Haluan kertoa teille kokemuksesta, että yksin oleminen ei ole mikään kurja juttu ja elämän kamalin asia. Varsinkin jos sitä mukavaa seuraa ja aitoja, luotettavia kavereita ei ole tarjolla.
Esimerkiksi itse olin koko peruskoulun ajan yksinäinen ja hiljainen hissukka. Viihdyin omissa oloissa, vapaa-aikana vain kotona puuhastellen omia juttujani. Olin suht tyytyväinen tilanteeseeni vapaalla, koulussa en (kiusattiin).
Mutta muille tuo yksinään viihtyminen tuntui olevan ongelma. Vanhemmat ja tuttavat ihmettelivät, miksi aina olen kotona enkä ulkona "kuten muutkin nuoret". Välillä jopa vihjailtiin, olenko jotenkin erikoinen kun olen niin epäsosiaalinen.
Sitten peruskoulun jälkeen päädyin lukioon, jossa en tuntenut ketään. Ja koska olin ujo, jäin ulkopuoliseksi samalla kun muut ystävystyivät ja muodostivat kaveriporukoita. Moni porukka oli selvästi muotoutunut jo aiemmin, mutta minulla ei edes ollut ketään vanhoja tuttuja siellä. Ehkä hyvä niin, koska en ollut peruskoulussa pidetty.
No, meni jonkun aikaa kun jouduin opettajan puhutteluun. En ymmärtänyt syytä, kurssiarvosanat olivat hyviä ja tunnollisesti olin aina tunneilla ja otin koulunkäynnin tosissaan. Ongelma olikin siinä, että muut ihmetteli olemustani: miksi olen aina yksin enkä kaveeraa muiden kanssa? Minusta liikkuu huhuja, että olen outo ja pelottava (en koskaan sisäistänyt näitä väitteitä).
Koulua ei kiinnostanut pätkääkään se, että menestyin hyvin koulussa. Se kiinnosti, että miksi olen sosiaalisesti syrjäänvetäytyvä. Miksi olen omituinen?
Jossain vaiheessa lukiota minulla "napsahti". Tarkoitan, että alistuin sille paineelle ja yritin olla kuten muut. Aloin pukeutua trendikkäästi, liityin sosiaaliseen mediaan ja koitin sosialisoitumista. Heikkojen sosiaalisten taitojen takia en saanut uusia tuttuja, joten aloin pitää yhteyttä vanhoihin peruskoulun aikaisiin tuttuihin. Niihin pariin tyyppiin jotka olivat melkein ainoita, jotka eivät kiusanneet minua peruskoulussa.
No, pikkuhiljaa nuo vanhat tuttavat tulivat kuvioihin vahvemmin ja minulla tosiaan oli sosiaalista elämää ainakin jollain mittapuulla. Alkoi myös päihdekokeilut ja joimme porukalla kaljaa milloin missäkin - salaa vanhemmilta toki.
Ekat kerrat olivat mukavia ja muistelen edelleen niitä lämmöllä. Sitten alkoi realiteetit hahmottua. Porukkaan alkoi liittyä kavereideni kavereita - niitä ikäluokan suositumpia tyyppejä. He eivät tykänneet minusta. Pikkuhiljaa tilanne alkoi olla se, että suositut tyypit levittivät minusta ilkeitä juoruja kaikkialle ja saivat vanhat kaveritkin liittymään kiusaamiseeni.
Kohta olin tilanteessa, että edes ne vanhat kaverit eivät halunneet hengailla kanssani koska olin sosiaalisesti se hylkiö. Kukaan ei uskaltanut ottaa kontaktia koska ikäluokan suositut olisivat ottaneet nekin kohteeksi.
Tähän liittyy myös tavaroideni ihmeellisiä katoamisia (varastamista) ja rikkomista. Kukaan ei ottanut mitään vastuuta.
Ympyrä sulkeutui. Tajusin, että minulla ei ole oikeita kavereita ja parempi olla yksin. Erakoiduin ja muutin lukion jälkeen muualle. En ole katunut.
Nyt aikuisena olen jatkanut kantapääni kautta oppimaani taktiikkaa. Mieluummin yksin kuin paskassa seurassa.
On aivan OK olla yksin
23
784
Vastaukset
- Anonyymi
Kurja tarina. Sinulla ja kenellä hyvänsä on oikeus viihtyä yksin.
Itsekin olen sellainen introvertti, jota paljo ihmisten parissa oleminen väsyttää. On ihanaa, kun vieraat lähtevät. On myös ihanaa, kun itse pääsee lähtemään ihmisten joukosta kodin rauhaan.
Ystäviä on muutama, tapaan ihmisiä mieluiten yhden kerrallaan. Kaikenkaltaiset nimipäivät, syntymäpäivät yms isolla joukolla vaativat viikon levon.
On suuri onni osata olla itsekseen! - Anonyymi
Pystyn samaistumaan kertomukseen, minullakin oli juuri tuossa samaisessa elämänvaiheessa toksisia "ystäviä" joihin katkaisin välit. En ole myöskään katunut valintaani, elämänsuunta lähti siitä ylöspäin. On hienoa puuhata omia mielekkäitä asioita ja, jos samanhenkistä seuraa ei löydy niin turha sitä väkisinkään etsiä.
- Anonyymi
Juuri näin. Tuntuu, että etenkin lapsille ja nuorille tuputetaan ajattelumallia, että sosiaalisuus on joku ylivoimainen hyve, johon itseisarvoisesti tulee pyrkiä.
Jos poikkeat hieman massasta, olet heti jotenkin outo ja sinussa on jokin vika kun et löydä samanhenkistä seuraa. Tällainen ajattelumalli minuun upotettiin omina kouluaikoina. Aikuisena olen ymmärtänyt, että malli on täysin väärä. Jos koulussa muista ikäisistä ei löydä samankaltaista seuraa, ei se väkisin etsimällä siitä parane. Etenkin kun kouluiässä ne piirit ovat aika pienet etenkin pienellä paikkakunnalla, missä itsekin vartuin.
Nuorempana olin myös masentunut ja ahdistunut kokemani kiusaamisen ja porukoista ulos jättämisen takia. Terapia ei koskaan lähtenyt käyntiin, kun keskustelut jäivät siihen jankkaukseen, miksei minulla ole sosiaalisia suhteita ja viihdyn yksin. Kerran terapeutti rupesi jopa raivoamaan, kuinka hän on eri mieltä kanssani asiasta (että on ok olla yksin) ja hän ammattilaisena kyllä tietää. No se jäi viimekseksi terapiakäynniksi, ei edes kuunnellut minua. Tuolla mt-puolella on joukossa ihan ihmeellisiä työntekijöitä, joita ei aidosti edes kiinnosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Tuntuu, että etenkin lapsille ja nuorille tuputetaan ajattelumallia, että sosiaalisuus on joku ylivoimainen hyve, johon itseisarvoisesti tulee pyrkiä.
Jos poikkeat hieman massasta, olet heti jotenkin outo ja sinussa on jokin vika kun et löydä samanhenkistä seuraa. Tällainen ajattelumalli minuun upotettiin omina kouluaikoina. Aikuisena olen ymmärtänyt, että malli on täysin väärä. Jos koulussa muista ikäisistä ei löydä samankaltaista seuraa, ei se väkisin etsimällä siitä parane. Etenkin kun kouluiässä ne piirit ovat aika pienet etenkin pienellä paikkakunnalla, missä itsekin vartuin.
Nuorempana olin myös masentunut ja ahdistunut kokemani kiusaamisen ja porukoista ulos jättämisen takia. Terapia ei koskaan lähtenyt käyntiin, kun keskustelut jäivät siihen jankkaukseen, miksei minulla ole sosiaalisia suhteita ja viihdyn yksin. Kerran terapeutti rupesi jopa raivoamaan, kuinka hän on eri mieltä kanssani asiasta (että on ok olla yksin) ja hän ammattilaisena kyllä tietää. No se jäi viimekseksi terapiakäynniksi, ei edes kuunnellut minua. Tuolla mt-puolella on joukossa ihan ihmeellisiä työntekijöitä, joita ei aidosti edes kiinnosta.Introverttiys ei ole mikään merkki tai todiste jostakin sairaudesta, tai poikkeavuudesta. Alalla olevilla on monesti tarkoituksena "kerätä" todisteita, tai näyttöä, jotta saadaan jokin diagnoosi tehtyä ja aikaiseksi ja siihen sitten päälle määrätään lääkkeitä.
Edellä kirjoittaneen huomion ja kommentin siitä, että alalla olevia työntekijöitä ei aidosti kiinnosta heidän kohtaamansa ihminen ihmisenä, pitää täysin paikkansa. Miksi siis niitä palveluita ylipäätään käyttääkään?
Aloittaja kuulostaa hyvin fiksulta ja älyköltä, nk. introvertit useimmiten ovat. Mutta jotkut alalla olevat psykiatrit pitävät sosiaalisista kuvioista vetäytytymistä jonakin todisteena sairaudesta, vaikka se piirre ja käytös olisikin vahvistunut entisestään esim. koetun kiusaamisen, tai ulkopuolelle jättämisen takia.
Aika moni on saanut jopa täysin perusteettomia diagnooseja, kuten skitsofreniadiagnoosin vain hänen omaamansa persoonallisuuden, tai luonteenpiirteen takia, mikä osoittaa alalla olevien mielivaltaisuuden, otetun asenteellisuuden, tai väärät tavat toimia. Jostakin kumman syystä palveluita käyttävien kohdalla ei koskaan oteta huomioon kunkin henkilön persoonallisuus/luonteenpiirteitä ja historiassa tapahtuneita asioita. Koska ne kuitenkin tekevät meistä jokaisesta sen, mitä me olemme. Psykiatriassa käytetyt diagnoosikriteeritkin, kaikki luokitukset ja kategorisoinnit voidaan tämän perusteella asettaa enemmän, kuin kyseenalaisiksi ja vähän arveluttaviksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Introverttiys ei ole mikään merkki tai todiste jostakin sairaudesta, tai poikkeavuudesta. Alalla olevilla on monesti tarkoituksena "kerätä" todisteita, tai näyttöä, jotta saadaan jokin diagnoosi tehtyä ja aikaiseksi ja siihen sitten päälle määrätään lääkkeitä.
Edellä kirjoittaneen huomion ja kommentin siitä, että alalla olevia työntekijöitä ei aidosti kiinnosta heidän kohtaamansa ihminen ihmisenä, pitää täysin paikkansa. Miksi siis niitä palveluita ylipäätään käyttääkään?
Aloittaja kuulostaa hyvin fiksulta ja älyköltä, nk. introvertit useimmiten ovat. Mutta jotkut alalla olevat psykiatrit pitävät sosiaalisista kuvioista vetäytytymistä jonakin todisteena sairaudesta, vaikka se piirre ja käytös olisikin vahvistunut entisestään esim. koetun kiusaamisen, tai ulkopuolelle jättämisen takia.
Aika moni on saanut jopa täysin perusteettomia diagnooseja, kuten skitsofreniadiagnoosin vain hänen omaamansa persoonallisuuden, tai luonteenpiirteen takia, mikä osoittaa alalla olevien mielivaltaisuuden, otetun asenteellisuuden, tai väärät tavat toimia. Jostakin kumman syystä palveluita käyttävien kohdalla ei koskaan oteta huomioon kunkin henkilön persoonallisuus/luonteenpiirteitä ja historiassa tapahtuneita asioita. Koska ne kuitenkin tekevät meistä jokaisesta sen, mitä me olemme. Psykiatriassa käytetyt diagnoosikriteeritkin, kaikki luokitukset ja kategorisoinnit voidaan tämän perusteella asettaa enemmän, kuin kyseenalaisiksi ja vähän arveluttaviksi.Näin se valitettavasti on. Mielenterveyspuolella työntekijöitä ei oikeasti kiinnosta kohdata ihmistä ihmisenä, heille on tärkeä löytää joku diagnoosi ja määrätä lääkitys siihen. Jos sopivaa diagnoosia ei löydy, se vaikka keksitään.
Minullakin oli rankan koulukiusaamisen vuoksi epäsosiaalisuutta ja viihdyin yksin. Asuessani vielä pienellä paikkakunnalla en viihtynyt siellä, koska joka toinen vastaantulija oli entinen koulukiusaaja tai niiden kaveri. Tätä ei hoitopuolella koskaan ymmärretty, vaan minua pidettiin vainoharhaisena. Etenkin jos sanoo avoimesti, että kiusaajat haluavat aiheuttaa sinulle hankaluuksia ja saavat nautintoa siitä, kun sinulle sattuu pahoja asioita, vainoharha-leima on taattu. Ihan sama kuinka rankkaa se kiusaaminen oikeasti on.
Esimerkiksi minä koin koko peruskoulun ajan rankkaa kiusaamista ja kyllä, muut ihmiset halusivat aiheuttaa minulle pahaa. Sitä ilmeni kaikin tavoin, aina fyysisestä ja henkisestä väkivallasta perättömiin ilmoituksiin saakka. Ensin jätetään pois kaikista sosiaalisista porukoista, sitten päälle tehdään ilmoituksia jossa minua pidetään outona kun olen yksin. Just just.
Olen itsekin oppinut, että mt-puolen palveluihin ei kannata hakeutua ainakaan pelkän alakuloisuuden tai vanhojen traumojen takia. Ei niihin saa aitoa apua eikä alan ammattilaisia oikeasti kiinnosta kuunnella.
Usein on tullut mieleen, mahtavatko nämä psykiatrit ja psykologit oikeasti edes tietää, millaista on joutua rankan kiusaamisen kohteeksi ja olla kiusaajaporukan silmätikkuna? Ilmeisesti eivät, koska kertomuksia kokemuksista ei suostuta ottamaan tosissaan tai niiden väitetään olevan oire jostain sairaudesta.
Koulukiusaaminen aiheuttaa myös ikävän kierteen. Jos olet sosiaalisesti vetäytynyt, joudut todennäköisemmin kiusatuksi. Ja kun ihmiset kohtelee sinua kuin paskaa, haluatkin pysytellä omissa oloissasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se valitettavasti on. Mielenterveyspuolella työntekijöitä ei oikeasti kiinnosta kohdata ihmistä ihmisenä, heille on tärkeä löytää joku diagnoosi ja määrätä lääkitys siihen. Jos sopivaa diagnoosia ei löydy, se vaikka keksitään.
Minullakin oli rankan koulukiusaamisen vuoksi epäsosiaalisuutta ja viihdyin yksin. Asuessani vielä pienellä paikkakunnalla en viihtynyt siellä, koska joka toinen vastaantulija oli entinen koulukiusaaja tai niiden kaveri. Tätä ei hoitopuolella koskaan ymmärretty, vaan minua pidettiin vainoharhaisena. Etenkin jos sanoo avoimesti, että kiusaajat haluavat aiheuttaa sinulle hankaluuksia ja saavat nautintoa siitä, kun sinulle sattuu pahoja asioita, vainoharha-leima on taattu. Ihan sama kuinka rankkaa se kiusaaminen oikeasti on.
Esimerkiksi minä koin koko peruskoulun ajan rankkaa kiusaamista ja kyllä, muut ihmiset halusivat aiheuttaa minulle pahaa. Sitä ilmeni kaikin tavoin, aina fyysisestä ja henkisestä väkivallasta perättömiin ilmoituksiin saakka. Ensin jätetään pois kaikista sosiaalisista porukoista, sitten päälle tehdään ilmoituksia jossa minua pidetään outona kun olen yksin. Just just.
Olen itsekin oppinut, että mt-puolen palveluihin ei kannata hakeutua ainakaan pelkän alakuloisuuden tai vanhojen traumojen takia. Ei niihin saa aitoa apua eikä alan ammattilaisia oikeasti kiinnosta kuunnella.
Usein on tullut mieleen, mahtavatko nämä psykiatrit ja psykologit oikeasti edes tietää, millaista on joutua rankan kiusaamisen kohteeksi ja olla kiusaajaporukan silmätikkuna? Ilmeisesti eivät, koska kertomuksia kokemuksista ei suostuta ottamaan tosissaan tai niiden väitetään olevan oire jostain sairaudesta.
Koulukiusaaminen aiheuttaa myös ikävän kierteen. Jos olet sosiaalisesti vetäytynyt, joudut todennäköisemmin kiusatuksi. Ja kun ihmiset kohtelee sinua kuin paskaa, haluatkin pysytellä omissa oloissasi.Tämä.Kun läheisensä yritin puhua nuoren kiusaamisesta koulussa tuli mt puolelta vain vähättelyä tai mykkyyttä,eli eivät osanneet vastata yhtään mitään kiusaamiseen.Sen sijaan syytettiin lapsuustraumoja,vanhempia,vanhemman fyysistä sairautta ym.mielipuolista mikä ei todellakaan ollut nuoren oirehdinnan syy.Tätä ollaan vielä vuosia myöhemminkin ihmetelty,miksi kiusaamisesta ei voitu puhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se valitettavasti on. Mielenterveyspuolella työntekijöitä ei oikeasti kiinnosta kohdata ihmistä ihmisenä, heille on tärkeä löytää joku diagnoosi ja määrätä lääkitys siihen. Jos sopivaa diagnoosia ei löydy, se vaikka keksitään.
Minullakin oli rankan koulukiusaamisen vuoksi epäsosiaalisuutta ja viihdyin yksin. Asuessani vielä pienellä paikkakunnalla en viihtynyt siellä, koska joka toinen vastaantulija oli entinen koulukiusaaja tai niiden kaveri. Tätä ei hoitopuolella koskaan ymmärretty, vaan minua pidettiin vainoharhaisena. Etenkin jos sanoo avoimesti, että kiusaajat haluavat aiheuttaa sinulle hankaluuksia ja saavat nautintoa siitä, kun sinulle sattuu pahoja asioita, vainoharha-leima on taattu. Ihan sama kuinka rankkaa se kiusaaminen oikeasti on.
Esimerkiksi minä koin koko peruskoulun ajan rankkaa kiusaamista ja kyllä, muut ihmiset halusivat aiheuttaa minulle pahaa. Sitä ilmeni kaikin tavoin, aina fyysisestä ja henkisestä väkivallasta perättömiin ilmoituksiin saakka. Ensin jätetään pois kaikista sosiaalisista porukoista, sitten päälle tehdään ilmoituksia jossa minua pidetään outona kun olen yksin. Just just.
Olen itsekin oppinut, että mt-puolen palveluihin ei kannata hakeutua ainakaan pelkän alakuloisuuden tai vanhojen traumojen takia. Ei niihin saa aitoa apua eikä alan ammattilaisia oikeasti kiinnosta kuunnella.
Usein on tullut mieleen, mahtavatko nämä psykiatrit ja psykologit oikeasti edes tietää, millaista on joutua rankan kiusaamisen kohteeksi ja olla kiusaajaporukan silmätikkuna? Ilmeisesti eivät, koska kertomuksia kokemuksista ei suostuta ottamaan tosissaan tai niiden väitetään olevan oire jostain sairaudesta.
Koulukiusaaminen aiheuttaa myös ikävän kierteen. Jos olet sosiaalisesti vetäytynyt, joudut todennäköisemmin kiusatuksi. Ja kun ihmiset kohtelee sinua kuin paskaa, haluatkin pysytellä omissa oloissasi.Olet joutunut kokemaan ikäviä asioita, ansaitsematta sitä. Sinussa ei ole mitään vikaa. Olet älykäs, sanavalmis ja hyvä ihminen. Itsellänikin on ollut paljon huonoja kokemuksia ihmisistä. Et ole todellakaan ainoa, joka on joutunut sellaista kokemaan. Kiusatussa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta jotkut keksivät niitä syitä, minkä perusteella käyttäytyä, tai kohdella huonosti.
Tuo näkökulma esille, että se kiusaaminen aiheuttaa sitä kokevan kohdalla sen, että ei haluakaan olla enää muiden ihmisten kanssa ja siitä tulee todellakin kierre, pitää paikkansa. Kun se luottamus menee kerrankin, tai kokemuksien seurauksena menettää itsetunnon, tai sitten ikävät kokemukset vain vahvistavat introvertin piirteitä, niin siinä käy niin, että ei ihminen enää halua olla muiden ihmisten kanssa. Mieluummin sitä on vaikka itsekseen. Tai etsii muita mielenkiinnon kohteita.
Ja sekin on valitettavasti totta, että mt-palveluissa työtään tekevät ja asiakkaita kohtaavat eivät välttämättä ymmärrä itse, mitä syrjiminen, ulkopuolelle jättäminen, tai kiusaaminen aiheuttaa. Se aiheuttaa mm. masennusta ja ahdistuneisuutta. Alalla olevien ja oikeastaan meidän kaikkien pitäisi enemmän yrittää asettua toisen asemaan. Se pitäisi kokea itse, jotta ymmärtää, miltä se tuntuu, ja mitä uhri kokee. Minusta kiusaaminen pitäisi tehdä laissa rangaistavaksi. Ihan oikeasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se valitettavasti on. Mielenterveyspuolella työntekijöitä ei oikeasti kiinnosta kohdata ihmistä ihmisenä, heille on tärkeä löytää joku diagnoosi ja määrätä lääkitys siihen. Jos sopivaa diagnoosia ei löydy, se vaikka keksitään.
Minullakin oli rankan koulukiusaamisen vuoksi epäsosiaalisuutta ja viihdyin yksin. Asuessani vielä pienellä paikkakunnalla en viihtynyt siellä, koska joka toinen vastaantulija oli entinen koulukiusaaja tai niiden kaveri. Tätä ei hoitopuolella koskaan ymmärretty, vaan minua pidettiin vainoharhaisena. Etenkin jos sanoo avoimesti, että kiusaajat haluavat aiheuttaa sinulle hankaluuksia ja saavat nautintoa siitä, kun sinulle sattuu pahoja asioita, vainoharha-leima on taattu. Ihan sama kuinka rankkaa se kiusaaminen oikeasti on.
Esimerkiksi minä koin koko peruskoulun ajan rankkaa kiusaamista ja kyllä, muut ihmiset halusivat aiheuttaa minulle pahaa. Sitä ilmeni kaikin tavoin, aina fyysisestä ja henkisestä väkivallasta perättömiin ilmoituksiin saakka. Ensin jätetään pois kaikista sosiaalisista porukoista, sitten päälle tehdään ilmoituksia jossa minua pidetään outona kun olen yksin. Just just.
Olen itsekin oppinut, että mt-puolen palveluihin ei kannata hakeutua ainakaan pelkän alakuloisuuden tai vanhojen traumojen takia. Ei niihin saa aitoa apua eikä alan ammattilaisia oikeasti kiinnosta kuunnella.
Usein on tullut mieleen, mahtavatko nämä psykiatrit ja psykologit oikeasti edes tietää, millaista on joutua rankan kiusaamisen kohteeksi ja olla kiusaajaporukan silmätikkuna? Ilmeisesti eivät, koska kertomuksia kokemuksista ei suostuta ottamaan tosissaan tai niiden väitetään olevan oire jostain sairaudesta.
Koulukiusaaminen aiheuttaa myös ikävän kierteen. Jos olet sosiaalisesti vetäytynyt, joudut todennäköisemmin kiusatuksi. Ja kun ihmiset kohtelee sinua kuin paskaa, haluatkin pysytellä omissa oloissasi.Jopa suomalainen lääketieteen professori psykiatrian puolelta, joka toimii ainakin Helsingin yliopiston lääketieteellisessä opetustehtävissä toi taannoin jossakin haastattelussa esiin, lähteen saa halutessaan googletella vapaasti, että suomalainen terveydenhuolto laahaa 20 vuotta perässä kansainvälisistä käytännöistä trauma-asioiden hoidossa. Ehkä ne harvat nuoremmat psykiatrit kenties saavat hieman tuoreempaa oppia sitten, jotta tulevat traumatisoituneet ehkäpä saisi merkitysellisempää hoitoa tulevaisuudessa? toivon sitä heidän puolesta vilpittömästi. Itse toki voi googletella netistä paljonkin trauma-asioiden käsittelystä, jos lontoon kieli taipuu riittävästi. Löytyy sekä kuramateriaalia että ihan järkevääkin tapaa käsitellä tätä universaalia ilmiötä sekä sen oireita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä.Kun läheisensä yritin puhua nuoren kiusaamisesta koulussa tuli mt puolelta vain vähättelyä tai mykkyyttä,eli eivät osanneet vastata yhtään mitään kiusaamiseen.Sen sijaan syytettiin lapsuustraumoja,vanhempia,vanhemman fyysistä sairautta ym.mielipuolista mikä ei todellakaan ollut nuoren oirehdinnan syy.Tätä ollaan vielä vuosia myöhemminkin ihmetelty,miksi kiusaamisesta ei voitu puhua.
Ongelmat kasautuu koska ollaan liikaa suuressa yhteisöllisyydessä, vieraita ihmisiä , jokasella omat erilaiset-, erilaisista taustoista tulevat kehityskaarensa ja pitäisi sopeutua ko.massaan olemalla jotakuinkin siedettävä yhteyksissä muihin.Olisin vaan luonnonlapsi, yhteyksissä mieluiten vaan avaraan luontoon tai Tarzan lianissa, joka huutaa oolioolioo.
- Anonyymi
Minäkin olin yksin välitunnit koulussa,en edes halunnut mennä sinne missä porukka kiljui ja meuhkasi.Tunsin etten kuulu siihen joukkoon olin outolintu varmaan.Tietysti olis ollu kiva jos olisi ollut ystävä ja olihan minulla vuotta nuorempi mutta hänkin halusi olla kavereidensa kanssa kun oli suosittu.Näin aikuisena viihdyn myös itsekseni,en tuhlaa aikaa ja voimia ihmisiin jotka on kaksnaamaisia,nähty on.Välillä huvittaa kolleega joka on itseni vastakohta mutta jollain kierolla tavalla tullaan kyllä toimeen:)
- Anonyymi
Itse olen ollut aina muiden ihmisten mielestä ns. "outo lintu". En ole ikinä ollut mitenkään kovin sosiaalinen, sosiaaliset suhteet ovat aina tuottaneet hankaluuksia, etenkin uusien suhteiden luominen. Omaan enemmän introvertin luonteen ja persoonallisuuden piirteitä. Eikä ole sekään poissuljettua, etteikö minulla ole autismin kirjon piirteitä.
Kouluaikoina jouduin olemaan lähes aina yksin, niin peruskoulun molemmat asteet. Omassa luokassanikin olin kiusattu.
Aikuisiällä luulin alkoholin käyttämisen olevan vastaus ujouteen ja saavan siitä jotakin rohkaisua. Kyllähän se jonkin aikaa toimikin. Ainakin uskalsi mennä enemmän ihmisten keskuuteen ja baariin. Mutta näin jälkeenpäin niin oikeastaan se oli väärä ratkaisu. Koska jouduin useammin vain hyväksikäytetyksi, pahoinpidellyksi ja raiskatuksi, ainakin kolmesti. Niin, että kannattiko, no ei todellakaan.
Jos ei kerran kelpaa kenellekään sellaisena, kuin on, niin mitäs sille sitten voi. Ihmiset ovat aika taitavia jopa keksimään ja etsimään toisista niitä vikoja, puutteita, tai syitä, joiden takia ei jotakin hyväksytä porukkaan, tai oteta ystäväksi. Eläimetkin ovat, ainakin minun mielestäni aivan erilaisia ja jopa fiksumpia. Koska ne eivät luokittele, eivätkä etsi kenestäkään virheitä, tai vikoja.
Nykyisin olen sitten yksin. Viimeisin "suhde" päättyi vähän aikaa sitten. Lähinnä siksi, että se oli hänelle vain huvittelua, ja omien seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä. Eipä tässä kovin paljon enää kavereita ole. Tosin monet sairaudet, yksinäisyyden ja traumakokemukset ovat aika hyviä tekijöitä ajamaan minua vetäytymään pois ihmisten parista. Enkä etsi aktiivisesti enää sen enempää kumppaneita, kuin ystäviäkään. Liekö tuo nyt mikään ihmekään, että se on sitten lopputulema?- Anonyymi
"Jos ei kerran kelpaa kenellekään sellaisena, kuin on, niin mitäs sille sitten voi." kiusaajia ei tarvitse ymmärtää, mutta ymmärrys kiusaamisen syistä helpottaa kiusaamiskierteen lopettamista omakohtaisena kohteena. Hyvin usein introvertit hiljaiset hissukat ovatkin juuri omia itsejään, joita ne muita kiusaavat eivät vertaispaineen vuoksi uskalla olla. Eli olet vaan rohkeasti oma itsesi just sellaisena kuin olet ja ajan myötä ehkä opit enemmän vähät välittämään kiusaajista, jotka voivat henkisesti vielä huonommin, koska eivät uskalla kuin mennä massan mukana ja usein kokevat itse juurikin "kelpaamattomuutta" ja riittämättömyyttä ja kohdistavat omaa pahaa oloaan jokaiseen vastaantulijaan, joka vähänkin on kiltimpi taikka lempeämpi sekä luonteeltaan oikeasti ihmismäisempi.
- Anonyymi
Lyhyesti: Introverttiys ei ole sairaus eikä minkään sairauden oire. Yksikään psykiatri tai psykologi ei väitä introverttiyttä sairaudeksi.
Introvertin vastakohta on ekstrovertti, sekään ei ole sairaus. Introvertti - ekstrovertti, saman ominaisuuden kaksi ääripäätä.- Anonyymi
Jotkut introvertin käyttäytymiseen liittyvät piirteet tulkitaan ja diagnosoidaan joskus virheellisesti psykiatrien tms. silmissä ja mielestä esim. vaikkapa skitsofreniaksi.
Nimimerkillä: kokemusta tästäkin asiasta valitettavasti on - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut introvertin käyttäytymiseen liittyvät piirteet tulkitaan ja diagnosoidaan joskus virheellisesti psykiatrien tms. silmissä ja mielestä esim. vaikkapa skitsofreniaksi.
Nimimerkillä: kokemusta tästäkin asiasta valitettavasti onNiinhän se voi olla, ei se aina ole niin sanottua että ne diagnoosit olisivat mitenkään oikeita. Jos on itseensä vetäytyvä niin ei sen tartte olla skitsofreniaa, ainoastaan luonne ihmisellä jos viihtyy omissa puuhissaan yksin eikä ole kenen kanssa jakaisi ajatuksia niin sekin on ihan normaalia mielestäni.
Itese pidän yhdestä ihmisestä kovasti ja myös hänen puolisostaan, he edustavat hyvyyttä jotenkin.
En uskalla silti tunkeilla sillä enhän tiedä mitä he minusta ajattelevat . Joten vaikeaa se on aikuisenakin se suhteiden solmiminen, minä en edes tiedä miten niitä solmitaan .
- Anonyymi
Juuri tästä aiheesta oli Hesarissa hyvä mielipidekirjoitus: Sosiaalisia taitoja korostetaan koulussa liikaa
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009634376.html
Samaa mieltä. Itsekin olin hiljainen ja omissa oloissa viihtyä lapsi. Tunnollinen oppilas ja käyttäydyin hyvin. Silti opettajille ja kaikenmaailman kuraattoreille oli kauhea ongelma, kun olen tunneilla hiljaa enkä viihdy muiden seurassa. Olenko omituinen, onko minulla mt-ongelmia?
Alakoulussa tuon vielä kestin, mutta murrosiässä aloin oireilla. En siksi että yksinolo olisi piinannut. Siksi, että minun ei annettu olla sellainen kuin olen ja aloin itsekin uskoa, että minussa on jotain vikaa.
Onneksi aikuisena saa olla sellainen kuin on. - Anonyymi
Monella on juuri sama tarina kun sinulla esim tutustuu johonkin ja luulee sitä ystävyydeksi ja huomaakin ettei se olekaan ystävyyttä .
Kyllä niitä juttuja sattuu vanhemmillekin ja yksikin rouva sanoi minulle että kunhan olisin tajunnut ettei ystävyyttä olekaan, hänkin oli joutunut juorujen kohteeksi, luulisin että siksi kun oli kaunis nainen jota muuta kadehti . Niin että ajattelen kuten sinäkin , mutta silti olisi kiva jos olis oikea ystävä jonka kanssa sais pohtia asioita , ja joka on luotettava ja pitää minusta ihan sellaisena kun olen .
Niin että yksinäisyyttä on monenlaista , tahdollista ja tahditonta .
Kaikki eivät löydä paikkaansa koskaan - Anonyymi
Olen päätynyt samaan tulokseen, yksin on hyvä olla.
- Anonyymi
Jos on sosiaalinen luonteeltaan niin kyllä se on sisäsyntyinen piirre ihmisessä
ja sosiaaliset ihmiset tulevat luontevasti keskenään juttuun ja muut saa mennä menojaan.- Anonyymi
Entä silloin, jos ihminen on luonnostaan epäsosiaalinen?
Tuollakin sanalla hirveän negatiivinen kaiku. Se kuvastaa yhteiskunnan asennetta asiaan. Jos joku viihtyy yksin, hän tietysti on heti hirveän outo ihminen.
Minä olen aina ollut sisäänpäin kääntynyt ja viihtynyt omissa oloissani. Ennen kouluikää leikin yksin eikä minulla ollut yhtään kaveria. En kokenut sitä ongelmaksi. Koulussa alaluokillakin olin itsekseni ja pärjäsin hyvin lukuaineissa.
Alaluokilla tuo ei vielä ollut ongelma, vaikka tietysti jäin niistä kaveriporukoista ulos kun olin se yksinäinen susi. Ongelmat alkoivat hiljalleen alakoulun loppua kohden, kun alkoi muodostua niitä koulun suosittuja "kovisjengejä" jotka ottivat minut kohteeksi. Ja sitten siihen päälle se kiusaamisen vähättely, koska olinhan "erikoinen".
Tuo paheni yläasteella ja sai jatkua lukiossakin ihan vapaasti. Sen kaiken paskan jälkeen olen oppinut, että todellakin haluan olla yksin.
Onneksi aikuisena saa vapaasti olla yksin vaikka 24/7, nykyään etätyötkin mahdollistaa sen. Eikä kukaan tule saarnaamaan, että mene nyt ulos muiden nuorten kanssa. En saatana mene, se maailma on nähty. Siellä ei ole minulle mitään muuta kuin paskaa.
- Anonyymi
Huono seura tavat turmelee. Taivaaseen ei mennä ystävienystävien harteilla.
- Anonyymi
Rankka oli tie mutta nyt oon päässyt itse tilanteeseen että viihdyn yksin, koulussa olin outo ja yksinäinen, suku/perhe piti outona, kaikenlaista yritin teeskennellä mutta aidosti yksin on nyt realiteetti enkä kadu, välillä tuntuu että harrastuksia olisi mukavampaa harrastaa jonkun kanssa mutta muistutan tuolloin itseäni miten ahdistavaa on teeskennellä olevansa normaali. Yksin on jees. Mukavaa olla itsekseen, aidosti tuntuu hyvältä. Tienaan ok ja aion laittaa rahat harrastuksiin ja joku päivä kuolla pois, yksin. I need nobody.
- Anonyymi
Sama juttu. Yksin viihtyy hyvin. Ainoa ongelma on työttömyys ja Te-palvelu joka ei yksineläjiä hyväksy. Suuri osa suomalaisia on yksinäisyytensä vuoksi toisen luokan kansalaisia. Eläkeläisenä tilanne helpottuu, koska eläkettä ei katkaista kuin kuoleman jälkeen. Ja mitä sillä on merkitystä että joku löydetään kuoleena kuukausien kuluttua, hänhän on elänyt yksin vuosikymmenet.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1102156
Katso: Ohhoh! Miina Äkkijyrkkä sai käskyn lähteä pois Farmi-kuvauksista -Kommentoi asiaa: "En ole.."
Tämä oli shokkiyllätys. Oliko tässä kyse tosiaan siitä, että Äkkijyrkkä sanoi asioita suoraan vai mistä.... Tsemppiä, Mi592020- 161941
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa191687"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla211618Haluan jutella kanssasi Nainen
Olisiko jo aika tavata ja avata tunteemme...On niin paljon asioita joihin molemmat ehkä haluaisimme saada vastaukset...O131412Haluan tavata Sinut Rakkaani.
Olen valmis Kaikkeen kanssasi...Tulisitko vastaa Rakkaani...Olen todella valmistautunut tulevaan ja miettinyt tulevaisuu271353Poliisiauto Omasp:n edessä parkissa
Poliisiauto oli parkissa monta tuntia Seinäjoen konttorin edessä tänään. Haettiinko joku tai jotain pankista tutkittavak121344Onko mies niin,
että sinulle ei riitä yksi nainen? Minulle suhde tarkoittaa sitoutumista, tosin eihän se vankila saa olla kummallekaan.161337Kristityt "pyhät"
Painukaa helvettiin, mä tulen sinne kans. Luetaan sitten raamattua niin Saatanallisesti. Ehkä Piru osaa opetta?!.61262