Muistakaa tämä!

Eikä siinä vielä kaikki. Pitää myös ymmärtää paljonko kiinteistössä on laiminlyötyä korjausvelkaa. Joskus ne räjähtää käsiin ja joku maksaa. Ja pankki ei välttämättä anna korjauslainaa. Näin on jo asutuskeskuksissa. Ei pelkästää muuttotappioalueilla.

Jos ilmoitetaan asunnon velaton myyntihinta niin asuntoon ei kohdistu taloyhtion lainaa.

30 v vuokralla ja vuokra 1200 € / kk, niin rahaa on palanut 432.000 €. Siitä euroakaan et saa takaisin, eikä jää pahemmin perittävääkään...
Omistusasuntoja on ollut tähän 65 ikävuoteen mennessä pk-seudulla 6 kpl, eikä ainoatakaan ei ole tarvinnut myydä tappiolla. Paras voitto okt:n kaupassa 170.000 €, joka kattoi aika kivasti 10 v asumiskulut.
Viimeisin asunto (talo) on pienellä paikkakunnalla ja tästä tuskin saa omiaan pois, mutta ei ole enää minun murhe...

Ehkä tärkeämpää minulle on omistusasumisessa ollut se, että olen voinut valita mieleisen asuinpaikan ja rakentaa / remontoida niin asunnon, kuin kolme pihaakin mieleisekseni.

Asunnon tarve on elinikäinen. Jollain 50 vuoden jaksolla suurin summa kertyykin niistä menoista,mitkä pitää maksaa joka vuosi. Käytännössä hoitovastike on varsin merkittävä kuluerä, koska se pitää maksaa joka vuosi ja vastikemenot kasvavat ajan mittaan, toisin kuin lainakulut.

Ostohinta on lopulta rikka rokassa, ehkä 1/3 - 1/5 osa 50 vuoden kokonaiskuluista. Taloa (putkiremontti, julkisivuremontti), kylppäriä ja keirriötä pitää remontoida 1-2 kertaan tällä jaksolla ja kaikki remontit kun laskee ja osan kahteen kertaan, niin ne remonttikulut on pitkälti useamman tonnin/m². Eli voi remontteiihinkin mennä rahaa yhtä paljon tai enemmäkni kuin ostohintaan. Etenkin, kun otetaan 50 vuoden inflaatio huomioon.

Mutta kunnossapidetyllä asunnolla on arvoa. Vaikka olisi maksettu ostohinta 4 kertaan, niin kankkulan kaivoon meni "vain" 3x hinta ja sen kun jakaa 600 kuukaudelle (50 vuotta), niin puolen miljoonan kustannus = reilu 800 €/kk

Vrt 50 vuotta vuokralla. Vuokra nyt 900 €/kk, nousua 2,5 %/vuosi. 5 vuoden päästä vuokra onkin tonni/kk ja 50 vuoden päästä 3 tonnia/kk. 15 vuodessa 194 tonnia kankkulan kaivoon ja 50 vuodessa rahaa palaa reilu miljoona. Rahaa palaa 5-6 kertaa asunnon nykyisen arvon verran ja se menee kaikki kankkulan kaivoon. Senttiäkään ei saa takaisin.

Vuokralla maksat aina lainaa. Läskin tms sijoittajan lainaa. Mutta hyödyt kerää Läski. Ja katteen päälle.

Anonyymi kirjoitti:

Asunnon tarve on elinikäinen. Jollain 50 vuoden jaksolla suurin summa kertyykin niistä menoista,mitkä pitää maksaa joka vuosi. Käytännössä hoitovastike on varsin merkittävä kuluerä, koska se pitää maksaa joka vuosi ja vastikemenot kasvavat ajan mittaan, toisin kuin lainakulut.

Ostohinta on lopulta rikka rokassa, ehkä 1/3 - 1/5 osa 50 vuoden kokonaiskuluista. Taloa (putkiremontti, julkisivuremontti), kylppäriä ja keirriötä pitää remontoida 1-2 kertaan tällä jaksolla ja kaikki remontit kun laskee ja osan kahteen kertaan, niin ne remonttikulut on pitkälti useamman tonnin/m². Eli voi remontteiihinkin mennä rahaa yhtä paljon tai enemmäkni kuin ostohintaan. Etenkin, kun otetaan 50 vuoden inflaatio huomioon.

Mutta kunnossapidetyllä asunnolla on arvoa. Vaikka olisi maksettu ostohinta 4 kertaan, niin kankkulan kaivoon meni "vain" 3x hinta ja sen kun jakaa 600 kuukaudelle (50 vuotta), niin puolen miljoonan kustannus = reilu 800 €/kk

Vrt 50 vuotta vuokralla. Vuokra nyt 900 €/kk, nousua 2,5 %/vuosi. 5 vuoden päästä vuokra onkin tonni/kk ja 50 vuoden päästä 3 tonnia/kk. 15 vuodessa 194 tonnia kankkulan kaivoon ja 50 vuodessa rahaa palaa reilu miljoona. Rahaa palaa 5-6 kertaa asunnon nykyisen arvon verran ja se menee kaikki kankkulan kaivoon. Senttiäkään ei saa takaisin.

Vuokralla maksat aina lainaa. Läskin tms sijoittajan lainaa. Mutta hyödyt kerää Läski. Ja katteen päälle.

Lue lisää

Käyn kaupassa, ostan vaatteita, ruokaa, ym, kaikki se raha menee kankkulan kaivoon. Itseasiassa makselen kaupassa käyden läskin kauppiaan ja hänen läskien työntekijöiden pankkilainat (ps . a vuokrat).

Lopputulos on se että joko asut omistusasunnossasi, tai asut sillan alla syöden metsästä keräämiä marjoja.

Anonyymi kirjoitti:

Asunnon tarve on elinikäinen. Jollain 50 vuoden jaksolla suurin summa kertyykin niistä menoista,mitkä pitää maksaa joka vuosi. Käytännössä hoitovastike on varsin merkittävä kuluerä, koska se pitää maksaa joka vuosi ja vastikemenot kasvavat ajan mittaan, toisin kuin lainakulut.

Ostohinta on lopulta rikka rokassa, ehkä 1/3 - 1/5 osa 50 vuoden kokonaiskuluista. Taloa (putkiremontti, julkisivuremontti), kylppäriä ja keirriötä pitää remontoida 1-2 kertaan tällä jaksolla ja kaikki remontit kun laskee ja osan kahteen kertaan, niin ne remonttikulut on pitkälti useamman tonnin/m². Eli voi remontteiihinkin mennä rahaa yhtä paljon tai enemmäkni kuin ostohintaan. Etenkin, kun otetaan 50 vuoden inflaatio huomioon.

Mutta kunnossapidetyllä asunnolla on arvoa. Vaikka olisi maksettu ostohinta 4 kertaan, niin kankkulan kaivoon meni "vain" 3x hinta ja sen kun jakaa 600 kuukaudelle (50 vuotta), niin puolen miljoonan kustannus = reilu 800 €/kk

Vrt 50 vuotta vuokralla. Vuokra nyt 900 €/kk, nousua 2,5 %/vuosi. 5 vuoden päästä vuokra onkin tonni/kk ja 50 vuoden päästä 3 tonnia/kk. 15 vuodessa 194 tonnia kankkulan kaivoon ja 50 vuodessa rahaa palaa reilu miljoona. Rahaa palaa 5-6 kertaa asunnon nykyisen arvon verran ja se menee kaikki kankkulan kaivoon. Senttiäkään ei saa takaisin.

Vuokralla maksat aina lainaa. Läskin tms sijoittajan lainaa. Mutta hyödyt kerää Läski. Ja katteen päälle.

Lue lisää

Harva ostaa asunnon, jossa asuu 50 vuotta. Menee ehkä useimmiten niin, että ensin pieni, sitten perustetaan perhe, niin isompi ja ehkä kolmanneksi perheen kasvaessa vielä isompi...

Asunnot on meidän osalta osteltu ja myyty, eikä ikinä jouduttu maksamaan mitään mielettömiä julkisivuremppoja tai linjasaneerauksia.
Nykyisen asunnon myynti ei tule olemaan meidän päänsärky ja tuskin perillistenkään.

Anonyymi kirjoitti:

Harva ostaa asunnon, jossa asuu 50 vuotta. Menee ehkä useimmiten niin, että ensin pieni, sitten perustetaan perhe, niin isompi ja ehkä kolmanneksi perheen kasvaessa vielä isompi...

Asunnot on meidän osalta osteltu ja myyty, eikä ikinä jouduttu maksamaan mitään mielettömiä julkisivuremppoja tai linjasaneerauksia.
Nykyisen asunnon myynti ei tule olemaan meidän päänsärky ja tuskin perillistenkään.

Lue lisää

Kyllä näitä on, tunnen itsekkin sellaisia. Itse olen asunut tässä nykyisessä vuodesta 86 lähtien joten mitä se nyt tekee , kohta 40 vuotta. Ja rahaa on palanut taloyhtiön remppoihin, oman asunnon remontteihin ja kunnostukseen enkä koskaan tule saamaan rahojani takaisin. Talon arvo on laskenut koko ajan eikä sen arvo ole koskaan ollut mikään hyvä alun alkaenkaan. Se on kuin muka uutena ostettu Lada joka kuluu ja käyttöarvo laskee jokaisena seuraavana asuinvuotena.
Sitten on heitä jotka ovat asuneet samassa talossa heti sen valmistuttua joten kyllä näitä 50 vuotta samassa asunnossa asuvia on paljonkin. Yksi sukulainen on asunut isältään perimässä asunnossa juurikin tuon 50 vuotta.
Jos työpaikka on mieluinen ja lähellä, liikenneyhteydet hyvät, ympäristö rauhallinen ja miellyttävä, asunto tarpeeksi iso omaan käyttöön niin miksi ei asuisi siinä,samassa ? Mitään järkeväähän se ei asunnon arvon ja sijoituksen ja itse arvonnousun kannalta katsottuna ole, koska asunnon arvo laskee koko ajan , varsinkin jos se ei sijaitse hienosto - ja arvoalueella.
Pääasiaon ollut kuitenkin itselleni se, että taloyhtiö on hiljainen, luonto lähellä, palvelutkin mukavan matkan päässä, työmatkat sujuvat kivuttomasti jne. Ainoa asia mikä on saanut vakavasti miettimään muuttoa on tupakointi. Taloyhtiöön on muuttanut valtavasti tupakoivia asukkaita näiden lähes 40 vuoden aikana, eikä tupakointikieltoa saada.
Rahaa asuntoon on mennyt järkyttäviä summia ja jos muutan, en tee yhtään mitään enää, uusi mistaja tehköön siitä sitten mieleisensä.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä näitä on, tunnen itsekkin sellaisia. Itse olen asunut tässä nykyisessä vuodesta 86 lähtien joten mitä se nyt tekee , kohta 40 vuotta. Ja rahaa on palanut taloyhtiön remppoihin, oman asunnon remontteihin ja kunnostukseen enkä koskaan tule saamaan rahojani takaisin. Talon arvo on laskenut koko ajan eikä sen arvo ole koskaan ollut mikään hyvä alun alkaenkaan. Se on kuin muka uutena ostettu Lada joka kuluu ja käyttöarvo laskee jokaisena seuraavana asuinvuotena.
Sitten on heitä jotka ovat asuneet samassa talossa heti sen valmistuttua joten kyllä näitä 50 vuotta samassa asunnossa asuvia on paljonkin. Yksi sukulainen on asunut isältään perimässä asunnossa juurikin tuon 50 vuotta.
Jos työpaikka on mieluinen ja lähellä, liikenneyhteydet hyvät, ympäristö rauhallinen ja miellyttävä, asunto tarpeeksi iso omaan käyttöön niin miksi ei asuisi siinä,samassa ? Mitään järkeväähän se ei asunnon arvon ja sijoituksen ja itse arvonnousun kannalta katsottuna ole, koska asunnon arvo laskee koko ajan , varsinkin jos se ei sijaitse hienosto - ja arvoalueella.
Pääasiaon ollut kuitenkin itselleni se, että taloyhtiö on hiljainen, luonto lähellä, palvelutkin mukavan matkan päässä, työmatkat sujuvat kivuttomasti jne. Ainoa asia mikä on saanut vakavasti miettimään muuttoa on tupakointi. Taloyhtiöön on muuttanut valtavasti tupakoivia asukkaita näiden lähes 40 vuoden aikana, eikä tupakointikieltoa saada.
Rahaa asuntoon on mennyt järkyttäviä summia ja jos muutan, en tee yhtään mitään enää, uusi mistaja tehköön siitä sitten mieleisensä.

Lue lisää

Onhan näitä toki, mutta ei liene ihan yleistä..? Sillain sama tilanne, että mekin ostettiin eka asunto vuonna 86 ja kun se myytiin 7 v päästä, niin saatiin lamasta huolimatta omamme pois ja vähän enemmänkin.
Samoin on käynyt muidenkin asuntojen kanssa. Asuntoon ei pidä rakastua ja se pitää myydä pois heti, kun on hajuakaan mistään isoista remonteista. Tai oikeastaan jo ennen hajua...

Tulipa mieleenja piti mielenkiinnosta tarkistaa;
Maksettiin 7 v vanhasta kerrostaloasunnosta vuonna 1986 360.00 mk, se näyttäisi vastaavan nykyään 128.885 euroa. Samassa talossa on nyt myynnissä samankokoinen huoneisto, hinta 199.000 €.
Toki myönnän, ettei ole hajuakaan siitä millaisia summia uudet (ehkä useammatkin) omistajat ovat kuluneiden 37 vuoden aikana taloyhtiön remonteista maksaneet.

Anonyymi kirjoitti:

Onhan näitä toki, mutta ei liene ihan yleistä..? Sillain sama tilanne, että mekin ostettiin eka asunto vuonna 86 ja kun se myytiin 7 v päästä, niin saatiin lamasta huolimatta omamme pois ja vähän enemmänkin.
Samoin on käynyt muidenkin asuntojen kanssa. Asuntoon ei pidä rakastua ja se pitää myydä pois heti, kun on hajuakaan mistään isoista remonteista. Tai oikeastaan jo ennen hajua...

Tulipa mieleenja piti mielenkiinnosta tarkistaa;
Maksettiin 7 v vanhasta kerrostaloasunnosta vuonna 1986 360.00 mk, se näyttäisi vastaavan nykyään 128.885 euroa. Samassa talossa on nyt myynnissä samankokoinen huoneisto, hinta 199.000 €.
Toki myönnän, ettei ole hajuakaan siitä millaisia summia uudet (ehkä useammatkin) omistajat ovat kuluneiden 37 vuoden aikana taloyhtiön remonteista maksaneet.

Lue lisää

360 mk vuonna 1986 ei ole paljon. Tosi tuottava tapaus!

Anonyymi kirjoitti:

Käyn kaupassa, ostan vaatteita, ruokaa, ym, kaikki se raha menee kankkulan kaivoon. Itseasiassa makselen kaupassa käyden läskin kauppiaan ja hänen läskien työntekijöiden pankkilainat (ps . a vuokrat).

Lopputulos on se että joko asut omistusasunnossasi, tai asut sillan alla syöden metsästä keräämiä marjoja.

Lue lisää

Kyllä, syötävä on ja asuttava on. Mutta omistusasunnossa pitkän aikavälin asumiskulut ovat paljon halvemmat. Alkuun omistusasunto on kalliimpi -ä pitää saada kasaan omarahoitusosuus ja laina syö ison osasn tuloista.

Tuhnut valitsevat vuokran a) jotta jää enemmän rahaa tupakkaan ja kaljaan b) jotta pääsevät heti kättelyssä kiinni isompaan tai parempikuntoiseen asuntoon.

Mutta vuokrien ikuinen nousu takaa, ettei varallisuutta kerry ja jää oma auto, kesämökki tai vene pelkäksi haaveeksi, kuten juuri eläkkeelle jääneellä kollegalla.

Eikä ole tuhnutkaan velattomia. Tilastokeskuksen mukaan kulutusluottoja on tonni tai kaks, tarkalleen ottaen 13 000 € keskimäärin. Mihin niitä luottoja tarvitaaan, kun on halpa vuokra ja "jää rahaa elämiseen"?

Tunhuille kertyy elämän mittaan varallisuutta muutama kymppitonni. Omistusasujille joku 300-400 tonnia (en nyt jaksa muistaa sitä tilastoa..) ja tästä summasta vain puolet tulee omasta asunnosta. Eläkepäiviin mennessä keritään hankkimaan se mökki, sijoitusasunto, sijoittamaan osakkeisiin tms.

Tietysti on niitäkin omistusasujia, jotka hukkaavat rahansa ja kitkuttavat eläkepäivät köyhyydessä. Mutta nuo em. arvot siis tilastokeskuksen dataa = keskimääräinen tilanne.

Anonyymi kirjoitti:

Harva ostaa asunnon, jossa asuu 50 vuotta. Menee ehkä useimmiten niin, että ensin pieni, sitten perustetaan perhe, niin isompi ja ehkä kolmanneksi perheen kasvaessa vielä isompi...

Asunnot on meidän osalta osteltu ja myyty, eikä ikinä jouduttu maksamaan mitään mielettömiä julkisivuremppoja tai linjasaneerauksia.
Nykyisen asunnon myynti ei tule olemaan meidän päänsärky ja tuskin perillistenkään.

Lue lisää

Ei sillä ole väliä. Asuntoa voi vaihtaa välillä, tulojen / perheen koon kasvaessa eikä todellakaan tarvitse maksaa lainaa pois tätä ennen.

Yleensä tulot kasvavat aika reipasta tahtia työuran alussa, joten se on helppoa. Itse pistin ensiasunnon vaihtoon (yksiö -> kaksio) jo 2½ vuoden kohdalla. Paljon vaikeampaa näkyy olevan niillä, jotka hommaavat kivan vuokrakaksion ja ehkä tulee mukulakin ja sitten pitäisi alkaa säästämään omarahoitusosuutta kolmioon.... Tämähän on tyypillinen Suoli24 itkun aihe "miksi asunnot ovat niin kalliita ettei kahden tuloilla (vaila säästöjä) tosta noin vain osteta perheasuntoa kuten ennen"? Niin, no, ei sitä ennenkään osteltu asuntoja tosta noin vain. Ennen ei vain ollut ajattelumallina "kaikkimullenytheti tai saan itkupotkuraivarin".

Välillä hehkutetaan sitä, että hankitaan kerralla "asunto loppuelämäksi". Typerä idea, Mistä rahat moiseen raavitaan .... ostetaan 1. asunto vasta 5-kymppisenä? Ja lopputulemana voi olla myös eläkeläisten perinteine moka; jäädään jumittamaan yksin/kaksin isoon perheasuntoon, jokan kunnossapitoon ei enää eläkkkeellä ole varaa eikä voimia. Plus on ollut näitäkin sankareita, jotka rakentavat "elämänsä talon" jonnekin tuppukylään. Kun alueella oleva tehdas laittaa lapun luukulle, takerrutaan siihen taloon ja jäädään loisimaan loppuelämä työttömyyskorvauksen varassa. Tässä voi tulla se sama ongelma kuin eläkeläisillä eli ei oikein riitä rahat remontteihin. Jos mieli myöhemmin muuttuu ja löytyisikin haluja muuttaa työn perässä, niin kuka palkkaa 10 vuotta "jäähdyttelemässä" olleen lusmuilijan?

Asunto pitää siis valita 1) omien tulojen ja b) tilantarpeen mukaan. Vaihto, kun jompi kumpi muuttuu.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä, syötävä on ja asuttava on. Mutta omistusasunnossa pitkän aikavälin asumiskulut ovat paljon halvemmat. Alkuun omistusasunto on kalliimpi -ä pitää saada kasaan omarahoitusosuus ja laina syö ison osasn tuloista.

Tuhnut valitsevat vuokran a) jotta jää enemmän rahaa tupakkaan ja kaljaan b) jotta pääsevät heti kättelyssä kiinni isompaan tai parempikuntoiseen asuntoon.

Mutta vuokrien ikuinen nousu takaa, ettei varallisuutta kerry ja jää oma auto, kesämökki tai vene pelkäksi haaveeksi, kuten juuri eläkkeelle jääneellä kollegalla.

Eikä ole tuhnutkaan velattomia. Tilastokeskuksen mukaan kulutusluottoja on tonni tai kaks, tarkalleen ottaen 13 000 € keskimäärin. Mihin niitä luottoja tarvitaaan, kun on halpa vuokra ja "jää rahaa elämiseen"?

Tunhuille kertyy elämän mittaan varallisuutta muutama kymppitonni. Omistusasujille joku 300-400 tonnia (en nyt jaksa muistaa sitä tilastoa..) ja tästä summasta vain puolet tulee omasta asunnosta. Eläkepäiviin mennessä keritään hankkimaan se mökki, sijoitusasunto, sijoittamaan osakkeisiin tms.

Tietysti on niitäkin omistusasujia, jotka hukkaavat rahansa ja kitkuttavat eläkepäivät köyhyydessä. Mutta nuo em. arvot siis tilastokeskuksen dataa = keskimääräinen tilanne.

Lue lisää

Puhut jostain marginaaliryhmästä. Se raha mikä kertyy riippuu kyllä tuloista. Aika yleisesti pienituloiset asuvat vuokralla. Osalla kuitenkin tulot ylittyvät hiuksen hienosti jotta olisivat oikeutettuja asumistukeen. Osa on yksinhuoltajia.
Toinen yleistys on tuo että vuokralla asuvat kuluttaisivat elämänsä kaljaan ja tupakkaan. Jotenkin tunnut elävän sitä ihan omaa pääsi sisäistä maailmaa ja omaksuttua tapaasi ajatella ja nähdä , lokeroida vuokralla asujat. Ovat tietyntyyppisiä, elävät tietyllä tavalla jne.

Itse asun omistusasunnossa ja täällähän vasta kaljaa kitataan ja tupakoidaan estoitta.
En ole koskaan saanut tai hakenut asumistukea koska palkallani olen pystynyt maksamaan vuokrani ja lukuisat taloyhtiön remonttilainatkin ja vielä siihen päälle lainarahalla rempannut asuntoanikin. Koskaan en tule saamaan sijoituksiani takaisin.

Omistusasujille kertyy varallisuutta 300-400 tonnia? Mistähän tuonkin repäisit?
Itsellä ei ole lähellekkän tuota summaa. Asuntoni arvo on n.80-100 tuhatta euroa.

Eläkepäiviin mennessä iso osa suomalaisista perii huonokuntoisen mökin josta ei ole mitään muuta kuin kuluja.
Sanotaan näin, että jos on avioliitossa ja kumpikin tuo rahaa talouteen tuo sinun kuvaamasi voi ehkä pitää paikkansa ja vain jos puolisot edustavat keskiluokkaa. Jos taas edustavat yksinasuvia ja pienituloisia niin missään tapauksessa tuo 300-400 tonnia ei pidä paikkaansa.
Suomessa iso osa asuu yksin, lapsettomiakin on paljon ja siltikään ei pystytä tuollaisiin omaisuuksia keräämään. Ellei olla enemmän kuin vain keskituloisia tai ole voitettu lotossa.

Iso osa tuosta omaisuudesta on perittyä, pienempi osa itse palkkatuloilla hankittua.
Lisäksi, mökkiä täytyy kunnostaa, se nielee valtavasti rahaa. Tavallisella, pienipalkkaisella " tuhnulla" ei ole mitään mahdollisuutta palkkatulojensa rajoissa edes hankkia kesämökkiä, ostaa pörssiosakkeita vaikka eläisi ilman tupakkaa ja kaljaa. Asumisen kustannukset ovat sitä luokkaa Suomessa, että iso osa palkasta menee asumiseen. Ne joilla on lapsia, lasten harrastuksiin, vaatteisiin, ruokaan jne.
Itselläni ei ole koskaan ollut edellytyksiäkään pienituloisena tuollaisiin 300-400 tonnin omaisuuksiin.
Hukkaavat rahansa! Mihin he hukkaavat rahansa? Elämän perusedellytyksiin.

Olisi kai pitänyt vain mennä avioliittoon vaikka hyvätuloisen LVI alan duunarin kanssa? Akateemista miestä en olisi koskaan saanut, en liiku niissä piireissä. Ulkonäkökin on sellainen ettei sillä saa eikä olisi saanut kuin matalapalkka- alan miehiä tai päihdeongelmaisia tai väkivaltaan taipuvaisia. Joten sinkuksi jäin mikä lisää ja lisäsi huono- osaisuuden mahdollisuutta entisestään.
Joten parisuhde hyvätuloisen kumppanin kanssa on ainoa tie ulos köyhyydestä. Tämä edellyttää kouluttautumista akateemiselle uralle ja siten nostaa markkina- arvoaan parisuhdemarkinoilla. Siihen lisäksi kaunis ulkonäkö,hoikka vartalo olisi vain tuonut buustia menestykseen hyvätuloisten miesten silmissä.
Eli hyvätuloisuuden mittarina toimii paitsi koulutus, myös markkina- arvo hyvin menestyneiden miespuolisten silmissä eli parisuhde- arvo.
Ainoastaan parisuhteiden kautta, avulla myös pienituloiset voivat kiivetä luokkarajojensa ulkopuolelle, tämä koskee yksinomaan siis naissukupuolen edustajia. Miehillä tällaista luokkakiipeilyä esiintyy aika harvoin, toki jos " aitoa kiintymystä ja rakkautta" löytyy niin miksei.
Fakta lienee sekin että näissäkin perheissä ristiriidat kumuloituvat aina jossain vaiheessa. Tulee ero. Ja sosiaalinen status ja yhteiskuntaluokka tippuu siihen missä se ehkä alkujaankin on ollut.

Anonyymi kirjoitti:

Ei sillä ole väliä. Asuntoa voi vaihtaa välillä, tulojen / perheen koon kasvaessa eikä todellakaan tarvitse maksaa lainaa pois tätä ennen.

Yleensä tulot kasvavat aika reipasta tahtia työuran alussa, joten se on helppoa. Itse pistin ensiasunnon vaihtoon (yksiö -> kaksio) jo 2½ vuoden kohdalla. Paljon vaikeampaa näkyy olevan niillä, jotka hommaavat kivan vuokrakaksion ja ehkä tulee mukulakin ja sitten pitäisi alkaa säästämään omarahoitusosuutta kolmioon.... Tämähän on tyypillinen Suoli24 itkun aihe "miksi asunnot ovat niin kalliita ettei kahden tuloilla (vaila säästöjä) tosta noin vain osteta perheasuntoa kuten ennen"? Niin, no, ei sitä ennenkään osteltu asuntoja tosta noin vain. Ennen ei vain ollut ajattelumallina "kaikkimullenytheti tai saan itkupotkuraivarin".

Välillä hehkutetaan sitä, että hankitaan kerralla "asunto loppuelämäksi". Typerä idea, Mistä rahat moiseen raavitaan .... ostetaan 1. asunto vasta 5-kymppisenä? Ja lopputulemana voi olla myös eläkeläisten perinteine moka; jäädään jumittamaan yksin/kaksin isoon perheasuntoon, jokan kunnossapitoon ei enää eläkkkeellä ole varaa eikä voimia. Plus on ollut näitäkin sankareita, jotka rakentavat "elämänsä talon" jonnekin tuppukylään. Kun alueella oleva tehdas laittaa lapun luukulle, takerrutaan siihen taloon ja jäädään loisimaan loppuelämä työttömyyskorvauksen varassa. Tässä voi tulla se sama ongelma kuin eläkeläisillä eli ei oikein riitä rahat remontteihin. Jos mieli myöhemmin muuttuu ja löytyisikin haluja muuttaa työn perässä, niin kuka palkkaa 10 vuotta "jäähdyttelemässä" olleen lusmuilijan?

Asunto pitää siis valita 1) omien tulojen ja b) tilantarpeen mukaan. Vaihto, kun jompi kumpi muuttuu.

Lue lisää

Tunnut olevan henkilö joka ei kykene tai halua kintyä mihinkään. Ihmiset ovat yksilöitä jos et ole ennen sitä havainnut. Sinun elämäntyyliisi sopii juuri tuo; asun tässä vuoden kaksi, sitten tass vaihdan parempaan ja hetken kuluttua taas hieman isompaan tai vaihdan paikkakuntaa ja koko ajan laskien miten hyödyn taloudellisesti kaikkein parhaiten juuri tästä.

Eli koko elämäsi ajan pyrit maksimoimaan hyödyt ja taloudelliset voitot. On silti turha vaatia , dottaa tai edellyttää että kaikki muutkin toimivat saman ajattelutavan mukaan ja jos eivät toimi , ovat tyhmiä, typeryksiä, täysiä nuijia jotka sitten ruikuttavat ihan turhaan, miksi eivät ole tehneet kuten minä?
Eli tunnut nauttivan tuosta syyllistämisestä ja syyttämisestä omaan kurjuuteensa, kun eivät olleet niin välkkyjä kuin sinä. Pääpointti tuntuu sinulla olevan, älä kiinny mihinkään, ei asuntoon, ei asuinpaikkaan, ei työpaikkaan eikä myöskään ihmisiin , ihmisuhteet ovat vain välineitä jotta päästäisiin tass uuteen tavoitteeseen ja hyödyttäisiin taloudellisesti. Toisin sanoen, välineellistät ihan kaiken, myös ihmissuhteet. Sosiopaatin elämänasenne.

Anonyymi kirjoitti:

Tunnut olevan henkilö joka ei kykene tai halua kintyä mihinkään. Ihmiset ovat yksilöitä jos et ole ennen sitä havainnut. Sinun elämäntyyliisi sopii juuri tuo; asun tässä vuoden kaksi, sitten tass vaihdan parempaan ja hetken kuluttua taas hieman isompaan tai vaihdan paikkakuntaa ja koko ajan laskien miten hyödyn taloudellisesti kaikkein parhaiten juuri tästä.

Eli koko elämäsi ajan pyrit maksimoimaan hyödyt ja taloudelliset voitot. On silti turha vaatia , dottaa tai edellyttää että kaikki muutkin toimivat saman ajattelutavan mukaan ja jos eivät toimi , ovat tyhmiä, typeryksiä, täysiä nuijia jotka sitten ruikuttavat ihan turhaan, miksi eivät ole tehneet kuten minä?
Eli tunnut nauttivan tuosta syyllistämisestä ja syyttämisestä omaan kurjuuteensa, kun eivät olleet niin välkkyjä kuin sinä. Pääpointti tuntuu sinulla olevan, älä kiinny mihinkään, ei asuntoon, ei asuinpaikkaan, ei työpaikkaan eikä myöskään ihmisiin , ihmisuhteet ovat vain välineitä jotta päästäisiin tass uuteen tavoitteeseen ja hyödyttäisiin taloudellisesti. Toisin sanoen, välineellistät ihan kaiken, myös ihmissuhteet. Sosiopaatin elämänasenne.

Lue lisää

Mitä eroa on kiintymisellä ja jämähtämisellä? Moni suomalainen enemmänkin jämähtää sijoillensa kuin kiintyy ympäristöönsä.
Kyllä minä ainakin jossain määrin ihailen ihmisiä jotka pystyy elämään muuttuvan elämäntilanteen mukaan. Vaihtaa pienempään asuntoon kun linnut lentää pesästä tai muuttaa toiseen kaupunkiin ollakseen lähempänä jälkikasvua ym.
Ei asunnon tarvi olla loppuelämän sijoitus.

Anonyymi kirjoitti:

Tunnut olevan henkilö joka ei kykene tai halua kintyä mihinkään. Ihmiset ovat yksilöitä jos et ole ennen sitä havainnut. Sinun elämäntyyliisi sopii juuri tuo; asun tässä vuoden kaksi, sitten tass vaihdan parempaan ja hetken kuluttua taas hieman isompaan tai vaihdan paikkakuntaa ja koko ajan laskien miten hyödyn taloudellisesti kaikkein parhaiten juuri tästä.

Eli koko elämäsi ajan pyrit maksimoimaan hyödyt ja taloudelliset voitot. On silti turha vaatia , dottaa tai edellyttää että kaikki muutkin toimivat saman ajattelutavan mukaan ja jos eivät toimi , ovat tyhmiä, typeryksiä, täysiä nuijia jotka sitten ruikuttavat ihan turhaan, miksi eivät ole tehneet kuten minä?
Eli tunnut nauttivan tuosta syyllistämisestä ja syyttämisestä omaan kurjuuteensa, kun eivät olleet niin välkkyjä kuin sinä. Pääpointti tuntuu sinulla olevan, älä kiinny mihinkään, ei asuntoon, ei asuinpaikkaan, ei työpaikkaan eikä myöskään ihmisiin , ihmisuhteet ovat vain välineitä jotta päästäisiin tass uuteen tavoitteeseen ja hyödyttäisiin taloudellisesti. Toisin sanoen, välineellistät ihan kaiken, myös ihmissuhteet. Sosiopaatin elämänasenne.

Lue lisää

Tunnut olevan henkilö, jonka koko elämän tarkoitus on Koko Elämän Asunto.

Ensi paiskitaan töitä, jotta saadaan se Unelmien Asunto, josta ei muuteta pois kuin puupalttoossa. Sitten jämähdetään niiden seinien sisälle. Jos paikakunnalta häviää työt, niin ei voi mitään. elämän määrää Elämän Asunto, eikä muuta elämää ole. Sitten jäädään kitkuttamaa köyhyydessä rapistuvaan taloon, jonka kunnossapitoon ei ole rahaa.

Motto: tämä on ainakin 700 000 arvoimen, mutta minä en myy.

Juu, et myy, kun hinnassa on 70 % tunnearvoa ja 30 % realiarvoa.

Remontitkin on tarpeettomia, koska hyvä talo eikä tätä ennenkään ole remontoitu. Sitäpaitsi 70-luvun keittiö on tullut uudelleen muotiin!

Radon, homeongelmat yms ratkaistaan perinteisellä pää pensaaseen metodilla.

Anonyymi kirjoitti:

Mitä eroa on kiintymisellä ja jämähtämisellä? Moni suomalainen enemmänkin jämähtää sijoillensa kuin kiintyy ympäristöönsä.
Kyllä minä ainakin jossain määrin ihailen ihmisiä jotka pystyy elämään muuttuvan elämäntilanteen mukaan. Vaihtaa pienempään asuntoon kun linnut lentää pesästä tai muuttaa toiseen kaupunkiin ollakseen lähempänä jälkikasvua ym.
Ei asunnon tarvi olla loppuelämän sijoitus.

Lue lisää

Onhan niillä eroavaisuuksia. Kiintyneenä johonkin vaikka nyt asuntoon, koet olosi siellä miellyttäväksi. Koet viihtyväsi siinä. Elämä on mutkatonta, bussi - ratikka- juna - asema on lähellä , ei tarvitse kulkea puolta kilometriä pakkasessa tai vesisateessa. Tämä tietenkn edellyttää että työpaikkakin on sopiva. Naapurit rauhallisia.
Jämähtäminen on taas sitä ettei oikein viihdy mutta ei osaa tehdä mitään ratkaisujakaan muuton suhteen vaan kärsii ehkä hiljaa mielessään, on aina tyytymätön ja haaveilee, siis haaveilee aina muutosta johonkin parempaan. Toki perheen talous, oli sitten yksinään asuva, parisuhteessa oleva tai perheellnen , vaikuttaa asiaan paljon.
Perheellisen on yhteensovittava toisenkin puolison elämäntilanne , työpaikka ja uuden työpaikan saannin mahdollisuus tai mahdottomuus. Työpaikatkaan eivät kasvapuussa.

On yksilökysymys mitä asiaa pitää tärkeänä oman asumisviihtyvyytensä suhteen. Onko se esteetön näköala ikkunoista, auringon valo, pohjaratkaisu, huoneiston koko ja käytännöllisyys, ympäristön viihtyvyys ja turvallisuus, koulun läheisyys jne.
Joskus löytyy se asunto jossa on se jokin, sitä voi verrata vähän kuin ihastumisen tai rakastumiseen , kaikki vain natsaa yhteen hienosti. Sitten alkaa suunnittelu, keittön suhteen, ikkunaverhot, kalusteet, matot, valasimet. Joskus on iso nautinto pelkästään sekin että saa katsoa ikkunasta aamuauringon nousua keittiön pöydän ääressä kahvia tai teetä juoden. Tai makkarin ikkunasta näkyy vain sinistä taivasta ja pilviä eikä naapuritalon ikkunat. Pisteenä iin päällä on megahiljaiset naapurit, ei radion tai tv: n huudatusta, ei viikonloppurähinöitä jne.
Kaikki eivät ole perheellisiä tai ei ole lapsia jotka lentävät pesästä. Toki niissä tapauksissa muutos voi ollakin ihan aiheellista, mutta on ihmisiä jotka tykkäävät asua hieman väljemmin kolmen tai neljän huoneen asunnoissa ja pitää sitä lapsien ja lastenlapsien kyläilyjen vuoksi ikään kuin varalta- kun huone löytyy yökyläilyynkin ja kauempaa tuleville ystäville ja sukulaisille on yökyläilyä varten valmiina. Siitä sitten joutuu maksamaan vastikkeiden muodossa enemmän. Avioerot ovat sitten oma lukunsa. Silloin jos aviehtoa ole, lusikat menee jakoon ja joko toinen lunastaa toisen osuuden tai asunto mrnee myyntiin..
Toki kiintymys voi johtaa siihenkin että pelkää muutoksia, koska on tottunut niin mukavaan ja rauhalliseen elämään, eikä tiedä mitä on odotettavissa siinä uudessa paikassa. Sekin voi osoittautua sitten pettymykseksi eikä vanhaa enää saa takaisin, sitä jossa oli monet vuosikymmenet viihtynyt ja joka oli antanut turvan. Sitä voisi verrata puolison kuolemaaan tai pitkän avioliiton eron aiheuttamiin tunteisiin ja turvattomuuteen, juurien katkaisemiseen tai juuriltaan repimiseen.

Anonyymi kirjoitti:

Tunnut olevan henkilö, jonka koko elämän tarkoitus on Koko Elämän Asunto.

Ensi paiskitaan töitä, jotta saadaan se Unelmien Asunto, josta ei muuteta pois kuin puupalttoossa. Sitten jämähdetään niiden seinien sisälle. Jos paikakunnalta häviää työt, niin ei voi mitään. elämän määrää Elämän Asunto, eikä muuta elämää ole. Sitten jäädään kitkuttamaa köyhyydessä rapistuvaan taloon, jonka kunnossapitoon ei ole rahaa.

Motto: tämä on ainakin 700 000 arvoimen, mutta minä en myy.

Juu, et myy, kun hinnassa on 70 % tunnearvoa ja 30 % realiarvoa.

Remontitkin on tarpeettomia, koska hyvä talo eikä tätä ennenkään ole remontoitu. Sitäpaitsi 70-luvun keittiö on tullut uudelleen muotiin!

Radon, homeongelmat yms ratkaistaan perinteisellä pää pensaaseen metodilla.

Lue lisää

Tuo ei kyllä kuvaa minua millään tasolla. Valitan, meni ihan hakoteille analyysisi Koko elämän talon asukkaasta. Tämän asunnon arvo on tuskin edes 100 tuhatta euroa joten ei ole mitään järkeä myydä kun vastaavaa tai parempaa ei löydy sillä summalla. Asunto ei ole ainoastaan sijoitus, se on monelle myös koti jossa eletään monia vuosia. Kutsutaan ystäviä, iloitaan elämän hyvistä hetkistä ja koetaan surua ja menetyksiä. Ympäristö on osa tuota asuntoa, pihapiiri, lähiluonto, naapurit. Joskus tässä Koko elämän talossa solmitaan ystävyyssuhteita jotka kantavat vaikeina aikoina. Koko elämän talo ei ole kaikille vain rahallinen sijoitus, se on elämänlaatua pitäen sisällään myös sosiaaliset suhteet. Jos tätä ei arvosta, niin se tietenkin on jokaisen oma asia, mitä pitää tärkeänä.

Anonyymi kirjoitti:

Tuo ei kyllä kuvaa minua millään tasolla. Valitan, meni ihan hakoteille analyysisi Koko elämän talon asukkaasta. Tämän asunnon arvo on tuskin edes 100 tuhatta euroa joten ei ole mitään järkeä myydä kun vastaavaa tai parempaa ei löydy sillä summalla. Asunto ei ole ainoastaan sijoitus, se on monelle myös koti jossa eletään monia vuosia. Kutsutaan ystäviä, iloitaan elämän hyvistä hetkistä ja koetaan surua ja menetyksiä. Ympäristö on osa tuota asuntoa, pihapiiri, lähiluonto, naapurit. Joskus tässä Koko elämän talossa solmitaan ystävyyssuhteita jotka kantavat vaikeina aikoina. Koko elämän talo ei ole kaikille vain rahallinen sijoitus, se on elämänlaatua pitäen sisällään myös sosiaaliset suhteet. Jos tätä ei arvosta, niin se tietenkin on jokaisen oma asia, mitä pitää tärkeänä.

Lue lisää

Tai se voi lopulta olla myös helvetti jos naapurit ovat epämiellyttäviä, tuolloin siitä asunnosta on luovuttava ja muutettava toisaalle.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä näitä on, tunnen itsekkin sellaisia. Itse olen asunut tässä nykyisessä vuodesta 86 lähtien joten mitä se nyt tekee , kohta 40 vuotta. Ja rahaa on palanut taloyhtiön remppoihin, oman asunnon remontteihin ja kunnostukseen enkä koskaan tule saamaan rahojani takaisin. Talon arvo on laskenut koko ajan eikä sen arvo ole koskaan ollut mikään hyvä alun alkaenkaan. Se on kuin muka uutena ostettu Lada joka kuluu ja käyttöarvo laskee jokaisena seuraavana asuinvuotena.
Sitten on heitä jotka ovat asuneet samassa talossa heti sen valmistuttua joten kyllä näitä 50 vuotta samassa asunnossa asuvia on paljonkin. Yksi sukulainen on asunut isältään perimässä asunnossa juurikin tuon 50 vuotta.
Jos työpaikka on mieluinen ja lähellä, liikenneyhteydet hyvät, ympäristö rauhallinen ja miellyttävä, asunto tarpeeksi iso omaan käyttöön niin miksi ei asuisi siinä,samassa ? Mitään järkeväähän se ei asunnon arvon ja sijoituksen ja itse arvonnousun kannalta katsottuna ole, koska asunnon arvo laskee koko ajan , varsinkin jos se ei sijaitse hienosto - ja arvoalueella.
Pääasiaon ollut kuitenkin itselleni se, että taloyhtiö on hiljainen, luonto lähellä, palvelutkin mukavan matkan päässä, työmatkat sujuvat kivuttomasti jne. Ainoa asia mikä on saanut vakavasti miettimään muuttoa on tupakointi. Taloyhtiöön on muuttanut valtavasti tupakoivia asukkaita näiden lähes 40 vuoden aikana, eikä tupakointikieltoa saada.
Rahaa asuntoon on mennyt järkyttäviä summia ja jos muutan, en tee yhtään mitään enää, uusi mistaja tehköön siitä sitten mieleisensä.

Lue lisää

Ei ole myynnissä sellaisia asuntoja joissa hintaan sisältyisi kaikki tulevat remontit, huolto, yms.
Joten on turhaa ynnäillä asunnon hintaan tulevia elikustannuksiaan.

Anonyymi kirjoitti:

Puhut jostain marginaaliryhmästä. Se raha mikä kertyy riippuu kyllä tuloista. Aika yleisesti pienituloiset asuvat vuokralla. Osalla kuitenkin tulot ylittyvät hiuksen hienosti jotta olisivat oikeutettuja asumistukeen. Osa on yksinhuoltajia.
Toinen yleistys on tuo että vuokralla asuvat kuluttaisivat elämänsä kaljaan ja tupakkaan. Jotenkin tunnut elävän sitä ihan omaa pääsi sisäistä maailmaa ja omaksuttua tapaasi ajatella ja nähdä , lokeroida vuokralla asujat. Ovat tietyntyyppisiä, elävät tietyllä tavalla jne.

Itse asun omistusasunnossa ja täällähän vasta kaljaa kitataan ja tupakoidaan estoitta.
En ole koskaan saanut tai hakenut asumistukea koska palkallani olen pystynyt maksamaan vuokrani ja lukuisat taloyhtiön remonttilainatkin ja vielä siihen päälle lainarahalla rempannut asuntoanikin. Koskaan en tule saamaan sijoituksiani takaisin.

Omistusasujille kertyy varallisuutta 300-400 tonnia? Mistähän tuonkin repäisit?
Itsellä ei ole lähellekkän tuota summaa. Asuntoni arvo on n.80-100 tuhatta euroa.

Eläkepäiviin mennessä iso osa suomalaisista perii huonokuntoisen mökin josta ei ole mitään muuta kuin kuluja.
Sanotaan näin, että jos on avioliitossa ja kumpikin tuo rahaa talouteen tuo sinun kuvaamasi voi ehkä pitää paikkansa ja vain jos puolisot edustavat keskiluokkaa. Jos taas edustavat yksinasuvia ja pienituloisia niin missään tapauksessa tuo 300-400 tonnia ei pidä paikkaansa.
Suomessa iso osa asuu yksin, lapsettomiakin on paljon ja siltikään ei pystytä tuollaisiin omaisuuksia keräämään. Ellei olla enemmän kuin vain keskituloisia tai ole voitettu lotossa.

Iso osa tuosta omaisuudesta on perittyä, pienempi osa itse palkkatuloilla hankittua.
Lisäksi, mökkiä täytyy kunnostaa, se nielee valtavasti rahaa. Tavallisella, pienipalkkaisella " tuhnulla" ei ole mitään mahdollisuutta palkkatulojensa rajoissa edes hankkia kesämökkiä, ostaa pörssiosakkeita vaikka eläisi ilman tupakkaa ja kaljaa. Asumisen kustannukset ovat sitä luokkaa Suomessa, että iso osa palkasta menee asumiseen. Ne joilla on lapsia, lasten harrastuksiin, vaatteisiin, ruokaan jne.
Itselläni ei ole koskaan ollut edellytyksiäkään pienituloisena tuollaisiin 300-400 tonnin omaisuuksiin.
Hukkaavat rahansa! Mihin he hukkaavat rahansa? Elämän perusedellytyksiin.

Olisi kai pitänyt vain mennä avioliittoon vaikka hyvätuloisen LVI alan duunarin kanssa? Akateemista miestä en olisi koskaan saanut, en liiku niissä piireissä. Ulkonäkökin on sellainen ettei sillä saa eikä olisi saanut kuin matalapalkka- alan miehiä tai päihdeongelmaisia tai väkivaltaan taipuvaisia. Joten sinkuksi jäin mikä lisää ja lisäsi huono- osaisuuden mahdollisuutta entisestään.
Joten parisuhde hyvätuloisen kumppanin kanssa on ainoa tie ulos köyhyydestä. Tämä edellyttää kouluttautumista akateemiselle uralle ja siten nostaa markkina- arvoaan parisuhdemarkinoilla. Siihen lisäksi kaunis ulkonäkö,hoikka vartalo olisi vain tuonut buustia menestykseen hyvätuloisten miesten silmissä.
Eli hyvätuloisuuden mittarina toimii paitsi koulutus, myös markkina- arvo hyvin menestyneiden miespuolisten silmissä eli parisuhde- arvo.
Ainoastaan parisuhteiden kautta, avulla myös pienituloiset voivat kiivetä luokkarajojensa ulkopuolelle, tämä koskee yksinomaan siis naissukupuolen edustajia. Miehillä tällaista luokkakiipeilyä esiintyy aika harvoin, toki jos " aitoa kiintymystä ja rakkautta" löytyy niin miksei.
Fakta lienee sekin että näissäkin perheissä ristiriidat kumuloituvat aina jossain vaiheessa. Tulee ero. Ja sosiaalinen status ja yhteiskuntaluokka tippuu siihen missä se ehkä alkujaankin on ollut.

Lue lisää

Hmm... Ikää 67, asunut vuokralla viimeksi 1985. Iso oma okt sisäsuomessa, ~250 te kakkosasunto Vantaalla, pari sijoituskämppää pk-seudulla. On mökkiä, venettä, mopoa, matkailuautoa jne... Velkaa ei euroakaan, eikä ole ihan äsken ollut.
Tavan tallaajan palkkarahoilla kaikki. Paremminkin olisi tosin voinut mennä. Ne 2 x erot...

Eli taas tuota yleistä syyllistämistä mikä tuntuu olevan kovin pinnalla nykyään. Ilmeisesti oikeiston nousu hallitukseen ja enemmistöön on johtanut tämäntyyppisen ajattelun vapaanpaan ulostuontiin. Nyt uskalletaan avoimesti olla oikristolaisia ja halveksia vapautuneemmin vasureita tai ylipäätään itseään köyhempiä. Harva Suomessakuitenkaan työklään on tienannut miljoonaomaisuutensa vaan moni on rikastunut lottoamalla rli pelaamslla rahapelejä tai perimällä varakkaat vanhempansa.
Veronmaksajat ovat maksaneet...blaablaa..purradarran fiskaalikonservatiiviset asenteet tulevat näkyviin, ja örkit nousevat hallitusvastuun myötä kivien alta esiin örisemään kuin Taru Sormusten Herran trilogiassa.