Hatunen, Tenhunen ja Korkalainen

Anonyymi-ap

Voisiko tuo kolmikko lyödä hynttyyt yhteen ja tulla Ikaalisiin näyttämään, mitä todellinen häiriköinti oikein on?

39

661

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hatunen kävi näyttämässä jo hieman mallia vuonna 2019 kun kutsuin hänet vähän kyläilemään.

    • Anonyymi

      ,kylähullu mode leikki feikkiolennoillaan

      • Anonyymi

        kaikki kolme ovat luuta ja lihaa. Kaksi ensimmäistä on saatu uskomaan, että janpe kuuluu rankaisijoihin. Kolmatta vedrorekin poika onnistui huiputtamaan niin että korkalainen alkoi soitella janpelle nuoren lihan toivossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiken hyvän lisäksi tenhunen yritti kiristää ja uhkailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiken hyvän lisäksi tenhunen yritti kiristää ja uhkailla.

        vajakkilässytystä piisaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vajakkilässytystä piisaa

        mutta sitä sitä on erittäin hauska lukea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vajakkilässytystä piisaa

        Tässä ainakin on tiukkaa asiaa: peekka imuttelee vanhat, ja nuoret jarmolta imii parilitraa kusta mutta atten ja nikon
        pippeleitä peräkammarissa imuttei pitkään ja nuoli pepareiät puhtaaksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaiken hyvän lisäksi tenhunen yritti kiristää ja uhkailla.

        Rytkölä näytä että osaat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ainakin on tiukkaa asiaa: peekka imuttelee vanhat, ja nuoret jarmolta imii parilitraa kusta mutta atten ja nikon
        pippeleitä peräkammarissa imuttei pitkään ja nuoli pepareiät puhtaaksi

        Hänen olisi pitänyt toimittaa tenhuselle 2000 euroa sovittuun paikkaan tampereella tai muuten moottoripyöräkerholaiset kurittavat häntä.

    • Anonyymi

      Rytkölä herätys estä rikosten suunnittelu nyt heti

      • Anonyymi

        Rikosten suunnittelu ei ole mitenkään laitonta vaan suositeltavaa.

      • Anonyymi

        Tenhunen uhkasi janpea moottoripyöräjengiläisillä jossei janpe toimita kahtatuhatta euroa hänelle sovittuun paikkaan.

    • Anonyymi

      kylähullun modenskitso-ketelän feikkiolentoja nuo

      • Anonyymi

        jotka tuovat mukavan lisänsä ihanan palstamme keskusteluihin. heistä jokainen on ollut yhteydessä janpeen

    • Anonyymi

      Ois aivan erinomaaseen hupaasaa, jos koko kööri menis käymään isännööttijän tykönä.

    • Anonyymi

      Hänelle soitettiin ja soittaja puhui Kouvolan murretta.

    • Anonyymi

      Tekstiviestejä tuli vuonna 2017 Lempäälästä. Viestien lähettäjänä toimi mies, jonka edunvalvojana oli joku komisario.

    • Anonyymi

      Kaarinasta tulleessa viestissä vaadittiin rahaa vajaa pari tuhatta euroa, jotka olisi pitänyt viedä tamperelaiseen kauppakeskukseen.

      • Anonyymi

        Kaarinan viestittäjä oli joku hatusen tuttava mutta hänen nimensä ja numeronsa ei ollut enää janpella tallella. Sinänsä sääli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaarinan viestittäjä oli joku hatusen tuttava mutta hänen nimensä ja numeronsa ei ollut enää janpella tallella. Sinänsä sääli.

        Mitähän olisi tapahtunut, jos Jambe olisi mennyt paikan päälle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän olisi tapahtunut, jos Jambe olisi mennyt paikan päälle?

        Kuka tietää vaikka pesismaila olisi taas puhunut. Hyvin vaarallista touhua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän olisi tapahtunut, jos Jambe olisi mennyt paikan päälle?

        Olisi kyllä liikkunut aika vaarallisilla vesillä.

    • Anonyymi

      Jarmolla on sukulaisia Kouvolassa ja soittaja puhui samanlaista murretta kuin siellä puhutaan. Jarmo kuitenkin arveli, että soittaja ei ollut kukaan hänen sukulaisistaan. Soittaja oli todennäköisesti Korkalainen.

      • Anonyymi

        Korkalaanen on Rautavaarasta, joka sijaitsee Pohjois-Savossa. Kouvola on huomattavasti etelämpänä. Toki molemmissa puhutaan itämurretta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korkalaanen on Rautavaarasta, joka sijaitsee Pohjois-Savossa. Kouvola on huomattavasti etelämpänä. Toki molemmissa puhutaan itämurretta.

        Taitaa Jambelle tulla erikoisia puheluita muutenkin, kun tällä palstalla on niin kummallisia juttuja koko ajan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa Jambelle tulla erikoisia puheluita muutenkin, kun tällä palstalla on niin kummallisia juttuja koko ajan

        Totta! Tämä kaarinalaismies oli saanut hänen numeronsa Hatuselta. Valitettavasti soittaja oli käyttäytynyt hieman uhkaavasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta! Tämä kaarinalaismies oli saanut hänen numeronsa Hatuselta. Valitettavasti soittaja oli käyttäytynyt hieman uhkaavasti.

        Hatunen käyttää Jamben Fb-seinällä sukunimeä Metsä. Miksiköhän hän esiintyy feikkiprofiililla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hatunen käyttää Jamben Fb-seinällä sukunimeä Metsä. Miksiköhän hän esiintyy feikkiprofiililla?

        Varmaan ajattelee, ettei Jarmo tajua, kuka nimen takana oikeasti on. Tosiasiassa kirjoittaja on helppo tunnistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan ajattelee, ettei Jarmo tajua, kuka nimen takana oikeasti on. Tosiasiassa kirjoittaja on helppo tunnistaa.

        Todella helppo. Hatunen otti yhteyttä ensimmäisen kerran Jambeen tekstiviestillä vuonna 2017. Hän pyysi tuolloin soittamaan hänelle ja Jambe oli soittanutkin. Hän oli selostanut ihan käsittämättömiä juttuja, joista Jambe ei tajunnut hölkäsen pöläystäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella helppo. Hatunen otti yhteyttä ensimmäisen kerran Jambeen tekstiviestillä vuonna 2017. Hän pyysi tuolloin soittamaan hänelle ja Jambe oli soittanutkin. Hän oli selostanut ihan käsittämättömiä juttuja, joista Jambe ei tajunnut hölkäsen pöläystäkään.

        Hatusen juttujen luonne on usein sellainen, ettei niissä juuri ole mielekästä sisältöä. Facebookissa hän käyttäytyy varsin usein aivan kummallisella tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hatusen juttujen luonne on usein sellainen, ettei niissä juuri ole mielekästä sisältöä. Facebookissa hän käyttäytyy varsin usein aivan kummallisella tavalla.

        Hän oli esim. kysellyt Jambelta, että tunteeko hän jotakin toista henkilöä, joka oli Jambelle täysin tuntematon. Hatunen oli kysellyt Jambelta viestillä, että voisiko Jambe joskus soitella hänelle. Jambe oli sitten muutaman kerran soitellutkin, mutta Hatunen oli aina kertonut näitä samoja käsittämättömiä asioita.

        Onneksi yhteydenpito on jatkunut kaikesta huolimatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi yhteydenpito on jatkunut kaikesta huolimatta.

        Tärkeintä oli että Hatunen poikkesi itse Jamben kotona tarkastamassa kuuluuko tämä rankaisijoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tärkeintä oli että Hatunen poikkesi itse Jamben kotona tarkastamassa kuuluuko tämä rankaisijoihin.

        Harmillisesti vierailu päättyi poliisin väliintuloon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmillisesti vierailu päättyi poliisin väliintuloon.

        Poliisi ei keskeyttänyt vierailua. Hatunen ja hänen kaverinsa ilmestyivät Jamben ovelle. Hän esitteli itsensä Jambelle. Hän olisi ollut kaverinsa kanssa tulossa sisään Jamben taloon, mutta Jambe pyysi heitä poistumaan ja näin miehet toimivatkin.

      • Anonyymi

        ja sitä on miellyttävä lukea

    • Anonyymi

      Miksi Hoikkalan ympärillä pyörii jatkuvasti kyseenalaista väkeä?

      • Anonyymi

        Tampereella kokoomuspiireissä

    • Anonyymi

      Minä olen onnistunut usuttamaan nuo kaikki kolme jampen kimppuun.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      167
      7457
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4228
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      3838
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      151
      3235
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2986
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      49
      2599
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2376
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      273
      2059
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      55
      2015
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1916
    Aihe