Planeetan väestönkasvun vuoksi tulisi saada ennätysatoja joka herran vuosi.
Nyt ei saada vehnän eikä riisin osalta.
Ne kuitenkin vastaavat pääosin planeetan väestön ravinnontarpeesta.
Muutama vuosi sitten tehty laskelma näytti että näiden tuotannon korkein
taso oli ohitettu planeetan asukasta kohti laskien, ja varsin selvä
aleneva suunta on sittemmin jatkunut.
Planeetan ruuantuotannon edellytyksenä oleva peltoviljelyssä oleva ala on sekin jatkanut "per capita" eli nuppia kohti laskien alenevaa suuntaa.
Sen että asialle ei ole olemassa mitään "humaania" ratkaisua, - varmistaa
raakaöljyn tuotantohuipun ohitus vuoden 2018 lopulla.
Käytännössä kaikkien saatavilla olevien resurssien saannin edellytyksenä
on raakaöljystä saatavat polttonesteet, ja ilman niitä ei paljon tapahdu
pelloilla, metsissä, teollisuudessa, kuljetuksissa ym.
Apinansuvun tärkein resurssi peltomaa, menettää sekin kasvupotentiaalinsa
lannoite ja voimapulan vuoksi.
Suomella olisi kuitenkin resurssit ja keinot selvitä tulevista murheista,
mutta kun siihen vaadittaisiin kokonaan toinen suunta ja henki kuin mikä
nykyisin on vielä enemmistön ihkua.
Voi meitä.
Linkki aiempaan katsausletkaan:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17968924/viljan-hinnat-nousussa
Heinäkuun katsausletka jäi aiemmin linkittämättä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17928472/viljan-hinnat-nousussa
https://www.usda.gov/oce/commodity/wasde/wasde0923.pdf
https://apps.fas.usda.gov/psdonline/circulars/grain.pdf
https://apps.fas.usda.gov/psdonline/circulars/production.pdf
Metsäveli äityi saarnailemaan jossa kului liiaksi aikaa että
viitsin raportteja käydä nyt suuremmin läpi.
Planeetan vehnäsatoa miinustettiin 7,2 milj. tonnia Australian, Kanadan,
Argentiinan ja EU:n ollessa miinustuksen kohteena.
Miinuksia tuleen näiden osalta vielä lisää, - poislukien EU jonka sadon
käyttökelpoisuutta kuitenkin huono laatu vähentää.
USDA huomioi tämän lisäämällä tuontia EU:n alueelle 0,5 milj. t.
Kokonaan nyrjähtänyttä arviointia osuu Kazakhstanin kohdalle, - sen
vehnänvientiä lisättiin 1 milj. t. määrään 10,5 milj. tonnia.
Perusteena oli vahva kysyntä naapurimaihin.
Kysyntä toki on vahvaa mutta sadon määrä ja sen laatu eivät salli juurikaan
vientiä.
Kazakhstanin vehnäsadoksi asetetaan 15 milj. t. - paikallinen arvio pelkää
että ei saada 10 milj. tonniakaan.
Muutakin laittoa raporteista löytyy joskin tuutilulla väheni jo
huomattavasti.
Kun planeetan vehnätaseet asetetaan nykyisellä saatollakin miinukselle,
niin mitäpä seuraa USDAn mielestä.
"Huolimatta pienemmästä saatavuudesta, globaali kulutus säilyy lähes
ennallaan".
Kulutuksen sisällä tehtiin kylläkin muutos vähentämällä elintarvikkeisiin
ja siemeneksi kuluvaa osuutta ja lisätiin rehukäyttöä huonomman laadun vuoksi.
Tässä kaikki tällä
---
soija syys 13,31 marras 13,44
maissi-----4,62 joulu 4,77
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
syys 5,60----7,23----7,43
joulu 5.87---7,29----7,79
maalis 6,13---7,33---7,95
touko 6,30----7,33---8,04
Pariisi vehnä
joulu 232 maalis 239 touko 243,50 syys 239,75
rapsi
marras 430,50 helmi 452 touko 459 elo 455
maissi
marras 209,75 maalis 218 kesä 222 elo 225,50
viljan hinnat nousussa
28
1429
Vastaukset
- Anonyymi
Eilen oli puhetta planeetan käytettävissä olevasta vehnämäärästä nuppia
kohti laskien.
Se oli tuotannon huippuvuosina 2016- 2017 noin 100 kiloa, josta se on
laskenut vuoden 2023 lopun tasolla noin 97,8 kiloon.
Kuitenkin uuden sadon on riitettävä pitkälle ensi vuoden puolelle, joten
sitä kuluttaa hieman suurempi väestö.
Näin laskien nuppia kohti olisi käytettävissä noin 97,2 kiloa.
USDA ei vielä tunnustanut kaikkia miinuksia jotka ovat tiedossa, kuten
Kazakhstanissa ja Venäjän siperian alueella.
Intian vehnäsatokin on propagandalla pullistettu, se oli paljon alle
virallisen arvion johon USDA on kuitenkin tyytynyt.
Lisääkin miinuksia saattaa tulla Argentiinan ja Australian osalta joiden
sadot päättävät nyt menossa olevan tilastokauden.
Arvelen että todellinen määrä on jotain 96 kiloa nuppia kohti laskien.
Kyseessä on kuitenkin vehnä sinällään ilman laatutekijöiden huomiointia.
Osa sadosta kelpaa syötäväksi vain siipikarjan tai muun lihantuotannon
kautta ajettuna.
Tämä vähentää saatujen kaloreiden määrää mutta toki valkuaisaineiden
saantia se lisää.
Linkin väestötiedoissa näkyy koronan aiheuttama kuolleisuus sarakkeessa
"net change" yli 10 miljoonan vajauksena väestön nettolisäyksessä.
https://www.worldometers.info/world-population/world-population-by-year/
Alimmillaan väestö kasvoi 65,8 miljoonalla vuodessa, mutta on jo noussut
70 miljoonan nettolisäykseen.
Tämä kuolleisuus on hieman kannatellut apinansuvun eväiden määrää joka
muutoin olisi koukannut alemmaksi per capita.
Ennen koronaa vuodella 2019 väestö kasvoi 81 miljoonalla, ja se ehtii
vielä nousta lähes samaan ennenkuin planeetanlaajuinen nälänhätä sen
lopullisesti romahduttaa.
Rooman klubin alkuperäinen ennusta povasi romahduksen noin 2050 hujakalle,
mutta kaikki nyt tiedossa olevat piirteet eivät tuolloin olleet näkyvissä.
Muutamien tutkijoiden pelkona on että jo 2030 jälkeen planeetan
ruokahuollon perusta romahtaa lähinnä polttoaineiden, lannoitteiden
saannin hiipuessa ja vähemmässä määrin ilmastonmuutoksen vuoksi.
Tähän mennessä vehnän saatavuus on vähentynyt noin 3 % huipusta, eli
miinusta on ollut keskimäärin 0,5 % vuodessa.
Miinusta voi vallan hyvin tulla 3-6 % vuodessa, - mitä eivät kestä
vakaatkaan yhteiskunnat ilman omavaraista maataloutta ja rajat
kiinni politiikkaa.
---
soija syys 13,36 marras 13,51
maissi-----4,64 joulu 4,82
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
syys 5,69----7,37----7,43
joulu 5,95---7,43----7,87
maalis 6,22--7,46----8,03
touko 6,38---7,48----8,13
Pariisi vehnä
joulu 238 maalis 244,25 touko 248 syys 242,50
rapsi
marras 431,25 helmi 454,25 touko 462 elo 454,75
maissi
marras 211 maalis 218,75 kesä 222 elo 225,75- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😍 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
viikolla 1-7.9. myytiin Usasta 437 900 t. vehnää ja laivattiin 411 300 t.
Kauden myynti kasvoi 8,3 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,72 milj. t.
myynti alittaa 1,9 milj. tonnilla vuodentakaisen tason.
---
Maissia myytiin 753 300 t. ja laivattiin 726 000 t.
Kauden myynti kasvoi 11,1 milj. tonniin, josta laivaamatta 10,4 milj. t.
Myynti alittaa 1,2 milj. tonnilla vuodentakaisen.
---
Soijaa myytiin 703 900 t. ja laivattiin 408 400 t.
kauden myynti kasvoi 16,64 milj. tonniin, josta laivaamatta 16,23 milj. t.
Myynti alittaa 8,6 milj. tonnilla vuodentakaisen tason.
---
HRW vehnän myynti jäi 62 300 tonniin ja sitä laivattiin 86 500 t.
Kaupantekoa kannatteli kevätvehnä 167 700 t. myynnillä ja WW vehnä
jota myytiin 133 200 t.
---
Kanadan tilastolaitos julkaisi uuden arvion viljojen sadosta, jossa
ei ole paljon muutoksia elokuun lopulla tehtyyn verraten, mutta
kevätvehnän satoon tuli 0,5 milj. tonnin lisä.
Puutteena on vieläkin se että koko kylvöala lasketaan korjatuksi, vaikka
suurehko osa on paalattu heinäksi ja osa hylätty kokonaan.
Kevätvehnän sato arviodaan 22,6 milj. tonniin, jossa 3,2 milj. t. miinusta vuodentakaiseen.
Rypsin sato olisi 17,36 milj. t. jossa 1,33 milj. tonnin miinus.
https://www150.statcan.gc.ca/n1/daily-quotidien/230914/dq230914b-eng.htm
taulukkomuodossa:
https://www150.statcan.gc.ca/n1/daily-quotidien/230914/t001b-eng.htm
---
soija syys 13,43 marras 13,61
maissi-----4,62 joulu 4,80
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
syys 5,67-----7,11----7,52
joulu 5,92----7,35----7,83
maalis 6,19---7,39----8,00
touko 6,35----7,42----8,09
Pariisi vehnä
joulu 242 maalis 247,50 touko 251,25 syys 245,25
rapsi
marras 446,25 helmi 464,25 touko 470,50 elo 465,25
maissi
marras 214 maalis 221 kesä 224,25 elo 227 - Anonyymi
Kazakhstanissa Grain Union järjestö povaa että kun alkuvarasto otetaan
huomioon, niin käytettävissä on enemmän kuin 9,5 milj. t. myllyvehnää.
Järjestö edustaa maan myllyteollisuutta, josta syystä epäilys itää
lausuntoa kohtaan.
Järjestö perustaa arvionsa alkuvaraston laatuun, jonka se uskoo olevan
myllylaatua, - mitä sopii epäillä.
Hallinon ilmoitus vehnän varastoista elo 1. tasolla oli 4,4 milj. tonnia.
Tähän grain union lisää 5,5 milj. tonnin osuuden uuden sadon vehnää,
jonka laaduksi povataan toisen, kolmannen ja heljännen luokan myllyvehnä.
Näiden laatujen osuudeksi sadosta annetaan 50 % .
Asiaa perustellaan sillä että ennen sateita ehdittiin korjata 2,5 milj. t.
myllyvehnää.
Näistä kertyisi vähintään 8,5 milj. t. myllyvehnää, johon vielä lisätään
vehnän tuonti, ja saadaan kasaan yli 9,5 milj. tonnin käytettävissä
oleva myllyvehnä.
Kazakhstanin omaksi myllyvehnän tarpeeksi annetaan 1,7 milj. tonnia,
ja tästä seuraa että teoriassa voitaisiin viedä 6,5- 7,5 milj. tonnia
myllyvehnää.
Vaikka Grain unionin laskelma olisikin hujakalla, niin käytännössä
ei tähän vientiin pystytä.
Sehän ohittaa kokonaan loppuvarastoon tarvittavan määrän, jolla on
merkitystä ruokahuollon reservinä ja satokaudesta toiseen siirtymisen
helpottamisessa.
https://www.apk-inform.com/en/news/1536392
Miten huonoksi sadon laatu on päätymässä on vielä auki koska korjuu
on ollut pysäyksissä.
Taskentissa pidettyssä viljapuolen konferenssissa on asiaa pyöritelty
enimmäkseen synkissä merkeissä.
Eräs arvio povaa että vehnästä on itänyt 5 - 15 % osuus, mutta pahimmillaan
50 - 60 %
Osaa ei korjata lainkaan ja vaikka korjattaisiinkin, niin rehukäyttö voi
pysähtyä homemyrkkyjen vuoksi.
https://www.apk-inform.com/en/news/1536492
Australiassa äskettäiset hallat olivat sillä rajalle että tuhoja on
tullut.
Enimmäkseen vehnän tähkä oli lehtitupen sisällä, ja nyt odotellaan
minkä näköisiä noin viikon kuluessä esiin tulevat tähkät ovat.
Linkin artikkelissa löytyy hintoja ja muuta markkinapuhetta.
https://www.graincentral.com/markets/feedgrain-focus-harvest-starts-in-cq-frost-impact-feared/
---
soija marras 13,38 tammi 13,53
maissi joulu 4,75 maalis 4,89
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 6,03----7,44----7,89
maalis 6,29---7,49----8,04
touko 6,45----7,51----8,13
heinä 6,52----7,35----8,20
Pariisi vehnä
joulu 243,50 maalis 248,25 touko 251,75 syys 245,75
rapsi
marras 444,75 helmi 463,25 touko 469,75 elo 465,75
maissi
marras 213 maalis 220 kesä 223,25 elo 223 - Anonyymi
Syyskuun MARS bulletin alensi aiempaa arviotaan EU:n maissisadosta 3 %, - mikä on saman verran alle 5 vuoden keskiarvon.
Kuivuus ja korkeat lämpötilat Romaniassa ja Bulgariassa, sekä tulvat
Kreikassa mainitaan syiksi.
Kreikan Thessalonian alueella menetettiin vielä korjaamatta olevat sadot
kokonaan, - alueen maissin normaalisato vastaa noin 22 % osuutta Kreikan
maissisadosta.
---
soija marras 13,15 tammi 13,31
maissi joulu 4,71 maalis 4,85
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,88----7,31----7,77
maalis 6,15---7,37----7,93
touko 6,31----7,39----8,02
heinä 6,39----7,22----8,09
Pariisi vehnä
joulu 238,50 maalis 244,75 touko 247,50 syys 242,50
rapsi
marras 433,25 helmi 453,50 touko 461,50 elo 458
maissi
marras 209,25 maalis 217 kesä 220 elo 223 - Anonyymi
Kanadan elokuun alusta alkanut viljojen tilastokausi on edennyt
viikolle 6. joten kauden tavat alkavat ilmetä.
Viikolla 6. vietiin 328 200 t. tavallista vehnää, josta kevätvehnän osuus
280 000 t.
Tavallista vehnää on laivattu tähän mennessä 1,997 milj. tonnia, vastaan
1,45 vuosi sitten.
Kevätvehnän osuus laivauksista on 1,53 milj. t. josta enemmistö
kakkoslaatua.
Satamiin toimitettu vehnä on kuitenkin ollut lähes kokonaan ykköslaatua.
Satamien varastoissa oli viikon loppuessa 0,73 milj. t. kevätvehnän
ykköslaatua ja vain 20 100 t. kakkosta.
Epälooginen laatujakautuma selittynee enimmiltään sillä että alkukauden
laivaukset olivat vanhan sadon jämiä.
Kanadan oma kulutus on pompsahtanut merkittävästi, eli alkukauden poistuma
on 200 tonnia vaille 1 milj. t. , - vastaan 0,49 vuosi sitten.
Viimeisten kahden viikon kulutus on ollut 175 000 tonnin tasolla.
Tämä kulutus on enimmiltään myllyjen käyttöä, joten onkopa hepuli
yllättänyt ?
Joko on kyse jauhopulan kiireisestä täyttämisestä, taikka varastoon
jauhamisesta.
Syytä olisikin varmistella vehnän saantia, kova kysyntä vientiin on
muutoin jättämässä myllyt tyhjän jauhajiksi.
Mainittakoon tässä että satamien varastoihin on toimitettu jo 3,1 milj. t.
vehnää, - vastaan 2,09 vuosi sitten.
---
Kiinan kerrotaan ostaneen Ranskasta 5 - 10 laivausta vehnää, mitkä
laivattaisiin marras- maaliskuun aikana.
Määrä olisi haarukassa 300- 600 000 tonnia.
---
soija marras 13,15 tammi 13,31
maissi joulu 4,76 maalis 4,90
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,83-----7,29----7,79
maalis 6,10----7,35----7,95
touko 6,26-----7,37----8,04
heinä 6,35-----7,22----8,11
Pariisi vehnä
joulu 237,25 maalis 243 touko 247,75 syys 241
rapsi
marras 440,25 helmi 460 touko 467,25 elo 464
maissi
marras 209 maalis 216,50 kesä 219,75 elo 223 - Anonyymi
Tänään on aiheena planeetan raakaöljyn tuotannon tila, sekä muuta
asiaan liittyvää sälää.
OPEC järjestöön kuuluvien maiden tuotannosta on julkaistu numerot
elokuulle saakka, mitkä löytyvät linkin artikkelista.
https://peakoilbarrel.com/opec-update-september-2023/#more-45655
OPEC tuottajien suurin tuotanto 12 kuukauden keskimääränä tapahtui
vuoden 2017 aikana, josta alamäkeä on tullut jo noin 3,85 milj. barrelin
päivittäisen tuotannon verran.
Tämä tuotantoennätys jäi hieman alle 32 milj. barrelin päivätuotannosta.
Niimpä OPEC tuotanto on laskenut yli 10 % määrällä 6 vuoden kuluessa.
Lähikuukausien tuotannon lasku on pääosin Saudi-Arabian tuotannon
rajoitusten aiheuttamaa, kuluvan vuoden aikana tuotantoa on laskettu
noin 1,5 milj. barrelin päivätuotannon verran.
Kuten metsäveljen aiemmissa katsauksissa on ilmennyt, tuotannon koko
itsessään on tietenkin perustana, mutta markkinoilta irti saatavissa
oleva määrä on ratkaiseva tuojamaiden kuten Suomen kannalta katsoen.
Moni Opec valtio vie tuotantoonsa verraten mitättömiä määriä, ja
kokonaisuudessaankin OPEC maiden vienti on laskenut paljon enemmän kuin
tuotanto.
Tämä koska oma kulutus nielee kasvavan osuuden tuotannosta.
Esimerkiksi Saudi-Arabian oma kulutus oli 3,1 milj. barrelia vuodella
2019 , - mikä merkitsee nykyisen 8.96 milj. barrelin tuotannon perusteella
laskien vain 5,8 milj. barrelin päivittäistä vientiin riittävää määrää.
---
Opec järjestön ulkopuolisten tuottajien tilastot löytyvä 2023 toukokuulle
ulottuvina.
https://peakoilbarrel.com/may-non-opec-and-world-oil-production/#more-45406
Näiden valtioiden tuotannon huippu osui vuoden 2019 joulukuulle 52,4 milj.
barrelin päivätuotantona.
Toukokuun lukema oli 50 milj. barrelia, josta optimistiset toiveet uskovat
sen vielä nousevan.
Tuotantoa on edelleen kannatellut Usan tuotanto, jota ilman toukokuun
lukema oli 37,3 milj. barrelia päivä.
Tämän valtioryhmän tuotantoon liitty sama mörkö, - oma kulutus nielee
jo koko tuotannon, josta esimerkkinä Kiina jonka oma tuotanto on viime
vuosiin saakka merkittävästi noussut.
Nyt se on tasolla 4,25 milj. barrelia päivässä, mutta silti tuontia
täytyy haalia 11,4 milj. barrelia päivässä.
Linkin artikkelin tiedot perustuva Usan EIA ministeriön julkaisuun.
https://www.greencarcongress.com/2023/09/20230919-eiachina.html
Eli tuotannon määrään ja sen kasvuunkin tuijottamalla saadaan täysin
väärä turvallisuuden tuntu.
Vähiten täällä Suomessa voidaan heittäytyä tuonnin varaan, - Suomi
tuhoutuu ilman omaa polttoaineiden valmistusta, eikä aikaa ole montaa
vuotta korjausliikkeeseen, - ei yhtään, manaa metsäveli mutta
valitettavasti ilman tulosta.
Kiinan lisäksi lähes kaikki Opecin ulkopuoliset tuottajat kuluttavat
pääosan omasta tuotannostaan, - Usa lähes kaiken, Meksiko ei ole
nettoviejä lainkaan, Brasilia vie nettona vain vähän, ja Venäjänkin
laskevasta tuotannosta enemmän kuin puolet kuluu Venäjällä.
Venäjällä dieselin tarve veritöihin sekä sen vienti sotakassan tarpeisiin
uhkaa jo seuraavaa viljasatoa.
Syyskynnöt ja kylvöt uhkaavat jäädä tekemättä varoiteltiin jokin aika
sitten.
Asiasta kertoo myös Yle:
https://yle.fi/a/74-20050824
---
soija marras 13,19 tammi 13,36
maissi joulu 4,81 maalis 4,96
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,88----7,27----7,83
maalis 6,14---7,33----7,99
touko 6,30----7,37----8,07
heinä 6,39----7,24----8,14
Pariisi vehnä
joulu 238,50 maalis 244,50 touko 247 syys 241,50
rapsi
marras 449 helmi 464,50 touko 470,25 elo 467
maissi
marras 209 maalis 216,50 kesä 219,50 elo 223 - Anonyymi
Jokainen laiva natsien maata pitää upottaa sukellusveneillä.
- Anonyymi
Torpedoa kehiin ja vilja pohjaan !
- Anonyymi
Viikolla 8-14.9. myytiin Usasta 307 700 t. vehnää ja laivattiin 296 000 t.
Kauden myynti kasvoi 8,62 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,73 milj. t.
Myynti alittaa 1,78 milj. tonnilla vuodentakaisen tason.
Alituksesta HRW vehnän osuus on 1,47 milj. tonnia.
---
Maissia myytiin 566 900 t. ja laivattiin 602 500 t.
Kauden myynti kasvoi 11,72 milj. tonniin, josta laivaamatta 10,39 milj. t.
Maissin myynti on lähellä vuodentakaista tasoa.
---
Soijaa myytiin 434 100 t. ja laivattiin 544 900 t.
Kauden myynti kasvoi 17 milj. tonniin, josta laivaamatta 16,1 milj. t.
myynti alittaa 8,6 milj. tonnilla vuodentakaisen.
---
Australiassa on alettu miinustaa äskettäistä 25,5 milj. tonnin ennustetta
vehnäsadosta.
Mantereen itäosan kuvuus ja korkeat lämpötilat syynä, joten ABARESin
arviota on miinusteltu haarukassa 1,5 - 3 milj. tonnia.
---
EU:n vehnän vienti oli viikon 12. loppuessa tasolla 6,47 milj. t. ja
vehnän tuontia oli kertynyt 2,22 milj. tonnia.
Tavallisen vehnän osuus viennistä on vuodentakaiseen verraten 27 % miinuksella, ja tuonti 75 % plussalla.
Durumin osuus tuonnista on 0,58 milj. t. , mikä on noin 8 kertainen
vuodentakaiseen nähden.
Italian huonot säät durumin korjuun aikana näyttäytyy nyt tuonnissa.
Puolan ja Saksan vehnän laatuvaje on estänyt näiden tavallisen vehnän
vientiä.
---
Usassa viljajättien monopolina oleva vehnän vienti on ollut kovan jarrutuksen kohteena varsinkin HRW vehnän osalta.
Jarrutus on ollut pakon sanelemaa, mutta seurauksena vehnän futuurihinnat
ovat laskeneet koska enemmän vehnää jää Usan markkinoille.
Jos vapaa kilpailu vallitsisi, niin pula pompsauttaisi jo nyt hinnat.
Viljajätit ovat päättäneet että Usan hinnat pidetään kurissa, ja tapelkoot
planeetan nälkäiset muualla leivästä.
Samat viljajätit ovat levittäytyneet yli planeetan, joten Usan pörssejä
seurailevat hinnat muuallakin sopivat vallan hyvin viljajäteille.
Fundamentit kuitenkin ovat kuitenkin riidoissa alehintojen kanssa.
Saattaa mennä muutama kuukausi kunnes poksahtaa.
Egyptin kerrotaan neuvottelevan emiraattien kanssa lainasta jolla
ostettaisiin vehnää Kazakhstanista.
Eipä sieltä vehnää heltiä ja se Egyptissä hyvin tiedetäänkin, mutta
jokin muu kuin oikea syy pitää kertoa lainan tarpeelle.
Sehän on tietenkin lähestyvä ranttali arvelee metsäveli.
soija marras 12,93 tammi 13,10
maissi joulu 4,75 maalis 4,90
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,75----7,09----7,67
maalis 6,02---7,15----7,83
touko 6,19----7,20----7,94
heinä 6,28----7,08----8,01
Pariisi vehnä
joulu 236,25 maalis 242,25 touko 245,25 syys 240
rapsi
marras 439,50 helmi 459,25 touko 466,75 elo 463,25
maissi
marras 208,25 maalis 215,50 kesä 219,50 elo 224 - Anonyymi
Venäjä häätyi pysäyttämään dieselin ja bensiinin viennin "väliaikaisesti"
Saattaapa tulla pitkä väliaika.
Polttonesteiden hinnat ovat olleet jo aiemmin nousussa, joten nousu
jatkuu edelleen.
---
Länsi-Australian satoennusteita laativa GIWA julkaisi tuoreen ennustensa.
Vehnää saataisiin 8,5 milj. t. ,ohraa 3,9 milj.t. ja rypsiä 2,26 milj. t.
Satopotentiaali oli menossa vieläkin alemmaksi mutta osalla aluetta
satoi.
Lännessä oli muutama lievähkö hallatapahtuma, mutta raportti kertoo että
vahingot jäivät pieniksi.
https://www.graincentral.com/news/rain-arrests-slide-in-yield-potential-giwa/
Mantereen itäosan kuivuu jatkuu edelleen, ja nyt menossa oleva el Nino
säätyyppi kurittaa eniten idässä.
Itälaidan yöpakkasten voi olettaa tuottaneen suuremmat vahingot, - hallan
sijasta oli selvää pakkasta 2 metrin korkeudelta mitattuna.
---
soija marras 12,95 tammi 13,12
maissi joulu 4,77 maalis 4,92
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,79----7,11----7,70
maalis 6,06---7,17----7,87
touko 6,23----7,22----7,97
heinä 6,33----7,10----8,04
Pariisi vehnä
joulu 235,75 maalis 242,25 touko 245,25 syys 240,50
rapsi
marras 441,25 helmi 459,25 touko 465,75 elo 462,50
maissi
marras 209,25 maalis 216,50 kesä 219,75 elo 222 - Anonyymi
Marokon hallinto häätyi tukemaan vehnän tuontia huonon sadon vuoksi.
Ensimmäinen tukiohjelma on juuri päättymässä, mutta sitä jatketaan
ainakin joulukuun loppuun saakka.
Normaaleina aikoina Marokko on suojannut omaa vehnän tuotantoaan
säätelemällä tuontia maksuilla ja kiintiöillä.
Nyt ilmoitettu ohjelma sisältää tukitoimet ainakin 2 milj. tonnin tuonnille.
Viime kaudella Marokko osti EU:sta noin 5 milj. t. ja 1 milj. t. Venäjältä.
Marokon alkukeväällä korjattu vehnäsato oli vain 2,7 milj. tonnia, kun
taas oma kulutus vaatii USDAn mukaan 10,6 milj. tonnia.
Tuonniksi USDA povaa 7 milj. tonnia, jossa plussaa edelliseen kauteen 0,9
milj. tonnia.
Seuraavaa satoa ei ole vielä kylvetty, mutta siitä toivotaan 4,1 milj.
tonnin kokoista, - kuivuus ei ole kuitenkaan näyttänyt lopun merkkejä.
---
soija marras 12,99 tammi 13,17
maissi joulu 4,81 maalis 4,96
vehnäfutuurit
------chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,89----7,14----7,69
maalis 6,15---7,21----7,85
touko 6,33----7,25----7,96
heinä 6,42----7,14----8,05
Pariisi vehnä
joulu 240,25 maalis 246,25 touko 249,25 syys 243,50
rapsi
marras 440,75 helmi 457 touko 463,50 elo 460,75
maissi
marras 211 maalis 218,50 kesä 222,25 elo 225,25 - Anonyymi
Kazakhstanissa hallinto sääti tuontikiellon vehnälle maanteitse ja
rautateiden kautta.
Näin ainakin uutisointi otsikoi asian, - ikäänkuin vehnää olisi ja
vieläpä paljon.
Lähempi tarkastelu antaakin kokonaan toisenlaisen kuvan säännöksen sisällöstä.
Kielto koskisi vain alueen talous ja tulliliiton ulkopuolisia maita,
joita löytyy vasta EU:n puolelta sekä Iranin ja Persianlahden hujakalta.
Venäjä taas kuuluu tähän talousliittoon eikä sen vehnälle aseteta estettä.
Kieltoa vesitetään lisää säätämällä että valtuutetut yritykset saavat
vehnää tuoda mistä löytyy.
Lisäksi tarkennetaan että Kazakhstanin kautta kuljetettu vehnä saa
vapaasti mennä määränpäähänsä, - joita käytännössä ovat naapurimaat
joihin nyt Kasakhstanin vehnää ei riitä.
Esimerkiksi naapurimaa Uzbekistaniin vietiin edellisellä kaudella noin
3 milj. tonnia vehnää.
Miksipä täysin turha säännös on tehty?
Metsäveli tulkitsee että paikalliset byrokraatit haluavat osoittaa
että ollaan tomerina hoitelemassa tilannetta, eikä seurata vain katseella.
https://www.apk-inform.com/en/news/1536721
Kazakhstanin oma vehnän kulutus on 6,8 milj.t. josta 5,2 milj. t. elintarvikkeisiin, siemeneksi ja myllyjen tarpeisiin.
Grain Unionin hemmo kuitenkin kertoi että vain 1,7 milj. t. tarvitaan
myllyvehnää paikalliseen kulutukseen.
Valtion väkimäärä on 19,5 miljoonaa, jolle riittäisi vain 87,1 kiloa
vehnää nuppia kohti.
Irtoaisiko tuosta 70 kiloa jauhoja ?
Arvataan että leipää määrästä saadaan 100 kiloa nuppia kohti vuodessa,
mistä riittäisi noin 273 grammaa päivää kohti.
Muistelen että Solzenitshyn "Vankileirien saaristo" kirjassa leirivangin
päiväannos oli tuota luokkaa, josta seurasi menehtyminen nälkiintymisen
vuoksi.
Kazakhstan on kuitenkin "leipämaita" , jossa vehnän ja rukiin kulutus
on huomattavasti yli planeetan keskiarvon.
Grain Unionin hemmo ei nyt kyllä ollut samassa kanootissa intiaanien
kanssa.
Perunoitakin viljellään ja rehuvilja kuluu maitotaloudessa sekä lihantuotannossa.
Ruuan osuus kansalaisten talousmenoista on 44,9 % tasoa, eli jotain
60-luvun tasoa täällä Suomessa.
Öljymaa Kazakhstan tuotti vuodella 2021 1,86 miljoonaa barrelia päivässä,
josta vientiin riitti 1,53 milj. barrelia päivässä.
---
soija marras 13,04 tammi 13,22
maissi joulu 4,79 maalis 4,94
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,89----7,11---7,66
maalis 6,16---7,17---7,83
touko 6,34----7,23---7,94
heinä 6,44----7,13---8,02
Pariisi vehnä
joulu 240,25 maalis 245,75 touko 249 syys 243,25
rapsi
marras 440,75 helmi 457,25 touko 462,75 elo 459,25
maissi
marras 211,25 maalis 218,50 kesä 223 elo 226,50 - Anonyymi
Kiinan vehnäsadon huono laatu näkyy kauden kolmen ensimäisen kuukauden
laivauksissa, jotka ovat nousseet 30 % edellisen kauden alkuun verraten.
Laivaukset olivat syyskuun alussa tasolla 2,4 milj. tonnia, josta noin
puolet Australiasta.
Tämä ajanjakso osui Kanadan osalta vähien varastojen ajalle, joten sen
osuus Kiinaan matkaavista laivauksista oli vain 240 000 tonnia.
Varsinainen myllyvehnä oli vähissä ausseissakin, mutta Kiina kelpuutti
myös rehulaatua.
Laivausten lisäksi Kiina on ostanut tuntemattoman, mutta suuren määrän
vehnää ja ostaa lisääkin, - arvelen että laivaukset päätyvät päälle
15 milj. tonnin,- vaikkakin vehnän yleinen laatuvaje planeetalla saattaa
tulla esteeksi.
Myös Australiaan ja Argentiinaan tuloillaan oleva vaatimaton sato vaikeuttaa.
---
Ennakkoarviot Ukrainan vehnäsadon laadusta ovat osoittautuneet oikeiksi,
eli vain 40 % täyttää myllyvehnän vaatimukset.
Venäjän vehnän laatu lienee sotasalaisuus, mutta osaa uitettiin samoissa
sateissa Kazakhstanin kanssa.
Venäjän vehnästä on vielä korjaamatta peräti 30 % osuus, mikä on kokonaan
Uralin ja Siperian kevätvehnää.
Poikkeuksellisen paljon viivästynyt sadonkorjuu kielii huonoksi päätyneestä
laadusta.
---
Perjantaiksi on luvassa Usan viljojen varastoraportti syys 1. tasolta.
Vehnän osalta siitä selviää vain Kansasin hujakan tilanne, jonka osavaltojen
sadonkorjuu saatiin päätökseen elokuun aikana.
---
soija marras 13,03 tammi 13,22
maissi joulu 4,84 maalis 4,99
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,79-----6,93----7,50
maalis 6,07----7,00----7,68
touko 6,26-----7,06----7,80
heinä 6,37-----7,00----7,89
Pariisi vehnä
joulu 241 maalis 246,25 touko 248,75 syys 243,75
rapsi
marras 452,25 helmi 469,50 touko 474,75 elo 470
maissi
marras 211,75 maalis 219,50 kesä 224 elo 226 - Anonyymi
Viikolla 15-21. 9. myytiin Usasta 544 500 t. vehnää ja laivattiin 584 600 t.
Kauden myynti kasvoi 9,16 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,69 milj. t.
Kauden myynti alittaa 1,5 milj. tonnilla vuodentakaisen tason.
---
Maissia myytiin 841 800 t. ja laivattiin 730 000 t.
Kauden myynti kasvoi 12,56 milj. tonniin, josta laivaamatta 10,51 milj. t.
---
Soijaa myytiin 672 200 t. ja laivattiin 543 300 t.
Kauden myynti kasvoi 17,75 milj. tonniin, josta laivaamatta 16,25 milj. t.
---
Viikon vehnäkaupan taivaanmerkkinä voi pitää Kiinan ufomiehiltä ostamaa
68 300 tonnin kevätvehnä erää, joka myös laivattiin.
Myös Belgia osti kevätvehnää, määrä oli 22 300 t. ja tämäkin laivattiin heti.
Belgian oma vehnäsato jäi sateiden alle ja menetti laatunsa, joten kiire
selittyy tällä.
Kevätvehnän myynnit kannattelivat Usan vehnäkaupan määrää, sitä myytiin
192 300 tonnia.
Kevätvehnän laivausmäärät pomsahtivat 334 800 tonniin,- eli aiemmin myytyjä eriä saatiin viimein laivatuksi.
Viikon loppuessa kevätvehnän myyty vaan ei laivattu määrä oli 1,29 milj. tonnia.
Tähän mennessä kevätvehnää on myyty 3,2 milj. tonnia.
Kevätvehnän myyntejä kannattelee myös poikkeuksellinen syy, eli Mississippi
joen veden korkeus joka on rahtiliikennettä rajoittavalla tasolla.
Proomukuljetukset voivat vielä liikkua, mutta vajailla lasteilla.
Tämä viivästyttää ja lisää rahtausten hintoja Meksikonlahden satamiin.
Kevätvehnääkin kuljetetaan Mississippiä pitkin, mutta esimerkiksi Montanan
vehnä liikkuu suurelta osin raiteilla ja lastataan Usan länsirannikolla laivoihin.
Japani,Kiina ja muut kaukoidän maat ostavat nyt Montanaa tyhjäksi kevät-
ja HRW vehnästä, jota sitäkin siellä viljellään.
Euroopan puolen liikenne voidaan hoitaa myös järvien kautta, josta on
kanavien kautta yhteys Atlantille.
Myös Kanada hoitaa suurehkon osan laivauksistaan tätä reittiä.
Esimerkiksi Belgian ostama 22 300 tonnin erä sopii kokonaan "seawaymax"
luokan alukseen, joilla kanavaliikenne enimmäkseen hoidetaan.
---
EU miinusti kuukausi sitten tehtyä arviotaan alueen vehnäsadosta 0,8 milj.
tonnia ja asetti sen 125,3 milj. tonniin.
Sato jää 0,4 milj. tonnia vuodentakaista pienemmäksi.
Myllyvehnän osuus sadosta jää erittäin paljon alle vuodentakaisen, mutta
siitähän ei sovi arvioita laatia.
Ohran osalle tuli vuodentakaiseen verraten 3,1 milj. tonnin miinus ja
sen satomääräksi asetettiin 48,4 milj. t.
---
Huomenna julkaistaan Usan viljojen varastomäärät syys 1. tasolta.
Vehnän osalta markkinapuheet tarjoavat vuodentakaista varastomäärää.
Mistähän tuo määrä esiin pompsahtaisi, sitäpä ei osata sanoa.
---
soija marras 13,01 tammi 13,20
maissi joulu 4,89 maalis 5,03
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,78-----6,85----7,47
maalis 6,06----6,92----7,66
touko 6,24-----6,98----7,78
heinä 6,36-----6,94----7,88
Pariisi vehnä
joulu 239,50 maalis 245 touko 247,25 syys 242,25
rapsi
marras 445 helmi 462,50 touko 467 elo 462,50
maissi
marras 210,25 maalis 218,25 kesä 222,25 elo 226 - Anonyymi
Varastoraportin otsikossa sanellaan että vuodentakaiseen nähden maissia
oli 1 % vähemmän, ja soijaa 2 % vähemmän.
Vehnää oli lievästi enemmän eli 46 050 tonnia plussaa.
Vehnälajien väliset erot ovat suuret, - HRW vehnää vähemmän, ja plussa tulee
SRW vehnälle jonka sato ei kärsinyt kuivuudesta.
SRW vehnästä tehdään piparkakkuja keksejä ja sensellaista teollista tuotetta,
eikä sitä paljon leiväntekoon kuluteta, -eikä vientiin kysytä.
https://downloads.usda.library.cornell.edu/usda-esmis/files/xg94hp534/ww72cv37d/3j334m45p/grst0923.pdf
Aloitetaan vehnätaseiden tarkastus HRW vehnästä, jonka sato sekä laatukin
kärsivät ensiksi kuivuudesta ja sitten sadonkorjuun sateista sekä rikkaruohojen
vuoksi hylätystä tuotantoalasta.
Alla olevan taulukon kesä 1. alkuvaraston sarakkeen numeroista kannattaa
muistaa että edelliseen kauteen verraten oli osavaltioissa yhteensä 3,81 milj. tonnia vähemmän vehnää.
Tarkemmin asia ilmenee linkin katsausletkasta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17886912/viljan-hinnat-nousussa
--------kesä 1. --syys 1.- sadosta saatua lisää jäljellä
Kansas-- 2,69 --- 6,83 ----- 4,14
Oklahoma 1,1 ---- 2,83 ----- 1,73
Teksas-- 0,83 --- 1,53 ----- 0,7
Colorado 0,33 --- 1,42 ----- 1,09
Nebraska 0,23 --- 1,13 ----- 0,9
yhteensä 5,18 -- 13,74 ----- 8,56 milj. t.
Kun verrataan syys 1. varastomäärää viime vuoden vastaavaan, niin nyt oli
1,52 milj. t. vähemmän, - tämä vaikka vientiä on jarrutettu voimakkaasti.
Jarruteltiin viime kaudellakin siinä määrin että myllyjäkin suljettiin.
Jos samaa jarrutusta jatkettaisiin kuluvallakin kaudella, niin loppuvarasto
putoaisi 3,7 milj. tonniin, - tämä sillä edellytyksellä että syötäisiin
uuden sadon rehulaatuakin alkuvaraston jäämäntähteiden ohella.
Alkukauden 3 kuukauden HRW vehnän laivaukset olivat vain 0,81 milj. t. ,
- vastaan 1,54 milj. t. viime kaudella ja 2,11 milj. t. sitä edellisellä.
Viime kauden HRW vienti päätyi 4,8 milj. tonniin ja sitä edeltävällä
7,1 milj. tonniin.
Mitäpä USDA povaa kuluvan kauden HRW vienniksi ?
Peräti 4,21 milj. tonnia, josta miinustetaan alkukauden vienti ja saadaan
loppukauden vienniksi 3,4 milj. tonnia.
Usan oma elintarvikelaatuinen kulutus asetetaan 10,17 milj. tonniin,
siemeneksi tarvitaan 0,73 milj. t, ja rehukäyttöön kuluisi 0,54 milj. t.
Tehdään vielä laskelma miten loppukausi menee USDAn lukujen mukaan, - tämä
jos kulutus kohdistuisi vain laskelmassa mukana oleviin osavaltoihin.
13,74 varastoissa syys 1.
7,62 tässä vähennetään elitarvikekäyttö 9 kuukauden ajalta
0,73 tässä vähennetään siemenkäyttö syyskylvöihin.
3,4 tässä vähennetään loppukauden vienti
1,99 milj. tonnia jäisi loppuvarastoon
Varastoraportista voi jotain päätellä HRW vehnän sadostakin, mutta Montanan
osalta on suuri epävarmuus kevätvehnän tuotannon vuoksi.
Syys 1. varastomäärä oli siellä painottunut farmien varastoihin, joissa oli
3,36 milj. t. jotain lajia ja laatua, - kaupallisissa oli vain 1,04 milj. t.
Alkuvarasto oli 1,24 milj. t. joten sadosta saatu lisä oli 3,1 milj. t
Montanassa oli elo 27. tasolla kevätvehnästä korjattu 71 % osuus ja
HRW vehnä oli jo varastoissa.
Montanan vehnäsato on tämän perusteella ollut huonohko ja sieltä HRW vehnää
tuskin löytyy 2 milj. tonnia enempää.
Usan HRW vehnän taseet ovat siksi kireät että vientiä on vielä kiristettävä
lisää eikä omankaan tarpeen täyttäminen näytä onnistuvan.
HRW vehnän laatu on pakostakin normaalia huonompi sadonkorjuun sateisuuden
vuoksi.
Euroopassa vastaavat sateen johtavat suuriin laatumenetyksiin, niinkuin
vaikkapa Ukrainassa, josta Usan HRW vehnän arvellaan olevan peräisin, - joskin
sitä on jalostettu Usassa edelleen.
---
Usan pörsseissä järjetön meno jatkui ja tarttui muuallekin Usan taivaanpankolta rähmälleen lyövän viisauden lyöminä.
Apinansuvun eväät ovat edelleen tukevasti "hyvissä käsissä".
soija marras 12,75 tammi 12,95
maissi joulu 4,76 maalis 4,91
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,40----6,62----7,09
maalis 5,72---6,71----7,33
touko 5,93----6,77----7,51
heinä 6,10----6,80----7,64
Pariisi vehnä
joulu 235,50 maalis 241,75 touko 244,50 syys 240,50
rapsi
marras 442,50 helmi 458,75 touko 463,25 elo 460
maissi
marras 208,25 maalis 215,75 kesä 219,75 elo 224 - Anonyymi
Jatketaan Usan vehnävarastojen parissa, ja nyt katsastetaan kevätvehnän
varastoja pääosan tuottavien osavaltojen varastot.
Kevätvehnästä osa oli korjaamatta, mutta jotain silti selviää.
Ensimmäisen taulukon lopulla on myös edellisen kauden yhteimäärät, ja kuten
näkyy ne ovat lähes tarkkaan samat.
Vuosissa on erojakin joista korjattu ala suurimpana, sekä syysvehnän suurempi
osuus varastomäärässä.
---------kesä 1.---syys 1. satolisää ja syys 1. varastomäärä viime kaudella
P-Dakota-- 2,34 --- 6,99 --- 4,65 ------7,52
E-Dakota-- 0,58 --- 1,63 --- 1,05 ------1,98
Montana--- 1,24 --- 4,40 --- 3,16 ------3,46
Minnesota- 0,70 --- 2,27 --- 1,57 ------2,25
yht. 2023-- 4,86 -- 15,29 ---10,43
yht. 2022-- 4,49 -- 15,21 ---10,72
Seuraavaksi verrataan kuinka paljon oli korjattu viime ja nykyisen vuoden
syyskuun alkuun mennessä.
---------2023--- 2022
P-Dakota- 64 --- 58 %
E-Dakota- 97 --- 96 %
Montana-- 85 --- 85 %
Minnesota 85 --- 55 %
Taulukoista pompsahtaa esiin Pohjois Dakotan huono sato, - vaikka nyt
sadonkorjuu oli edennyt 6 % pitemmälle, niin satoa oli saatu varastoihin
0,5 milj. t. vähemmän, - ja tämä vaikka alkuvarastokin oli 0,16 milj. t.
suurempi.
E-Dakotassa käytännössä kaikki oli jo siiloissa ja huonompi sato sielläkin.
Montanassa oli 1 milj. t. plussaa, mutta se tuli kokonaan HRW vehnän osalle
jonka satotasoa kehuttiin hyväksi, toisin kuin kevätvehnällä.
Viime kaudella kevätvehnän kylvöt myöhästyivät, mutta hyvät korjuusäät
jatkuivat syyskuulle saakka, eikä suuria ongelmia ollut laadun suhteen.
Nyt taas turavehnä jouduttiin käsittelemään glyfosaatilla, mikä aiheutti
pakkotuleentumisen ja pienet jyvät.
Sateet vaivasivat ja laatu meni pahimmillaan hylkäysluokkaan.
Mikäpä on varastoraportista ilmenevän tilanteen luotettavuus ?
Eipä kovin hyvä koska tässä vaiheessa heinäksi paalattu tai hylätty osuus
ei näy mitenkään.
Sadonkorjuun etenemistä seuraava tilasto päätyy aina 100 % tasolle, eikä
se kuvaa mitenkään lopullista korjuualaa.
Niin tai näin, sato on ollut huono määrän ja laadunkin suhteen, ja nykyiset
futuurihinnat ovat pelkkää pelleilyä.
---
soija marras 12,76 tammi 12,96
maissi joulu 4,88 maalis 5,03
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,66----- 6,78----7,18
maalis 5,97-----6,86----7,41
touko 6,16------6,92----7,70
heinä 6,31------6,93----7,70
Pariisi vehnä
232,50 maalis 239,75 touko 243,50 syys 239,75
rapsi
marras 447,50 helmi 462,25 touko 466,25 elo 462,75
maissi
marras 206 maalis 214 kesä 218 elo 221,75 - Anonyymi
Venäjän viljasadosta on ollut vähänlaisesti uutisointia eikä vieläkään
voi suuresti luottaa siihen mitä löytyy.
Sadonkorjuu on vielä kesken ja loppuosan laatua voi jo pitää huonona.
Venäjän maatalousministeriön mukaan tähän mennessä on korjattu 125,3 milj.
tonnia viljaa sekä palkokasveja.
Korjuu on edistynyt vuodentakaista hitaammin, josta syystä tässä tonnimäärässä
on miinusta 15,8 milj. tonnia.
Vehnän osalta annetaan 88,6 milj. tonnin saalis, jossa miinusta edelliseen
kauteen 13,2 milj. tonnia.
Satotason kerrotaan olleen 3,41 tonnia hehtaarilta, vastaan 3,61 vuosi sitten.
https://www.apk-inform.com/en/news/1536855
---
Argentiinan vehnästä oli syys 27. tasolla tähkällä 13 % osuus, joka sijoittuu
maan pohjoisosaan.
Kuivuus on vaivannut ja tämä osuus on lyhyttä ja harvaa ja tuskin tuottaa
tonniakaan hehtaaria kohti.
Buenos-Airesin niemimaan hujakalla vehnä on vielä hyväkuntoisen näköistä,
mutta tähkälle tuloon menee vielä muutama viikko.
Yleisemmin noin 60 % osuus kylvöistä on aloittanut korren pituuskasvun.
Vehnän kuntoluokat ovat vielä vuodentakaista paremmat, mutta luokat huono
ja erittäin huono kattavat kuitenkin 27 % kylvöistä, - vastaan 45 %
vuosi sitten.
Kuivuuden tilassa on 39 % osuus kylvöista, - vastaan 50 % vuosi sitten.
Voimassa oleva Buenos-Airesin pörssin arvio sadosta on 16,5 milj. t.
---
Brasilian vehnäsadon päätyminen rehuvoittoiseksi sateiden vuoksi on
varmistunut, mutta mitään numeroita tai prosennteja ei olla vielä julkaistu
Syyskuun kerrotaan olleen sateisin ainakin sataan vuoteen.
Sateet osuivat 47 % osuudelle kylvöistä, ja tämän osuuden vehnä katsotaan
olevan pääosin rehulaatua.
Lopuista 43 % osuudesta toivotaan vielä myllyvehnääkin, mutta sateisuus
on jatkunut joskin lievempänä.
Brasilian vehnäsatoa kehuttiin suureksi ja tuontitarvetta normaalia
vähäisemmäksi, - nyt Brasilia joutuu tuomaan lähelle ennätysmäärän, - jos
myllyvehnää vehnää löytyy.
---
soija marras 12,74 tammi 12,93
maissi joulu 4,87 maalis 5,02
vehnäfutuurit
------Chicago kansas minneapolis
joulu 5,68----6,81-----7,25
maalis 5,97----6,89----7,48
touko 6,16-----6,95----7,62
heinä 6,32-----6,96----7,74
Pariisi vehnä
joulu 236,50 maalis 243 touko 246,50 syys 242,25
rapsi
marras 447,25 helmi 459 touko 462 elo 458,75
maissi
marras 207 naalis 214,75 kesä 218,25 elo 221 - Anonyymi
Pekonia Texasilaisittain.
https://www.youtube.com/watch?v=mAu9Qfhocxo - Anonyymi
Näissä katsauksissa on ollut monesti puhetta lihantuotannon tärkeydestä
planeetan ruokahuollon varmistajana.
Tämä koska viljantuotannon rehulaatukin pitää saada käytetyksi apinasuvun
elättämiseen, samalla kun tämä toiminta tukee myllylaadun tuotantoa, joka
ilman rehulaadun menekkiä tulisi taloudellisesti mahdottomaksi, - ainakin
nykyisillä hinnoilla.
Monesti rehulaatu on ihmisille suorastaan myrkyllistä, josta metsäveljellä
on eräänlainen kokemus eilispäivätä.
Kävi niin että metsäveli erehtyi syömään kerralla jugurtin kera
2-3 desilitraa tyrnipensaan marjoja jotka olivat hieman ylikypsiä.
Noin 3 tunnin kuluttua alkoi esiintyä lievää huimausta ja katseen
keskittäminenkin oli vaivalloista, - sain kuitenkin katsauksen kasaan ja nettiin.
Huimaus oli jo siksi vahvaa että kävin pikälleni, - heti vaakatasoon päästyäni
näkökenttä alkoi villisti kieppua josta hälyttyneenä nousin istumaan.
Nytpä näkökenttä rauhoittui, mutta kieppuminen alkoi heti vaakatasossa.
Pitääkö tässä yö nukkua istuallaan ihmetteli metsäveli.
Pahoinvointi oli tässä vaiheessa siksi vahvaa että siirryin vessaan
oksentamaan ja runsaan vedenjuonnin avulla sain enimmät tyrnit vessan pyttyyn.
Tyhjennysharjoituksen jälkeen sitten potemaan tuoliin ja seuraamaan tilannetta
joka alkoi olla jo huolestuttava.
Pulssi muuttui epäsäännölliseksi, eli esiintyi tuplalyötejä, sekä oli
normaalia nopeampaa.
Verenpaine nousi huomattavan korkeaksi, oli väliin kuuma ja sitten "kylmää
hikeä".
Nyt saattaa lukija ihmetellä että joko tilasit piipaa auton paikalle.
No en, koska tiesin kokemuksesta mikä vaiva oli kyseessä.
Muutaman kerran aikaisemmin oli vastaava vaiva tullut koetuksi, - viimeisin
tuli mustikoista jotka olivat olleet muutaman päivän jääkaapissa, ja eräs
toinen metsätöiden tauolla syödyistä marjoista.
Ne olivat olleet kylläkin paljon lievenpiä, huimausta ja oksentelua.
Nyt sitten uutena oireena sydämen rytmihäiriöt.
Oksentelun jälkeen noin tunnin kuluttua sieti siirtyä vaakatasoon ja
nukkumaan.
Tänään olo on normaali, eikä muuta vaivaa ole kuin oksentelusta johtuva
kurkun karheus, jota parantelen kuusenpihka purukumilla.
Jos kiinnostaa pihkan käyttö, niin linkin keskustelusta löytyy selitys.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14225951/pihkapurukumin-arvoitus!
Mutta mitä tekemistä marjoilla on viljan deoxyvalenol myrkyn kanssa ?
Viljoissa myrkyn tuottaa eräs homesienilaji, jolle toki kelpaa muukin
syötävä.
Erilaisia homemyrkkyjä löytyy lukuisia muitakin, mutta niiden myrkyt ovat
usein samaa sukua.
Deoxyvalenol eli vomitoksin aiheuttaa juuri muun muassa oksentelua, mutta
vaikutukset välittyvät myös aivoihin välittäjä-aine serotoniinin avulla.
Pahimmat homemyrkyt myös puuttuvat suoraan hermoston toimintaan.
Täällä Suomessa homemyrkkyjä tutkinut Mirja Salkinoja-Salonen häätyi
toteamaan eräässä haastattelussa että "ensiksi tulet steriiliksi ja
sitten lähtee järki".
Erittäin laaja ja monimutkainen tapahtumaketju on kyseessä, josta vaikutukset
leviävän näönkin ja sydämen toimintaan.
---
Kuluvan kauden aikana kelvollinen myllylaatu käy vähiin taikka jopa loppuu.
Syödäänkö rehulaatua sitten ? , kaikki rehulaatu ei toki ole myrkyllistä.
Sitähän eivätkuitenkaan syö vinkumatta ituhipitkään, saati sitten
"kuningaskuluttajat"
---
Kiina osti Usasta 220 000 t. SRW vehnää
Tätä vehnälajia riittää vielä myytäväksi ja paremman puutteessa Kiina
on akanut kelpuuttamaan tätäkin laatua.
Aiemmin ostetut erät ranskalaista vehnää vastaavat nekin tätä laatua.
---
soija marras 12,72 tammi 12,91
maissi joulu 4,86 maalis 5,01
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,59----6,66----7,11
maalis 5,88---6,74----7,36
touko 6,06----6,81----7,52
heinä 6,22----6,84----7,66
Pariisi vehnä
joulu 234 maalis 240,50 touko 244 syys 240,25
rapsi
marras 439 helmi 454,75 touko 459,25 elo 455,25
maissi
marras 204,75 maalis 212,75 kesä 217,50 elo 221,25 - Anonyymi
Viikolla 22-28.9. myytiin Usasta 273 100 t. vehnää ja laivattiin 388 000 t.
Kauden myynti kasvoi 9,43 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,57 milj. t.
Myynti alittaa 1,47 milj. tonnilla vuodentakaisen tason.
---
Maissia myytiin 1,816 milj. t. ja laivattiin 612 400 t.
Kauden myynti kasvoi 14,38 milj. tonniin, josta laivaamatta 11,71 milj. t.
Myynti ylittää 1,16 milj. tonnilla vuodentakaisen tason.
---
Soijaa myytiin 808 500 t. ja laivattiin 671 500 t.
Kauden myynti kasvoi 18,55 milj. tonniin, josta laivaamatta 16,39 milj. t.
Myynti alittaa 8,9 milj. tonnilla vuodentakaisen.
---
Usan vähäistä vehnäkauppaa kannatteli kevät- WW ja durum vehnän myynnit.
HRW vehnää myytiin vain 35 000 tonnia ja SRW vehnää 27 300 tonnia.
Äskettäinen Kiinan ostama SRW vehnäerä ei ehtinyt viikon tilastoon.
Espanja, Italia ja algeria ostivat ufomiehiltä durumia 59 500 tonnin
edestä.
Ufomiesten potissa ei ole enää merkittäviä määriä HRW , SRW ja kevätvehnää,
vaan pelimerkit on asetettu WW ja durumvehnälle, - ainakin durumilla
voidaan vetää mahtivoitot koska viljajäteille sillä ei ole merkitystä.
---
Kazakhstanissa on yhä lähes 30 % vijoista korjaamatta, - mikä osuu lähinnä
kevätvehnän osalle, - paljon jää kokonaan korjaamatta.
Viljojen yleinen satotaso on laskenut 930 kiloon hehtaarilta.
Kaikkiaan erilaisia viljoja on saatu kasaan 11,7 milj. tonnia.
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet vähäsateisia, mutta Venäjän Siperian
alueella sateet ovat jatkuneet.
---
Argentiinan vehnälle Buenos-Airesin hujakalla käy huonosti jos nykyinen
sääennuste toteutuu.
Ensi keskiviikon maissa pakastuisi usean asteen verran.
http://wxmaps.org/pix/sa.850
soija marras 12,79 tammi12,97
maissi joulu 4,96 maalis 5,11
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,77-----6,87----7,31
maalis 6,06-----6,95----7,55
touko 6,24-----7,01----7,69
heinä 6,40-----7,05----7,81
Pariisi vehnä
joulu 235,25 touko 244,50 syys 240,50 joulu 244,25
rapsi
marras 424,50 helmi 443,50 touko 449 elo 445,25
maissi
marras 205 maalis 212,50 kesä 215,75 elo 220 - Anonyymi
Venäjän viljavarastot olivat pitkään ennätystasolla, mutta syys 1. tason
määrä on jo 10 % alle vuodentakaisen.
Alehintojen auttama vienti on vetänyt varsinkin vehnää, mutta vaikka
sen varastot eivät ennätyksessä olekaan, ne ovat 10 % pitemmän ajan
keskiarvon yläpuolella.
Vehnää oli varastoissa syys 1. tasolla 28,8 milj. tonnia.
Nämä tiedot välitti Venäjällä toimiva SovEkon konsulttipulju, joka huomauttaa lisäksi että varastojen hupenemiseen vaikuttaa myös vehnän huononevat satonäkymät.
Nyt ennusteissa on 91,9 milj. tonnin sato, vastaan 104,2 milj. t. vuosi
sitten.
Venäjän lukuihin vaikuttaa se että Ukrainan entistä aluetta on liitetty
Venäjän tilastointiin, - lisäksi kyse on "bunker weight" painosta eli
ilman kuivausta ja puhdistusta.
Venäjällä on nykyään paras tiedottaa vain mitä hallinto sanelee, joten
Uralin ja Siperian vehnän laatuvajetta ei sovi ottaa puheeksi.
Muutoinkin ilmoitettu varastomäärä sekä ennustettu sato eivät oikein
ole samasta sadosta kotoisin.
---
Argentiinaan povataan vieläkin hallaa taikka pakkastakin.
Vertailuksi Australian Victorian maakunnassa parhaillaan oleva halla,
joka ei ennustekartan mukaan ollut kovin todennäköinen.
Kuitenkin parhaillaan monen mittauspisteen lämpötila 2 metrin korkeudella
on nollassa.
Nämä satelliittikartan mukaan peltoalueilla.
---
soija marras 12,63 tammi 12,82
maissi joulu 4,92 maalis 5,07
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,69-----6,73----7,20
maalis 5,98----6,82----7,45
touko 6,17-----6,88----7,59
heinä 6,34-----6,91----7,73
Pariisi vehnä
joulu 234,75 maalis 240,25 touko 243,50 syys 239,75
rapsi
marras 426,25 helmi 444 touko 450,75 elo 447,25
maissi
marras 204,75 maalis 212 kesä 215,25 elo 219 - Anonyymi
EU:n julkaisuihin kuuluva MARS bulletin laati katsauksen Kazakhstanin
tilanteesta.
Vehnää arvellaan saatavan 12,31 milj. t. , - vastaan 16,41 vuosi sitten.
Kevätvehnän osuus määrästä olisi 11,3 milj. t. - vastaan 15,41 .
Syysvehnän sadoksi povataan 0,97 milj. t. vastaan 0,99 vuosi sitten.
Kevätvehnän satotaso jäisi 930 kiloon hetaarilta, - vastaan 1,26 vuosi sitten.
Vehnän laatutappiot myönnetään suuriksi, mutta todetaan että niiden määritys
on Kazakhstanissa pitkällinen prosessi, eikä nykyiset tiedot riitä asiaa määrittelemään.
Kuitenkin mainitaan että paikallisen arvion mukaan neljännes sadosta on
itänyt jauhatukseen kelvottomaksi.
Todennäköistä on tietenkin että muidenkin syiden vuoksi vehnä päätyy rehuksi,
kuten homemyrkkyjen, valkuaisen vähyyden taikka hehtopainon vuoksi.
Kaikki nämä sateisen korjuusään vuoksi.
Raportin saa näkösälle linkin sivulta.
https://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/handle/JRC133198
Venäjänkin vehnäsadosta on tehty vastaava raportti.
Kommentoin tässä vain mitä kevätvehnästä osataan kertoa, löytyy raportin
sivulta 13.
Elokuun lopulla alkanut ja yli syyskuun jatkunut sateinen sää on pilannut
laatua ja tuottanut määrällistä tappoita.
Osa alueesta ehti aiemmin kärsiä kuivuudestakin.
Venäjän vehnäsadoksi arvioidaan 89,6 milj. tonnia, josta 63,65 milj. t.
syysvehnää ja 26 milj. t. kevätvehnää.
Vastaavat numerot olivat vuosi sitten 103,88 milj. t. , 74 milj. t.
ja 29,88 milj. t.
Kevätvehnälle tuli vuodentakaiseen miinusta 13 % ja muille 14 %.
Tässä pitää huomata että kevätvehnän sadonkorjuu on vielä kesken ja kaikkea
ei korjata lainkaan.
Jos edes puolet saataisiin myllylaatuna, niin sekin miinustaisi 13 milj.
tonnilla käytettävissä olevaa myllyvehnää.
Kysymys kuuluukin että mistä ihmeestä Kazakhstan ja sen entiset asiakkaat
saavat leipätarpeet.
Linkki Venäjän raporttiin löytyy alla olevasta linkistä
https://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/handle/JRC133237
soija marras 12,63 tammi 12,81
maissi joulu 4,88 maalis 5,03
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,72----6,84----7,31
maalis 6,02---6,93----7,55
touko 6,23----6,98----7,69
heinä 6,39----7,02----7,83
Pariisi vehnä
joulu 237,25 maalis 242,50 touko 245,25 syys 241,25
rapsi
marras 426,25 helmi 444 touko 449,75 elo 446,50
maissi
marras 205,75 maalis 213,25 kesä 216,50 elo 219,50 - Anonyymi
viron hintoja
https://www.viljaekspert.ee/viljainfo/viljahinnad-2023-ja-2024-saagile/ - Anonyymi
Tänään katsastetaan EU:n vehnän vientiä ja tuontia.
EU:n vehnäsato päätyi monen tuottajan osalta huonolaatuiseksi, osa
kärsi katovuodesta ja yleensäkin määrä jäi vuodentakaista pienemmäksi.
Huonosta laadusta koituu uusia vehnän liikkeitä EU:n sisällä, ja myös
tuonti sekä vientiluvuissa.
Viikon 15. tasolla tavallisen vehnän vientiä oli kertynyt 8,12 milj. t. ,
- vastaan 10,52 milj. t. vuosi sitten.
Tavallisen vehnän tuonti oli tasolla 2,27 milj. t. , - vastaan 1,49 milj. t.
Durumia oli viety 39 244 tonnia, mutta tuontia oli 818 027 tonnia, viennissä
oli miinusta vuodentakaiseen 67 %, mutta tuonnissa plussaa peräti 531 %
Vehnän vientiä oli noin 2 milj. t. vuodentakaista vähenmmän, mutta mistä
syystä ?
Markkinapuheiden mukaan kova kilpailu halvan venäläisen vehnän kanssa on
syynä.
Eipä ole koko totuus, eikä edes totuuden puolikaskaan.
Vehnän huono laatu estää esimerkiksi Saksaa osallistumasta täysillä vientiin,
jota normaalisti on ollut esimerkiksi Saudi-Arabiaan.
Ranskan vehnästä enimmät ehdittiin korjata kelvollisissa säissä, joten
sieltä vientiä on ollut 1,53 milj. t.
Ranskasta on kuitenkin viety paljon EU:n sisälle kuten Belgiaan, johon
sateisuus osui pahimpana.
Eikä ole riittänytkään koska Usasta ostettiin lasti kevätvehnää.
Eli huono laatu viilaa vientia pienemmäksi, ja sama syy lisää EU:n sisäistä
kauppaa, - joka sitten varsinkin myllyvehnän osalta on viennistä poissa.
Vehnän vientimaiden kärjessä on Marokko johon on viety lähinnä ranskalaista
vehnää 1,47 milj. tonnia, - tässä näkyy vuodentakaiseen noin 10 % plussa.
Tuonnin lisäyksessä näkyy Espanjan katovuosi selvimpänä, - tähän mennessä on
tuotu 1,26 milj. t. ja arvelen että olisi tuotu enemmänkin mutta Ukrainan
tilanne on jarruttanut, - sieltä on tuontu EU:n sisälle on 1,41 milj. t.
Italian sateisuus vei laadun, joten tavallisen vehnänkin tuontia on kertynyt
260 570 tonnia, - durumin tuonti taas on pompsahtanut 681 156 tonniin.
Italian tuonti kattaa suurimman osan EU:n durumin tuonnista joka on tasolla
818 027 tonnia.
Laatuvajetta on paikattu myös Kanadasta tuomalla, - tavallista vehnää on
tuotu 239 809 tonnia ja durumia 93 816 t.
Durumin tuonnissa on poikkeuksellista tuonti Turkista, - Italia hankki
sieltä 372 419 tonnia.
Asia aiheutti hieman hälinää Turkissa, ja jatko tuskin onnistuu.
---
soija marras 12,72 tammi 12,90
maissi joulu 4,86 maalis 5,01
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,58----6,71----7,23
maalis 5,89---6,80----7,47
touko 6,10----6,86----7,61
heinä 6,27----6,91----7,74
Pariisi vehnä
joulu 234,50 maalis 239,25 touko 242 syys 238
rapsi
marras 419,75 helmi 437 touko 444,50 elo 440,50
maissi
marras 203,50 maalis 210,75 kesä 215,75 elo 218,50 - Anonyymi
Viikon 9. loppuessa Kanadan vtavallisen vehnän vientiä oli karttunut
3,29 milj. t. , - vastaan 2,74 milj. t. vuosi sitten.
Kevätvehnän osuus tavallisen viennistä on 2,5 milj. tonnia.
Durumia oli viety 0,33 milj. t jossa pieni miinus vuodentakaiseen.
Kanadan tilastoinnin kattama oma kulutus on viikkotasolla normalisoitunut,
mutta vuositasolla se on huomattavasti plussalla.
Viikon loppuessa kulutusta oli kertynyt 1,27 milj. t. - vastaan 0,76 milj. t.
vuosi sitten.
Kanadassa valitetaan että laatuvehnän vienti vetäisi, mutta vehnää ei
nykyisillä tuottajahinnoilla irtoa tarpeeksi.
Nykyinen huonohkon sadon vientivauhti ylittää vuodentakaisen hyvän sadon
viennin, joten eipä ihmekään että vehnää ei irtoa enempää.
---
Kazakhstanin maakuntien antamien tietojen nojalla hallinto ennustaa
vehnäsadon jäävän 11,2 milj. tonniin.
Miten laatu jakautuu mylly ja rehuvehnän kesken ei ole vielä selvillä.
Satoennuste julkaistiin parlamentin maatalouskomitean kokoontumisen
jälkeen.
Lisäksi saneltiin että alkuvarastossa oli kauden alkaessa 3 milj. t.
korkealaatuista vehnää.
Korkean laadun voi arvella olevan korkeintaan toisen, kolmannen tai neljännen
luokan vehnää.
Kauden alussa saattoi ollakin mutta ei tietenkään ole enää.
Maatalousministeriö taas kertoo että sadonkorjuu on saatu päätökseen.
Lisäksi sanellaan että ottaen alkuvarasto mukaan, - omaan tarpeeseen riittää
riittää vehnää ja "tietty määrä" voitaisiin viedäkin.
Mikä sen määrä tai sen laatu tulisi olemaan, - sepä jätetään kohteliaasti
kunkin mielikuvituksen ratkaistavaksi.
Metsäveli nyt käytti lievää sarkasmia tiedotusta kohtaan, mutta juuri
noin tulikin tiedoitella.
Hallinto on pakkoraossa, mutta valtion ruokahuolto on vielä hoidettavissa.
Naapurimaiden tilanne onkin sitten astetta tai kahta vaikeampi.
Alkaneen kauden loppuvarasto päätyy väistämättä hälyttävän pieneksi, eikä
se riitä puskuroimaan vähäistäkään epäonnea.
---
Argentiinaan povattu pakkanen näyttää toteutuvan, eli seuraava yö on kylmä
Buenos-Airesin ja la Pampan vehnämailla.
Tänään on ollut lähes selkeää, mutta päivälämmöt ovat jääneet alle 15 asteen.
Viimeisin ennuste näyttää että seuraavakin yö on kylmä, mutta pahin kylmyys
osuisi naapurimaa Uruguayn puolelle
Useampi aste pakkasta on mahdollista molempien maiden viljelyksille.
---
Huomenna USDA julkaiseen uudet raportit ja uusi katsausletka alkaa.
---
soija marras 12,53 tammi 12,72
maissi joulu 4,88 maalis 5,03
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 5,56-----6,68----7,18
maalis 5,88----6,77----7,42
touko 6,07-----6,83----7,56
heinä 6,25-----6,86----7,69
Pariisi vehnä
joulu 231 maalis 236,50 touko 239,75 syys 236
rapsi
marras 411,50 helmi 430 touko 437,75 elo 435
maissi
marras 199,50 maalis 207 kesä 212 elo 214 - Anonyymi
Onko metsäveli näiden tilastojen takana?
- Anonyymi
Tarkoittanet Kanadan tilastoja, - niitä löytyy linkin sivulta klikkaamalla.
Listalta "popular topics" klikataan "Grain statistic weekly" ja saadaan
näkösälle lista kuluvan kauden viikkotilastoista.
Alempaa sivulta löytyy linkki jolla pääsee aimpien vuosien tietoihin.
Alla olevan linkin sivulta löytyy myös tietoja mihin on viety kohdasta
"export of Canadien grain and wheat flour"
Avautuneelta sivulta sitten kohdasta "Related topics" klikataan "Statistics"
Ajankohtainen tieto jää kuitenkin puuttumaan, nyt on tarjolla vasta elokuun
tilasto vientimaista ja määristä.
https://www.grainscanada.gc.ca/en/grain-research/statistics/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289