiseksi toisen kanssa elämästä voi olla vaikeata jatkaa yksin elämäänsä. Ei pidä rakentaa elämäänsä toisen varaan niin ettei osaa edes ostaa mitään kaipasta ilman toisen apua tai korjata vikoja kotonaan.

Lue lisää

Käytännön hommiin saa aina apua. Ei kukaan remonttireiskaa etsi vaan
inhimillistä lämpöä, ihmistä, jonka kanssa voisi jakaa elämänsä, arjen ja juhlat,
ilot ja surut.

Anonyymi kirjoitti:

Käytännön hommiin saa aina apua. Ei kukaan remonttireiskaa etsi vaan
inhimillistä lämpöä, ihmistä, jonka kanssa voisi jakaa elämänsä, arjen ja juhlat,
ilot ja surut.

Lue lisää

Turha toivo, ei näin vanhoja enään kukaan jaksa,
paras sopeutua yksinäisen vanhuksen ,,
koitetaan lähteä vielä ihmisten ilmoille jos suinki jaksetaan,

Anonyymi kirjoitti:

Turha toivo, ei näin vanhoja enään kukaan jaksa,
paras sopeutua yksinäisen vanhuksen ,,
koitetaan lähteä vielä ihmisten ilmoille jos suinki jaksetaan,

Lue lisää

"Turha toivo, ei näin vanhoja enään kukaan jaksa,"
Toinen samanikäinen jaksaisi kun löytäis semmosen.