Päästyäni eläkkeelle, minut laitettiin ulosottoon. Samoihin aikoihin vaimoni jäi työttömäksi (2020). Lapset ovat aikuisia.
Nyt aloin pyöritellä mielessäni asiaa, että luetaanko vaimoni minun elätettäväkseni?
Hän saa vain KELA:n työmarkkinatukea brutto 744,87, eli nettona 595,36.
Itse saan eläkettä 1226,50 nettoa, ja suojaosuuteni ilman huollettavia on 922,50.
Jos hänet laskettaisiin elätettäväkseni suojaosuuteni muuttuisi merkittäväksi.
Auttakee muiden vuoksi ulosottoon joutunutta pappaa. Eikö ulosotto itse ota yhteyttä jos asia olisi pielessä?
Ulosotto ja työttömän vaimon elättäminen
81
2727
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä mielestäni vaimo on elätettävä, mutta voisiko olla ongelma siinä kun vaimosi saa työmarkkinatukea, se kai lasketaan ulosottoon tässä tapauskessa mukaan? Ulosotettava summa olisi näin teillä noin 400e ?
- Anonyymi
Siis velka on kokonaan minut. Siitä on minulta ulosmitattu n.209 € /kk. Vaimolle velka ei kuulu mitenkään.
Luin vain netistä, että velallisen itsensä lisäksi suojaosuuteen lasketaan mukaan perheen henkilöt, jotka ovat velallisen elatuksen varassa. Siis joiden tulot eivät ylitä velallisen suojaosuuden määrää.
Minun suojaosuuteni määrä on siis 922,50 ja vaimon työmarkkinatuki brutto 744,20, netto 595,36. Hänen tulonsa eivät siis ylitä ainakaan suojaosuuteni määrää. Jos vaimo luettaisiin huollettavakseni, niin kuin lapset, jos niitä olisi, niin ulosottosumma muuttuisi huomattavasti.
Hänen työmarkkinatukensa on joka tapauksessa pienempi, kuin suojaosuuteni.
Olen sen ikäinen ihminen, että tiedän, että velat on maksettava. Tapaukseni on vain hyvin kinkkinen ja minua on hyväksikäytetty.
Ulosottohenkilölle soittamalla tuo kai selvinnee, ellei hänkin halua huijata.
Siksi kyselen täälä. - Anonyymi
Ei lasketa vaimon tuloja ulosottoon. Vaimolla ei ole mitään tekemistä velan kanssa.
- Anonyymi
Ihan kysymys aloittajalle että oliko kenties lasten / lasten puolisot joiden lainoja menit takailemaan ja lopulta paljastui että ei heillä ollut minkään näköistä tarkoitusta alunperinkään maksella lainoja pois..... ?
- Anonyymi
Oikein arvasit. Siksikin tämä on surullista. Ei riitä elinikä laskujen maksuun. Siksi toivoisin helpotusta jos sellainen minulle kuuluu.
- Anonyymi
Näin maallikkona ajatellen et ole vaimosi elättäjä ulosoton näkökulmasta.
Kun pienituloisella yksinasuvalla jää tuo noin 922,50 euro ja sillä pitää pärjätä.
Teillä kuitenkin jää 922,50 euroa plus vaimon työmarkkinatuki.
Menot eivät ole yhdessä asuessa kaksinkertaiset.
Voitte jakaa asumismenot ja muut pakolliset menot. En usko, että menisi läpi vaimon elatuksen tarve.
Tietenkin voi kysyä ulosotosta niin asia ei jää vaivaamaan.- Anonyymi
Niin aionkin kysyä.
Jäin vain miettimään, ku aina mainitaan huollettavaksi olevat lapsiksi.
Jossain puhuttiin kuitenkin perheen henkilöistä. Mitä ihmettä ovat ne muut henkilöt, jos lapset jätetään pois laskuista, tai jos lasten lisäksi on mahdollisesti myös muita elätettäviä henkilöitä?
Menot eivät tietenkään ole erittäin kovat, mutta tulot ovat tällä hetkellä 1611 yhteensa. Ensi vuonna jos / kun taas palataan kovenpaan ulosottoon takaisin, niin yhteesä saamme kuussa 1439. Ei se kahteenpekkaan kummonen tulo ole. Vuokraan menee melkein puolet. Ja kyllä, kaikki jaetaan puoliksi!
- Anonyymi
Lainkohta on täällä: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705#L4P48
Vaimolla saa olla siis tuloja enintään oman perussuojaosuutesi 922,50 euroa. Jos on sen alle, niin hän on elatuksesi varassa ja suojaosuutesi kohoaa 1 192,20 euroon.
Nyt kiireesti yhteys ulosottohenkilöön.- Anonyymi
Aloittajalle: Laskin, että kun sinulle lasketaan yksi huolletteva mukaan, niin ulosottosi pienenee antamillasi spekseillä 202,67 eurosta 22,87 euroon eli käteenjäävät tulosi paranevat 179,80 eurolla.
- Anonyymi
Kysyin asiaa sähköpostilla ja ulosottomies pyysi KELA:n otetta, jossa näkyy vaimon saaman työmarkkinatuen määrä. Tämä tapahtui 20.6. Vieläkään ei ole kuulunut mitään. Onko ulosotolla mitään määräaikaa, minkä sisällä heidän on vastattava ja / toimittava. Jos saamapuolella ovat, niin kyllä toimivat tehokkaasti.
Tänään laitoin uutta viestiä, että mitä, miksei kuulu mitään.
Automaattivastaus tuli, että kiitos viestistä.
Turha mulle on vastata, että ollaan lomalla heinäkuu. En minä sitä kysynyt.
- Anonyymi
Minilexin sivulta: Tavallisimmin ulosmittaus kohdistuu velallisen palkka-, eläke- tai elinkeinotuloon. Näistä voidaan ulosmitata pääsääntöisesti yksi kolmasosa. Velallisen ja hänen perheensä toimeentuloa varten jätetään aina ulosmittaamatta niin sanottu suojaosuus. Suojaosuuden määrää laskettaessa otetaan huomioon velallisen elatuksen varassa oleva avio- tai avopuoliso ja samassa taloudessa asuvat omat ja puolison alaikäiset lapset sekä ottolapset. Jos puolisolla tai lapsilla on omia tuloja, jotka ylittävät suojaosuuden määrän kuukaudessa, heitä ei oteta huomioon suojaosuuden määrää laskettaessa.
Miten määritellään velallisen elatuksen varassa oleva aviopuoliso? Siis ihan ettei suojaosuuden määrä ylity? Yksittäisen suojaosuuden määrä 922,50 vai kahden henkilön suojaosuus ? Lapset kyllä käsitän. - Anonyymi
Suojaosuuden laskennassa otetaan huomioon velallisen nettotulot sekä samassa osoitteessa asuvat elatettavat omat lapset tai ottolapset. Lisäksi suojaosuuteen vaikuttaa myös avio- tai avopuolison nettotulot sekä velallisen kanssa samassa osoitteessa mahdollisesti asuvien puolison lapsien tai ottolapsen lukumäärä.
- Anonyymi
Puoliso pitäisi laskea tämän mukaan suojaosuuteen mukaan, etenkin työtön sellainen.
"Suojaosuutta laskettaessa otetaan huomioon velallisen elatuksen varassa oleva avio- tai avopuoliso ja samassa taloudessa asuvat omat ja puolison alaikäiset lapset sekä ottolapset. Puolisona otetaan huomioon aviopuoliso, toista sukupuolta oleva avopuoliso ja rekisteröidyn parisuhteen osapuolet."
Tuo siis ulosoton omilta sivuilta. Siellä myös puhutaan 8,99€ päivä lisää puolisostakin. Tuskin laki tuon osuuden suhteen on muuttunut enempää tämän vuoden alusta.
https://ulosottolaitos.fi/fi/index/tietoaulosotosta/tietoavelalliselle/mitenulosmitattavamaaralasketaan.html- Anonyymi
Myöskään Kelan maksama työttömyysetuus ei kuulu ulosmitattaviin varoihin eikä sitä huomioida puolisoltakaan tulona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myöskään Kelan maksama työttömyysetuus ei kuulu ulosmitattaviin varoihin eikä sitä huomioida puolisoltakaan tulona.
Velallisen työttömyyskorvaus, kansaneläke, takuueläke ja sairauspäiväraha kyllä lasketaan tulopohjaan mukaan, vaikkei niistä saakaan ulosmitata. Seikalla on merkitystä vain, jos velallinen saa muita, ulosottokelpoisia tuloja. Tälläin niistä joudutaan ottamaan ulosottoon normaalia enemmän, koska ulosoton määrä lasketaan tulopohjan yhteissummasta.
Kansaneläke on siitä erikoinen, että elatusapuvelat voidaan siitä ulosmitata, vaikka se muuten onkin ulosottokelvotonta.
Mutta aviopuolison tuloja ei lasketa ikinä velallisen tuloihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myöskään Kelan maksama työttömyysetuus ei kuulu ulosmitattaviin varoihin eikä sitä huomioida puolisoltakaan tulona.
Ei tietenkään. Eikä tietenkään vaimon saamaa työttömyysetuus kuulu ulosmittaviin varoihin, kun velka on kokonaan miehen velka. Se ei kuulu vaimolle mitenkään.
- Anonyymi
Onhan se hiukan eriarvoista ulosotossa kun yksinelävä aikuinen joutuu tulemaan toimeen suojaosuuden suuruisella summalla.
Ja silloin jos taloudessa on kaksi henkilöä niin ulosotossa voi muka vähentää jonkun summan kun elättää sitä toista aikuista. Vaikka toisella aikuisella on kuitenkin tuloja.
Sen ymmärtäisin elättämisessä, että toinen aikuinen olisi kokonaan tuloton (voiko todellisuudessa näin edes olla?) .
Mutta en silloin kun toinen saa kuitenkin suunnilleen entisen suojaosuuden määrän tuloja.
Eikö tt-tuen määrä yhdellä aikuisella ole noin 555 euroa? Kyllähän vaimon pitäisi tulla toimeen työmarkkinatuella kun kulut puolittuvat samassa taloudessa.
Ei vaimo joudu yksin maksamaan asumistaan tms.- Anonyymi
Se suojaosuuden eli käteen jäävän summan määrä kasvaa, jos on päälle elätettäväkin, eli vaikka työttömän puolison suhteen ulosoton jälkeen aloittaneella pitäisi jäädä eläkkeestään käteen 1192,20 € kuussa (viisi arkipäivää viikossa 8,99€ kpl puolisosta).
- Anonyymi
Miten niin eriarvoista? Entä velkojan kannalta, hänkin haluaa omansa. Velka on sinun, ja sinä olet siitä vastuussa. Kannattaa miettiä niin nimensä laittaa.
- Anonyymi
Ulosoton näkökulmasta vaimo ei kuulu sinun elätettäviin.Hänhän saa työmarkkinatukea.Ja uo-velallinen siis olet sinä yksin.Vaimolta ei ulosdoteta yhtään mitään. Jos ette selviä elämisen kuluista niin silloin tulee hakea toimeeentulotukea Kelalta.Ulosotolle menevä raha on tt-hakemuksessa vähennyskelpoinen joten hopi hopi sitä tekeen.
- Anonyymi
Olen aina luullut, että jos ei ole alaikäisiä lapsia niin aikuisen suojaosuus on senhetkinen voimassa oleva suojaosuus. Ei siihen vaimosta mitään korotusta tule.
Suomessahan on paljon pariskuntia, joista toinen on työtön. En ole kuullut, että kukaan on saanut silloin korkeampaa suojaosuutta, siis se ulosotossa oleva kumppani.
Eikä tämä ole tullut missään ilmi ulosoton ohjeissakaan. Ei se niinkään voi olla, että jotkut osaavat sitä pyytää. Ja ne jotka eivät pyydä niin voi voi.
Kyllä selkeästi olisi maininta, että jos toinen on taloudessa pienituloisempi niin suojaosuus on suurempi. Mikä on tietysti aika ihmeellistä, koska yleensä toinen on pienituloisempi.
Suomessa ei esimerkiksi eron tullessa ole yleistä tapaa maksaa vaimolle elatusmaksua. Se vaatii ihan jonkun erityistapauksen. Ja omat päätöksensä.
Miten silloin vaimolle pitäisi maksaa elatusmaksua naimisissa ollessa?
Jos vaimolla on ne omat tulot niin ei mitään elatusta hänestä makseta.
Se ei ole ulosoton asia miten pariskunnat jakavat yhteenlasketut tulonsa.
Myös on olemassa tt-tuki ja asumistuki, jos niihin on oikeutettu.
Ainakin vielä ovat voimassa, tulevaisuudesta ei tiedä.- Anonyymi
Mutta kun se vaan on niin että puoliso voi olla elätettävä, ei ole luulon asia. Suomen laissa ihan selvä kohta tästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun se vaan on niin että puoliso voi olla elätettävä, ei ole luulon asia. Suomen laissa ihan selvä kohta tästä.
Tämä muuten on harvan tietämä tosiasia! Puoliso on lain mukaan elätettävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä muuten on harvan tietämä tosiasia! Puoliso on lain mukaan elätettävä.
Jo avioliittolain 46 §:ssä sanotaan: ”Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.”
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234#O2L4P46
- Anonyymi
Minä yli seitsemänkymppisenä yksinelävänä naisena kyllä joudun elämään suojaosuuden puitteissa. Minulla se on noin 940 euroa.
Pieni asumistuki päälle. Sillä on pärjättävä.
Olisin tyytyväinen jos olisi kumppani jolla olis työmarkkinatuki lisänä. Rahasumma olisi paljon isompi, asuisimme silti tässä asunnossa, asumiskulut eivät nousisi ja vaikka asumistuki loppuisi niin työmarkkinatuki olisi kuitenkin paljon suurempi. Rahaa jäisi silti enemmän.
En käsitä yhtään tätä vaimon elatusjuttua ja esitettyä suojaosuuden korotusta. Kun monien pieneläkeläisten on pakko pärjätä yksin ulosoton kanssa. - Anonyymi
Jos aloittajan eläketulot nettona ovat 1226,50 euroa niin ulosottolaskurin mukaan ulosotettava summa on 202,67 euroa.
Ulosoton jälkeen jää 1023,83 euroa. Se on aloittajan suojaosuus.
Tuo 922,50 euron suojaosuus on siis minimi mikä pitää jäädä. Henkilökohtainen suojaosuus on eri asia. Ei siihen voida suoraan tuijottaa niin olevan kaikilla.
Jos aloittajan suojaosuuden 1023,83 lasketaan vaimon 595,36 euroa se on 1619,19 euroa.
Ei se iso ole, mutta siihen voi hakea Kelan tukia jos niihin on oikeutettu.- Anonyymi
Et osannut laskea oikein.
Aloittajan eläke on siis 1226,50. Siitä ulosmitataan suojaosuuden tarkistuksen jälkeen vain 22,87 euroa, joten hänelle jää 1203,63 euroa. Kun siihen lisätään vaimon työttömyyspäiväraha 595,36 euroa, yhteissummaksi tulee 1798,89 euroa, joka heidän tulisi saada. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et osannut laskea oikein.
Aloittajan eläke on siis 1226,50. Siitä ulosmitataan suojaosuuden tarkistuksen jälkeen vain 22,87 euroa, joten hänelle jää 1203,63 euroa. Kun siihen lisätään vaimon työttömyyspäiväraha 595,36 euroa, yhteissummaksi tulee 1798,89 euroa, joka heidän tulisi saada.Miten niin saat tuollaisia summia.
Kierroksenkin mukaan ilman alaikäisen elatusvelvollisuutta 1226,50 euron nettotuloista ulosoton osuus on 202,67 euroa.
Aloittaja kuuluu eläketulojensa perusteella tulorajamittaukseen piiriin. Silloin ulosotetaan nettotulojen (1226,50 euroa) ja suojaosuuden (922,50 euroa) välisestä summasta 2/3.
Eli summa on sama laskurin ja laskekaahan mukaan.
Vaimon elatus ei kuulu ulosottoon. Joka tapauksessa, oli miten oli, 922,50 euroa ei ole aloittajan henkilökohtainen suojaosuden määrä.
Se riippuu aina kulloisenkin tapauksen ulosotettaviksihuomioiduista nettotuloista.
922,50 euroa (takuueläkkeen suuruinen) on vain tämänhetkinen minimi suojaosuus mikä pitää jäädä vähintään. Ensi vuodesta emme nyt vielä tiedä.
Puurot ja vellit menevät täällä sekaisin, ottakaa selvää asioista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin saat tuollaisia summia.
Kierroksenkin mukaan ilman alaikäisen elatusvelvollisuutta 1226,50 euron nettotuloista ulosoton osuus on 202,67 euroa.
Aloittaja kuuluu eläketulojensa perusteella tulorajamittaukseen piiriin. Silloin ulosotetaan nettotulojen (1226,50 euroa) ja suojaosuuden (922,50 euroa) välisestä summasta 2/3.
Eli summa on sama laskurin ja laskekaahan mukaan.
Vaimon elatus ei kuulu ulosottoon. Joka tapauksessa, oli miten oli, 922,50 euroa ei ole aloittajan henkilökohtainen suojaosuden määrä.
Se riippuu aina kulloisenkin tapauksen ulosotettaviksihuomioiduista nettotuloista.
922,50 euroa (takuueläkkeen suuruinen) on vain tämänhetkinen minimi suojaosuus mikä pitää jäädä vähintään. Ensi vuodesta emme nyt vielä tiedä.
Puurot ja vellit menevät täällä sekaisin, ottakaa selvää asioista.”Vaimon elatus ei kuulu ulosottoon. Joka tapauksessa, oli miten oli, 922,50 euroa ei ole aloittajan henkilökohtainen suojaosuden määrä. ”
Suojaosuuden määrä ei riipu ollenkaan velallisen tulosita, vaan se on kaikilla ihmisillä sama. Siihen päälle tulee vielä huoltajakorotukset 269,70 euroa kutakin huollettavaa kohden. Suojaosuus ei ole sama asia kuin velalalliselle ulosoton jälkeen käteen jäävä rahamäärä.
Suojaosuutta korotetaan 269,70 eurolla kutakin huollettavaa kohtaan. Huollettavan ei tarvitse olla alaikäinen lapsi, vaan sen tulee olla puoliso, oma lapsi, tai puolison lapsi. Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoa ja avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää.
Aloittajan oikea suojaosuus on siis 1 192,20 euroa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Vaimon elatus ei kuulu ulosottoon. Joka tapauksessa, oli miten oli, 922,50 euroa ei ole aloittajan henkilökohtainen suojaosuden määrä. ”
Suojaosuuden määrä ei riipu ollenkaan velallisen tulosita, vaan se on kaikilla ihmisillä sama. Siihen päälle tulee vielä huoltajakorotukset 269,70 euroa kutakin huollettavaa kohden. Suojaosuus ei ole sama asia kuin velalalliselle ulosoton jälkeen käteen jäävä rahamäärä.
Suojaosuutta korotetaan 269,70 eurolla kutakin huollettavaa kohtaan. Huollettavan ei tarvitse olla alaikäinen lapsi, vaan sen tulee olla puoliso, oma lapsi, tai puolison lapsi. Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoa ja avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää.
Aloittajan oikea suojaosuus on siis 1 192,20 euroa.Jäi manitsematta sellainen seikka, että puolisolla ja lapsella saa olla tuloja korkeintaan velallisen perussuojaosuuden verran, jotta hänet katsottaisiin velallisen elatuksen varassa olevaksi,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäi manitsematta sellainen seikka, että puolisolla ja lapsella saa olla tuloja korkeintaan velallisen perussuojaosuuden verran, jotta hänet katsottaisiin velallisen elatuksen varassa olevaksi,
Suojaosuus on minimimäärä, joka on velalliselle aina vähintään jätettävä ulosmittauksessa. Suojaosuus lasketaan päivää kohti, joten se koskee vain määräajoin maksettavaa palkkaa tai eläkettä.
Määräajoin maksettavan palkan ulosmittauksessa suojaosuus on seuraavaan palkan maksupäivään asti (vuoden 2022 tasossa)
velallisen itsensä osalta 23,20 euroa päivässä ja
hänen elatuksensa varassa olevan henkilön esimerkiksi puolison, oman lapsen ja puolison lapsen osalta 8,34 euroa päivässä.
Suojaosuus lasketaan kuukaudessa 30 päivältä. (Ulosottokaari 4:48)
Puolisolla tarkoitetaan
aviopuolisoa
avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää (avopuoliso)
rekisteröidyn parisuhteen osapuolta ja
yhteisessä taloudessa muussa parisuhteessa elävää eli samaa sukupuolta olevia yhdessä asuvia parisuhdekumppaneita, jotka eivät ole rekisteröineet parisuhdettaan.
Velallisen elatuksen varassa olevana pidetään henkilöä, jonka saama tulo ei ylitä velallisen itsensä osalta laskettavaa suojaosuutta eli siis henkilöä, jonka nettotulot ovat enintään 23,20 euroa päivässä (v. 2022). Enintään kyseisen määrän ansaitsevan lapsen katsotaan olevan elatuksen varassa siitä riippumatta, osallistuuko myös toinen puoliso hänen elatukseensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojaosuus on minimimäärä, joka on velalliselle aina vähintään jätettävä ulosmittauksessa. Suojaosuus lasketaan päivää kohti, joten se koskee vain määräajoin maksettavaa palkkaa tai eläkettä.
Määräajoin maksettavan palkan ulosmittauksessa suojaosuus on seuraavaan palkan maksupäivään asti (vuoden 2022 tasossa)
velallisen itsensä osalta 23,20 euroa päivässä ja
hänen elatuksensa varassa olevan henkilön esimerkiksi puolison, oman lapsen ja puolison lapsen osalta 8,34 euroa päivässä.
Suojaosuus lasketaan kuukaudessa 30 päivältä. (Ulosottokaari 4:48)
Puolisolla tarkoitetaan
aviopuolisoa
avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää (avopuoliso)
rekisteröidyn parisuhteen osapuolta ja
yhteisessä taloudessa muussa parisuhteessa elävää eli samaa sukupuolta olevia yhdessä asuvia parisuhdekumppaneita, jotka eivät ole rekisteröineet parisuhdettaan.
Velallisen elatuksen varassa olevana pidetään henkilöä, jonka saama tulo ei ylitä velallisen itsensä osalta laskettavaa suojaosuutta eli siis henkilöä, jonka nettotulot ovat enintään 23,20 euroa päivässä (v. 2022). Enintään kyseisen määrän ansaitsevan lapsen katsotaan olevan elatuksen varassa siitä riippumatta, osallistuuko myös toinen puoliso hänen elatukseensa.”Suojaosuus on minimimäärä, joka on velalliselle aina vähintään jätettävä ulosmittauksessa.”
Kyllä, siis minimimäärä, joka on kaikilla sama, myös suurituloisilla. Olettaen tietysti, että velallinen saa vähintään suojaosuuden verran rahaa. Jos saa alle, sitä ei tietenkään mitenkään hyvitetä. Ja suojaosuus ei koskee vain määräajoin maksettuja palkkoja, eläkkeitä ja palkan sijasta maksettavia sosiaalietuuksia.
Suojaosuus ei siis ole sama asian kuin palkasta ulosmittaamatta jätettävä määrä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Suojaosuus on minimimäärä, joka on velalliselle aina vähintään jätettävä ulosmittauksessa.”
Kyllä, siis minimimäärä, joka on kaikilla sama, myös suurituloisilla. Olettaen tietysti, että velallinen saa vähintään suojaosuuden verran rahaa. Jos saa alle, sitä ei tietenkään mitenkään hyvitetä. Ja suojaosuus ei koskee vain määräajoin maksettuja palkkoja, eläkkeitä ja palkan sijasta maksettavia sosiaalietuuksia.
Suojaosuus ei siis ole sama asian kuin palkasta ulosmittaamatta jätettävä määrä.”Ja suojaosuus ei koskee vain määräajoin maksettuja palkkoja, eläkkeitä ja palkan sijasta maksettavia sosiaalietuuksia.”
Kirjoitusvirhe, pitäisi olla: Suojaosuus koskee vain määräajoin maksettuja palkkoja, eläkkeitä ja palkan sijasta maksettavia sosiaalietuuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Suojaosuus on minimimäärä, joka on velalliselle aina vähintään jätettävä ulosmittauksessa.”
Kyllä, siis minimimäärä, joka on kaikilla sama, myös suurituloisilla. Olettaen tietysti, että velallinen saa vähintään suojaosuuden verran rahaa. Jos saa alle, sitä ei tietenkään mitenkään hyvitetä. Ja suojaosuus ei koskee vain määräajoin maksettuja palkkoja, eläkkeitä ja palkan sijasta maksettavia sosiaalietuuksia.
Suojaosuus ei siis ole sama asian kuin palkasta ulosmittaamatta jätettävä määrä.Juu, on kaikilla sama. Mutta henkilökohtainen suojaosuus on se mikä laskennallisesti on.
Eläke on toistuva tulo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, on kaikilla sama. Mutta henkilökohtainen suojaosuus on se mikä laskennallisesti on.
Eläke on toistuva tulo.Henkilökohtaista suojaosuutta ei ole ulosottossa. Kyse on väärästä termistä. Suojaosuuteen voi saada vain huoltajakorotuksen. Tulojen ulosmittauksen jälkeen käteen jäävä raha ei ole henkilökohtaista suojaosuutta. Jos haluat henkilökohtaisen suojaosuuden, sinun pitää kääntyä evankelis-luterilaisen kirkon tai muun uskonnolisen yhdyskunnan puoleen, mutta sinun pitää silloin olla nuhteeton. Ulosoton suojaosuudessa ei onneksi tarvitse olla nuhteeton.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Henkilökohtaista suojaosuutta ei ole ulosottossa. Kyse on väärästä termistä. Suojaosuuteen voi saada vain huoltajakorotuksen. Tulojen ulosmittauksen jälkeen käteen jäävä raha ei ole henkilökohtaista suojaosuutta. Jos haluat henkilökohtaisen suojaosuuden, sinun pitää kääntyä evankelis-luterilaisen kirkon tai muun uskonnolisen yhdyskunnan puoleen, mutta sinun pitää silloin olla nuhteeton. Ulosoton suojaosuudessa ei onneksi tarvitse olla nuhteeton.
Ei tarvitse olla nuhteeton saadakseen henkilökohtaisen suojaosuuden, mutta pitää tehdä parannus.
- Anonyymi
Alustus saattaa käydä jopa perheestä. Kukaan katsele toisten kamojen kanniskelijaa loputtomiin.
- Anonyymi
Suojaosuuden MINIMIMÄÄRÄ n vuonna 2023 takuueläkkeen suuruinen,
Sen alle olevista ulosottoon mukaan luetuista nettotuloista ei ulosmitata mitään.
Mutta silti se määrä, joka pitää jäädä jonkun henkilön käyttöön, eli ko. henkilön suojaosuus, on henkilökohtainen.
Jos kuuluu tulorajamittaukseen niin ulosmitattava summa on nettotulojen ja suojaosuuden minimäärän erotus ja siitä 2/3.
Niin on aloittajalla kuin muillakin.
Ulosottolaskurilla tämä on helppo laskea ja tarkistaa.
Minulla suojosuudeksi jää hiukan yli 922,50 euroa. Se silloin minun henkilökohtainen suojaosuuteni nettotulojeni mukaan laskettuna.
Niin lasketaan aloittajankin ulosoton määrä ja jäljelle jäävä suojaosuus. Hänen nettotulojensa suhteessa nettotulot miinus 922,50 ja siitä 2/3.- Anonyymi
Ulosotossa ei ole henkilökohtaista suojaosuutta. Keksi jokin muu nimitys, sillä ulosotossa suojaosuus tarkoittaa ihan tiettyä asiaa.
- Anonyymi
”Niin lasketaan aloittajankin ulosoton määrä ja jäljelle jäävä suojaosuus. Hänen nettotulojensa suhteessa nettotulot miinus 922,50 ja siitä 2/3.”
Alkaako pikku hiljaa mennä jo perille: aloittaja tulee samaan suojaosuuteensa myös lakisääteisen huoltajakorotuksen yhdestä henkilöstä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Niin lasketaan aloittajankin ulosoton määrä ja jäljelle jäävä suojaosuus. Hänen nettotulojensa suhteessa nettotulot miinus 922,50 ja siitä 2/3.”
Alkaako pikku hiljaa mennä jo perille: aloittaja tulee samaan suojaosuuteensa myös lakisääteisen huoltajakorotuksen yhdestä henkilöstä.Itseasiassa alkaa mennä perille.
Ihmettelen vaan, että miksei yhtään riemukasta henkilöä ole tullut jo kertomaan, että olisi esimerkkitapaus.
Eläkeläisen ulosottoa koskevasta jutusta luin just seuraavaa: Velallisen elatuksen varassa olevana pidetään henkilöä, jonka saama tulo ei ylitä velallisen itsensä osalta laskettavaa suojaosuutta, eli henkilöä, jonka nettotulot ovat enintään 23,20 € / pv.
Mutta työmarkkinatukihan on nettona noin 29,77 € / päivä. Joko tuo tieto on vanhaa tai sitten väärää? Mutta tosiaan, ns. huoltajana ja elättäjänä voi olla myös avio tai avopuolisolleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itseasiassa alkaa mennä perille.
Ihmettelen vaan, että miksei yhtään riemukasta henkilöä ole tullut jo kertomaan, että olisi esimerkkitapaus.
Eläkeläisen ulosottoa koskevasta jutusta luin just seuraavaa: Velallisen elatuksen varassa olevana pidetään henkilöä, jonka saama tulo ei ylitä velallisen itsensä osalta laskettavaa suojaosuutta, eli henkilöä, jonka nettotulot ovat enintään 23,20 € / pv.
Mutta työmarkkinatukihan on nettona noin 29,77 € / päivä. Joko tuo tieto on vanhaa tai sitten väärää? Mutta tosiaan, ns. huoltajana ja elättäjänä voi olla myös avio tai avopuolisolleen.Netissä on vanhaa tietoa, Nykyään suojaosuus on 30,75 euroa päivässä. Lain mukaan se pitää kuukausipalkkalaislla kertoa 30:llä, niin saadaan kuukausimääräksi 922,50 euroa. Työmarkkinatuesta menee 20 prosentin vero. Ilman veroa se on 37,21 euroa päivässä viideltä päivältä viikossa, 21 x 37,21 = 781,41 euroa kuukaudessa, josta ennakonpidätyksen jälkeen jää 625,13 euroa (jos kuukaudessa on 21 työpäivää).
- Anonyymi
Riihimäen kuoppateatterissa vaimon voi olla parempi olla istumatta maassa.
- Anonyymi
Puolison elatuksesta pitää olla paperilla sopimus. Se toimitetaan sosiaalitoimistoon ja he tekevät arvion onko elatukseen tarvetta. Jos näin ilmenee niin se pitää sen jälkeen erikseen virallisesti vahvistaa.
En tiedä olisiko tämä virallisesti vahvistettu sopomus olla jo enne ulosottoa. Vai voiko tuon tehdä ulosottoon joutumisen jälkeen.
Myös en tiedä kuinka helppo on saada ja kuinka yleinen kyseinen sopimus on Suomessa.- Anonyymi
Ihme höpöttäjä. Laissa on selvästi kerrottu, miten huollettavat määritellään. Luepa tämä: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705#L4P48
- Anonyymi
"Puolison elatuksesta pitää olla paperilla sopimus"
Laitatko linkin lain tai asetuksen kohtaan ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Puolison elatuksesta pitää olla paperilla sopimus"
Laitatko linkin lain tai asetuksen kohtaan ?Puolison elatussopimuksen vahvistaminen asuinpaikan ollessa Suomessa
AL 46.2, 47 tai 48, 50.1, 50.3, 50,4. - Anonyymi
🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Puolison elatuksesta pitää olla paperilla sopimus"
Laitatko linkin lain tai asetuksen kohtaan ?Puolisoiden välisellä elatusvelvollisuudella tähdätään samanlaiseen puolisoiden väliseen elintasoon. Tämän elintason tulisi toteutua huolimatta siitä, että toinen puolisoista saa mahdollisesti huomattavasti korkeampaa palkkaa kuin toinen.
Tämän vuoksi kummankin puolison elatusvelvollisuuden määrän tulee määräytyä yhtäläisin perustein. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannanoton mukaan analogista tukea puolison elatuskyvyn arviointiin voitaisiin hakea seikoista, jotka otetaan huomioon vanhemman elatuskykyä arvioitaessa lapsen elatuksen ollessa kyseessä. Elatuskykyyn vaikuttavia tekijöitä olisivat täten henkilön ikä, työkyky ja mahdollisuus tehdä ansiotyötä, käytettävissä olevien varojen määrä sekä hänelle lain mukaan kuuluva muu elatusvastuu.
Yleensä puolisoilla ei ole tarvetta turvautua erityisjärjestelyihin elatusvelvollisuuden osalta. Heidän välilleen saattaa kuitenkin aika-ajoin syntyä elatukseen liittyviä erimielisyyksiä. Tällöin mahdollisuutena on ensinnäkin vahvistaa elatusavun määrä ja suorittamistapa puolisoiden keskinäisellä, kirjallisella sopimuksella. Sopimus on suositeltavaa viedä puolisoiden tai toisen puolison kotipaikan sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi mahdollisten suoritushäiriöiden varalta. Puolisot voivat kuitenkin sopia ainoastaan elatuksen tasosta; he eivät voi pätevällä tavalla sopia luopuvansa lain mukaisesta elatusvelvollisuudesta toisiaan kohtaan.
Sosiaalilautakunta harkitsee ennen sopimuksen vahvistamista, onko sopimusta pidettävä kohtuullisena.
Toisena mahdollisuutena on elatusavun määrän ja suorittamistavan vahvistaminen tuomioistuimen päätöksellä. Elatusavun vaatiminen kanneteitse tuomioistuimessa onnistuu, asuivatpa puolisot yhdessä tai erillään. Tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua avioliiton aikana taannehtivasti enintään kanteen vireillepanoa edeltäneeltä vuodelta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puolisoiden välisellä elatusvelvollisuudella tähdätään samanlaiseen puolisoiden väliseen elintasoon. Tämän elintason tulisi toteutua huolimatta siitä, että toinen puolisoista saa mahdollisesti huomattavasti korkeampaa palkkaa kuin toinen.
Tämän vuoksi kummankin puolison elatusvelvollisuuden määrän tulee määräytyä yhtäläisin perustein. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannanoton mukaan analogista tukea puolison elatuskyvyn arviointiin voitaisiin hakea seikoista, jotka otetaan huomioon vanhemman elatuskykyä arvioitaessa lapsen elatuksen ollessa kyseessä. Elatuskykyyn vaikuttavia tekijöitä olisivat täten henkilön ikä, työkyky ja mahdollisuus tehdä ansiotyötä, käytettävissä olevien varojen määrä sekä hänelle lain mukaan kuuluva muu elatusvastuu.
Yleensä puolisoilla ei ole tarvetta turvautua erityisjärjestelyihin elatusvelvollisuuden osalta. Heidän välilleen saattaa kuitenkin aika-ajoin syntyä elatukseen liittyviä erimielisyyksiä. Tällöin mahdollisuutena on ensinnäkin vahvistaa elatusavun määrä ja suorittamistapa puolisoiden keskinäisellä, kirjallisella sopimuksella. Sopimus on suositeltavaa viedä puolisoiden tai toisen puolison kotipaikan sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi mahdollisten suoritushäiriöiden varalta. Puolisot voivat kuitenkin sopia ainoastaan elatuksen tasosta; he eivät voi pätevällä tavalla sopia luopuvansa lain mukaisesta elatusvelvollisuudesta toisiaan kohtaan.
Sosiaalilautakunta harkitsee ennen sopimuksen vahvistamista, onko sopimusta pidettävä kohtuullisena.
Toisena mahdollisuutena on elatusavun määrän ja suorittamistavan vahvistaminen tuomioistuimen päätöksellä. Elatusavun vaatiminen kanneteitse tuomioistuimessa onnistuu, asuivatpa puolisot yhdessä tai erillään. Tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua avioliiton aikana taannehtivasti enintään kanteen vireillepanoa edeltäneeltä vuodelta.Ulosottokaaressa puhutaan velallisen elatuksen varassa olevista henkilöistä. Velallisen elatuksen varassa olevana pidetään henkilöä, jonka saama tulo ei ylitä velallisen itsensä osalta laskettavaa suojaosuutta, ja tällaista lasta siitä riippumatta, osallistuuko myös toinen puoliso hänen elatukseensa.
- Anonyymi
Suomessa halutaan laittaa ja panna sen lisäksi ellei kukaan ole huomannut?
- Anonyymi
Suomi on täynnä työttömiä puolisoita joilla on pienemmät tulot kuin ulosotossa olevalla puolisolla.
Onkohan vain niin, että näistä kaikista "elätettävistä" saa huoltajakorotuksen suojaosuuteen. Oudolta tuntuu.
En ihan tällä syömisellä sitä usko.- Anonyymi
Ratkaisevaa ei ole saako puoliso vähemmän tuloa kuin velallinen, vaan ovatko hänen tulonsa pienemmät kuin voimassa oleva suojasosuus ilman huoltajakorotusta, joka on eri asia kuin velalliselle jäävä rahamäärä ulosoton jälkeen. Suojaosuus on kaikilla ilman huoltajakorotusta 922,50 euroa, eivätkä siihen vaikuta ollenkaan velallisen omat tulot. Sen sijaan puolison ja lasten tulot vaikuttavat suojaosuuden määrään.
Pidät selvästi tätä lakia epäoikeudenmukaisena yksineläjiä kohtaan. - Anonyymi
Jos sinua harmittaa oma matala suojasuutesi, niin voit hankkia itsellesi aviopuolison Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskuksesta. Tällaista tiettävästi tapahtuu Suomessa. Kumpikin osapuoli hyötyy, siis oikea järkiavioliitto.
- Anonyymi
Saisikohan itselleen suojaosuuteen korotuksen kun yksin elaessäni pidän huolta itsestäni ja myös elätän itseni.
Kun olen itse itseni huoltaja, onhan se korotuksen paikka jos mikä.- Anonyymi
Lain mukaan et, sillä vain pienituloisesta puolisosta ja lapsista voi saada huoltajakorotuksen. Lasten ei tarvitse olla alaikäisiä. Voit Maahanmuuttoviraston vastaanottokeskuskesta lunastaa itsellesi puolison ja muutaman lapsen. Lapset voivat olla täysi-ikäisiä ja he voivat tehdä pihatyöt sillä aikaa kun katsotte uuden aviopuolison kanssa televisiota. Näin toimii etevä velallinen.
- Anonyymi
Voisinko saada huoltaja-alennuksen, koska pidän huolta koko huushollista, useista kotieläimistä ja kiinteistöstä? Yksin ja suojaosuudella. Ei laki kiellä yksinhuoltajaa asumasta maaseudulla ja sen ehdoin.

Ulosottokaaressa ei tosiaan sanota mitään pitääkö puolison ja lasten olla ihmisiä. Neuvoisin sinua esittämään vaatimuksen ulosottomiehelle ja tarvittaessa valittamaan käräjäoikeuteen.

Omavaraistalouteen meitä sysätään ja maaseudulle asumaan, jottei Kela kuormitu. Sitten kun muutetaan ja asutetaan syrjäseudut, otetaan vuohet ja kanat, viljellään kotitarpeiksi ja kasvatetaan ruuat, meidän maksuja ei huomioida ollenkaan.
Eläinsuojelu voisi olla kiinnostunut, ettei maksuvaraa anneta edes eläinten pakollisiin hoitokuluihin. Taidan tehdä ilmmoituksen voudin haaremista. Eläinsuojelulain rikkojia koko sakki. Ainakin siihen kehottavat.
- Anonyymi
Taas huomataan, että kannattaa olla avioliitossa. Oli se liitto sitten järki- kulissi- kämppis- tai joku muu etua tuova viritelmä.
Mikä on logiikka kun yksineläjän pitää tulla toimeen pelkällä suojaosuudella. Kun kaksi ihmistä tuloineen ei pärjää ilman suojaosuden korotusta huoltossuhteeseen vedoten. Mielestäni silloin yksineläjän suojaosuuden pitäisi olla isompi kuin parisuhteussa eläessä.
Ei, en ota maahanmuuttajaa enkä ketään muutakaan sohvalle istumaan. Pärjään, olen sisukas ja tottunut pärjäämään yksin.
Mutta ihan vaan yleisesti ihmettelen tätä kummallista kuviota. Se on tuhannen tosi: Suomessa ovat köyhimpiä pienituloiset yksineläjät. Näinhän on todettu ihan tutkitustikin.
Mutta muuten sitä, toteamisen lisäksi, ei sitten huomioidakaan. Pariskunnat ja lapsiperheet kyllä.- Anonyymi
Yksineläjän ei toki tarvitse elää pelkällä suojaosuudella, vaan hän saa pitää sen ylittävästä tulosta yhden kolmasosan. Jos tulot ovat enemmän kuin kaksi kertaa suojaosuuden suuruiset, niin tuloilla ei ole mitään ulosottovapaata osuutta vaan joka sentistä menee ulosottoon yksi kolmasosa.

No sama juttuhan se on muillakin, hyvänen aika. Plus saavat korotuksen suojaosuuteen.
Ihan samalla kaavalla ulosotto lasketaan yksinelävällä. Kuvitteletko, että heille jätetään jotain enemmän. Nettotuloista lasketaan onko 1/3 vai 2/3.
Puuttuu vaan ne korotukset. Eikä ole toista rahapussia taloudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sama juttuhan se on muillakin, hyvänen aika. Plus saavat korotuksen suojaosuuteen.
Ihan samalla kaavalla ulosotto lasketaan yksinelävällä. Kuvitteletko, että heille jätetään jotain enemmän. Nettotuloista lasketaan onko 1/3 vai 2/3.
Puuttuu vaan ne korotukset. Eikä ole toista rahapussia taloudessa.Pienituloinen aviopuoliso alentaa tulorajaulosmittauksessa olevan ulosottomäärää 179,80 eurolla. Laskelma perustuu siihen, että huoltajakorotus on 8,99 euroa x 30 eli 269,70 euroa, ja siitä kaksi kolmasosaa jää nyt ulosmittaamatta eli saavutettu ”hyöty” on 0,6666 x 269,70 euroa = 179,80 euroa.
Voi tarkistaa maksukieltolaskurissa https://asiointi.oikeus.fi/ulosotto/#/maksukieltolaskuri - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pienituloinen aviopuoliso alentaa tulorajaulosmittauksessa olevan ulosottomäärää 179,80 eurolla. Laskelma perustuu siihen, että huoltajakorotus on 8,99 euroa x 30 eli 269,70 euroa, ja siitä kaksi kolmasosaa jää nyt ulosmittaamatta eli saavutettu ”hyöty” on 0,6666 x 269,70 euroa = 179,80 euroa.
Voi tarkistaa maksukieltolaskurissa https://asiointi.oikeus.fi/ulosotto/#/maksukieltolaskuriTietenkin laskuri näyttää noin jos laittaa huollettava kohtaan 1 huollettava. Ei olla idiootteja.
Mutta edelleen epäilyttää kuinka helposti ulosotossa sitten menee tuo aikuisen ihmisen huoltajuuskohta läpi.
Onko kenelläkään ihan omakohtaista tietoa. Kertokaa nyt te, joilla on puolison huoltajuus huomioitu ulosotossa.
Ja miten se tarkistettiin tai arvioitiin.
Mites jos puoliso meneekin sellaisiin töihin, että huoltajuusvelvoite ei enää täyty? Pitääkö se ilmoittaavai voiko jäädä odottamaan, että ulosotossa se huomataan? Tässähän on melkoinen porsaanreikä.
Kun se huollettava ei ole itse ulosotossa, niin huomataanko koskaan? Ulosottohan seuraa vain sen ulosotossa olevan tuloja ja tilannetta. Ei puolison tietoja mitenkään.
Eivät puolison tiedot ole edes ulosoton ulottuvilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin laskuri näyttää noin jos laittaa huollettava kohtaan 1 huollettava. Ei olla idiootteja.
Mutta edelleen epäilyttää kuinka helposti ulosotossa sitten menee tuo aikuisen ihmisen huoltajuuskohta läpi.
Onko kenelläkään ihan omakohtaista tietoa. Kertokaa nyt te, joilla on puolison huoltajuus huomioitu ulosotossa.
Ja miten se tarkistettiin tai arvioitiin.
Mites jos puoliso meneekin sellaisiin töihin, että huoltajuusvelvoite ei enää täyty? Pitääkö se ilmoittaavai voiko jäädä odottamaan, että ulosotossa se huomataan? Tässähän on melkoinen porsaanreikä.
Kun se huollettava ei ole itse ulosotossa, niin huomataanko koskaan? Ulosottohan seuraa vain sen ulosotossa olevan tuloja ja tilannetta. Ei puolison tietoja mitenkään.
Eivät puolison tiedot ole edes ulosoton ulottuvilla.Olen kanssa odottanut, että joku tulee kertomaan, että on puolisonsa elättäjä, ulosottovelallinen ja saa siitä rahaa. Meillä on tuttu pariskunta, jossa on mies eläkkeellä ja ulosotossa. Vaimo jäi työttömäksi yli vuosi sitten. Ikänsä puolesta tuskin työllistyy. Kun ulosotto alkoi paperissa näkyi naisen nimi ja maininta, ettei liity velkaan mitenkään. Huollettavien kohdalla oli lukema 0. Vaimo oli vielä töissä. Oliko tämä otettu selville, eivät tiedä. Pitäisikö nyt vihjata, että hakisvat vaimon huollettavaksi. Ei taida riittää pokeri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin laskuri näyttää noin jos laittaa huollettava kohtaan 1 huollettava. Ei olla idiootteja.
Mutta edelleen epäilyttää kuinka helposti ulosotossa sitten menee tuo aikuisen ihmisen huoltajuuskohta läpi.
Onko kenelläkään ihan omakohtaista tietoa. Kertokaa nyt te, joilla on puolison huoltajuus huomioitu ulosotossa.
Ja miten se tarkistettiin tai arvioitiin.
Mites jos puoliso meneekin sellaisiin töihin, että huoltajuusvelvoite ei enää täyty? Pitääkö se ilmoittaavai voiko jäädä odottamaan, että ulosotossa se huomataan? Tässähän on melkoinen porsaanreikä.
Kun se huollettava ei ole itse ulosotossa, niin huomataanko koskaan? Ulosottohan seuraa vain sen ulosotossa olevan tuloja ja tilannetta. Ei puolison tietoja mitenkään.
Eivät puolison tiedot ole edes ulosoton ulottuvilla.Ulosottomiehellä on pääsy tulorekisteriin.
- Anonyymi
Vaimollahan on aina niitä töitä😂🤣😅 Tottahan velkoja ei pitäisi jakaa monelle perintöyhtiölle samaan aikaan varmaan lainkaan. Vai kuinka
- Anonyymi
Kylläpä ovat osanneet olla hipihiljaa nämä puolisonsa "huoltajat" tuosta suojaosuuden korotuksesta. Aina on täälläkin puhuttu vain yhden aikuisen suojaosuuden määrästä, 922,50 eurosta.
Mutta sehän onkin hyvin monella ollut isompi.
Harmi heille, kun Suomessa on mahdollista vain yhden virallisen puolison "pito".
Olisi kannattavaa olla mahdollisimman monta sopivasti pienituloista puolisoa silloin kun se enemmän tienaava olisi ulosotossa.
Kun niillä ylläpidettävillä puolisoilla Suomen oloissa on kuitenkin aina vähintään 555 euron omat tulot. Ellei ole systemaattisesti kieltäytynyt työtarjouksista.
Monelle on tosiaan kannattavaa ottaa muunmaalainen puoliso, heille on vaikeampaa löytää sopivaa työtä. Tt-tuki ei alene niin helposti. - Anonyymi
Jos on totta, että puolison voi ilmoittaa huollet4avaksi, esimerkiksi juuri ulosoton alkaessa, noin helposti ni7n roikkuuko puoliso huollettavana koko ulosoton ajan sen kummemmin kenenkään virallisen tahon asiaa tarkistamatta.
Sehän nyt on selvää, että velallinen itse asias korjaa, odottaa, että muu 4aho sen huomaa ja huomauttaa.
Kuinkahan paljon näitä huollettavia todellisuudessa roikkuu huolleteavana edelleen, vaikka töitä ovat saaneet tai tulot muuten parantuneet, ettei huollettavuuskohta enää täyty. Mut4a kun kukaan ei sitä tarkista tai ilmoita.
Aikamoista epistä kyllä muita ulosotossa olevia kohtaan.- Anonyymi
Mistä tiedät, etteivät tarkista. Ei jumankauta tarvii, kuin silmiä räpäyttää ja tilille kilahtaa kakskymppiä enemmän, nii jo on heillä, siis UO:lla tiedossa. Kai ne nyt tulorekisteristä näkee sen puolison tulot. Sitä ne ei kyllä ilmoita, jos tosiaan työttömän, työmarkkinatuella olevan puolison voi ilmoittaa huollettavaksi.
Sit vielä kiinnostas, että vaikuttaako se, onko sillä työttömällä puolisolla pinkka kunnossa. Onko rahaa tilillä, tai metsässä sankka puusto? Varsinkin lähes eläkeikäisellä voi nimittäin olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tiedät, etteivät tarkista. Ei jumankauta tarvii, kuin silmiä räpäyttää ja tilille kilahtaa kakskymppiä enemmän, nii jo on heillä, siis UO:lla tiedossa. Kai ne nyt tulorekisteristä näkee sen puolison tulot. Sitä ne ei kyllä ilmoita, jos tosiaan työttömän, työmarkkinatuella olevan puolison voi ilmoittaa huollettavaksi.
Sit vielä kiinnostas, että vaikuttaako se, onko sillä työttömällä puolisolla pinkka kunnossa. Onko rahaa tilillä, tai metsässä sankka puusto? Varsinkin lähes eläkeikäisellä voi nimittäin olla.Ei vaikuta omaisuus, saa puoliso olla vaikka miljonääri.
Toimeentulotuki lasketaan muuten koko talouden osalta, joten jos suojaosuuteen tulee huoltajakorotus, perhe saa toimeentulotukea vähemmän. Siis jos on normaalisti tt-asiakas.
- Anonyymi
Mikset kysy omalta ulosottovirkailijalta? Laita lapulle asumiskulut, sairaskulut, lääkekulut ja ulosottovirkailija voi harkinnalla laskea ulosmitattavaa summaa.
Luetteloi tulonne ja pakolliset menonne.
Oletko kysynyt velkojalta voiko osaa korkoja tai kuluja kohtuullistaa tai mitätöidä, varsinkin jos velka on takausvelkaa? Entä velkasaneeraus?
Jotenkin haiskahtaa että velka on tosiasiassa sinun omaa tai sinun yritykseltä jäänyttä. Ystävällisempiä vastauksia saadaksesi kirjoitit "muiden vuoksi"- Anonyymi
Ei kai UO:lle tarvitse separoida kuluja. Kertoo vaan, että on hoteissa aviopuoliso, joka on työmarkkinatuella.
- Anonyymi
”Oletko kysynyt velkojalta voiko osaa korkoja tai kuluja kohtuullistaa tai mitätöidä, varsinkin jos velka on takausvelkaa? Entä velkasaneeraus? ”
Ulosotossa on koko ajan sama korkoprosentti, joka on velallisen kannalta kohtuullinen (tällä hetkellä suurin piirtein inflaation suuruinen). Ennen maksutuomiota toki korkoja voidaan oikeudessa kohtuullistaa. Myöhemmin voi ainan hakea velkajärjestelyä, jopa useampaan kertaan.
Ulosoton suojaosuuden huoltajakorotukseen ei tarvita mitään kuluerittelyä. Kuluerittely on tarpeellinen vain, jos hakee ulosottoon harkinanvaraista huojennusta. Suojaosuuden huoltajakorotus ei ole harkinnanvarainen.
- Anonyymi
Kuinka usein se ulosottoviranomainen niitä huollettavan vaimon tulorekistereitä tutkii, tuskin kovin aktiivisesti. Ei riitä aika moiseen.
Jos kerran vuodessa, jos sitäkään.
Se on kyllä aikamoinen epäoikeudenmukaisuus pitää muutenkin pienipalkkaista vaimo työmarkkinatuella ja saada huoltajalisää. Kun palkka työssäkäyntikuluineen ei ole iso on puolison ulosoton kannalta kannattavampaa olla työttömänä.
Vaimollahan, tietenkn voi olla mieskin pienituloisenpi, saattaa olla työttömyys alkanut/sovittu alkamaan sopivasti juuri ennen ulosottoa ja hänellä olla säästöjä ja omaisuutta. Jos niillä ei ole merkitystä. Tietenkin asunnot ja muu omaisuus siirretty hänelle ettei vouti pääse käsiksi.
Mutta kun työmarkkinatuki niin huollettava ressukkahan se on.
Miten muuten tutkitaan huollettavan puolison omaisuus yms.
Tässähän ulosotto antaa oivan mahdollisuuden taitaville kikkailijoille.- Anonyymi
No tuossa on vain 180 euron kannustinloukku. Vaimon kannattaa oman eläketurvansakin takia tehdä työtä jos vain työpaikan saa eikä ajatella miehen 180 euron ulosottosäästöjä, jotka eivät sitä paitsi ole todellisia säästöjä, koska niissä velan takaisinmaksu vain pitenee.
Jos vaimo saa työpaikan, niin pienestäkin palkasta saa moninverroin enemmän rahaa kuin tuo 180 euron kannustinloukun menetyksen korvaaminen aiheuttaa. - Anonyymi
No eikös se riitä, että tutkii tulorekisterin vaikka vain kerran vuoteen. Välikö tuolla jos sitten narahtaa, niin narahtaa kuitenkin ja pitää sitten maksaa.
Aika vähän UO:n kanssa pystyy nykyään ns. kikkailemaan. Osaavat kyllä kytätä.
Ja mikäs siinä, jos on oikeasti velkaa vaikka luonnolliselle henkilölle, niin velka on maksettava.
Sitten on vähän eri nämä 90-luvun laman velkaiset, joilla on edelleen ulosotossa asioita. Tiedän pari raukkaparka eläkeläistä, joilla on laman myötä pieleen menneiden bisnesten ja pankkien ketkuilujen takia yhä velkaa ulosotossa yli 250 000 euroa. Kuolema korjaa, ei ehdi velat loppua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tuossa on vain 180 euron kannustinloukku. Vaimon kannattaa oman eläketurvansakin takia tehdä työtä jos vain työpaikan saa eikä ajatella miehen 180 euron ulosottosäästöjä, jotka eivät sitä paitsi ole todellisia säästöjä, koska niissä velan takaisinmaksu vain pitenee.
Jos vaimo saa työpaikan, niin pienestäkin palkasta saa moninverroin enemmän rahaa kuin tuo 180 euron kannustinloukun menetyksen korvaaminen aiheuttaa.Jos aloittaja kertoo jääneensä eläkkeelle vuonna 2020, niin hän on about 70 vuotias. Aikuiset lapset määrittävät, että vaimokin on jo lähellä eläkeikää. Todennäköisesti joku 63 ikäinen. Jos on koko ikänsä tämä vaimo paahtanut töitä, niin, no niin. Aika harvoin on töitä tarjolla yli 60 täyttäneille.
Mies sanoi, ettei saa elinikänään velkaa maksettua.. Varmaan odottaa vain velan vanhenemista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos aloittaja kertoo jääneensä eläkkeelle vuonna 2020, niin hän on about 70 vuotias. Aikuiset lapset määrittävät, että vaimokin on jo lähellä eläkeikää. Todennäköisesti joku 63 ikäinen. Jos on koko ikänsä tämä vaimo paahtanut töitä, niin, no niin. Aika harvoin on töitä tarjolla yli 60 täyttäneille.
Mies sanoi, ettei saa elinikänään velkaa maksettua.. Varmaan odottaa vain velan vanhenemista.Heidän elintasonsa ei välttämättä parane, kun nainen pääsee työttömyyspäivärahalta eläkkeelle ja hänen eläkkeensä on suojaosuutta suurempi. Ainakin jos tämä kokeiltava korkeampi suojaosuus palaa entiselle tasolle.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936567Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681163Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962