yhteyksiä saksalaisiin natseihin. Nyt vasta kirjoitetaan avoimesti, että kuuluisat saksalaiset automerkit ovat näiden sukujen eli siis natsisukuja niinkö? Karmeaa luettavaa, koska en milloinkaan ole voinut edes ymmärtänyt, miten tuollainen maailma on Saksassa ollut olemassa. BMW, Mersedes ja muita saksalaisia. Eli ajattele millä ajat.
Ilta-Sanomien artikkeli, joka kertoo saksalaisesta suvusta, jolla
15
297
Vastaukset
- Anonyymi
Niin minäkin nuorena ajattelin kun kommunistit tekivät Tourulan tehtailla Valmet traktoreita, ettei meille ainakaan Valmet traktoria osteta.
- Anonyymi
Joo no Saksassa nuo samaiset n.suvut omistavat vieläkin noita autotehtaita, joista Suomeenkin tulee heidän valmistamiaan autoja.
- Anonyymi
No niinpä, ja kommunistit Suomessa omistavat vain tuulen huuhtoman perseen.
- Anonyymi
No kai kaikille lienee tuttua Ferdinand Porschen yhteydet natseihin ja Hitleriin sekä VW Kuplaan ja sitä kautta koko VAG-konserniin eli nykyään Volkswageniin, Audiin, SEATiin jne jne.
- Anonyymi
On erittäin tuttu Ferdinand Porsche, kotoisin nykyisen Tsekin alueelta.
Vaikka maailman valtioissa vallanpitäjät vaihtuvat niin ihmisten on jostakin leipänsä tienattava.
Olkoon siellä valtakuntien johtajina välillä vaikka lauma piruja niin aina parempi lapsille jos isät ja äidit säilyvät jollakin konstilla hullujenkin hallitsijoiden ajan hengissä.
- Anonyymi
Ajaako saikku nazzi Merssulla Merssulla Merssulla??
- Anonyymi
Ajaa, ja on täpinöissään Mjersustaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajaa, ja on täpinöissään Mjersustaan.
On olevinaan miehiksi kun Mjersulla ajaa, hyvä ettei luu sivuikkunasta paista.
- Anonyymi
Maaseudun ihminen ei kummaa kiihoketta tarvitse kun jo nokka nousee, ikivanha Mjersu riittää.
- Anonyymi
mjersumiehet saa perää...kun maksaavat...massia kun onpi onpi ja onpi.
- Anonyymi
Anopi anopi anopi
- Anonyymi
00000000000000
- Anonyymi
000000000000000
- Anonyymi
nyt tulee aivastus, onko kellään nenäliinaa?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006514
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t313890törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303305Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3781783- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471043Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11920- 42889